Flunssaa, neuvolakuulumisia, pikkujouluja

Flunssa jatkaa kiertoaan meidän perheessä. Ensin sairasti lapsi ja sitten isi. Nyt kun nuo paranevat, on minun vuoro niistää, aivastaa, yskiä, valuttaa silmäni ja nukkua huonosti. Selvästi flunssa on kytenyt minussa jo pidemmän aikaa, kun on ollut väsynyt olo ym. Luulen, että tiedostamattani jännitin sekä lapsen torstaista neuvolakäyntiä että perjantaisia työpaikan pikkujouluja. Ja että sen takia flunssa ei ole päässyt minussa valloilleen kuin vasta juurikin noiden tapahtumien jälkeen. 

Pari yötä olen nukkunut nyt flunssan takia tosi huonosti ja ollut muutenkin vähän kuormittunut. Kuormitus on johtunut nimenomaan tästä taudista ja siitä, että mies oli koko eilisen omissa harrastuksissaan ja pikkujouluissaan. Kuitenkin on ollut tosi mukaviakin asioita lähipäivinä, esim. uuden kakku- ja piirakkareseptin onnistunutta kokeilua, rakkaan ystävän kyläily, iso teatteriesitys ja kahvilatreffit kaukana asuvan rakkaan ystävän kanssa.

Lapsen kanssa käytiin 1,5-vuotisneuvolassa. Meillä on 87 cm ja 13,1 kg rakkautta. <3 Keskusteltiin arjesta ja elämästä meille uuden terkkarin kanssa ja lapsi tutki leluja. Oli mukavaa ja rentoa. Lapsi sai tehtäväksi rakentaa palikoista tornin ja löytää kuvakirjasta terkkarin sanomia asioita. Hyvin sujui. Lopuksi lapsi sai hepatiittirokotuksen ja senkin tuottama harmi meni nopeasti ohi. Jäi hyvä mieli, kun terveydenhoitaja oli niin mukava ja rauhallinen. Hän myös kehui meidän pottamenestystä ja sanoi lasta taitavaksi ja lapsen sanavarastoa laajaksi. Suhtautui kivasti myös meidän tuttiasiaan, kun joskus aiemmin meille sanottiin, että 1,5-vuotiaana sitten viimeistään tutti pois. Olen itsekin pitänyt sitä sellaisena ohjenuorana, mutta aiotaan pitää tuttia käytössä vielä tammi-helmikuisen kaukomatkan ajan. Sen jälkeen siitä luovutaan. Influenssarokotusta ei tajuttu neuvolassa pyytää, mutta käytiin se ottamassa eilen yleisessä rokotuspäivässä. Tämän ikäisen lapsen koko perhe saa sen vielä ilmaiseksi ja itse tykkään sen ottaa, kun olen kuullut kauhujuttuja influenssan sairastaneilta. Siis että raju tauti. Ja kun meillä on tulossa se matkakin niin olisi tosi kurjaa sairastua siinä vaiheessa. Rokotuksesta ei tullut mitään jälkivaikutuksia. Lääkärineuvola on vielä ensi kuussa, kun lapsi on oikeasti sen 1,5 vuotta. Tätä käyntiä aikaistettiin hepatiittipiikin takia.

Minun työpaikan pikkujoulut tosiaan olivat perjantaina. Käytiin teatterissa ja syömässä. Oli ihanaa pitkästä aikaa nähdä iso ja hieno teatteriesitys ja kyllä se herkkuhampparikin maistui illan päätteeksi. Olin jo ennen puoltayötä kotona, kun useimmat muut lähtivät vielä pubiin jatkamaan. Minua ei huvittanut siinä porukassa lähteä ja olin jo flunssainenkin ja väsynyt. Kotona kiitin itseäni sydämeni kuuntelemisesta ja menin onnellisena nukkumaan miehen kanssa. Pikkujouluissa taas jälleen kerran muistin, että en minä oikeasti kaipaa enää niitä työpaikan ihmisiä, niin kuin yhtään. Kiva on nähdä joskus ja vaihtaa pienet kuulumiset, mutta aika kaukaisia ovat minulle jo. Vain yksi oikea ystävä sieltä on tullut, mutta hänen kanssa onkin pidetty yhteyttä ja muutenkin hän on minulle erityinen ihminen. 

Pikkujouluissa myös huomasin, kuinka meidän firma arvostaa minun olemassaoloa. Meidän yritys on aina ollut aika kitsas pikkujoulujutuissa ja harvoin se mitään tarjoaa. Nyt se maksoi työntekijöiden ravintolaruoasta 10e, mutta eipäs minulle, koska en ole tällä hetkellä töissä. Tiesin etukäteen, että kyseessä on omakustanneruokailu, mutta en arvannut, että vain minä joutuisin maksamaan kokonaan itse. Itse maksoin teatterilipunkin, enpä sitten tiedä, miten muut. Ymmärrän sen, että minua ei kutsuta tyky-päiville tai muihin työhyvinvointijuttuihin, mutta jotenkin oletin, että pikkujoulut kuitenkin kuuluisivat kaikille työntekijöille tasapuolisesti. Ja että jos kerta kutsutaan mukaan niin olisi sitten samat sävelet kuin muilla. Eniten kismittää, että uudehko sijainenkin sai firmalta tämän pienen joulualennuksen, kun taas minä en, vaikka varmaan toivoisivat kuitenkin, että tulen joskus takaisin tältä äippälomalta. Olen kuitenkin heidän työntekijänsä, vaikka olenkin poissa työyhteisön päivittäisistä kohtaamisista.

Millaisia kokemuksia teillä muilla kotiäideillä tai -isillä on? Onko teitä kutsuttu pikkujouluihin vanhempainvapaan tms. aikana? Onko teihin pidetty yhteyttä työpaikalta muuten? Viime vuonnahan en saanut pikkujoulukutsua ollenkaan, mikä on jäänyt vähän kaivelemaan. Meidän työpaikassa on jotenkin todella vaihtelevaa meininkiä näissä asioissa ja tuntuu, että tietyt työntekijät saavat päättää, keitä kutsutaan. Nyt uskallan sanoa sen tänne ääneen, sen jonka olen jo pitkään tiennyt, että en ole ollenkaan varma, menenkö tuohon työpaikkaan enää koskaan takaisin. Syitä on monia, en ehdi tähän niitä avata. Kirjoitan niistä joskus lisää. Ihan sama vaikka joku työkaverini tämän täältä nyt lukisi ja kertoisi pomolle. Se on totuus tällä hetkellä. 

Oli mukava osallistua pikkujouluihin, mutta kiva kun ne ovat nyt takana. Vielä on muutama joululahja hankkimatta ja joulutorttuja ajattelin leipoa omasta taikinasta. Siskon viime jouluisia torttuja muistellen, nam! Piparitaikinankin voisi tehdä joku viikonloppu. Muutenkin on tulossa mukavia juttuja vielä ennen joulua. Ystävän synttärikemut ja sukulaislapsen juhlat, joulukonsertti sekä kyläily minun vanhempien luo Pohjanmaalle. Kunpa tämä flunssatauti nyt vaan tajuaisi jättää meidän perheen jo rauhaan.

Ps. Flunssasta puheen ollen lapsella on nyt hieno ja iso poskihammas alhaalla. :)

 

Samat koristeet tänäkin vuonna. Kuva vuodelta 2013. :)

Lisää sanoja

Pieni neiti toistaa kaiken mitä kuulee. Tai ainakin yrittää sanoa sinne päin. Tässä taas joitain sanontoja, joista suurin osa vakiintuneita:

"noin" = noin
"mennää" = mennään
"öytää" = pöytään
"doo" = joo   <3
"öyto" = auto
"omppu" = omppu, omena
"apa", "papa" = napa
"nenä" = nenä
" poo" = pois, ei, älä
"mammam" = huilata, levätä, mammia
"iiti" =hiiri
"uu-to", "tuu", "to" = juusto
"ninni" = linssi
"kaakaa" = karkuun
"iiti" = kiivi
"näänä" = nälkä
"appa" = amppari
"täätä" = tähti
"tätä" = täti, sekä vieras että äidin sisko
"anga" = nukke, mistä lie tämän keksinyt
"nän-nän-NÄÄ!" = tahdon hedelmää

Yrittää sanoa myös esim. parta, paperi ja piirtää. Ja johonkin aiempaan postaukseen kirjoitinkin jo niitä muita sanoja, joita sanoo näiden lisäksi. Nyt osaa sanoa myös oman nimen, lapsikaverin nimen sekä isin nimen. Välillä uusia sanoja karttuu useita päivässä. Välillä on suvantovaihe eikä uusia juttuja tule. Sanaisina päivinä hän toistaa kaikki uudet sanat, joita kuulee. Ihan imee sanastoa itseensä.
 
 

Ystävien ja vertaistuen kaipuu

Ikävä ystäviä. Minun ystäviä ja lapsen taaperokavereita. 

Ikävää ei helpota se, että sovitut tapaamiset siirtyvät viikoilla meidän kaikkien sairastelujen takia. Tai että nähdään ohimennen kaupungilla. Tai että kaikilla on kiireitä. Tai että nähdään isolla porukalla. Tai että näen ystävien puolisoita.

Kaipaan rauhallista aikaa kahdestaan eri ystävien kanssa (ja lapsien seurassa). Kaipaan tyttöjen juttuja, spontaaneja kävelyretkiä ystävän luo teelle, kuvaviestejä tavallisesta elämästä. Arjen jakamista ja pikkuruisten ilojen hehkuttamista. Avoimuutta ja kokemusta lämpöisestä ja läheisestä ystävyydestä. Yllättäviä ja rentoja kyläilyjä, kahvilatreffejä ja sitä kun näin ennen ystäviä monta kertaa viikossa. Vertaistukea kasvatusasioissa, vinkkejä joulukorttiaskarteluihin lapsen kanssa. Keskusteluja ja lempeää hiljaisuutta ystävien seurassa.

Kaipaan vertaistukea, joka aiemmin oli niin helposti saatavilla ystäviltä. Sitä kun joku muu kertoi, minkä merkkinen talvihaalari on hyvä tai minkä kokoiset kengät kannattaa lapselle ostaa. Tai kun pohdittiin yhdessä, millaisin rutiinein laittaa lapsi nukkumaan päikkäreitä ja millaisia ruokia hänelle antaisi milloinkin. Nykyään arjen pienet asiat ovat vaikeampia, kun niitä joutuu pohtimaan yksin. Ei ole aikaa vertaistuen jakamiselle puolin ja toisin enkä paljon jaksa tutustua uusiinkaan ihmisiin perhekerhoissa tms. 

Kaipaan niitä, jotka muuttivat kauas. Ja niitä, joilla on nyt niin paljon töitä ja opiskeluja, ettei ehditä nähdä kuin harvoin. Kaipaan joitakin niistä, joiden kanssa yhteydenpito on syystä tai toisesta lakannut. Eniten kaipaan niitä, jotka asuvat melko lähellä, koska heidän tapaamisiensa vähyys ei johdu ainakaan pitkästä välimatkasta. 

Juuri eilen puhuttiin miehen kanssa, kuinka monet ystävyydet on hiipuneet lyhyestä asumisetäisyydestä huolimatta. Ja vaikka perhetilanteetkin on aika samanlaiset. Se on harmi. Tuntuu, että joidenkin meidän tuttujen perheiden on kauhean vaikea tulla meille kylään tai kutsua meitä kylään. Tai lähteä meidän kanssa edes puistoon. Meille kun kävisi monena päivänä aina samoihin aikoihin. Eli meille sopisi sinänsä aika helposti. Ja mielellämme järjestetään aikaa ystäville. Tuntuu, että joidenkin muiden elämä on kauhean vaikeaa, kun eivät ehdi koskaan kylään. Ehkä ei olekaan kyse ehtimisestä vaan lähtemisen vaivasta ja halusta.

Ymmärrän, että muilla ei ole yhtä paljon aikaa ajatella ystäviään tai vapaa-aikaansa kuin minulla täällä kotiäitinä. Tai että he eivät kaipaa sosiaalista kanssakäymistä työpäivän päätteeksi samalla tavalla kuin minä. Tai että heillä on muitakin ystäviä kuin minä. En ole vihainen tai katkera. Harmistunut ja pettynyt ehkä. Surullinen. Yksinäinenkin välillä. 

En haluaisi myöskään liikaa pommittaa ystäviäni viesteillä. Ehkä he eivät jaksa niitä ja ne alkavat rasittaa heidän hektisessä kiireisessä arjessaan. Ehkä he ajattelevat, että "taas pitäisi vastata Pauliinalle joutavaan pieneen viestiin, mutta en nyt ehtisi tai jaksaisi". Ehkä muistutan heitä tahtomattani siitä, että he joutuvat käydä töissä ja minä saan/voin olla vielä kotona. Ehkä he ovat kateellisia. Tai sitten eivät. Ehkä he ovat täysin tyytyväisiä omaan tilanteeseensa ja yhteydenpito ja näkeminen on vain muista syistä vähentynyt. Esimerkiksi siksi, että en osaa kuunnella heitä riittävästi ja puhun vain omista asioistani. Tai siksi, että en ole itse pitänyt heihin riittävästi yhteyttä. Joskus polut erkanevat myös muuten vain. Se on luonnollista, vaikka toki hyvistä ihmisistä kannattaa pitää aina kiinni.

Ehkä me kaikki ollaan vain vähän kiireisiä ja ajauduttu enemmän muihin juttuihin. Ei se ole vakavaa. Se on vain harmillista, että meillä on keskenämme erilaiset tilanteet ja toiveet. Että minulla on niin paljon aikaa täällä kaivata ystäviä. Ja puistotutut ja muut uudet tuttavuudet on kivoja, mutta eivät ne korvaa niitä rakkaimpia ja tärkeimpiä.

<3

Meidän arki: flunssaa ja heikotusta

Anteeksi kun on taas kestänyt kirjoittaa meidän kuulumisia. Elämä on ollut täynnä kaikkea muuta eikä ole ollut aikaa tai jaksamista istua koneelle. Seuraan itse paria blogia siten, että käyn joka päivä katsomassa, onko tullut uusia päivyksiä ja sitten joskus turhauttaa, kun ei pitkään aikaan tule mitään. :) Itseäkin on nyt harmittanut, kun en ole saanut kirjoitettua. Paljon tulee aina mieleen kaikenlaisia ajatuksia, mutta kun niitä ei heti pääse kirjaamaan, ne hukkuvat arjen tohinoihin.

Tyttö on ollut flunssassa nyt varmaan jo pari viikkoa. Hänen vointinsa on ollut vaihteleva. Tällä hetkellä menossa liman yskimisen kausi. Olen monta kertaa sanonutkin, mutta ne hampaiden puhkeamiset tuovat aina sen flunssan. Niin nytkin. Alas tulee iso hammas, joka puhkeaa monesta eri kohtaa ikenen läpi. Auts. Ei ihme että yötkin on olleet sekalaisia. Joinain öinä nukkuu aamuun asti heräilemättä ja välillä itkee ja kaipaa isin tassun lämpöä monta kertaa. Toiselle puolellekin alas taitaa tulla kulmahammas. Kiva kun tulee lisää purukalustoa. Perjantaina mieskin oli saikulla ja suoraan sanottuna se oli mukavaa. Vaikka mies nukkui flunssaansa makuuhuoneessa, minulla oli hyvä mieli siitä että oltiin kotona koko perhe. Viikonloppu tuntuikin sitten pitkältä.

Itse olen ollut väsynyt jo monta viikkoa, oikeastaan Superdieetin loppumisesta asti. Väsymys tai uupumus on ollut sellaista kokonaisvaltaista, enemmänkin kehon väsymystä kuin mielen. Vaikka eipä sitä niin osaa ehkä eritellä edes. Kehon väsymys rasittaa mieltäkin. On ollut välillä heikko olo ja eilen jumpassa huimasi niin että piti vain maata lattialla ja istua pitkään pukuhuoneessa ennen kuin uskalsin ajaa autolla kotiin. Jos en tietäisi toisin, olisin aivan varma, että olen raskaana. Välillä on nimittäin ollut vähän pahoinvointiakin, juurikin sellaista yökötystä tai etovaa oloa, jota alkuraskaudessa. Testinkin tein varmuuden vuoksi, vaikka menkatkin tulivat. Vaan ei, jotain muuta tämä on. Veriarvot kunnossa, liikaa liikuntaakaan en harrasta ja syön ihan tavallisesti. Vettä olen juonut varmasti liian vähän ja mennyt liian myöhään nukkumaan. Olen syönyt myös aika vähäsuolaista ruokaa ja sekin voi osittain vaikuttaa. Kirjoitan tästä ehkä lisää toisen blogin puolelle jossain vaiheessa.

Muuten arki on ollut ihan leppoisaa. Lapsen sairastaessa ja ollessa puolikuntoinen on oltu paljon vain kotona ja ulkoiltu mukavasti kotipihassa. Harmi, mutta muskarit ja taaperojumpatkin on jääneet väliin. Nyt kun satoi lunta, ollaan tepasteltu pihapiirissä ja ihmetelty liukkautta ja kinoksia. Naapurin lapsivieraat tekivät viikonloppuna lumiukon meidän pihalle ja sitä on ihasteltu. Vielä meidän lapsi arastelee vähän lunta ja haluaa ulkona useammin syliin kuin ennen. Onneksi sentään talvipuku- ja kengät ovat hyvät. Ihan hyvin tyttö niillä kävelee ja juoksee. Ihana kaunis lumimaisema näkyy meidänkin ikkunasta. Tänään paistaa jopa pitkästä aikaa aurinko. Sitäkin olen kaivannut.

Leikkejä ja leluja, 1v 5kk

Pari kuukautta sitten lapsen kehitys jotenkin humahti eteenpäin ja taas tuntuu käyneen sama. Että tuntuu kuin lapsi yhtäkkiä olisi oppinut sata uutta asiaa ja ymmärtäisi yhtäkkiä kaikkea uutta. Tässä vähän meidän leikeistä.

Lego-leikit ovat saaneet muitakin vaihtoehtoja. Esimerkiksi pehmolelut ovat mukavia ja lapsi laittaa niitä leikisti potalle milloin mihinkin. Vessassa tyhjää kirjakorin ja laittaa pehmon siihen. Sitten sanoo "psss psss". Laittaa pehmokaverin istumaan pienelle tuolille tai omaan tuoliinsa ja antaa niille ruokaa lusikalla, "mäm mäm". Tai laittaa ne nukkumaan nuken sänkyyn ja silittää. Tai kasaa kaikki pehmoeläimet taaperokärrynsä kyytiin ja työntää kärryä naureskellen. Peruuttaessaan piippaa kuin kuorma-auto "piip piip piip". Tai heittelee leluja riehakkaasti. Tai hekottelee hehkutellen kun sohvalla istuessaan kasataan kaikki pehmoeläimet hänen syliinsä ja päälle. Sitten heittää kaikki pehmot lattialle ja nauraa, että "teinpäs noin".

Lapsi on tykännyt paljon myös piirtää, värittää ja leikkiä eläintarroilla. Tässä yhtenä päivänä hän oli piirtänyt jonkun oman myttysen ja sanoi ensimmäisen kerran piirustuksestaan, että mitä se esittää: "piivi" (pilvi). Muitakin omia piirroksia tuli, esim. "pupu". Äiti ja isi olivat tietysti ihan innoissaan ja ylpeitä. Lapsi tykkää myös siitä, että hänen kanssaan väritetään suurta eläinvärityskirjaa. Selaillaan sivuja, väritetään vähän sieltä täältä ja jutellaan eläimistä. Välillä nappaillaan värityskirjan takakannesta kimaltavia tarroja ja liimaillaan niitä paperiin tai äidin/isän vaatteisiin.

Omassa pikkukeittiössään lapsi laittaa välillä hellaa päälle napista ja pilkkoo puisia vihanneksia pienellä leikkiveitsellään. Laittelee hedelmiä edestakaisin pieneen tiskialtaaseen ja siitä kattilaan ja hedelmätarjottimelle. Tiskiharja on kiva lelu ja sillä kammataan yleensä hiuksia.

Kirjojen lukeminen on ollut jo pitkään yksi lapsen mielipuuhista. Suosikkikirja on tällä hetkellä varmaan Myyrä ja lumiukko, joka on tullut jo tosi tutuksi. Katsellaan, osoitellaan sormella ja nimetään samoja kuvia aina uudelleen ja uudelleen. Kirjassa on paljon tekstiä, mutta sitä voi lukea sitten isompana. Miinan ja Manun harrastuksia on myös yksi lempikirjoista, varsinkin se sivu, jossa Miina soittaa pianoa. Silloin hän itsekin haluaa soittaa meidän pianoa ja piano on hänelle avattava. Miinan ja Manun kirjat/vihkot ovat ihanan värikkäitä ja niissä on kauniit kuvat. Kaapissa odottaa pari muutakin saman sarjan kirjaa. Suosittuja ovat nyt olleet myös mm. Eetu osaa - osaatko sinäkin sekä Myyrän kevätleikit. Paljon luetaan samoja vanhoja kirjoja. Kehittyessään lapsi saa niistä aina jotain uutta ja nauttii paljon myös tutuista asioista. Tilasin nyt myös muutaman uuden kirjan netistä. Potallakin luetaan. Pienet Muumi-kirjat ovat siellä käteviä. Ostin marketin kassalta parilla eurolla pikkuruiset kirjat/vihkot ja ne ovat olleet hitti. Paljon kuvia ja pieniä runoja. Niidenkin kirjojen sivuja on jo teipattu kasaan.

Joka päivä lasketaan jotain. Lapsi tykkää laskea kirjojen kuvissa näkyviä juttuja ja hänellä on oma laskemiseen liittyvä äänenpaino: "okko, äkka, okka". Joskus kun hän saa ruokapöydässä käteensä sekä vesimukin että maitomukin, hän ensin laskee ne ja riemastuu huomatessaan niitä olevan kaksi, molemmille käsille.

Tupperwaren muovinen palikkapallo on edelleen tärkeä lelu. Lapsi osaa löytää lähes jokaiselle palikalle oikean kolon ja saa laitettua ne pallon sisälle. Joskus ei jaksaisi yrittää riittävän kauan ja silloin äidin, isän tai jonkun muun täytyy auttaa. Usein pallon sisälle päätyvät myös Lego-ukkelit ja muut pikkulelut. Kun lapsi haluaa pallon avattavan tai kynälaatikon kannen auki, hän värisyttää ja jännittää itseään ja käsiään hauskan näköisesti.

Ulkona lapsi nauttii ihan kävelystä ja juoksemisesta. Potkitaan usein palloa ja kuljetaan taaperokärryä työntäen. Poimitaan pieni heinä kärryyn ja kuskataan sitä. Kävellään parkkipaikan valkoista viivaa pitkin ja heilutellaan aurauskeppejä. Keinutaan. Kierretään taloa ja mennään pihaportaita käsi kädessä. Puistossa samat hommat + hiekkalaatikkopuuhat ja tömistely leikkipaikan metallilattialla.

Nyt lapsi on hoksannut marakassit, kiitos muskarin, ja soittelee välillä niillä kotonakin. Meillä lauletaan paljon, koska se tulee minulta luonnostaan. Usein lapsi myös pyytää lauluja käsimerkein ja pienin elein. Hän pyytää esim. Viisi pientä ankkaa lähti leikkimään sanomalla "kraa" ja laittamalla sormen pystyyn, Suljen ihanan soittorasian laittamalla kädet kupiksi, Hämä-hämähäkki näpertämällä sormilla jne. Menee itsenäisesti lattian keskelle pyörimään Piiri pieni pyörii ja lopuksi heristää sormilla ja tömistää jaloilla. Selvästi on alkanut hurjalla vauhdilla oppia laululeikkejä ja niistä tykkää.

Yritetään ottaa muskarin ja taaperojumpan opit aina heti käyttöön kotona, jotta myös minä oppisin ne. Muistellaan uusien laulujen sanoja, tehdään sohvalla ja matolla erilaisia kuperkeikkoja ja jumppatemppuja. Hömpötellään, riehutaan sängyllä. Lapselle tällä hetkellä tosi tärkeä leikki on myös karkuun juokseminen, ja hänellä on kotona muutamakin paikka, johon hän aina juoksee. Kun hänet menee hakemaan, hän kyhertelee onnellisena hymysuin. Nyt on alkanut välillä nousta potalta itse ja juoksemaan siitä karkuun ilman vaippaa nauraen.

Legoillakin kyllä vielä leikitään. Isin rakentama iso Lego-talo on edelleen ehjä ja siinä riittää paljon tekemistä. Lego-pojat, -tytöt ja -eläimet kopsuttelevat liukumäen portaat ylös ja sitten laskevat alas äänitehosteiden kanssa, "iuuu". Syövät ja juovat sekä nuuhkivat kukkia. Välillä Lego-kukat kastellaan "ssshh" ja käydään potalla ankan pesäksi tarkoitetussa kupissa. Ukkelit kurkkivat ikkunoiden ja ovien takaa sekä ajelevat bussilla tai traktorilla. Välillä ne laitetaan nukkumaan ja lapsi silittää niitä hellästi. Lego-poika ja -tyttö hoitavat eläimiä ja laittavat niille talikolla ruokaa astiaan. Ne tekevät kuperkeikkoja, pomppivat ja mitä vaan. Monet eläimet yrittävät mahtua Lego-talon katolle seisomaan yhtä aikaa, mutta ahdasta yleensä on.

Joskus katsellaan Pikku Kakkosta Lasten Areenasta netistä. Varsinkin jos aamuohjelma on jäänyt välistä niin aamupäivällä saatetaan katsella sitä äidin teehetken aikaan. Parhaita ohjelmia lapsen mielestä ovat tällä hetkellä Touhukkaat (jossa sinitukkainen tyttö jumppaa hulluna), Taavi Tiikeri (opettavainen piirrosohjelma, jossa selkeät kuvat, rauhallinen tahti ja eläimet laulavat), Pikku Perunat (kolmen minuutin ohjelma, jossa pienet perunat laulavat ja esiintyvät), Nimipäiväonnittelu (muovailuvahapoika muovailee nimpparisankarille jotain). Muitakin kivoja on. Myös Pikku Kakkosen juontajatäti on tytön mieleen. Ja sammakko-käsinukke. Ja ilmeikäs nalle. On melko helppo huomata, mitkä ovat sopivan rauhallisia ohjelmia pienelle lapselle. Esim. yhdessä pupuohjelmassa on söpöjä pupuja, mutta alkulaulussa pupu juoksee metsässä niin nopeasti ettei äidinkään silmä pysy perässä. Silloin vaihdetaan kanavaa.

Leikitään kaikkea mitä tulee mieleen ja mikä lasta kiinnostaa milloinkin. On kiva kun lapsi saa uusia leikki-ideoita meidän ystäviltä ja sukulaisilta, joita nähdään aina silloin tällöin. Jos Joulupukki ei tuo palapelejä lapselle, ostan niitä itse joulun jälkeen. Muumi-nuppipalapeli on ollut kiva, mutta se on meidän ainoa tuollainen vähän isompi.

Lapsen mummu kyseli joulutoiveita ja puhuttiin lelujen ikärajamerkinnöistä. Monessa meidänkin lelussa lukee 3+, eli lelu olisi periaatteessa tarkoitettu yli 3-vuotiaille. Tuollaiset ikärajathan merkitään mm. siksi, että leluista saattaa irrota pieniä osia eivätkä leluvalmistajat halua ottaa vastuuta siitä, että joku pienempi tukehtuu lelun palasiin. Tai ikärajat siksi, että halutaan antaa vähän osviittaa siitä, minkä ikäiselle lelu voisi sopia parhaiten. Lastentarhanopettajana minulle on tosi tuttu käsite lähikehityksen vyöhyke. Se tarkoittaa mm. sitä, että lapselle tarjotaan pikkuisen hänen kykyjään haastavampia juttuja/tehtäviä/tms. Sellaisia, jotka hän pystyy tekemään aikuisen tai isomman lapsen avustamana. Sitä kautta hän saa mm. onnistumisen kokemuksia ja oppii tekemään asian vähitellen itse. Sellaista sopivaa, mukavaa haastetta, yhdessä lapsen kanssa tehden. Tämä ajatus minullakin on taustalla. Lelut saavat olla sellaisia, joilla voidaan leikkiä pitkään ja erilaisia leikkejä. Ei haittaa, jos lelu ei tule käyttöön siten kuin se on suunniteltu. Lapsi voi leikkiä sillä omalla tavallaan. Monet yli 3-vuotiaille tarkoitetut lelut sopivat siis myös pienemmille, varsinkin kun niillä leikitään yhdessä.

Olen aina ollut sitä mieltä, että en halua täyttää kotiamme suurilla määrillä leluja. Olen kammoksunut ajatusta siitä, että meidän koti näyttää kaatopaikalta, jossa tavarat ovat hujan hajan. Olen kammoksunut turhaa kuluttamista ja rahan käyttöä, häikäilemätöntä lelumainontaa. Olen ajatellut, että lapsen on hyvä oppia käyttämään mielikuvitustaan luodakseen leikkejä. Olen edelleen samaa mieltä, mutta nyt kuitenkin ajattelen, että lapsi myös tarvitsee riittävän määrän leluja. Varsinkin sellainen lapsi, joka ei käy päiväkodissa. Leluja ei tarvitse edes ostaa jos ei halua. Tavalliset keittiötavarat, hatut, vessapaperirullat ym. käyvät myös. Kunhan lapsella on tekemistä ja touhuamista, ja hänelle näytetään, miten leluilla voi leikkiä. Varsinkin isommilla lapsilla mielikuvituksen käyttö lisääntyy leikissä, mutta tällaiselle pienelle taaperolle lelut ovat vielä jotenkin erityisen tärkeitä. Kun ei ole vielä taitoa niin kuvitella ja keksiä asioita. 

Jokainen perhe määrittelee, mikä on heille riittävä tai sopiva määrä leluja. Kukin tehköön tyylillään. Näin joulun alla kuitenkin haastaisin jokaista pohtimaan lapsensa, lapsenlapsensa tai sukulaislastensa lelujen määrää. Lelut ovat ok ja tarpeellisiakin, mutta millaiset lelut olisivat hyviä, pitkäkestoisia ja kestäviä? Mitä perhe itse ajattelee leluista? Millaisia leluja heillä jo on? Voisiko jopa joku muu joululahja olla kivempi tällä kertaa? Pyyhe, uimahallilippu, elokuva, kirja?

Musiikkia ja tanssia!

Kirjoitin toiseen blogiin vähän musiikista ja sen merkityksestä mulle. Musiikin kuunteleminen, soittaminen itse ja tanssiminen ovat jääneet taka-alalle ja kaipaan niitä takaisin mun elämään. 

 http://uusisamaaiti.blogspot.fi/2015/11/unohdettu-musiikki.html

Kotiädin paineet

Kirjoitin toiseen blogiini postauksen minun elämäntapamuutoksen kuulumisista. Kirjoitin samaan tekstiin vähän myös kotiäidin stressistä ja kiireestä, sellaisesta paineesta, että pitäisi tarjota lapselle kaikenlaisia virikkeitä ja tekemisiä. Käykääpäs sieltä lukemassa, jos kiinnostaa. Otsikolla Suunta muuttuu vähitellen, http://uusisamaaiti.blogspot.fi/. 

Olen miettinyt, että ehkä oma varhaiskasvatuksen koulutuksenikin vaikuttaa niihin paineisiin, joita itseäni kohtaan luon. Tieto tavallaan lisää tuskaa. Jos olisin vähän tietämättömämpi esim. lapsen kehitykseen ja hyvinvointiin vaikuttavista tekijöistä, en ehkä analysoisi itseäni kasvattajana niin paljon. Suutarin lapsilla ei aina ole kenkiä, mutta ainakin tämä suutari yrittää kauheasti tehdä lapselleen hyvät kengät. Ehkä vähän liikaakin yrittää.

Vauvoista ja raskautumisesta

Kirjoitin jo alkuviikolla tänne luonnoksen, jota en kuitenkaan saanut viimeisteltyä ja niin se jäi julkaisematta. Kirjoitin mm. siitä, kuinka viime viikonloppu meni hurjan nopeasti lauantain renkaidenvaihtoreissulla sekä sunnuntaina kotona levätessä. Minun vanhemmat piipahtivat kahvilla ja käytiin isosti ruokakaupassa.

On otettu nyt uusi käytäntö ruokaostosten suhteen ja se tuntuu kivalta. Käydään kerran viikossa isossa ruokakaupassa piiiiitkän ostoslistan kanssa. Silloin suunnitellaan 3-4 seuraavaa mahdollista ruokaa ja ostetaan niiden tekemiseksi tarvittavat ainekset. Viikolla ruoanlaitto sujuu sitten helpommin, kun voi tehdä kotona olevista aineista ruokaa sen mukaan, mitä tekee juuri silloin mieli. Neljännen tai viidennen päivän jälkeen yleensä täytyy hakea lisää maitoa, leipää, rahkaa, hedelmää tai muuta pientä. Samalla on helppo miettiä loppuviikon ruoat. Tämä tuntuu suurelta edistykseltä siihen verrattuna, että aiemmin jouduin ramppaamaan kaupassa lähes päivittäin hakemassa mitä milloinkin. Luulen, että pitkällä ajanjaksolla tämä myös säästää rahaa. Ainakin se säästää energiaa ja aikaa.

Alkuviikolla hyvä ystävä kävi yllättäen kylässä keskellä päivää ja oli huippuihanaa. Täytyy myöntää, että korkattiin myös joulutorttukausi, kun minun on tehnyt mieli niitä siitä asti kun luumumarmeladit tulivat kauppojen sesonkihyllyihin. Ja maistuihan ne älyttömän hyviltä glögin kanssa. Ulkona paistoi aurinko ja oli 10 astetta plussaa, mutta mitäs tuosta. 

Yhtenä päivänä käytiin myös leikkimässä paikallisessa sisäleikkipaikassa. Erityisesti Lego-ukot, ponit ja autot kiinnostivat tyttöä. Oli mukava jutella puolitutun äidin kanssa, vaikka muuten on ollut viime viikkoina vähän epäsosiaalinen olo leikkipuistoissa ym. Minulla oli eräänä iltana taas omat pt-treenit, joista olen kirjoittanut toisen blogin puolelle. Kyläiltiin myös kaverin ja hänen lapsensa luona, mikä oli oikein mukavaa.

Oikeastaan halusin nyt kirjoittaa tähän vauva-asioista. Kirjoitin niistä jo alkuviikon luonnokseen, mutta kirjoitan nyt uudestaan. Koko viikon minun ajatukset on pyörineet jatkuvasti pienessä vastasyntyneessä, joka teki minusta tädin kolmannen kerran. <3 Olen ollut siitä erittäin onnellinen ja innoissani. Odotin kovasti, että päästään näkemään uusi vauva ja koko perhe. Tänä viikonloppuna huokailtiin yhdessä sängyn reunalla kauniin, pienen ja täydellisen pienokaisen nukkuessa tyytyväisenä. <3

Toinen vauva-asia on se, että minä kävin lapsettomuuslääkärillä sairaalassa. Hyvä peruskäynti, ultraus ja asiat etenevät. Tilanne on nyt vähän toisenlainen kuin ennen edellistä synnytystä, koska synnytyksen yhteydessä oli paljon verenvuotoa, kaavinta sekä muuta säätöä. Niillä voisi huonolla tuurilla olla ikäviä vaikutuksia uudelleen raskautumisessa. Meidän tilanteen pitäisi kuitenkin olla ihan hyvä ja puhuttiin jo klomifeeneista seuraavana siirtona. Ensin kuitenkin otetaan vielä tavalliset verikokeet ja tehdään aukiolotutkimus, jolla tutkitaan munanjohtimien aukioloa sekä käsittääkseni kohdun ja limakalvon rakennettakin. Esim. kaavinnan jälkeen limakalvo voi olla heikentynyt/ohentunut, mikä saattaa vaikuttaa munasolun kiinnittymiseen, ts. raskauden alkamiseen. Oireena ohentumisesta voivat olla vähentyneet menkkavuodot. Munarakkuloita lääkäri löysi reilusti ainakin toiselta puolelta, mikä lienee periaatteessa hyvä merkki kehon toiminnasta. Toista puolta monikaan lääkäri ei ole ultralla nähnyt, kun minun sisuskalut ovat varmaan jotenkin vinksallaan, että ultran eteen tulee aina jotain ihan muuta kuin mitä etsitään. Heh.

Lääkäri oli sama, joka hoiti ja operoi minua synnytyksen yhteydessä/jälkeen. Ehkä siksi hän tuntui saavan hyvin otteen meidän tilanteesta nytkin. Muutenkin kiva ja helposti lähestyttävä nainen. Ja mukavaa se, että hän oli meille jo tuttu ja että minulla oli hänestä jo entuudestaan hyvä käsitys. Nyt on siis ihan hyvä mieli tästä. Tottakai pelkään, että jotain ikävää ilmenee, mutta luotan kuitenkin lääkärin ammattitaitoon ja kertomukseen, että kaikki on luultavasti ihan hyvin.

Aukiolotutkimus tehdään seuraavassa kierrossa, samoin verikokeet. Mielelläni kuulenkin verikoetulokset, ne aina kiinnostavat erilaisten perinnöllisten sairauksien vuoksi. Sen jälkeen katsotaan jatkoa. 

Ajattelin jo, että en kirjoita mitään näistä lapsettomuusasioista. Ne ovat aika arkoja aiheita edelleen. Haluan kuitenkin olla avoin ja tarjota oman kokemukseni avuksi niille, jotka pohtivat näitä samoja. En myöskään välttämättä kerro täällä, milloin tarkalleen aloitetaan mahdolliset klomit. Pelkään nimittäin, että ne eivät toimikaan. En pidä niiden vaikutusta mitenkään itsestäänselvänä. Uskon ja toivon, että saatan saada niistä apua, mutta voi olla niinkin, että ne eivät auta tulemaan raskaaksi tällä kertaa.

En ole kertonut kaikille läheisilleni, että aloitetaan ehkä taas klomit. En halua heidän luulevan, että raskaudutaan sitten taas heti niiden alettua. En myöskään halua, että minun mahan turvotusta aletaan tsekkailemaan leikkipuistoissa, kahvitreffeillä tai sukulaisten päivällispöydässä. Kun ihmiset tietävät jonkun käyvän lapsettomuushoidoissa, on tietysti luonnollista, että aletaan odottaa niitä ilouutisia. En kuitenkaan haluaisi, että meiltä odotetaan mitään. Ei niihin asioihin voi paljonkaan vaikuttaa eivätkä ulkoiset paineet ja odotukset ainakaan helpota onnistumista. Minä kyllä kerron, jos/kun on jotain kerrottavaa. Minä kun olen vähän sellainen lörppäsuu omista asioistani, että en malta varmaan olla kertomatta, jos jotain sellaisia uutisia olisi. 

En myöskään tykkää yhtään, jos minun tutut tai ystävät ovat kovin varmoja omasta tulevasta raskautumisestaan. Se tuntuu pahalta edelleen ja jollain tavalla loukkaa suuresti. En oikein osaa selittää paremmin näin yömyöhään. En vain tykkää, jos muut ihmiset pitävät itseään jotenkin ylivertaisina tai raskautumistaan itsestään selvänä. Että suunnittelevat ihan tosissaan, milloin tekevät sen vauvan ja milloin sen toisen jne. Asiat eivät aina mene niin kuin haluaisi. Voi tulla myös ikäviä yllätyksiä, ihan oikeasti, ja ne voivat tapahtua kelle vaan. Koen ehkä myös jonkinlaista epävarmuutta ja huonommuutta. Harmia siitä, että meillä nämä asiat eivät käyneet helpoimmalla tavalla ja jouduttiin kokea esim. keskenmenoja ja kovaa turhautumista ja pelkoa lapsettomuudesta.

Olen joskus lukenut siitä, kuinka lapsettomuus koskettaa ihmistä niin syvälle, että vaikka hän saisi lopulta lapsia, hän kokee edelleen lapsettomuuteen liittyviä tunteita vahvasti. Minä en ajattele kipeän lapsettomuuden ajanjaksoa enää kovinkaan usein. Arki täyttyy taaperon touhuista ja syvistä onnellisuuden ja rakkauden tunteista. Kuten olen sanonutkin, jos me ei saataisi enää lapsia, meidän tyttö riittäisi minulle hyvin. Silti kuitenkin vielä joskus huomaan kokevani kipeästi tuollaisia pieniä asioita ja äänensävyjä, jotka liittyvät raskauteen, lasten saamiseen ja lapsettomuuteen. Saatan harmistua ystävän puolihuolimattomasta kommentista hänen raskautumiseensa liittyen tai työkaverin "milloinkas teette toisen lapsen"-töksäytyksistä. Tuntosarvet ovat vielä vähän herkkinä niissä asioissa.

Nyt hyvää yötä ja kauniita unia!

Isänpäivää

Tänään on vietetty Isänpäivää meilläkin, jo toistamiseen.
Aamulla tyttö antoi meidän nukkua ruhtinaallisesti lähes kahdeksaan, tosin minä jo availin silmiä tottumuksesta seiskan jälkeen. Isi sai jäädä heräilemään rauhassa ja me tytön kanssa herättiin katselemaan Pikku Kakkosta ja keittelemään aamupuuroa. Lapselle puuroa ja isikin pääsi ylös. Kortti, lahjat ja pusuja. Äidin ja isän vuoro päästä herkkuaamupalalle. Isi sai pekonia ja äiti Kipparia. Jugurttia, mansikoita ja vadelmia, muroja, patonkia, tuorepuristettua mehua, suomalaisia omenoita, proteiinipannareita, teetä. Lapsikin söi meidän kanssa toisen aamupalan ja oli ihana ja rauhallinen tunnelma.

Päivällä annettiin isin mennä harrastukseensa muutamaksi tunniksi ja me tytöt oltiin kotona. Minä siivosin vessat ja muutenkin siistin kodin kamalia rojukasoja piiloon. Vähän ulkoiltiin ja tehtiin kikhernepihvejä. Mies kokosi iltapäivällä lapselle ostetun Ikean minikeittiön ja päivällisen jälkeen päästiin sillä leikkimään. Lapsi oppii uudet leikit heti kun hänelle näyttää vähän mallia. Innoissaan pyörittää lusikkaa leikkihellalla olevassa kattilassa ja latoo puisia hedelmiä edestakaisin kiposta toiseen.

Ikean leikkikeittiö

Vähän ehdittiin tänään myös löhöillä ja juoda teetä konvehtien kera. Vähän pestiin pyykkiä. Vähän sisustin. Pieni sisustuskärpänen on nyt puraissut minuun. Mulla on vähän ollut sellainen ajatus, että en halua laittaa yhtään rahaa enää tämän kodin sisustukseen, että jos pian päästäisiin tästä johonkin isompaan. Mutta nyt en enää kestänyt ja eilen kävin muiden kaupunkiostosten yhteydessä hankkimassa sisustuskaupasta mm. uuden kynttiläkulhon ja uuden verhon olohuoneeseen. Siitä vähän nyt sain intoa muuhunkin kodin laittamiseen. Että jos Joulupukki kuulee ja olisin ollut sen verran kilttinä, niin jostain sisustuskaupasta voisi Pukki tuoda jotain pientä ja vaaleaa nättiä meidän kotiin.

Nyt isi ja tytär lähtivät vielä tuohon kotipihaan leikkimään ja minä jäin huokaisemaan hetkeksi. On ollut mukava ja rauhaisa päivä tässä kotona. Silti vähän väsy painanut tänään ja muutenkin. Olen ollut vähän itku- ja ärsytysherkkä viime päivinä. 

Ensi viikolla minun täytyykin varmaan taas alkaa harjoitella sellaista rauhallista kotielämää. Että saataisi taas niitäkin päiviä kun ei ole menoa minnekään. Tai kun ei ole painetta leikkipuistoon lähtemisestä tai erikoisesta ohjelmasta. Hassua kyllä että aina sitä ohjelmaa tuppaa sitten ilmaantumaan. Toisaalta lapsi näyttää nauttivan tosi paljon muskarista, taaperojumpasta ja leikeistä toisten lasten kanssa. Hän nauttii bussilla matkustamisesta esim. kaupunkiin ja kävelyretkistä, joilla hän saa kävellä itse esim. lähikauppaan ja takaisin. Itseä vaan välillä stressaa se, että pitäisi muka joka päivä olla menossa johonkin. Nämä päivät on myös kivoja, kun voi ulkoilla kotipihassa ja leikkiä sisällä rauhassa. Toisaalta kyse voi olla myös tylsistymisestä. Että nimenomaan minä olen tylsistynyt tuohon samaan leikkipuistoon, jossa usein käydään ja samanlaisiin viikkoihin ja samanlaisiin kuvioihin päivästä toiseen. Täytynee alkaa keksiä jotain muuta välillä. Lähteä vaikka autolla johonkin lähistölle.

Olen tosi onnellinen, että meidän lapsella on niin hyvä isä. Ja lapsikin nauttii isin seurasta ja puhuu isistä hänen ollessa töissä. Juoksee isiä karkuun ja kikattaa isin ja lapsen kahdenkeskisissä iltapuuhissa. Antaa suukkoja isin partanaamalle ja vaatii isiä istumaan ruokapöytään seuraksi. Työntää lautasensa isiä kohti, että "anna isi sä mulle ruokaa". 

Isät on tärkeitä. <3