Viimeisen parin viikon aikana oon tehnyt juuri sitä mikä on tuntunut hyvältä: ollut kotona, levännyt ja nähnyt tärkeitä ihmisiä. Tällä viikolla on joka päivä meillä käynyt joku ystävä kylässä. Se on ollut ihanaa! Päivät on menneet nopeasti, kun oon odotellut näitä rakkaita ihmisiä. Yksikin tuollainen tapahtuma päivässä riittää ja piristää kovasti.
Viime viikolla kyläilin enemmän itse ja miehen kanssa. Sekin oli tosi mukavaa. On ihana päästä välillä pois näiden seinien sisältä. Varsinkin kun helleviikolla kökötin vain täällä kotona ikkunat kiinni. Viime viikolla kuitenkin huomasin, että kovin pitkään en itse enää jaksa olla toisten luona kylässä. Kyläilypäivän iltana saatan olla erityisen väsynyt, vaikka en olisi tehnyt muuta kuin istunut ystävän sohvalla. Heh.
Yhtenä päivänä tällä viikolla kaipasin kovasti työkavereita ja hoitolapsia. Viitisen viikkoa on nyt takana äitiyslomaa. Kun on tottunut sosiaaliseen vilskeeseen, niin onhan se outoa olla yhtäkkiä itsekseen niin paljon. Kävin tänään rauhallisella ja ihanalla kävelylenkillä meidän asuinalueella. Käväisin samalla myös työpaikalla ja voi kun tulikin hyvä mieli! Oli ihana nähdä lasten ja aikuistenkin yllättyneen iloiset ilmeet ja heti sain monia halauksia. <3 Kävelin kotiin hymyssä suin ja aamupäivän kruunasi vielä onnistunut linssikasviskeittokokeilu, nam!
En tiedä, miten suhtaudun kaikkiin kyläilijöihin vauvan syntymän jälkeen. Mulle on tärkeää nähdä mun läheisiä ihmisiä ja moni on sanonut tulevansa sitten mielellään vauvaa katsomaan. Varmasti on ihana nähdä ystäviä ja sukulaisia sitten uudessa tilanteessa ja näyttää heille meidän ikiomaa vauvaa. Toisaalta vähän ahdistaa, kun tiedän, että joillakin sukulaisilla on kesäksi aika tiivis aikataulu ja välillä on tuntunut, että he ovat itse jo päättäneet, milloin tulevat sitten vauvaa katsomaan. Ehkä pointti onkin siinä, että minä haluan mieheni kanssa päättää, milloin meille voi tulla. Ajattelen tässä siis lähinnä ensimmäisiä viikkoja vauvan kanssa, kun kaikki on uutta ja ihmeellistä. Useimmat läheiseni tietävätkin, miten herkkää ja kallisarvoista aikaa nuo ekat viikot ovat, kun vasta harjoitellaan vauvan hoitamista. Ehkä kuitenkin valmistaudun jo nyt henkisesti siihen, että jotkut läheiset yrittävät tulla kyläilemään heti sairaalasta päästyämme. On sitten helpompi sanoa heille omat ajatukset. Vaikka tosiaan enhän yhtään tiedä, miltä sitten tuntuu. Kyllä varmasti pienet kyläilyt on mukavia siinä aika piankin kotiin tultua. Mutta fiiliksen ja jaksamisen tietää vasta sitten. :)
perjantai 30. toukokuuta 2014
keskiviikko 28. toukokuuta 2014
Neuvolaa ja ekoja menkkaoloja, rv 39+3
Taas käyty neuvolassa: kaikki edelleen mallillaan. Sf on nyt 36cm, eli vain puoli senttiä enemmän kuin kaksi viikkoa sitten. Terkkari sanoi, että vauva on luultavasti tullut vähän alemmas. Ei mun maha ainakaan vielä roiku mitenkään selkeästi, mutta ehkä pientä muutosta on näkyvissä. Oma paino oli noussut ihan sopivasti ja ensimmäisestä neuvolamittauksesta on painoa tullut yhteensä nyt 15 kg. Itse lisään mielessäni tuohon kuitenkin vielä muutaman kilon, jotka tulivat ihan alkuraskaudessa. Neuvolakäynti oli tosi lyhyt ja ytimekäs, mikä ei haitannut kyllä yhtään. Olisi saatu kysellä vielä mielessä pyörineitä asioita, mutta ei tullut oikein mitään mieleen. Vähän juteltiin synnytyksen jälkeisistä kyläilyasioista ja ehkäisystä.
Mies on parina iltana kuullut vatsan läpi vauvan sykkeen. Se on ollut tosi mukavaa, vaikka ei olekaan ollut mitään huolta vauvan hyvinvoinnista. Terkkari sanoo aina sydänääniä kuunneltaessa, että paljonko syke suunnilleen on. Hassua vain, että hän kirjoittaa tuohon äitiyskorttiin aina pienemmän luvun. Esim. tänään sanoi, että sykkeet olivat jossain 144-149 tienoilla, mutta kortissa lukee silti 135. Siihen lienee joku syy. Ja kyllähän vauvan syke varmasti nousee, kun sitä tönitään tms. :)
Maanantai-iltana (rv 39+1) nukkumaan mennessä tunsin ensimmäiset hyvin heikot menkkajomotukset alavatsalla. Muutama jomotus vain eikä ollenkaan kipeitä. Eilen illalla, myöskin jo sängyssä, taas muutama jomotus ja taisinpa herätäkin yhteen. Ehkäpä onkin odotettavissa, että varsinaisetkin supistukset alkaa sit yöaikaan. Sanoin terkkarille tänään näistä ja ainakin ilmeestä päätellen hän tuntui pitävän näitä pikkujomotuksia jo ennakkomerkkinä siitä, että synnytys lähestyy. Heh vaikka kyllähän se tietysti lähestyykin, kun raskausviikkoja jo näin paljon. Nytkin on maha vähän kipeä, mutta se johtunee terkkarin vahvoista paineluista, kun tunnusteli vauvan pään sijaintia.
Vauva on liikkunut mukavasti. Välillä maha on kulmikas, kun vauva painaa jalallaan ihon koholle. Eräs ystävä kysyi, sattuuko liikkeet, mutta ei ne satu. Meidän vauva ei ole potkinu mua kylkiluihin tai muihin paikkoihin, joista kuvittelisin mahdollisesti tulevan kipua. Eikä ne liikkeet mun mielestä tunnu kovin epämiellyttäviltäkään, niin kuin joku tuttu on kuvaillut. Liikkeisiin on tottunut. Kuin voimakasta painon tunnetta ihon alla. Mahasta kuuluu edelleen myös hassuja ääniä. Joskus matalaa poksuntaa, välillä terävää naksuntaa. Joskus uudenlaista murinaa.
Milloinkahan meidän vauva syntyy...! Ehdinköhän nähdä enää ystäviä ennen sitä? Ja minkä näköinen vauva mahtaa olla? Onkohan hänellä tummat hiukset niinkuin mulla ja miehellä lapsena ja millainen hän on temperamentiltaan? "On se jännää", sanoisi Routalempi.
Mies on parina iltana kuullut vatsan läpi vauvan sykkeen. Se on ollut tosi mukavaa, vaikka ei olekaan ollut mitään huolta vauvan hyvinvoinnista. Terkkari sanoo aina sydänääniä kuunneltaessa, että paljonko syke suunnilleen on. Hassua vain, että hän kirjoittaa tuohon äitiyskorttiin aina pienemmän luvun. Esim. tänään sanoi, että sykkeet olivat jossain 144-149 tienoilla, mutta kortissa lukee silti 135. Siihen lienee joku syy. Ja kyllähän vauvan syke varmasti nousee, kun sitä tönitään tms. :)
Maanantai-iltana (rv 39+1) nukkumaan mennessä tunsin ensimmäiset hyvin heikot menkkajomotukset alavatsalla. Muutama jomotus vain eikä ollenkaan kipeitä. Eilen illalla, myöskin jo sängyssä, taas muutama jomotus ja taisinpa herätäkin yhteen. Ehkäpä onkin odotettavissa, että varsinaisetkin supistukset alkaa sit yöaikaan. Sanoin terkkarille tänään näistä ja ainakin ilmeestä päätellen hän tuntui pitävän näitä pikkujomotuksia jo ennakkomerkkinä siitä, että synnytys lähestyy. Heh vaikka kyllähän se tietysti lähestyykin, kun raskausviikkoja jo näin paljon. Nytkin on maha vähän kipeä, mutta se johtunee terkkarin vahvoista paineluista, kun tunnusteli vauvan pään sijaintia.
Vauva on liikkunut mukavasti. Välillä maha on kulmikas, kun vauva painaa jalallaan ihon koholle. Eräs ystävä kysyi, sattuuko liikkeet, mutta ei ne satu. Meidän vauva ei ole potkinu mua kylkiluihin tai muihin paikkoihin, joista kuvittelisin mahdollisesti tulevan kipua. Eikä ne liikkeet mun mielestä tunnu kovin epämiellyttäviltäkään, niin kuin joku tuttu on kuvaillut. Liikkeisiin on tottunut. Kuin voimakasta painon tunnetta ihon alla. Mahasta kuuluu edelleen myös hassuja ääniä. Joskus matalaa poksuntaa, välillä terävää naksuntaa. Joskus uudenlaista murinaa.
Milloinkahan meidän vauva syntyy...! Ehdinköhän nähdä enää ystäviä ennen sitä? Ja minkä näköinen vauva mahtaa olla? Onkohan hänellä tummat hiukset niinkuin mulla ja miehellä lapsena ja millainen hän on temperamentiltaan? "On se jännää", sanoisi Routalempi.
tiistai 27. toukokuuta 2014
Nukkumisesta, rv 39+2
Viileämpi ilma - loistavat yöunet! Vaikka oon nukkunut koko raskaudessa ihan hyviä unia, niin viime yönä päästelin kyllä parhaat piiiiitkään aikaan. Menin nukkumaan 22.30 maissa, mikä on itselleni melko aikaisin, kun yleensä kukun ylhäällä 23 tai 23.30 asti miehen unirytmin mukaan. Tykkään mennä yhtä aikaa nukkumaan. :) Eilen iltapäivällä oli pari rakasta ystävää kylässä ja olin jo ysin aikaan tosi väsynyt.
Heräsin yöllä ensin kaksi kertaa kahden tunnin välein, kunnes nukuin pitkästä aikaa jopa 4,5 tuntia yhteen putkeen. Heräsin kuudelta aivan virkeänä ja vain loikoilin sängyssä miettien hoitolapsia ja vähän heitä kaivatenkin. Miehen lähdettyä töihin 7 jälkeen sain nukuttua taas pienissä pätkissä 9.30 asti. Olo oli aamulla aivan uudenlainen. En muistanutkaan, miten pirteänä voi herätä. Tuntuu, että ajatuskin kulkee aivan uudella tavalla taas ja että jonkinlainen järki on palannut päähän. Hih. Ehkäpä nuo lämpöiset päivät ja hikiset yöt sulatti hetkellisesti mun aivoja. Ihana tuntea itsensä taas näin selväjärkiseksi! Samanlaisia fiiliksiä varmasti kokevat ne, joiden pienet vauvat alkavat vähitellen nukkua pidempiä aikoja putkeen.
Mutta kyllä keho on vaan sikäli kovin viisas, että se valmistautuu yöheräämisiin vauvan kanssa näin etukäteen.
Heräsin yöllä ensin kaksi kertaa kahden tunnin välein, kunnes nukuin pitkästä aikaa jopa 4,5 tuntia yhteen putkeen. Heräsin kuudelta aivan virkeänä ja vain loikoilin sängyssä miettien hoitolapsia ja vähän heitä kaivatenkin. Miehen lähdettyä töihin 7 jälkeen sain nukuttua taas pienissä pätkissä 9.30 asti. Olo oli aamulla aivan uudenlainen. En muistanutkaan, miten pirteänä voi herätä. Tuntuu, että ajatuskin kulkee aivan uudella tavalla taas ja että jonkinlainen järki on palannut päähän. Hih. Ehkäpä nuo lämpöiset päivät ja hikiset yöt sulatti hetkellisesti mun aivoja. Ihana tuntea itsensä taas näin selväjärkiseksi! Samanlaisia fiiliksiä varmasti kokevat ne, joiden pienet vauvat alkavat vähitellen nukkua pidempiä aikoja putkeen.
Mutta kyllä keho on vaan sikäli kovin viisas, että se valmistautuu yöheräämisiin vauvan kanssa näin etukäteen.
sunnuntai 25. toukokuuta 2014
Synnytys lähenee, rv 39+0
Oon niin nauttinut näistä viikonlopun päivistä, kun on oltu yhdessä miehen kanssa ja tehty kaikkea pientä mukavaa.. syöty parvekkeella aamupalaa, käyty kävelyllä, jännitetty jääkiekkoa, nähty ystäviä ja käyty syömässä ravintolassakin. Arkena on ollut tylsiäkin päiviä, kun oon suunnilleen vaan lojunut koko päivän kuumassa asunnossa ja odottanut miestä töistä kotiin. Toisina päivinä on virtaa vaikka kuinka, toisina vaan uuvuttaa ja mikään ei huvita.
On ollut odottelufiilis. Että nyt vain odotetaan, että jotain alkaa tapahtua. Sairaalalaukku ja lista viime hetkellä mukaan otettavista tavaroista ovat eteisessä valmiina lähtöön. Jumppapallo, kaurapussi, kotitekoiset gua sha-välineet ja tens odottavat olohuoneen nurkassa. Ehkäpä vois vielä lukaista läpi synnytysvalmennuksesta saadun lehtisen ja muistutella itseään vielä rentoutumisesta supistusten aikana. Mutta hyvä olo on, tämän valmiimmaksi ei tulla. Ja liika synnytyksen ajatteleminen on mun mielestä turhaa. Tiedetään kaikki, mikä tiedettävissä on. Kukaan ei kuitenkaan voi tietää, miten juuri meidän synnytys alkaa, kauanko se kestää tai miten kipeää tekee. Eletään ja toimitaan tilanteen mukaan. Ihanaa nähdä meidän rakas vauva pian! Tänään on enää viikko laskettuun aikaan!
Edelleenkään ei supistele. Paitsi että tänään kyllä taisi jopa yhden kerran tuossa alkuillasta. Lyhyesti. Heh.
On aika ihmeellistä, että edes lääketiede ei tarkalleen tiedä, mikä käynnistää synnytyksen. Ei ole tiedossa mitään tiettyä syytä, hormonia tms, joka käskee vauvan syntymään juuri sillä hetkellä. Joskus sanotaan, että vauva syntyy sitten kun on valmis. Mutta eihän se aina niinkään mene: on ennenaikaisia vauvoja ja yliaikaisina käynnistettäviä. Ja sitten on nämä kolmen ässän menetelmät ja muut poppaskonstit, joilla yritetään saada synnytystä käyntiin kotikeinoin: saunominen, siivoaminen, seksi, pitkät kävelylenkit, kahvinjuonti, ananaksen syönti, näitä riittää. Jotkut kokee, että ne auttaa, mutta itse uskon jotenkin, että jos synnytys oikeasti alkaa niiden jälkeen, niin se varmaan muutenkin on silloin ollut aika lähellä. Mutta enhän minä voi tietää. Onhan se mielenkiintoista ja lohdullista, että jos on vaivalloinen ja raskas olo loppumetreillä, niin voisi itse vaikuttaa tilanteeseensa ja saada aikaan synnytyksen käynnistymisen. Uskonkin, että ihmisillä on luontainen halu ja tarve vaikuttaa omaan elämäänsä. Hih, näitä aktiivisen toimijan näkökulmia käsiteltiin kovasti myös esim. mun opiskeluaikoina. :)
Mutta nyt jääkiekkoa ja iltapalaa.
torstai 22. toukokuuta 2014
Nopeita kuulumisia, rv 38+4
Täällä edelleen kaikki hyvin! Nopeasti kirjoitan, etten taas jämähtäisi tähän koneelle jo näin aamupäivästä, kun energiaa ja jaksamista olisi muihinkin juttuihin vielä.
Alkuviikko meni tosi nopeasti. Oon ollu kotosalla piilossa helteeltä ja muutamia ystäviäkin on nähty. Yhtenä päivänä innostuin leipomaan banaanikuivakakkua ja kuningatarmuffinsseja sekä kokeilemaan taas uutta itsekeksimääni helppoa ruokareseptiä (purjo-peruna-tofuvuokaa, nam). Jouduin sitten pitämään uunia päällä usean tunnin ja iltapäivällä olin aivan kuumissani, kun asunto oli niin lämmin.
Oon kuullut, miten helteiset säät on olleet joillekin raskaana oleville tosi vaikeita, ja ymmärrän sen nyt itsekin. Kuumuus lisää helposti turvotusta ja olo on muutenkin tukala. Maanantaina kun oli meillä päin kaikista lämpimin päivä, pelkästään jo lyhyen 200m:n kauppareissun käveleminen oli aika vaivalloista. Muutenkin mua kuumottaa paljon ihan tekemättä mitään. Hormoneistahan se kuulemma johtuu. Viime yönäkin teki mieli ihan suihkuun keskellä yötä, kun alasti nukkuminen sai hikinorot otsalle. Eipä siis käy kateeksi niitä, jotka koko kesän ovat isolla mahalla. :)
Eilen näin kahta pientä vauvaa yhtä aikaa. Voi niitä suloisuuksia ja ihanuuksia! Vanhemmalla vauvalla oli jo ehtinyt tulla ihanat reisimakkarat ja pulleat käsivarret, vähän nuoremmalla oli kertakaikkisen valloittava hymy. <3 Tämän muutaman tunnin pituisen tapaamisen jälkeen kotona mun maidontuotanto taas sai lisäbuustia. Heheh. :)
Eilen illalla oli jotenkin tosi huono olo. Mies oli iltavuorossa ja makasin koko iltapäivän ja illan vaan sohvalla yrittäen välillä syödä ja välillä nukkua. Heikotti, uuvutti ja väsytti. Ajattelin, että jos nyt alkaisi synnytys, olisin pulassa. Sain kyllä syötyäkin, mutta lämpöinen ruoka rupesi vaan oksettamaan eikä tehnyt muutakaan mieli. Kyllä se olo siitä sitten koheni ja meninkin ajoissa nukkumaan. Eilen join vettä vähemmän kuin yleensä, söin epäsäännöllisemmin ja nukuin aamulla huonosti, joten ehkäpä siinä jo riittävästi syitä huonolle ololle. Toki mietin aina myös sitä raudan saantia, mutta näin aamuisin on kuitenkin aina hyvä ja voimakas olo, että tuskinpa sekään nyt on syynä voimattomuudelle.
Ehkä pari kertaa päivässä tuntuu nopeita vihlovia heikkoja kipuja nivusissa ja lonkissa. Paikat siis vähän siellä jo valmistautuu ja levenee. On se vaan jännää ettei yhtään tiedä, milloin synnytys alkaa.
Vauva täyttää mahan mukavasti ja mahan iho on kova ja pinkeä siitä kohtaa, missä vauva majailee. Vauvan ahkerasti liikkuessa mun vatsan ihokarvat nousevat usein pystyyn. Vauva on usein aktiivisempi iltasella ja jos en pysähdy tarkkailemaan liikkeitä aamupäivällä, en niitä välttämättä edes huomaa. Kyllä vauva kuitenkin usein sitten alkaa liikkua, kun pysähdyn, syön tai hellästi tönin. :) Sen verran tarkkailen liikkeitä, että aamupäivän ja päivän aikana haluan huomata ainakin muutaman pikkupepun tönäisyn tai jalan potkaisun. Nyt on jo helpompi tietääkin, että mikä raaja missäkin on. Välillä vauva huitaisee mua alakertaan niin, että tuntuu hetkellinen kova pissahätä, joka menee sitten samantien ohi. :)
Nyt lähden äkkiä muihin juttuihin tästä koneelta. Tähän on niin helppo juuttua.
Alkuviikko meni tosi nopeasti. Oon ollu kotosalla piilossa helteeltä ja muutamia ystäviäkin on nähty. Yhtenä päivänä innostuin leipomaan banaanikuivakakkua ja kuningatarmuffinsseja sekä kokeilemaan taas uutta itsekeksimääni helppoa ruokareseptiä (purjo-peruna-tofuvuokaa, nam). Jouduin sitten pitämään uunia päällä usean tunnin ja iltapäivällä olin aivan kuumissani, kun asunto oli niin lämmin.
Oon kuullut, miten helteiset säät on olleet joillekin raskaana oleville tosi vaikeita, ja ymmärrän sen nyt itsekin. Kuumuus lisää helposti turvotusta ja olo on muutenkin tukala. Maanantaina kun oli meillä päin kaikista lämpimin päivä, pelkästään jo lyhyen 200m:n kauppareissun käveleminen oli aika vaivalloista. Muutenkin mua kuumottaa paljon ihan tekemättä mitään. Hormoneistahan se kuulemma johtuu. Viime yönäkin teki mieli ihan suihkuun keskellä yötä, kun alasti nukkuminen sai hikinorot otsalle. Eipä siis käy kateeksi niitä, jotka koko kesän ovat isolla mahalla. :)
Eilen näin kahta pientä vauvaa yhtä aikaa. Voi niitä suloisuuksia ja ihanuuksia! Vanhemmalla vauvalla oli jo ehtinyt tulla ihanat reisimakkarat ja pulleat käsivarret, vähän nuoremmalla oli kertakaikkisen valloittava hymy. <3 Tämän muutaman tunnin pituisen tapaamisen jälkeen kotona mun maidontuotanto taas sai lisäbuustia. Heheh. :)
Eilen illalla oli jotenkin tosi huono olo. Mies oli iltavuorossa ja makasin koko iltapäivän ja illan vaan sohvalla yrittäen välillä syödä ja välillä nukkua. Heikotti, uuvutti ja väsytti. Ajattelin, että jos nyt alkaisi synnytys, olisin pulassa. Sain kyllä syötyäkin, mutta lämpöinen ruoka rupesi vaan oksettamaan eikä tehnyt muutakaan mieli. Kyllä se olo siitä sitten koheni ja meninkin ajoissa nukkumaan. Eilen join vettä vähemmän kuin yleensä, söin epäsäännöllisemmin ja nukuin aamulla huonosti, joten ehkäpä siinä jo riittävästi syitä huonolle ololle. Toki mietin aina myös sitä raudan saantia, mutta näin aamuisin on kuitenkin aina hyvä ja voimakas olo, että tuskinpa sekään nyt on syynä voimattomuudelle.
Ehkä pari kertaa päivässä tuntuu nopeita vihlovia heikkoja kipuja nivusissa ja lonkissa. Paikat siis vähän siellä jo valmistautuu ja levenee. On se vaan jännää ettei yhtään tiedä, milloin synnytys alkaa.
Vauva täyttää mahan mukavasti ja mahan iho on kova ja pinkeä siitä kohtaa, missä vauva majailee. Vauvan ahkerasti liikkuessa mun vatsan ihokarvat nousevat usein pystyyn. Vauva on usein aktiivisempi iltasella ja jos en pysähdy tarkkailemaan liikkeitä aamupäivällä, en niitä välttämättä edes huomaa. Kyllä vauva kuitenkin usein sitten alkaa liikkua, kun pysähdyn, syön tai hellästi tönin. :) Sen verran tarkkailen liikkeitä, että aamupäivän ja päivän aikana haluan huomata ainakin muutaman pikkupepun tönäisyn tai jalan potkaisun. Nyt on jo helpompi tietääkin, että mikä raaja missäkin on. Välillä vauva huitaisee mua alakertaan niin, että tuntuu hetkellinen kova pissahätä, joka menee sitten samantien ohi. :)
Nyt lähden äkkiä muihin juttuihin tästä koneelta. Tähän on niin helppo juuttua.
maanantai 19. toukokuuta 2014
Levollisin mielin, rv 38+1
Nyt aletaan oikeasti olla aika lähellä meidän pikkuisen syntymää. Loppuraskaus on kaiken kaikkiaan mennyt tosi nopeasti, vaikka toisaalta tuntuu, että johan me syksyllä jo alettiin odottaa. Lueskelin tuossa yhtenä päivänä noita vanhempia tekstejäni ja ajattelin, että kyllähän sitä on kuitenkin kasvanut jotenkin tähän koko vauva-asiaan. Aika on siis tehnyt tehtävänsä ja nyt odotellaan vauvaa levollisin mielin. Alussa ja keskivaiheilla raskautta mieli ja ajatus on tehnyt kovasti työtä ja oon miettinyt monenlaisia asioita raskaudesta, parisuhteesta, ystävistä ja vauvaelämästä. Nyt tuntuu, että olo on niin tasapainoinen, kuin se vaan voi tällaisessa uudessa tilanteessa olla. On hyvä mieli asioista ja tuntuu, että vauvan on hyvä syntyä tähän meidän elämään. Ollaan ihan valmiita harjoittelemaan uudenlaista arkea.
Viime yönä taas pyörin sängyssä enemmän kuin yleensä. Kolme kertaa heräsin vessaan ja aamuyön käänsin kylkeä jatkuvasti. Parina iltana oon kyllä ollutkin väsyneempi kuin yleensä. Kahdeksan aikaan on silmät jo olleet ihan uupuneet. Oon kuitenkin sinnitellyt tunnin verran ja taas piristynyt. Eilenkin menin varmaan liian myöhään nukkumaan. Ehkäpä illan väsymys ja myöhään valvominen saa aikaan huonot aamuyön unet. Joka ilta kuitenkin tiedostan, että pitäisi ehkä mennä aiemmin nukkumaan, jos vaikka tänä yönä alkaa synnytys.
Viikonloppu oli jotenkin erityisen leppoisa, mukava ja pitkä. Miehen kanssa kyllä tehtiin kaikenlaista: ajeltiin puolen tunnin matkan päähän ravintolaan syömään (kun oli sinne lahjakortti), tehtiin viikkosiivousta, asennettiin turvakaukalon telakka autoon (vihdoinkin), pestiin ikkunoita ja jääkaappia ja keittiön kaappeja, vietiin tavaraa häkkivarastoon, meillä kävi vieraita ja me kyläiltiin, kateltiin jääkiekkoa sohvalla makoillen, istuttiin tietokoneillamme vierekkäin omia juttuja tehden, grillattiin parvekkeella, käytiin kävelyllä ja nautittiin loistavasta kesäsäästä. Mihinkään ei ollut kiire ja tehtiin paljon yhdessä. <3
Mietin, että ovatko pienet menkkamaiset jomotukset edes tänne kirjoittamisen arvoisia, mutta laitanpa ne tänne nyt kuitenkin ylös, kun ovat minulla uudenlaisia oireita. Eli muutamana päivänä on jomotellut aivan pienesti alavatsaa. Kuin olisi menkat alkamassa piakkoin. Oon ollut näistä tuntemuksista iloinen ja elättelen toiveita, että jossain vaiheessa seuraavien kolmen viikon aikana ne yltyisi ja muuttuisi synnytyssupistuksiksi. Toinen muistiin kirjattava oireilu on etenkin jalkaterien ja varpaiden pieni turvotus. Ei suurta, mutta huomaan sen.
Oon valmistautunut siihen, että vauva saattaa tulla milloin vain, mut samalla edelleen mietin, että siihen voi mennä vielä neljäkin viikkoa. Toisaalta ajattelen, että niin kauan kuin oma olo on hyvä/vähintään siedettävä ja vauvalla kaikki hyvin, saa vauva rauhassa valmistautua ensikohtaamiseen äidin ja isin kanssa. Pystyn jo nyt kuvittelemaan, miten ärsyttävältä voi tuntua loppuajan kyselyt, että "joko vauva on syntymässä pian". Eihän sitä voi tietää milloin hän päättää syntyä. :) Nyt jo vähän rasittaa anopin puhelintiedustelut, että "onko kaikki hyvin" jne. Kyllähän me sitten ilmoitetaan, kun jotain merkittävää tapahtuu tai on tapahtunut. Ja jotenkin kaipaan sitä yksityisyyttäkin suhteessa tiettyihin sukulaisiin ja tuttuihin. Vaikka tänne blogiin näitä olojani kirjoittelenkin, niin ei mulla ole tarvetta raportoida kaikille tutuilleni näitä omaan kehooni liittyviä asioita. Ja tämä koskee nimenomaan mulle ei-niin-läheisiä sukulaisia. Omille sisaruksille ja vanhemmille sekä läheisimmille ystäville on luontevaa ja mukavaa jutella kaikesta tästä. Oonkin sanonut miehelleni, että ei kauheasti kertoisi omille sukulaisilleen yksityiskohtia minun olotilastani. Voin kyllä itse kertoa, jos he kysyvät minulta suoraan, mutta tuntuu tyhmältä kuunnella sivusta puhelinkeskusteluja, joissa puhutaan minun fyysisistä tai henkisistä tuntemuksistani. Eli mieluummin vain minulta suoraan kysymään, jos kiinnostaa. :)
Tämän aamupäivän oon hengaillu vaan kotona: pessyt pyykkiä ja astioita, askarrellut rintadonitseja (joita neuvolaterkkari suositteli) sekä istunut tässä koneella. Nyt meen tutkailemaan jääkaappia, josko sieltä löytyis salaattiaineita kohta kotilounaalle tulevalle miehelle.
Viime yönä taas pyörin sängyssä enemmän kuin yleensä. Kolme kertaa heräsin vessaan ja aamuyön käänsin kylkeä jatkuvasti. Parina iltana oon kyllä ollutkin väsyneempi kuin yleensä. Kahdeksan aikaan on silmät jo olleet ihan uupuneet. Oon kuitenkin sinnitellyt tunnin verran ja taas piristynyt. Eilenkin menin varmaan liian myöhään nukkumaan. Ehkäpä illan väsymys ja myöhään valvominen saa aikaan huonot aamuyön unet. Joka ilta kuitenkin tiedostan, että pitäisi ehkä mennä aiemmin nukkumaan, jos vaikka tänä yönä alkaa synnytys.
Viikonloppu oli jotenkin erityisen leppoisa, mukava ja pitkä. Miehen kanssa kyllä tehtiin kaikenlaista: ajeltiin puolen tunnin matkan päähän ravintolaan syömään (kun oli sinne lahjakortti), tehtiin viikkosiivousta, asennettiin turvakaukalon telakka autoon (vihdoinkin), pestiin ikkunoita ja jääkaappia ja keittiön kaappeja, vietiin tavaraa häkkivarastoon, meillä kävi vieraita ja me kyläiltiin, kateltiin jääkiekkoa sohvalla makoillen, istuttiin tietokoneillamme vierekkäin omia juttuja tehden, grillattiin parvekkeella, käytiin kävelyllä ja nautittiin loistavasta kesäsäästä. Mihinkään ei ollut kiire ja tehtiin paljon yhdessä. <3
Mietin, että ovatko pienet menkkamaiset jomotukset edes tänne kirjoittamisen arvoisia, mutta laitanpa ne tänne nyt kuitenkin ylös, kun ovat minulla uudenlaisia oireita. Eli muutamana päivänä on jomotellut aivan pienesti alavatsaa. Kuin olisi menkat alkamassa piakkoin. Oon ollut näistä tuntemuksista iloinen ja elättelen toiveita, että jossain vaiheessa seuraavien kolmen viikon aikana ne yltyisi ja muuttuisi synnytyssupistuksiksi. Toinen muistiin kirjattava oireilu on etenkin jalkaterien ja varpaiden pieni turvotus. Ei suurta, mutta huomaan sen.
Oon valmistautunut siihen, että vauva saattaa tulla milloin vain, mut samalla edelleen mietin, että siihen voi mennä vielä neljäkin viikkoa. Toisaalta ajattelen, että niin kauan kuin oma olo on hyvä/vähintään siedettävä ja vauvalla kaikki hyvin, saa vauva rauhassa valmistautua ensikohtaamiseen äidin ja isin kanssa. Pystyn jo nyt kuvittelemaan, miten ärsyttävältä voi tuntua loppuajan kyselyt, että "joko vauva on syntymässä pian". Eihän sitä voi tietää milloin hän päättää syntyä. :) Nyt jo vähän rasittaa anopin puhelintiedustelut, että "onko kaikki hyvin" jne. Kyllähän me sitten ilmoitetaan, kun jotain merkittävää tapahtuu tai on tapahtunut. Ja jotenkin kaipaan sitä yksityisyyttäkin suhteessa tiettyihin sukulaisiin ja tuttuihin. Vaikka tänne blogiin näitä olojani kirjoittelenkin, niin ei mulla ole tarvetta raportoida kaikille tutuilleni näitä omaan kehooni liittyviä asioita. Ja tämä koskee nimenomaan mulle ei-niin-läheisiä sukulaisia. Omille sisaruksille ja vanhemmille sekä läheisimmille ystäville on luontevaa ja mukavaa jutella kaikesta tästä. Oonkin sanonut miehelleni, että ei kauheasti kertoisi omille sukulaisilleen yksityiskohtia minun olotilastani. Voin kyllä itse kertoa, jos he kysyvät minulta suoraan, mutta tuntuu tyhmältä kuunnella sivusta puhelinkeskusteluja, joissa puhutaan minun fyysisistä tai henkisistä tuntemuksistani. Eli mieluummin vain minulta suoraan kysymään, jos kiinnostaa. :)
Tämän aamupäivän oon hengaillu vaan kotona: pessyt pyykkiä ja astioita, askarrellut rintadonitseja (joita neuvolaterkkari suositteli) sekä istunut tässä koneella. Nyt meen tutkailemaan jääkaappia, josko sieltä löytyis salaattiaineita kohta kotilounaalle tulevalle miehelle.
perjantai 16. toukokuuta 2014
Mahakuvia, rv 37+5
Edellisten päivien hankintoja: Baby Björn sitteri, Ikean leikkikaari ja mustekala-lelu :)
Mahaan on tullut pyöreyttä, kuva rv 37+5:
Vauvamaha rv 37+5:
Mahaan on tullut pyöreyttä, kuva rv 37+5:
Vauvamaha rv 37+5:
torstai 15. toukokuuta 2014
Valmistautumisia, rv 37+4
Oon päässy oikein hyvin äitiyslomailun makuun ja päästänyt irti työasioista. Joihinkin työkavereihin haluaisin pitää yhteyttä myös loman aikana, mut sehän ei ole kuin omasta viitsimisestä kiinni. Päivät kuluu nopeasti. Yöllä käyn pari kertaa pissalla ja aamukuuden jälkeen nukun lyhyissä pätkissä. Yleensä nousen 8 ja 9 välillä, mut joskus hengailen sängyssä myöhempäänkin. Teen pieniä kotihommia, selailen netistä raskaus- ja vauvajuttuja, käyn ruokakaupassa, hoidan pikkuasioita kaupungilla ja saatan nähdä ystäviäkin, jos heillä ei ole töitä. Rauhallista puuhastelua. Iltapäivällä on mukavaa, kun mies tulee töistä kotiin ja syödään ja saan höpöttää sille kaikki aamupäivän tekemiseni, hih. Illat menee aikalailla vaan kotona.
Ajatukset ja tunteet heittelee. Jonakin päivänä on niin ihanaa vain löhöillä ja notkua kotona. Jonakin päivänä sama taas tylsistyttää ja masentaa. Välillä saan hurjan siivousinnostuksen ja rakastan pyyhkiä pölyjä ja pestä pyykkiä. Välillä ärsyttää, kun koti sotkeentuu niin nopeasti. Mulla on ihan selvästi ollut tuo kodin siivoaminen ja järjestäminen sellainen konkreettinen tapa valmistautua vauvan tulemiseen. Ahdistaa jos on sotkuista, pölyistä ja tavaroita siellä täällä. Toivon, että osaisin ehkä vähän hellittää siivoamisesta kun vauva syntyy. Ehkä löysääminen tapahtuu luonnostaankin, toivoisin ainakin niin. Myös mies on saanut monet kerrat kuulla, kuinka hänen täytyy sitten vauvan tultua siivota vähän enemmän, että minä voin keskittyä vauvan syöttämiseen ym. En haluaisi olla siivoushirmu, mut kyllä mulle tulee onnellinen olo kun koti on puhdas ja kaunis. Sama koskee ulkonäköä ja vaatetusta. Jos en pitkään aikaan värjää tukkaa, laita sitä, meikkaa yhtään (meikkaan muutenkin tosi vähän) tai pukeudu nätteihin vaatteisiin, niin alkaa helposti masentamaan. Kun ulkoiset asiat on kunnossa, sisinkin voi paremmin. Ehkä kodin siivoamiseen keskittymällä yritänkin jo etukäteen ehkäistä vauvan syntymän jälkeistä mahdollista henkistä väsymistä tai masentumista.
Eilen tein perussiivouksen kotona, kun energiaa riitti ja halusin yllättää miehen, jolle siivoaminen on pakollinen paha. Koti oli jo valmiiksi aika siisti, niin oli mukava pyyhkiä pölyjä ja imuroida. Aamupäivällä raskaana oleva työkaveri soitti yllättäen ja tarjoutui tulemaan pitkästä aikaa kylään. Iltapäivä menikin hurjan nopeasti ja tosi mukavasti, kun höpistiin kaikki asiat. Alkuillalla käytiin hakemassa vauvalle käytetty leikkikaari (Ikea), jonka löysin netistä myyntipalstalta. Olin niin onnellinen nätistä kaaresta ja siitä ettei tarvitse ostaa erillistä leikkimattoa.
Kävin äsken hakemassa tens-laitteen, jonka olin varannut fysioterapeutilta. Terkkarin mukaan moni on saanut siitä apua synnytyksessä mm. alkuvaiheen kipuihin, joten kokeillaanpa sitäkin sitten. Tässä yhtenä päivänä istuskelin ehkä minuutin jumppapallolla ja hytkyttelin siinä muuten vain. Ehkä 15 minuuttia siitä alkoi tuntua uudenlaista vihlovaa kipua yhtä aikaa molemmilla puolilla nivusissa/lantiossa, liitoskivulta selkeästi vaikutti. Hassua vaan että tuli heti tuon lyhyen hytkymisen jälkeen. Että muka tuommoinen pikkupomputtelu olisi saanut oikeasti vauvaa alaspäin. En tiedä.
Maha poksahtelee hassusti välillä. Kuulostaa kuin pieni kupla puhkeaisi. Välillä tuntuu kuin vesi pulputtaisi mahassa. Hassua. Pientä turvotusta on alkanut olla jalkaterissä ja käsissä. Sormukset alkaa tuntua tiukoilta ja kengät puristaa helposti. Aamuisin on toisinaan kämmenet hiukan arat vähän sormien tyven alapuolelta. Turvotus varmaan syynä.
Odotan jo kovasti, että nähdään meidän vauva ja että päästään elämään sitä arkea. Odotan myös merkkejä lähestyvästä synnytyksestä, vaikka veikkaankin, että se saattaa käynnistyä aika yllättäen. Toki vielähän tässä hyvin ehtii tulla etukäteisoireiluakin.
Monessa paikassa sanotaan, että nyt vielä kannattaisi hyödyntää tämä vapaus ja tehdä kaikkea mitä haluaa. Mietin tänään, että onko vielä jotain, mitä haluaisin tehdä itekseni. En kuitenkaan keksinyt. Tykkään olla kotona ja tässä lähiympäristössä. Tänäänkin nautin yksinkertaisesti siitä, että kävelyllä aurinko paistoi ja puut on vihreitä.
Ajatukset ja tunteet heittelee. Jonakin päivänä on niin ihanaa vain löhöillä ja notkua kotona. Jonakin päivänä sama taas tylsistyttää ja masentaa. Välillä saan hurjan siivousinnostuksen ja rakastan pyyhkiä pölyjä ja pestä pyykkiä. Välillä ärsyttää, kun koti sotkeentuu niin nopeasti. Mulla on ihan selvästi ollut tuo kodin siivoaminen ja järjestäminen sellainen konkreettinen tapa valmistautua vauvan tulemiseen. Ahdistaa jos on sotkuista, pölyistä ja tavaroita siellä täällä. Toivon, että osaisin ehkä vähän hellittää siivoamisesta kun vauva syntyy. Ehkä löysääminen tapahtuu luonnostaankin, toivoisin ainakin niin. Myös mies on saanut monet kerrat kuulla, kuinka hänen täytyy sitten vauvan tultua siivota vähän enemmän, että minä voin keskittyä vauvan syöttämiseen ym. En haluaisi olla siivoushirmu, mut kyllä mulle tulee onnellinen olo kun koti on puhdas ja kaunis. Sama koskee ulkonäköä ja vaatetusta. Jos en pitkään aikaan värjää tukkaa, laita sitä, meikkaa yhtään (meikkaan muutenkin tosi vähän) tai pukeudu nätteihin vaatteisiin, niin alkaa helposti masentamaan. Kun ulkoiset asiat on kunnossa, sisinkin voi paremmin. Ehkä kodin siivoamiseen keskittymällä yritänkin jo etukäteen ehkäistä vauvan syntymän jälkeistä mahdollista henkistä väsymistä tai masentumista.
Eilen tein perussiivouksen kotona, kun energiaa riitti ja halusin yllättää miehen, jolle siivoaminen on pakollinen paha. Koti oli jo valmiiksi aika siisti, niin oli mukava pyyhkiä pölyjä ja imuroida. Aamupäivällä raskaana oleva työkaveri soitti yllättäen ja tarjoutui tulemaan pitkästä aikaa kylään. Iltapäivä menikin hurjan nopeasti ja tosi mukavasti, kun höpistiin kaikki asiat. Alkuillalla käytiin hakemassa vauvalle käytetty leikkikaari (Ikea), jonka löysin netistä myyntipalstalta. Olin niin onnellinen nätistä kaaresta ja siitä ettei tarvitse ostaa erillistä leikkimattoa.
Kävin äsken hakemassa tens-laitteen, jonka olin varannut fysioterapeutilta. Terkkarin mukaan moni on saanut siitä apua synnytyksessä mm. alkuvaiheen kipuihin, joten kokeillaanpa sitäkin sitten. Tässä yhtenä päivänä istuskelin ehkä minuutin jumppapallolla ja hytkyttelin siinä muuten vain. Ehkä 15 minuuttia siitä alkoi tuntua uudenlaista vihlovaa kipua yhtä aikaa molemmilla puolilla nivusissa/lantiossa, liitoskivulta selkeästi vaikutti. Hassua vaan että tuli heti tuon lyhyen hytkymisen jälkeen. Että muka tuommoinen pikkupomputtelu olisi saanut oikeasti vauvaa alaspäin. En tiedä.
Maha poksahtelee hassusti välillä. Kuulostaa kuin pieni kupla puhkeaisi. Välillä tuntuu kuin vesi pulputtaisi mahassa. Hassua. Pientä turvotusta on alkanut olla jalkaterissä ja käsissä. Sormukset alkaa tuntua tiukoilta ja kengät puristaa helposti. Aamuisin on toisinaan kämmenet hiukan arat vähän sormien tyven alapuolelta. Turvotus varmaan syynä.
Odotan jo kovasti, että nähdään meidän vauva ja että päästään elämään sitä arkea. Odotan myös merkkejä lähestyvästä synnytyksestä, vaikka veikkaankin, että se saattaa käynnistyä aika yllättäen. Toki vielähän tässä hyvin ehtii tulla etukäteisoireiluakin.
Monessa paikassa sanotaan, että nyt vielä kannattaisi hyödyntää tämä vapaus ja tehdä kaikkea mitä haluaa. Mietin tänään, että onko vielä jotain, mitä haluaisin tehdä itekseni. En kuitenkaan keksinyt. Tykkään olla kotona ja tässä lähiympäristössä. Tänäänkin nautin yksinkertaisesti siitä, että kävelyllä aurinko paistoi ja puut on vihreitä.
tiistai 13. toukokuuta 2014
Neuvolakuulumisia ja ruokauutuuksia, rv 37+2
Ohoh kirjoitinkohan nyt varmasti oikein nuo raskausviikot tuohon otsikkoon...? Tässähän ollaan jo kovin pitkällä! :)
Tänään oli taas neuvola. Peruskäynti, ei mitään uutta, ei mullistavaa. Arvot ok, joskin painosta sain taas kauniita sanoja, että "on taas tullut vähän enemmän" ja "jatkossakin vaan yritä syödä kevyesti ja terveellisesti". Oli noussut 550g/vko. Joo. Mun mielestä tuo ei oo vielä liian paha. Verenpaine normaalin rajoissa, hieman noussut edellisestä mittauksesta, mutta suunnilleen samoja lukuja kuin raskauden alkuvaiheessakin. Vauva samassa asennossa kuin viimeksikin, pää "ihan mukavasti" lantiossa ja pylly minun oikealla kyljellä, jalat vasemmalla ja keskellä. Sykkeet vahvat ja hyvät. Sf 35,5cm, mittaili sitä pariin kertaan.
Rento neuvolakäynti. Juteltiin myös vähän sairaalan synnytysvalmennuksesta ja tuli puheeksi synnytyksen jälkeinen aika. Lähinnä se päivän kulku heti vaavin syntymän jälkeen. Terkkari varoitteli, että ei kannata säikähtää jälkivuodon määrää eikä huteraa oloa heti synnytyksen jälkeen. Suihkussa voi käydä käsikynkkää: toisessa kädessä mies ja toisessa joku muu. Mutta jos kovasti heikottaa, niin kannattaa huilata kokosuihkun sijaan. Käy sitten osastolla paremmin suihkussa.
Terveydenhoitaja purki myös huoltaan siitä, miten nopeasti monet ensisynnyttäjät päästetään kotiin, vaikka elämä vauvan kanssa on kovin uutta ja neuvojakin tarvitsisi moneen asiaan. Itse en osaa sitä murehtia. Sairaalassa voi kuitenkin kysyä kaikkea mitä tulee mieleen ja ainahan voi soittaa ja kysyä myöhemminkin. Voi myös tehdä vaikka jo etukäteen jonkinlaisen listan niistä asioista, joita tässä odotusaikana tulee mieleen vauvan hoidosta. On sitten helpompi muistaa, mistä asioista haluaa tietoa. Monenlaista kysyttävää varmasti ilmaantuu sekä sairaalassa että ensimmäisten kotiviikkojen aikana. Tärkeintä ehkä on kuitenkin saada varmuutta siitä, että imetys lähtee hyvin alkuun. Että vauvan imemisote on hyvä, vauva saa maitoa (esim. mittaus ennen ja jälkeen syötön) sekä keinoja, joita voi kokeilla, jos vauvan on vaikea tarttua mahdollisesti pinkeään rintaan esim. maidonnousun jälkeen. Ehkä teen vähän kysymyslistaa itselleni, kun tykkään listoista muutenkin. Hih.
Vielä pakko hehkuttaa, että yllätin itseni tänään tekemällä ihan maukasta ruokaa ilman reseptiä! Mulla ei ole taitoa, mielikuvitusta eikä kokemusta, joilla pystyisin yhtäkkiä taikomaan jotain hyvänmakuista sapuskaa helpoista aineista. Maustaminenkin on aina jotenkin niin vaikeaa. Tänään teki taas mieli pestoa ja päätin vihdoin kokeilla pesto-tofumakaronilaatikkoa. Ja hyvää tuli!
Nyt kattelemaan MM-kiekkoa telkkarista. Vauvakin möyrii omaan tuttuun tapaansa.. rauhaisasti mutta selkeästi. Hikkakin pienellä taas on. <3
Tänään oli taas neuvola. Peruskäynti, ei mitään uutta, ei mullistavaa. Arvot ok, joskin painosta sain taas kauniita sanoja, että "on taas tullut vähän enemmän" ja "jatkossakin vaan yritä syödä kevyesti ja terveellisesti". Oli noussut 550g/vko. Joo. Mun mielestä tuo ei oo vielä liian paha. Verenpaine normaalin rajoissa, hieman noussut edellisestä mittauksesta, mutta suunnilleen samoja lukuja kuin raskauden alkuvaiheessakin. Vauva samassa asennossa kuin viimeksikin, pää "ihan mukavasti" lantiossa ja pylly minun oikealla kyljellä, jalat vasemmalla ja keskellä. Sykkeet vahvat ja hyvät. Sf 35,5cm, mittaili sitä pariin kertaan.
Rento neuvolakäynti. Juteltiin myös vähän sairaalan synnytysvalmennuksesta ja tuli puheeksi synnytyksen jälkeinen aika. Lähinnä se päivän kulku heti vaavin syntymän jälkeen. Terkkari varoitteli, että ei kannata säikähtää jälkivuodon määrää eikä huteraa oloa heti synnytyksen jälkeen. Suihkussa voi käydä käsikynkkää: toisessa kädessä mies ja toisessa joku muu. Mutta jos kovasti heikottaa, niin kannattaa huilata kokosuihkun sijaan. Käy sitten osastolla paremmin suihkussa.
Terveydenhoitaja purki myös huoltaan siitä, miten nopeasti monet ensisynnyttäjät päästetään kotiin, vaikka elämä vauvan kanssa on kovin uutta ja neuvojakin tarvitsisi moneen asiaan. Itse en osaa sitä murehtia. Sairaalassa voi kuitenkin kysyä kaikkea mitä tulee mieleen ja ainahan voi soittaa ja kysyä myöhemminkin. Voi myös tehdä vaikka jo etukäteen jonkinlaisen listan niistä asioista, joita tässä odotusaikana tulee mieleen vauvan hoidosta. On sitten helpompi muistaa, mistä asioista haluaa tietoa. Monenlaista kysyttävää varmasti ilmaantuu sekä sairaalassa että ensimmäisten kotiviikkojen aikana. Tärkeintä ehkä on kuitenkin saada varmuutta siitä, että imetys lähtee hyvin alkuun. Että vauvan imemisote on hyvä, vauva saa maitoa (esim. mittaus ennen ja jälkeen syötön) sekä keinoja, joita voi kokeilla, jos vauvan on vaikea tarttua mahdollisesti pinkeään rintaan esim. maidonnousun jälkeen. Ehkä teen vähän kysymyslistaa itselleni, kun tykkään listoista muutenkin. Hih.
Vielä pakko hehkuttaa, että yllätin itseni tänään tekemällä ihan maukasta ruokaa ilman reseptiä! Mulla ei ole taitoa, mielikuvitusta eikä kokemusta, joilla pystyisin yhtäkkiä taikomaan jotain hyvänmakuista sapuskaa helpoista aineista. Maustaminenkin on aina jotenkin niin vaikeaa. Tänään teki taas mieli pestoa ja päätin vihdoin kokeilla pesto-tofumakaronilaatikkoa. Ja hyvää tuli!
Nyt kattelemaan MM-kiekkoa telkkarista. Vauvakin möyrii omaan tuttuun tapaansa.. rauhaisasti mutta selkeästi. Hikkakin pienellä taas on. <3
sunnuntai 11. toukokuuta 2014
Sairaalalaukku vihdoin pakattu, rv 37+0
Vihdoinkin sain pakattua itselleni sen paljon puhutun sairaalalaukun! Yllättävän vaikealta se tuntui. Vaikka pari päivää sitten pelkäsin vauvan syntyvän yllättäen maaseudulle, niin samaan aikaan mulla on ollut tunne, että ei vauva oikeasti varmaan synny vielä hetkeen. Ehkä sen takia oli vaikea pakata laukkuakin.
Nyt on kuitenkin pakattu tarvikkeita sekä vauvalle, minulle että vähän miehellekin. Monissa nettikirjoituksissa hehkutetaan, että millaisissa vaatteissa vauva tuodaan kotiin, mutta minä en ole sitä oikein koskaan käsittänyt. Ei siinä mitään pahaa ole, mutta en ole vain ymmärtänyt, miksi se on niin suuri juttu. Toki itsekin pakkasin meidän vauvalle nätit vaaleat perusvaatteet ja nallekorvaisen fleecehaalarin, mutta ei niiden vaatteiden valitseminen ollut kovin vaikeaa. Vaikka vauvan kotiintulo onkin hieno ja ainutlaatuinen hetki. Vaikeampaa on tietää, miten paljon vaatetta vauva tarvitsee milläkin säällä. Mutta siis kukin tietenkin tyylillään.
Omia vaatteita olikin sitten jo vähän haastavampi pakata.. mulla kun on taipumuksena pakata liikaa. "Ihan vain varmuuden vuoksi". Kassiin päätyi nyt tässä vaiheessa mm. college-housut, huppari, pari imetystoppia, äitiyslegginssejä ja parit alusvaatteet. Voi olla, että käytän näitä osastolla tai sitten en. Imetysliivit toki otan matkaan, kunhan saan ne ostettua. Tavallisimmat hygieniajutut, vihko ja kynä, huulirasva sekä puhelimen kuulokkeet Spotify:ta varten. Eipä paljon muuta. Pieni laukku tuli näistä ihan riittävän täyteen. Sairaalaan lähtiessä voi sitten ottaa mukaan puhelimen laturin, jos muistaa. Sekä kameran. Mutta ilman niitäkin pärjätään, jos jännityksessä jäävät.
Synnytyksessä mahdollisesti tarvittavat tavarat, esim. eväät ja musalevy, pakkaan eri pussiin, josta ne on helppo sitten kaivella esiin. Tähän kassiin miehellekin evästä ja ehkä sille jotain pientä lukemistakin, jos alkuvaihe vaikka pitkittyy.
Me asutaan niin lähellä synnytyssairaalaa, että kun minä olen synnytyksen jälkeen osastolla niin miehen on helppo käydä kotona syömässä, lepäämässä ja hakemassa tarpeellisia tavaroita. Sekä tarvittaessa siivoamassa koti peruskuntoon ennen vauvan kotiintuloa. ;)
Kotona on hyvä, rv 37+0!
Edelliset kolme päivää olin vanhempien luona kyläilemässä, ts. huilailemassa, makoilemassa, nukkumassa ja lorvimassa. Hih. Teki ihan hyvää, mutta liittyi reissuun ristiriitaisiakin fiiliksiä. Lähinnä siksi, kun ei voi ikinä tietää, milloin synnytys käynnistyy.
En yhtään mitenkään päin ollut ajatellut, ettenkö ilman muuta voisi vielä tässä vaiheessa lähteä tuollaiselle lyhyelle reissulle tuttuun paikkaan. Tietysti voisin. Mutta sitten: menin tyhmyyksissäni selailemaan nettipalstoja ja aloin pelätä synnytyksen käynnistyvän tuolla maaseudulla, 100km:n päässä sairaalasta ja vielä kauempana omasta sairaalasta. Mielessä pyöri myös mm. parin tunnin junamatka, matkan tekeminen ilman miestä, sairaalaan pääsy tarvittaessa ja halu synnyttää tutussa sairaalassa.
Hyvä fyysinen vointi, supistusten vähyys ja ystävien rohkaisuviestit palauttivat taas mielenrauhan ja tyytyväisenä puksuttelin torstaina maalle. Päivät oli kivoja, äidilläkin sattui olla pari vapaapäivää. Näin pitkästä aikaa paria ystävää ja lopun ajan vaan löhösin lueskellen naistenlehtiä ja nauttien rauhasta.
Ensimmäisenä reissuiltana oli kuitenkin yhtäkkiä vaikea rauhoittua unille. Tuli yksinäinen ja orpo olo, ja pelko ennenaikaisesta synnytyksestä tuli mieleen. Hyvää lepoasentoa ei meinannut löytyä uudesta erilaisesta sängystä ja tuli ikävä kotiin. Ajattelin mukavia asioita ja keskityin hengittämään rauhallisesti, niin sain vihdoin unta ja ahdistus väistyi. Toki näin sitten sinä yönä tietysti unta, että olin synnyttänyt siellä. Uni ei kuitenkaan ollut painajainen, vaan enemmänkin sekava. Unessa ilmoitin miehelle vauvan syntymästä, mutta vaikka olin hoitanut vauvaa, en osannut millään sanoa, oliko vauva tyttö vai poika. Hih, sukupuoliarviosta huolimatta olenkin miettinyt, kumpi sieltä mahtaa oikeasti tulla, niin tulipa sekin asia osaksi tuota unta. :)
Pikkumatka teki siis ihan hyvää ja ainakin fyysisesti sain huilattua hyvin. Oli myös mukava nähdä ystäviä ja vanhempiakin ajan kanssa. Toisena päivänä osasin henkisestikin jo vähän rauhoittua ja rentoutua. Silti oli ihana tulla eilen takaisin kotiin ja olla miehen lähellä. Tämä odotuksen loppuaika onkin ehkä vähän sellaista herkkää. Tuntuu hyvältä olla kotona ja tehdä viimeisiä valmisteluja ja kodin perusaskareita rauhassa. Edelliset pari viikkoa oli muutenkin niin hektisiä, että tuleville viikoille en sovi mitään menoja.
Tänään on myöskin kauan odotettu rv 37+0. Vauva on täysiaikainen. <3 Ainakin pari viikkoa voisi silti aivan hyvin viihtyä mahassa. Ja epäilen, että saattaa oikeasti viihtyä aika pitkäänkin vielä. En siis tiedä yhtään mitään geenien vaikutuksesta tai vaikuttamattomuudesta odotusajan pituuteen, mutta lähisukulaisten vauvat ei ole ainakaan kovin hätäisiä olleet, vaan pikemminkin heitä on saanut odotella yli lasketun ajan. Muutenkin tuntuu hassulta ajatella, että näillä pikkuruisilla ja harvoilla harjoitussuppareilla ja tällä ei-vielä-niin-isolla mahalla lähtisin muka oikeasti synnyttämään. Hih.
Mukavaa päivää kaikille!
En yhtään mitenkään päin ollut ajatellut, ettenkö ilman muuta voisi vielä tässä vaiheessa lähteä tuollaiselle lyhyelle reissulle tuttuun paikkaan. Tietysti voisin. Mutta sitten: menin tyhmyyksissäni selailemaan nettipalstoja ja aloin pelätä synnytyksen käynnistyvän tuolla maaseudulla, 100km:n päässä sairaalasta ja vielä kauempana omasta sairaalasta. Mielessä pyöri myös mm. parin tunnin junamatka, matkan tekeminen ilman miestä, sairaalaan pääsy tarvittaessa ja halu synnyttää tutussa sairaalassa.
Hyvä fyysinen vointi, supistusten vähyys ja ystävien rohkaisuviestit palauttivat taas mielenrauhan ja tyytyväisenä puksuttelin torstaina maalle. Päivät oli kivoja, äidilläkin sattui olla pari vapaapäivää. Näin pitkästä aikaa paria ystävää ja lopun ajan vaan löhösin lueskellen naistenlehtiä ja nauttien rauhasta.
Ensimmäisenä reissuiltana oli kuitenkin yhtäkkiä vaikea rauhoittua unille. Tuli yksinäinen ja orpo olo, ja pelko ennenaikaisesta synnytyksestä tuli mieleen. Hyvää lepoasentoa ei meinannut löytyä uudesta erilaisesta sängystä ja tuli ikävä kotiin. Ajattelin mukavia asioita ja keskityin hengittämään rauhallisesti, niin sain vihdoin unta ja ahdistus väistyi. Toki näin sitten sinä yönä tietysti unta, että olin synnyttänyt siellä. Uni ei kuitenkaan ollut painajainen, vaan enemmänkin sekava. Unessa ilmoitin miehelle vauvan syntymästä, mutta vaikka olin hoitanut vauvaa, en osannut millään sanoa, oliko vauva tyttö vai poika. Hih, sukupuoliarviosta huolimatta olenkin miettinyt, kumpi sieltä mahtaa oikeasti tulla, niin tulipa sekin asia osaksi tuota unta. :)
Pikkumatka teki siis ihan hyvää ja ainakin fyysisesti sain huilattua hyvin. Oli myös mukava nähdä ystäviä ja vanhempiakin ajan kanssa. Toisena päivänä osasin henkisestikin jo vähän rauhoittua ja rentoutua. Silti oli ihana tulla eilen takaisin kotiin ja olla miehen lähellä. Tämä odotuksen loppuaika onkin ehkä vähän sellaista herkkää. Tuntuu hyvältä olla kotona ja tehdä viimeisiä valmisteluja ja kodin perusaskareita rauhassa. Edelliset pari viikkoa oli muutenkin niin hektisiä, että tuleville viikoille en sovi mitään menoja.
Tänään on myöskin kauan odotettu rv 37+0. Vauva on täysiaikainen. <3 Ainakin pari viikkoa voisi silti aivan hyvin viihtyä mahassa. Ja epäilen, että saattaa oikeasti viihtyä aika pitkäänkin vielä. En siis tiedä yhtään mitään geenien vaikutuksesta tai vaikuttamattomuudesta odotusajan pituuteen, mutta lähisukulaisten vauvat ei ole ainakaan kovin hätäisiä olleet, vaan pikemminkin heitä on saanut odotella yli lasketun ajan. Muutenkin tuntuu hassulta ajatella, että näillä pikkuruisilla ja harvoilla harjoitussuppareilla ja tällä ei-vielä-niin-isolla mahalla lähtisin muka oikeasti synnyttämään. Hih.
Mukavaa päivää kaikille!
tiistai 6. toukokuuta 2014
Väsyneitä jalkoja, rv 36+2
Rauhallinen aamupalahetki sohvalla. Kävin jo pukemassa vaatteetkin ja kesyttämässä leijonanharjatukkani, kun on vaarana, että ilmastointimiehet soittaa aamun aikana ovikelloa. Meidän talossa on reilun viikon ajan puhdistettu jotain ilmastointiputkia ja viime viikolla nuohousmies sanoi, että alkuviikosta tulevat vielä mittaamaan ilman tms.
Jalkapohjat on vähän kipeänä taas. Eilen kyllä kävelin vähän enemmän kuin pitkään aikaan. Aamulla kävin kaupassa ja aamupäivällä puuhastelin vaatekaapin kimpussa koko ajan seisten. Jalkoja alkoi särkeä ja oli pakko jättää vaatteet levälleen makkariin ja nostaa jalat ylös sohvalla. Iltapäivällä kävelin ystävän luo hitaasti mutta varmasti. Olisin mennyt bussilla, mutta järkevää bussireittiä sinne ei ole. Jaksoin kuitenkin hyvin kävellä. Kävelin iltasella myös takaisin kotiin. Vaikka jalat oli jo puhki kotiintultua, tsemppasin niin, että sain siistittyä makkarin inhimilliseen kuntoon. Ihana mies hieroi mun jalkoja tultuaan iltavuorosta ja sen avulla jaksoin käydä suihkussa.
Viimeisen viikon aikana on välillä vähän turvottanut/särkenyt jalkoja. Pari kertaa on sormus puristanut. Oon yrittänyt vaan juoda paljon vettä, pitää jalkoja ylhäällä ja istua/makoilla kun seisominen on alkanut väsyttää.
Nyt siis aristaa vielä jalkapohjia ja pohkeetkin tuntuu kuin niissä olisi ollut kauheasti suonenvetoja viime yönä. Tai kuin olisin treenannut niitä ihan kunnolla. Hih, tavallisesta kävelystä noin kipeytyvät.
Viime yönä nukuin katkonaisesti ja kävin vessassa kolme kertaa. Toissayönä kävin vain kerran ja se oli luksusta. Ei kolme kertaa vielä liikaa ole, mutta aamulla en saanut enää kunnolla unta klo 6 jälkeen. Sekin on ollut aika yleistä mulla. Aamut menee usein pyöriessä ja kääntäessä kylkeä. Oon yrittänyt kuitenkin huilata aamuisin, ettei päivällä iskisi väsy. Torkun pienissä pätkissä kasiin tai ysiin asti. Nautin ajatuksesta, että ei tarvitse lähteä mihinkään.
Maha aaltoilee, kun vauva siirtää raajojaan. :) Vauva on ollut pari päivää kovin vauhdikas ja liikkeet on olleet välillä hyvinkin voimakkaita ja selkeitä. Tila taitaa käydä jo ahtaammaksi tai vauva isommaksi. Välillä vauva selvästi nukkuu ja häntä ei saa hereille edes tönimällä. Terkkari sanoi, että se on ihan normaalia. Olisi niin kiva tietää, minkä painoinen vauva jo on. Mahan elämää on hauska seurata.
Nyt menen tekemään viimeisen silauksen vessoihin ja vauvanhuoneeseen työkavereiden visiittiä ajatellen. Sitten jos vaan jaksan, niin leivon vielä uusia korvapuusteja. Ne jotka tein viime viikolla, syötiin aika hyvin jo sunnuntaina kun oli vieraita. :)
Jalkapohjat on vähän kipeänä taas. Eilen kyllä kävelin vähän enemmän kuin pitkään aikaan. Aamulla kävin kaupassa ja aamupäivällä puuhastelin vaatekaapin kimpussa koko ajan seisten. Jalkoja alkoi särkeä ja oli pakko jättää vaatteet levälleen makkariin ja nostaa jalat ylös sohvalla. Iltapäivällä kävelin ystävän luo hitaasti mutta varmasti. Olisin mennyt bussilla, mutta järkevää bussireittiä sinne ei ole. Jaksoin kuitenkin hyvin kävellä. Kävelin iltasella myös takaisin kotiin. Vaikka jalat oli jo puhki kotiintultua, tsemppasin niin, että sain siistittyä makkarin inhimilliseen kuntoon. Ihana mies hieroi mun jalkoja tultuaan iltavuorosta ja sen avulla jaksoin käydä suihkussa.
Viimeisen viikon aikana on välillä vähän turvottanut/särkenyt jalkoja. Pari kertaa on sormus puristanut. Oon yrittänyt vaan juoda paljon vettä, pitää jalkoja ylhäällä ja istua/makoilla kun seisominen on alkanut väsyttää.
Nyt siis aristaa vielä jalkapohjia ja pohkeetkin tuntuu kuin niissä olisi ollut kauheasti suonenvetoja viime yönä. Tai kuin olisin treenannut niitä ihan kunnolla. Hih, tavallisesta kävelystä noin kipeytyvät.
Viime yönä nukuin katkonaisesti ja kävin vessassa kolme kertaa. Toissayönä kävin vain kerran ja se oli luksusta. Ei kolme kertaa vielä liikaa ole, mutta aamulla en saanut enää kunnolla unta klo 6 jälkeen. Sekin on ollut aika yleistä mulla. Aamut menee usein pyöriessä ja kääntäessä kylkeä. Oon yrittänyt kuitenkin huilata aamuisin, ettei päivällä iskisi väsy. Torkun pienissä pätkissä kasiin tai ysiin asti. Nautin ajatuksesta, että ei tarvitse lähteä mihinkään.
Maha aaltoilee, kun vauva siirtää raajojaan. :) Vauva on ollut pari päivää kovin vauhdikas ja liikkeet on olleet välillä hyvinkin voimakkaita ja selkeitä. Tila taitaa käydä jo ahtaammaksi tai vauva isommaksi. Välillä vauva selvästi nukkuu ja häntä ei saa hereille edes tönimällä. Terkkari sanoi, että se on ihan normaalia. Olisi niin kiva tietää, minkä painoinen vauva jo on. Mahan elämää on hauska seurata.
Nyt menen tekemään viimeisen silauksen vessoihin ja vauvanhuoneeseen työkavereiden visiittiä ajatellen. Sitten jos vaan jaksan, niin leivon vielä uusia korvapuusteja. Ne jotka tein viime viikolla, syötiin aika hyvin jo sunnuntaina kun oli vieraita. :)
sunnuntai 4. toukokuuta 2014
Siivousta ja järjestelyä, rv 36+0
Tänään on ollut taas kerran touhukas mutta kiva päivä. Aamu meni rauhaisasti ja oli kiva syödä miehen kanssa aamupalaa yhdessä. Aamupäivällä käytiin häkkivarastolla järjestelemässä ja kaivamassa sieltä säilytykseen lähteviä tavaroita. Äiti ja isä olivat tulossa hakemaan niitä. Kun mentiin varastolle, ihan järkytyin tavaramäärästä. Oon kyllä tiennyt, että tavaraa on paljon, mutta varasto oli niin täynnä, että sinne ei olisi mahtunut enää yhtään mitään. Ei edes yhtä vaatepussia tai henkarissa olevaa juhlatakkia. Hih naapureiden häkkivarastot näytti paljon järkevämmiltä. :)
Isojen tavaroiden, kuten lipasto ja pari taulua, lisäksi meillä on pitkään ollut varastossa erilaisia pienempiä tavaroita, joita ei vaan olla käytetty enää vuosiin. Pöytälamppuja, vanhoja mutta siistejä talvitakkeja, uudenveroinen paperiroskis, kesäisiä jakkaratuoleja jne. On ajateltu, että myydään ne, kun seuraavan kerran otetaan kirppispöytä. Tänä keväänä oltiin kuitenkin liian laiskoja ottamaan sitä asiaksi. Kun tänään taas jälleen kerran näin nuo tavarat, jokin raja ylittyi ja päätin, että nyt ne lähtee, vaikka niistä ei saataisi mitään rahaakaan! Aivan loistavaa, että mies oli samaa mieltä! Päätettiin tarjota niitä ensin mun äidille ja jos hän ei haluaisi niitä, niin kaikki loput lahjoitettaisiin SPR:n kirpputorille. Mikä helpotus!
Äiti otti mielellään lamput ym. heille tarpeelliset/käytännölliset tavarat. SPR:llekin jäi vielä viemistä, kun tavaraa on tosiaan paljon. Ajattelin alkuviikolla siivoilla lisää häkkivaraston laatikoita ja tehdä ronskilla kädellä niistä kuormaa SPR:lle. Puhuttiin jo miehen kanssa, että keskiviikkona voisi vaikka heittää tavarat autolla, ettei jäisi roikkumaan tämä asia.
Nyt on huojentunut olo, keventynyt. Kiitos tuhannesti äiti ja isä. Helpotitte huomattavasti meidän elämää ja vähensitte meidän stressiä.
Lastattiin tavarat äidin ja isän peräkärryyn, mies grillasi meille lounasta ja juotiin korvapuustikahvit. Siskon perhekin tuli käymään ja ihmeteltiin lasten kanssa meidän vauvan pienenpieniä vaatteita. Vaikka tämä päivä oli hulinainen, vauhdikas ja äänekäskin, oli tosi ihana nähdä tärkeitä ihmisiä. On hienoa, että asutaan kohtuullisen ajomatkan päässä meidän sukulaisista ja ystävistä. Muutama tärkeä ihminen asuu kauempana ja nähdään harvemmin, mikä aina surettaa, mutta melkein kaikki ovat täällä päin.
Nyt kun oon istuskellut tässä koneella taas hetken, niin ehkäpä sitä jaksaisi tehdä vielä tänään jotain pientä kaappien siivousta. Fiiliksen ja jaksamisen mukaan eletään. :)
Isojen tavaroiden, kuten lipasto ja pari taulua, lisäksi meillä on pitkään ollut varastossa erilaisia pienempiä tavaroita, joita ei vaan olla käytetty enää vuosiin. Pöytälamppuja, vanhoja mutta siistejä talvitakkeja, uudenveroinen paperiroskis, kesäisiä jakkaratuoleja jne. On ajateltu, että myydään ne, kun seuraavan kerran otetaan kirppispöytä. Tänä keväänä oltiin kuitenkin liian laiskoja ottamaan sitä asiaksi. Kun tänään taas jälleen kerran näin nuo tavarat, jokin raja ylittyi ja päätin, että nyt ne lähtee, vaikka niistä ei saataisi mitään rahaakaan! Aivan loistavaa, että mies oli samaa mieltä! Päätettiin tarjota niitä ensin mun äidille ja jos hän ei haluaisi niitä, niin kaikki loput lahjoitettaisiin SPR:n kirpputorille. Mikä helpotus!
Äiti otti mielellään lamput ym. heille tarpeelliset/käytännölliset tavarat. SPR:llekin jäi vielä viemistä, kun tavaraa on tosiaan paljon. Ajattelin alkuviikolla siivoilla lisää häkkivaraston laatikoita ja tehdä ronskilla kädellä niistä kuormaa SPR:lle. Puhuttiin jo miehen kanssa, että keskiviikkona voisi vaikka heittää tavarat autolla, ettei jäisi roikkumaan tämä asia.
Nyt on huojentunut olo, keventynyt. Kiitos tuhannesti äiti ja isä. Helpotitte huomattavasti meidän elämää ja vähensitte meidän stressiä.
Lastattiin tavarat äidin ja isän peräkärryyn, mies grillasi meille lounasta ja juotiin korvapuustikahvit. Siskon perhekin tuli käymään ja ihmeteltiin lasten kanssa meidän vauvan pienenpieniä vaatteita. Vaikka tämä päivä oli hulinainen, vauhdikas ja äänekäskin, oli tosi ihana nähdä tärkeitä ihmisiä. On hienoa, että asutaan kohtuullisen ajomatkan päässä meidän sukulaisista ja ystävistä. Muutama tärkeä ihminen asuu kauempana ja nähdään harvemmin, mikä aina surettaa, mutta melkein kaikki ovat täällä päin.
Nyt kun oon istuskellut tässä koneella taas hetken, niin ehkäpä sitä jaksaisi tehdä vielä tänään jotain pientä kaappien siivousta. Fiiliksen ja jaksamisen mukaan eletään. :)
lauantai 3. toukokuuta 2014
Sairaalan synnytysvalmennus, rv 35+6
Sain taas tänään huokailla ja manailla meidän autoa. Sairaalan synnytysvalmennukseen oltiin lähdössä ja autopa ei lähtenytkään käyntiin. Jeejee. Matkaa sairaalalle kilsa pari, mutta kuten jo aiemmin totesin, polkupyörä ei ole ajokunnossa enkä olis raesateessa kyllä lähtenyt polkemaankaan. Bussilla tai kävellen ei olis ehditty millään. No onneksi 10 minuutin lataus lämpötolpassa auttoi Boraa piristymään ja päästiin sentään perille! Juuri ja juuri ajoissa! Minä kun niin tykkään tulla viimetipassa... not.
Auton akussa on jotain vikaa. Ärsyttää että ei saada laitettua sitä kuntoon. Ei ole edes meidän oma auto vaan anopin. Miestä ei huvita korjata/vaihtaa akkua. Huoh. Eniten mietin, että mitäs sitten kun pitäis lähteä synnyttämään?! Taksilla en aio mennä. Synnytysohjeissakin sanotaan, että alkuvaiheessa pitää olla mahdollisimman pitkään kotona. No siinä vaiheessa kun sitten oikeasti haluaa sairaalaan niin onpa kiva latailla auton akkua... :/ Tai jos meidän pienellä vauvalla olis neuvolakäynti tai pitäis lähteä käyttämään häntä muuten lääkärissä. Odottelepas siinä sitten auton yhteistyöhalua.. että niin.
Valmennus oli ihan mukava tilaisuus ja kätilön luennointi kesti kaksi tuntia. Banaanille ja vesipullolle tuli käyttöä, vaikka en ollut etukäteen uskonut. Vaikka ei opittu mitään ihmeellistä uutta, oli kiva kuulla nimenomaan meidän synnytyslaitoksen käytännöistä. Lopuksi saatiin mahdollisuus tutustua vastasyntyneiden teho-osastoon. Synnytyssaleihin ei päästy, mutta teho-osastollakin oli mukava kiertää. Siellä oli yhdessä huoneessa keskoskaappeja sievässä rivissä ja tunnelma koko osastolla oli rauhallinen ja tyyni. Osastolla hoidetaan keskosia ja erityishoitoa tarvitsevia vauvoja. Jotkut vauvat vain piipahtavat siellä ja jotkut ovat pidemmän aikaa. Tilojen esittelijä oli lämmin ja sydämellinen, jäi hyvä mieli. Tuli tunne, että vauvoista huolehditaan siellä varmasti tosi hyvin.
Nyt on valmennukset käyty ja paljon tietoa saatu. Enää vain odotellaan. :)
Illalla nähtiin miehen ystäviä ja joukossa oli sekä lapsiperheitä, raskaana olevia että lapsettomia. Kaikki heistä oli ihan tuttuja ihmisiä mullekin, mutta silti aika vieraita, kun nähdään kerran pari vuodessa, jos sitäkään. Oli mukavaa ja jaksoin hyvin. Huomasin kuitenkin, että olikin yhtäkkiä vaikea jutella niitä näitä näiden puolituttujen kanssa. Oli hankala keksiä kaikkia kiinnostavaa puhuttavaa, kun omassa mielessä pyöri vain synnytysvalmennuksen jutut ja kaikki muut vauva-asiat. En viitsinyt täyttää iltaa vauvoilla, kun en tiennyt lapsettomien ajatuksia aiheesta. Pelkäsin satuttavani vahingossa, jos vaikka ovat toivoneet lasta. Ikinä ei voi tietää.
Kohta vaihtuu päivä. Nyt iltatoimiin.
Auton akussa on jotain vikaa. Ärsyttää että ei saada laitettua sitä kuntoon. Ei ole edes meidän oma auto vaan anopin. Miestä ei huvita korjata/vaihtaa akkua. Huoh. Eniten mietin, että mitäs sitten kun pitäis lähteä synnyttämään?! Taksilla en aio mennä. Synnytysohjeissakin sanotaan, että alkuvaiheessa pitää olla mahdollisimman pitkään kotona. No siinä vaiheessa kun sitten oikeasti haluaa sairaalaan niin onpa kiva latailla auton akkua... :/ Tai jos meidän pienellä vauvalla olis neuvolakäynti tai pitäis lähteä käyttämään häntä muuten lääkärissä. Odottelepas siinä sitten auton yhteistyöhalua.. että niin.
Valmennus oli ihan mukava tilaisuus ja kätilön luennointi kesti kaksi tuntia. Banaanille ja vesipullolle tuli käyttöä, vaikka en ollut etukäteen uskonut. Vaikka ei opittu mitään ihmeellistä uutta, oli kiva kuulla nimenomaan meidän synnytyslaitoksen käytännöistä. Lopuksi saatiin mahdollisuus tutustua vastasyntyneiden teho-osastoon. Synnytyssaleihin ei päästy, mutta teho-osastollakin oli mukava kiertää. Siellä oli yhdessä huoneessa keskoskaappeja sievässä rivissä ja tunnelma koko osastolla oli rauhallinen ja tyyni. Osastolla hoidetaan keskosia ja erityishoitoa tarvitsevia vauvoja. Jotkut vauvat vain piipahtavat siellä ja jotkut ovat pidemmän aikaa. Tilojen esittelijä oli lämmin ja sydämellinen, jäi hyvä mieli. Tuli tunne, että vauvoista huolehditaan siellä varmasti tosi hyvin.
Nyt on valmennukset käyty ja paljon tietoa saatu. Enää vain odotellaan. :)
Illalla nähtiin miehen ystäviä ja joukossa oli sekä lapsiperheitä, raskaana olevia että lapsettomia. Kaikki heistä oli ihan tuttuja ihmisiä mullekin, mutta silti aika vieraita, kun nähdään kerran pari vuodessa, jos sitäkään. Oli mukavaa ja jaksoin hyvin. Huomasin kuitenkin, että olikin yhtäkkiä vaikea jutella niitä näitä näiden puolituttujen kanssa. Oli hankala keksiä kaikkia kiinnostavaa puhuttavaa, kun omassa mielessä pyöri vain synnytysvalmennuksen jutut ja kaikki muut vauva-asiat. En viitsinyt täyttää iltaa vauvoilla, kun en tiennyt lapsettomien ajatuksia aiheesta. Pelkäsin satuttavani vahingossa, jos vaikka ovat toivoneet lasta. Ikinä ei voi tietää.
Kohta vaihtuu päivä. Nyt iltatoimiin.
perjantai 2. toukokuuta 2014
Vapaata velvotteista, rv 35+5
Näin viime yönä unta: Olin unohtanut, että mulla oli tekemättä vielä reilu viikko töitä... kaiken lisäksi olin mennyt aikaiseen aamuvuoroon, vaikka mun olisi pitänyt mennä vasta iltaan. Kauhea painajainen! ;)
Tänään vapaapäivä kaikista velvotteista. Tästä piti tulla oikeastaan kotipäivä, mutta taidan lähteä ensin ostoksille kaupungille. Ostoslistalla mm. jumppapallo, huulirasva ja pyykkipoikia. Ostosten jälkeen voisi vaikka leipoa pullaa pakkaseen ensi viikon työkaveritreffejä ja muitakin kyläilyjä ajatellen. Siis jos jaksaa. Iltapäivällä tulee miehen kaveri kylään, sama joka oli eilenkin, pelailevat pikku-ukkopelejään. Vaatekaapin voisi myös ihan oikeasti taas siivota. Jos jaksaa ja innostaa. :)
Vointi on hyvä, ei erityistä uutta. En vieläkään usko, että ollaan jo näin pitkällä. Tykkään edelleen mun kasvavasta mahasta enkä ole vielä yhtään kyllästynyt raskaana olemiseen. Jalkapohjat alkavat tosin kipuilla uudenlaisesti: kantapäät väsyvät ja päkijät saattavat olla arat jos oon seisonut/kävellyt paljon. Paino lienee jakautunut enemmän kantapäille. Mutta se ei iso ongelma. Oma vartalo tuntuu varmaan jännältä sitten synnytyksen jälkeen, ehkä kevyeltä? Ihana nähdä meidän vauva pian!
Tänään vapaapäivä kaikista velvotteista. Tästä piti tulla oikeastaan kotipäivä, mutta taidan lähteä ensin ostoksille kaupungille. Ostoslistalla mm. jumppapallo, huulirasva ja pyykkipoikia. Ostosten jälkeen voisi vaikka leipoa pullaa pakkaseen ensi viikon työkaveritreffejä ja muitakin kyläilyjä ajatellen. Siis jos jaksaa. Iltapäivällä tulee miehen kaveri kylään, sama joka oli eilenkin, pelailevat pikku-ukkopelejään. Vaatekaapin voisi myös ihan oikeasti taas siivota. Jos jaksaa ja innostaa. :)
Vointi on hyvä, ei erityistä uutta. En vieläkään usko, että ollaan jo näin pitkällä. Tykkään edelleen mun kasvavasta mahasta enkä ole vielä yhtään kyllästynyt raskaana olemiseen. Jalkapohjat alkavat tosin kipuilla uudenlaisesti: kantapäät väsyvät ja päkijät saattavat olla arat jos oon seisonut/kävellyt paljon. Paino lienee jakautunut enemmän kantapäille. Mutta se ei iso ongelma. Oma vartalo tuntuu varmaan jännältä sitten synnytyksen jälkeen, ehkä kevyeltä? Ihana nähdä meidän vauva pian!
torstai 1. toukokuuta 2014
Ajan puutetta, rv 35+4
Hyvää vappua!
Eilen yllätin itseni innostumalla siivoamisesta. Huh! Siivosin valehtelematta viisi tuntia putkeen, jonka jälkeen iskikin sitten jalkoihin väsy. Lepohetken jälkeen vielä imuroin ja silitin kesäverhot. Siivosin yksin meidän koko kodin. Rauhalliseen tahtiin touhusin, mutta iltapäivällä toki oli vähän nuupahtanut olo. Tosin erittäin tyytyväinen puhtaaseen kotiin. :)
Siivousrumban jälkeen ehdin juuri ja juuri siistiytyä ennen ystäväpariskunnan saapumista. Ilta oli mukavan rauhallinen: syötiin herkullisia tortilloja ja munkkeja sekä naurettiin.
Tänä aamuna taas käsittelin tätä äitiyslomalle jäämistä. :) En vieläkään tunnu tajuavan, että mun ei tarvitse mennä töihin tosi pitkään aikaan. Välillä joku sellainen työstressi tulee mieleen ja sitten tuntuu tosi ihmeelliseltä tajuta, että enhän mä mene töihin.. en ensi viikolla, en ensi kuussa, tuskin ensi vuonnakaan vielä.
Samalla kun yritän tajuta tätä äitiyslomaa, päivät jatkavat vauhtiaan ja jopa kiihdyttävät sitä. Varmaan tämä toiminnantäyteinen viikko vielä entisestään lisää ajanjuoksun tunnetta. Touhua on ollut niin, että oon unohtanut kertoa esim. maanantaisesta perhevalmennukseen sisältyneestä imetysvalmennuksesta. Vaikka eipähän siellä mitään ihmeellistä uutta ollut. Hyvillä mielin ja luottavaisena suhtaudun imetykseen. Tietoja on nyt saatu. Etukäteen en osaa murehtia, että jos imetys ei jostain syystä onnistuisikaan. Sellaisella asenteella mennään, että jos tulee haasteita niin selvitellään niitä sitten.
On ihanaa, että ihmiset ottavat yhteyttä ja haluavat nähdä ennen vauvan syntymää. Juuri äsken soi puhelin ja appiukko soitti. En vaan millään jaksanut vastata, kun arvasin jo, että varmaan ehdottaisivat meille syömistreffejä, joille ei nyt tunnu olevan yhtään aikaa/jaksamista. Tällä ja ensi viikolla mulle tärkeintä on, että ehdin nähdä mun läheisimpiä ihmisiä ja tehdä edes joitain niistä asioista, joita suunnittelin tekeväni jo tällä kuluvalla viikolla. Ihme kiire.
Nyt pois koneelta lounasta syömään.
Eilen yllätin itseni innostumalla siivoamisesta. Huh! Siivosin valehtelematta viisi tuntia putkeen, jonka jälkeen iskikin sitten jalkoihin väsy. Lepohetken jälkeen vielä imuroin ja silitin kesäverhot. Siivosin yksin meidän koko kodin. Rauhalliseen tahtiin touhusin, mutta iltapäivällä toki oli vähän nuupahtanut olo. Tosin erittäin tyytyväinen puhtaaseen kotiin. :)
Siivousrumban jälkeen ehdin juuri ja juuri siistiytyä ennen ystäväpariskunnan saapumista. Ilta oli mukavan rauhallinen: syötiin herkullisia tortilloja ja munkkeja sekä naurettiin.
Tänä aamuna taas käsittelin tätä äitiyslomalle jäämistä. :) En vieläkään tunnu tajuavan, että mun ei tarvitse mennä töihin tosi pitkään aikaan. Välillä joku sellainen työstressi tulee mieleen ja sitten tuntuu tosi ihmeelliseltä tajuta, että enhän mä mene töihin.. en ensi viikolla, en ensi kuussa, tuskin ensi vuonnakaan vielä.
Samalla kun yritän tajuta tätä äitiyslomaa, päivät jatkavat vauhtiaan ja jopa kiihdyttävät sitä. Varmaan tämä toiminnantäyteinen viikko vielä entisestään lisää ajanjuoksun tunnetta. Touhua on ollut niin, että oon unohtanut kertoa esim. maanantaisesta perhevalmennukseen sisältyneestä imetysvalmennuksesta. Vaikka eipähän siellä mitään ihmeellistä uutta ollut. Hyvillä mielin ja luottavaisena suhtaudun imetykseen. Tietoja on nyt saatu. Etukäteen en osaa murehtia, että jos imetys ei jostain syystä onnistuisikaan. Sellaisella asenteella mennään, että jos tulee haasteita niin selvitellään niitä sitten.
On ihanaa, että ihmiset ottavat yhteyttä ja haluavat nähdä ennen vauvan syntymää. Juuri äsken soi puhelin ja appiukko soitti. En vaan millään jaksanut vastata, kun arvasin jo, että varmaan ehdottaisivat meille syömistreffejä, joille ei nyt tunnu olevan yhtään aikaa/jaksamista. Tällä ja ensi viikolla mulle tärkeintä on, että ehdin nähdä mun läheisimpiä ihmisiä ja tehdä edes joitain niistä asioista, joita suunnittelin tekeväni jo tällä kuluvalla viikolla. Ihme kiire.
Nyt pois koneelta lounasta syömään.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)