Klik, klik, klik! Rv 22+3

Vielä eilen ihmettelin, kun en ole innostunu tai jaksanu tai uskaltanu ostaa vauvalle vielä mitään vaatteita. Yhdet unisex-housut ostin joulukuussa, mutta muuten on tuntunu kauhean vaikealta ja aikaiselta ostaa mitään.

Vaan nyt tänään se tapahtui! Ensinnäkin täytyy sanoa, että kylläpä vauvan vaatteiden ostaminen voi olla ensin vaikeaa, kun pitää miettiä kokoja, vuodenaikoja, käytännöllisyyttä ja monikäyttöisyyttä. Ja kun ei ole aiempaa kokemusta, niin tuntui hankalalta arvioida, että kuinka kauan mitkäkin vaatteet voisi mahdollisesti sopia vauvalle. Ja kun ei tietenkään tiedä, kuinka iso vauva syntyessään on. Mutta lueskelin vähän nettikeskusteluja ja sain sieltä ihan hyviäkin vinkkejä.

Puolivahingossa eksyin H&M:n nettikauppaan ja ihastuin pikkuvaatteisiin. Ensin yksi "klik", kun ajattelin että tämän yhden vaatteen nyt ainakin tilaan. Sitten toinen "klik" ja niin edelleen. Lopuksi naurahdin miehelleni, että "ups". Mutta hyvä mieli jäi ostoksista! Valitsin aika neutraaleja ja kevyitä värejä, ja ihan peruskäyttövaatteita ensi kesää ajatellen.

Ja hauskaa on, että kyllähän näissä vauvan vaatehankinnoissa huomaa tykkäävänsä samanlaisesta tyylistä kuin omissakin vaatteissa. Tässä alla yksi seepraihanuus, johon tykästyin.

 

Nyt teetä ja uunipatonkia iltapalaks ukon kanssa ja huomenna saankin nukkua vähän myöhempään, kun meen iltapainotteiseen työvuoroon. Kiva että iltapäivät ei ole enää niin pimeitä: päivät ei tunnu enää niin lyhyiltä.

Arkea, rv 22+2

Tänään oon mm.

- nauttinut koko sydämestäni miehen rauhallisesta seurasta
- syönyt liikaa herkkuja
- huomannut, että kaipaan kauheasti ystäviä ja muita mun tärkeitä
- laulanut Adelea ja taas kerran todennut, että mun laulu on kiinni selkälihaksista
- ihmetellyt mahan kokoa peilistä
- saanut mahtavan yllättyneen katseen eräältä lapsen äidiltä vatsaan liittyen. :)
- tajunnut, että yritän taas liikaa töissä
- miettinyt tosissani miehen tekemiä nimiehdotuksia vauvalle :)
- odottanut äitiysvaatetilausta ja miettinyt hautajaisvaatteita
- puhdistanut steariinia parkettilattialta
- ihmetellyt raskausviikkojen nopeaa juoksua
- pohtinut pitkän yrittämisen vaikutuksia vauvahankintojen tekemiseen
- odottanut ensi viikon neuvolaa, että saatais kelan paperit, että voitais hakea äitiyspakkausta; samoin odottanut ekaa perhevalmennusta että päästäis turvakaukalo-ostoksille viisaampina; ja samoin odottanut ensi viikkoista Ikean reissua että päästäis tekemään isompia hankintoja esim. sänkyä vauvalle.
- pitänyt 40 minuutin kahvitauon töissä!



Nyt iltatoimiin ja petiin. Hyvää yötä ja kauniita unia!

Eteenpäin, rv 21+6

Oon yrittänyt monena päivänä kirjoittaa tänne, mutta on ollut henkisesti liian raskas viikko ja asioiden kirjoittaminen on pahentanut oloa entisestään. Siispä en nytkään ala avaamaan suuremmin näitä ahdistuksen aiheita, vaan keskityn hyviin ja ihaniin asioihin.

Sen verran haluan kuitenkin tästä viikosta kirjoittaa, että tunne-elämäni on ollut ihan ailahtelevaista. Välillä olen nauranut villisti ja välillä itkenyt itseni hyperventilaatioon asti. Se on ollut raskasta. Mitään yksittäistä, uutta syytä ei itkuille ole ollut, mutta kuten ystäväni mulle sanoi, on vaan kaikki pienemmät asiat kasautuneet ja läikkyneet yli. Rakas ystävä. <3

Hormonit, herkkyys, tulevat papan hautajaiset ja stressi siitä kun suostuin melkein esittämään siellä yksinlaulua, ystävien kaipuu, pitkäaikaiset kuormittavat työolosuhteet, jännitys, useat harrastukset ja vapaa-ajan puute, yksinäisyys ja ikävä omaa miestä. Siinä ehkä joitain syitä tämän viikon ahdistukselle. Toivon, että tämän viikon itkut ovat väliaikaisia ja että saan pidettyä paniikkituntemukset poissa. Sellaisiin kun on mulla ollut taipumusta lähiaikoina ja ennen raskautta. Eräänä iltana kyllä säikähdin itsekin, ja mieskin, kun itkin niin kovasti että jouduin haukkomaan henkeä. Se oli täysin uutta. Mainitsen tästä viikosta kyllä neuvolassa, mutta nyt en jää sitä murehtimaan enempää, koska näiden asioiden ajattelu saa ahdistuksen helposti nousemaan uudestaan.

Tällä viikolla mulla on ollut myös myönteinen ongelma: vaatteet ei sovi enää päälle. Hih. Mulla on ollut muutamia kivoja trikookesämekkoja, ja oon pitänyt niitä usein talvellakin töissä. Mutta kas, sovittelin niitä taas ja totesin, että muuten ne on ihania ja joustavia ja nättejä ja värikkäitä, mutta mekkojen etuhelma nousee kasvaneen mahan ansiosta jo niin ylös, että ne on liian lyhyitä työkäyttöön. Höh. Mutta toisaalta... pääsen shoppailee uusia mekkoja! Jeeee!

Ja mullahan on ollut alkuraskaudesta lähtien kovassa käytössä ne äitiysfarkut, mutta en ole oikein varma, onko ne hyvät enää suonikohjujen takia. Ne kiristää aika paljon pohkeista. Mulla on taipumusta ja sukurasitettakin suonikohjuihin, ja nyt parin viime viikon aikana oon huomannut selkeästi, miten seisomatyö vaikuttaa suoniin jaloissa. Tukisukkia oon välillä käyttänyt, mutta ne on vaan polveen asti, ja mulla pahimmat suonet on tällä hetkellä juuri tuossa polven kohdalla. Ja tukisukat/lentosukat ei mahdu mun farkkujen alle. Ennen raskautta oon käyttänyt joskus ihan varsinaisia tukisukkahousuja, mutta en ole vielä törmännyt äitiysmallisiin sellaisiin. Täytyy varmaan kattella ja kysellä vielä tarkemmin kaupoista. Että saisi kunnon tuen koko jalkaan. 

Mutta siis pari uutta käyttömekkoa voisi olla tarpeen, ja/tai sitten löysät pussifarkut. Ja ehkä kevättäkin ajatellen lyhyt äitiysfarkkuhame. Tykkään kuitenkin, että maha saa olla esillä. En halua piilottaa sitä kaapujen alle. :) Ehkä kohta tulee keväisiä ja värikkäitä äitiysvaatteita kauppoihin. Ainakin esim. meidän H&M on myynyt lähiaikoina vain mustia ja valkoisia trikoopaitoja ym. kun haluaisin väriä! Oon kyllä myös selaillut nettikauppoja, ja sielläkin on ollut kauniita äitiysvaatteita.

Muuta uutta oireilua ei ole tainnut tulla. Alaselkä on pysynyt nyt aika hyvässä kunnossa. Oon välttänyt pitkiä kävelylenkkejä noilla mun jäykillä talvikengillä ja puristavilla ulkohousuilla. Ainoastaan heti äitiysjumpan jälkeen selkä saattaa vihoitella sen illan. Harjoitussupistuksia mietin jo joitain viikkoja sitten, mutta niitä ei ole näkynyt, tai ainakaan en ole huomannut. Eihän kaikille edes tulekaan, ollenkaan. Sen oon huomannut, että jos rehkii liikaa, saattaa alavatsaan tuikata, pistää nopeasti. Jos ei hiljennä tahtia, pistoja tulee useampia, ja ne loppuvat kun rauhoitun. Kaappisänkyjä en oo töissä enää nostellut ja muutenkin oon varonut enemmän. Lapset kyseli töissä, miksi en luistele heidän kanssaan, niin sanoin, että "kun mun mahassa on se vauva, eikä vauvalla ole kypärää". Hih.

Huomenna alkaa 23. raskausviikko. Luin jostain, että 22+0 on se raja, jolloin keskenmeno muuttuu ennenaikaiseksi synnytykseksi. Että sitä voikin iloita tuommoisista sanamuodoista. Tää viikko on mennyt todella nopeasti. Äitiyslomakin alkaa jo kolmen kuukauden päästä! Se tuntuu aika lyhyeltä ajalta. 

On sovittu miehen kanssa, että mennään Ikeaan parin viikon päästä ostamaan vauvalle sänkyä, ja ehkä hoitopöytääkin. Pitäis myös keksiä, mitä tehdään vauvan huoneessa olevalle isolle aikuisten sängylle ja meidän isokokoisille makkarin lipastoille. Jostain huonekaluista täytyy luopua, kun ei vaan ole tilaa. Makuuhuoneeseen mahtuvat oikeastaan vain sängyt. Mietin myös, onko vauvan hoitopöytä liian kaukana vauvan sängystä, jos se on pienen asuntomme toisella puolella. Havahtuuko vauva yöllä liikaa, jos sen vie toiseen huoneeseen vaipan vaihdolle?

Vauvan huoneen haluaisin myös laittaa aivan valmiiksi ennen kuin vauva saapuu, vaikka eihän vauva siellä vietä aikaa vielä alkuvaiheessa. Aikuisen sänky pienessä vauvan huoneessa tuntuu liian isolta, mutta toisaalta mietin, voisiko sille olla tarvetta sitten? Jos minun täytyy jostain syystä vaikka nukkua vauvan kanssa eri huoneessa, että mies saa nukuttua, tai jotain. Sohvalle mies ei mahdu. :) Ja uudet verhot haluan ja ehkä sen nojatuolin, jota oon haaveillut (siis jos sänky lähtee). Mutta katsotaan. Ja mielelläni kuulen myös muiden kokemuksia näistä sisustusasioista. :)

Tästä on nyt tullut pitkä sepustus, mutta vielä on pakko mainita, että vauvan potkut ja liikkeet tuntuu välillä jo aika kovaa. Viime yönä ensimmäisen kerran huomasin, että vauva selvästi heräsi minun käydessä vessassa. Kun palasin sänkyyn, alkoi hurja potkiminen ja möyriminen, ja välillä joku potku tuntui liikauttavan tuota vatsan ihoakin. <3 Liikkeiden tunteminen on ihanaa ja vielä kovin jännittävääkin, vaikka liikkeitä tuntuu nykyään joka päivä. Nyt tämän kuluneen viikon aikana oon alkanut työpäivän aikanakin kiinnittämään huomiota, että vauva möyrii mahassa. Ennen liikkeet tuntui vain iltaisin. Ihanaa. Rakas vauva. <3

Nyt jatkan lauantaipäivää nauttimalla miehen seurasta ja iltapäivällä siskon luona kyläilystä. Hyvää viikonloppua kaikille!

Tyhmä päivä

Tyhmä päivä tänään.

Mutta kiitos parille ihanalle työkaverille, jotka tarjosivat apuaan hulinassa.

Kiitos miehelle kauniista kukasta.

Kiitos vauvalle hurjista potkuista.

 - te pelastitte mun päivän tänään. <3

Vaunuja ja siivousintoa, rv 21+0

Viikonloppu meni nopeasti, ja 22. raskausviikkokin alkoi tänään. :) 

Kaikista parasta viikonlopussa oli, että sain miehen katselemaan vaunuja ja muita vauvatarvikkeita mun kanssa! Muutaman kerran olin kattellut tori.fi:n ja huutonetin vaunutarjonnat, mutta niistä en löytänyt sopivia. Olin myös etukäteen tutkiskellut netistä erilaisia vaihtoehtoja (merkkejä ja ominaisuuksia), jotta olis helpompaa vertailla niitä sitten kaupassa. 

Ja niinhän siinä kävi, että ostaa päräytettiin meidän vauvalle vaunut! Vaikka niin yritin itselleni vannoa, että katsellaan ja vertaillaan ja mietitään, niin enhän mä sitten osannut. Hih! Mies-raukka joutui hitaampana harkitsijana taipumaan mun tahtoon. :)

Mutta hyvät perusvaunut ostettiin: mustat Brio Happyt kovalla kantokopalla ja teräksen värisellä rungolla. Hintaan sisältyi myös ratasistuinosa, joka vaihdetaan kopan tilalle sitten kun lapsi kasvaa. Ja oli mieskin tyytyväinen, kunhan toipui yllättävästä ostotilanteesta. :) Vaunut on helppokäyttöiset ja pitkäikäiset. Tykkään myös siitä, että ne on sellaiset tavallisen tyylikkäät. Tietysti myös hinta sattui olla sopiva, kun tarjouksessa olivat.

Mua nauratti kun tuotiin vaunuja autosta sisälle kotiin. Mies oli niin söpö työntäessään niitä. <3 Nyt on ihasteltu niitä ja ihmetelty, miten konkreettiselta ja jännältä tuntuu nähdä vaunut tuolla tulevassa lastenhuoneessa. Siellä ne saa odotella käyttöä. :)

Siivoilin tänään askartelutarvikkeitani ja heitin roskiinkin paljon sellaista pientä sälää, joka vie tilaa kaapista. Toisena päivänä taitaa olla vuorossa vaatekaapin siivous ja kirppisvaatteiden kerääminen, taas. Mistä niitä vanhoja vaatteita riittää?! Nyt on kiva päästä eroon turhista rojuista. Innostuin siivoilusta äsken vaan niin paljon, että alkoi ihan heikottaa kesken kaiken. Vähän paahtoleipää ja hedelmää ja sohvalle pötköttää. Helpotti.

Nyt nauttimaan vielä sunnuntai-illasta ennen huomisen aamuvuoroa.

Mahakuva, rv 20+5

Tässä tämän aamun mahakuva ennen aamupalaa. Tykkään mun mahasta. :)

Niin ja oon ehkä unohtanut kertoa, että tällä viikolla työpaikan lapset sai tietää vauvasta, kun yksi heistä sanoi ruokapöydässä varovasti ja huumoriin kätkien, että "onkohan sulle tulossa vauva, kun sun maha on niin iso?" Hih no minä siihen, että "no olet kyllä oikeassa, täältä mahasta syntyy kesällä vauva". Meni lapsukainen ensin hiljaiseksi, kunnes innostui kavereidensa kanssa kyselemään: "Mistä tiedät, että se syntyy kesällä, ethän sä sitä voi tietää!" "Tiedätkö, onko se tyttö vai poika?" "Milloin sait siemenen, hihih?" "Mistä se syntyy?" "Mun äiti sanoi että se leikataan tästä mahasta." "Apua, mun äiti kertoi että se sattuu ihan kamalasti!" "Jäätkö sitten kotiin hoitamaan sitä vauvaa?" Ihanat lapset. <3

Rakenneultra, rv 20+5

Vihdoin tämä päivä koitti!

Eilisiltana alkoi jännitys, kun eksyin taas johonkin keskustelupalstoille. Pystyin kuitenkin onneksi pitämään järjen päässä ja jalat maassa.

Ja kyllä tätä päivää kannatti odottaa! :) Rakenneultrassa siis kaikki hienosti! Ollaan niin onnellisia. Vauva oli kasvanut sopusuhtaisesti ja hyvin. Kätilö oli eri kuin viimeksi, mutta oikein kiva ja asiallinen. Hän selosti tarkkaan kaiken mitä tutkii, ja näytti meillekin ruudulta katselemiaan rakenteita.

Ultrassa tutkittiin mm. reisiluun pituudet, nilkkojen asennot, mahalaukku, istukan koko ja sijainti, munuaiset, sydämen lokerot ja veren virtaukset sydämessä, niskan turvonneisuus, selkäranka, aivojen lohkot, pikkuaivot ja huulihalkio. :) Saatiin myös painoarvio. Lisäksi päästiin ihastelemaan mm. käsivarren luita, huulia ja jatkuvasti aukeilevaa suuta sekä suusta pilkistävää kieltä. :) Nähtiin myös sinne jalkojen väliin ja saatiin kätilön arvio sukupuolesta. Jääköön se vielä vain meidän ja lähimpien ihmisten tietoon. Ollaan kuitenkin todella onnellisia, että vauva vaikuttaa terveeltä. Ja samoin ollaan häkeltyneen onnellisia sukupuoliarviosta! Hih!

Ultraus kesti noin 45 minuuttia, ja vauva oli koko ajan tosi liikkuvainen. Välillä vauva oli myös hieman hankalassa ultrausasennossa. Kätilön oli vaikea tutkia erityisesti viimeisiä sydämen virtauksia, kun vauva aina liikahti, vaihtoi paikkaa tai hikotteli, kun olisi pitänyt pysyä paikoillaan.

Kun kaikki rakenteet oli rauhassa katseltu, kätilö halusi ottaa meille vielä sivuprofiilikuvan vauvasta. Hän harmitteli, että ei saanut otettua vauvasta parempaa kuvaa, koska vauvan kädet, jalat tai napanuora aina vilahtivat ruudulle kasvojen eteen tai taakse. Vauhdikas vauva. :) Minun mielestä meidän saamat kolme kuvaa oli kuitenkin oikein hyviä. Mua nauratti, kun yhdessä kuvassa vauva piti kättä ja kyynärvartta täsmälleen samalla tavalla kuin mies nukkuessaan: kämmen otsalla, kyynärpää ilmassa. Olen miehellekin nauranut joskus hänen hassua uniasentoa ja oli riemullista nähdä vauva täsmälleen samassa asennossa! Hahhaa!

Loppupäivä on mennyt kiljahdellen, hihkuen, huokaillen ja nauraen onnesta. 

Vauva on niin rakas jo nyt. <3

Äitiysjoogaa, rv 20+3

Äitiysjoogan eka kerta takana. <3

Heti alussa ajattelin, että tää on mun juttu, kun sanottiin, että mitään ei ole pakko tehdä ja on kuunneltava kehoaan. :) Ilahdutti myös maininta, että saa käydä kesken kaiken vessassa, juomassa ja syömässä välipalaa, jos tulee huono olo. Ihan mulle sopivaa jumppaa. Hih.

Aloitettiin rauhoittumalla ja puolentoista tunnin aikana tehtiin mm. aurinkotervehdyksiä ja muita lyhyitä joogasarjoja. Loppuun rauhalliset venytykset ja reilun pituinen makoilu pimeässä hiljaisuudessa. Oih teki hyvää! Rentoutti kehoa, rauhoitti mieltä. Vetreytti ja virkisti. 



Huomenna on odotettu ystävän tapaaminen ja perjantaina vihdoin rakenneultra. Toisaalta tämä työviikko on ollut niin hektinen, että en ole ehtinyt ajatella suuremmin ultraakaan vaan luottanut siihen, että se tulee kyllä ajallaan.

Meillä on työpaikalla vaihtunut keittiö, eli meille tulee nyt lounasta eri paikasta kuin ennen. Uudella keittiöllä panostetaan enemmän ravitsevaan lähiruokaan kuin aikaisemmassa suurkeittiössä. Oon tilannut sieltä nyt erikseen itelleni kasvislounaan, ettei tarvitse tehdä eväitä. Oon ollut niin tyytyväinen! Eihän kaikki ruoat toki voi olla omaan makuun, mutta ainakin tähän mennessä on ruoissa mukavasti käytetty mm. tofua ja mausteita. Nam.

Tunteita ja tilanteita, rv 20+1

Tunteita, tapahtumia, tilanteita. Niitä on ollut tänään tarjolla runsaasti.

Aamulla herätessä rintaan/keuhkoihin pisti viiltävästi jo ennen kuin nousin sängystä. Yritin venytellä ja hengitellä, mutta pistävä kipu vihlaisi aina hengittäessä. Keskellä rintalastaa, ylhäällä. Mietin, mitä teen. Päätin kysyä terveysasemalta, ja sainkin lääkäriajan omalle lääkärilleni.

No menin siinä töihin välillä ja töihin päästyäni sain viestin, että pappani oli kuollut aamulla. Päästin pienet kyyneleet työpaikan pukuhuoneessa jonka jälkeen menin vessaan.

Punaista. Pikkuhousunsuojassa. Kyllä. Apua. Mitä tämä tarkoittaa? Hetken jo säikähdin kunnes tajusin, että väri on luultavasti tullut muualta. Mutta säikäytti kyllä.

No hengittelin muutaman kerran syvään ja palasin pitämään aamuhetkeä lapsille.

Töissä oli hulinaa, kun aikuisia oli poissa ja lapsia paljon. Jostain syystä se ei kuitenkaan häirinnyt mua yhtään. Se tuntui pikkuasialta. Punainen vaivasi mieltä eniten.

Kävin sitten aamupäivän aikana monta kertaa vessassa tarkastamassa, vieläkö punaista näkyy, ja kun ei näkynyt, suostuin uskomaan, että se ei ollut sitä mitä pelkäsin. Huoh.

Käväisin sitten päivällä lääkärissä, jossa empaattinen lääkäri tutki keuhkot ja totesi, että rintakipu ei ainakaan ole kuukausi sitten taltuttamani yskätaudin jälkioloja. Sanoi, että epäilee sen olevan lihaksista tai hermoista johtuvaa. Mutta kehotti silti tulemaan rohkeasti näytille uudelleen, jos jokin painaa mieltä. Ihana lääkäri!

Loppupäivä meni omalla painollaan. Lasten kanssa ulos kirkkaan taivaan alle pakkaseen ja syksyllä ostettu muhkean lämmin toppatakki ekaa kertaa päälle. :) Tavallisen työpäivän jälkeen oli vielä kahden tunnin työilta. Oli kuitenkin harvinaisen mukava, naurattava ja palkitsevakin työilta, kun keskusteltiin rennosti työpaikkamme hyvistä ja kehitettävistä asioista. Kotimatkalla huomasin kaivanneeni talvista tähtitaivasta, ja kuljinkin kotiin niska kaksinkerroin nenä taivasta kohti.

Kotona mies toi mulle sohvalle teetä ja passasi taas piloille. Hih. Sohvalla makoillessani vauva alkoi elämöidä ja pyysin miehenkin tunnustelemaan ja kuuntelemaan. Mielessä vain harmittelin, että meidän vauva ei pääse näkemään isopappaansa, eikä pappa luultavasti tiennyt, että meille tulee vauva.

Ajatuksia valinnoista ja vauva-arjesta, rv 20+0

Tänään on rv 20+0 mikä tarkoittaa, että ollaan puolimatkassa tätä odotusta. Jee!

Eilinen oli meneväinen reissupäivä, kun kävin ystäväni luona toisessa kaupungissa. Junalla puksuttelin pari tuntia aamuvarhaisella, ja kävin ensin vanhempieni luona. Äiti teki aikaista lounasta ja sitten peitteli mut päiväunille sohvalle, johon nukahdin. :)

Päiväunien jälkeen kävin ystävän luona, jossa oli myös muita, lähinnä puolituttuja äitejä. He olivat innoissaan minun raskaudesta ja kyselivät kaikkea. Oli ihan mukava vastailla kysymyksiin. Tosin jossain vaiheessa alkoi ärsyttää, kun kysymykset muuttuivat itsestäänselviksi neuvoiksi. "Älä pelkää sitä synnytystä, kyllä se hyvin menee." Niin kuin muka nyt vielä osaisin koko synnytystä ajatellakaan, saati pelätä. Hyvä kun tajuan, että ollaan saamassa lapsi. Heh. Tai että "nauttikaa nyt kun olette vielä kahdestaan". Tai että "kun nyt ultrassa kysytte sukupuolta, niin älkää nyt sitten vielä seiniä maalatko sen tiedon pohjalta". Huoh. Näiden neuvojen jälkeen olin ihan uupunut. En minä halua kuulla itsestäänselvyyksiä. Siitä tulee fiilis, että pidetään ihan tyhmänä. Tiedän jo paljon ja olen ihan järkevä ihminen, vaikka minulla ei olekaan vielä kokemusta omasta lapsesta.



Ärsyttää myös kommentit, joihin on sisäänrakennettu negatiivisuutta, esim. "nauttikaa nyt vielä yhteisestä ajasta, kun olette kahdestaan". Ymmärrän kyllä mitä sillä haetaan takaa: elämä, ajankäyttö ja vapaus muuttuu lapsen myötä. Mutta samalla se vihjaa, että aika vauvan kanssa ei olisi nautinnollista tai että vauvan tultua ei olisi enää yhteistä aikaa puolison kanssa.

Ihmisen on otettava vastuu omasta elämästään ja elettävä rohkeasti sellaista elämää, joka tuntuu hyvältä. Myös vauvan syntymän jälkeen voi vaikuttaa elämänsä sisältöön ja laatuun. Ei tarvitse hyväksyä niitä normeina pidettyjä asioita, joita vauva-arkeen liitetään, esim. että ensimmäinen vauvavuosi on parisuhteelle aina haaste. Miksei koskaan puhuta siitä, että vauva voi myös entisestään lähentää äitiä ja isää? Pitää ylläpitää parisuhdetta tietoisesti, jos pelkää sen nuutuvan vauva-arjessa. Ja jos itsellä ei ole voimia siihen, pitää hankkia ulkopuolista apua. Ei saa vain todeta, että "se vain tapahtui", vaan pitää yrittää aktiivisesti parantaa tilannetta.

Sama pätee esim. ystäviin. Jos pelkää ystävyyssuhteiden kylmenemistä uudenlaisen vauva-arjen takia, täytyy yrittää itse vaikuttaa asiaan. Pitää hakeutua ystävien seuraan, soittaa heille, pyytää kylään ja kertoa avoimesti omista tunteistaan, jotta ystävät ymmärtäisivät, millaisia uusia asioita tuoreet vanhemmat käyvät läpi. Kun tämän on tehnyt, ei voi tehdä muuta. Jos ihmiset silti katoavat, he eivät olleet hyviä ystäviä.

Tai siitä ajankäytöstä.. Jos kaikki päivät kuluvat vauvan kanssa ja alkaa tuntua, että tarttisikin enemmän omaa aikaa, täytyy itse tehdä asialle jotain. Inhoan sellaista pitkäkestoista passiivista voivottelua. Täytyy pyytää lapsen isää, isovanhempia, ystäviä tai lastenhoitajaa avuksi. Myös ulkopuolista apua pitää pyytää, jos omat resurssit eivät riitä perheen hyvinvoinnin turvaamiseen.

Eihän nämä asiat varmastikaan aina näin yksinkertaisia ole, mutta tarkoitan vain, että jokainen ihminen voi ainakin jonkin verran vaikuttaa omaan elämäänsä tekemillään valinnoilla. Usein asennekin ratkaisee, miltä elämä maistuu.



Sen lisäksi että tavoittelee aktiivisesti haluamiaan asioita, vanhemmuudessa ja elämässä yleensäkin täytyy hyväksyä, että kaikkeen ei voi vaikuttaa. Olen varma, että jokaisen äidin ja isän elämä muuttuu esikoisen synnyttyä. Vauva tarvitsee jatkuvaa hoitoa ja seuraa. Se täytyy vain hyväksyä. Muut asiat saavat jäädä toissijaisiksi. Ei tarvitse olla mikään supermama tai superdaddy, joka vauvan nukkuessa siivoaa kodin, laittaa ruoan, käy lenkillä ja näkee ystävät. Saa olla väsynytkin. Saa olla masentunutkin. Vaivat, väsymykset, vaikeat tilanteet - ne pitää vain kestää. Ei kannata tuhlata energiaansa sellaisten asioiden muuttamiseen, joita ei oikeasti voi muuttaa. Jos elämässä on raskaita asioita, täytyy yrittää löytää niiden rinnalle voimaannuttavia juttuja, jotta tasapaino säilyy.

Itse en vielä tiedä, millainen äiti tulen olemaan. En tiedä, kuinka kiinni olen vauvassani ja paljonko kaipaan esim. omaa aikaa tai kahdenkeskistä aikaa miehen kanssa. Sen tiedän, että lapsi mullistaa elämäni. On tehnyt sen jo. Olen kuitenkin niin pitkään toivonut tätä lasta, että aion ajatella realistisen myönteisesti aina kun osaan. Kaikista kauhukertomuksista huolimatta haluan uskoa, että elämä vauvan kanssa on myös ihanaa. Kaiken sen epävarmuuden, uudenlaisen vastuun sekä pelon lisäksi.


Makaan kyljelläni sohvalla ja vauva liikkuu mahassa. Meidän rakas.

Sukupuolitestejä, rv 19+4

En malta olla lähtemättä tähän leikkiin... :)


Kiinalainen syntymäkalenteri ennustaa meille tyttöä:

http://www.vau.fi/raskaus/Poika-vai-tytto/Kiinalainen-syntymakalenteri/#


Maya-intiaanien mukaan meille tulisi tyttö: sekä äidin ikä synnytyshetkellä että synnytysvuosi ovat parillisia tai parittomia, eli meillä parillisia: 2014 ja 30. Poika olisi tulossa, jos toinen näistä luvuista olisi pariton.






Kumpia oireita on enemmän?

Tyttö:
- vatsasi on levinnyt sivulle.
- mielesi tekee makeita herkkuja ja hedelmiä
- olit yhdynnässä muutamaa päivää ennen ovulaatiopäivää
- viiva vatsassasi päättyy napaan
- vauva potkii hillitysti
- edellinenkin lapsesi on tyttö
- voit pahoin raskauden alussa ja näytät nuutuneelta
- olitte stressaantuneita lasta tehdessänne
- säärikarvasi kasvavat samaa vauhtia kuin ennenkin
- kätesi ovat aiempaa pehmeämmät
- vauvasi sydämen syke on yli 140
- olet normaalia kiukkuisempi
- vauvasi hikottelee usein
- ikenet verestävät odotusaikanasi

6/14


Poika:
- vatsasi on pystyssä, eikä se näy takaapäin.
- himoitset suolaista ruokaa, lihaa ja juustoa
- olit yhdynnässä ovulaatioaikaan
- viiva vatsassasi jatkuu aina rintojen korkeudelle
- vauvan potkut ovat voimakkaita
- odotat esikoistasi tai edellinenkin lapsesi on poika
- et kärsi pahoinvoinnista ja hehkut kauniina
- elitte leppoisaa elämänvaihetta lasta siittäessä
- säärikarvasi kasvu on kiihtynyt
- kätesi kuivuvat helposti
- vauvasi sydämen syke on alle 140
- olet rauhallinen ja hyväntuulinen
- vauvan isä lihoo odotusaikanasi
- jalkasi ovat aiempaa kylmemmät

7/14

Tämän testin mukaan tulisi poika, nipinnapin.


Pari ystävää on veikannut meille tyttöä. Ja sukulaisnainen totesi varmana, että tyttö tulee.

Itsellä oli raskauden alussa aivan sellainen olo, että luultavasti tulee poika. Tämä johtui kai siitä, että samaistuin ystäviini ja tuttuihini, joista kaikki on saaneet poikia. Toisaalta taas tuntuu, että nimenomaan lähipiirin poikavauvojen jälkeen ehkä meidän vuoro olisi saada tyttö. Hassuja ajatuksia, kun kuitenkin mahdollisuudet saada tyttö tai poika ovat tasaiset, riippumatta ystävien lasten sukupuolesta. Hih. 

Välillä tuntuu vahvasti tytöltä, mutta sitten tulee mieleen myös poika. Omassa ajattelussahan nämä asiat on. Ehkä sukupuolta ajattelemalla ja arvuuttelemalla valmistaudun henkisesti siihen, että viikon päästä rakenneultrassa kätilön/lääkärin arvaus voi olla aivan kumpi tahansa. 

Ja tämä kumpi tahansa otetaan rakkaudella vastaan. <3

Hämmentävä vauvamaha sekä raskausoirelistaus

Hassua. Oon odottanut viikkoja, että tää maha kasvaisi vauvamahan näköiseksi möllikäksi. Ja nyt (rv 19+3) kun se on kasvanut ja pömpöttää jo yleensä aamullakin, niin koen ristiriitaisia tunteita. Välillä oon joutunut muistuttamaan itselleni, että tää maha on ihana ja kaivattu. Ja että oikeasti tykkään tästä. 

Töissä edelleenkin tuntuu välillä, etten osaa olla rennosti tän mahan kanssa. Ennen raskautta käytin yleensä vyötäröstä ja vatsasta tiukkoja farkkuja, joiden takia tuli väkisinkin vedettyä mahaa sisään. Mahan sisään vetäminen oli ihan tavallinen jokapäiväinen juttu, jota ei edes ajatellut enää. Jos en vetänyt mahaa sisään, näytin kuin olisin raskaana. Oikeasti. En edes liioittele. Miehelle joskus ennen raskautta vitsailinkin, että "kato nyt kun täällä on vauva". 

Nyt raskaudessa oon yrittänyt opetella, etten vetäisi enää vatsaa sisään, kun en tiedä, miten se vaikuttaa vauvaan. Epävarmuutta on kuitenkin vielä, koska esim. töissä lasten vanhemmat ei ole vielä kommentoineet mun mahaa. Kuvittelen, että ne miettivät mielessään, että olenko vain lihonut vai olenko raskaana, ja että uskaltavatko onnitella. Vaikka maha on jo aika selkeäkin, että ei ne varmaan oikeasti niin edes ajattelisi enää. Mahan muoto myöskin vaihtelee, kun osa mahasta on turvotusta ja osa mun alkuperäistä mahamakkaraa. Pyöreä, kiinteä maha olisi selkeä vauvamaha, mun maha on vielä vähän epämääräinen. :) Hih vaikka kukaan muu ei varmasti edes huomaa tuollaista muotoasiaa mun mahaa katsoessaan. Nää on näitä mun omia hassuja mietteitä.

Työpaikan lasten oon kyllä huomannut katsovan mun mahaa useamman kerran, mutta kukaan ei ole uskaltautunut sitä ihmettelemään ääneen. Varsinkin kun ollaan usein puhuttu lasten kanssa siitä, mitä asioita toiselle ihmiselle voi sanoa hänen ulkonäöstään. Tietysti jos kertoisi lapsille ensin, niin ne voisi juoruta kotona, eikä mun tarttisi miettiä enää, että joku luulee mun vain syöneen hyvin joulun aikana. Hih. Vaikka työkaverit kyllä ihanasti muistuttaa ja kommentoi, miten iso ja selkeä maha jo on.

Kuten neuvolassakin sanottiin eilen, tässä vaiheessa alkaa suolaiset ja makeat syömiset turvottaa herkemmin. Itsekin huomaan mahan, varsinkin ylävatsan, turpoavan helpommin ylipäätään kaikesta syömisestä.

Mutta niinku sanoin, kyllä mä oikeasti tykkään mun vauvamahasta. Mun pitää vaan nyt itse uskoa, että se on oikea vauvamaha. :)

Tykkään tehdä listoja itselleni, joten tässä vielä muistiin raskauden aikaisia oireita ja huomioita. Osa oireista kesti useamman viikon ja osa ilmaantui harvoin. Tässä mukana siis pienimmätkin oireilut, jotka tulkitsin tavallisesta poikkeaviksi oloiksi:

Alkuraskaudessa:

- pieniä vatsan jomotuksia ja kiristelyjä ajoittain, varsinkin vasemmalla alavatsalla
- lämpö n. 37 astetta päivittäin
- pari kuumaa aaltoa --> naama punaiseksi
- parina iltana erityisen kylmä
- huimauskohtaus ja alhaiset verenpaineet yhtenä aamuna sängyssä herätessä, palautuminen tästä kesti ainakin puoli päivää
- mulle yleinen punainen tiputteluvuoto poissa, lukuunottamatta kahta erittäin niukkaa vuotopäivää
- kurkku kipeänä ja flunssa, josta sairaslomalla
- runsas valkovuoto (tämä oire jatkuu yhä rv 19+3)
- vähän hutera olo suihkussa
- tosi huono olo rasvaisesta ruoasta
- niistäessä paperiin tuli verijuovia (tämä oire jatkuu myös yhä)
- junamatkalla paha olo (rv 6+0, nälkä saattoi myös vaikuttaa)
- tulehtuneet finnit kasvoissa, vaikka yleensä iho hyvässä kunnossa (rv 6+6)
- nälkäisenä ja väsyneenä helposti huono olo
- toisinaan arat nännit, mutta tämä oire meni ohi kuitenkin (yllättävänkin) nopeasti

Vähän myöhemmin ilmenneitä oloja:

- jano + pissalle useammin
- pissalle yöllä (tällä hetkellä kerran yössä)
- rinnat kasvaneet ja niitä särkee tosi paljon kylmällä ja tuulisella ilmalla
- ikenistä ja nenästä vähän verta
- petipuuhat tuntuu fyysisesti erityisen mukavilta
- rv 15+0 oon ensimmäisen kerran kirjannut ylös, että "en tiedä mitä tunsin, mutta kyljelläni sohvalla tunsin muljahduksen hieman navan alapuolella vasemmalla puolella"
- jalkojen suonikohjut on alkaneet suurentua (arvasinkin tämän vaivan olevan edessä äitini kokemusten perusteella)
- parin kolmen viikon aikana olin erityisen hermoherkkä ts. suutuin ja raivostuin herkästi ja kovasti. Miehellä oli kestämistä.
- muitakin pikkuoireiluja on voinut olla. Helpolla oon siis kuitenkin päässyt. Toki koko alkuraskaus tuli murehdittua vähäoireisuutta, kun oli niin vaikea uskoa, että kaikki menisi hyvin ilman oireitakin. :)

Uudet olot:

- vauvan selkeät tönäisyt/potkut erityisesti iltaisin minun rauhoittuessa ja liikkeitä erityisesti kuulostellessa
- raskauden edetessä uudenlaiset tunteet ja tilanteet, joita kohtaa ja käsittelee

Neuvolaa ja jumppaa, rv 19+2

Tänään oli pitkästä aikaa neuvola. Edellisen kerran turhauttavat kokemukset oli ensin vähän mielessä, mutta olikin ihan kiva käynti! Neuvolatätikin oli mukava ja rauhallinen. Oli mukavaa että ei puhuttu mitään "turhia" asioita vaan vain tärkeitä juttuja ja saatiin rauhassa kysellä ja kertoa fiiliksistä. 

Pissatestin sain tehtyä, vaikka en muistanukaan viime kerralla saatuja ohjeita. Vessassa oli hyvät ohjeet ja pienen pähkäilyn jälkeen sain tulkittuakin tulokset helposti. Kaikki kunnossa. Puntari yllätti ihan iloisesti ja painoa oli tullut 10 edellisen viikon aikana vain reilut kaksi kiloa. Mun korvaan se kuulostaa aika vähältä. Verenpaineet oli normaalit hyvät. Ja sitten se syke. <3 Syke löytyi heti ja ihmettelinkin ihan, että näinkö helposti se vaan pomppasi sieltä esiin. Kuulemma vahva ja voimakas syke, 142. 

Kohdun kokoa kommentoitiin sanalla "ok" ja "pyöristynyt", ja terveydenhoitaja mainitsi, että annetaan sen kasvaa ts. ei saa pitää kiristäviä vaatteita. En oo mielestäni kyllä enää pitkään aikaan pitänytkään tiukkoja housuja tms, kun en ole pystynyt. Mut kaipa se normaalisti kasvaa, vaikka pieni epävarmuus tulikin mieleen.  Ja pianhan se rakenneultrakin on, niin saa siellä sitten lisää tietoa. 

Sitten käytiin vaan läpi seuraavan neuvolakerran sisältöä. Saatiin täytettäväksi voimavarakyselyt ja ohje täyttää myös terveyskorttia. Mies sai diabetes-lomakkeen ja kuulemma sen pohjalta arvioidaan, olisiko sokerirasitustesti miehelle tarpeen. Neuvola tarjoaa sen tarvittaessa tulevalle isälle. Vaikka olin kirjottanu etukäteen kysymyksiä ylös, en vaan muistanut kysyä omasta sokerirasituskokeesta. Se on luultavasti edessä sitten myöhemmin. Ja myös niistä Kelan asioistahan ensi kerralla sitten jutellaan.

Olin tosi tyytyväinen myös itseeni tänään. Eka työpäivä loman jälkeen meni leppoisasti ja töiden jälkeen menin sinnikkäästi ohjattuun jumppaan. En siis oo käynyt jumpassa koko syksynä, joten se oli ihan saavutus. Varsinkin kun tilannetekijät ei ollu ihan mun puolella. En meinannut millään löytää pukukaapin lukkoa mistään ja bussitkin meni huonosti. Laitoin pyöräilykypärän jo päähän ja aattelin, että jos pyörän rengas ei oliskaan kokonaan rikki niin pääsisin perille vähän pumppailemalla. Mutta eihän se rengas täyttyny ollenkaan ja taas piti arvioida uudestaan. Kävellenkään en olis enää ehtinyt, eikä miehen pyörään ollut avainta. Bussikortti kuitenkin oli taskussa ja vaikka aika kävi vähiin, päätin yrittää viimeisellä mahdollisella bussilla. Juoksin bussilta kuntokeskukselle ja ehdin just hyvin! Onneks kyseiselle tunnille ei ollut tunkua. Jumppa kesti vain 45 min. mikä oli mulle aivan sopiva ja riittävä. Ihana kevyt ja helppo jumppa, jossa osallistujien keski-ikä oli semmoiset 55 vuotta. :)

Tämmöistä tänään.

Potki vaan pieni, äiti ja isi täällä ihastelee liikkeitäsi. Rv 19+0 ja 30 v.

Kirjotan täällä sunnuntai-iltana, mutta taas puolenyön jälkeen. Unirytmit on menny ihan sekaisin nyt lomalla. Ja vaikka nytkin väsyttää, ei vaan malta mennä nukkumaan. 

Kun aamulla herään, on jo rv 19+1. Välillä pitää ihan puhelimen kalenterista tarkastaa, että sanon viikot oikein, kun meinaa mennä niissä ihan sekaisin välillä. Puolivälikin jo lähestyy. Ihan hurjaa.

Parin viime päivän kohokohta on ollut vauvan liikkeiden tunteminen. <3 Perjantai-illasta lähtien liikkeet on tuntunu selvemmin. Perjantai-iltana nukkumaan mennessä mies tunsi liikkeet ensimmäisen kerran. Pieniä tönäisyjä ne on. Ja nyt kun tietää miltä ne tuntuu, niin niitä ei voi enää sekoittaa omaan sykkeeseen tai ruoansulatukseenkaan. Mikään ruoanpala ei kulje mun sisälläni tuolla tavalla, että se tökkää napakasti käteen navan ja alaosaston puolivälissä. Hih. Huomasinkin etsineeni vauvan liikkeitä vähän liian ylhäältä. Aika alhaalla ne tuntuu. Ja sitten just tuossa navan vasemmalla puolella. Lauantainakin liikkeet tuntui ja tänään sunnuntaina tuntui välillä jo ihan seistessäkin. Ihanaa ja ihmeellistä. Täytyy kuitenkin muistutella itselleen, että ei ne välttämättä joka päivä tunnu.

Viime yönä heräsin ahdistavaan oloon. Olin nukkunut selälläni. Oon tähän asti nukkunut sekä selälläni että kyljelläni, mutta en keksi oikein muutakaan syytä öiselle ahdistukselle kuin tuo uniasento. Kuumakin oli, vaikka yleensä nukun paksulla peitolla. Kieltämättä oli kyllä myös hartiat tosi jumissa tuolloin yöllä, hmm.. Kävin vessassa, join vähän vettä ja pyöritin hartioita ja venytin niskaa. Uni tuli uudestaan. Kyljellä nukkuminen on ok, mutta yleensä viihdyn enemmän oikealla kyljelläni. Hammashoitaja sanoi, että se näkyy myös mun leukalihaksista, koska mun leuat kiristyy helposti yöllä siltä puolelta, joka on lähellä tyynyä. Oikeanpuoleinen leukalihas on siis treenatumpi kuin vasen. Hassua.

Tänään multa meni totaalisesti hermot tähän mässäilyyn. Ihan kamalaa ollut tämä porsastelu. Koko syksyn oon huoletta syönyt suklaata ja muita hiilaripitoisia herkkuja, ja sen huomaa kyllä kropassakin, ja puntarissa. Nyt Uudenvuoden aikaan on syöty usein sipsejä ja makeita herkkuja. Ennen raskautta olin aika tarkkanakin syömisien suhteen, ja viime keväänä olin Jutta Gustafsbergin Superdieetilläkin. Jutan ruokavalion jälkeen hillitsin vielä hiilareiden syöntiä, mutta en vältellyt kokonaan. Nyt raskaana en tietenkään voi alkaa noudattaa mitään vähäenergistä tai muuten rajoittavaa ruokavaliota. Silti pitäisi kyllä saada jotain tolkkua tähän syömiseen, että pystyisi terveenä. Pelkään tosi paljon raskausajan diabetestä, joten nyt pitää alkaa toimia että säästyisi siltä. Ellei ole jo liian myöhäistä..

Ja tuo liikkumaan motivoituminen on ollut edelleen vaikeaa. Nyt innostuin kovasti kuntokeskuksen uudesta kevätkauden tuntitarjonnasta, josta löytyy mm. raskaana oleville tarkoitettua lihaskuntojumppaa, muuta kevyttä jumppaa sekä venyttelyjä. Odotan jo innolla, että odottajille suunniteltu jumppa alkaa ja aion käydä siellä säännöllisesti. Ihana olla innostunut. :) Kävelyllä oon silloin tällöin käynyt, mutta enemmänkin voisi. Ja tosiaan se äitiysjooga alkaa reilun viikon päästä. Jee!

Viikonloppu meni enimmäkseen synttäreiden merkeissä. Käväisin myös ystävän luona. <3 Olin tosi otettu, että niin moni kutsutuista tuli synttärijuhliin. Ja kaiken lisäks sain ihania lahjoja, mitä en odottanut yhtään! Ja mulle laulettiin onnittelulaulu! Oon tosi onnellinen kaikista mun ystävistä, sekä lähellä asuvista että kauempana olevista. Tarjosin vierailleni lohisalaattia tee-se-itse-meiningillä eli jokainen sai koota lautaselleen haluamansa tarvikkeet. Jos nyt jotain sattuu kiinnostamaan niin lohi, suolapähkinät, tuore ananas ja feta sopii hyvin yhteen. Nam! Jo varmaan vuosi sitten päätin, että kun täytän pyöreitä, ostan konditoriasta kakun, ja niinpä teinkin sitten. Sekin oli nam. 

Nyt oon virallisesti 30. Ihan hyvältä tuntuu. Ei kriiseilyä, ainakaan vielä. Ihan hyvä ikä, katu-uskottava.

Nyt nukkumaan. Huomenna maanantaina vielä vapaapäivä ja tiistaina töihin. Mutta tiistaina on myös se neuvola, joten lähden töistä aiemmin, ja työt muutenkin on muuttuneet mun elämässä toisarvoisiksi asioiksi, mistä oon tosi onnellinen. Ennen stressasin niistä paljon ja käytin usein vapaa-aikaani työtehtävien valmisteluun kotona. En enää. :)

Onnea, huolta ja sukupuoliasiaa, rv 18+5

Yritän kirjoittaa ytimekkäästi kun on siivottu koko päivä kotia ja väsyttää.

Monenlaista on ollut nyt mielessä. Ensinnäkin mun tärkeä ystävä on saanut ihanan, terveen ja söpön poikavauvan, aivan mahtavaa. <3 Oon älyttömän onnellinen heidän puolesta!

Kun seuraa toisen odotusta läheltä ja näkee, miten onnelliseksi pieni vauva tekee vanhempansa, ei voi olla toivomatta itselle samaa. Niinku useimmat tietää, oon jo pitkään toivonut meillekin tätä vauvaa, mutta varsinkin nyt kun näen ystäväni häkellyttävän onnen, haluan tätä lasta enemmän kuin koskaan.

Toivon, että tää odotusaika menisi nopeasti ja hyvin. Ja samalla tiedän, että kun viikot oikeastikin varmaan vilahtaa nopeasti ohi, jossain vaiheessa varmasti säikähdän ajan kulumista. Huvittaa omat tunnevuoristoradat, kun oon esimerkiks odottanut tän vatsan kasvamista kuin lumiukko talvea, ja sitten kun vatsa vihdoin pullahtaa enemmän esiin (alkuviikolla), niin säikähdänkin, että olenko tosiaan jo nyt näin kankea ja iso. Hih. Tosin eilen ja tänään maha on ollut alkuviikon pullistelun jälkeen taas oma vanha pömppö. En tiedä miksi. Tyhmää. Huolestuttaakin. Minä tyhmä menin nimittäin lukemaan jotain nettikirjotuksia, joissa ihmisiltä oli maha pienentynyt ja oireilut loppuneet ja pikkuinen olikin sitten kuollut. Kamalia asioita ja kamala lukea niistä. Sattumalta siis törmäsin tämmöisiin teksteihin jo muutama viikko sitten, ja ne jäi sitten sieltä näköjään mieleen. Ja kun eilen ja tänään on vatsa ollut muutenkin rauhallisempi: ei jomotuksia tai muljahduksia. Vaikka ei niitä kyllä oikeasti ole muinakaan päivinä kauheasti ollut, alkuviikolla ehkä tunsin enemmän muljahtelua. Mutta luultavasti vain huolehdin turhaan, eikö niin?

Oman ajan ottaminen hektisen joulun jälkeen on ollut yllättävän vaikeaa. Miehen sukulaisia on ollut käymässä pitkän matkan takaa ja on tullut nähtyä heitä tässä muutaman kerran. Uudenvuoden juhlinnat itsessään oli tosi mukavat ja rauhalliset: ystäväpariskunnan kanssa syötiin tortilloja meillä, juteltiin, kateltiin raketit ikkunasta ja aikaisin nukkumaan. Yhtenä päivänä kävin käsihoidossa ja etsiskelemässä itelleni joitain mahaystävällisiä vaatteita. :) Näin myös ystävää, jota olin jo joulun ja Uudenvuoden aikana ehtinyt kaivata. Ja tänään vietiin kuusi pois ja siivottiin koti huomenna vietettäviä synttärijuhlia varten.

Ilmoitin itseni äitiysjoogakurssille, joka alkaa vajaan kahden viikon päästä. Jee! Täytyy varmaan vaan ostaa jonkinlainen jumppa/joogamatto sinne.

Kiva että on pian se neuvola! Toivottavasti vauvalla on kaikki hyvin ja saadaan kuulla sydänäänet. Jännittää. Pelottaakin. Oon niin pitkään kuullut muiden hyviä uutisia ja itsellä ollut huonoa tuuria, että välillä sitä miettii, että kai nyt meilläkin voisi tämä raskaus nyt onnistua, kun kerran muillakin on onnistunut? Miksi meilläkin ei onnistuisi? Kun näin pitkällekin on jo päästy? 

Jotkut sukulaiset on kyselleet, että milloin nähdään vauvan sukupuoli. Ollaan kerrottu, että rakenneultrassa sitten saatetaan saada arvaus. Aluksi ajattelin, että tottakai sitten kerrotaan kaikille, että näyttäiskö hän ehkä tytöltä vai pojalta. Mutta nyt en tiedäkään enää haluanko kertoa. Siis ainakaan silloin heti ultran jälkeen. Voi olla, etten malta olla kertomatta, jos saadaan itse se tietää. Mutta vähän ehkä ärsyttää, kun tiedustellaan sukupuolesta. Tärkeintä on kuitenkin vauvan terveys ja että me saatais hänet tänne maailmaan. Ja jos hän ei ujostele itseään näytellä ultrassa ja ultraaja sen suostuu sanomaan, niin olishan se sukupuoliveikkauskin sitten ihan mukava saada. Tätä jään vielä miettimään. Ja mietin myös sitä, haluanko esim. töissä kertoa työkavereille tämän sukupuoliasian. Aika avoin olen nyt ollut kaikesta, joten ehkä voisin jopa pitää tämän tiedon itselläni. Ainakin jonkin aikaa. Katsotaan.

Niin ja vielä yksi asia tuli mieleen! Ensimmäisen kerran sain tällä viikolla kokea, kun sekä yksi vähän vieraampi työkaveri että eräs sukulainen varoittamatta kävivät mun mahaani käsiksi! Siis tulivat yhtäkkiä koskemaan mun mahaa. Hui ihan säpsähdin ja hämmennyin, kun en osannut odottaa. Mun mielestä olis ihan kiva, että kysyttäisiin vaikka ensin, että "saanko kokeilla". Ja kysyvä saa kyllä aina. :) Tässä linkki saman asian äärelle: http://www.vau.fi/raskaus/Tunteet/Vatsaan-taputtelijat/. Tuossa tekstissä on mukavasti sanottu, että jokainen odottaja saa sanoa, jos joku käpälöi liikaa. Ei tarvitse hyväksyä omaan tilaan "tunkeutumista", ellei se tunnu hyvältä.

Hahhah, ytimekäs kirjoitus, joopa joo. Innostuin taas.

Muoks. Heti kun olin julkaissut tän tekstin ja laitoin käden alavatsalle niin "jumps", mua ihan selvästi tönittiin kädelle. Ja hetken päästä taas. Keskellä alavatsaa, melko alhaalla. En usko ilmavaivoihin, meidän vauva se siellä. <3