Kävin tänään ihanassa jalkahoidossa, jonka sain mieheltä lahjaksi ensimmäisen äitienpäivän kunniaksi. Kauneushoitolassa oli rentouttava tunnelma ja kaunis musiikki soi taustalla hämärässä huoneessa, kun jalkani saivat tarpeellista kesähuoltoa. Hoidon jälkeen kiersin vielä kirjakaupassa etsimässä pientä viemistä sukulaistytölle, jonka luona ajattelin kyläillä loppuviikolla. Iltapäivällä käytiin kävelyllä koko perheen voimin, kun oli niin hyvä ilma. Syötiin jätskit ja juoksin ampiaisia karkuun. Keinuttiin ja oli mukavaa yhteistä aikaa.
Huomenna menen kampaajalle. Olen nyt varannut kaikkia hemmotteluja itselleni, kun mies pystyy hoitamaan lasta päivisinkin. Ensi viikolla on kauan kaipaamani selkähieronta. Päätä ihan särki taas yhtenä päivänä, kun olin nukkunut jotenkin vinossa. Niskat ja hartiat ihan jumissa.
Loppuviikoksi lähden tytön kanssa Pohjanmaalle minun vanhempien luo. Miehellä on oma reissu toiseen suuntaan kavereidensa kanssa. Olen iloinen, että hän pääsee nauttimaan kavereiden seurasta ja vapaudesta suhteessa lapsiperheen arkeen. Ihan kiva mennä käymään lapsuudenkodissa, mutta toivon vain että lapsi nukkuisi yhtä hyvin siellä kuin on nukkunut nyt kotonakin. On aamuisin nimittäin nukkunut klo 7-7:30 asti. Luksusta herätä virkeänä.
Meidän kiharatukkainen ja paljon höpöttelevä tyttö otti tänään niin monta askelta itsekseen, että uskallan sanoa niitä ensiaskeleiksi. <3 Vuoden ja puolentoista kuukauden iässä. Meidän uusi leikki on, että tyttö kävelee isin luota äidille ja päinvastoin. Välimatkaa noin 0,5-1m. Äiti tai isi nappaa lapsen kiinni ennen kuin hän kaatuu. Sitten aina nauretaan ja kehutaan. Nyt tyttö on entistä enemmän alkanut saada rohkeutta itsenäiseen kävelyyn. Tänään itsenäisiä askeleita tuli peräkkäin ainakin 6-8. :)
Voisinhan minä höpötellä tänne vaikka mitä asuntolaina-asioita tai unirutiineja tai kesälomafiiliksiä tai mitä vaan, mutta nyt on pakko lähteä nukkumaan. Palaillaan ja mukavaa loppuviikkoa kaikille!
tiistai 28. heinäkuuta 2015
sunnuntai 26. heinäkuuta 2015
Mansikkasirkus ja tatuointihaaveet
Ah miten hyviä mansikoita ostettiin torilta eilen! Miehen loman kunniaksi lähdettiin torikahville heti aamupäivällä. Kahvi maistui hyvältä aurinkoisessa toripöydässä ja leppoisa, meille tuntematon, setä jutteli mukavia. Oli mukava olla liikkeellä hyvissä ajoin, heti aamiaisen jälkeen. Aurinko paistoi lämpöisesti. Ostettiin pari laatikollista mansikkaa pakkaseen. Pakastaessani satoa söin marjoja lähes ällötykseen asti. Niin älyttömän hyviä ne oli. Iltapäivällä käytiin vielä satamassa katselemassa sorsia sekä käyttämässä ravintolalahjakortti mättöpaikassa. Ei ollut kovin hyvää ruokaa American Dinerissa. Juuri siksi ei siellä käydäkään yleensä.
Olen viime päivinä pyöritellyt mielessä uutta tatuointihaavetta. Aluksi ajattelin, että sitten kun vähän vielä kevenen ja kiinteydyn, niin palkinnoksi otan uuden tatuoinnin. Alan kuitenkin luopua tuosta ajatuksesta, koska en jaksa odottaa niin kauaa. Heh. En nimittäin ole millään laihdutuskuurilla vaan toivon laihtuvani vähitellen elämäntapamuutoksen myötä.
Tällä hetkellä minulla on kaksi tatuointia: aurinko sääressä ja japanilainen merkki yläselässä keskellä. Molemmilla on oma merkityksensä minulle enkä ole katunut kumpaakaan. Auringon kuva ilmentää minulle rohkeuden, itsenäisyyden ja minuudenkin löytämistä. Sitä että ensimmäisenä täytyy pitää itsestään huolta (pallo) ja vasta sitten voi antaa itsestään muille (säteet). Yläselässä "komeilee" 18-vuotiaana vanhemmiltani salaa otettu merkki, joka tarkoittaa rakkautta. Romanttista rakkautta se ei ole koskaan minulle merkinnyt vaan yleisesti rakkautta elämää ja kanssaihmisiä kohtaan, myönteistä ja kiitollista asennetta.
Nyt on kuitenkin alkanut tuntua, että haluaisin peittää rakkausmerkin. Se on vähän mennyttä aikaa ja minäkin haluan uudistua. Itäisien maiden kielillä otetut merkit ovat nykyään aika kliseisiä ja se on myös yksinäinen keskellä yläselkää. Yksi vaihtoehto olisi tehdä sen ympärille jokin muu iso kuva, joka sopisi vanhaankin. Toinen vaihtoehto on peitekuva. Joka tapauksessa olen yllättänyt itseni haaveilemasta aika isosta tatuoinnista, sellaisesta joka kulkisi selkää pitkin ylhäältä alas, puolelta toiselle. Ei koko selässä, mutta yläosassa. Pidän puhdastakin ihoa tosi kauniina, mutta olen jo pitkän aikaa ihastellut joidenkin kauniita ja isoja tatuointeja.
Tämä tatuointihaave on levännyt pöytälaatikossa pitkään, koska en ole keksinyt millaisen uuden kuvan haluaisin. Yritän pysytellä poissa niistä yleisimmistä kukista, perhosista ja höyhenistä. Nyt ihastuin tosi paljon yhteen netissä näkemääni pitsimäiseen tatuointiin, johon oli yhdistetty vähän kukkia, pöllöä ja koukeroita. Se oli naisellinen ja korumainen, mutta ei liian herttainen. Pöllöjä minä vältän myös. Ihan vain siksi että niitä on nyt joka paikassa. Tykkään kyllä niistä muuten. Haluan musta-harmaan, kauniin, näyttävän, naisellisen, selkeän, omaperäisen ja laadukkaan tatuoinnin.
Pitäisi käydä näyttämässä tatuoijalle minun selkäkuvaa ja kysyä hänen mielipidettä. Että voiko sitä peittää vai mitä hän suosittelee. Rakkaus-merkki on vähän koholla ja siksi epäilen, että onnistuuko peittäminen. Joskus tatuointia täytyy ensin haalistaa laserilla. En tiedä lähtisinkö sellaiseen. Tiedän jo kenen tatuoijan luokse menen.
Tänään sataa. Ollaan lojuttu aamu kotona ja nyt urhea mies lähti lapsen kanssa uhmaamaan säätä ulos. Heh lapsi melkein nukahti meidän sänkyyn äsken kun pötköteltiin. Harvinaisia aamuja tällaiset, että ollaan koko perheen kesken. Miehellä kun on ollut niin usein harrastusjuttuja viikonloppuisin. Ja taitaa tänäänkin olla iltapäivästä. Ihanaa kun nyt on kuitenkin yhteistä lomaa!
Nyt menen lämmittämään eilistä ruokaa itselleni ja pian ne kaksikin tulevat syömään. Sitten laitetaan lapsi pottailun kautta päikkäreille ja ehkä pötkähdetään itsekin peiton alle tai ainakin valutaan sohvan syövereihin. Tai selataan asuntoilmoituksia tai tatuointisivuja. Tai pelaan Candy Crushia tai syön tummaa minttusuklaata palasen. Sunnuntai. :)
Nyt on kuitenkin alkanut tuntua, että haluaisin peittää rakkausmerkin. Se on vähän mennyttä aikaa ja minäkin haluan uudistua. Itäisien maiden kielillä otetut merkit ovat nykyään aika kliseisiä ja se on myös yksinäinen keskellä yläselkää. Yksi vaihtoehto olisi tehdä sen ympärille jokin muu iso kuva, joka sopisi vanhaankin. Toinen vaihtoehto on peitekuva. Joka tapauksessa olen yllättänyt itseni haaveilemasta aika isosta tatuoinnista, sellaisesta joka kulkisi selkää pitkin ylhäältä alas, puolelta toiselle. Ei koko selässä, mutta yläosassa. Pidän puhdastakin ihoa tosi kauniina, mutta olen jo pitkän aikaa ihastellut joidenkin kauniita ja isoja tatuointeja.
Tämä tatuointihaave on levännyt pöytälaatikossa pitkään, koska en ole keksinyt millaisen uuden kuvan haluaisin. Yritän pysytellä poissa niistä yleisimmistä kukista, perhosista ja höyhenistä. Nyt ihastuin tosi paljon yhteen netissä näkemääni pitsimäiseen tatuointiin, johon oli yhdistetty vähän kukkia, pöllöä ja koukeroita. Se oli naisellinen ja korumainen, mutta ei liian herttainen. Pöllöjä minä vältän myös. Ihan vain siksi että niitä on nyt joka paikassa. Tykkään kyllä niistä muuten. Haluan musta-harmaan, kauniin, näyttävän, naisellisen, selkeän, omaperäisen ja laadukkaan tatuoinnin.
Pitäisi käydä näyttämässä tatuoijalle minun selkäkuvaa ja kysyä hänen mielipidettä. Että voiko sitä peittää vai mitä hän suosittelee. Rakkaus-merkki on vähän koholla ja siksi epäilen, että onnistuuko peittäminen. Joskus tatuointia täytyy ensin haalistaa laserilla. En tiedä lähtisinkö sellaiseen. Tiedän jo kenen tatuoijan luokse menen.
Tänään sataa. Ollaan lojuttu aamu kotona ja nyt urhea mies lähti lapsen kanssa uhmaamaan säätä ulos. Heh lapsi melkein nukahti meidän sänkyyn äsken kun pötköteltiin. Harvinaisia aamuja tällaiset, että ollaan koko perheen kesken. Miehellä kun on ollut niin usein harrastusjuttuja viikonloppuisin. Ja taitaa tänäänkin olla iltapäivästä. Ihanaa kun nyt on kuitenkin yhteistä lomaa!
Nyt menen lämmittämään eilistä ruokaa itselleni ja pian ne kaksikin tulevat syömään. Sitten laitetaan lapsi pottailun kautta päikkäreille ja ehkä pötkähdetään itsekin peiton alle tai ainakin valutaan sohvan syövereihin. Tai selataan asuntoilmoituksia tai tatuointisivuja. Tai pelaan Candy Crushia tai syön tummaa minttusuklaata palasen. Sunnuntai. :)
torstai 23. heinäkuuta 2015
Kodista, lomasta, syksystä ja työstä
Viime aikoina en ole jaksanut paljonkaan istua koneella saati kirjoittaa meidän arkisista asioista. Edellistä imetysjuttuakin kirjoitin monta päivää pienissä erissä, kun tuntui että se pitää saada valmiiksi pian. Oma aika on mennyt lepäämiseen, ruoanlaittoon, tavalliseen pikkupuuhasteluun. Tytön päikkärit kestävät yleensä 1,5 tuntia, joka menee jo helposti omaan syömiseen ja rentoutumiseen. Paljon on nähty myös ystäviä ja rakkaita. Vaikka moni tärkeä ihminen on jäänyt myös näkemättä. Ja on mietitty asuntoasioita ja odotettu miehen kesälomaa.
Olen unelmoinut uudesta kodista. Meidän nykyinen koti on ihana, mutta tuntuu valitettavasti jäävän pieneksi. Varsinkin lapsen myötä tavaraa on tullut ja suurempi asuintila ei haittaisi. Halutaan, että meidän tulevillakin lapsilla olisi omat huoneet. Lisäksi mies tarvitsisi vähän enemmän harrastustilaa ja minä haaveilen omasta pienestä pihasta, jonne mahtuisi tramppa, syreenipuu sekä muutama mustaherukkapensas. Haaveena ei siis ole mikään suuri kartano vaan käytännöllinen, nätti ja meidän näköinen kaupunkikoti. Neliöitä tärkeämpää ovat asunnon tilaratkaisut. Kun asunnon pohja on toimiva ja tilava, remontoimalla asunnosta voi tehdä itselleen unelmakodin.
Oltiin jo puhuttu lähisukulaisen kanssa, että ostettaisiin häneltä eräs rivitaloasunto. Keskusteltiin hänen kanssaan jo remontista, myyntiaikatauluista ja hinta-arvion teettämisestä. Yhtenä iltana saatiin kuitenkin kuulla, että tämä sukulainen ei ehkä haluakaan myydä koko asuntoa. Tuli petetty olo, kun oltiin luultu, että homma on jo selvä. Meitä oli vähän kuin johdettu harhaan ja elätelty turhia toiveita. No nyt mieli avoinna katsellaan muitakin asuntoja ja mietitään, halutaanko edes ostaa sukulaisen asuntoa enää. Ajattelin aluksi, että sukulaisten ja tuttujen kanssa asuntokaupat voisi tehdä kätevästi, mutta se ei välttämättä menekään niin vaan päinvastoin. Katsellaan nyt kaikkia vaihtoehtoja rauhassa.
Lapsen kanssa ollaan käyty hiekkalaatikolla leikkimässä ja keinumassa. Meidän uusi Plaston taaperokärry on ollut hyvä kapine ulkona, kun se ei keikahda vaikka lapsi nousee sitä vasten. Sisällä lapsi kiipeilee paljon sohvalle, hoitaa nukkea, rakentaa palikkatornia, möyrii meidän sängyllä, soittaa pianoa ja ihastelee Muumi-palapelin paloja, erityisesti Muumipappaa, Pikkumyytä ja Haisulia. Välillä piirretään, kylvetään ja kyläillään.
Miehen kesäloma alkaa vihdoin huomenna. Ihanaa! Ei ole suurempia suunnitelmia lomalle. Miehellä on joitain lyhyitä omia kaverireissuja ja varmasti harrastusjuttujakin. Minä haaveilen mustikkametsään pääsemisestä ja päiväjumpassa käymisestä. Ensi viikolle varasin itselleni myös hemmottelujuttuja eli kampaajan ja kauan odottamani jalkahoidon. Joku pieni yhteinen minireissukin olisi kiva vielä tehdä, esimerkiksi kylpylään tms. Ja tietysti vähän mökkisaunaa, grillaamista, kotieläinpuistoa, yhdessä olemista, rauhallisia kotipäiviä. Sellaista odotan lomalta.
Tämä syksy tuntuu erikoiselta, kun monet minun äitiyslomaystävät menevät töihin. Kirjoitinkin siitä jo. Se muuttaa meidänkin arkea. Nyt kun lapsi nukkuu vain yhdet päikkärit, jää myös enemmän aikaa kaikelle muulle toiminnalle. Aamupäivisin onkin kiva kyläillä tai tehdä jotain muuta erityistä. Aika kuluu siten paremmin eikä lapsikaan tylsisty tässä kotona. Miehen kesäloman jälkeen aletaankin varmaan sitten käydä jossain perhekerhossa, muskarissa, vauvauinnissa tai mitä nyt sitten keksinkin. Ja talvella on kiva kyläillä siskon luona vauvaa hoitamassa. <3 Viimeksi kun yritettiin käydä vauvajumpassa, tytön päiväunirytmi sotki usein suunnitelmat. Tyttö nukkui myös öisin huonosti enkä siksi jaksanut itsekään sinne jumppaan. Nyt yksillä päikkäreillä on paljon helpompi tehdä mitä vaan. Omakin jaksaminen on parantunut, kun on saanut nukkua pitkiä öitä.
Tämän kesän kulku tuntuu hassulta. Tavallaan kesä on jo pitkällä, mutta miehen lomakin vasta alkaa. Kaverit menevät töihin pian ja välillä puhutaan jo syksystä. Ollaan jo reissattu Tampereella hotellilomalla ja Ähtärissä eläinpuistossa. Minä kävin Helsingissäkin. Silti on vielä paljon kesää jäljellä miehen kanssa yhdessä. Se on ihanaa, vaikka tykkään kyllä aina myös syksystä. Lastentarhanopettajana saa syksyllä aloittaa aina puhtaalta pöydältä ja uusin kujein. Saa keksiä uusia juttuja ja tutustua usein myös uusiin lapsiin. Syksy on juurikin sellaista uuden kauden aloittamista, jolloin kaikki on vielä mahdollista ja ihmisetkin usein vielä levänneitä ja tyytyväisiä kesälomien jälkeen.
Välillä aina ajattelen omiakin työjuttuja. Sitä millainen lastentarhanopettaja haluan ja aion olla sitten joskus kun palaan töihin. Tai että minkälainen työpaikka minulla mahtaa sitten olla. Missä työskentelen ja millaisten ihmisten kanssa. Uskallanko olla siellä oma itseni tai osaanko huomioida lasten kanssa asioita joita haluan. Asiat muuttuvat nopeasti työpaikoilla. Ihmiset vaihtuvat. Tavat kehittyvät, ainakin suotavaa olisi. Työhön paluuseen on vielä aikaa, mutta ehkä siksi sitä onkin nyt vielä helppo ja mukava ajatella.
Tämmöistä tänään mielen päällä.
Olen unelmoinut uudesta kodista. Meidän nykyinen koti on ihana, mutta tuntuu valitettavasti jäävän pieneksi. Varsinkin lapsen myötä tavaraa on tullut ja suurempi asuintila ei haittaisi. Halutaan, että meidän tulevillakin lapsilla olisi omat huoneet. Lisäksi mies tarvitsisi vähän enemmän harrastustilaa ja minä haaveilen omasta pienestä pihasta, jonne mahtuisi tramppa, syreenipuu sekä muutama mustaherukkapensas. Haaveena ei siis ole mikään suuri kartano vaan käytännöllinen, nätti ja meidän näköinen kaupunkikoti. Neliöitä tärkeämpää ovat asunnon tilaratkaisut. Kun asunnon pohja on toimiva ja tilava, remontoimalla asunnosta voi tehdä itselleen unelmakodin.
Oltiin jo puhuttu lähisukulaisen kanssa, että ostettaisiin häneltä eräs rivitaloasunto. Keskusteltiin hänen kanssaan jo remontista, myyntiaikatauluista ja hinta-arvion teettämisestä. Yhtenä iltana saatiin kuitenkin kuulla, että tämä sukulainen ei ehkä haluakaan myydä koko asuntoa. Tuli petetty olo, kun oltiin luultu, että homma on jo selvä. Meitä oli vähän kuin johdettu harhaan ja elätelty turhia toiveita. No nyt mieli avoinna katsellaan muitakin asuntoja ja mietitään, halutaanko edes ostaa sukulaisen asuntoa enää. Ajattelin aluksi, että sukulaisten ja tuttujen kanssa asuntokaupat voisi tehdä kätevästi, mutta se ei välttämättä menekään niin vaan päinvastoin. Katsellaan nyt kaikkia vaihtoehtoja rauhassa.
Lapsen kanssa ollaan käyty hiekkalaatikolla leikkimässä ja keinumassa. Meidän uusi Plaston taaperokärry on ollut hyvä kapine ulkona, kun se ei keikahda vaikka lapsi nousee sitä vasten. Sisällä lapsi kiipeilee paljon sohvalle, hoitaa nukkea, rakentaa palikkatornia, möyrii meidän sängyllä, soittaa pianoa ja ihastelee Muumi-palapelin paloja, erityisesti Muumipappaa, Pikkumyytä ja Haisulia. Välillä piirretään, kylvetään ja kyläillään.
Miehen kesäloma alkaa vihdoin huomenna. Ihanaa! Ei ole suurempia suunnitelmia lomalle. Miehellä on joitain lyhyitä omia kaverireissuja ja varmasti harrastusjuttujakin. Minä haaveilen mustikkametsään pääsemisestä ja päiväjumpassa käymisestä. Ensi viikolle varasin itselleni myös hemmottelujuttuja eli kampaajan ja kauan odottamani jalkahoidon. Joku pieni yhteinen minireissukin olisi kiva vielä tehdä, esimerkiksi kylpylään tms. Ja tietysti vähän mökkisaunaa, grillaamista, kotieläinpuistoa, yhdessä olemista, rauhallisia kotipäiviä. Sellaista odotan lomalta.
Tämä syksy tuntuu erikoiselta, kun monet minun äitiyslomaystävät menevät töihin. Kirjoitinkin siitä jo. Se muuttaa meidänkin arkea. Nyt kun lapsi nukkuu vain yhdet päikkärit, jää myös enemmän aikaa kaikelle muulle toiminnalle. Aamupäivisin onkin kiva kyläillä tai tehdä jotain muuta erityistä. Aika kuluu siten paremmin eikä lapsikaan tylsisty tässä kotona. Miehen kesäloman jälkeen aletaankin varmaan sitten käydä jossain perhekerhossa, muskarissa, vauvauinnissa tai mitä nyt sitten keksinkin. Ja talvella on kiva kyläillä siskon luona vauvaa hoitamassa. <3 Viimeksi kun yritettiin käydä vauvajumpassa, tytön päiväunirytmi sotki usein suunnitelmat. Tyttö nukkui myös öisin huonosti enkä siksi jaksanut itsekään sinne jumppaan. Nyt yksillä päikkäreillä on paljon helpompi tehdä mitä vaan. Omakin jaksaminen on parantunut, kun on saanut nukkua pitkiä öitä.
Tämän kesän kulku tuntuu hassulta. Tavallaan kesä on jo pitkällä, mutta miehen lomakin vasta alkaa. Kaverit menevät töihin pian ja välillä puhutaan jo syksystä. Ollaan jo reissattu Tampereella hotellilomalla ja Ähtärissä eläinpuistossa. Minä kävin Helsingissäkin. Silti on vielä paljon kesää jäljellä miehen kanssa yhdessä. Se on ihanaa, vaikka tykkään kyllä aina myös syksystä. Lastentarhanopettajana saa syksyllä aloittaa aina puhtaalta pöydältä ja uusin kujein. Saa keksiä uusia juttuja ja tutustua usein myös uusiin lapsiin. Syksy on juurikin sellaista uuden kauden aloittamista, jolloin kaikki on vielä mahdollista ja ihmisetkin usein vielä levänneitä ja tyytyväisiä kesälomien jälkeen.
Välillä aina ajattelen omiakin työjuttuja. Sitä millainen lastentarhanopettaja haluan ja aion olla sitten joskus kun palaan töihin. Tai että minkälainen työpaikka minulla mahtaa sitten olla. Missä työskentelen ja millaisten ihmisten kanssa. Uskallanko olla siellä oma itseni tai osaanko huomioida lasten kanssa asioita joita haluan. Asiat muuttuvat nopeasti työpaikoilla. Ihmiset vaihtuvat. Tavat kehittyvät, ainakin suotavaa olisi. Työhön paluuseen on vielä aikaa, mutta ehkä siksi sitä onkin nyt vielä helppo ja mukava ajatella.
Tämmöistä tänään mielen päällä.
keskiviikko 22. heinäkuuta 2015
Imetystaipaleen muistelua
Niin se sitten loppui: imetys. Vähitellen mutta silti yllättäin. Iso asia minulle.
Ennen synnytystä en paljonkaan osannut ajatella imetystä tai murehtia onnistuisiko se. Tiesin, että alku voi olla hankalaa ja kaikilla ei tule maitoa ollenkaan tai se loppuu pian. Tiesin, että luultavasti se sattuu aluksi ja on muutenkin säätämistä. Ajattelin kuitenkin, että yritän imettää ja otan kiitollisena vastaan kaiken mitä saan.
Vauva syntyi aamukuudelta ja sai ensimmäiset tissitreenit heti synnytyssalissa. Seuraavan kerran päästiin lähekkäin vasta alkuillalla, koska minä olin kaavinnassa ja heräämössä koko päivän. Vauva sai sillä välin luovutettua maitoa sekä korviketta ruiskulla.
Muistelen aina onnellisena, kuinka nukuin tuhiseva ja ähkivä pikkuvauva kainalossa kaikki sairaalayöt. Maito nousi helposti ja käytännössä uin siinä. Vauvan imuote oli hyvä, mutta irtosi helposti. Rintakumi auttoi. Aluksi imetys sattui jonkin verran, mutta ei liikaa. Vauvapöly varmasti auttoi sietämään pientä kipua. Välillä syötin vain toisesta rinnasta, että toinen puoli sai lepoa. Lanoliinia laitoin välillä.
Ensimmäisinä päivinä ja viikkoina murehdin, saako vauva tarpeeksi maitoa. Vauvan paino nousi sairaalassa tosi hyvin, mutta kotiin päästyä piti käydä kerran painokontrollissa. Annoin maitoa joka itkuun ja ei meillä oikeasti ollut mitään hätää tai ongelmaa vauvan painonnousun suhteen. Vauva söi paljon päivin ja öin.
Imetysasentoja piti opetella. Sairaalassa hoitaja auttoi asettelemaan tyynyjä niin että sain imetettyä istuen. Kylkiasento oli minulle luonnollisin ja helpoin, mutta kotona alkoi onnistua istuenkin. Imetystyyny oli toimiva hetken. Aika pian vauva kasvoi niin paljon ja muuttui sen verran jänteväksi, että häntä pystyi pitämään helposti sylissä ilman tyynyäkin. Imetin usein sohvalla tai sängyllä.
Pulloa ei meidän vauva oppinut kunnolla koskaan. Ehkä olisi oppinut, jos olisi enemmän harjoiteltu. Rintapumppua kuitenkin käytettiin ja pakastettiin maitoa varmuuden vuoksi. Minun ollessa lyhyesti poissa mies aina tarjosi pullomaitoa, mutta harvoin syöminen onnistui. Pidempiä poissaoloja ei voinutkaan sitten tehdä.
Olen jälkikäteen miettinyt, että minä varmasti tuoksuin (lue: haisin) maidolle kilometrienkin päähän. Rintasuojia, tai mitä ne nyt olikaan nimeltään, piti vaihtaa jatkuvasti ja muutenkin käyttää pitkään. Imetystopit olivat ehdottomat ja kotona käytin niitä aina ilman liivejä.
Yhdessä vaiheessa meillä oli megaimetyksiä iltaisin. Syötin vauvaa liioittelematta kaksi-kolme tuntia putkeen, jonka jälkeen itsekin nukahdin yöunille. Sulkeuduin vauvan kanssa makuuhuoneeseen jo klo 19 ja jäin sitten samantien itsekin sinne nukkumaan. Megaimetykset olivat raskaita minulle, mutta toisaalta myös nautin siitä että sain vain maata, ajatella rauhassa ja surffailla netissä puhelimella. Parisuhde olisi voinut ottaa nokkiinsa enemmänkin, mutta onneksi niin ei käynyt. Olin aivan väsynyt enkä jaksanut yhtään huomioida miestä.
Imetin vauvaa usein ja paljon. Oli vaikea tietää, milloin lapsentahtisesta "maitoa joka itkuun" -imetyksestä kannattaisi siirtyä vähän harvempaan. Kahden kuukauden ikäistä vauvaa syötin ennen ja jälkeen jokaisten unien.
Vauvan vatsavaivat olivat tosi kurjia. Yhteen aikaan vauva huusi iltaisin aina kaksi tuntia putkeen. Tunnin huuto oli mahtava yllätys ja poikkeus, kaksituntinen oli tavallinen. Kokeiltiin kaikki mitä osattiin. Yhdessä kuitenkin yritettiin saada syytä selville ja nukuttaa vauvaa. Selvittiin. Ja oltiin onnellisia, että nukahdettuaan vauva kuitenkin nukkui ihan hyvin.
Yritin omalla ruokavaliollani helpottaa vauvan vatsavaivoja. Jotkut ruoat selvästi vaikuttivat ja aikaansaivat huutoja, esim. valkosipuli ja tonnikala. Kun vauvalle tuli lisää ikää ja kiinteät ruoat otettiin mukaan ruokavalioon, minunkaan syömisillä ei ollut enää niin suurta merkitystä. Refluksiakin saattoi olla. Sängynpäätyä nostettiin ylös ja röyhtäytettiin.
Vauva nukkui perhepedissä ehkä noin 7-8 kuukauden ikäiseksi asti. Siihen mennessä olin ehtinyt jo väsyä totaalisesti lukuisiin yöheräämisiin ja soittaa neuvolaankin jo epätoivoisen väsyneenä, että mitä tehdään. Väsynein taisin olla silloin, kun lapsi oli 4-5 kk. Yöimetyksiäkään ei suositeltu vielä silloin lopettamaan ja keinot olivat vähissä. Väsytti ja rasitti. Tykkäsin nukkua perhepedissä, kun sai olla lähellä vauvaa. Toisaalta heräilin pieneenkin äännähdykseen ja pelkäsin kääntää kylkeä, ettei vauva heräisi. Sänkykin tuntui ahtaalta, kun olin tottunut nukkumaan leveästi. Vauva kuitenkin söi öisin vielä monia kertoja, joten olisi ollut raskasta myös nousta häntä nostamaan sängystä vierelle saati että olisin jaksanut keskellä yötä imettää istuen! Juu ei. Toimittiin niin kuin silloin tuntui parhaalta. Yhdessä vaiheessa siirrettiin vauva omaan sänkyynsä meidän sängyn viereen. Mies nosteli vauvaa öisin viereeni. Tuntui kyllä mukavalta nukkua vapaasti.
Minun ollessani reissussa yhden yön 9 kk:n ikäinen vauva nukkui tosi hyvin. Siitä viisastuneena siirrettiin hänet heti omaan huoneeseen ja lopetettiin yöimetyskin. Välillä vielä otin vauvan viereeni aamuyöllä ja sain siten jatkettua koko perheen uniaikaa parilla tunnilla. Yöimetyksen lopetus kokonaan oli kuitenkin lopulta selkeä ja minua tosi paljon helpottava ratkaisu.
Imetys on minun mielestä tosi luonnollinen asia eikä minua häiritse nähdä muiden imetystä. Itsekin jossain vaiheessa rentouduin ja pystyin jo imettämään kahvilassa tai ravintolassa. Kuitenkin aina vähän jännitin muiden suhtautumista, kun olin kuullut toisten äitien saaneen negatiivisia kommentteja kanssaihmisiltä. Toisaalta vauva oli pakko syöttää silloin kun hän huusi. Eikä sitä nälän saapumista voinut ennalta koskaan tietää. Tarkkaa rytmiä kun ei ollut. Vauvan ollessa ihan pieni olinkin aika paljon kotona. Nautinkin siitä, mutta tavallaan olisin tykännyt myös käydä kaupungilla vähän enemmän, kahviloissa ym. näkemässä ihmisiä. Olisi ehkä vain pitänyt olla rohkeampi eikä ajatella niin paljon muiden miellyttämistä. Julkisilla paikoilla imettäminen oli haastavaa myös siksi, että maitoa tuli niin paljon. Omat vaatteet sotkeentuivat helposti, jos apukäsiä ei ollut mukana.
Vähensin imetyskertoja vähitellen. Ajatus lopettamisesta kypsyi mielessäni pitkään ja tuntui aluksi tosi kamalalta ja surulliselta. Silloin ajattelinkin, että jatkan aamu- ja iltaimetyksiä niin pitkään kuin tuntuu hyvältä. Ei ollut mitään syytä kiirehtiä. Oli helpottavaa tajuta jossain vaiheessa, että lapsi ei enää useinkaan hakeutunut rinnalle itse vaan minä olin se joka tuputin. Loppuaikana imetykset olivat ihan vain läheisyyttä ja turvaa. Maitoa tuli yhden herumisen verran, mutta aamuimetyksen jäätyä pois en tuntenut enää herumista ollenkaan. Toivottiin aamuimetyksen jättämisen pidentävän aamuyön unta. Aamuimetys korvattiin nokkamukilla, mutta parissa päivässä sekin jäi pois, kun ei sille ollut tarvetta.
Iltaimetys eli viimeinen imetyskerta jäi pois minun kahden yön Helsingin reissun jälkeen eli lapsen ollessa noin 1 v ja 1 kk. Lapsi oli taas nukkunut tosi hyvin minun ollessa poissa ja iltanukutukset olivat menneet sujuvasti. En uskaltanut ottaa riskiä, että öistä tulisi taas itkuisempia, jos antaisin iltamaidon.
Olen ihan hyväksynyt tilanteen ja tyytyväinenkin, että imetys loppui. Silti kaipaan vielä yhteisiä imetyshetkiä vauvan kanssa. Tyttö oli aina niin onnellisen näköinen rinnalla ja silmät kiinni nautiskeli lämmöstä ja läheisyydestä. Pieni vauva. <3 Siihen nukahti rinnalle syliin tai kainaloon. Haikein mielin muistelen. Nyyh.
Toisaalta olen iloinen myös siitä, että vihdoinkin sain vartaloni takaisin. Raskausajan kehoni oli tyttöni koti, imetysaikana ravinnon tuottaja. Se toi myös vastuuta. Koko imetysajan olen alitajuisesti ajatellut, että minun täytyy taata maidon riittävyys. Tämä on vaikuttanut mm. niin, että olen syönyt helposti liikaa. Ajatellut, että syön kahden edestä. :) Nyt kehoni on vain minua itseäni varten. Se on jotenkin helpottava ja rentouttava ajatus.
Imetys loppui niin vähitellen, että mitään tukkeutumia tms. ei tullut. Muista vaikutuksista en osaa sanoa. Imetyksen aikaansaamat hormonimuutokset varmasti palautuvat tai ovat jo vähitellen palautuneet. Kuukautiset alkoivat joskus kun lapsi oli 8 kk, muistaakseni. Ovulaationkin olen bongannut kerran, siitä ei ole kovin kauaa. Luulen, että aluksi en ovuloinutkaan. Muutenkaan en usko ovuloivani välttämättä joka kierrossa. Mielialamuutoksia oli ehkä vähän joskus keväällä, mutta niitä on vaikea muistella jälkikäteen kun ei muista, mitkä muut elämän asiat ovat saattaneet rasittaa tai stressata silloin. Hormonimuutokset kyllä vaikuttavat minulla yleensä melko voimakkaasti mielialoihin. Kuppikokokin on selvästi palautunut, heh.
Lapsi kasvaa ja elämä muuttuu. Se on pakko hyväksyä. Onnellisena ja tyytyväisenä kuitenkin muistelen meidän kaikenlaisia imetyshetkiä sekä sitä miten imetyksestä tuli alun hapuilun ja epävarmuuden jälkeen lopulta niin helppoa, luonnollista ja ihanaa.
Ennen synnytystä en paljonkaan osannut ajatella imetystä tai murehtia onnistuisiko se. Tiesin, että alku voi olla hankalaa ja kaikilla ei tule maitoa ollenkaan tai se loppuu pian. Tiesin, että luultavasti se sattuu aluksi ja on muutenkin säätämistä. Ajattelin kuitenkin, että yritän imettää ja otan kiitollisena vastaan kaiken mitä saan.
Vauva syntyi aamukuudelta ja sai ensimmäiset tissitreenit heti synnytyssalissa. Seuraavan kerran päästiin lähekkäin vasta alkuillalla, koska minä olin kaavinnassa ja heräämössä koko päivän. Vauva sai sillä välin luovutettua maitoa sekä korviketta ruiskulla.
Muistelen aina onnellisena, kuinka nukuin tuhiseva ja ähkivä pikkuvauva kainalossa kaikki sairaalayöt. Maito nousi helposti ja käytännössä uin siinä. Vauvan imuote oli hyvä, mutta irtosi helposti. Rintakumi auttoi. Aluksi imetys sattui jonkin verran, mutta ei liikaa. Vauvapöly varmasti auttoi sietämään pientä kipua. Välillä syötin vain toisesta rinnasta, että toinen puoli sai lepoa. Lanoliinia laitoin välillä.
Ensimmäisinä päivinä ja viikkoina murehdin, saako vauva tarpeeksi maitoa. Vauvan paino nousi sairaalassa tosi hyvin, mutta kotiin päästyä piti käydä kerran painokontrollissa. Annoin maitoa joka itkuun ja ei meillä oikeasti ollut mitään hätää tai ongelmaa vauvan painonnousun suhteen. Vauva söi paljon päivin ja öin.
Imetysasentoja piti opetella. Sairaalassa hoitaja auttoi asettelemaan tyynyjä niin että sain imetettyä istuen. Kylkiasento oli minulle luonnollisin ja helpoin, mutta kotona alkoi onnistua istuenkin. Imetystyyny oli toimiva hetken. Aika pian vauva kasvoi niin paljon ja muuttui sen verran jänteväksi, että häntä pystyi pitämään helposti sylissä ilman tyynyäkin. Imetin usein sohvalla tai sängyllä.
Pulloa ei meidän vauva oppinut kunnolla koskaan. Ehkä olisi oppinut, jos olisi enemmän harjoiteltu. Rintapumppua kuitenkin käytettiin ja pakastettiin maitoa varmuuden vuoksi. Minun ollessa lyhyesti poissa mies aina tarjosi pullomaitoa, mutta harvoin syöminen onnistui. Pidempiä poissaoloja ei voinutkaan sitten tehdä.
Olen jälkikäteen miettinyt, että minä varmasti tuoksuin (lue: haisin) maidolle kilometrienkin päähän. Rintasuojia, tai mitä ne nyt olikaan nimeltään, piti vaihtaa jatkuvasti ja muutenkin käyttää pitkään. Imetystopit olivat ehdottomat ja kotona käytin niitä aina ilman liivejä.
Yhdessä vaiheessa meillä oli megaimetyksiä iltaisin. Syötin vauvaa liioittelematta kaksi-kolme tuntia putkeen, jonka jälkeen itsekin nukahdin yöunille. Sulkeuduin vauvan kanssa makuuhuoneeseen jo klo 19 ja jäin sitten samantien itsekin sinne nukkumaan. Megaimetykset olivat raskaita minulle, mutta toisaalta myös nautin siitä että sain vain maata, ajatella rauhassa ja surffailla netissä puhelimella. Parisuhde olisi voinut ottaa nokkiinsa enemmänkin, mutta onneksi niin ei käynyt. Olin aivan väsynyt enkä jaksanut yhtään huomioida miestä.
Imetin vauvaa usein ja paljon. Oli vaikea tietää, milloin lapsentahtisesta "maitoa joka itkuun" -imetyksestä kannattaisi siirtyä vähän harvempaan. Kahden kuukauden ikäistä vauvaa syötin ennen ja jälkeen jokaisten unien.
Vauvan vatsavaivat olivat tosi kurjia. Yhteen aikaan vauva huusi iltaisin aina kaksi tuntia putkeen. Tunnin huuto oli mahtava yllätys ja poikkeus, kaksituntinen oli tavallinen. Kokeiltiin kaikki mitä osattiin. Yhdessä kuitenkin yritettiin saada syytä selville ja nukuttaa vauvaa. Selvittiin. Ja oltiin onnellisia, että nukahdettuaan vauva kuitenkin nukkui ihan hyvin.
Yritin omalla ruokavaliollani helpottaa vauvan vatsavaivoja. Jotkut ruoat selvästi vaikuttivat ja aikaansaivat huutoja, esim. valkosipuli ja tonnikala. Kun vauvalle tuli lisää ikää ja kiinteät ruoat otettiin mukaan ruokavalioon, minunkaan syömisillä ei ollut enää niin suurta merkitystä. Refluksiakin saattoi olla. Sängynpäätyä nostettiin ylös ja röyhtäytettiin.
Vauva nukkui perhepedissä ehkä noin 7-8 kuukauden ikäiseksi asti. Siihen mennessä olin ehtinyt jo väsyä totaalisesti lukuisiin yöheräämisiin ja soittaa neuvolaankin jo epätoivoisen väsyneenä, että mitä tehdään. Väsynein taisin olla silloin, kun lapsi oli 4-5 kk. Yöimetyksiäkään ei suositeltu vielä silloin lopettamaan ja keinot olivat vähissä. Väsytti ja rasitti. Tykkäsin nukkua perhepedissä, kun sai olla lähellä vauvaa. Toisaalta heräilin pieneenkin äännähdykseen ja pelkäsin kääntää kylkeä, ettei vauva heräisi. Sänkykin tuntui ahtaalta, kun olin tottunut nukkumaan leveästi. Vauva kuitenkin söi öisin vielä monia kertoja, joten olisi ollut raskasta myös nousta häntä nostamaan sängystä vierelle saati että olisin jaksanut keskellä yötä imettää istuen! Juu ei. Toimittiin niin kuin silloin tuntui parhaalta. Yhdessä vaiheessa siirrettiin vauva omaan sänkyynsä meidän sängyn viereen. Mies nosteli vauvaa öisin viereeni. Tuntui kyllä mukavalta nukkua vapaasti.
Minun ollessani reissussa yhden yön 9 kk:n ikäinen vauva nukkui tosi hyvin. Siitä viisastuneena siirrettiin hänet heti omaan huoneeseen ja lopetettiin yöimetyskin. Välillä vielä otin vauvan viereeni aamuyöllä ja sain siten jatkettua koko perheen uniaikaa parilla tunnilla. Yöimetyksen lopetus kokonaan oli kuitenkin lopulta selkeä ja minua tosi paljon helpottava ratkaisu.
Imetys on minun mielestä tosi luonnollinen asia eikä minua häiritse nähdä muiden imetystä. Itsekin jossain vaiheessa rentouduin ja pystyin jo imettämään kahvilassa tai ravintolassa. Kuitenkin aina vähän jännitin muiden suhtautumista, kun olin kuullut toisten äitien saaneen negatiivisia kommentteja kanssaihmisiltä. Toisaalta vauva oli pakko syöttää silloin kun hän huusi. Eikä sitä nälän saapumista voinut ennalta koskaan tietää. Tarkkaa rytmiä kun ei ollut. Vauvan ollessa ihan pieni olinkin aika paljon kotona. Nautinkin siitä, mutta tavallaan olisin tykännyt myös käydä kaupungilla vähän enemmän, kahviloissa ym. näkemässä ihmisiä. Olisi ehkä vain pitänyt olla rohkeampi eikä ajatella niin paljon muiden miellyttämistä. Julkisilla paikoilla imettäminen oli haastavaa myös siksi, että maitoa tuli niin paljon. Omat vaatteet sotkeentuivat helposti, jos apukäsiä ei ollut mukana.
Vähensin imetyskertoja vähitellen. Ajatus lopettamisesta kypsyi mielessäni pitkään ja tuntui aluksi tosi kamalalta ja surulliselta. Silloin ajattelinkin, että jatkan aamu- ja iltaimetyksiä niin pitkään kuin tuntuu hyvältä. Ei ollut mitään syytä kiirehtiä. Oli helpottavaa tajuta jossain vaiheessa, että lapsi ei enää useinkaan hakeutunut rinnalle itse vaan minä olin se joka tuputin. Loppuaikana imetykset olivat ihan vain läheisyyttä ja turvaa. Maitoa tuli yhden herumisen verran, mutta aamuimetyksen jäätyä pois en tuntenut enää herumista ollenkaan. Toivottiin aamuimetyksen jättämisen pidentävän aamuyön unta. Aamuimetys korvattiin nokkamukilla, mutta parissa päivässä sekin jäi pois, kun ei sille ollut tarvetta.
Iltaimetys eli viimeinen imetyskerta jäi pois minun kahden yön Helsingin reissun jälkeen eli lapsen ollessa noin 1 v ja 1 kk. Lapsi oli taas nukkunut tosi hyvin minun ollessa poissa ja iltanukutukset olivat menneet sujuvasti. En uskaltanut ottaa riskiä, että öistä tulisi taas itkuisempia, jos antaisin iltamaidon.
Olen ihan hyväksynyt tilanteen ja tyytyväinenkin, että imetys loppui. Silti kaipaan vielä yhteisiä imetyshetkiä vauvan kanssa. Tyttö oli aina niin onnellisen näköinen rinnalla ja silmät kiinni nautiskeli lämmöstä ja läheisyydestä. Pieni vauva. <3 Siihen nukahti rinnalle syliin tai kainaloon. Haikein mielin muistelen. Nyyh.
Toisaalta olen iloinen myös siitä, että vihdoinkin sain vartaloni takaisin. Raskausajan kehoni oli tyttöni koti, imetysaikana ravinnon tuottaja. Se toi myös vastuuta. Koko imetysajan olen alitajuisesti ajatellut, että minun täytyy taata maidon riittävyys. Tämä on vaikuttanut mm. niin, että olen syönyt helposti liikaa. Ajatellut, että syön kahden edestä. :) Nyt kehoni on vain minua itseäni varten. Se on jotenkin helpottava ja rentouttava ajatus.
Imetys loppui niin vähitellen, että mitään tukkeutumia tms. ei tullut. Muista vaikutuksista en osaa sanoa. Imetyksen aikaansaamat hormonimuutokset varmasti palautuvat tai ovat jo vähitellen palautuneet. Kuukautiset alkoivat joskus kun lapsi oli 8 kk, muistaakseni. Ovulaationkin olen bongannut kerran, siitä ei ole kovin kauaa. Luulen, että aluksi en ovuloinutkaan. Muutenkaan en usko ovuloivani välttämättä joka kierrossa. Mielialamuutoksia oli ehkä vähän joskus keväällä, mutta niitä on vaikea muistella jälkikäteen kun ei muista, mitkä muut elämän asiat ovat saattaneet rasittaa tai stressata silloin. Hormonimuutokset kyllä vaikuttavat minulla yleensä melko voimakkaasti mielialoihin. Kuppikokokin on selvästi palautunut, heh.
Lapsi kasvaa ja elämä muuttuu. Se on pakko hyväksyä. Onnellisena ja tyytyväisenä kuitenkin muistelen meidän kaikenlaisia imetyshetkiä sekä sitä miten imetyksestä tuli alun hapuilun ja epävarmuuden jälkeen lopulta niin helppoa, luonnollista ja ihanaa.
torstai 16. heinäkuuta 2015
Pikkutaaperon kuulumisia
Tyttö on yhden vuoden ja yhden kuukauden ikäinen. Meidän rakas, touhukas, ilmeikäs taapero.
- Oppii nopeasti uusia juttuja
- On rohkaistunut kävelemään yhdestä kädestä tuettuna
- Kävelee ja juoksee kävelykärryllään hurjaa vauhtia
- Kiipeää sohvalle itsenäisesti ja pomppii selkänojaa vasten villisti
- Peruuttaa yleensä jalat edellä alas sohvalta
- Tykkää kiivetä sohvan kautta isolle ikkunalle maisemia katselemaan ja omia seinäpiirustuksiaan ihastelemaan
- Sanoo selkeästi "anna anna" kun tahtoo jotakin, tarvittaessa komentaa ja käskee
- Harmistuu kovasti, kun ei saa mitä tahtoo
- Syö haarukalla ja lusikalla itse ja syötettynä
- Osoittelee etusormellaan kaikkea ja sanoo, että "kako kako" eli kato kato.
- Tykkää paljon hiekkalaatikkoleikeistä, kissoista, koirista, linnuista, moottoripyöristä ja mopoista, rekka-autoista, traktoreista, keinumisesta ja jalkojen heiluttelemisesta keinuessa, kävelyretkistä rattailla jne.
- Suosikkileluja tällä hetkellä ovat mm. nukke, Lego-poika ja traktori, pieni laiva, lapiot ja sangot, pienet pallot, peltinen pupurasia, uusi Muumi-palapeli.
- Syöttää nukkea, nallea ja pupua leikkilusikalla ja -haarukalla. Vie niitä syöttötuoliin keittiöön ja sanoo "mäm-mäm" eli nam-nam.
- Nauraa kun nukke juoksee ja potkii jalkapalloa
- Kurkkii minua edestakaisin minun jalan takaa ja laittaa kasvonsa piiloon tavaroiden taakse sieltä kurkkien
- Tykkää käydä potalla ja usein sinne jotain tuleekin
- Nukkuu yhdet 1,5 tunnin päikkärit
- Tykkää puuhastella parvekkeella
- Halailee ja pussailee ihanasti isiä ja äitiä. Halauksia ja pusuja saavat myös rakkaat lelut ja pehmolelut sekä kirjoissa olevat eläinhahmot
- Kutittaa äitiä varpaista ja kiljahtelee, koska äitikin kiljahtelee :)
- Laulettu lauluja mm. Magdaleena, Leipuri Hiiva, Autolla ajetaan varovarovasti, Piippolan vaari, Pumppulaulu, Limpsin lampsin jalkapatikalla, Pikkukoira-laulu sekä kaikki äidin mieleen tulevat pupulaulut, ankkalaulut, Muumi-laulut, autolaulut, Pöllörockit, Kardemumman yöt ja muut.
Tarvitseeko kirjoittaakaan, että onnellisia ja onnekkaita ollaan. <3
- Oppii nopeasti uusia juttuja
- On rohkaistunut kävelemään yhdestä kädestä tuettuna
- Kävelee ja juoksee kävelykärryllään hurjaa vauhtia
- Kiipeää sohvalle itsenäisesti ja pomppii selkänojaa vasten villisti
- Peruuttaa yleensä jalat edellä alas sohvalta
- Tykkää kiivetä sohvan kautta isolle ikkunalle maisemia katselemaan ja omia seinäpiirustuksiaan ihastelemaan
- Sanoo selkeästi "anna anna" kun tahtoo jotakin, tarvittaessa komentaa ja käskee
- Harmistuu kovasti, kun ei saa mitä tahtoo
- Syö haarukalla ja lusikalla itse ja syötettynä
- Osoittelee etusormellaan kaikkea ja sanoo, että "kako kako" eli kato kato.
- Tykkää paljon hiekkalaatikkoleikeistä, kissoista, koirista, linnuista, moottoripyöristä ja mopoista, rekka-autoista, traktoreista, keinumisesta ja jalkojen heiluttelemisesta keinuessa, kävelyretkistä rattailla jne.
- Suosikkileluja tällä hetkellä ovat mm. nukke, Lego-poika ja traktori, pieni laiva, lapiot ja sangot, pienet pallot, peltinen pupurasia, uusi Muumi-palapeli.
- Syöttää nukkea, nallea ja pupua leikkilusikalla ja -haarukalla. Vie niitä syöttötuoliin keittiöön ja sanoo "mäm-mäm" eli nam-nam.
- Nauraa kun nukke juoksee ja potkii jalkapalloa
- Kurkkii minua edestakaisin minun jalan takaa ja laittaa kasvonsa piiloon tavaroiden taakse sieltä kurkkien
- Tykkää käydä potalla ja usein sinne jotain tuleekin
- Nukkuu yhdet 1,5 tunnin päikkärit
- Tykkää puuhastella parvekkeella
- Halailee ja pussailee ihanasti isiä ja äitiä. Halauksia ja pusuja saavat myös rakkaat lelut ja pehmolelut sekä kirjoissa olevat eläinhahmot
- Kutittaa äitiä varpaista ja kiljahtelee, koska äitikin kiljahtelee :)
- Laulettu lauluja mm. Magdaleena, Leipuri Hiiva, Autolla ajetaan varovarovasti, Piippolan vaari, Pumppulaulu, Limpsin lampsin jalkapatikalla, Pikkukoira-laulu sekä kaikki äidin mieleen tulevat pupulaulut, ankkalaulut, Muumi-laulut, autolaulut, Pöllörockit, Kardemumman yöt ja muut.
Tarvitseeko kirjoittaakaan, että onnellisia ja onnekkaita ollaan. <3
tiistai 14. heinäkuuta 2015
Yksillä unilla
Meidän päivärytmi näyttää muuttuneen yksien päikkäreiden mukaiseksi. Viikonloppuna minun reissatessa kun lapsi heräsi yllättäen vasta klo 8 jälkeen, mies aloitti uuden käytännön. Nyt on jatkettu sitä ja lapsen unirytmi on ihan uudenlainen. Saapa nähdä kuinka kauan tämä muutos pysyy!
Tällä hetkellä lapsi siis herää aamuisin vasta noin klo 8. Ennen heräsi siis klo 6/6:30. Se on ollut aivan uskomatonta ja ihanaa, parempaa en olisi voinut edes toivoa! Olen itsekin jaksanut paremmin aamut ja aamupäivät. On ollut energiaa leikkiä lapsen kanssa, kun ei ole tarvinnut herätä niin aikaisin. Aamupäivän lapsi on jaksanut touhuta tosi hyvin. Puoliltapäivin ollaan syöty lounasta ja klo 12.30/13 olen laittanut unille. Unta on riittänyt 1,5 tuntia. Sitten välipalaa ja siitä parin tunnin päästä päivällistä. Iltapuuroa on aikaistettu puolella tunnilla eli nyt käydään ruokapöytään noin iltaseiskalta. Siitä pesuille, iltaleikkeihin ja yöpuulle noin klo 20. Se että lapsi menee nukkumaan puoli tuntia aiemmin kuin ennen, on luksusta. Omaa aikaa tuntuu jäävän huomattavasti enemmän kuin ennen. Lapsi on myös selkeästi väsynyt illalla, vaikka jaksaakin touhuta ihan hyvin iltaan asti.
Päivä kerrallaan eteenpäin ja jokaisesta kasin aamuherätyksestä iloiten! Ja niinhän siinä taisi käydä, että imetys loppui. Haikea mieli, toisaalta ok. En ole ihan tajunnut asiaa vielä. Kirjoitan siitä joskus lisää. Nyt äkkiä nukkumaan.
Tällä hetkellä lapsi siis herää aamuisin vasta noin klo 8. Ennen heräsi siis klo 6/6:30. Se on ollut aivan uskomatonta ja ihanaa, parempaa en olisi voinut edes toivoa! Olen itsekin jaksanut paremmin aamut ja aamupäivät. On ollut energiaa leikkiä lapsen kanssa, kun ei ole tarvinnut herätä niin aikaisin. Aamupäivän lapsi on jaksanut touhuta tosi hyvin. Puoliltapäivin ollaan syöty lounasta ja klo 12.30/13 olen laittanut unille. Unta on riittänyt 1,5 tuntia. Sitten välipalaa ja siitä parin tunnin päästä päivällistä. Iltapuuroa on aikaistettu puolella tunnilla eli nyt käydään ruokapöytään noin iltaseiskalta. Siitä pesuille, iltaleikkeihin ja yöpuulle noin klo 20. Se että lapsi menee nukkumaan puoli tuntia aiemmin kuin ennen, on luksusta. Omaa aikaa tuntuu jäävän huomattavasti enemmän kuin ennen. Lapsi on myös selkeästi väsynyt illalla, vaikka jaksaakin touhuta ihan hyvin iltaan asti.
Päivä kerrallaan eteenpäin ja jokaisesta kasin aamuherätyksestä iloiten! Ja niinhän siinä taisi käydä, että imetys loppui. Haikea mieli, toisaalta ok. En ole ihan tajunnut asiaa vielä. Kirjoitan siitä joskus lisää. Nyt äkkiä nukkumaan.
Satatuhatta
Satatuhatta kertaa on minun blogiani katseltu. Hurjaa. Kiitos. Vaikka kirjoitan tätä itselleni ja myös lapselleni, olen iloinen jos joku muukin saa tästä jotain hyvää.
Tänään oli vähän sekava päivä, mutta ihan mukava kuitenkin. Päätä meinasi taas särkeä matalapaineen takia, mutta se meni onneksi ohi, kun huilasin lapsen päikkäriaikaan. Mies teki aamulla minulle ja lapselle hyvää ruokaa ja minä pääsin pitkästä aikaa zumbaan. Iltapäivällä käytiin lapsen kanssa ystävän luona leikkimässä hiekkalaatikolla ja tutkimassa lapsikaverin mielenkiintoisia pikkuleluja. Ilta oltiin kotona rauhallisesti ja odoteltiin isiä töistä. Lapsi söi ison iltapuuron tuttuun tapaansa ja käytiin kylvyssäkin. Isi tuli klo 20 jälkeen ja vei väsyneen tytön nukkumaan.
Kurjaa oli tänään se, että hajotin puhelimeni. Se jäi auton takakontin luukun väliin eikä toimi enää. Plääh. Minulla ei siis ole tällä hetkellä puhelinta käytössä ollenkaan. Yritän viedä sen huomenna huoltoon. Tutut voivat soittaa minun miehelle, jos on asiaa. Toisaalta puhelittomuus on tosi vapauttavaa. Ei tarvitse olla kenenkään saavutettavissa vaan voi oikeasti keskittyä siihen mitä tekee.
Tänään oli vähän sekava päivä, mutta ihan mukava kuitenkin. Päätä meinasi taas särkeä matalapaineen takia, mutta se meni onneksi ohi, kun huilasin lapsen päikkäriaikaan. Mies teki aamulla minulle ja lapselle hyvää ruokaa ja minä pääsin pitkästä aikaa zumbaan. Iltapäivällä käytiin lapsen kanssa ystävän luona leikkimässä hiekkalaatikolla ja tutkimassa lapsikaverin mielenkiintoisia pikkuleluja. Ilta oltiin kotona rauhallisesti ja odoteltiin isiä töistä. Lapsi söi ison iltapuuron tuttuun tapaansa ja käytiin kylvyssäkin. Isi tuli klo 20 jälkeen ja vei väsyneen tytön nukkumaan.
Kurjaa oli tänään se, että hajotin puhelimeni. Se jäi auton takakontin luukun väliin eikä toimi enää. Plääh. Minulla ei siis ole tällä hetkellä puhelinta käytössä ollenkaan. Yritän viedä sen huomenna huoltoon. Tutut voivat soittaa minun miehelle, jos on asiaa. Toisaalta puhelittomuus on tosi vapauttavaa. Ei tarvitse olla kenenkään saavutettavissa vaan voi oikeasti keskittyä siihen mitä tekee.
maanantai 13. heinäkuuta 2015
Äiti lomailee
Minun viikonloppuun kuului Helsingissä mm. kesäisiä kävelyretkiä, hyviä keskusteluja ja nauruja ystävän kanssa, herkullisia torimansikoita, rauhallisia herkkuaamiaisia x 2, halpoja löytöjä kauppahallista, kauniiden puulelujen ihasteluja lelukaupassa, hyvää ruokaa, rentoa terassielämää, laiskottelua peiton alla tunnelmallisessa pikkuhotellissa, halpoja bussimatkoja Onnibussilla.
Tytön viikonloppu piti sisällään mm. pitkiä kävelyretkiä isin kanssa, nukkeleikkejä mummun kanssa sekä riemukkaita kylpytouhuja. Ensimmäisenä aamuna oli herännyt vasta klo 8:30 ja toisena aamuna klo 7:30. Eli aivan ihmeellisen myöhään. Heh, heti kun minä olin poissa. Siihenhän se liittyy. Olivat myös pärjänneet hyvin yksillä päikkäreillä ja muutenkin kaikki oli mennyt tosi hienosti.
Tänäkin aamuna tyttö heräsi vasta 8:30, joten nukkuu juurikin nyt ainoita päiväuniaan tälle päivälle. Uudessa päivärytmissä on taas harjoittelemista äidille, mutta tämä rytmi tuntuu selkeämmältä ja kuitenkin mukavammalta kuin kaksien päiväunien rytmi. Päivä kerrallaan katsellaan, että tulisiko tästä nyt tapa. Eilen jätin iltamaidonkin antamatta ja mies antoi viikonloppuiseen tyyliin nokkamukista pienet maitohörpyt. Vähän tyttö itkeskeli sängyssä isin tassutellessa, mutta sitten nukahti ja nukkuikin aamuun asti. Minua kaihersi maidon antamatta jättäminen, mutta selvisin. Tuntui, etten ehtinyt sanoa lapselle edes hyvää yötä, nyyh. Johtui ehkä siitäkin, että oli ollut kuitenkin ikävä lasta reissussa. Ehkä ei siltikään anneta tänäänkään illalla enää äidinmaitoa. Se tarkoittaisi siis sitä, että imetys loppui. Katsotaan. Sen kuitenkin tiedän, että jos nyt annetaan taas tissimaitoa, niin lapsi kyllä sitten pyytää sitä jatkossa päivittäin. Ehkä näin on selkeämpää lapsellekin. Vaikka olisinkin mielelläni vielä jatkanut iltamaitoja.
Lapsi oli ihanan onnellisen oloinen isin kanssa olemiseen. Jotenkin tasapainoinen. Minun kanssani hän usein kitisee ja itkee ja pyytää ja vaatii. Nyt oli kotiin tullessani vain tyytyväinen ja jaksoi leikkiä itsekseenkin. Pitänee useammin käydä omissa reissuissa.
Oli kyllä ihana viettää aikaa ystävän kanssa kahdestaan. Ei oltu pitkään aikaan tehty mitään tällaista yhdessä. Aluksi lähteminen lapsen luota tuntuu aina haikealta ja minäkin ikävöin lasta jo aina etukäteen, joskus jopa tirautan vähän kyyneliä. Tuntuu jopa, että en haluakaan lähteä ollenkaan. Mutta kun pääsee matkaan ja määränpäähän niin rentoutuu nauttimaan vapaudesta. Suosittelen muillekin äideille, vaikka aluksi tuntuisikin kurjalta lähteä mihinkään ilman lasta. Tässä asiassa kannattaa kuitenkin haastaa itseään. Kotiin palatessa jaksaa taas leikkiä lapsen kanssa aivan uudella tarmolla.
Tytön viikonloppu piti sisällään mm. pitkiä kävelyretkiä isin kanssa, nukkeleikkejä mummun kanssa sekä riemukkaita kylpytouhuja. Ensimmäisenä aamuna oli herännyt vasta klo 8:30 ja toisena aamuna klo 7:30. Eli aivan ihmeellisen myöhään. Heh, heti kun minä olin poissa. Siihenhän se liittyy. Olivat myös pärjänneet hyvin yksillä päikkäreillä ja muutenkin kaikki oli mennyt tosi hienosti.
Tänäkin aamuna tyttö heräsi vasta 8:30, joten nukkuu juurikin nyt ainoita päiväuniaan tälle päivälle. Uudessa päivärytmissä on taas harjoittelemista äidille, mutta tämä rytmi tuntuu selkeämmältä ja kuitenkin mukavammalta kuin kaksien päiväunien rytmi. Päivä kerrallaan katsellaan, että tulisiko tästä nyt tapa. Eilen jätin iltamaidonkin antamatta ja mies antoi viikonloppuiseen tyyliin nokkamukista pienet maitohörpyt. Vähän tyttö itkeskeli sängyssä isin tassutellessa, mutta sitten nukahti ja nukkuikin aamuun asti. Minua kaihersi maidon antamatta jättäminen, mutta selvisin. Tuntui, etten ehtinyt sanoa lapselle edes hyvää yötä, nyyh. Johtui ehkä siitäkin, että oli ollut kuitenkin ikävä lasta reissussa. Ehkä ei siltikään anneta tänäänkään illalla enää äidinmaitoa. Se tarkoittaisi siis sitä, että imetys loppui. Katsotaan. Sen kuitenkin tiedän, että jos nyt annetaan taas tissimaitoa, niin lapsi kyllä sitten pyytää sitä jatkossa päivittäin. Ehkä näin on selkeämpää lapsellekin. Vaikka olisinkin mielelläni vielä jatkanut iltamaitoja.
Lapsi oli ihanan onnellisen oloinen isin kanssa olemiseen. Jotenkin tasapainoinen. Minun kanssani hän usein kitisee ja itkee ja pyytää ja vaatii. Nyt oli kotiin tullessani vain tyytyväinen ja jaksoi leikkiä itsekseenkin. Pitänee useammin käydä omissa reissuissa.
Oli kyllä ihana viettää aikaa ystävän kanssa kahdestaan. Ei oltu pitkään aikaan tehty mitään tällaista yhdessä. Aluksi lähteminen lapsen luota tuntuu aina haikealta ja minäkin ikävöin lasta jo aina etukäteen, joskus jopa tirautan vähän kyyneliä. Tuntuu jopa, että en haluakaan lähteä ollenkaan. Mutta kun pääsee matkaan ja määränpäähän niin rentoutuu nauttimaan vapaudesta. Suosittelen muillekin äideille, vaikka aluksi tuntuisikin kurjalta lähteä mihinkään ilman lasta. Tässä asiassa kannattaa kuitenkin haastaa itseään. Kotiin palatessa jaksaa taas leikkiä lapsen kanssa aivan uudella tarmolla.
torstai 9. heinäkuuta 2015
Ja eihän se pokka pidä!
No kun toinen niin söpönä istuu syöttötuolissaan, luonnonkihara tukka puurossa ja lisää puuroa päähänsä käsillä levittäen. Tai kun vauhdikkaasti heittää hedelmän palan lattialle ja sitten virnistää naurusuuna minulle niin kuin isompikin lapsi, että "teinpäs noin, hähää". Tai kun kiellän napakasti menemästä isin tietokonetta painelemaan, niin saan vekkulin hymyn. Tai kun "ei"-sana saa lähes aina aikaiseksi lähinnä vain myhäilevän juotoiluilmeen. Yritä nyt siinä sitten pitää pokkaa ja olla vakavana ja kasvattaa. Heh.
tiistai 7. heinäkuuta 2015
Migreenistä, ensi syksystä ja monesta muusta
Edelliset päivät on olleet jotenkin sekalaisia, arkisia, raskaita, mukavia ja jollain tavalla odottavia. Viikonloppu ei tuntunut paljonkaan viikonlopulta, kun miehellä oli molempina päivinä harrastuksia ja hoidin aamupäivät lasta yksin. Käytiin kyllä vähän mökillä grillaamassa mummun kanssa, siivottiin yhdessä sekä tehtiin hyviä tortilloja sunnuntaina. Niistä kaikista tuli hyvä mieli. Jotenkin erikoinen olo kuitenkin ollut. Luulen, että se johtuu siitä, että ensi viikonloppuna menen Helsinkiin ystävän kanssa ja olen kaksi yötä pois kotoa. En minä sitä suuremmin jännitä, odotan vain.
Lapsi on ollut vähän säikky. Leikkiessään olohuoneessa saattaa kamalasti säpsähtää ja säikähtää kun kysyn mennäänkö syömään keittiöön tai kun kyselen mitä lapsi leikkii leluilla. Tai kun tosi tuttu tiskikone päästää jonkun tietynlaisen pikkuäänen. Ihan melkein pomppaa ilmaan ja tepsuttaa sohvaa pitkin äkkiä minun luokse kauhistunut ilme kasvoillaan. Hassua. Uutta.
Lapsi oppi eilen kiipeämään myös meidän sohvalle. :) Minä makoilin sohvalla ja lapsi leikki siihen nojaten. Yhtäkkiä havahduin, että lapsihan makaa minun vieressä. Piti ihan miettiä, että enhän minä siihen häntä nostanut, enhän. Tänäänkin tyttö on kiivennyt sohvalle monta kertaa itse.
Imetystä olen vähitellen vähentänyt. Tällä hetkellä imetän pääsääntöisesti vain illalla. Aamuimetys jäi pois, kun siitä meinasi tulla taas maratonimetystä, mitä en jaksanut. Muutamana aamuna lapsi itkeskeli kun mentiin suoraan sängystä vaipanvaihtopuuhiin, mutta tänä aamuna oli jo tottunut. Olen antanut aamulla lehmänmaitoa nokkamukista. Ensimmäisenä aamuna joi koko mukillisen, mutta sen jälkeen ei paljonkaan. Mieluummin alkaa tutkimaan lelujaan ja katsomaan Pikku Kakkosta, jos se sattuu tulemaan sopivasti. Maidon heruminen väheni selvästi aamumaidon jättämisen jälkeen, kun muutenkin se on ollut tosi hidasta. Eilen ilokseni tajusin, että maitoa kuitenkin vielä tulee vähän, vaikka en sitä huomaakaan ja vaikka vauva ei nieleskele kovin kuuluvasti.
Olen ollut viime aikoina innostunut ruoanlaitosta. Olen kokeillut innolla uusia arkiruokia. Se tuntuu mukavalta ja olen tyytyväinen itseeni. Kirjoitan kokkailuista vielä myöhemmin oman päivityksensä, kunhan kokeilen vielä joitain uusia ruokalajeja. Minulla on ollut paljon mielessä tuo oma elämäntapamuutos, joka on nyt käynnistynyt. Tuntuu hyvältä, että olen jo tehnyt parempia ja terveellisempiä valintoja ja vähitellen alkanut muuttaa pinttyneitä huonoja tapoja, esim. napostelua ja viikonloppujen massiivisia herkutteluja.
Tänään minulla oli pitkästä aikaa migreeniä. Nuoruudessa oli useamminkin ja opiskeluaikoina. Stressi ja jonkinlainen paine laukaisee minun aurallisen migreenin. Ensin tulee silmiin niitä sahalaitaisia inhottavia sokeita alueita ja sitten tulee vähän ällö olo ja päänsärkyä. Burana pitää ottaa aina heti kun aurat alkavat tulla. Silloin yleensä pärjää. Ja lepoa tietysti. Migreeni on osittain perinnöllistä: minun mummulla on ollut sitä. Eri asiat laukaisevat migreenin eri ihmisillä. Migreeni ei myöskään ole aina pelkkää päänsärkyä vaan siihen voi liittyä ihmisillä myös paljon muita oireita, esim. pahoinvointia, ripulia ja väsymystä. Nykyisin migreeni on tosi harvinaista minulla. Elämä on jotenkin tasaantunutkin enkä ole ollut enää niin stressaantunut kuin joskus. Olen oppinut hölläämään ja rentoutumaan.
Eilen käytiin ystävien luona kylässä ja tänään toinen ystävä tuli yllättäen käymään. Oli tosi mukavaa. Juuri tällaista ajanviettoa kaipasinkin! Olen miettinyt jonkinverran, millaista meidän arki tulee olemaan syksyllä, kun minun rakas ystävä palaa äitiyslomaltaan töihin. On ollut ihana vaihtaa kuulumisia päivittäin whatsuppin kautta ja nähdä keskellä päivää. Olla äitiyslomalla yhtäaikaa. <3 Mutta kyllä me ehditään nähdä sitten syksylläkin, vaikka ei varmastikaan ihan niin usein. Ei siitä kannata ottaa kuitenkaan paineita, puhelimet toimii ja voidaan edelleen kylätellä esim. viikonloppuisin.
Minä suunnittelen, että syksyllä alettaisiin käydä lapsen kanssa jossain kerhossa, esim. perhekahvilassa, muskarissa tms. jossa voitaisiin touhuta toisten lasten kanssa ja kuluttaa aikaa. Varsinkin muskari kiinnostaa, jos vaikka saisin sieltä itsellenikin vinkkejä varhaiskasvatuksen musisointeihin.
Lapsi on ollut vähän säikky. Leikkiessään olohuoneessa saattaa kamalasti säpsähtää ja säikähtää kun kysyn mennäänkö syömään keittiöön tai kun kyselen mitä lapsi leikkii leluilla. Tai kun tosi tuttu tiskikone päästää jonkun tietynlaisen pikkuäänen. Ihan melkein pomppaa ilmaan ja tepsuttaa sohvaa pitkin äkkiä minun luokse kauhistunut ilme kasvoillaan. Hassua. Uutta.
Lapsi oppi eilen kiipeämään myös meidän sohvalle. :) Minä makoilin sohvalla ja lapsi leikki siihen nojaten. Yhtäkkiä havahduin, että lapsihan makaa minun vieressä. Piti ihan miettiä, että enhän minä siihen häntä nostanut, enhän. Tänäänkin tyttö on kiivennyt sohvalle monta kertaa itse.
Imetystä olen vähitellen vähentänyt. Tällä hetkellä imetän pääsääntöisesti vain illalla. Aamuimetys jäi pois, kun siitä meinasi tulla taas maratonimetystä, mitä en jaksanut. Muutamana aamuna lapsi itkeskeli kun mentiin suoraan sängystä vaipanvaihtopuuhiin, mutta tänä aamuna oli jo tottunut. Olen antanut aamulla lehmänmaitoa nokkamukista. Ensimmäisenä aamuna joi koko mukillisen, mutta sen jälkeen ei paljonkaan. Mieluummin alkaa tutkimaan lelujaan ja katsomaan Pikku Kakkosta, jos se sattuu tulemaan sopivasti. Maidon heruminen väheni selvästi aamumaidon jättämisen jälkeen, kun muutenkin se on ollut tosi hidasta. Eilen ilokseni tajusin, että maitoa kuitenkin vielä tulee vähän, vaikka en sitä huomaakaan ja vaikka vauva ei nieleskele kovin kuuluvasti.
Olen ollut viime aikoina innostunut ruoanlaitosta. Olen kokeillut innolla uusia arkiruokia. Se tuntuu mukavalta ja olen tyytyväinen itseeni. Kirjoitan kokkailuista vielä myöhemmin oman päivityksensä, kunhan kokeilen vielä joitain uusia ruokalajeja. Minulla on ollut paljon mielessä tuo oma elämäntapamuutos, joka on nyt käynnistynyt. Tuntuu hyvältä, että olen jo tehnyt parempia ja terveellisempiä valintoja ja vähitellen alkanut muuttaa pinttyneitä huonoja tapoja, esim. napostelua ja viikonloppujen massiivisia herkutteluja.
Tänään minulla oli pitkästä aikaa migreeniä. Nuoruudessa oli useamminkin ja opiskeluaikoina. Stressi ja jonkinlainen paine laukaisee minun aurallisen migreenin. Ensin tulee silmiin niitä sahalaitaisia inhottavia sokeita alueita ja sitten tulee vähän ällö olo ja päänsärkyä. Burana pitää ottaa aina heti kun aurat alkavat tulla. Silloin yleensä pärjää. Ja lepoa tietysti. Migreeni on osittain perinnöllistä: minun mummulla on ollut sitä. Eri asiat laukaisevat migreenin eri ihmisillä. Migreeni ei myöskään ole aina pelkkää päänsärkyä vaan siihen voi liittyä ihmisillä myös paljon muita oireita, esim. pahoinvointia, ripulia ja väsymystä. Nykyisin migreeni on tosi harvinaista minulla. Elämä on jotenkin tasaantunutkin enkä ole ollut enää niin stressaantunut kuin joskus. Olen oppinut hölläämään ja rentoutumaan.
Eilen käytiin ystävien luona kylässä ja tänään toinen ystävä tuli yllättäen käymään. Oli tosi mukavaa. Juuri tällaista ajanviettoa kaipasinkin! Olen miettinyt jonkinverran, millaista meidän arki tulee olemaan syksyllä, kun minun rakas ystävä palaa äitiyslomaltaan töihin. On ollut ihana vaihtaa kuulumisia päivittäin whatsuppin kautta ja nähdä keskellä päivää. Olla äitiyslomalla yhtäaikaa. <3 Mutta kyllä me ehditään nähdä sitten syksylläkin, vaikka ei varmastikaan ihan niin usein. Ei siitä kannata ottaa kuitenkaan paineita, puhelimet toimii ja voidaan edelleen kylätellä esim. viikonloppuisin.
Minä suunnittelen, että syksyllä alettaisiin käydä lapsen kanssa jossain kerhossa, esim. perhekahvilassa, muskarissa tms. jossa voitaisiin touhuta toisten lasten kanssa ja kuluttaa aikaa. Varsinkin muskari kiinnostaa, jos vaikka saisin sieltä itsellenikin vinkkejä varhaiskasvatuksen musisointeihin.
torstai 2. heinäkuuta 2015
Ihanaa omaa aikaa
Viime viikkoina olen saanut enemmän omaa aikaa. Sen vaikutus alkaa näkyä entistä selvemmin. Päivät eivät tunnu niin pitkiltä lapsen kanssa enkä ole niin ärtyisäkään miehelle. Olen parempi keskustelija ja kuuntelija. Vastaanottavaisempi ja yleisesti iloisempi. On hyvä olo sisimmässä. Ehkä se on myös tuon elämäntaparemontin aloittamisen vaikutusta (toinen blogi). Sen että saa keskittyä välillä täysin myös itseensä, panostaa omaan terveyteen ja ottaa siihen aikaa.
Minun on monesti jo pitänyt kirjoittaa tukiverkostosta ja sen merkityksestä, erityisesti läheisten ihmisten antamasta lastenhoitoavusta. Olin raskausaikana huolissani, kuinka meidän vauvaperheen elämä lutviutuu suhteessa minun anoppiin, joka asuu melko lähellä meitä. Määräileekö mummu liikaa ja yrittääkö vaikuttaa meidän valintoihin. Huoli on tähän asti ainakin ollut turha ja osaan tarvittaessa myös suodattaa mummun antamat mahdolliset ylisuojelevaiset tms. lastenhoito-ohjeet.
Mummu on hoitanut tyttöä nyt lähes viikoittain täällä meillä kotona. Joskus kaksikin kertaa viikossa. Yleensä keskellä päivää pari tuntia silloin kun mies on töissä. Näin minä olen päässyt johonkin omaan juttuun, esim. lenkille, kuntosalille tai kaupunkiasioille. Hoitoapu on ollut ihanaa. Yleensä mummu vie lapsen ulos, mikä on mukavaa. Tekevät kävelyretkiä puistoihin ja katselevat koiria ja moottoripyöriä. Mummu kyselee tarkkaan, mitä hän voi antaa lapselle esim. välipalaksi ja periaatteessa luotankin, että mitään ylimääräistä herkkua ei lapselle anneta. Varsinkin kun kerrottiin, että tytön hammaspesut sujuvat vähän huonosti tällä hetkellä. Toisaalta voi olla, että jossain vaiheessa näistä ruokailujutuista täytyy vielä puhua tarkemmin. Että ei tosiaan niitä pullia ja sellaisia tarvitse antaa lapselle vielä.
Myös minun mies on auttanut oman ajan saamisessa paljon. Iltapäivisin hän on usein vienyt lapsen ulos leikkimään ja he ovat käyneet kävelyillä, kyläpaikoissa tai ruokakaupassa kahdestaan. Joskus he ovat ajelleet mummulaan tai ukin luo lähikuntaan, ystävien luo leikkipuistoon tai käyneet pitkällä kävelyllä ja keinumassa kauempana leikkipuistossa. Silloin minä olen mm. siivonnut, liikkunut ja kirjoitellut tätä blogia. Kyllä minäkin tykkäisin lähteä joskus kävelyille mukaan, tehdä yhteisiä perhejuttuja. Nyt vauvavuoden jälkeen minusta on kuitenkin tuntunut, että tarvitsen tällä hetkellä eniten omaa aikaa.
Minun on monesti jo pitänyt kirjoittaa tukiverkostosta ja sen merkityksestä, erityisesti läheisten ihmisten antamasta lastenhoitoavusta. Olin raskausaikana huolissani, kuinka meidän vauvaperheen elämä lutviutuu suhteessa minun anoppiin, joka asuu melko lähellä meitä. Määräileekö mummu liikaa ja yrittääkö vaikuttaa meidän valintoihin. Huoli on tähän asti ainakin ollut turha ja osaan tarvittaessa myös suodattaa mummun antamat mahdolliset ylisuojelevaiset tms. lastenhoito-ohjeet.
Mummu on hoitanut tyttöä nyt lähes viikoittain täällä meillä kotona. Joskus kaksikin kertaa viikossa. Yleensä keskellä päivää pari tuntia silloin kun mies on töissä. Näin minä olen päässyt johonkin omaan juttuun, esim. lenkille, kuntosalille tai kaupunkiasioille. Hoitoapu on ollut ihanaa. Yleensä mummu vie lapsen ulos, mikä on mukavaa. Tekevät kävelyretkiä puistoihin ja katselevat koiria ja moottoripyöriä. Mummu kyselee tarkkaan, mitä hän voi antaa lapselle esim. välipalaksi ja periaatteessa luotankin, että mitään ylimääräistä herkkua ei lapselle anneta. Varsinkin kun kerrottiin, että tytön hammaspesut sujuvat vähän huonosti tällä hetkellä. Toisaalta voi olla, että jossain vaiheessa näistä ruokailujutuista täytyy vielä puhua tarkemmin. Että ei tosiaan niitä pullia ja sellaisia tarvitse antaa lapselle vielä.
Myös minun mies on auttanut oman ajan saamisessa paljon. Iltapäivisin hän on usein vienyt lapsen ulos leikkimään ja he ovat käyneet kävelyillä, kyläpaikoissa tai ruokakaupassa kahdestaan. Joskus he ovat ajelleet mummulaan tai ukin luo lähikuntaan, ystävien luo leikkipuistoon tai käyneet pitkällä kävelyllä ja keinumassa kauempana leikkipuistossa. Silloin minä olen mm. siivonnut, liikkunut ja kirjoitellut tätä blogia. Kyllä minäkin tykkäisin lähteä joskus kävelyille mukaan, tehdä yhteisiä perhejuttuja. Nyt vauvavuoden jälkeen minusta on kuitenkin tuntunut, että tarvitsen tällä hetkellä eniten omaa aikaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)