Rakennusmessuja ja minireissuja

Täytynee vielä kirjoittaa muutamasta muustakin asiasta edellisen raskausmahatekstin lisäksi. Sillä kyllä täällä muutakin tapahtuu!

Käytiin viikonloppuna rakennusmessuilla. Siis me! Rakennusmessuilla! Tulevan kodin remonttia silmällä pitäen kierreltiin keittiöfirmojen ja kylppärikauppiaiden kojuilla. Tulipa jopa tilattua itselle puoleksi vuodeksi Suomen Kuvalehti, mistä tuli kyllä aika aikuismainen olo. Hahhah! Muuten, tänään kun oon tota näytenumeroa lukenut, niin täytyy sanoa, että on ollu tosi virkistävää lukea oikeasti merkityksellisistä asioista. Usein kun tulee selailtua vain Iltasanomia tai Iltalehteä. Mutta messuilla siis oltiin. Olisin mielelläni katsellu enemmän myös sisustusjuttuja, mutta nuo messut keskittyi selkeästi rakentamiseen sekä remontoinnin rakenteellisiin ratkaisuihin. Jotain kuitenkin opittiin ja yhä enemmän tajusin, että kyllä sitä remonttia kannattaa jo nyt alkaa suunnitella, vähitellen. Koska aikataulut kuitenkin voi aina venähtää toteutuksessa, monestakin syystä. Messujen jälkeen käytiin vielä hyvässä intialaisessa ravintolassa ja syötiin mahat pulleiksi. Koko loppuiltana ei sitten ollutkaan nälkä. Jälkkäriksi messuilta ostettua metrilakua.

Loppuviikolla oli paljon muutakin tohinaa. Käytiin tytön kanssa kahdestaan yhden yön reissulla mun vanhempien luona, kun lapsen mummulla sattui olla sopivasti vapaapäiviä. Mä olin aivan väsyny ja mulla oli todennäköisesti verenpaine matalalla. Huimasi ja väsytti. Onneksi mummu ja kissa hoitivat lapsen viihdyttämisen ja ulkoiluttamisen, jolloin mä sain huilata hetken sohvalla. Yön nukuin kyläpaikassa naurettavan huonosti. Olin jännittynyt ja hermostunut koko illan ja yön, kun pelkäsin lapsen valvottavan mua yöllä. Ennen kävi aina niin, että kun minä laitoin hänet nukkumaan ja hoidin yötassutukset, lapsi itki yöllä parikin tuntia ja kaipasi jatkuvasti mun läsnäoloa ja kosketusta. Siksi pelkäsin nyt. Pelko oli turha, koska lapsi nukkui klo 20-5:40 yhteen putkeen ja kaiken lisäksi samassa huoneessa mun kanssa. Tosin, mä en sitten kyllä nukkunu läheskään niin hyvin. Jännitin koko yön ja jo 2,5 ekan tunnin aikana olin heränny kolme kertaa. Hermostunutta heräilyä jatkui koko yön. Tyhmää, mutta "en enää stressaa, en enää stressaa"-mantrat keskellä yötä ei kyllä helpottanu sit enää mitenkään. Meidän aamu siis alkoi ennen kuutta, mutta se oli ihan ok. Nähtiin vielä lapsen pappa ennen kuin hän lähti töihin ja muutenkin olin jo yrittänyt nukkua ihan riittävästi sille yölle. Kokonaisuudessaan silti ihan kiva reissu. Mukava oli saada vaihtelua ja lapsi oli riemuissaan mm. kissasta. 

Lauantaikin oli hulinainen, kun vietettiin ystävän täyskymppisynttäreitä. Niistä ei nyt enempää, mutta hurjan hauskaa oli koko päivä! Niinpä viikonloppuna ei kauheasti ole ehditty huilata saati edes pysähtyä. 

Viikonloppuna en oikeastaan tuntenu vauvan liikkeitä ja pieni huolikin alkoi jo mielessä pyöriä heti. Eilen kuitenkin taas tunsin. Ensimmäistä kertaa tässä raskaudessa tunsin selkeää kuplintaa. Plop plop plop - plop - plop. Isoja särkyviä saippuakuplia monta kertaa samassa kohdassa. Sen jälkeen tunsin myös muuta liikehdintää. Parasta oli, että mieskin tunsi samoja kädellään. Sohvalla ihmeteltiin niitä illalla.

Oon varannu itelleni viikonloppuloman Helsingistä parin viikon päähän. Jo heti Thaimaan reissun jälkeen sovittiin miehen kanssa, että molemmat saa oman viikonlopun kevään aikana. Mihinkäs muualle minä kuin stadiin. Pitkän pähkäilyn jälkeen otin kaiken lisäksi kahden yön reissun ja mun suosikkihotellista. :] Tänään huomasin, että vr:n sivuille oli tullut tarjouslippuja, kun kuukausi sitten niitä ei vielä ollut. Niinpä pääsen sittenkin junalla. Normihinnalla olis ollu liian kallis mun makuun. Ostin myös lipun stand up -esitykseen ja oon jo pari raflaakin kattonu, että mihin on ehdottomasti mentävä: toinen tuttu ja toinen ei. Jotain muutakin pientä tekemistä jo suunnittelin. Saas nähdä, mitkä niistä oikeasti toteutuu. Todennäköisesti näen myös yhtä ystävää ja mun veljiä, mikä olis tietysti ihanaa. Sitä tottakai mietin, miten ikävä tulee miestä ja lasta. Niin pöljältä kuin se kuulostaakin ehkä lapsettoman korvaan, niin vielä taaperoakin voi ikävöidä jo parin tunnin jälkeen. Ja miestäkin muutaman tunnin jälkeen. Koettu on nämä molemmat viimeisen viikon sisällä. Ikävän taso riippuu ihan päivästä, väsymyksestä ja arkielämään tympääntymisen asteesta. Ihanaa silti päästä omaan reissuun! Ja huippua, että mies ymmärtää näiden mun omien juttujen merkityksen mulle.

Ennen Helsingin retkeä on kuitenkin vielä ihana pääsiäisloma. Meillä ei oo suurempia suunnitelmia. Jotain sukulointia ja rauhaisaa vapaa-aikaa. Ehkä grillataan tai tehdään pitsaa. Ehkä ulkoillaan porukalla ja lämmitetään sauna. Uu jeah.

Nyt iltapalaa ja unta. Jospa huomennakin paistais taas aurinko. Siitä tulee niin onnellinen kevätmieli.

Vauvan liikkeitä

Siirryin siis laskemaan raskausviikkojani neuvolan ja nt-ultran antaman määrityksen mukaisesti. Tänään siis niitä kasassa täydet 14+0. Hurraa!

Olin jo aiemmin lukenut, että uudelleenodottaja voi tuntea sikiön liikkeitä aiemmin kuin esikoisen odottaja. Niinpä olen osannu alkaa niitä jo odotella, kuulostella ja varsinkin toivoa.

Ensimmäisen kerran tasan viikko sitten eli rv 13+0, tunsin illalla nukkumaan mennessäni, kuinka vatsassa liikkui jokin möykky, kuin painovoiman seurauksena patjaa kohti. Ajattelin aluksi, että se on kohtu, mutta sitten järki sanoi, että eihän sisuskalujen kai kuulu mitenkään "valua" minun sisällä paikasta toiseen. Hahhah! Päättelin siis ystävän rohkaisemana, että vauvahan se siellä. Samoihin aikoihin kävin eräänä yönä myös pissalla tavalliseen tapaani. Tultuani takaisin sänkyyn aika vauhdikkaasti, tunsin selkeän potkumaisen... öö... no potkun. Tai eihän se välttämättä potku ollut, mutta sellainen tunne, kuin sitten myöhemmin joskus tulee, kun vauva selkeästi potkii johonkin tiettyyn kohtaan napakasti. Voitte uskoa, että loppuyön nukuin silloin huonosti, kun joka kyljen kääntämisellä jäin kuulostelemaan, tuleeko lisää tuntemuksia.

Nyt pari päivää sitten uskoin lopulta täysin, että vauva siellä todellakin liikkuu ja että voin sen tuntea jo. Parina iltana olen sohvalla maatessani tuntenut selvästi, miten joku puskee minua sisältä päin. Sellaista painetta, joka kohdistuu tiettyyn kohtaan ja jos siihen laittaa käden, tuntuu kova möykky. Välillä olen tuntenut semmoisia kohoumia, kun oon pitänyt kättä jämäkästi mahalla.

Ihmeellistä. Siellä hän on. Oon odottanu kovasti liikkeiden tuntemista, kun seuraavaan neuvolaankin on vielä muutama viikko aikaa. On ihana huomata, että hyvin siellä taitaa pienellä mennä. En enää ajattele keskenmenoriskiä aktiivisesti, mutta huomaan, että taustalla olen vielä vähän varauksellinen. No kunhan tästä vielä muutama viikko päästään eteenpäin niin enköhän ala olla jo luottavaisempi.

Ihana aurinko paistaa tänäänkin! Kevät! <3

Neuvolaa ja ekoja menkkaoloja, rv 39+3

Taas käyty neuvolassa: kaikki edelleen mallillaan. Sf on nyt 36cm, eli vain puoli senttiä enemmän kuin kaksi viikkoa sitten. Terkkari sanoi, että vauva on luultavasti tullut vähän alemmas. Ei mun maha ainakaan vielä roiku mitenkään selkeästi, mutta ehkä pientä muutosta on näkyvissä. Oma paino oli noussut ihan sopivasti ja ensimmäisestä neuvolamittauksesta on painoa tullut yhteensä nyt 15 kg. Itse lisään mielessäni tuohon kuitenkin vielä muutaman kilon, jotka tulivat ihan alkuraskaudessa. Neuvolakäynti oli tosi lyhyt ja ytimekäs, mikä ei haitannut kyllä yhtään. Olisi saatu kysellä vielä mielessä pyörineitä asioita, mutta ei tullut oikein mitään mieleen. Vähän juteltiin synnytyksen jälkeisistä kyläilyasioista ja ehkäisystä.

Mies on parina iltana kuullut vatsan läpi vauvan sykkeen. Se on ollut tosi mukavaa, vaikka ei olekaan ollut mitään huolta vauvan hyvinvoinnista. Terkkari sanoo aina sydänääniä kuunneltaessa, että paljonko syke suunnilleen on. Hassua vain, että hän kirjoittaa tuohon äitiyskorttiin aina pienemmän luvun. Esim. tänään sanoi, että sykkeet olivat jossain 144-149 tienoilla, mutta kortissa lukee silti 135. Siihen lienee joku syy. Ja kyllähän vauvan syke varmasti nousee, kun sitä tönitään tms. :)

Maanantai-iltana (rv 39+1) nukkumaan mennessä tunsin ensimmäiset hyvin heikot menkkajomotukset alavatsalla. Muutama jomotus vain eikä ollenkaan kipeitä. Eilen illalla, myöskin jo sängyssä, taas muutama jomotus ja taisinpa herätäkin yhteen. Ehkäpä onkin odotettavissa, että varsinaisetkin supistukset alkaa sit yöaikaan. Sanoin terkkarille tänään näistä ja ainakin ilmeestä päätellen hän tuntui pitävän näitä pikkujomotuksia jo ennakkomerkkinä siitä, että synnytys lähestyy. Heh vaikka kyllähän se tietysti lähestyykin, kun raskausviikkoja jo näin paljon. Nytkin on maha vähän kipeä, mutta se johtunee terkkarin vahvoista paineluista, kun tunnusteli vauvan pään sijaintia.

Vauva on liikkunut mukavasti. Välillä maha on kulmikas, kun vauva painaa jalallaan ihon koholle. Eräs ystävä kysyi, sattuuko liikkeet, mutta ei ne satu. Meidän vauva ei ole potkinu mua kylkiluihin tai muihin paikkoihin, joista kuvittelisin mahdollisesti tulevan kipua. Eikä ne liikkeet mun mielestä tunnu kovin epämiellyttäviltäkään, niin kuin joku tuttu on kuvaillut. Liikkeisiin on tottunut. Kuin voimakasta painon tunnetta ihon alla. Mahasta kuuluu edelleen myös hassuja ääniä. Joskus matalaa poksuntaa, välillä terävää naksuntaa. Joskus uudenlaista murinaa.

Milloinkahan meidän vauva syntyy...! Ehdinköhän nähdä enää ystäviä ennen sitä? Ja minkä näköinen vauva mahtaa olla? Onkohan hänellä tummat hiukset niinkuin mulla ja miehellä lapsena ja millainen hän on temperamentiltaan? "On se jännää", sanoisi Routalempi.

Nopeita kuulumisia, rv 38+4

Täällä edelleen kaikki hyvin! Nopeasti kirjoitan, etten taas jämähtäisi tähän koneelle jo näin aamupäivästä, kun energiaa ja jaksamista olisi muihinkin juttuihin vielä.

Alkuviikko meni tosi nopeasti. Oon ollu kotosalla piilossa helteeltä ja muutamia ystäviäkin on nähty. Yhtenä päivänä innostuin leipomaan banaanikuivakakkua ja kuningatarmuffinsseja sekä kokeilemaan taas uutta itsekeksimääni helppoa ruokareseptiä (purjo-peruna-tofuvuokaa, nam). Jouduin sitten pitämään uunia päällä usean tunnin ja iltapäivällä olin aivan kuumissani, kun asunto oli niin lämmin.

Oon kuullut, miten helteiset säät on olleet joillekin raskaana oleville tosi vaikeita, ja ymmärrän sen nyt itsekin. Kuumuus lisää helposti turvotusta ja olo on muutenkin tukala. Maanantaina kun oli meillä päin kaikista lämpimin päivä, pelkästään jo lyhyen 200m:n kauppareissun käveleminen oli aika vaivalloista. Muutenkin mua kuumottaa paljon ihan tekemättä mitään. Hormoneistahan se kuulemma johtuu. Viime yönäkin teki mieli ihan suihkuun keskellä yötä, kun alasti nukkuminen sai hikinorot otsalle. Eipä siis käy kateeksi niitä, jotka koko kesän ovat isolla mahalla. :)

Eilen näin kahta pientä vauvaa yhtä aikaa. Voi niitä suloisuuksia ja ihanuuksia! Vanhemmalla vauvalla oli jo ehtinyt tulla ihanat reisimakkarat ja pulleat käsivarret, vähän nuoremmalla oli kertakaikkisen valloittava hymy. <3 Tämän muutaman tunnin pituisen tapaamisen jälkeen kotona mun maidontuotanto taas sai lisäbuustia. Heheh. :)

Eilen illalla oli jotenkin tosi huono olo. Mies oli iltavuorossa ja makasin koko iltapäivän ja illan vaan sohvalla yrittäen välillä syödä ja välillä nukkua. Heikotti, uuvutti ja väsytti. Ajattelin, että jos nyt alkaisi synnytys, olisin pulassa. Sain kyllä syötyäkin, mutta lämpöinen ruoka rupesi vaan oksettamaan eikä tehnyt muutakaan mieli. Kyllä se olo siitä sitten koheni ja meninkin ajoissa nukkumaan. Eilen join vettä vähemmän kuin yleensä, söin epäsäännöllisemmin ja nukuin aamulla huonosti, joten ehkäpä siinä jo riittävästi syitä huonolle ololle. Toki mietin aina myös sitä raudan saantia, mutta näin aamuisin on kuitenkin aina hyvä ja voimakas olo, että tuskinpa sekään nyt on syynä voimattomuudelle.

Ehkä pari kertaa päivässä tuntuu nopeita vihlovia heikkoja kipuja nivusissa ja lonkissa. Paikat siis vähän siellä jo valmistautuu ja levenee. On se vaan jännää ettei yhtään tiedä, milloin synnytys alkaa.

Vauva täyttää mahan mukavasti ja mahan iho on kova ja pinkeä siitä kohtaa, missä vauva majailee. Vauvan ahkerasti liikkuessa mun vatsan ihokarvat nousevat usein pystyyn. Vauva on usein aktiivisempi iltasella ja jos en pysähdy tarkkailemaan liikkeitä aamupäivällä, en niitä välttämättä edes huomaa. Kyllä vauva kuitenkin usein sitten alkaa liikkua, kun pysähdyn, syön tai  hellästi tönin. :) Sen verran tarkkailen liikkeitä, että aamupäivän ja päivän aikana haluan huomata ainakin muutaman pikkupepun tönäisyn tai jalan potkaisun. Nyt on jo helpompi tietääkin, että mikä raaja missäkin on. Välillä vauva huitaisee mua alakertaan niin, että tuntuu hetkellinen kova pissahätä, joka menee sitten samantien ohi. :)

Nyt lähden äkkiä muihin juttuihin tästä koneelta. Tähän on niin helppo juuttua.

Väsyneitä jalkoja, rv 36+2

Rauhallinen aamupalahetki sohvalla. Kävin jo pukemassa vaatteetkin ja kesyttämässä leijonanharjatukkani, kun on vaarana, että ilmastointimiehet soittaa aamun aikana ovikelloa. Meidän talossa on reilun viikon ajan puhdistettu jotain ilmastointiputkia ja viime viikolla nuohousmies sanoi, että alkuviikosta tulevat vielä mittaamaan ilman tms.

Jalkapohjat on vähän kipeänä taas. Eilen kyllä kävelin vähän enemmän kuin pitkään aikaan. Aamulla kävin kaupassa ja aamupäivällä puuhastelin vaatekaapin kimpussa koko ajan seisten. Jalkoja alkoi särkeä ja oli pakko jättää vaatteet levälleen makkariin ja nostaa jalat ylös sohvalla. Iltapäivällä kävelin ystävän luo hitaasti mutta varmasti. Olisin mennyt bussilla, mutta järkevää bussireittiä sinne ei ole. Jaksoin kuitenkin hyvin kävellä. Kävelin iltasella myös takaisin kotiin. Vaikka jalat oli jo puhki kotiintultua, tsemppasin niin, että sain siistittyä makkarin inhimilliseen kuntoon. Ihana mies hieroi mun jalkoja tultuaan iltavuorosta ja sen avulla jaksoin käydä suihkussa.

Viimeisen viikon aikana on välillä vähän turvottanut/särkenyt jalkoja. Pari kertaa on sormus puristanut. Oon yrittänyt vaan juoda paljon vettä, pitää jalkoja ylhäällä ja istua/makoilla kun seisominen on alkanut väsyttää.

Nyt siis aristaa vielä jalkapohjia ja pohkeetkin tuntuu kuin niissä olisi ollut kauheasti suonenvetoja viime yönä. Tai kuin olisin treenannut niitä ihan kunnolla. Hih, tavallisesta kävelystä noin kipeytyvät.

Viime yönä nukuin katkonaisesti ja kävin vessassa kolme kertaa. Toissayönä kävin vain kerran ja se oli luksusta. Ei kolme kertaa vielä liikaa ole, mutta aamulla en saanut enää kunnolla unta klo 6 jälkeen. Sekin on ollut aika yleistä mulla. Aamut menee usein pyöriessä ja kääntäessä kylkeä. Oon yrittänyt kuitenkin huilata aamuisin, ettei päivällä iskisi väsy. Torkun pienissä pätkissä kasiin tai ysiin asti. Nautin ajatuksesta, että ei tarvitse lähteä mihinkään.

Maha aaltoilee, kun vauva siirtää raajojaan. :) Vauva on ollut pari päivää kovin vauhdikas ja liikkeet on olleet välillä hyvinkin voimakkaita ja selkeitä. Tila taitaa käydä jo ahtaammaksi tai vauva isommaksi. Välillä vauva selvästi nukkuu ja häntä ei saa hereille edes tönimällä. Terkkari sanoi, että se on ihan normaalia. Olisi niin kiva tietää, minkä painoinen vauva jo on. Mahan elämää on hauska seurata.

Nyt menen tekemään viimeisen silauksen vessoihin ja vauvanhuoneeseen työkavereiden visiittiä ajatellen. Sitten jos vaan jaksan, niin leivon vielä uusia korvapuusteja. Ne jotka tein viime viikolla, syötiin aika hyvin jo sunnuntaina kun oli vieraita. :)

Vauvan liikkeiden epäsäännöllisyys, rv 32+0

Viikonloppu on mennyt mukavasti kotosalla.. ohjelmassa on ollut sopivasti siivoilua, leipomuksia, ystäviä ja löhöilyä. Tosi nopeasti on taas nämä kaksi päivää menneet!

Viikonlopun fiilis on muutenkin ollut tosi hyvä ja onnellinen. Oon ollut kauhean kiitollinen kaikesta tästä hyvästä elämästä... ihanasta miehestä, vauvasta, ystävistä, kodista.

Perjantai oli vähän vaikea päivä töissä ja mielessä pyöri huolia. Olotilaan vaikutti varmasti sekin, kun kuulin aamulla surullisia uutisia työkaverilta. Koin työkaverini murheen jotenkin tosi vahvasti, ja kroppaakin alkoi ihan heikottaa kun puhuttiin. Nukkarissa sitten kuulostelin vauvan liikkeitä ja huolestuin kun en tuntenutkaan mitään. Havahduin, että oikeastaan koko päivänä en ollut tuntenut kunnolla vauvan möyrintää. Eikä oloa helpottanut sekään, että kahvitauolla näin entistä työkaveriani, joka on myös raskaana, ja hän kysyi innoissaan, että heräänkö minäkin öisin vauvan potkuihin. Vastasin että en ollenkaan ja hän näytti yllättyneeltä. Kaiken lisäksi mulla oli iltapäivän viimeinen työvuoro, joka jo itsessään on melko raskas: pitkä päivä, paljon toimintaa ja seisoskelua jalkojen päällä. Kotiin päästyäni googlettelin liikelaskennasta ja muusta, pieni huolenalku kaihersi. Iltasella vauva sen verran kuitenkin mylläsi, että huoli hälveni.

Nyt eilen ja tänään vauva on ollut ihanan aktiivinen: möyrinyt, myllertänyt, nyrkittänyt ja potkinut välillä kovastikin. Ihan aamusta myöhäiseen iltaan. <3 Se onkin saanut miettimään stressin vaikutusta vauvan liikkeisiin. Viikonloppuisin vauva liikkuu useammin ja selkeämmin. Toki kaikkia liikkeitä en tietenkään töissä tunnekaan, mut huomaan eron, esim. iltaisin. Arki-iltoina vauva ei liiku yhtä paljon kuin lauantai- ja sunnuntai-iltoina. Oon lukenut, että äidin mielialat ja väsymys voi vaikuttaa vauvan liikkumiseen, mutta tänään ensimmäisen kerran havahduin, että voikohan ihan tavallisesta arkiväsymyksestä olla haittaa vauvalle. Tietty jos koko ajan masentaisi ja uuvuttaisi, niin varmaan se jo vaikuttaisi. Mut tämä minun väsymys on ihan sellaista tavallista työssäkäyvän ihmisen tunnetta, että "tulisipa jo viikonloppu". :) Toki päiväkotityö on henkisesti varsin kuluttavaa ja hektistä: paljon lasten ääniä, meteliä, lukuisia sosiaalisia kohtaamisia, yllättäviä tilanteita, jatkuvaa liikkumista ja kävelyä, pienten asioiden muistamista, vastuun kantamista lapsista ja toiminnasta, huomion antamista joka suuntaan, monenlaista menoa ja meininkiä. Vaikka siihen onkin tottunut, niin tietysti kaikki tuollainen vaikuttaa jollain tavalla itseen.

No mutta pöh, ei kyllä pitänyt töistä kirjoittaa! Varsinkin kun töitä on jäljellä enää niin vähän, että sen ajan kyllä jaksaa. Toisaalta oon kyllä miettinyt, miltä tuntuu jäädä äitiyslomalle. Se on mulle suuri asia. Oon myös miettinyt, mitä se konkreettisesti merkitsee. Ainakin vähemmän tapaamisia ja keskusteluja ihmisten kanssa ja samalla enemmän aikaa olla kotona ja keskittyä meidän omaan elämään. Se merkitsee aivan uudenlaista elämänvaihetta. En malta odottaa. :)

Tänään siis rv 32+0. Kahdeksan viikkoa laskettuun aikaan. Viisi viikkoa täysiaikaisuuteen. Kaksi viikkoa että vauvan syntymistä ei suuremmin estellä. Isoja asioita. Mielellään silti saisi pysytellä yksiössään ainakin toukokuun loppupuolelle. Nyt ruokaa, telkkua ja miehen kainaloa.

Vauvan potkuja ja painopohdintoja, rv 29+3

Oon aivan unohtanu mainita siitä limatulppa-asiasta, jota viime viikolla pohdin. Kävin siis pissatestissä ja se oli puhdas. Hyvä. Mitään uudenlaisia vuotoja ei ole tullut, joten viikon takainen vaaleanpunainen oli varmaan jotain harmitonta. En ole huolehtinut asiaa enää yhtään, kun ei ole tullut mitään muitakaan epäilyttäviä oireita/kipuja.

Viime yö oli sikäli omituinen, että heräsin pissalle vain kerran, ja sekin oli jo yhdeltä. Oli hassua herätä aamulla ja huomata, että olin nukkunut keskeytyksettä. Muuten oon kyllä pissalla saanut rampata aika usein. Automatkoilla alkaa helposti tuntua, että pissat lirahtaa ihan kohta housuun, vaikka ainakin tähän mennessä oon siltä välttynyt. :) Esim. erään kerran kun bussilla matkasin pienen matkan ystävän luo, niin ajattelin mielessäni, että "paina hyvä kuljettaja nyt sitä kaasua, että päästään äkkiä perille". Vaikka olin käynyt pissalla juuri puolisen tuntia sitten ja bussimatka lyhyt. Hih. Ehkäpä tuo maha alkaa taas jotenkin painaa rakkoa tai tila käy ahtaaksi.

Vauva on tänään antanut kovempia potkuja kuin ennen. Vahvistunut varmaan. <3 Iltapäivällä kun makoilin sohvalla ja mies piti kättä mun ylävatsalla, tuntui kuin mies olisi sormilla kouraissut lujasti mun vatsaa. Vaikka mies ei tekis tietenkään mitään sellaista, oli pakko kysyä, että oliko se todellakin vauva?! Ja vauvahan se siellä, luultavasti jaloillaan potki. Tänään on tullut paljon potkuja nimenomaan tuonne ylävatsaan, joka on aiemmin ollut aika rauhaisaa aluetta.

Oonkin miettinyt, että minkä kokoinen ja painoinen meidän vauva mahtaa olla nyt. Neuvolalääkärihän vauvan painoa viimeksi arvioi rv 26+4, jolloin tulokseksi saatiin jo 1042g. Ja jos ei mitään erikoista ilmaannu, niin uutta painoarviota ei käsittääkseni tehdä. Olin kyllä tyytyväinen silloin, että kilo ylitettiin, ja nythän on tietenkin uutta painoa tullut joka päivä sen jälkeen. Välillä mielessä on käynyt, että mitä jos vauvasta tulee liian iso, kun tuo sf-mittakin tuntui aika isolta silloin (rv 26+4 ja sf oli silloin 27). Terkkari sanoi joskus, että vauvan äidin oma syntymäpaino voi ennustaa jollain tavalla myös vauvan syntymäpainoa. Itse oon syntynyt ehkä noin 3,5 kiloisena, eli ihan keskimääräisen kokoisena. Olen esimerkiks miettinyt, että vaikuttaako vauvan isän aikuispituus vauvan kasvuun jo tässä vaiheessa. Mies kun on tosi pitkä. No parin viikon päästä on taas jo neuvola, niin kattellaan, miten tuo sf-mitta etenee. Vaikka eihän toki tuo sf ole mikään tarkka mittaus, ja kun lapsiveden määrä, mittaustapa ja vauvan asentokin vaikuttanee.. No katsellaan.

Kaikki stressaaminenkin on helpottanut jotenkin yhtäkkiä. Ehkä oon tajunnut jotain olennaista. Oli miten oli, tunnelma on ollut paljon leppoisampi kuin ennen, ja oon osannut olla itse rennompi ja rauhallisempi. Se on tehnyt tosi onnelliseksi. Ja mies on myös ollu aivan ihana. Ollaan yhdessä huolehdittu tiskeistä ja pyykeistä ja ihasteltu vauvan tavaroita.

Nyt iltapalaa. Loppuviikko mukavasti aamuvuoroa töissä, uu-jeah.

Vauvan liikkeistä ja töistä, rv 29+2

Pok pok ja möy möy. Mahassa siis taas potkuttaa ja möyrii joku ihana. Tultiin äsken anopin notkuvien ruokapöytien ääreltä. Vauvakin tuntui nauttivan lohiateriasta ja mustikkapiirakasta. Ainakin liikuskeli siihen malliin. Saatiin myös anopilta yksi söpö vaatekerta vauvalle. Kahvipöydästä noustuani mies huomautti, että mun maha oli aivan pinkeä. Mieleen tuli, että ihanko oikeasti voi syöminen aiheuttaa tuollaisen tiukkuuden, vai olisko jopa jonkinlainen harkkasupistus? En siis ole vieläkään bongannut mitään selkeitä supistuksia. Ja niinkun aiemmin kirjoitinkin, niin eihän niitä edes kaikille tule. Sellaista tunnetta toki mahassa aina toisinaan on, että vauva työntää varmaan itseään minun mahaihoa vasten, semmoista painetta kun möyrii siellä. :) Ja rasituksessa tulee erilaista arkuutta vatsaan.

Oon huomannut vauvan liikehdintää nyt myös työpäivien aikana. Mitään järjestelmällistä liikelaskentaa en ole alkanut tehdä, mutta toki huomaan kuulostelevani vauvan liikkeitä tarkemmin illalla, jos esim. päivällä en ole niitä bongannut. Ja jos töissä on hulinaa, niin uppoudun kyllä työasioihin niin paljon etten ehdi edes tarkkailla vauvaa. 

Tänäänkin oli taas melkoinen päivä töissä. Työntekijöitä poissa, lapsia paljon, oli uusia sijaisia joita piti tietysti ohjata työn lomassa, lapsilla riitti virtaa ja ääntä. Eniten ärsyttää se, että kun menen työpaikalle, niin heti jo ulko-ovella jotkut työkaverit tulevat huokailemaan ja varoittelemaan, että voi voi miten vaikea ja kiireinen päivä on tulossa ja miten lapsia on paljon ja joudutaan olla pienellä aikuisten porukalla ja niin edelleen. Niin että tervetuloa vaan töihin ja mukavaa päivää. Onneksi tänään pääsin yli aika helposti noista kielteisistä tervetulotoivotuksista, kun joskus negatiivisuus tarttuu. Hektisessäkin tilanteessa voi kuitenkin tehdä aika paljon itse sen eteen, millainen päivästä tulee. Ärsyttää semmoinen aikuisten hermostunut hosuminen! Mitä se haittaa jos esim. ruokailuun päästään jonakin päivänä 15 minuuttia myöhässä? Varsinkin jos se varttitunti on käytetty lapsiin ja heidän kanssa olemiseen, aitoon kuulemiseen tai vaikka lapsen synttäreiden juhlistamiseen rauhassa. Argh ärsyttää kun hoputetaan ja annetaan kiireen näkyä.

No mutta. Töissä on siis ollut vaihtelevaa. Välillä ok, välillä tympii. Päiviä silti jo lasken äitiysloman alkuun. Nautin kauheasti ajatuksesta, että mun ei tarvitse ensi syksynä mennä töihin. Kun työpaikalla puhutaan syksyn asioista, huokaisen mielessäni, että nämä jutut eivät onneksi koske mua. :) Fyysisestikin oon jaksanu ihan hyvin. Ei ole pahemmin särkenyt selkää tai mahaa, ja jalatkin suonikohjuineen on olleet yllättävän hyvät nyt viime aikoina.

Huomenna on jo keskiviikko. Päivät ja viikot menee omituisen nopeasti, kun ottaa huomioon, että odotan viikonloppuja aina kovasti. Yleensähän aika matelee silloin kun jotain odottaa. Mietin vähän, että menisinkö ensi viikonloppuna käymään minun vanhempien luona Pohjanmaalla. Enpä vielä tiedä, jaksanko/huvittaako.

 

Kolotuksia, työväsyä ja elämän iloja, rv 26+1

Ja niin alkoi 27. raskausviikko! Kuulostaa kyllä aika hurjalta. Ja kivalta. :)

Eilen ja tänään vauveli on möyrinyt välillä voimakkaastikin. Vaihdellut varmaan asentoa ja koetellut kasvavia voimiaan. Välillä istuessa potkuja/nyrkkejä tuntuu jo navan yläpuolellakin, mikä onkin melko uutta. Enemmän ja useammin tuntuu navan molemmin puolin sivuilla. Välillä tuntuu myös sellaista "painontunnetta" jossain pienessä kohtaa mahaa, esim. juuri navan korkeudella, ikäänkuin vauva työntäisi itseään yksiönsä reunoihin. Eilen tuntui ekan kerran siltä kuin oltais bongattu vauvan peppu, selkä tai pää.. niin selkeä pyöreälinjainen muoto oli mahassa. <3 Välillä taas on selkeästi rauhallisempia jaksoja, että liikkeitä ei juurikaan tunnu.

Eilen ja tänään maha on ollut myös aiempaa arempi, jomottelee välillä. Johtuisko kenties eilisen siivousrumbasta kotona tai jostain. Rasitus alkaa selvästi vaikuttaa enemmän. Pitää vaan vieläkin hiljentää tahtia. Ja ihan kiva mennä tällä viikolla sinne neuvolalääkäriin, jos se vaikka kurkkais että paikat on ok.

Ulkona oli tänään tosi liukasta. Epäilen, että joko eilisen tai tämän päivän pienen pieni nytkähtävä "liukastumisyritys" on tänään oireillut mun lonkkanivelessä tai siellä päin. Välillä vihlaisee koko vasenta lonkkaa niin kuin osuisi jotain hermoon. Ja nimenomaan tuntuis että siellä nivelessä, kun kipuilee sekä lonkan sivulla että takanakin. Ja kipeä oikeestaan vain liikkuessa, eikä aina silloinkaan. Tänään tässä sohvalla loikoiltiin miehen kanssa ja mies vaihtoi äkkiä asentoa, niin pelkkä sohvan liikahdus sai aikaan valtavan kivun mun lonkassa (olin sohvalla kyljelläni). Toisaalta esim. tällä hetkellä ei ole mitään kipua. Varmasti raskauskin vaikuttaa koko kroppaan eikä tällainen lonkkakipu ole täysin uutta mulle muutenkaan.

Odotan kovasti loppuviikkoa. Toisaalta eipä tässä alkuviikossakaan mitään suurempaa vikaa ole, paitsi työkiireet ja iltapäiväpainotteiset työvuorot. Vaikka pääsin tänään hyvissä ajoin töistä, kotimatkalla huokasin aika monta kertaa. Väkeä poissa ja yllättäviä tilanteita. Jotenkin sitä toivois, että kun on töissä koulujen loma-aikana, niin sais itekin ottaa vähän rennommin töissä. Joskus onnistuu, joskus ei. Muutenkin alkaa työmotivaatio varmaan vähitellen hiipumaan, ainakin nyt viimeiset kaks viikkoa ollut vaikeempaa. Päivät kuluu yleensä ihan nopsaan, mutta mieluummin olisin kotona. Viikonloppujakin odotan aiempaa enemmän. Enää vajaat 9 viikkoa töitä jäljellä. Ei kuulosta kovin pitkältä ajalta. Ja siinä ehtii olla pääsiäisenkin vapaat. :) 

Tänään iloitsin kun sisko perheineen kävi pitkästä aikaa kylässä, ja huomenna on kaveritreffit ravintolassa töiden jälkeen. Keskiviikko onkin sitten tämän viikon viimeinen työpäivä ja torstaina heti aamulla neukkulääkäri. Torstain ja perjantain lomailen töistä, ja viikonlopuks minilomalle jee! :D

Nyt kattomaan (luultavasti huonoa) Arska-leffaa miehen kanssa. :)

Jouluhääräilyä, rv 17+0

Apua joko viikko on kulunut viime kirjoituksesta! Viikko meni kyllä nopsaan. Alkuviikon illat täyttyi lahjakkaasti kyläilyistä, laulutunnista ja muista puuhista, loppuviikon illat huilasin ja järjestelin kotia. Viikonloppuna ollaan miehen kanssa siivottu hullunlailla, ja nyt koti on valmis jouluun.



Saatiin joulukuusi anoppilasta ja ostettiin uudet kuusenkynttilät 20-vuotiaiden vanhojen kynttilöiden tilalle, kun vanhoista oli töpseli rikki ja monta lamppuakin olis pitänyt vaihtaa. Koristeltiin kuusi hopeisin ja valkoisin palloin sekä Pentikin pienin jääkidesydämin, joita en vaan voinut jättää kaupan hyllylle kun ne sieltä bongasin viikko sitten. Hih. Viikonloppuna mulla on ollut myös valtava tarve hääräillä keittiössä. Tein elämäni ensimmäisen kerran imellettyä perunalaatikkoa ja lanttulaatikkoa. Tein myös pipareita, kun en ollut tälle vuodelle vielä tehnyt. Aikaa on mennyt myös joululahjojen paketointiin, kun oon vähän fiilistelijä paketoinnin suhteen.

Tänään alkoi 18. raskausviikko. Oon ottanut sunnuntaiaamuisin mahakuvia, mut ei niissä oo vielä mitään suurempaa nähtävää. Kyllähän tuo vatsa tuossa on pömpöttänyt alusta asti, mut vasta nyt vähitellen huomaan, että maha ehkä alkaa pyöristyä vähän uudella tavalla. Muutamana päivänä on mahassa tuntunut hetkittäin pientä kuplintaa, mutta sen kummemmin en oo tällä viikolla edes liikkeitä metsästellyt. Vasen nivunen on välillä jomotellut, yhtenä iltana aika kovastikin. Useimmiten ei ole mitään kipuja missään. Alaselkää välillä jomottaa, varsinkin jos oon vaikka maannut huonossa asennossa selälläni.

Viikko sitten olleet rintakivut meni ohi samana päivänä, joten ne oli varmasti vain niska/selkäjäykkyydestä johtuvia. 2-3 kertaa on sydän tykyttänyt epämiellyttävästi parin viikon aikana. Se ei oo mukavaa, mutta menee ohi kun rentoutuu. 

Nyt nukkumaan. Mies pelaa vielä lolia tietokoneella, mutta pelatkoon. Meillä on ollut yhteistäkin aikaa mukavasti nyt viikonloppuna. Huomenna meen lunastamaan työpaikalta saamaani lahjakorttia tavaratalon juusto- ja kalatiskeille sekä tilaamaan synttärikakkua konditoriasta. Sen jälkeen ajelen isosiskolle vaihtamaan kuulumisia sekä valmistelemaan aaton hulinoita, kun vietetään aattoa isolla porukalla. Meillä on ollut miehen kanssa tapana viettää aattopäivää mun siskon luona ja joulupukin käynnin jälkeen ajella kaupunkiin miehen äidin luo. Samalla kaavalla mennään tänäkin vuonna, mutta siskon luokse tulee myöskin mun vanhemmat sekä isoksi iloksi myös mun veljet. <3

Mut nyt sinne petiin, etten leikkaa huomenna väsyksissä sormea rosollijuuresten sijaan. Zzzz...

Vatsatuntemuksia, rv 16+0!

Näin pyörähti jo 17. raskausviikko alkuunsa, eli tänään 16+0, jee! Hurjaa. 

Kyllähän minä jokaista näistä kuluneista raskausviikoista oon odottanu erikseen ja erityisesti. Ja aina kuulostaa niin hienolta nuo uudet viikot. Hih. Mutta aika tavalliselta on tuntunut edelleen olo. Henkisesti kyllä ajelehdin jossain uskomattoman, epätodellisen ja ikionnellisen välimaastossa. Mutta fyysisesti olo aika normaali, mitä nyt viime aikoina ruvennut vähän enemmän olemaan erilaisia pieniä tuntemuksia vatsassa. Alkuraskaudessa kun ei ollut oikein mitään jomotusta tai kipua.

Jännitän, että milloin mulle pamahtaa päälle jotkut kamalat säryt tms. etten pääse kävelemään tai milloin alkaa pissat tulla housuun, hih, niinkuin oon kuullut että voi tapahtua. Nyt kun on niin tavallinen olo, niin sellaiset olot kyl yllättäisi. Toisaalta ne tekisi tästä raskaudesta konkreettisempaa. Mutta kiitollinen toki olen tästä hyvästä voinnista!

Eilen lauantaina kun touhotin aamusta iltaan, niin alavatsakin oli aika arka illalla. Tänään oon istunut enemmän, niin mahakin on oireeton. Muutama sana noista vatsatuntemuksista.. ensinnäkin välillä nivusia jomottaa/pistää, mikä lienee liitoskipuilua tms. Ei haittaa mua. Välillä tuntuu sellaista jännää tunnetta alapäässä, ehkä jossain kohdunsuun tietämillä, vaikea edes kuvailla millaista.. jotenkin semmoinen nopea sykähdys, ihan kuin lihakset supistuisi/laajentuisi itsekseen. Ei satu yhtään. Joskus on ollut samanlaista tunnetta menkkojen aikaan, ja siks oonkin valpastunut seurailemaan noita tuntemuksia. Toisaalta ne voi johtua myös vauvan liikehdinnästä.

Vauhdikkaan eilisen jälkeen tuntui myös vähän aikaa pientä menkkapolttoa alavatsalla, mikä meni kyllä hyvin nopeasti ohi. Jäin silti miettimään, että onkohan se ihan tavallista.. Toisaalta monenlaiset kipuilut ja olot on varmasti aivan normaaleja raskaudessa. Ja kun aiemmin ei ole tuntunut mitään, niin kiinnitän sitten huomiota heti kun jotain tuntuu. Toisaalta en halua myöskään ottaa mitään riskejä.

No soitan varmaan joka tapauksessa huomenna neuvolaan ja kyselen, että tosiaanko menen toiselle neuvolakäynnilleni vasta 21. raskausviikolla, niin ehkäpä kysyn samalla näistä jomotuksista. :)

Niin ja vielä jotain mitä pohtia! Eilen illalla nukkumaan mennessä tunnustelin aika pitkään vauvan liikkeitä toiveena saada kiinni edes pieni hipaisu: makoilin selälläni aivan hiljaa ja rentona, käsi mahan päällä. Ei tuntunut mitään muuta kuin oman kropan syke. Yöllisen vessareissun jälkeen kun kömmin ihan unisena takaisin sänkyyn, laitoin pöpperössä käden taas vatsalle ja tunsin kolme selkeää nykäystä kädellä. Olin kuitenkin niin väsynyt, että en enää aamulla tiennyt, oliko se totta vai unta. Hih.

Selkäkään ei ole paljon kipuillut, lukuunottamatta pieniä särkynippauksia silloin tällöin alaselän molemmilla puolilla.

Odotan, että saan hankittua mahavyön, joka kuulemma tukee hyvin vatsaa ja selkää koko raskauden ajan. Ei varmaan haittais nytkin jo sellaista käyttää, kun varsinkin tuollaisina vauhdikkaina päivinä huomaan vatsan aristavan.

Nt-ultrakuulumisia, rv 12+5!

Tänään vihdoin päästiin ultraan ja olipas kovin erilainen käynti kuin neuvolassa viimeksi. Mua ei kauheasti jännittänyt ja olo oli yllättävänkin rauhallinen ja tyyni koko aamupäivän. Puolenpäivän jälkeen kätilö otti meidät sydämellisesti vastaan ja oli aivan ihana koko käynnin ajan.

Ja mikä parasta, vauva oli kasvanut kovasti ja kaikki oli kunnossa! <3 Pituutta oli lähes 7 cm ja laskettu aikakin muuttui. Nyt siis menossa ultran mukaan jo rv 12+5! Jee! Tämä voi toki vielä muuttuakin, mutta ei haittaa yhtään olla kohta jo 14. viikolla!

Siellä se meidän vauva olla köllötteli, tai voiko sitä köllöttelyksi sanoa, jos sätkii ja potkii ja venyttelee ja pyörii ja heiluttelee käsiä koko ajan. Hih. Sydänäänetkin kuultiin, tosin vain nopeasti. Niskaturvotusta oli onneksi vain hyvin vähän (1,1mm) ja kromosomipoikkeavuusriskit matalat ja hyvät. Huoh. 

Oli myös ihana nähdä joitain rakenteita ja tuli hyvä mieli kun kätilö selosti koko ajan mitä katselee ja eritteli tarkkaan näkemiään kohtia ja kertoi esim. että selkäranka näyttää normaalilta. Nähtiin jo pienet valkoiset sormetkin ja käsivarret, reisiluut ja kehittymään alkavat aivolohkot. On se vaan uskomatonta tuo tekniikkakin. Ja biologia!

Voitte uskoa, että  nyt on huojentunut ja onnellinen olo. Seuraava ultra eli rakenneultra onkin sitten tammikuun puolenvälin aikaan. Nyt on mukava odottaa joulua ja viettää täyskymppisynttäreitä tammikuun alussa. Siinä on kivasti muuta ajateltavaa, joten aika ennen rakenneultraa menee varmaan ihan jouhevasti.

Ultra oli sikäli myös uudenlainen kokemus, koska ultrattiin nyt ensimmäisen kerran vatsan päältä. Oli virkistävää, kun sai olla housut jalassa. ;)