Stadissa

Pari sanaa kirjoitan puhelimella. Ollaan Helsingissä Ukkosen kanssa. Olisin niin halunnut matkailla ja seikkailla Satulinnun vauva-aikoina, mutta tyttönen oli niin itkuinen ja minä yliväsynyt ettei meidän yhteisistä reissuista olis tullu mitään. 

Ihanaa kun nyt pääsin lähtemään vauvan kaa! On ollu kiva ja pitkä päivä. Aamulla heräsin jo klo 6 ja tultiin junalla muutama tunti. Ollaan käyty minun veljen kanssa syömässä Silvoplee-raflassa ja kävelyllä ihanissa Töölönlahden maisemissa. Näin myös ihanaa ystävääni ja löysin uuden hyvän kahvilan, jonne on helppo tulla koko perheenkin kanssa vaikka kesällä. Ostin liian ison tuliaisen Satulinnulle, mutta kerrankos sitä. Nyt iltapalaa huoneessa nukkuvan vauvan vieressä ja aikaisin nukkumaan, jos nyt maltan. 

On tuntunut, että oon ollu pitkästä aikaa oma itseni: iloinen ja rento. Loma tekee hyvää ah!

Junassa lastenvaunupaikalla oli kätevä matkustaa

Vauva (5kk) neuvolassa

Pikkuvauva reilut 5kk. Käytiin viikko-pari sitten esittäytymässä meidän uudelle ja omalle neuvolaterkkarille. Vähän ehkä tätimäisempi kuin edelliset nuoret terkkarit, mutta hyvässäkin mielessä. Hänen olemuksensa henki enemmän kokemusta kuin vastavalmistuneiden. Rauhallinen ja kyseli paljon. Puhui kauniisti vauvasta ja kehui paljon. Sanoi mm. vauvan tarttuvan hienosti esineisiin ja vaihtelevan niitä kädestä toiseen. Oli kirjoittanut neuvolakorttiin, että "ottaa hyvin kontaktia". Sellaisia asioita, joista mielellään kuuleekin kommenttia.

Meillä on 69 senttinen ja 8830 grammainen rakkaus. Mahdottoman söpö hymypoika. Meidän murunen. <3

Vauva sai taas rokotuksia eikä kyllä välittänyt niistä suuremmin. Itkee rokotuksia pidempään kuin isosiskonsa aikanaan. Ja on kovin loukkaantuneen näköinen. Rotarokote suun kautta tosin maistui hyvin. Heh, se on makeaa.

Käynti oli nopea eikä mitään kovin ylimääräisiä puheltu. Muutamalla lauseella puhuttiin kiinteiden aloituksesta, kun pohdiskelin ääneen, että voisihan niitä tässä piakkoin varmaan jo aloitella, että ehtisin itse tottua siihen hommaan. Siihen terveydenhoitaja sanoi vähän erikoisestikin, että niitä kiinteitä voisi joo ihan rivakastikin jo alkaa ottaa. Jäi vähän sellainen tuputtava fiilis, mutta onneksi toisen lapsen kohdalla näihin asioihin ja neuvolan mielipiteisiin osaa suhtautua vähän kevyemmin ja omalla harkinnalla. Puhuttiin kuitenkin, että nyt heti rokotuksen jälkeen ei kannata ehkä viikkoon aloittaa uusia ruokia, jotta mahdolliset reaktiot (rokotusten ja uusien ruokien) eivät sekoitu keskenään. Ettei tehtäisi vääriä tulkintoja esim. ruoka-aineiden sopivuudesta. 

Eli kiinteiden aloitus saapi odottaa vielä hetken. Ja tällä hetkellä minusta tuntuukin, että se saa odottaa sinne puolen ikävuoden kieppeille asti. Tuntuu haikealta kun vauva kasvaa. Ihan jo sekin, että hänelle tulee pian hampaita. Ja että vaatekoko kasvaa. Olkoon siis vielä hetken minun pieni tissivauva. Voih miten onkin haikeaa. <3

Aika on mennyt tosi nopeasti. Toisaalta meidän elämään on mahtunut niin kamalan paljon asioita näiden 5 kk aikana, että välillä ihmettelen, miten me on ehditty ne kaikki kokemaan. Onneksi nyt on rauhallisempaa ja tavallisempaa. On alkanut tämä arki hahmottua ja rakentua uudestaan. Kuukauden päästä vauva on jo puolivuotias. Voisipa vaikka keitellä ystäville sen kunniaksi kakkukahvit. :)

Ulkoilua ja lapsikaverien kaipuuta

Viime päivinä on ulkoiltu joka aamu pitkällä kaavalla ja tehty tutkimusretkiä meidän uusiin lähipuistoihin. Huomaan itsessäni, että jokin on muuttunut. Ehkäpä kaamosväsymys on alkanut väistyä, koska tekee mieli ulos. Tai syynä on seisomalauta, joka vihdoin saatiin ja joka mahdollistaa hieman pidemmätkin retket ilman huolta kotiin ehtimisestä vauvan yllättäen herätessä. Vauva nukkuu kyllä säännöllisesti ja hyvin, joten aamupäivisin on helppo lähteä parinkin tunnin ulkoiluretkelle. Kotimatka vaan tuppaa aina venymään Satulinnun pysähdellessä ja kiukutellessakin. Seisomalaudalla hän viihtyy hyvin ja matka etenee.

Meillä on tarkkaileva ja hitaasti lämpeävä tyttö. Leikkipuistossa pysyy vierellä kunnes on ensin katsellut mitä siellä tapahtuu. Senkin jälkeen tahtoo äidin tai isän mukaansa mennäkseen siellä eri paikkoihin. Avoimessa päiväkodissa lähtee etsimään leluja äidin läsnäoloa varmistellen. Välillä käy halimassa ja sitten taas menee tutkimaan. 

Koen, että hänelle tekee hyvää käydä myös siellä kerhossa, jossa minä en ole mukana. Hän itse asiassa taitaa tykätä käydä siellä yksin. Ainakin on sanonut niin. Ehkä se on jotenkin rennompaa ja vapaampaa hänelle. Toivon, että saisi siellä vähän rohkeutta lisää. Kerhotädin kanssa keskusteltiin kuitenkin, että tällaisia hitaita lapsia täytyy ymmärtää. Tuli hyvä mieli, kun työntekijä itsekin sanoi olevansa samanlainen niin kuin minäkin: seurailija ja tarkkailija. Mikään ei ole pahempaa kuin aran lapsen työntäminen väkisin tilanteeseen, jossa hän pelkää ja on stressaantunut. Toisaalta kannattaa myös hellästi kannustaa ja rohkaista tällaista lasta toisten luo. Aikuisen tehtävä on auttaa lasta.

Tunnen omatunnon piston sydämessä, koska eihän me olla kauheasti missään tytön kanssa käyty. Olen ollut aina väsynyt, masentunut tai epäsosiaalisella tuulella. Eikä sekään haittaa. Se on elämää ja ehtiihän sitä vielä vaikka kuinka. Tyttö arastelee kaikissa uusissa paikoissa. Muskarissakin meni aikoinaan koko syyskausi pelkkään tutustumiseen ennen kuin uskalsi paljon mitään laulaakaan. Joten ei ole ihmekään, että tarkkailee edelleen. Jospa hän siitä uskaltaisi avautua kun paikat tulevat nyt paremmin tutuiksi.

Tyttö kaipaa selvästi leikkikavereita. Tosi harvoin nähdään meidän ystäviä. Kerran viikossa on kerhossa muutaman tunnin. Siksikin oon vienyt häntä nyt enemmän leikkipuistoihin. Näkisi edes siellä muita lapsia. Yhdessä olemista pitäisi päästä harjoittelemaan, jotta siinä kehittyisi. Minulle tulee paha mieli, kun näen puistossa, kuinka paljon tyttö toivoisi kaveria kiikkulaudalle. Minä aikuisena tietenkin näytän mallia, miten kaveria voi pyytää leikkiin. Sanoitan hänen toiveitaan.

Kerhotädin kanssa juteltiin, että vielä tässä vaiheessa moni lapsi leikkii rinnakkaisleikkiä. Että vasta 3-vuotiaana alkaa tulla sellaista varsinaista yhdessä leikkimistä. Silti sitä voi harjoitella milloin tahansa. Ja varmaan kannattaakin. Lelujen jakamista ja yhteistä touhua.

Tyttö on muutenkin nyt tosi innostunut leikkimään pikkueläimillään. Milloin ne menevät uimahalliin ja milloin puistoon. Sellaiseenkin sisäleikkiin kaipaa kaveria. Minäkin yritän muistaa leikkiä. Samoin isänsä. Silti tuntuu, että hän kaipaisi vielä enemmän. Täytyy miettiä, olisiko hänen hyvä mennä syksyllä jo 3-5-vuotiaiden kerhoryhmään, jota olisi kahdesti viikossa. Katsotaan rauhassa tässä kevään aikana, mikä olisi hänelle parasta. Onneksi nyt sentään tajuttiin laittaa tähän pienempien ryhmään.

Olen tosi onnellinen, että meillä on nyt seisomalauta ja päästään helpommin ystäville ja kerhoihin. Olen onnellinen myös tästä virkeydestä, jaksamisesta ja ilosta, jota olen viime päivinä saanut kokea. Aion jatkossa viedä lapsia useammin avoimeen päiväkotiin, koska siellä pääsee kivoihin sisäleikkeihin ja siellä on myös muuta toimintaa. Ja onhan se meidän tuttu kerhopaikkakin. Siellä on kivat työntekijät ja teetä tarjolla ja jääkaappi ja paljon touhua. Myös erään leikkipuiston yhteydessä on sisäleikkipaikka. Sinnekin haluan tutustumaan. Odotan myös kovasti, että ystäväni jää äitiyslomalle ja että tyttö saisi enemmän leikkiä hänen lapsensa kanssa. 

Tyttö tykkää kovasti kavereistaan. Puhuu heistä lempeästi, esim. "se rakastaa minua kovasti ja sitten se leikkii minun kanssa". Ihanat kaverit. <3

Ruokaa!

Viime päivinä (tai oikeastaan viikkoina) on taas pää lyönyt aivan tyhjää, että mitä tekisi ruoaksi. Yritin tehdä ilman ohjetta kasvis-kookoskeittoa, mutta sain kookosmaidon juoksettumaan (keitin liikaa) ja koko kattilallinen piti heittää biojätteeseen. Harmitti, mutta oksennuksen näköinen ja parsakaalin ansiosta myös tuoksuinen soppa ei houkutellut sitten yhtään.

Teen aika usein porkkanasosekeittoa, koska minusta se on vaan niin hurjan hyvää raejuuston kanssa. Se on myös älyttömän helppoa. Yleensä laitan keittokattilalliseen pari desiä ruokakermaa. Nyt oon kuitenkin yrittänyt välttää kerman käyttöä ja keksiä kevyempiä ruokia. Ja siksi juurikin leijailee päässä vain sumua.

Olen noudattanut Fitmama-valmennuksen ruokaohjeita suunnilleen. Joillain aterioilla tarkemmin, usein vähän muokaten. Minun tekemät ruoat menee helposti yltiöhiilihydraattisiksi, jos en kiinnitä asiaan huomiota. Ja kun liikunta on niin vähäistä, en voi syödä pelkkää pastaa.

Olen aina kokenut olevani vähän huono kokki. Osaan tehdä ohjeesta, mutta jostain syystä olen kuvitellut, että hyvien naisten pitäisi osata tehdä omasta päästäänkin jotain. Ja ohjeiden huono puoli on se, että kun ei ole oikein osannut soveltaa, niin on pitänyt ostaa paljon erilaisia ja uusiakin aineksia, jotka on sitten lopulta jääneet käyttämättä. Ei ole osannut hyödyntää niitä muualla. Nyt olen jo alkanut oppia ruoanlaiton perusjuttuja ja tajunnut, että ei ruoanlaiton tarvitse olla vaikeaa. Helppojakin ohjeita on, mutta ne täytyy vain löytää.

Nyt olen iloinnut tosi kovasti näistä uusista kasvisproteiineista. Nyhtökaurasta tehtiin miehen kanssa lasagnea ja siitä tuli todella herkullista ja mehevää. Juustokastiketta ei ole enää aikoihin tehty, kun mies ei tykkää. Tomaattiseen kastikkeeseen tuli soijarouhetta, sipulia, nyhtökauraa, tomaattimurskaa sekä kuivayrttejä, esim. oreganoa reilusti. Soijarouhetta ei keitetty vaan ainoastaan paistettiin. Siten siinä säilyy raikkaampi maku. Nyhtökaura joukkoon viimeisenä. Kerrosten väliin pari purkkia kevyttä ruokakermaa ja loraus maitoa. Lasagnelevyjen päälle kesäkurpitsasuikaleita (juustohöylällä) sekä päällimmäiseksi tomaattiviipaleita antamaan kosteutta. Nam! Nyhtökauraa oon käyttänyt myös mm. hedelmäisessä vihersalaatissa, tomaattikastikkeessa sekä kookoswokissa.

Tänään tein tuttavuutta toiselle uutuudelle, Mifulle. Siskon vinkistä tein pinaattista Palak Paneeria netistä löytyneen ohjeen mukaan. Tuli tosi hyvää ja mikä parasta, oli helppo tehdä! Meidän maustekaapista löytyi valmiina monia mausteita, kuten inkivääriä, kurkumaa, currya ja juustokuminaa. Garam masalan ostin, koska se on minun mielestäni aika tärkeä maku. Juuri tällaisia uusia ruokajuttuja olen kaivannut! Joo ja härkistäkin oon kokeillut.

Myös feta-pinaattipannari on ollut hyvää. Feta murustellaan pannarin päälle ennen paistoa. Harmi vain siihen tulee aika paljon vehnäjauhoja ja sitä tulee helposti syötyä tosi paljon kerralla.. :) Myös kaikki kiusaukset olisi hyviä, kun vaan muistaisi laittaa paljon kasviksia joukkoon pelkän peruna-sipulin sijaan. Uuniruoat on muutenkin käteviä kun ne voi laittaa aamuksi tai iltamyöhäksi uuniin muhimaan.

Netti pursuilee ruokaohjeita ja ongelmana on vain, että mistä löytää aikaa niiden tutkimiseen. Uusien ohjeiden kokeileminen on hauskaa, mutta sekin vie enemmän aikaa kuin ne tavalliset, tutut pöperöt. Toisaalta meidän on ihan pakko nyt alkaa tehdä enemmän erilaisia ruokia. Olen niin kyllästynyt noihin samoihin eikä tuo miehenkään ruokavalio järin monipuolinen ole. Toisaalta hän kuitenkin käy usein syömässä lounasruoan kaupungilla ja saa siten enemmän vaihtelua.

Mulla on nyt aika hyvä mieli tästä. Tulin onnelliseksi, kun löysin tänään tuon pinaattiruokaohjeen ja lapsikin tykkäsi siitä. Talletin eilen iltana puhelimeen useita reseptejä, joita aion kokeilla lähiaikoina. Eikä se auta kuin kokeilla. Aiemmin oon pelännyt, että mitä jos uusi ruoka ei sitten olekaan hyvää ja tulee paha mieli erityisen vaivannäön jälkeen. No mutta eihän sitä kuitenkaan suurta määrää tartte tehdä kerralla! Tekee pienen satsin ja katsoo miten käy! Ja etsii nimenomaan niitä helppoja reseptejä, joihin ei tarvitse ostaa mitään erikoisia ainesosia. Tavallista, terveellistä kotiruokaa.

Aurinko!

Aah mitä aurinkoisia päiviä! Joka kevät herään kokonaisvaltaisesti talviunesta, kun ensimmäiset aurinkoiset päivät tulevat. Herään eloon!

Lähimetsä

Vaikka nyt periaatteessa on vielä talvikin, oon ihan jo keväisellä mielellä! Muhun vaikuttaa nykyään tosi paljon auringonvalo. Se valaisee mielialan välittömästi. Kirkkaina päivinä tykkään lähteä ulos lasten kanssa ja tehdä yllätysretkiä leikkipuistoihin. Jaksan olla iloinen ja suunnitella tulevaa innolla. Jaksan leikkiä lasten kanssa ja höpsötellä. Pitäisi ehkä hankkia tuleviin talviin kirkasvalolamppu. Kellään kokemusta, auttaisiko se jaksamaan talvella? 

Ihanaa, kun on välillä helpompi olla. <3

Hiippariheikki

Siinä meni minun rajani kotirauhalle. Siis kun minun omaan pihaan, meidän ulko-ovelle tullaan kerjäämään rahaa pienen lappusen kanssa. Vauva nukkui siinä epäilyttävän miekkosen vieressä ja minä suojaavan napakasti jo tartuin vaunuihin vetääkseni ne vauhdilla sisään. Mikä ihme laitapuolen kulkija. Erikoisen näköinen. En ruvennut edes sen pikkulappua lukemaan, kun jo heristin kättä. Mitähän se aikoi? Olisiko tullut sisään raollaan olevasta ovesta, jos en olisi huomannut? Olisiko varastanut katselemansa miehen pyörän, jos se ei olisi ollut lukossa? Tuleeko uudelleen?

Meidän piha on minulle pyhä. Tänne ei tarvitse kenenkään hiippariheikin tulla kerjäämään tai kyttäämään. Täällä on kuules vastassa sellainen eukko, jonka salaisista voimista karhuemotkin ovat ihmeissään. Uskallapas tulla uudestaan, niin annan vielä äkäisemmän ilmeen kuin äsken ja näytän justiinat. Hyi apua. Kaupunkiasumisen lieveilmiöitä? Soitan poliisille jos tulet uudestaan. 

Onneksi mies tulee kohta kotiin. Kuikuilen ikkunoista ulos ja säpsähdän kun linnut lentävät. Eihän siellä ole ketään? Lapset onneksi vielä nukkuvat.

Rakkaat lapset

Rakas pikkuinen Ukkonen täyttää ensi viikolla 5 kk. Nyt pari päivää on nostanut itseään korkealle käsiensä varaan mahallaan maatessaan. Ilman housuja nostelee myös peppua hauskasti ja tekee jaloilla ryömimisliikkeitä. Kovasti haluaisi sekä liikkeelle että leluja suuhun. Ärtyy kun ei onnistu. Hänestä onkin tullut viime päivinä vähän kärttyisämpi kuin ennen. Kiljuu kovaäänisesti kun jokin ei miellytä. Kiljuu välillä myös ihan ilosta ja kokeilunhalusta. Selällään kurkottelee jalkoihinsa. Kääntyy mahalleen. Nauttii vaipanvaihtotilanteista ja nauraa hekottaa kutitusleikeissä. Tykkää myös kun nostellaan ylös ja alas sekä höpsötellään. Muutamana päivänä nukkunut nyt vain kahdet päiväunet. Iltapäivisin jaksaa hereillä 2-3,5 tuntia, jonka jälkeen simahtaa nopeasti iltatoimien jälkeen omaan sivupetiinsä. Päikkärit nukkuu vaunuissa. Vaunuissa viihtyy myös hereillä jonkin aikaa, mutta monesti uni lopulta voittaa.

Rakas iso pieni Satulintu, tyttöpupu, niin kuin itseään nimittää, on tänään 2v 8kk. Nauttii mm. maalaamisesta, muovailusta muoteilla, jumppaamisesta, pulkkailusta, pupuleikeistä, uusien kirjojen lukemisesta, lauluista, kassakoneleikeistä sekä Choco-pelistä. Lähtee iloisena kerhoon kerran viikossa ja jaksaa kävellä sinne hienosti omin jaloin. Tykkää myös mm. linja-autokyydeistä, isovanhemmista, uimahalliretkistä isin kanssa sekä pikkuveljestä. Syö aamuisin ja iltaisin yleensä kaurapuuroa ja sosetta/marjoja. Ruokasuosikkeja ovat mm. avokado, rusinat, paistettu kana, pestopasta, juusto, paistetut perunat, nakit, kinkku, mummun tekemät lihapullat sekä maitorahka. Juttelee kotona monenlaista, vaan kerhossa on hiljaisempi uusien kavereiden seurassa. Kyselee enemmän kuin ennen ja käyttää vaikeampia sanoja. Oppii uudet laulut edelleen tosi nopeasti sekä on kiinnostunut kaikesta uudesta tekemisestä. Nukkuu noin 1,5-2 tunnin päikkärit klo 13.30-15.30.

Ihanat lapset. <3 <3

79,9

Fitmama-valmennus jatkuu. Eka viikko on aina helpoin, mutta sitten alkaa arki astua esiin ja tajuaakin, että "hei tätähän pitää tehdä vielä!" Tulee flunssaa ja väsymystä ja kiirettä ja laiskuutta. Sitten se opettelu vasta oikeasti alkaa. Nyt kolme viikkoa pian takana, kolmisen kiloa kevyempi ja huomattavasti virkeämpi olo. Turvotusta lähtenyt ja farkut menee kivasti jalkaan. <3 

Oon saanut paljon tukea ja iloa Fitmaman fb-ryhmältä, vaikka somessa pyöriminen on tavallaan ollut myös tosi raskasta pitkän tauon jälkeen. Ja oon muistanut, että juu ei tuo fb sovi mulle ollenkaan. Mutta vähän aikaa nyt oon ainakin tuolla. Sieltä saa niin kivan tuen.

Oon noudattanut Fitmaman ohjeita tämänhetkisen parhaani mukaan. Arkiliikunta on selvästi lisääntynyt, mutta treenejä en ole tehnyt kovin tunnollisesti. Sunnuntaina kävin kuntokeskuksen jumpassa ja aion mennä sinne taas ensi sunnuntaina. Ruokailujenkin suhteen olen ollut löysempi kuin aikaisemmissa valmennuksissa. Oon yrittänyt ajatella nyt siten, että tässä tehdään pysyviä ratkaisuja. Siksi en vaadi itseltäni liian suuria muutoksia kerralla. Aiemmin on ollut niin, että heti lipsumisten jälkeen olen luovuttanut, koska "homma on mennyt jo pieleen". Nyt oon opetellut sallivampaa linjaa ja se tuntuu hyvältä. Toki edelleen täytyy kiinnittää kovasti huomiota siihen, ettei sallivuus kasva liikaa vaan että perusruoka on se mistä saadaan energiat ja polttoaineet.

Tänä aamuna vaaka näytti pitkästä aikaa alle 80 kg. Hurraa! Pitkän tähtäimen tavoitteena mulla on 72 kg. Sinne on vielä matkaa. Toisaalta painoa tärkeämpää on ihan oikeasti hyvä, energinen ja voimakas olo. Ja se että nämä muutokset on pysyviä. En voi kuitenkaan kieltää, etteikö tuntuisi hurjan hyvältä nähdä puntarissa 7-alkuinen luku.

Tämä koko homma tuntuu niin erilaiselta kuin ennen. Siis minun pään sisällä. Tässä on nyt semmoista iloista, hyväksyvää energiaa. Uu jeah!

Tänään ei jaksa valittaa!

Heh jotenkin ankeita nämä minun viimeaikaiset postaukset. Mutta sellaistahan se elämä tietysti on, välillä riemukasta ja välillä ankeaa, välillä taas tasaisen harmaata.

Oon ollut viimeiset kaksi päivää yh-äiti kahden pienen lapsen kanssa. Eilen kulutettiin aikaa lasten kanssa seikkailemalla keskustaan meille uudella bussiyhteydellä ja päästiin kuin päästiinkin kaupunkiin pillimehulle. Satulinnun toive oli vain päästä linja-autoon ja mehän sitten odotettiin pakkasessa pysäkillä niin kauan, että auto tuli. Onneksi ei tarvinnut kovin kauaa odotella. Ukkonen nukkui vaunuissaan koko matkan.

Tänään mummu oli suureksi avuksi, kun haki tytön luokseen leikkimään koko päiväksi. Minä ja Ukkonen hengailtiin kotona ja kävelin kaksi kertaa kaupungille hoitamaan asioita, kun ekalla kerralla unohdin tehdä kaikki tarpeelliset. Käytiin pääkirjastossa lainaamassa iltakirjoja Satulinnulle, kirjakaupassa ostamassa maalauspaperia, kahvilassa juomassa lattea (hups) ja matkakeskuksessa ostamassa junaliput Helsinkiin loppukuulle. Intercity-junan lastenvaunupaikkoja ei kuulemma voikaan ostaa netistä, joten onneksi tajuttiin nyt ajoissa lähteä niitä hakemaan. Virkailija oli kiva ja muistutti, että pyydän vauvalle konnarilta oman lasten matkalipun, jonka voin sitten laittaa vauvakirjaan muistoksi. Ja että voidaan käydä leikkivaunussakin katsomassa muita lapsia, kun vauva on hereillä. :D Ukkonen lähtee siis minun kanssa Stadiin. Jee!

Pian saan miehen takaisin kotiin. Nyt menen tekemään iltapalaa. Satulintu ei ollut nukkunut päikkäreitä mummulassa, joten sain hänet aikaisin ja melko helpolla nukkumaan. Ukkonenkin valvoi kolme tuntia ennen unille menoa, joten nukahti myös nopeasti.

Huomenna olisi taas Satulinnulla kerhoa. Räkää on vielä nenässä. Voikohan sinne mennä? Ainakin ulos mennään sinne, koska minulla on siellä keskustelu johtajan kanssa Satulinnun asioista. Hassua, me varhaiskasvatuksen asiakkaina.

Ps. Kirppis jatkuu vielä viikon. Nyt loppukiri! Myyntiä tullut tosi kivasti edelleen.

Pissapyykkiä ja maalitahroja

Pesukone pyörii toista kertaa tänään. Harjoitellaan Satulinnun kanssa yövaipattomuutta. Yöt on kuivia noin 60-70 prosenttisesti. Usein silti lirahtaa ja housut ehtii vähän kastua. Kangaskaupasta ostamani isot froteemuovit on olleet tarpeen. Ja Joulupukin tuomat uudet lakanat. Mutta ei tämä pyykkäys oikeastaan haittaa. Tulee samalla sit pestyä muutkin vaatteet heti niiden likaannuttua. Öisin mies herättää tytön pissalle. Nykyään on taas suostunut lähtemään, kun varmaan unensekaisenakin tajuaa, että jos ei mene, tulee pissi lopulta sänkyyn. Monesti herää pissahätään myös itse keskellä yötä. Tulee aina isiä hakemaan avuksi tai itkee yläkerran aulassa. Se on ok. Nukahtaa nopeasti vessareissun jälkeen.

Sieluun sattuu, kun tämä uuden kodin hohdokkuus ja kiiltävyys katoaa. Tulee tahroja sinne ja tänne. Ruokapöytään tuli heti pysyvä tahra ananaksen kannasta, joka syövytti pintaan jäljen. Työtasoon on tullut pari selvää naarmua ja mattoon puklut hups. Tänään harmitti kovasti kun pestiin Satulinnun maalauskäsiä vessassa enkä ollut huomannut maalin tippuneen tason reunalle. Huomasin sotkun puolen tunnin päästä, jolloin maali oli jo jämähtänyt kiinni keraamiseen altaaseen. Yhyy! Pakkohan se on hyväksyä, että elämisen jälkiä tulee lasten kanssa. Sitä vaan yrittää kuitenkin niin suojella kaikkea uutta mitä meillä nyt on ja mihin on satsattu.

Satulintu on flunssainen pitkästä aikaa. Toissayönä tauti iski päälle. Itseänikin on väsyttänyt erityisesti tänään ja kaikki epäterveelliset herkut himottaisi. Onneksi kauppa on kauempana kuin ennen. Satulintu höpöttää vieläkin omassa huoneessaan menossa nukkumaan. Kunpa nukahtaisi pian. Yleensä jo nukkuu tähän aikaan. Tänään ei ulkoiltu aamulla kun oli liikaa pakkasta kipeille keuhkoille ja herkille poskille. Yleensä silloin unen tulo kestää. Yleensä en enää tähän aikaan edes laittaisi nukkumaan. Kipeänä tarvitsee unet.

Harmi kun sairastetaan. Olin suunnitellut kaikenlaisia kyläilyjä nyt kun mies lähtee huomenna sinne työristeilylle. Onneksi mummu ei taida pelätä tytön flunssaa. Saattaa silti ottaa hänet torstaina kylään. Ihan mukavasti tyttö on taudista huolimatta jaksanut touhuta. Välillä pomppii, riehuu ja päästelee energioita ulos. Sit välillä rauhassa lepäilee lastenohjelmien parissa. On oltu paljon sisällä: maalattu, muovailtu, leikitty eläimillä, leikitty kotileikkiä. Käy usein silittämässä minua kädestä ja sanoo: "takat inana äiti, minä tykkään tinutta, minä takattan tua". <3

Ukkonen on ollut perustyytyväinen. Suuta taitaa kutittaa. Kääntyy mahalleen toisinaan: toiseen suuntaan onnistuu paremmin. On niin onnellisen näköinen onnistuessaan. Nostaa itseään käsiensä varassa mahallaan. Tykkää Pentikin kissasta, jonka ostin Joulupukin pussiin. Se on neulottu ja varmaan siksi mukavan karhea. Olen nukuttanut vauvan tänäänkin ulos, vaikka on pakkasta. Ehkä jotain 18 astetta? Vai jopa 23? Rehellisesti sanottuna ei mitään hajua pakkasen määrästä kun ei ole mittaria, mutta aamupäivällä pärjäsi. Vähän kyllä hirvittää. Puin kaiken mahdollisen päälle: villapuvut, toppahaalarin, makuupussin ja villapeiton. Nostan sitten eteiseen, jos posket kylmenevät liikaa. Ihana rakas hymyvauva.

Viimeaikaisia harmeja

Edellinen viikko on ollut vaikea. Kaikki maailman epävarmuudet ja turhuudet vyöryi päälle yhtäaikaa. 

Surin syvästi hiuskatoani, joka alkoi taas tuttuun tapaan vauvan ollessa 3 kk. Odotin, että tilanne helpottaa kuukaudessa kuten viimeksikin, mutta välillä tuntui jo, että tukkaa lähtee aina vaan. Nyt kun vauva on kohta 5 kk (hui!), ongelma taitaa tasoittua. Harjaan jää jonkin verran, mutta se on toki normaaliakin. Harva tukka harmittaa ja vie itsevarmuutta. Ponnari on ohut ja pipon alta pilkistävät muutamat latvat. Nyyh.

Muutenkin mulla on ollut jonkinlainen kehokriisi meneillään. Oon tyytyväinen itseeni aloitettuani Fitmama-valmennuksen, mutta sen toteuttaminen on ollut haastavaa tässä pikkulapsiarjessa. Peilistä katsoo tietysti vielä pitkän aikaa löysä ja pullea nainen. Olo on kömpelö ja tasapaino huono. Oon soimannut itseäni menneistä valinnoista ja harmitellut entisiä epäonnistumisia. Surrut arjen kuormittavuutta. Muutoksen vaikeutta. Vanhojen murehtiminen on ihan tyhmää ja turhaa, mutta kaikkeen väsyneenä siihenkin joskus sortuu.

Kehokriisiin on liittynyt tavallaan myös ikäkriisi, joka putkahti esiin ihan yllättäen. Olen tajunnut, että en ole enää nuori vaan alan oikeasti vanhentua! Mikä shokki! :D Mutta vakavasti puhuen, keho ei enää toivu huonoista elintavoista niin helposti kuin ennen. Paino ei putoa liian herkästi ja pelkään, että minusta tulee keski-iässä lihava diabeetikko. Mietin yhtenä päivänä myös, että elämä on tässä ja nyt. Juuri nyt pitää tehdä kaikkea mistä unelmoi. Olen ehkä unohtanut sen taas näitä pieniä hoitaessa.

Puhuttiin miehen kanssa, että sitten kun täytän 40 vuotta, voidaan jättää lapset mummuille ja papoille hoitoon ja lähteä viikoksi kahdestaan taas New Yorkiin. Apua, minäkö muka kohta 40! :D No siihen on kyllä vielä aika kauan aikaa. Lapset on silloin 9 ja 7. Niin, ellei uusia lapsia tule sitä ennen. Eheh.

Takaraivossa olen ollut mietteliäs meidän rahatilanteenkin suhteen, vaikka pärjätään ihan hyvin kuitenkin. Asuntokauppojen ja ison remontin jäljiltä tosin kaikki meidän säästöt on nollissa, niin yhteiset kuin henkilökohtaisetkin. Se kirpaisee, koska jouduin käyttämään remonttiin myös ne säästöt, jotka olin luokitellut nk. "pyhiksi". Ne joihin ei kosketa vaikka mikä tulisi ja ne jotka säästetään vanhuuden varalle. Ajattelen niitä tavallaan eläkesäästöinäni. Oma henkilökohtainen raha tuo turvaa ja vapautta. Minua on entisessä elämässä kohdeltu huonosti talousasioissa ja sieltä tämä kumpuaa. Onneksi vähitellen saadaan taas talous tasapainoon ja jossain vaiheessa taas voi alkaa niitä säästöjäkin kerryttämään. Ja rakastan tätä kotia. Mielelläni tähän sijoitinkin.

Olen myös ollut liikaa kotona. Vaikka nautin rauhallisista kalsaripäivistä lasten kanssa, kaipaan muutakin. Kaipaan kipeästi omaa aikaa. Kaipaan itseäni ja rooliani pelkkänä naisena, pelkkänä ihmisenä, pelkkänä ystävänä. Harmittaa, kun mies voi lähteä ensi viikolla työristeilylle kahdeksi päiväksi. Noin vaan. Hänen ei tarvitse miettiä, miten lapset saavat syödäkseen täällä. Odotan omia reissuja ja vapaa-aikaa. Onneksi kuopus ei ole niin takertuvainen vauva kuin esikoinen aikanaan. Pärjää hyvin muutaman tunnin ilman tissiä. Silti jo mietin, kuinka kesällä teen ihan oman matkan Helsinkiin ilman ketään. Olen kadottanut itseni tänne äitiyden taakse. Nämä lapset on niin ihania ja rakkaita, mutta viikon paras hetki oli kun kävin ystävän kanssa kahdestaan kahvilla ilman ketään lapsia. Kaipaan nimenomaan sellaista tekemistä, jossa lapset eivät ole mukana. Silloin saan tilaa ajatella muutakin. Kotona se on vaikeaa.

Kaipaan myös ystäviä. Se tuntuu olevan kroonista. Kaipaan nimenomaan niitä lähimpiä. Niitä tiettyjä, joiden kanssa voi olla rennosti kalsareissa ja lelujen keskellä. Niitä joille voi sanoa, että "ota sieltä jääkaapista ite". Onneksi mulla heitä on. Nähdään vaan niin harvoin. Aina en jaksa edes viestitellä. Ystävyys ei katso välimatkaa vaan lämpimän suhteen voi kokea viestienkin välityksellä. Silti ystävyyteen pitäisi nähdä vähän vaivaa. Välillä se unohtuu itseltä, kun kovasti väsyttää ja on harmeja mielessä. Toivoo vaan, että toiset pyytäisivät ja ehdottaisivat kaikkea. Unohdan, että pitäisi itsekin pyytää ja kutsua kylään.

Oon ollut tosi tyytyväinen, kuinka paljon ollaan miehen kanssa siivottu meidän kotia nyt. On saatu hirvittävä kasa rojua pois: kirppikselle ja roskiin. Olen mukaillut konmari-menetelmän oppeja ja pyrkinyt säästämään vain ne tavarat, jotka tuottavat aitoa onnellisuutta ja iloa meille. Mieskin on innostunut tästä ja siivonnut omia juttujaan. Olen niin ylpeä hänestä.

Siivotessa on vastaan tullut kuitenkin kaikkia vanhoja turhia tavaroita ja niiden näkeminen on ollut raskastakin. Marie Kondon kirjassakin puhutaan siitä, että siivoamalla konkreettisesti turhat tavarat pois puhdistetaan samalla myös elämää yleisesti. Siltä se on tuntunutkin. Siivotessani mietin ensimmäisenä, tekeekö esine minut onnelliseksi. Jos päädyn vastaamaan "ei", mietin heti, että miksi olen sitten säilyttänyt sen. Usein tavaraan on liittynyt aikanaan vahvoja tunteita. Esimerkiksi olin säilyttänyt pientä pokaalia lapsuudesta asti, koska olin lapsena ollut niin ylpeä saatuani sen. Ihkaoikea pokaali minulle! Silloin tunsin olevani niin hyvä ja taitava pesäpalloilija. Itsetuntoni taisi tarvita tukea tuolloin. Säilytin pokaalia 22 vuotta. Siis apua. 

Säilytin pitkään myös mm. vanhoja ryhmäkuvia lukiosta. Ajattelin, että vanhempana niistä on kiva katsella itseä ja muita, muistella. Vaan ei. Olen aina vihannut niitä, edelleenkin, joten varmaan myös myöhemmin. Kuvista muistan vain sen epävarmuuden, joka itselläni oli tuolloin. Muistan myös hankalat kaverikuviot ja sen kuinka koin jääväni ulkopuoliseksi. Sen miten tunsin olevani kömpelö kaikissa vaatteissa ja miten tukka ei mennyt yhtään hyvin juuri kuvauspäivänä, jos muutenkaan. Miksi siis enää haluaisin tuntea noita fiiliksiä kuvia katsellessa kun vaihtoehtona on hävittää kuvat ja unohtaa.

Olen käynyt paljon läpi vanhoja valokuvia. Heittänyt pois ison määrän. Miettinyt siinä samalla mm. lapsuuden ystävyyssuhteita, omaa kehokuvaa, vanhempieni toimintaa, omia käsityksiäni ja tunteitani. Kun sanoin, että on ollut raskasta nähdä vanhoja turhia tavaroita, tarkoitan, että on ollut raskasta käydä asioita noin paljon läpi. Toisaalta se on ollut todella avartavaa ja opettavaista. Olen oppinut itsestäni uutta.


Nyt nämä kriisit ja harmit onneksi vähän helpottaa. Olen ottanut omaa aikaa lähes joka päivä. Mies on auttanut enemmän. Olen nähnyt ihanaa ystävää ja ollut itsekseni. Avautunut Fitmaman kannustavassa fb-ryhmässä. Käynyt kahvilassa ja kävelyllä. Ostanut itselleni uuden kivan kevättakin. Satulintukin oli yhden päivän mummulassa. Olen suunnitellut Helsingin retkeä vauvan kanssa ja varannut itselleni jalkahoidon ja kasvohoidon. Olen pohtinut kovasti liikkumiseen ja motivaatioon liittyviä asioita ja yrittänyt tehdä kestäviä ratkaisuja elämäntapamuutokseen liittyen. Notkosta noustaan aina.