Viidettä kertaa neuvolassa, rv 31+1

Ensinnäkin neuvolatädillä ei ollut hajuakaan, että olin ylipäätään tulossa. Odotettuani parikymmentä minuuttia käytävällä koputtelin oveen ja selvisi, että hänen antamansa käyntiaika ei ollut viime kerralla kirjautunut hänen aikatauluunsa. No onneksi oli 20 minuuttia ennen seuraavaa asiakasta, niin ehdittiin siinä kuitenkin ottaa mittoja ym.

Neuvolan puntari näytti taas enemmän kuin kotipuntari, mutta terkkari sanoi mukavasti, että "sievästi on painoa tullut". Ei siis hätää. :) Sf-mitta oli 28,5cm, mikä oli vain 1,5cm enemmän kuin lääkärineuvolassa rv 26+4. Kuulemma silti kasvaa "kuin oppikirjassa". Hih, mukava kuulla. Terkkari sanoi, että mun lääkärillä on erilainen mittaustapa kuin hänellä, että siksi nuo kaksi mittausta eivät ole aivan linjassa keskenään.

Vauvan tarjontaa kokeili nyt ensimmäisen kerran vähän tarkemmin. Aiemmin ei ole painellut mahaa. Vauvan jalat/kohdun yläreuna kuulemma tuntuu kylkiluiden luona ja pää alavatsalla. Vauvan selän arvioi olevan minusta katsottuna oikealla puolella, mikä tuntuu kyllä uskottavalta, kun useimmat liikkeet tuntuu vasemmalla. Vauva pystyy kuulemma vielä kääntymään toisinpäin ja terkkari varoittelikin, että jos näin käy, siitä voi tulla mulle huono olo. Oli hauska kun terkkari kyseli, että millainen vauva on mahassa. En minä oikein osannut vastata muuta kuin että välillä selkeästi nukkuu ja välillä mesoo. Vauvan temperamentti voi näkyä jo nyt vauvan liikkeissä. :)

Kaikki muut jutut oli myös kunnossa. Seuraavan ajan sain jo kahden viikon päähän. Kiva! Kyllä varmaan muutenkin alkaisi pian olla noita aikoja tiheämmin, mutta ehkä terkkari antoi seuraavan ajan nopeasti myös siksi, kun tämä käynti jäi vähän lyhyeksi.

Neuvolan jälkeen kävin kaupungilla asioilla ja ystävän kanssa teellä. Kotona tein kasvis-kookoswokkia, joka onnistui yllättävän hyvin. Miehen tultua kotiin vauva antoi hälle hurjat nyrkkimatsit, mistä tuli itsellekin hyvä mieli. Nytkin tuolla potkii ja hyörii.

Mukava vapaapäivä siis. :)

Messuja ja puntaria, rv 31+0

Ihan pakko todeta alkuun kliseisesti että poks poks. :) 

Viikko meni taas huippunopeasti, en oikein edes tajua mihin se vilahti. Ja samalla pyörähti 32. raskausviikko käyntiin. Tosin viikonloppukin meni nopeasti, että ei sikäli mitään hurraamista. Mutta pienet fiilistelyt toki huomisesta ves-päivästä! Niille jotka ei tiedä, niin ves on palkallinen vapaapäivä, joita mulle kertyy ammattini ansiosta vuodessa 5 kpl tavallisen vuosiloman lisäksi.

Aamu alkoi jotenkin synkästi. Eilisillan olin yksin kotona kun mies oli kavereidensa kanssa jääkiekkopelissä ja saunomassa, ja jaksoinkin ihmeellisesti valvoa puoliyöhön! Ehkä sen takia tämä aamu lähti hitaasti käyntiin. Ei huvittanut tehdä mitään järkevää vaan heiluin netissä googlaillen synnytys- ja vauvajuttuja, taas kerran. Aurinkokaan ei aamusta paistanut. Nyt kun on ollu niin ihania aurinkoaamuja, niin heti pettyy kun onkin pilvistä. Heh.

Miehen herättyä tehtiin aamupalaa ja mies lohdutti mun kenkkua aamufiilistä siivoamalla parveketta heti aamusta ja lähtemällä vauvamessuille minun seuraksi. Aamulla olin jo päättänyt, että en mene messuille ollenkaan, kun jotenkin oli sellainen olo, että tuskin siellä mitään ihmeellistä uutta on. Päätettiin kuitenkin mennä, kun mies halusi lähteä muutenkin lounaalle kaupunkiin.

Messut oli tosi pienet. Vaikka olin odottanutkin pieniä messuja, ne oli vielä pienemmät kuin kuvittelin. Joitain lastenvaatemyyjiä ja muutama arvonta. Vaatteet toki oli ihania ja jos en olis hypistellyt eilen meidän vauvanvaatteita, olisin varmasti ostanut jotain uutta värikästä. Yksi vakuutusfirma, liikuntakeskus, korumyyjä ja kosmetiikkamyyjä. Yksi valokuvaaja, seurakunnan piste, neuvolan piste ja lelumyyjä. Joitain muita myös. Lapsille oli tarjolla pientä touhua mm. hauskannäköinen pyöräilyrata ja lapsiparkki. Yhdellä pisteellä kerrottiin toiminnallisesta Vauvantai-synnytysvalmennuksesta, josta kiinnostuin. Mutta kyllä minä ainakin keksisin vaikka kuinka monta yritystä/kauppaa/virkistyspaikkaa tältä alueelta, jotka olisi voineet aivan hyvin tulla noille messuille myymään ja mainostamaan itseään. Olisi ollut mukava kuulla laajemmin esim. vauvaliikuntamahdollisuuksista ja perhepuistojen ja perhekerhojen toiminnasta. Ainakin minä olisin myös ihan mielelläni hypistellyt hoitolaukkuja, koruja, eri vaatevalmistajien vaatteita, leluja, lastenkirjoja ja kaikkea muutakin vauvoihin, lapsiin, äiteihin ja perheisiin liittyvää. Onneksi en kuitenkaan odottanut kovin suuria, niin en sitten pudonnutkaan korkealta. :)

Iltapäivä meni myöhäisellä lounaalla, päiväunilla ja miehen kanssa lorviessa Breaking Badiä katsellen. Mukava päivä siis kokonaisuudessaan.

Tänään muuten opin, että rv 34 taitaa olla se rajapyykki, että jos vauva alkaa syntyä niin sitä ei suuremmin estellä. Oonkohan käsittänyt oikein? Siihen on enää kolme viikkoa. Hui. :) Töitä on jäljellä 16 työpäivää. Ihan pian voin jo alkaa tyhjätä työhyllyjäni ja tuoda kotiin kirjoja ja tarvikkeita, joita oon työpaikalle vienyt.

Vauva on ollut tänään rauhallisempi. Pientä möyrimistä on ollut ja pari mojovaa mottausta, kun äiti on tökkinyt ensin. Heh. Huomaan kyllä seuraavani vauvan liikkeitä päivittäin. Toisaalta en edes tunne kaikkia liikkeitä. Lähiaikoina oon liikkeiden tunnustelemista enemmän tykännyt katsella kun vauva liikuttaa mun mahaa. Siitä oonkin huomannut, että vaikka mahan tuntoaisti ei suuremmin noteeraa liikettä, se voi näkyä tosi selvästi iholla.

Huomenna on taas neuvola. Kiva saada sf-mitta, vaikka neukkutäti mittaakin yleensä eri tavalla kuin neuvolalääkäri mittasi viimeksi. Jännittää myös mitä mulle sanotaan painosta ja mitä paino ylipäätään on neuvolan vaa´alla. Oon käynyt siis mielenkiinnosta kotipuntarilla joka sunnuntai. Useimmiten paino junnaa samassa pari viikkoa kunnes pompsahtaa selvästi ylöspäin. Tänään oli taas tapahtunut pompsahdus. Kyllä se aina vähän sielua riipii, mutta ei onneks liikaa. Ei mua kauheasti tuo painon kertyminen huoleta, varsinkin kun tiedän kehoni taipumuksen kerätä helposti useita kiloja ihan vain nestettäkin, mm. hiilaripitoisella ruokavaliolla. Mutta ei sitä toki ihan valaskaan haluaisi olla synnytyksessä. Tässä on kuitenkin vielä pari kuukautta aikaa ja vauvakin vielä kovasti kasvaa, että painoa varmasti tulee jatkossakin. Siksi ehkä vähän mietityttää.

Herkuttelen usein mutta pienillä annoksilla. Syön perusruokaa ja kaksi lämmintä ateriaa päivässä. Ruokamäärät on mielestäni sopivat. Aamupala, välipala ja iltapala kuuluvat asiaan. Paljon hedelmiä ja rasvattomia maitotuotteita. Useimmin öljyä pannulla ja joskus margariinia leivällä, juustoa leivän päällä jos sattuu olemaan, aina ei ole. Toisaalta on myös tosi helppo syödä liikaa, ja kaikkeen tottuu. Että eihän se koskaan haittaa vähän tarkastella että mitä sinne suuhun oikeasti menee. Stressiä en kuitenkaan ole halunnut syömisestä ottaa. Kunhan pysyy suht järkevänä.

Liikunnan suhteen oon ehkä vähän turhan säikky. Pelästyn heti jos mahaa vähän kiristää tai lonkkaniveleen/selkään tuikkaisee kävellessä. Tottakai pitää kuunnella itseään ja ottaa rauhallisesti, mutta ehkä jopa vähän ylireagoin. Toisaalta oon ollut työpäivien jälkeen usein myös tosi väsynyt fyysisesti, että ei ole tullut mieleenkään lähteä edes kävelylle. Ja toisina päivinä on vain laiskottanut. :)

No mutta. Painonnousu on normaalia ja tarpeellistakin raskaudessa (ellei ole jo kovin ylipainoinen ennen raskautta), ja kaikki paino mitä tulee, saadaan kyllä myös lähtemään ajallaan. Nyt on tärkeämpääkin miettimistä, esim. se miten ihanaa on saada oma vauva ja olla näin onnellinen.

Hyvää yötä ja mukavaa alkuviikkoa! Luultavasti palailen jo melko piankin kertoilemaan neuvolakuulumisia. :)

Millainen hoitolaukku? Rv 30+6

Muutama juttu olis mukava vielä ostaa ennen vauvan tuloa. Jonkinlainen vaipparoskis olis ehkä hyvä olla vauvan huoneessa, jossa niitä vaippojakin sitten vaihdellaan. Meillä kun on tavallinen keittiöroskis niin pieni että se täyttyy muutenkin nopsaan. En ole vaan vielä päättänyt, millainen olis hyvä. Lähinnä en tiedä, riittäiskö joku tavallinen roskis vai pitääkö hankkia nimenomaan vaipoille tarkoitettu malli. Itse en koe olevani kovin herkkä hajuille, mutta en myöskään haluaisi, että nätiksi laitettu vauvanhuone haiskahtaa joka käynnillä. :)

Sitten oon miettinyt sitteriä. Se hankitaan joka tapauksessa, mutta jostain syystä ei viitsisi hankkia sitä vielä. Ja toisaalta tekisi mieli samantien mennä kauppaan ostamaan. Mulla on mielessä yksi tietty malli, Baby Björnin sitteri liituraita-kankaalla:




Ehkä sitterin hinta saa epäröimään, kun maksaa yli satasen. Hih, tuntuu oudolta olla välillä näin hintatietoinen ja tarkka. Ennen raskautta olin varma, että en miettisi hintoja yhtään, vaan ostaisin kaiken mitä mieli tekee. Ihan hyvä näin päin.

Ja sitten imetysliivit täytyy hankkia, mutta ne ostan vielä vähän myöhemmin. Ehkä muutaman viikon päästä voisi niitä kattella. Sieltä Changesta ajattelin kysellä, kun muualta en suostukaan enää ostamaan. :)

Mutta tosiaan myös se hoitolaukku tarvitaan. Sopivan tilava, käytännöllinen ja kaunis haussa. Eniten oon pähkäillyt, että hankkiako sellainen peruslaukku, jota mieskin kehtaisi kanniskella, vai naisellisempi josta itse tykkäisin enemmän. Esimerkiks Brion hoitolaukku olis varmaan sellainen, että mieskin voisi sitä ilman häpeää kuljettaa. :) Itsellä vaan tökkii tuo "läppämalli", kun lukioaikoina omistin pitkään samantyylisen laukun, jota käytin koululaukkuna. Vaaleansininen lukiolaukku pyöri pitkään kaapeissa vaikken käyttänyt sitä ja varmaan siksikin rasitti silmää erityisesti, ja värikin oli aika kauhea. Olisihan tuollainen ihan hyvä varmaan ja menisi mukavasti vaunujen rungon päällä.


Mutta sitten oon nähnyt blogeissa aivan ihania naisellisia hoitolaukkuja. Oon tykästynyt itse esimerkiksi tällaiseen Babymel-laukkuun:

Voi olla, että tää kevätkin saa mut ihastelemaan kaikkea tuollaista nättiä ja naisellista. Esimerkiks tämän talven vaatevalinnat oon tehny suunnilleen sen perusteella, että mikä mahtuu päälle. Vaikka hankin muutamia äitiysvaatteita, ne on turvanneet lähinnä selviytymisen. Vaikka esim. ostamani farkkuhame on ihana ja käytännöllinen, alkaa sekin jo kyllästyttää, kun oon pitänyt sitä lähes joka päivä tänä talvena. Alkuraskauden mammafarkuthan ei ole tuntuneet hyviltä piiiitkään aikaan. Uusia äitiyshousuja tai muitakaan odotusajan vaatteita taas ei tekis mieli ostaa parin kuukauden takia. Odotankin, että pääsen kesällä taas mekko-ostoksille ja saan hankkia jotain kivaa, uutta ja kaunista itselleni! :)

Muutenkin on sellainen tuttu yleensä keväisin heräilevä fiilis, että tekis mieli kaunistautua kaikilla tavoilla. :) Kampaajalla ajattelin käydä vielä kerran ennen vauvan syntymää, ja kasvohoitoakin oon miettinyt. Kulmien värjäystä oon pohtinut sekä käsi/kynsihoitoakin välillä kaivannut. Ja hartiahierontaa. Eli kaikkea mahdollista hemmottelua. :) Katsotaan jos vaikka saisin varattua johonkin ajan tässä lähiaikoina.

Nyt aamupalaa miehen kanssa. Aurinko paistaa. <3

Työt vähenee ja vauvan tulo lähenee, rv 30+3

Kyllä se taisi flunssa lopulta minutkin löytää, vaikka oon ollut niin tyytyväinen, että koko raskauden aikana ei ole suurempia tauteja ollut. Viikonloppuna ja maanantaina oli pientä nuhaa ja silmien herkkyyttä, mut eilinen tiistai oli jo parempi. Tänään kuitenkin koko aamupäivän töissä sain pitää paperia sekä oikeassa silmässä että oikeassa nenänreiässä, kun koko ajan vuoti. Muuten olo on ollut vahva ja terve. Onneks sain viettää tänään pitkän pätkän pienimpien nukkarissa, jossa sain itsekin levättyä mukavasti. Ja siellä keksin, että suun kautta hengittäminen vähentää vuotamista. Silmä ja nenäkin siinä sitten rauhottui ja loppupäivä oli jo ihan mukava.

Eilen tuli taas yhteisesti puheeks työkaverien kanssa, että mulle on valittu sijainen. Odotan kovasti jo äitiyslomaa, mutta ajatus siitä, että joku toinen tulee minun paikalle touhuamaan noiden ihanien lapsukaisten kanssa, sai aikaan jonkinlaisen haikeuden. Viimeisimpinä työpäivinä aivan varmasti päästän monet itkut ja annan lukuisat halit kaikille. Työ on työtä, mutta kyllä minä olen kiintynyt noihin hoitolapsiin. Ne on olleet mun muruja jo reilut pari vuotta ja oon seurannut niiden kasvua tosi läheltä päivittäin. Kesällä/syksyllä kyllä ajattelin mennä näyttämään vauvaa sekä työkavereille että hoitolapsille. Etenkin kun lapsetkin on päivittäin eläneet mukana tässä mun odotuksessa: silitelleet mahaa sekä ihailleet ja ihmetelleet sitä, väittäneet tunteneensa potkuja (vaikka eivät välttämättä olis tunteneetkaan, hih), jutelleet vauvalle, kuunnelleet sitä korva mun mahassa kiinni, keksineet vauvalle nimiä ja pohtineet vauvan olemista ja syntymistä. Ja kaikki tämä ihan oma-aloitteisesti. Mutta kunhan työt sitten oikeasti loppuvat, niin varmasti se tuntuu oikein hyvältä. Saa keskittyä ihan kokonaan tähän uudenlaiseen elämänvaiheeseen.

Ja tosiaan, työpäivät vaan vähenevät! Enintään 18 päivää jäljellä. Työkalenteriin kirjoiteltiin alkukeväällä juttuja, joita voitais tehdä ennen kuin jään pois. Lähinnä sellaista toimintavuoden koontia. Nyt alkaa tuntua, että niitä asioita pitäisi oikeasti alkaa tehdä! Vaikka toisaalta en stressaile niistä, koska minun työt joka tapauksessa loppuu kun pääsiäinen on vietetty. :)

On mielenkiintoista, että tässä odotusaikana sitä valmistautuu parhaansa mukaan vauvan syntymään ja vauva-arkeen mm. ostamalla kaikkia tarvikkeita, pesemällä vaatteita ja siivoamalla kotia. Tuntuu välillä niin kovin tärkeältä saada järjestettyä joku tietty kaappi tai varasto. Vaikka sitten kun se vauva oikeasti syntyy, niin eipä siinä varmaan heti mielessä ole keittiön sekavat kaapit tai mikään muukaan tuollainen pikkuasia. Tarkoitan, että odotusajan "suuret ja tärkeät asiat", kuten tavaroiden ostamiset ym. muuttuukin luultavasti yhtäkkiä pikkuasioiksi, kun vauvasta huolehtiminen on niin iso juttu.

Löysin eilen netistä aivan yllättäen meidän synnytyssairaalan sivuston, jossa kerrottiin vastasyntyneen ensipäivistä sekä sairaalan käytännöistä. Sairaala-aika on vilahdellut muutenkin jo mielessä ja kysymyksiäkin herännyt. Mietin esimerkiksi, että saanko sairaalassa riittävästi apua vauvan hoitamisessa. En haluaisi tuntea, että joudun selviytymään liikaa yksin vauvan kanssa. Jokainen kokee tietenkin nämä asiat omalla tavallaan. Minä oon kuitenkin jo varautunut siihen, että siellä pitää itse kysellä paljon asioita ja pyytää tarvittaessa apua. Että jos en itse pyydä apua, minun ehkä oletetaan selviytyvän yksin. 

On myös vaikea kuvitella sairaala-aikaa, kun en ole koskaan ollut sairaalassa hoidossa. Saati synnytysosastolla. Sitä huomaa miettivänsä niinkin pieniä juttuja kuin huoneiden ulkonäköä, omaa ulkoilumahdollisuutta, ruokailukäytäntöjä tms. Oikeasti koen olevani aika noheva naisihminen, että todennäköisesti muutamat sairaalapäivät menee ihan hyvin. Ehkä miehen puolesta vähän harmittaa, että hän joutuu tulemaan yöksi kotiin ja jättämään minut ja vauvan sairaalaan. Ja toki mietityttää, että miltä minusta tuntuu olla siellä yötä ilman rakasta miestä. Onneks miehen vierailuaika on lähes koko päivän pituinen, eli klo 8-20, joten eiköhän siinä kuitenkin ehditä olla yhdessä ja vauvan kanssa. :) Ja luultavasti illalla mua jo väsyttää kiitettävästi, että en välttämättä edes jaksa ikävöidä Ukkoa öisin. :) Tämä kaikki siis olettaen, että synnytys menee suht tavallisesti ja vauva voi olla alusta asti meidän kanssa samalla osastolla. Mutta en murehdi liikaa, lähinnä vain mietiskelen, kun ei ole aiempaa tietoakaan asioista. Varmasti moni asia selveneekin tässä viimeisten viikkojen aikana neuvolassa ja synnytysvalmennuksessa, ja viimeistään siellä sairaalassa sitten. :)

Nyt sapuskaa ja telkkua. Ihana vauva vaihtelee paikkaansa mahassa, venyttelee käsiään ja jalkojaan ja välillä saattaa jopa potkaista niin että äiti säpsähtää. Ja taisinpa bongata sen kuuluisan hikankin, kun niin kovin säännölliseen tahtiin napsutti alamahassa. <3

Niin pitkällä jo! Rv 30+0!

Aina välillä mieleen tulee kaikkia asioita, joita voisin täälläkin pohtia, mut sitten kun istahdan tähän koneelle, pää lyö ihan tyhjää. :)

Tänään on kuitenkin sikäli erityinen päivä, että tänään päästiin 31. raskausviikolle, eli viikkoja kasassa tasan 30+0! Ihan mahtavaa! Oon aina ajatellut, että ne jotka on yli rv 30 niin ne on jo niin kauhean pitkällä raskaudessa, että oikeastaan millä hetkellä vaan voi lapsivedet mennä. Hih, kyllähän varmasti useimmiten vauvat syntyvät lasketun ajan tienoilla tai ainakin täysiaikaisina/hieman lasketun ajan jälkeen. Rv 30 on vaan aina tuntunut niin kovin kaukaiselta asialta itselle. No nyt se on tätä päivää. :)

On myös aika epätodellinen olo. Että juuri MINÄ olen nyt näin pitkällä raskaudessa. Ihan oikeastiko? Ja että pian minä ihan itse olen se ihminen, joka tuntee niitä kovia synnytyssupistuksia ja menee synnyttämään vauvaa sairaalaan. Ja että juuri minä olen se, joka harjoittelee sairaalassa vauvan hoitoa ja imettämistä ja vastasyntyneen pukemista. <3 Niin pitkään oon lukenut ja kuullut toisten vauvauutisia, että tuntuu aivan uskomattomalta, että pian ME ollaan oikeasti niitä, jotka saa ilmoittaa ystäville ja sukulaisille, että "Meille syntyi vauva, joka on x cm pitkä ja painaa x grammaa, äiti ja isi ovat onnensa kukkuloilla". Hih.

Toisaalta onhan tässä vielä 10 viikkoa laskettuun aikaan, mutta jos viikot menee yhtä nopeasti kuin aiemmin, se on lyhyt aika. Mulla on hyvä ja levollinen mieli siitä, että vauvan tavarat alkaa olla jo omilla paikoillaan ja että niitä pieniäkin tarpeellisia juttuja ollaan jo hankittu. Kävin eilen ostelemassa mm. pari tuttia ja yhden tuttipullon varmuuden vuoksi, pestäviä liivinsuojuksia, kosteuspyyhkeitä, pari imetystoppia ja hyttysverkon vaunuihin. :)

Oon myös pessyt jo vauvan vaatteita. Ajattelin, että hoitopöydän laatikossa ne ei ehdi pölyttyä liikaa ja samalla oon hyvin nähnyt, että millaisia vaatteita meillä on. Haluan myös, että äitiyslomalle ei jää liikaa hommia vaan että voin nauttia keväästä, ruoanlaitosta ja leipomisesta, olla ulkona ja nähdä ystäviä. Eniten ehkä vaatteista mietityttää tällä hetkellä, että millaiset vaatteet vauvalla pitäisi olla laitokselta lähtemiseen ja kesäkuun vaunutteluun. Säätä ei voi tietää etukäteen, mutta eihän kesäkuut yleensä kovin lämpöisiä vielä ole. Meillä on kyllä lämmintä vaatetta vauvalle, mutta enemmän ehkä kokoa 56/62. Toisaalta ihan hyvinhän sille voi laittaa vähän isommankin. Ja vilttejä ja sellaisia on, esim. hankin Ruskovillan kapaloliinan tms. joka toimii sitten varmaan myös esim. vaunuissa peittona.

Tykkään noista Ruskovillan tuotteista. Ne ainakin vaikuttaa kestäviltä ja lämpöisiltä. Ostin meidän vauvalle Silkkimyssyn kokoa 0-3kk. Se on ihanan pehmoinen ja jotenkin herkkä ulkonäöltään.

Mulla onkin kahdenlaista mieltymystä vauvan vaatteiden suhteen. Toisaalta tykkään paljon kirkkaista ja selkeistä väreistä, toisaalta myös valkoisesta, hempeästä. Ehkä mulla on mielessä kuva sellaisesta valkoiseen pumpuliin puetusta kääröstä. :)

Oon tyytyväinen kun siivottiin eilen tosi hyvin. Kevätaurinko perinteisesti aina löytää pienetkin pölykertymät tummilta huonekaluilta ja mustan pianon päältä, ja oon monesti turhautunut, kun heti siivouksen jälkeen näyttää siltä kuin pölyjä ei olis pyyhittykään. Yleensä on imuroitu lattia ja sohva sekä pyyhitty kostealla liinalla pölyt. Eilen kuitenkin oivalsin, että "haloo, ne pölyt pitää imuroida myös sieltä huonekalujen päältä". Heh. Silloin ne lähtee paremmin pois. Hyvä minä. Eilen myös pöllytettiin piiitkästä aikaa kaikki meidän matot ulkona. Ne on niin painaviakin, että minä en niitä saa vietyä kerrostalon alakertaan, enkä enää viitsisikään. Mies hoiti matot ja minä pesin lattian. Puhdas koti on ihana. <3 

Huonekaluista ja tavaroista... Sitten kun vauva syntyy tai joskus myöhemmin, haluaisin ehkä sijoittaa meidän massiivisen sohvapöydän jonnekin sijaiskotiin tai varastoon. Pienessä olkkarissa se vie turhaan tilaa, vaikka onkin tosi kiva ja kestävä, appiukon tekemä puupöytä. Meidän häkkivarastoon ei mahdu enää yhtään mitään. Siellä on jo Lundian (?) hylly, makkarin isot vetolaatikostot, miehen lapsuuden ja aikuisuuden ;) lelut, vanhoja tuoleja ja toppatakkeja ja muuta kirppisrompetta, minun hääpuku josta en malta vielä luopua vaikka ehkä kannattaisikin, lamppuja ja paljon muuta pikkutavaraa. Kirppispöytä meidän piti tänä talvena/keväänä ottaa, mutta aika on menny niin nopeasti, että talvivaatteet ei ainakaan mene enää kaupaksi. Ei myöskään ole ollu mitään intoa aloittaa sitä kirppispöydän siivoamis- ja täydentämisrumbaa. Miehen vanhemmilla ei ole säilytystiloja meidän tavaroille, ja ihan periaatteen vuoksi omien vanhempieni omakotitaloon Pohjanmaalle en haluais säilöä mitään mitä ei ole pakko. Hih.

Ehkä oliskin jo aika luopua kokonaan joistain isommista tavaroista. Suotta niitä pienessä varastossa säilyttää jos niitä ei käytä seuraavaan kolmeen/viiteen vuoteen. Sitten toisaalta jos vaikka lähivuosina sattuisi käymään niin, että pitäisi muuttaa isompaan kotiin, niin sitten ehkä jotkut näistä tämänhetkisistäkin isommista tavaroista (niistä jotka on nyt varastossa) vois olla kivoja. Vai haluaisiko sitten ostaa uusia..? Vaikea sanoa. Ehkä täytyy jossain vaiheessa kuitenkin viedä jotain isompaa mun vanhempien luokse. Ei oo kiva että varasto pursuaa. Kodin haluan pitää selkeänä ja tavaramäärän asunnon sisällä mahdollisimman vähäisenä.

Tämmöinen minä näköjään oon, alkukankeuden jälkeen mahdoton pölöttäjä ja tekstin tuottaja. Havahduinkin tässä lähiaikoina, kun oon aina ajatellut olevani ujo ja sisäänpäin vetäytynyt, mutta minkälainen ujo se on, jonka suu käy koko ajan. :) No ehkä olen hitaasti lämpeävä, mutta vauhtiin päästyäni hurja höpöttäjä. Varmasti rasittavankin pitkäsanainen pölöttäjä. No mutta nyt tämä pulisija lähtee tsekkailemaan ja siistimään vauvanhuonetta.

Vauvan potkuja ja painopohdintoja, rv 29+3

Oon aivan unohtanu mainita siitä limatulppa-asiasta, jota viime viikolla pohdin. Kävin siis pissatestissä ja se oli puhdas. Hyvä. Mitään uudenlaisia vuotoja ei ole tullut, joten viikon takainen vaaleanpunainen oli varmaan jotain harmitonta. En ole huolehtinut asiaa enää yhtään, kun ei ole tullut mitään muitakaan epäilyttäviä oireita/kipuja.

Viime yö oli sikäli omituinen, että heräsin pissalle vain kerran, ja sekin oli jo yhdeltä. Oli hassua herätä aamulla ja huomata, että olin nukkunut keskeytyksettä. Muuten oon kyllä pissalla saanut rampata aika usein. Automatkoilla alkaa helposti tuntua, että pissat lirahtaa ihan kohta housuun, vaikka ainakin tähän mennessä oon siltä välttynyt. :) Esim. erään kerran kun bussilla matkasin pienen matkan ystävän luo, niin ajattelin mielessäni, että "paina hyvä kuljettaja nyt sitä kaasua, että päästään äkkiä perille". Vaikka olin käynyt pissalla juuri puolisen tuntia sitten ja bussimatka lyhyt. Hih. Ehkäpä tuo maha alkaa taas jotenkin painaa rakkoa tai tila käy ahtaaksi.

Vauva on tänään antanut kovempia potkuja kuin ennen. Vahvistunut varmaan. <3 Iltapäivällä kun makoilin sohvalla ja mies piti kättä mun ylävatsalla, tuntui kuin mies olisi sormilla kouraissut lujasti mun vatsaa. Vaikka mies ei tekis tietenkään mitään sellaista, oli pakko kysyä, että oliko se todellakin vauva?! Ja vauvahan se siellä, luultavasti jaloillaan potki. Tänään on tullut paljon potkuja nimenomaan tuonne ylävatsaan, joka on aiemmin ollut aika rauhaisaa aluetta.

Oonkin miettinyt, että minkä kokoinen ja painoinen meidän vauva mahtaa olla nyt. Neuvolalääkärihän vauvan painoa viimeksi arvioi rv 26+4, jolloin tulokseksi saatiin jo 1042g. Ja jos ei mitään erikoista ilmaannu, niin uutta painoarviota ei käsittääkseni tehdä. Olin kyllä tyytyväinen silloin, että kilo ylitettiin, ja nythän on tietenkin uutta painoa tullut joka päivä sen jälkeen. Välillä mielessä on käynyt, että mitä jos vauvasta tulee liian iso, kun tuo sf-mittakin tuntui aika isolta silloin (rv 26+4 ja sf oli silloin 27). Terkkari sanoi joskus, että vauvan äidin oma syntymäpaino voi ennustaa jollain tavalla myös vauvan syntymäpainoa. Itse oon syntynyt ehkä noin 3,5 kiloisena, eli ihan keskimääräisen kokoisena. Olen esimerkiks miettinyt, että vaikuttaako vauvan isän aikuispituus vauvan kasvuun jo tässä vaiheessa. Mies kun on tosi pitkä. No parin viikon päästä on taas jo neuvola, niin kattellaan, miten tuo sf-mitta etenee. Vaikka eihän toki tuo sf ole mikään tarkka mittaus, ja kun lapsiveden määrä, mittaustapa ja vauvan asentokin vaikuttanee.. No katsellaan.

Kaikki stressaaminenkin on helpottanut jotenkin yhtäkkiä. Ehkä oon tajunnut jotain olennaista. Oli miten oli, tunnelma on ollut paljon leppoisampi kuin ennen, ja oon osannut olla itse rennompi ja rauhallisempi. Se on tehnyt tosi onnelliseksi. Ja mies on myös ollu aivan ihana. Ollaan yhdessä huolehdittu tiskeistä ja pyykeistä ja ihasteltu vauvan tavaroita.

Nyt iltapalaa. Loppuviikko mukavasti aamuvuoroa töissä, uu-jeah.

Vauvan liikkeistä ja töistä, rv 29+2

Pok pok ja möy möy. Mahassa siis taas potkuttaa ja möyrii joku ihana. Tultiin äsken anopin notkuvien ruokapöytien ääreltä. Vauvakin tuntui nauttivan lohiateriasta ja mustikkapiirakasta. Ainakin liikuskeli siihen malliin. Saatiin myös anopilta yksi söpö vaatekerta vauvalle. Kahvipöydästä noustuani mies huomautti, että mun maha oli aivan pinkeä. Mieleen tuli, että ihanko oikeasti voi syöminen aiheuttaa tuollaisen tiukkuuden, vai olisko jopa jonkinlainen harkkasupistus? En siis ole vieläkään bongannut mitään selkeitä supistuksia. Ja niinkun aiemmin kirjoitinkin, niin eihän niitä edes kaikille tule. Sellaista tunnetta toki mahassa aina toisinaan on, että vauva työntää varmaan itseään minun mahaihoa vasten, semmoista painetta kun möyrii siellä. :) Ja rasituksessa tulee erilaista arkuutta vatsaan.

Oon huomannut vauvan liikehdintää nyt myös työpäivien aikana. Mitään järjestelmällistä liikelaskentaa en ole alkanut tehdä, mutta toki huomaan kuulostelevani vauvan liikkeitä tarkemmin illalla, jos esim. päivällä en ole niitä bongannut. Ja jos töissä on hulinaa, niin uppoudun kyllä työasioihin niin paljon etten ehdi edes tarkkailla vauvaa. 

Tänäänkin oli taas melkoinen päivä töissä. Työntekijöitä poissa, lapsia paljon, oli uusia sijaisia joita piti tietysti ohjata työn lomassa, lapsilla riitti virtaa ja ääntä. Eniten ärsyttää se, että kun menen työpaikalle, niin heti jo ulko-ovella jotkut työkaverit tulevat huokailemaan ja varoittelemaan, että voi voi miten vaikea ja kiireinen päivä on tulossa ja miten lapsia on paljon ja joudutaan olla pienellä aikuisten porukalla ja niin edelleen. Niin että tervetuloa vaan töihin ja mukavaa päivää. Onneksi tänään pääsin yli aika helposti noista kielteisistä tervetulotoivotuksista, kun joskus negatiivisuus tarttuu. Hektisessäkin tilanteessa voi kuitenkin tehdä aika paljon itse sen eteen, millainen päivästä tulee. Ärsyttää semmoinen aikuisten hermostunut hosuminen! Mitä se haittaa jos esim. ruokailuun päästään jonakin päivänä 15 minuuttia myöhässä? Varsinkin jos se varttitunti on käytetty lapsiin ja heidän kanssa olemiseen, aitoon kuulemiseen tai vaikka lapsen synttäreiden juhlistamiseen rauhassa. Argh ärsyttää kun hoputetaan ja annetaan kiireen näkyä.

No mutta. Töissä on siis ollut vaihtelevaa. Välillä ok, välillä tympii. Päiviä silti jo lasken äitiysloman alkuun. Nautin kauheasti ajatuksesta, että mun ei tarvitse ensi syksynä mennä töihin. Kun työpaikalla puhutaan syksyn asioista, huokaisen mielessäni, että nämä jutut eivät onneksi koske mua. :) Fyysisestikin oon jaksanu ihan hyvin. Ei ole pahemmin särkenyt selkää tai mahaa, ja jalatkin suonikohjuineen on olleet yllättävän hyvät nyt viime aikoina.

Huomenna on jo keskiviikko. Päivät ja viikot menee omituisen nopeasti, kun ottaa huomioon, että odotan viikonloppuja aina kovasti. Yleensähän aika matelee silloin kun jotain odottaa. Mietin vähän, että menisinkö ensi viikonloppuna käymään minun vanhempien luona Pohjanmaalla. Enpä vielä tiedä, jaksanko/huvittaako.

 

Voihan verhot! Rv 29+0

Voi paska! 

Minä onnellisena pesin vauvanhuoneen verhot ja silitin ne ja kun laitettiin ne äsken ikkunaan, niin nehän on selvästi lyhyemmät mitä tilasin! Voihan prkl. Yleensä en kiroile, mutta kyllä nyt pääsi useampi ruma sana. Ja niinkun odotin verhojen laittamista!

Tilasin siis mittatilaustyönä verhokauppa.fi:stä kankaan ja siihen ompelupalvelun, eli ompelevat haluamastani kankaasta haluamani pituiset verhot. Vaan ei. Olin tosi tarkkana kun tilasin verhoja, että tilaan oikean määrän kangasta ja että valitsen oikeanlaisen ompelupalvelun, ja sitten tulee liian lyhyet verhot! Ehdin jo niin iloita ihanista harmaista pikkutähdistä valkoisella pohjalla! 

Muutenkin verhot oli ommeltu hassusti. Niihin oli ommeltu aivan tarpeettomasti paksu yläkäänne. Sellainen, joka sopii ikkunoihin, joissa on verhotangot. Eli saisi sen tangon sieltä yläkäänteen sisältä pujotettua. Mutta kun en tilannut sellaisia! Vaan ihan tavalliset nipsuverhot. Tarkistin vielä äsken, että mitä olin tilannut, ja niin se vaan on, että verhokauppa mokasi. Ja vaikka yläkäänteen avaisi, verhoille ei silti tulisi sitä pituutta, jonka tilasin. Kyseessähän voi olla inhimillinen virhe, mutta kieltämättä tulee myös mieleen, että onko kangasta ollut hitusen liian vähän ja sitten vain yritetty silti saada tehtyä siitä meille verhot. Niinkuin ei muka huomattaisi eroa.

Minä en halua maksaa liian lyhyistä verhoista. Kun verhot olivat muutenkin kalliit. Joku muu ehkä olisi voinut kelpuuttaa nämä verhot, mutta mulle tämä on periaatekysymys, kun halusin nimenomaan, että verhot ylettyy lähes lattiaan asti.

Lähetin jo harmistuneen ja selostavan sähköpostin verhokauppaan. Katsotaan myöntääkö kauppa virheensä. Tällä hetkellä suututtaa ja turhauttaa aika paljon. Kiitos että sain avautua teille.


By the way, nyt on jo 30. raskausviikko. Se on jee!

Ostoksia, rv 28+6

Tähtiverhot kuivuu kuivaushuoneessa ja pyykinpesukone pyörittää valkoista lakanapyykkiä vauvan sänkyyn. Sänky pääsi vihdoin omalle paikalleen meidän sängyn viereen, ja makkarin vetolaatikot ahdettiin alakerran häkkivarastoon, tai mies ne sinne sai tungettua. <3

Tässä Doomoo-imetystyyny, joka tuli postissa tällä viikolla. Värinä neutraali harmaa/valkoinen. Ihanan pehmoinen oli pinta. Tykkään. :)

Ja tässä joitain vaatteita meidän vauvalle. Samalla vähän pähkäiltävää teille, että olikohan meille tulossa prinsessa vai prinssi... ;)

Mahakuva, rv 28+5

Tässä eilen otettu mahakuva. Raskausviikkoja 28+5. :)

 

Miltä raskaus on tuntunut vastoinkäymisten jälkeen, rv 28+6

Ne jotka on lukeneet mun aivan ensimmäisen blogitekstini, tietävät, että tämä on kolmas raskaus, jota elän. Lähimmät ystävät, perhe ja työkaverit tietävät, että raskauden odottaminen ja kahdesta keskenmenosta toipuminen olivat minulle/meille erityisen raskasta aikaa. Koin silloin kaikki vaikeat tunteet. 

En ole oikeastaan enää miettinyt rankkaa yritysaikaa. Jotenkin olen halunnut keskittyä nyt vain tähän hyvään ja suureen onneen, jota päästiin elämään. En ole silti unohtanut, miten vaikeaa oli kun piti pelätä, että saadaanko ikinä lasta. Tai sitä, miten epäreilulta edelleenkin tuntuu, kun joku kertoo raskautuneensa vahingossa tai ensimmäisten kiertojen aikana.

Joskus mietin, mitä ihmiset kaupungilla ajattelevat, kun näkevät minut ja vauvamahani. Katseita on nimittäin tullut. :) Tykkään mahastani ja näytän sitä mielelläni. Mielessä on kuitenkin käynyt, että miltä niistä lapsettomista tuntuu, jotka näkevät minut hymyilemässä mahani kanssa. Itse lapsettomana sellainen kirpaisi lujaa. Silloin tuntui tosi epäreilulta. En silti lakkaa hymyilemästä ja silittelemästä tätä rakkaan vauvani yksiötä. Enkä mielestäni liikaa ajattele, mitä vieraat ihmiset minusta ajattelevat. Ehkä halusin vain sanoa, että en ole unohtanut, että olen etuoikeutettu kun saan odottaa lasta ja että raskaus on jo näin pitkällä. Enkä ole unohtanut, miten kipeästi keskenmenot ja pitkä yrittäminen koskettivat.

Lapsettomuuteen liittyen olen miettinyt myös sukulaisiani, ystäviäni ja muita läheisiä. Kukaan ei ole kertonut minulle, että kärsisi lapsettomuudesta. Eikä siitä ole helppo kertoakaan. Eivätkä kaikki edes halua kertoa. Tai että juuri minulle kertoisivat. Olenkin miettinyt, että minun raskauteni saattaa olla vaikea asia myös joillekin tutuilleni. Mutta kuten sanoin, minä saan olla tästä vauvasta ja raskaudesta ja äitiydestä täydellisen onnellinen. Ja myös näyttää onneni. Ymmärrän kuitenkin, miltä lapsettomuus tuntuu.

Raskaana oleminen ei ole ollut aivan sellaista kuin luulin. Ensinnäkin olin tietenkin odottanut kaikenlaisia vaivoja: kovaakin oksentelua, huimausta, selkäkipuja jne. Kuka tietää, vaikka ne olisivat vielä edessä :) mutta tähän mennessä olen päässyt vähällä. Olin ehkä myös luullut, että muutun jotenkin ihmisenä. En osaa oikein selittää sitä tarkemmin, mutta olen lähipäivinä havahtunut ajatukseen, että enhän minä mihinkään ole muuttunut, vaikka vauva onkin tulossa. Samoja asioita tykkään tehdä ja samat asiat ovat epämieluisia. Toki raskaus on tuonut kaikenlaista uutta ajateltavaa ja huolta. Ja siitä stressaamisesta kirjoitinkin jo aiemmin. Mutta oikeasti olen aika samanlainen kuin ennenkin. Se on ollut ehkä jännäkin huomata. Ja mukava. Olen jotenkin tajunnut, että vaikka vauva on suurin mullistus meidän elämässä ja että hän täyttää meidän maailman viimeistään synnyttyään (ja nytkin jo), muutakin elämää on. Äitiyden lisäksi olen edelleen myös vaimo, ystävä, sisko, lapsi, miniä, työkaveri ja paljon muuta. Minulla on omat tunteeni, omat harrastukseni ja lempipuuhani. Samoin minulla on omat kehityshaasteeni. En siis pelkästään ole vain vauvani äiti. Se on ollut jotenkin vapauttavaakin muistaa.

Mutta nyt mun pitää lähteä tekemään aamupalaa ja pukemaan jotain säädyllistä päälle. Tunnin päästä meen ystävän luokse tsekkailemaan hänen ihanalta vauvaltaan pieneksi jääneitä vaatteita. Jos vaikka löytyisi jotain sopivaa meidän vauvalle. :)

Ja piti sanoa, että uusi mahakuva on tulossa aivan piakkoin, kunhan ehdin sen vaan tänne laittaa. Samoin laitan kuvia vauvanhuoneen verhoista ym. hankinnoista kunhan niitä saan näpsittyä.

Touhukas päivä, rv 28+4

Tehokas päivä takana, huoh. Nohevana naisena mulla oli herätyskello soimassa tänään ennen aamuseiskaa, että ehtisin käydä labrassa sekä tehdä rauhassa aamupalaa ennen töihin lähtöä. Valon lisääntyminen on varmasti kyllä helpottanut mun aamuja: seiskalta jaksan nousta jo ylös aika virkeänä. Oli ihana olla niin ajoissa hereillä. Labran jälkeen kerkesin käydä kaupassakin, ja sitten herkkuaamupalaa tekemään. Yleensä laitan nopeasti mikrossa aamupuuron ja hotkin sen suu palaen, kun on aina jo niin kiire. Tänään oli rento aamu.

Töissä sen sijaan oli koko päivän kaikkea meininkiä ja vähän säätöä kaikessa. Touhusin paljon ja ei oikeastaan ollut yhtään rauhallista hetkeä. Kahvitauosta puhumattakaan. Ohjasin aika paljon toimintaa lapsille, olin lasten leikeissä mukana, siivosin, suunnittelin tulevaa toimintaa, kirjotin lasten vanhemmille sähköpostia ja ulkoilin pitkään. Kyllä mä noista kahvitauoista olen ollut aika tarkkana nykyään ja pitänyt puoleni, mutta tänään ei vaan yksinkertaisesti kerennyt. Ihan kiva mieli silti jäi tästä torstaista, vaikka menoa riittikin. Keväinen ja aurinkoinen ulkoilusää piristi iltapäivää, samoin hauskat juttuhetket lasten kanssa. Kroppakin jaksoi yllättävän hyvin.

Aamun ja päivän tohotus alkaa näkyä nyt illansuussa nuutuneena olona. Loppupäivän aionkin lorvia tässä sohvan, jääkaapin ja vessan muodostamassa kolmiossa. :) Ja pikkukoukkauksen saatan tehdä pakastimelle, jonne oli ilmestynyt Trio-jätskipaketti...

Vessayllätyksiä ja kevättä, rv 28+3

Maha tuntuu kasvaneen viime aikoina paljon. Sen huomaa olossakin jo. Tänään oli ensimmäinen sellainen työpäivä, että esim. kumarrellessa alkoi yhtäkkiä pistää terävästi kylkeen tai navan alapuolelle sivuun. Oon hidastanut menemistäni, mutta ehkä pitää taas hidastaa lisää. Vielä kun osaisi. :)

Soittelin tänään neuvolaan, kun jäin miettimään eilistä vessayllätystä. Eilen nimittäin päädyin pohtimaan, että lähtikö multa jo limatulppa tai osa sitä. Limatulppahan suojaa vauvaa raskauden aikana ja poistuu joko vähitellen loppuraskaudessa tai synnytyksessä. Vaikka synnytys ei välttämättä ala heti sen irrottua, irtoaminen kuitenkin viestii kohdunsuun avautumisesta ja kehon valmistautumisesta synnytykseen. Joten voitte arvata, mitä kaikkea oon miettinyt eilen. :)

Neuvolaterkka antoi tällä hetkellä vain lähetteen pissatestiin, jotta saadaan pissatulehdus pois laskuista. Ihan hyvä sekin. Kun muuta omituista vuotoa ei ole ollut (ei ole ollut epäilystä esim. lapsiveden tihkumisesta), niin seuraillaan vaan tilannetta rauhallisin mielin. 

Oon iloinnut tosi paljon tästä keväästä! Yhtäkkiä oon saanut jostain ihan uutta energiaa ja henkistä jaksamista. Työmotivaatioon helpotti hitusen tieto, että mulla on vielä yksi palkallinen ves-vapaapäivä ennen äitiyslomaa. Eli nyt pitäisi vaan päättää, milloin haluaisin sen. :) Ja kotityötkin on hoidettu yhdessä ja ahkerasti miehen kanssa, mikä on tuonut suurta iloa. Ja nää viikot menee ihan hurjaa tahtia, enkä pysy enää edes perässä. Eräälle raskausforumillekin kun kirjoitin, niin laitoin väärät raskausviikot viestiin. Ja pianhan se vaihtuu taas uusi viikko.

Vauvan huoneen sisustamisessa on ollut pieni luova tauko. Isoimmat tavarat on nyt hankittu ja koottu. Joitain yksittäisiä pieniä juttuja oon ostellut, mutta vielä riittää shoppailtavaakin. Esim. harsot, hoitolaukku ja vaipparoskis vois olla hyödylliset. Netistä tilatut tähtiverhot on myös tulleet postiin, viikonloppuna päästäänkin sit niitä laittelee. Jee! :)

12 viikkoa laskettuun aikaan, rv 28+0

Rv 28+0. :)

12 viikkoa laskettuun aikaan, vielä vähemmän vauvan täysiaikaisuuteen. Ei kovin pitkä aika enää. :) 

Töitä jäljellä reilut 6 viikkoa, eli enintään 32 päivää. Ylitöistä saattaa kertyä ylimääräinen vapaa tai sitten ei. Kolmisenkymmentä työpäivää ei sekään kuulosta mahdottoman pahalta. Tosin työmotivaatiota huomiselle päivälle olemassa tasan nolla, mutta ehkä se viikko taas siitä rullaa käyntiin, kun vaan pääsee työpaikalle.

Ihana vauva puuhastelee ja möyrii. <3

Tällaisia päiviä lisää, kiitos, rv 27+6

Tässä lyhyesti tämän kivan päivän ainekset:

- virkeä herätys ennen herätyskelloa
- sama/alempi puntarilukema kuin neuvolalääkärissä
- yllättävä tekstiviesti ystävältä naistenpäivän kunniaksi
- mies, joka siirsi pyykit omatoimisesti narulta kaappiin sekä laittoi uudet pyykit pyörimään
- rauhallinen aamuhetki ja hyvä aamupala huolimatta jääkaapin tyhjyydestä
- yhteinen siivoushetki, jota ei tarvinnut tällä kertaa aloittaa tiskipöydän raivaamisella, koska tällä viikolla ollaan tsempattu astiat aina suoraan pesukoneeseen. Ihanaa!
- puhdas koti <3
- isot ja hyvät ruokaostokset
- oranssinkeltaiset ruusut :)



- meidän kaupasta löytyi tuoretta rucolaa!
- pusuttelut kaupan käytävillä (tiedän, ollaan imeliä heh)
- hyvää, helppoa, epäterveellistä ruokaa ja teetä sokerimunkin kera
- koottu pinnasänky
- vauvan möyrimiset ja vahvat liikkeet
- ystäväpuhelut
- lyhyt kävelyretki sinisen taivaan ja ilta-auringon alla
- rauhallista nettiaikaa ja hömppäohjelmia

Nyt ukon kainaloon ja Breaking bad pyörimään.

Köppäistymistä havaittavissa, rv 27+5

Ah viikonloppua!

Jonkinlainen köppäistyminen on tullut vähitellen tutummaksi. :) Sen huomaa ihan arjessa ja esim. äitiysjoogassa jotkut liikkeet jäi jo tekemättä kun vihloi taas lonkkaniveleen. Kävely töihin aamuisin tuntuu vielä kevyeltä, mutta joinakin päivinä keho on jo kovin väsynyt iltapäiväisellä kotimatkalla. Vaikka matkaa ei ole edes pitkästi. Olot, oireilut ja väsymykset on kovin vaihtelevaisia: jonakin päivänä oon köppäeukko ja jonakin vetreä ja virkeä menijämama.

Pidempi seisominen saattaa väsyttää enemmän jalkoja, ja töissä hakeudun herkästi ja vaistomaisestikin enemmän istumaan kuin ennen. Makuulta nouseminen on hieman jo hidastunut, ja loppuviikon trendinä on ollut kaksi vessakäyntiä yössä (aiemmin ollut vain yksi). Toki heräilen useammin kuin kahdesti, esim. kääntämään kylkeä. Nukkumaan meneminen klo 22 riittää yleensä levänneeseen aamuoloon arkena. Aika harvoin vaan maltan siihen aikaan mennä sänkyyn. Välillä selviän päiväsaikaan ilman pissalla käyntiä pitkänkin ajan, joskus taas käyn aika useinkin. Myös janon tunne on palannut, mikä on varmasti ihan hyvä, kun työpäivän aikana en varmaan juo riittävästi. Rivakka kävely ei enää houkuta.

Muutaman kerran oon aikaansaanut jo maitopyykkiäkin, kun paitaan on tullut pieniä tahroja! Jotenkin vaan kiva huomata, että keho toimii ja asiat etenee. Vauvan liikkeet tuntuu joinain päivinä selvemmin ja joinain päivinä harvoin. Mieliala on ollut tällä viikolla taas ihan hyvä, vaikka työmotivaation puute on varjostanut aamuja. Ehkä työmotivaatioonkin vaikuttaa yleinen tekemisen hidastuminen ja kehon helpompi väsyminen. Ei jaksa eikä toisaalta edes huvita tehdä enää kaikkea niin tehokkaasti. Ja väsyneiden iltapäivävuorojen jälkeen ei huvittaisi elää samaa uudestaan huomenna ja ylihuomenna. Mutta vielä kuitenkin töissä porskutan ja viikot menee nopeasti kun on arkena tekemistä. 

En muista oonko kirjoittanut, miten ihanasti työpaikan lapset elää tätä odotusta mun kanssa. Päivittäin joku lapsista puhuu vauvalle, toivottaa sille hyvät huomenet ja heipat iltapäivällä, silittää mun mahaa tai vitsailee siitä. Mun mahassa on kuulemma jättimäinen suklaamuna, tai sitten diskopallo. En oo halunnut mitenkään tyrkyttää tätä vauva-asiaa lapsille vaan pikemminkin niin, että lapset on itse saaneet kysellä ja kommentoida, jos heistä on siltä tuntunut. Ja yllättävän paljon se on lapsia kiinnostanut ja puhututtanut. Ja meidän vauvakin on varmasti päässyt kokemaan kaikenlaista mun työpäivien aikana. Ainakaan hän ei ole elänyt kovin hiljaisessa ympäristössä..

Kahdeksan kiloa lisää tavaraa, rv 27+2

Tänään haettiin postista äitiyspakkaus. :) En edes ehtinyt vielä kattella sitä rauhassa läpi, kun iltapäivä/ilta on ollut niin täynnä kaikkea muuta oleellista, esim. syömistä ja ystäville viestittelyä. Mutta kuten arvelinkin, saatiin vanha paketti, ja se on ihan ok. Varsinkin siili-makuupussi on kovin mieluisa. Ja olihan siellä muutakin söpöä. :)

Sunnuntaina löin pikkuvarpaani tosi kipeästi sohvan kulmaan. Löysin sisältäni ne rumimmat kirosanat ja suuret kyyneleet. Annettiin varpaalle kylmää ja jomotuskin vähitellen hellitti. Ajattelin, että kyllä se siitä. Eilen aamuna yllätyin, kun töihin kävellessäni varvasta aristi tosi paljon talvikengässä. Työpäivän jälkeen kun otin sukat pois, varvas olikin ihan turvonnut ja tumma. Murtunut tai ei, kuka tietää. No kyllä minä tällä varpaalla onneksi pärjään, kun kävely kuitenkin onnistuu nyt jo ihan tavallisesti. Mutta siis tällaista ylimääräistä tähän alkuviikkoon.

Ostin muuten viikonloppureissusta pitkään kaipaamani äitiysmalliset tukisukkahousut. Omasta kaupungistani en ole löytänyt sellaisia mistään. Kaikki mallit on olleet niitä polvipituisia, jotka ei oo olleet hyviä. Eilen kokeilin näitä uusia ekan kerran, ja voi kun ne olikin hyvät! Veri kiersi oikein hyvin eikä ne puristanu liikaa mahan kohdaltakaan. En nyt muista merkkiä saati kaupan nimeäkään, mutta äitiysvaatteisiin erikoistunut liike. Vauvan liikkeet tuntui tosi hyvin koko sen päivän, kun mahakin sai jonkin verran lisätukea. 

Muutenkin käytän jo päivittäin Anita-tukivyötä. Vyö on tosi helppokäyttöinen ja vähentää/poistaa selvästi selkärasitusta/särkyä. Jos joskus unohdan/laiskottaa laittaa vyötä esim. kauppareissulle tai laitan vyön liian löysälle, aika pian alkaa selkää juilia. Suosittelen kokeilemaan! Ostin vyön jo tosi hyvissä ajoin, ja sitä voi periaatteessa alkaa käyttää milloin vain.

Huomenna alkaa taas äitiysjoogakurssi. Sama kurssi kuin aiemmin talvella, mut ilmoittauduin uudestaan, kun on niin halpa ja kiva. Vähän kyllä jännittää, että miten tää kasvanut maha vaikuttaa niiden liikesarjojen tekemiseen. Ja vähän pitää varoa tuota varvastakin vielä.

Työmotivaatio on selvästi laskenut. Odotan jo paljon äitiyslomaa. Laskutavasta ja pyöristystavasta riippuen mulla on jäljellä enää 7-8 viikkoa töitä ennen loman alkua. Ihan hurjalta tuntuu. Lyhyeltä. Viikotkin menee niin nopeasti. Mutta ihana kun menee. Äitiyslomalla viimeistään "on lupa" pestä vauvan vaatteita ja ostella kaikkia vauvan pikkutarvikkeita.. Nytkin jo tekis mieli pestä vaatteita ym. mut tuntuu, että voiko niitä vielä pestä, kun nehän ehtii vielä moneen kertaan pölyyntyä vauvanhuoneen kaapissa. :) Tekisi myös mieli ostaa kaikkea pientä tarviketta, esim. ensitutteja, tuttipulloja varmuuden vuoksi, vaippoja, rasvoja, jne. Mutta ehtiihän niitä vielä myöhemminkin. :)

Vauvalla on muuten nyt sellainen päivärytmi, että mekin se jo huomataan. Kaikkia liikkeitähän en varmasti tunnekaan. Ja kuten sanoin, esim. ylävatsaan en tunne liikkeitä usein ollenkaan. Voisikohan johtua muuten hieman taaksepäin kallistuneesta kohdusta? Ainakin alkuraskaudessa todettiin sellainen kehon ominaisuus. No mutta siis vauvalla on selvästi rauhallisempia ja vilkkaampia hetkiä. Esim. aamulla hän toisinaan herää, kun minäkin herään töihin. Tönäisyjä aamupalapöydässä. Työpäivän aikana en välttämättä ehdi kuulostella liikkeitä, vaikka välillä huomaan niitä varsinkin rauhallisina hetkinä, esim. palavereissa ja nukkarissa. Alkuiltaisin siinä 18 ja 20 välillä on yleensä jumppahetki, samoin klo 23 aikaan, kun oon itse rauhoittunut yöunille. Joskus vauva herää selkeästi myös yöllä, kun käyn pissalla. On ihana tuntea vauvan potkut, nyrkkeilyt, möyrimiset ja muljahdukset.  <3 Ne saa edelleenkin hymyilemään ja päivittelemään tätä ihmettä. Jotkut äidit on kertoneet kaipaavansa niitä liikkeitä vauvan syntymän jälkeen. Voin hyvin uskoa. :)

Nyt muihin puuhiin. Kello on jo paljon. Hyvää yötä ja kauniita unia!

Yhden ihmisen terapiaistunto, rv 27+0

Kahden päivän löhöloma takana miehen kanssa ja taas takasin kotona. Lomailu sujui leppoisasti. Ekana reissupäivänä nähtiin mun rakkaat sisarukset ja hengailtiin kaupungilla, toisena päivänä laiskoteltiin hotellilla, nautittiin hyvästä ruoasta ja kahviloista sekä vähän kulttuuristakin. Oltiin kahdestaan. Oli ihanaa. <3

Loppuviikolla mua on mietityttäny erilaiset hankalat tunteet. Oon miettinyt, että millaista elämä vauvan kanssa on, ja miten voisin mahdollisesti helpottaa omaa epävarmuutta, jota esikoisvauvan hoitamiseen liittyy. Oon miettinyt, miten mies mahtaa reagoida vauvan syntymiseen ja että ymmärtääkö hän oikeasti, että odotus alkaa olla jo loppusuoralla, ja että ihan oikeasti meille syntyy pian vauva, ihan oikea vauva, joka tarvitsee meitä koko ajan. Ja että mitäs jos olenkin vain aivan väsynyt koko alkuajan ja/tai unohdan iloita vauvasta. Joillekin on käynyt niinkin. Tai ymmärränkö edes itsekään, mitä on tulossa alkukesällä? Ja miten oikeasti suhtaudun tähän elämän suurimpaan muutokseen? On kauhean helppo ajatella etukäteen, että "minä en ainakaan..." tai että "minä kyllä haluan tehdä näin", mutta todellisuus ja tilanne kesällä voi olla täysin erilainen kuin mitä on luullut.

Oon myös miettinyt paljon sitä, millainen vaimo oon ollut raskauden aikana. Tunnen isoja omatunnon pistoja, kun ajattelen sitä nalkuttamisen ja stressaamisen määrää. Oon stressannut nimenomaan vauva-asioista: vakuutuksista, monista hankinnoista erikseen, omasta ja miehen ajankäytöstä, oman liikkumisen vähyydestä, kodin siivouksen tasosta jne. Ja kun murehdin ja ylihuolehdin näitä, puran stressini usein mieheen, esim. valittamalla pienistä ja olemalla tiukkapipo. On ollut jotenkin pakko vain hallita kaikkea ja tehdä kaikki täydellisesti. En haluaisi olla sellainen. Haluaisin olla rento ja iloinen ihminen, rento ja iloinen vaimo, rento ja iloinen odottaja, rento ja iloinen äiti. Oon keskittynyt ehkä liikaa tähän vauvaan ja unohtanut vahingossa miehen. Ajatukset menee vaan niin helposti kaikkiin vauvajuttuihin, ja sitten höpöttelen niitä innostuksissani miehelle joka päivä. Vaikka voisi välillä puhua muustakin. Tai olla ihan vaan puhumatta. :) Mulla on niin rakas mies. <3

Oon tietenkin myös miettinyt, miksi sitten stressailen vauva-asioita. Kaikkia syitä en ala tässä ruotimaan, koska asiat on monimutkaisia. Aiemmin ajattelin helposti, että "ei meille tapahdu mitään pahaa" tai että "kyllä me saadaan sitten helposti lapsi". Mutta kun huomasi, että kuuluukin siihen epäonniseen joukkoon, joka joutuu kohtaamaan keskenmenoja, lapsettomuutta tai muuta kurjuutta, niin tajusikin, että ei me ollakaan nk. "turvassa" huonolta tuurilta. Ehkä tämä vaikuttaa jollain tavalla raskauteenkin. Raskausajan myönteisyydestä ja toiveikkuudesta huolimatta sisällä on varmaan kuitenkin ollut pelkoa keskenmenosta ja kaikesta huonosta, mitä voi tapahtua. Yksi asia on esim. ennenaikainen synnytys, jota oon huomannut välillä ajattelevani. Enkä todellakaan usko olevani ainut äiti, joka odottaa kiihkeästi mahavauvansa kasvavan niin vahvaksi ja suureksi, että pärjäisi ulkopuolisessakin maailmassa. Ennenaikaisen synnytyksen ajattelu saa myös aikaan stressiä: vauvan tavarat on hankittava ajoissa ja valmistauduttava henkisesti, että vauva on tulossa, eikä tarkkaa ajankohtaa voi tietää. Tässä vain yksi selitys stressille.

Onneksi elämäänsä voi itse vaikuttaa, kunhan tajuaa asiat, joissa haluaa muuttua. Jatkossa keskityn olemaan rennompi ja yritän luottaa enemmän itseeni ja myös miehen taitoihin ym. Puhun itsestäni myönteisemmin ja ajattelen enemmän missä olen hyvä, kuin että mitä en vielä osaa. Ehkäpä rentoudun vähän ja mieskin saa huilia nalkuttamisesta. :)

Toisaalta on pakko vielä mainita, että kaikki tunteethan on sallittuja ja luonnollisia, eikä mitään tunteita pitäisi yrittää poistaa väkisin. Oon ehkä unohtanut sen itse jossain vaiheessa, ja siksikin esim. vahvat epävarmuuden välähdykset on tuntuneet niin pelottavilta. On sallittua olla jännittynyt, peloissaan, pettynyt, harmistunut. Kun antaa tunteen tulla ja hyväksyy sen, se menee nopeammin ohi ja voi jatkaa paremmalla mielellä. Jos sitoo itseensä kaikki kielteiset tunteet, ne alkaa vaan suotta kuormittaa.

Vielä yksi asia tunteista. Nimittäin tunteista ystäviä kohtaan. Varsinkin mun lähimmät ystävät on mulle älyttömän tärkeitä ja rakkaita. Oon todella kiitollinen heistä. Mulle on tärkeää, että näen ystäviäni säännöllisesti ja jos me ei nähdä, niin viestitellään, soitellaan, kysellään ja kommentoidaan. Ollaan kiinnostuneita toistemme elämästä. Joskus mua mietityttää, että olenko minä liian itsekeskeinen ystävien seurassa/viesteissä. Että osaanko riittävästi kysellä muiden kuulumisia ja että ymmärtääkö mun läheiset, kuinka paljon oikeasti niistä välitän. Samaa oon miettinyt työyhteisössäkin, että osaanko oikeasti kuunnella mitä toiset sanoo, vai odotanko vain hetkeä, jolloin saisin sanottua oman asiani. 

Hyvä esimerkki on minun äiti, joka soittelee aina silloin tällöin kysyäkseen kuulumisia ja kertoakseen omiaan. Useimmiten äidillä on itsellään paljon asioita, joita hän haluaa kertoa. Ja joskus tuntuu, että en saa suunvuoroa lainkaan, vaikka haluaisin kertoa jotain mulle tärkeää. Viimeksi kävi niin, että ennen mitään muuta keskustelua äiti kysyikin mun kuulumiset ja sain ihan rauhassa kertoa ne. Tuntui niin ihanalta, että se oikeasti halusi kuulla! Jäinkin silloin tätä miettimään.

Haluan olla hyvä ystävä läheisilleni. Haluan kuulla toisen oikeat ajatukset ja olla niissä läsnä, haluan jakaa ilot ja surut. Haluan rehellistä ja aitoa keskustelua, haluan kuulla salaisuuksia. Haluan tietää ystävieni elämästä. Toisaalta haluan myös, että minusta ollaan kiinnostuneita. Että minun kuulumisia kysellään ja minua halutaan nähdä. Että mun iloissa ja suruissa eletään mukana. Haluaisin, että minulle kerrotaan asioita ja että minut pidetään ajan tasalla. Oon surullinen ja loukkaantunut, jos minä oon aina se, joka viestittää ja kyselee, että mitä kuuluu. Se suututtaakin. Ja saa ajattelemaan, että miksi edes yritän olla ystävä sellaiselle, joka ei ole ystävä mulle. Vaikka olisi kuinka mukava ihminen kyseessä. Niinpä. Surullista.

Mutta onpas mulla nyt ollut analysoitavaa tunne-elämässä! Vaikka oon mietiskellyt lähiaikoina paljon tämmöisiä syvällisiä ja vaikeitakin asioita, oon iloinnut sydämeni pohjasta kaikista hyvistä asioista. Tänä viikonloppuna oon nauranut enemmän kuin pitkään aikaan, ja ollut onneni kukkuloilla siitä tosiasiasta, että tänään alkoi meillä jo 28. raskausviikko! Aivan mahtavaa! Ja vaikka kirjoitinkin paljon nyt noista kielteisyyksistä, mulle kuuluu kuitenkin oikein hyvää ja onnellista.