Syksyllä meillä oli iso kaappipakastin täynnä marjoja: mansikoita, mustikoita, vadelmia, mustaherukoita, punaherukoita, puolukoita. Nuorempana marjat saattoivat jäädä pakastimen perälle muutamaksikin vuodeksi, mutta ei enää ja olen siitä kyllä tyytyväinen. Paljon on tullut niitä syötyä pitkin talvea.
Joka kesä mietin, paljonko viitsin ostaa mansikoita pakkaseen, kun ne isot laatikot tuntuvat aina niin kalliilta. Ne on mun lempimarjoja, joten nelisen laatikollista niitä on ainakin pakastettu nykyisin. Ihan sama, että niissä on torjunta-aineita enemmän kuin metsämarjoissa, ne on vaan niin hyviä. Ja aina on tullut kaikki syötyä. Tänään meni viimeinen rasiallinen, nyyh.
Mustikoita on ollut tänä vuonna tosi reilusti ja nyt on syöty niitäkin usein. Nyt ne kyllä alkaa jo tulla korvista ulos. Oon tyytyväinen, että poimin ne itse. :) Jossain vaiheessa talvea saatiin myös anopilta vähän täydennystä. Kirpeät puutarhavadelmat on erittäin hyviä esim. kakuissa ja muffinsseissa. Metsäiset olisi tietysti maun puolesta paljon parempia, mutta meidän hyvä tuttu vattupaikka on kasvanut umpeen eikä olla jaksettu etsiä uutta. Puolukkasose maistuu rahkan seassa. Herukat pirtelöissä ym. Lakoista tykkään myös, mutta viime syksynä en lakkametsälle lähtenyt.
Uuteen kotiin haaveilen hankkivani pienen arkkupakastimen. Keittiöön se ei mahdu, mutta laitan sen sitten vaikka vauvan huoneeseen tai yläkerran aulaan. Sinne mahtuisi sitten enemmän mansikoita ja vadelmia. Niitä kun menisi paljon enemmän kuin mitä nyt on ollut. Niitä onneksi saa ostettua helposti, jos ei pysty enää lähteä vauvamahan kanssa itse poimimaan kesällä/alkusyksyllä.
Hilloa haluan kyllä myös tehdä ensi kesänä, lähinnä mansikoista. Viime kesänä en tehnyt. Kokeilkaa jos ette ole koskaan kokeillu, nimittäin siitä tulee mielettömän hyvää!
perjantai 29. huhtikuuta 2016
tiistai 26. huhtikuuta 2016
Eroon vanhoista valokuvista
Yllättävän kauan on mennyt vanhojen valokuvien läpikäymiseen ja huonojen kuvien poistamiseen niistä. Lapsuudesta mulla on ollut neljästä viiteen sellaista pienempää albumia, johon vain sujautetaan kuvat taskujen alle. Nuorempana ostin muutaman tosi ison albumin ja täytin ne typerän harvakseltaan. Myös kuvat oli useimmiten aika turhia ja jopa tärähtäneitä. Näistä kuvista ja turhista, tilaa vievistä, albumeista halusin eroon osana mun muuttosiivousprojektia.
Nyt oon varmaan selannut kaikki albumini. Ja olipa siellä monenlaisia kuvia: hauskoja, unohdettuja, tylsiä, epätarkkoja, naurettavia, huvittavia, herkkiä. Kuvia lapsuudenystävistä ja koulukavereista, luokkaretkiltä, ala-asteen valokuvaprojektista, joulujuhlasta, jalkapalloleiriltä. Kuvia pikkuveljestä ja minusta. Karseita rippijuhlapönötyksiä, joissa en osaa poseerata vaan joissa oloni on selvästi vaivaantunut ja kiusallinen. Vanhoja passikuvia, kymmeniä laskuvarjohyppykuvia ja lehtileikkeitä esim. Nuorisovaltuustossa toimimisen ajalta. Ylioppilaskuvia, joissa en niissäkään tuntenut oloani varmaksi. Bilekuvia nuoruuden mökkibileistä Pohjanmaalla, kun vietin aikaani jo mieluummin silloisen poikaystävän kavereiden kanssa kuin itse poikaystävän. Hankalia muistoja. Kauheita hiustyylejä, vyölaukkuja, kireitä nahkahousuja. Kuva siskosta lähdössä Amerikkaan ja minussa haikeus. Luokkakuvia yläasteelta ja ryhmäkuvia lukiosta.
Ei ollut yksinkertaista palata noihin muistoihin. Ehkä siksi halusinkin useimmista niistä nyt eroon. Nuoruus ei ollut mitenkään mukavaa aikaa. Asiat olivat niin vaikeita: ihmissuhteet ja seurustelu, kotona oleminen ja vanhempien jutut, suhde alkoholiin, itsetunnon heikkous, yksinäisyys. Valokuvat muistuttavat näistä niin kipeästi.
Eilen siivosin vielä viimeiset reissukuvat. Lontoon reissua muistelen ilolla. Ensimmäinen matka äidin kanssa kahdestaan isojen riitojen jälkeen, isoveljen ja tämän puolison luo. Isän kanssa lapsena Kanarialla. Kuvissa oli onnellinen pieni isän tyttö, joka hymyili vienosti ja nätisti. Uimapukukuvissa silloin nelosluokalla jo vaivaantunut. Pienlentokoneretki Alajärveltä Ivaloon äidin ja isän kanssa. Varhaisteinin angstia havaittavissa kuvissa, epävarmuutta ja kömpelyyttä, kamalia vaatteita. :D
Viimeisenä olivat luokka- ja ryhmäkuvat yläasteelta ja lukiosta. Nyt ne tuntuvat noloilta, mutta ne olivat sitä aikaa ja elin silloin sitä elämää. Suuria norjalaisvillapaitoja ja reisitaskuhousuja, krepattu tukka, ei meikkiä, silmäpussit valvomisesta kai. Tunsin jo silloin huonommuuden ja rumuuden tunnetta toisiin nähden. Luokkakuvien katselu tuo pintaan taas samat vanhat tunteet, joita siihen aikaan paljon pyörittelin: häilyvät ystävyydet, kiusaaminen, riidat, juoruilu, epävarmuus, itsensä etsiminen, rakkauden kaipuu. Oli hyviäkin hetkiä kavereiden kanssa, ja nyt myöhemmin olen nähnyt, ketkä olivat/olisivat olleet oikeasti niitä hyviä ihmisiä mulle siinäkin porukassa. Eniten kuitenkin vain ahdisti, kun eilen kävin niitä läpi. Mietin, mitä H:lle ja T:lle kuuluisi, jos he vielä eläisivät ja millaisia aikuisia heistä olisi tullut. Mietin, miksi minua ei lukiossa yhdessä vaiheessa enää kutsuttu ystäväpiirini rientoihin, että olinko tehnyt jotain vai oliko se vain ulkopuolelle jättämistä toisilta. Mietin, mihin yläastekaverit ovat päätyneet. Vaikka oikeasti useimmat niistä ihmisistä ovat minulle nykyään täysin samantekeviä. Se käytiin testaamassa myös jokunen vuosi sitten yläasteen luokkakokouksessa, jossa kävi mielenkiintoisesti selväksi, että vanhat sosiaaliset suhteet ja -mallit olivat edelleen voimassa. Kiusaajat kiusasivat, ylpeilijät ylpeilivät edelleen ja hiljaiset mukavat jäivät alakynteen.
No ei ollut enää tarkoitus syventyä niihin muistoihin. Halusin vain kirjoittaa kuvista, kun yllätyin itsekin, miten raskasta niitä oli katsoa. Ja nyt heitin paljon kuvia menemään. En kuitenkaan mitään tärkeitä ja hauskoja. Oli vapauttavaa.
Nyt oon varmaan selannut kaikki albumini. Ja olipa siellä monenlaisia kuvia: hauskoja, unohdettuja, tylsiä, epätarkkoja, naurettavia, huvittavia, herkkiä. Kuvia lapsuudenystävistä ja koulukavereista, luokkaretkiltä, ala-asteen valokuvaprojektista, joulujuhlasta, jalkapalloleiriltä. Kuvia pikkuveljestä ja minusta. Karseita rippijuhlapönötyksiä, joissa en osaa poseerata vaan joissa oloni on selvästi vaivaantunut ja kiusallinen. Vanhoja passikuvia, kymmeniä laskuvarjohyppykuvia ja lehtileikkeitä esim. Nuorisovaltuustossa toimimisen ajalta. Ylioppilaskuvia, joissa en niissäkään tuntenut oloani varmaksi. Bilekuvia nuoruuden mökkibileistä Pohjanmaalla, kun vietin aikaani jo mieluummin silloisen poikaystävän kavereiden kanssa kuin itse poikaystävän. Hankalia muistoja. Kauheita hiustyylejä, vyölaukkuja, kireitä nahkahousuja. Kuva siskosta lähdössä Amerikkaan ja minussa haikeus. Luokkakuvia yläasteelta ja ryhmäkuvia lukiosta.
Ei ollut yksinkertaista palata noihin muistoihin. Ehkä siksi halusinkin useimmista niistä nyt eroon. Nuoruus ei ollut mitenkään mukavaa aikaa. Asiat olivat niin vaikeita: ihmissuhteet ja seurustelu, kotona oleminen ja vanhempien jutut, suhde alkoholiin, itsetunnon heikkous, yksinäisyys. Valokuvat muistuttavat näistä niin kipeästi.
Eilen siivosin vielä viimeiset reissukuvat. Lontoon reissua muistelen ilolla. Ensimmäinen matka äidin kanssa kahdestaan isojen riitojen jälkeen, isoveljen ja tämän puolison luo. Isän kanssa lapsena Kanarialla. Kuvissa oli onnellinen pieni isän tyttö, joka hymyili vienosti ja nätisti. Uimapukukuvissa silloin nelosluokalla jo vaivaantunut. Pienlentokoneretki Alajärveltä Ivaloon äidin ja isän kanssa. Varhaisteinin angstia havaittavissa kuvissa, epävarmuutta ja kömpelyyttä, kamalia vaatteita. :D
Viimeisenä olivat luokka- ja ryhmäkuvat yläasteelta ja lukiosta. Nyt ne tuntuvat noloilta, mutta ne olivat sitä aikaa ja elin silloin sitä elämää. Suuria norjalaisvillapaitoja ja reisitaskuhousuja, krepattu tukka, ei meikkiä, silmäpussit valvomisesta kai. Tunsin jo silloin huonommuuden ja rumuuden tunnetta toisiin nähden. Luokkakuvien katselu tuo pintaan taas samat vanhat tunteet, joita siihen aikaan paljon pyörittelin: häilyvät ystävyydet, kiusaaminen, riidat, juoruilu, epävarmuus, itsensä etsiminen, rakkauden kaipuu. Oli hyviäkin hetkiä kavereiden kanssa, ja nyt myöhemmin olen nähnyt, ketkä olivat/olisivat olleet oikeasti niitä hyviä ihmisiä mulle siinäkin porukassa. Eniten kuitenkin vain ahdisti, kun eilen kävin niitä läpi. Mietin, mitä H:lle ja T:lle kuuluisi, jos he vielä eläisivät ja millaisia aikuisia heistä olisi tullut. Mietin, miksi minua ei lukiossa yhdessä vaiheessa enää kutsuttu ystäväpiirini rientoihin, että olinko tehnyt jotain vai oliko se vain ulkopuolelle jättämistä toisilta. Mietin, mihin yläastekaverit ovat päätyneet. Vaikka oikeasti useimmat niistä ihmisistä ovat minulle nykyään täysin samantekeviä. Se käytiin testaamassa myös jokunen vuosi sitten yläasteen luokkakokouksessa, jossa kävi mielenkiintoisesti selväksi, että vanhat sosiaaliset suhteet ja -mallit olivat edelleen voimassa. Kiusaajat kiusasivat, ylpeilijät ylpeilivät edelleen ja hiljaiset mukavat jäivät alakynteen.
No ei ollut enää tarkoitus syventyä niihin muistoihin. Halusin vain kirjoittaa kuvista, kun yllätyin itsekin, miten raskasta niitä oli katsoa. Ja nyt heitin paljon kuvia menemään. En kuitenkaan mitään tärkeitä ja hauskoja. Oli vapauttavaa.
lauantai 23. huhtikuuta 2016
Oireita ja oloja, rv 19+3
Raskaudessa häämöttää ensi viikolla jo puoliväli, mikä on aivan ihanaa ja ihmeellistä! <3 Aika on mennyt nopeasti ja viikot on lentäneet: aina tuntuu olevan torstai tai perjantai, kiva tietysti niin. :) Vaikka kyllähän viikkojen juoksu myös tavallaan hirvittää. Vähitellen alkaa lähestyä mm. raskauden loppuaika ja sen tuomat haasteet, synnytys, pikkuvauva-aika. Toisaalta nyt on ollut ihan hyvä mieli niistä kaikista. Kyllä tässä jotenkin pärjätään. Pikkuisen on painetta mukavista kesäsuunnitelmista: Ajatuksella että "nyt on vielä mahdollista matkailla kotimaassa melko mutkattomasti", mutta kyllä niitä pieniä reissujakin varmaan tässä vielä tehdään kesän kuluessa.
Tässä jotain oireita ja oloja, joita tällä hetkellä on:
- Väsyttää. Päiväunet on pakolliset, varsinkin jos päivässä on jotain vähänkään erityistä.
- Maha on kasvanut rehelliseksi vauvavatsaksi ja näyttää omaan silmään jo aika isolta. Tällä viikolla ensimmäistä kertaa täysin vieras ihminen (lastenvaatekaupan myyjä) kommentoi mun mahaa. Se tuntui ihan kivalta.
- Jalat on väsyneet iltaisin ja suonikohjut on alkaneet ilmoitella olemassaolostaan.
- Öisin käyn pissalla kerran
- Yritän muistaa juoda enemmän, iltaisin iskee usein jano.
- Vauvan liikkeet on alkaneet tuntua lähes päivittäin, eilen jopa keskellä päivää useasti. Ihanaa ja huojentavaa!
- Kynnet kasvaa nopeasti ja on melko hyvässä kunnossa
- Iho on perushyvä ja tavalliseen tapaansa kuiva, täytyy muistaa rasvailla
- Mahasta iho on selvästi venynyt vähän, mikä näkyy viiruina rusketuksessa
- Rinnat on kasvaneet ja olleet vieläkin melko arat välillä
- Kylmyys ja tuuli sattuu rintoihin tosi paljon, esim. jos liian ohut takki päällä
- Ei erityisiä ruokamielihaluja
- Itku tulee herkemmin kuin yleensä, esim. ihan vain onnesta tai koskettavasta uutisesta
- Jonkinasteisia mielialanvaihteluita on välillä.
- Väsyneenä ja/tai nälkäisenä oon kamalan äkäinen
- Viime päivinä oon muistanut uniani aamulla, se on harvinaista.
- Viime päivinä on alkanut kuumottaa välillä, kuin kuumia aaltoja. Aineenvaihdunta parantunut? Maha kasvanut ja lämmittää?
- Alaselkää jomottaa herkemmin jos olen huonossa asennossa. Käytän tukivyötä melko satunnaisesti mutta aina tarpeen mukaan, se kyllä auttaa.
- Ihastelen meidän tyttöä joka päivä ja ihmettelen, miten ihana hän on. Jotenkin haluan ottaa hänestä ja meidän yhteisestä ajasta nyt kaiken irti, kun toinen vauva ei vielä ole vaatimassa huomiota.
- Aivastuttaa siitepölyt. Yhtenä päivänä sain omenasta selvän allergisen reaktion, mikä oli erikoista, koska yleensä en reagoi. Tiedän kyllä, että jonkinlainen siitepölyallergia mulla on, mutta olen vain yhtenä keväänä tarvinnut lääkkeitä ja siitäkin on jo vuosia aikaa. Kunpa pärjäisin tämän kanssa nyt, kun olen melko allerginen allergialääkkeellekin.
- Painoa on tullut nyt 5 kg raskauden alusta laskien. Yhtään enempään ei olisi ollut vielä varaakaan ja tämäkin tuntuu vähän paljolta ottaen huomioon lähtöpainon. En stressaa tätä liikaa, mutta yritän silti hillitä painonnousua ruokailutavoilla. (Tämmöiset munkin paistamisethan auttavat tässä, heh.) Liikkua pitäisi myös enemmän. Kirpaisee myöntää se.
- En ole tässä raskaudessa ottanut viikottaisia mahakuvia kuin pari kertaa. Kuopus-raukka, joka jää jo nyt paitsi alkuhetkiensä dokumentoinnista. Kun siis moni sanoo, että esikoista ehti kuvata ja vauvakirjaa täyttää, mutta lapset sen jälkeen eivät ole saaneet samalla tavalla huomiota näissä asioissa. Sehän on tietysti selvääkin, että aikaa ei välttämättä ole sellaiseen niin paljoa. Ja nyt viikotkin on menneet niin nopeasti, etten ole ehtinyt edes ajatella kuvien ottamista.
No ainakin tämmöistä täällä. Arkeen eniten vaikuttaa tuo väsymys. Päiväunet on pakko ottaa. Se taas on pois omasta ajasta, mikä harmittaa välillä. Onneksi mies on ollut ihana ja vienyt lasta iltapäivisin ulos. Silloin olen saanut tehtyä pieniä muuttosiivousjärjestelyjä sekä kerättyä lisää tavaraa kirppiskasaan. Tai tehtyä ruokaa tai kirjoitettua tänne. Tai ihan vaan nukuttua sängyssä peiton alla, kuten tänään.
Nyt syömään iltapalaa ja lukemaan eilen aloitettua rikospokkaria! Kävin eilen läpi vanhoja kirjoja ja varaston laatikossa on ollut pari teosta, jotka on vaikuttaneet hyviltä mutta en ole saanut niitä luettua. Nyt tartuin härkää sarvista ja rupesin toimeen. Tuli muuten eilen todella hyvin uni, kun olin ennen nukkumaanmenoa lukenut puolitoista tuntia kirjaa telkkarin tuijottamisen sijaan. Ihmeellistä huomata noin selkeä vaikutus. Iltapalaksi voisin ehkä syödä jo jotain muuta kuin munkkia. Tai ainakin jotain muutakin. ;)
Tässä jotain oireita ja oloja, joita tällä hetkellä on:
- Väsyttää. Päiväunet on pakolliset, varsinkin jos päivässä on jotain vähänkään erityistä.
- Maha on kasvanut rehelliseksi vauvavatsaksi ja näyttää omaan silmään jo aika isolta. Tällä viikolla ensimmäistä kertaa täysin vieras ihminen (lastenvaatekaupan myyjä) kommentoi mun mahaa. Se tuntui ihan kivalta.
- Jalat on väsyneet iltaisin ja suonikohjut on alkaneet ilmoitella olemassaolostaan.
- Öisin käyn pissalla kerran
- Yritän muistaa juoda enemmän, iltaisin iskee usein jano.
- Vauvan liikkeet on alkaneet tuntua lähes päivittäin, eilen jopa keskellä päivää useasti. Ihanaa ja huojentavaa!
- Kynnet kasvaa nopeasti ja on melko hyvässä kunnossa
- Iho on perushyvä ja tavalliseen tapaansa kuiva, täytyy muistaa rasvailla
- Mahasta iho on selvästi venynyt vähän, mikä näkyy viiruina rusketuksessa
- Rinnat on kasvaneet ja olleet vieläkin melko arat välillä
- Kylmyys ja tuuli sattuu rintoihin tosi paljon, esim. jos liian ohut takki päällä
- Ei erityisiä ruokamielihaluja
- Itku tulee herkemmin kuin yleensä, esim. ihan vain onnesta tai koskettavasta uutisesta
- Jonkinasteisia mielialanvaihteluita on välillä.
- Väsyneenä ja/tai nälkäisenä oon kamalan äkäinen
- Viime päivinä oon muistanut uniani aamulla, se on harvinaista.
- Viime päivinä on alkanut kuumottaa välillä, kuin kuumia aaltoja. Aineenvaihdunta parantunut? Maha kasvanut ja lämmittää?
- Alaselkää jomottaa herkemmin jos olen huonossa asennossa. Käytän tukivyötä melko satunnaisesti mutta aina tarpeen mukaan, se kyllä auttaa.
- Ihastelen meidän tyttöä joka päivä ja ihmettelen, miten ihana hän on. Jotenkin haluan ottaa hänestä ja meidän yhteisestä ajasta nyt kaiken irti, kun toinen vauva ei vielä ole vaatimassa huomiota.
- Aivastuttaa siitepölyt. Yhtenä päivänä sain omenasta selvän allergisen reaktion, mikä oli erikoista, koska yleensä en reagoi. Tiedän kyllä, että jonkinlainen siitepölyallergia mulla on, mutta olen vain yhtenä keväänä tarvinnut lääkkeitä ja siitäkin on jo vuosia aikaa. Kunpa pärjäisin tämän kanssa nyt, kun olen melko allerginen allergialääkkeellekin.
- Painoa on tullut nyt 5 kg raskauden alusta laskien. Yhtään enempään ei olisi ollut vielä varaakaan ja tämäkin tuntuu vähän paljolta ottaen huomioon lähtöpainon. En stressaa tätä liikaa, mutta yritän silti hillitä painonnousua ruokailutavoilla. (Tämmöiset munkin paistamisethan auttavat tässä, heh.) Liikkua pitäisi myös enemmän. Kirpaisee myöntää se.
- En ole tässä raskaudessa ottanut viikottaisia mahakuvia kuin pari kertaa. Kuopus-raukka, joka jää jo nyt paitsi alkuhetkiensä dokumentoinnista. Kun siis moni sanoo, että esikoista ehti kuvata ja vauvakirjaa täyttää, mutta lapset sen jälkeen eivät ole saaneet samalla tavalla huomiota näissä asioissa. Sehän on tietysti selvääkin, että aikaa ei välttämättä ole sellaiseen niin paljoa. Ja nyt viikotkin on menneet niin nopeasti, etten ole ehtinyt edes ajatella kuvien ottamista.
No ainakin tämmöistä täällä. Arkeen eniten vaikuttaa tuo väsymys. Päiväunet on pakko ottaa. Se taas on pois omasta ajasta, mikä harmittaa välillä. Onneksi mies on ollut ihana ja vienyt lasta iltapäivisin ulos. Silloin olen saanut tehtyä pieniä muuttosiivousjärjestelyjä sekä kerättyä lisää tavaraa kirppiskasaan. Tai tehtyä ruokaa tai kirjoitettua tänne. Tai ihan vaan nukuttua sängyssä peiton alla, kuten tänään.
Nyt syömään iltapalaa ja lukemaan eilen aloitettua rikospokkaria! Kävin eilen läpi vanhoja kirjoja ja varaston laatikossa on ollut pari teosta, jotka on vaikuttaneet hyviltä mutta en ole saanut niitä luettua. Nyt tartuin härkää sarvista ja rupesin toimeen. Tuli muuten eilen todella hyvin uni, kun olin ennen nukkumaanmenoa lukenut puolitoista tuntia kirjaa telkkarin tuijottamisen sijaan. Ihmeellistä huomata noin selkeä vaikutus. Iltapalaksi voisin ehkä syödä jo jotain muuta kuin munkkia. Tai ainakin jotain muutakin. ;)
Neitsytmatka munkkien paistamisen maailmaan
Huhhahhei! Juuri sain paistettua elämäni ensimmäiset ihan itse tehdyt rinkulamunkit ja niistä tuli hienoja ja hyviä! Ei tullut palovammoja kellekään, rasvapaloa eikä jäänyt raa'aksi sisältä. Jostain mulle taas iski pari päivää sitten uuden kokeilemisen into ja halusin todistaa itselleni, että osaan tehdä munkkeja ja simaa. Simakin siis tulossa, ja mikä riemu olikaan mulla tänään, kun isossa kattilassa käymässä oleva sokeriliemi tuoksui jo ihan oikealta simalta!
Lyhyesti kuvailen, miten tein munkit, jotta osaan tehdä ne ensi vuonnakin yhtä järkevästi:
Tein tavallisen, puolen litran pullataikinan. Siitä tuli munkkeja noin 32-35 kpl. Jossain ohjeessa sanottiin, että tulee 40 ja olisi siitä varmaan saanutkin. Aika pieniä kun saavat olla raakoina. Kohotin taikinan ohjeiden mukaan. Pyörittelin pikkupullat ja oman äitini tapaan tein niistä rinkuloita lävistämällä ne keskeltä sormin. Venytin pullia reilusti sivuille, jotta ne eivät kohotessa ja paistaessa menisi umpeen keskeltä. Yritin kuitenkin pitää ne suht samanpaksuisina joka puolelta.
Laitoin kaikki tarvikkeet valmiiksi ennen öljyn lämmittämistä. Tein myös kaikki rinkulat valmiiksi odottamaan. Lautanen reikäkauhalle, talouspaperilla päällystetty lautanen valmiiden munkkien kuivaamiseen liiasta öljystä, sokerivati ja tarjoiluastia. Kattilan kansi lähelle.
Eri ohjeiden mukaan öljyn pitää olla 170-180 asteista. Ajattelin käyttää kinkunpaistomittaria, mutta eihän siinä ollut asteikkoa kuin 90 asteeseen saakka. Kaiken lisäksi mittari ei toiminut edes sinne asti. Pärjäsin kuitenkin ihan hyvin ilman. Käytin valurautaista wokkipannua, johon mahtui enintään 4 munkkia samanaikaisesti. Rypsiöljyä oli 9 litraa. Öljy kuumeni yllättävän nopeasti, ei tarvinnut kovin kauaa odotella. Kun öljy alkoi liikuskella kattilan pohjalla, heitin ensimmäisen pienen taikinapallon kypsymään. Se kypsyi melko hitaasti, mutta sen kypsyttyä ja todettuani että hyvänmakuista munkkia siitäkin tuli, heitin jo ekat varsinaiset rinkulat. Pidin aluksi levyä ysillä (suurin teho), öljyn lämmettyä ja paiston aikana vaihtelin sitä lähinnä 6 ja 7 välillä. Liesituuletinta en laittanut päälle, ettei öljy syttyessään leimahtaisi putkistoon.
Munkkeja oli yllättävän helppo paistaa. Tuntui, että öljy ei kovinkaan helposti kuumentunut liikaa. Ehkä valurautainen pannu vaikutti siihen. Lapsi oli päikkäreillä niin ei häärännyt jaloissa. Nyt on monta pientä pussillista munkkeja pakkasessa, vaikka eipä ne taida sielläkään kauhean kauaa säilyä. Aika paljon jätettiin myös syötäväksi eli sokeroitiin heti.
Tänään pullotan vielä eilen tehdyn siman ja heitän sekaan rusinoita. Se valmistunee jääkaapissa noin viikossa tai huoneenlämmössä muutamassa päivässä. Lasipulloja ei meillä ole enkä viitsinyt tätä varten ostaa, niin kokeilen laittaa sen isoihin limsapulloihin.
Tyytyväinen mieli kokeilemisesta ja onnistumisesta!
Lyhyesti kuvailen, miten tein munkit, jotta osaan tehdä ne ensi vuonnakin yhtä järkevästi:
Tein tavallisen, puolen litran pullataikinan. Siitä tuli munkkeja noin 32-35 kpl. Jossain ohjeessa sanottiin, että tulee 40 ja olisi siitä varmaan saanutkin. Aika pieniä kun saavat olla raakoina. Kohotin taikinan ohjeiden mukaan. Pyörittelin pikkupullat ja oman äitini tapaan tein niistä rinkuloita lävistämällä ne keskeltä sormin. Venytin pullia reilusti sivuille, jotta ne eivät kohotessa ja paistaessa menisi umpeen keskeltä. Yritin kuitenkin pitää ne suht samanpaksuisina joka puolelta.
Laitoin kaikki tarvikkeet valmiiksi ennen öljyn lämmittämistä. Tein myös kaikki rinkulat valmiiksi odottamaan. Lautanen reikäkauhalle, talouspaperilla päällystetty lautanen valmiiden munkkien kuivaamiseen liiasta öljystä, sokerivati ja tarjoiluastia. Kattilan kansi lähelle.
Eri ohjeiden mukaan öljyn pitää olla 170-180 asteista. Ajattelin käyttää kinkunpaistomittaria, mutta eihän siinä ollut asteikkoa kuin 90 asteeseen saakka. Kaiken lisäksi mittari ei toiminut edes sinne asti. Pärjäsin kuitenkin ihan hyvin ilman. Käytin valurautaista wokkipannua, johon mahtui enintään 4 munkkia samanaikaisesti. Rypsiöljyä oli 9 litraa. Öljy kuumeni yllättävän nopeasti, ei tarvinnut kovin kauaa odotella. Kun öljy alkoi liikuskella kattilan pohjalla, heitin ensimmäisen pienen taikinapallon kypsymään. Se kypsyi melko hitaasti, mutta sen kypsyttyä ja todettuani että hyvänmakuista munkkia siitäkin tuli, heitin jo ekat varsinaiset rinkulat. Pidin aluksi levyä ysillä (suurin teho), öljyn lämmettyä ja paiston aikana vaihtelin sitä lähinnä 6 ja 7 välillä. Liesituuletinta en laittanut päälle, ettei öljy syttyessään leimahtaisi putkistoon.
Munkkeja oli yllättävän helppo paistaa. Tuntui, että öljy ei kovinkaan helposti kuumentunut liikaa. Ehkä valurautainen pannu vaikutti siihen. Lapsi oli päikkäreillä niin ei häärännyt jaloissa. Nyt on monta pientä pussillista munkkeja pakkasessa, vaikka eipä ne taida sielläkään kauhean kauaa säilyä. Aika paljon jätettiin myös syötäväksi eli sokeroitiin heti.
Tänään pullotan vielä eilen tehdyn siman ja heitän sekaan rusinoita. Se valmistunee jääkaapissa noin viikossa tai huoneenlämmössä muutamassa päivässä. Lasipulloja ei meillä ole enkä viitsinyt tätä varten ostaa, niin kokeilen laittaa sen isoihin limsapulloihin.
Tyytyväinen mieli kokeilemisesta ja onnistumisesta!
 |
| Nam nam! |
torstai 21. huhtikuuta 2016
Viikon arkisia kohokohtia
Yritän nopeasti kirjoittaa joitain touhukkaan viikon kuulumisia.
On ollut kivoja päiviä. Maanantaina käytiin ex tempore tytön kanssa kaupungilla aamupäivästä: ihan vain sukkia lähdettiin tytölle ostamaan. Nähtiin pikaisesti myös miestä ja poikettiin kirjakaupassa ja jossain muuallakin lyhyesti. Tyttö kipitteli innoissaan pulujen perässä kävelykadulla ja leikki vaatekaupan leikkipisteellä. Riemuitsi bussimatkalla ja matki bussin takaovien piippausääniä.
Tiistaina mentiin keskustaan tytön kanssa siihen aikaan kun mies pääsi töistä. Käytiin porukalla hakemassa mulle kahdet uudet silmälasit (jee ne on kivat!) sekä lapselle Vikingin pitkävartiset lenkkarit ja kurahousut. Vähän yllättäen päädyttiin syömään erääseen kivaan hampparipaikkaan ja oli älyttömän ihanaa, kun tyttö viihtyi ravintolassa koko ajan tosi hyvin. Ruokakin tuli nopeasti ja oli herkkua. Neidille tomaattia, kurkkua, yrttiperunaa sekä pari ranskalaista meidän lautasilta. Oma banaani sattui olla mukana, sekin syötiin. Ite nautin taas kerran tuhdista aurajuustodipistä ja kasvishampparista. :) Miten virkistävää tiistaitekemistä! Kotimatkalla kastuttiin vesisateessa, mutta ei haitannut. Tuntui ihan viikonlopulta, kun haettiin vielä irtokarkkia mulle karkkikaupasta ja sai mieskin jätskiä.
Keskiviikkona pidettiin vähän rauhallisempi päivä. Tein aamupäivällä kukkakaali-kookossosekeittoa, joka tosin ehti palaa pohjaan ennen kuin ehdin sitä soseuttaa. Sen verran maistui karvaalle, että heitin viemäriin. Iltapäivällä siis taas kokkailemaan, tällä kertaa tomaattista minestronekeittoa, josta tuli ihan syötävää. Iltapäivällä ehdin myös käydä läheisessä leivontatarvikkeisiin erikoistuneessa kaupassa, jonka en aiemmin edes tiennyt olevan meidän kaupungissa. Ehkä hyvä niin, kun eiliselläkin kauppareissulla lompakko kapeni huomattavasti kaikkien ihanien leivontaan liittyvien erikoistarvikkeiden takia. No mutta olin onnellinen ja ihan hihkuin kotona: sain itselleni kaipaamiani uusia leivontavälineitä. En malta odottaa, että pääsen niitä kokeilemaan!
Tänään torstaina käytiin tytön kanssa muskarissa aamupäivällä, vaikka itseäni väsytti tosi paljon koko päivän. Oon taas mennyt liian myöhään nukkumaan ja tänä aamuna vielä heräsin ihan kesken unien nostamaan lasta sängystä, kun hän vaati jo siellä niin kovasti äitiä. Välillä lapsen isi nostaa hänet ja tekee aamupesut ja pukemiset ja minä saan silloin loikoilla pienen hetken vielä. Nyt tuntui, että oli mun vuoro nousta ensin. Toisaalta muskari on aina nk. helppoa tekemistä minulle. Ei tarvitse kuin mennä paikalle ja siinä reissussa menee aamupäivä mukavasti. Iltapäivällä käytiin miehen kanssa kahdestaan taas keittiöfirmassa mummun ulkoiluttaessa ja muutenkin hoitaessa tyttöä. Saatiin suunnitelma uudesta keittiöstä ja se oli oikein hyvä. Hinta tosin oli kalliimpi kuin toisessa kaupassa. Muutenkin käynti oli taas vähän puuduttava, samoin kuin viime kertakin tässä paikassa. Myyjä mukava, mutta oltaisi toivottu vähän jämäkämpää otetta ja aktiivista, asioita eteenpäin vievää asennetta häneltä. Nyt jouduttiin itse nyhtämään tietoa jatkosta ym. Jäädään nyt vielä selvittelemään muiden firmojen tarjouksia.
Loppuviikolle ei ole kummempaa. Ehkä ruokakaupassa käymistä ja sunnuntaina mies on omassa harrastuksessaan koko päivän eli silloin yh-päivä. Lauantaina kylläkin suunnittelin paistavani munkkeja, ekaa kertaa ikinä. Vähän jännittää, palaako meidän kämppä vai koko talo. No enköhän siitä selviydy kuitenkin. :)
Nyt iltapalalle ja tunti telkkua.
On ollut kivoja päiviä. Maanantaina käytiin ex tempore tytön kanssa kaupungilla aamupäivästä: ihan vain sukkia lähdettiin tytölle ostamaan. Nähtiin pikaisesti myös miestä ja poikettiin kirjakaupassa ja jossain muuallakin lyhyesti. Tyttö kipitteli innoissaan pulujen perässä kävelykadulla ja leikki vaatekaupan leikkipisteellä. Riemuitsi bussimatkalla ja matki bussin takaovien piippausääniä.
Tiistaina mentiin keskustaan tytön kanssa siihen aikaan kun mies pääsi töistä. Käytiin porukalla hakemassa mulle kahdet uudet silmälasit (jee ne on kivat!) sekä lapselle Vikingin pitkävartiset lenkkarit ja kurahousut. Vähän yllättäen päädyttiin syömään erääseen kivaan hampparipaikkaan ja oli älyttömän ihanaa, kun tyttö viihtyi ravintolassa koko ajan tosi hyvin. Ruokakin tuli nopeasti ja oli herkkua. Neidille tomaattia, kurkkua, yrttiperunaa sekä pari ranskalaista meidän lautasilta. Oma banaani sattui olla mukana, sekin syötiin. Ite nautin taas kerran tuhdista aurajuustodipistä ja kasvishampparista. :) Miten virkistävää tiistaitekemistä! Kotimatkalla kastuttiin vesisateessa, mutta ei haitannut. Tuntui ihan viikonlopulta, kun haettiin vielä irtokarkkia mulle karkkikaupasta ja sai mieskin jätskiä.
Keskiviikkona pidettiin vähän rauhallisempi päivä. Tein aamupäivällä kukkakaali-kookossosekeittoa, joka tosin ehti palaa pohjaan ennen kuin ehdin sitä soseuttaa. Sen verran maistui karvaalle, että heitin viemäriin. Iltapäivällä siis taas kokkailemaan, tällä kertaa tomaattista minestronekeittoa, josta tuli ihan syötävää. Iltapäivällä ehdin myös käydä läheisessä leivontatarvikkeisiin erikoistuneessa kaupassa, jonka en aiemmin edes tiennyt olevan meidän kaupungissa. Ehkä hyvä niin, kun eiliselläkin kauppareissulla lompakko kapeni huomattavasti kaikkien ihanien leivontaan liittyvien erikoistarvikkeiden takia. No mutta olin onnellinen ja ihan hihkuin kotona: sain itselleni kaipaamiani uusia leivontavälineitä. En malta odottaa, että pääsen niitä kokeilemaan!
Tänään torstaina käytiin tytön kanssa muskarissa aamupäivällä, vaikka itseäni väsytti tosi paljon koko päivän. Oon taas mennyt liian myöhään nukkumaan ja tänä aamuna vielä heräsin ihan kesken unien nostamaan lasta sängystä, kun hän vaati jo siellä niin kovasti äitiä. Välillä lapsen isi nostaa hänet ja tekee aamupesut ja pukemiset ja minä saan silloin loikoilla pienen hetken vielä. Nyt tuntui, että oli mun vuoro nousta ensin. Toisaalta muskari on aina nk. helppoa tekemistä minulle. Ei tarvitse kuin mennä paikalle ja siinä reissussa menee aamupäivä mukavasti. Iltapäivällä käytiin miehen kanssa kahdestaan taas keittiöfirmassa mummun ulkoiluttaessa ja muutenkin hoitaessa tyttöä. Saatiin suunnitelma uudesta keittiöstä ja se oli oikein hyvä. Hinta tosin oli kalliimpi kuin toisessa kaupassa. Muutenkin käynti oli taas vähän puuduttava, samoin kuin viime kertakin tässä paikassa. Myyjä mukava, mutta oltaisi toivottu vähän jämäkämpää otetta ja aktiivista, asioita eteenpäin vievää asennetta häneltä. Nyt jouduttiin itse nyhtämään tietoa jatkosta ym. Jäädään nyt vielä selvittelemään muiden firmojen tarjouksia.
Loppuviikolle ei ole kummempaa. Ehkä ruokakaupassa käymistä ja sunnuntaina mies on omassa harrastuksessaan koko päivän eli silloin yh-päivä. Lauantaina kylläkin suunnittelin paistavani munkkeja, ekaa kertaa ikinä. Vähän jännittää, palaako meidän kämppä vai koko talo. No enköhän siitä selviydy kuitenkin. :)
Nyt iltapalalle ja tunti telkkua.
lauantai 16. huhtikuuta 2016
Äidin päässä helpottaa!
Ihanaa! Alan taas vähitellen palautua omaksi itsekseni stressivyöryn jälkeen. Syitä on monia:
- Ystävät on olleet aivan ihania ja kannustavia, ymmärtäneet mutta rohkaisseet
- On vihdoin sovittu asuntokauppojen aikataulusta, että ne tehdään virallisesti jo ensi kuun lopussa. Nyt aletaan vähitellen saada siis työn alle niitä tärkeitä isoja asioita, kuten lopullista lainakilpailutusta ja asunnon hinta-arviota.
- Eilinen keittiöfirmakäynti oli huomattavasti mukavampi kuin ensimmäinen! Eri yritys. Suorasanainen myyjä, joka alkoi heti heitellä ideoita, mutta kuunteli myös meitä. Oli mukavaa, kun hän sanoi mielipiteensä selkeästi ja silti yritti toteuttaa meidän toiveita. Jäi olo, että kauniin ja toimivan keittiön saaminen noinkin rajoittavaan tilaan (huoneen koko, suunta, vesipisteiden sijainti, ym) on kuitenkin mahdollista. Edellisestä keittiösuunnittelusta kun jäi mieleen vain kaaos, epätoivo ja vaikeus. Ehkä muutenkin meidän ajatukset on alkaneet selkiytyä remontin suhteen. Oon päässyt yli tietyistä haaveistani, jotka ei välttämättä ole kuitenkaan käytännöllisiä tai mahdollisia muutenkaan.
- Kirppistavaraläjä alkaa olla jo aika suuri, mikä on aivan ihanaa! Kaikkia kaappeja ei olla edes vielä käyty läpi, mutta esim. lastenvaatteista löytyi vielä paljon myytävää. Tällä kertaa on vielä aivan erilainen meininki koko hommassa. Nyt lähtee myyntiin ihan kaikki ylimääräinen. Tosin ei kuitenkaan mitään mitä tarvitaan oikeasti jatkossa.
- Olen myös pitkästä aikaa innostunut ajattelemaan uuden kodin sisustusta ja ostin lastenhuoneisiin jo värikkäät Muumurun julisteet (3kpl), jotka aion kehystää. Muutenkin päätin, että voin jo hankkia uuteen kotiin tauluja ja muuta pientä sisustustarviketta, jotta muutto ja sisustus olisi sitten mahdollisimman mukavaa ja helppoa. Meillä kun ei tässä kodissa edes ole sellaisia tauluja, joita haluaisin, tms. Tämä on ollut yllättävän hyödyllistä stressin vähentämisessä.
- Iloiseksi olen tullut myös vauva-asioista. Erityisesti siitä, että muun stressin väistyessä aikaa ja energiaa on jäänyt vauvan ajattelemiseen ja näin hänestä on alkanut tulla yhä todellisempi. Tänään hypistelin vanhoja vauvanvaatteita ja lajittelin turhat kirppikselle ja hyvät talteen. Taaperolle on alettu puhua vauvasta, joka tulee meille myöhemmin, vaikka eihän hän sitä yhtäkkiä voi ymmärtää. Miehen kanssa on joinain iltoina tunnusteltu mahavauvaa, mutta pienet hipaisutönäykset on tulleet kyllä useimmiten aivan yllättäen pitkin päivää. Niitä on onneksi myös alkanut tulla vähän useammin, ts. lähes päivittäin. Onkin erikoista, että aiempina viikkoina tunsin paljon suurempaa liikehdintää, mutta nyt en enää sellaista. Olenkin kovasti odottanut potkujen tuntemista, jotta sekin huoli vähenisi. Vielä on jonkin aikaa rakenneultraan.
- On tulossa varmaan ihan mukava kevät. Mies pitää useamman viikon isyysvapaata vielä juuri ennen tytön synttäreitä eli aika pian! Se on ihanaa.
- Tytöllä on mainioita juttuja ja hömpötyksiä. Hän on uskomaton onni meille.
- Ystävät on olleet aivan ihania ja kannustavia, ymmärtäneet mutta rohkaisseet
- On vihdoin sovittu asuntokauppojen aikataulusta, että ne tehdään virallisesti jo ensi kuun lopussa. Nyt aletaan vähitellen saada siis työn alle niitä tärkeitä isoja asioita, kuten lopullista lainakilpailutusta ja asunnon hinta-arviota.
- Eilinen keittiöfirmakäynti oli huomattavasti mukavampi kuin ensimmäinen! Eri yritys. Suorasanainen myyjä, joka alkoi heti heitellä ideoita, mutta kuunteli myös meitä. Oli mukavaa, kun hän sanoi mielipiteensä selkeästi ja silti yritti toteuttaa meidän toiveita. Jäi olo, että kauniin ja toimivan keittiön saaminen noinkin rajoittavaan tilaan (huoneen koko, suunta, vesipisteiden sijainti, ym) on kuitenkin mahdollista. Edellisestä keittiösuunnittelusta kun jäi mieleen vain kaaos, epätoivo ja vaikeus. Ehkä muutenkin meidän ajatukset on alkaneet selkiytyä remontin suhteen. Oon päässyt yli tietyistä haaveistani, jotka ei välttämättä ole kuitenkaan käytännöllisiä tai mahdollisia muutenkaan.
- Kirppistavaraläjä alkaa olla jo aika suuri, mikä on aivan ihanaa! Kaikkia kaappeja ei olla edes vielä käyty läpi, mutta esim. lastenvaatteista löytyi vielä paljon myytävää. Tällä kertaa on vielä aivan erilainen meininki koko hommassa. Nyt lähtee myyntiin ihan kaikki ylimääräinen. Tosin ei kuitenkaan mitään mitä tarvitaan oikeasti jatkossa.
- Olen myös pitkästä aikaa innostunut ajattelemaan uuden kodin sisustusta ja ostin lastenhuoneisiin jo värikkäät Muumurun julisteet (3kpl), jotka aion kehystää. Muutenkin päätin, että voin jo hankkia uuteen kotiin tauluja ja muuta pientä sisustustarviketta, jotta muutto ja sisustus olisi sitten mahdollisimman mukavaa ja helppoa. Meillä kun ei tässä kodissa edes ole sellaisia tauluja, joita haluaisin, tms. Tämä on ollut yllättävän hyödyllistä stressin vähentämisessä.
 |
| Uusia julisteita |
- Iloiseksi olen tullut myös vauva-asioista. Erityisesti siitä, että muun stressin väistyessä aikaa ja energiaa on jäänyt vauvan ajattelemiseen ja näin hänestä on alkanut tulla yhä todellisempi. Tänään hypistelin vanhoja vauvanvaatteita ja lajittelin turhat kirppikselle ja hyvät talteen. Taaperolle on alettu puhua vauvasta, joka tulee meille myöhemmin, vaikka eihän hän sitä yhtäkkiä voi ymmärtää. Miehen kanssa on joinain iltoina tunnusteltu mahavauvaa, mutta pienet hipaisutönäykset on tulleet kyllä useimmiten aivan yllättäen pitkin päivää. Niitä on onneksi myös alkanut tulla vähän useammin, ts. lähes päivittäin. Onkin erikoista, että aiempina viikkoina tunsin paljon suurempaa liikehdintää, mutta nyt en enää sellaista. Olenkin kovasti odottanut potkujen tuntemista, jotta sekin huoli vähenisi. Vielä on jonkin aikaa rakenneultraan.
 |
| Tässäkin vain osa sisävaatteista, joita tytöltä säästetään vauvalle ja muistoksi. |
- On tulossa varmaan ihan mukava kevät. Mies pitää useamman viikon isyysvapaata vielä juuri ennen tytön synttäreitä eli aika pian! Se on ihanaa.
- Tytöllä on mainioita juttuja ja hömpötyksiä. Hän on uskomaton onni meille.
 |
| Sain kauniin kukan yllättäen |
torstai 14. huhtikuuta 2016
Satulintu 1v 10kk
Näin se aika juoksee. Meidän pieni vauvanpallero on parin kuukauden päästä jo 2-vuotias. Vauhdikas, touhukas, veikeilevä, hurjan kaunis ja rakas tyttö. <3
Tässä joitain pienen neidin juttuja:
- Ei häiriinny erilaisista sotkuista: jättää lelut lojumaan lattioille ja puristaa mustikat räiskähtäen rikki nähdäkseen mehua (sitten uittaa mustikoita maidossa ja puurossa sormin)
- Syö salaattihaarukalla, pikkulusikalla tai sormin, myös autetaan
- Syö tavallista kotiruokaa ja pitää myös mausteisista ruoista, esim. isin tekemistä paistinperunoista tai linssicurrysta
- Aamuisin syö puuroa ja hedelmää/marjoja/sosetta
- Välipalaksi tykkää syödä esim. hedelmiä, karjalanpiirakkaa, kaurajugurttia (suurta herkkua!), maustamatonta jugurttia tai vähäsokerista marjajugurttia, leipää, juustoa, avokadoa tms. On alettu tehdä nyt useammin välipalapuuroja (esim. helmipuuro, spelttimanna) ja niihin totuttelee vielä.
- Haluaa syödä banaaninsa isona palana, kun nallekin syö lastenohjelmassa niin
- Juo nokkamukista ja harjoittelee välillä ilman nokkaa, mikä sujuu yleensä jo ihan kivasti
- Mielellään pirskottelee maitoa mukista lattialle ja pöydälle ja sitten hakee huomiota virnistämällä veikeästi
- Tykkää kävellä, juosta, potkia ja heittää palloa, kiivetä rappusia, makoilla sohvalla, sängyllä ja tyynyjen päällä, tömistellä, hyppiä, pomppia sohvalla, harjoitella kuperkeikkaa, kurkistella jalkojensa välistä, mennä karkuun ("äitiä/itiä kaakuun!"), kontata äidin ja isän jalkojen välistä, kävellä takaperin ("piip, piip, piip"), lompsia ja läiskytellä vesilätäköissä
- laskeutuu jalat edeltä sängyltä ja sohvalta sekä kiipeää yksin aikuisten tuolille
- Sanoo 2-4 sanan lauseita
- Toistaa kuulemiaan sanoja ja ymmärtää sekä muistaa paljon hänelle kerrottuja asioita
- Imee itseensä uusia sanoja ja kaikkea mitä näkee
- On innostunut aivan uudella tavalla kirjoista ja usein tuo minulle kirjan ja sanoo "äiti anna" tarkoittaen "äiti ota". Usein luetaan sohvalla vierekkäin kirjoja. Ihanaa kun on alkanut viihtyä myös lähellä äitiä ja isää: sylissä ja kainalossa <3
- Tällä hetkellä suosikkikirjoja ovat mm. Teemu on pieni, Teemu menee ulos, Puppe leipoo, Mistä isi tykkää, Miina ja Manu -kirjat, Myyrä-kirjat, Traktori pelastaa päivän, Peppi Pitkätossun katselukirja, Vroom- värikäs ralli, jne. Suosikit vaihtelevat säännöllisesti riippuen siitä mitä on luettu. Jotkut kirjat on omia, joitain lainataan kirjastosta.
- Kokee jotkut kirjojen asiat häiritseviksi tai jännittäviksi, esim. tyttökoiran hattu putoaa, koira ja traktori menevät ruokkimaan lehmät, Aino-tyttö kiukuttelee harmissaan. Tai jos jokin menee rikki.
- Tykkää painaa hissintilausnappia ja mielellään painaisi veitikkamaisesti myös hälytysnappia, hississä katselee itseään peilistä riemuiten
- Riisuu itse pipon ja hanskat, avaa joskus kenkien tarrat ja yrittää myös takin vetoketjua, ravistelee takkia pois päältä, pukemistaitoja harjoitellaan jatkossa enemmän
- Nappaa mielellään äidin kotiavaimet ja juoksee karkuun
- Antaa halin ja pusun, kun äiti/isä lähtee jonnekin (silittää nopeasti molemmista poskista ja suukottaa)
- Nolostuessaan painaa pään alas ja mulkoilee/kurkkii kulmien alta
- Rakastaa aurinkolasejaan
- Tykkää olla auton kyydissä ("itin auto")
- Haluaa välillä valita omat vaatteensa. Tykkää esim. Pikku Kakkonen -mekosta, kuumailmapallohousuista, sinisistä avosukista (me sanotaan niitä tossuiksi), pupuhousuista, pallokuvioisista vaatteista, kissan ja pupun kuvista, jne.
- Kasvoi ulos syyshaalarista
- Tärkein lelu on "ufu pupu" (iso pupu), joka on myös hänen itse valitsemansa unikaveri. Pupua ei oteta mukaan kauppaan, ystäville, tms. eli pärjää myös ilman.
- Kun tahtoo jotain oikein kovasti, ei jaksaisi millään odottaa: harmistuu ja itkee tuskastuneena ja dramaattisena
- Välillä saa kiukkukohtauksen, jos ei tehdä niin kuin hän tahtoo, esim. kun lähdetään sisälle ulkoa ja hän haluaisi vielä jäädä ulos. Näitä on ollut kuitenkin vielä harvoin.
- Tykkää mm. majaleikeistä, legotornien ja -talojen rakentamisesta, piirtämisestä, askarteluista (erityisesti liimaamisesta), maalaamisesta, pehmolelujen kanssa touhuamisesta ja niiden laittamisesta nukkumaan sekä omalla lattiaharjalla siivoamisesta äidin kanssa
- Tykkää katsella Myyrän dvd-jaksoja sekä tiettyjä Pikku Kakkosen ohjelmia, esim. Nimipäiväonnittelu, Lulu-kilpikonna, Albi-lumiukko, Muista laulaa, Lauri kilpa-auto, Popi kissa, Nalle, Hei Taavi, Hyrräpäät, Petteri Kaniini, Musatoosa. Usein katsoo vain alku- ja loppumusiikit. Joistain sarjoista tykkää niin että katsoo kokonaan, esim. Hei Taavi.
- Laulaa iltaisin: "tuiti tuiti tähti, iita iita tähti, tuiti tuiti..." <3 (Tuiki tuiki tähtönen)
- Juoksee isiä vastaan ovelle kun isi tulee töistä
- Nauttii kylpemisestä ammeessa ja uimahallissa, tykkää saunoa ja heittää löylyä
- Tekee tarpeensa pottaan tottuneesti, jos satutaan olla sopivasti potalla. Tekee myös vaippaan. Kerran sanonut kyläpaikassa, että "kakka" ja mennyt vessan luo ts. halunnut vessaan. Näitä taitoja harjoitellaan viimeistään kesällä enemmän.
- Omistaa vihdoin ihania pikkuhousuja ja tykkää pitää niitä vaipan päällä, joskus kokeiltu myös pieniä hetkiä ilman vaippaa
- Nukkuu päiväunet sängyssään unipussissa, kesto 1h-2,5h, useimmin 1h 15min
- Nukkuu yöllä noin klo 20/20.30-7.15/7.45. Ei yleensä herää yön aikana. Tästä ollut viime päivinä muutama poikkeus.
- Nukahtaessa ollaan vierellä ja pidetään kättä olkapäällä (jos yrittää itse rauhoittua ja nukkua). Jos on riehaantunut tai kovin leikkisä, jätetään hetkeksi yksin touhuilemaan. Pian alkaa huutelemaan äitiä ja isää, melko nopeasti itkemäänkin. Kun (yleensä) isi menee pian uudestaan hänen luokseen, on jo valmis käymään nukkumaan.
- Nukkuu ohuella tyynyllä
- On mm. valloittava, hassutteleva, tahtonsa tietävä, nopeasti pipeistä toipuva ja utelias tyttö, joka tykkää äidin ja isän seurasta
- Tykkää ja myös puhuu ystävistään sekä mummuista ja papoista, muistelee yhteisiä tekemisiä heidän kanssaan
- Tykkää paljon myös joistain äidin ystävistä ja hakeutuu heidän syliin
- Jaksaa ilostuttaa ja ihastuttaen ihmetyttää äitiä ja isää joka päivä <3
Rakas Satulintu <3
Tässä joitain pienen neidin juttuja:
- Ei häiriinny erilaisista sotkuista: jättää lelut lojumaan lattioille ja puristaa mustikat räiskähtäen rikki nähdäkseen mehua (sitten uittaa mustikoita maidossa ja puurossa sormin)
- Syö salaattihaarukalla, pikkulusikalla tai sormin, myös autetaan
- Syö tavallista kotiruokaa ja pitää myös mausteisista ruoista, esim. isin tekemistä paistinperunoista tai linssicurrysta
- Aamuisin syö puuroa ja hedelmää/marjoja/sosetta
- Välipalaksi tykkää syödä esim. hedelmiä, karjalanpiirakkaa, kaurajugurttia (suurta herkkua!), maustamatonta jugurttia tai vähäsokerista marjajugurttia, leipää, juustoa, avokadoa tms. On alettu tehdä nyt useammin välipalapuuroja (esim. helmipuuro, spelttimanna) ja niihin totuttelee vielä.
- Haluaa syödä banaaninsa isona palana, kun nallekin syö lastenohjelmassa niin
- Juo nokkamukista ja harjoittelee välillä ilman nokkaa, mikä sujuu yleensä jo ihan kivasti
- Mielellään pirskottelee maitoa mukista lattialle ja pöydälle ja sitten hakee huomiota virnistämällä veikeästi
- Tykkää kävellä, juosta, potkia ja heittää palloa, kiivetä rappusia, makoilla sohvalla, sängyllä ja tyynyjen päällä, tömistellä, hyppiä, pomppia sohvalla, harjoitella kuperkeikkaa, kurkistella jalkojensa välistä, mennä karkuun ("äitiä/itiä kaakuun!"), kontata äidin ja isän jalkojen välistä, kävellä takaperin ("piip, piip, piip"), lompsia ja läiskytellä vesilätäköissä
- laskeutuu jalat edeltä sängyltä ja sohvalta sekä kiipeää yksin aikuisten tuolille
- Sanoo 2-4 sanan lauseita
- Toistaa kuulemiaan sanoja ja ymmärtää sekä muistaa paljon hänelle kerrottuja asioita
- Imee itseensä uusia sanoja ja kaikkea mitä näkee
- On innostunut aivan uudella tavalla kirjoista ja usein tuo minulle kirjan ja sanoo "äiti anna" tarkoittaen "äiti ota". Usein luetaan sohvalla vierekkäin kirjoja. Ihanaa kun on alkanut viihtyä myös lähellä äitiä ja isää: sylissä ja kainalossa <3
- Tällä hetkellä suosikkikirjoja ovat mm. Teemu on pieni, Teemu menee ulos, Puppe leipoo, Mistä isi tykkää, Miina ja Manu -kirjat, Myyrä-kirjat, Traktori pelastaa päivän, Peppi Pitkätossun katselukirja, Vroom- värikäs ralli, jne. Suosikit vaihtelevat säännöllisesti riippuen siitä mitä on luettu. Jotkut kirjat on omia, joitain lainataan kirjastosta.
- Kokee jotkut kirjojen asiat häiritseviksi tai jännittäviksi, esim. tyttökoiran hattu putoaa, koira ja traktori menevät ruokkimaan lehmät, Aino-tyttö kiukuttelee harmissaan. Tai jos jokin menee rikki.
- Tykkää painaa hissintilausnappia ja mielellään painaisi veitikkamaisesti myös hälytysnappia, hississä katselee itseään peilistä riemuiten
- Riisuu itse pipon ja hanskat, avaa joskus kenkien tarrat ja yrittää myös takin vetoketjua, ravistelee takkia pois päältä, pukemistaitoja harjoitellaan jatkossa enemmän
- Nappaa mielellään äidin kotiavaimet ja juoksee karkuun
- Antaa halin ja pusun, kun äiti/isä lähtee jonnekin (silittää nopeasti molemmista poskista ja suukottaa)
- Nolostuessaan painaa pään alas ja mulkoilee/kurkkii kulmien alta
- Rakastaa aurinkolasejaan
- Tykkää olla auton kyydissä ("itin auto")
- Haluaa välillä valita omat vaatteensa. Tykkää esim. Pikku Kakkonen -mekosta, kuumailmapallohousuista, sinisistä avosukista (me sanotaan niitä tossuiksi), pupuhousuista, pallokuvioisista vaatteista, kissan ja pupun kuvista, jne.
- Kasvoi ulos syyshaalarista
- Tärkein lelu on "ufu pupu" (iso pupu), joka on myös hänen itse valitsemansa unikaveri. Pupua ei oteta mukaan kauppaan, ystäville, tms. eli pärjää myös ilman.
- Kun tahtoo jotain oikein kovasti, ei jaksaisi millään odottaa: harmistuu ja itkee tuskastuneena ja dramaattisena
- Välillä saa kiukkukohtauksen, jos ei tehdä niin kuin hän tahtoo, esim. kun lähdetään sisälle ulkoa ja hän haluaisi vielä jäädä ulos. Näitä on ollut kuitenkin vielä harvoin.
- Tykkää mm. majaleikeistä, legotornien ja -talojen rakentamisesta, piirtämisestä, askarteluista (erityisesti liimaamisesta), maalaamisesta, pehmolelujen kanssa touhuamisesta ja niiden laittamisesta nukkumaan sekä omalla lattiaharjalla siivoamisesta äidin kanssa
- Tykkää katsella Myyrän dvd-jaksoja sekä tiettyjä Pikku Kakkosen ohjelmia, esim. Nimipäiväonnittelu, Lulu-kilpikonna, Albi-lumiukko, Muista laulaa, Lauri kilpa-auto, Popi kissa, Nalle, Hei Taavi, Hyrräpäät, Petteri Kaniini, Musatoosa. Usein katsoo vain alku- ja loppumusiikit. Joistain sarjoista tykkää niin että katsoo kokonaan, esim. Hei Taavi.
- Laulaa iltaisin: "tuiti tuiti tähti, iita iita tähti, tuiti tuiti..." <3 (Tuiki tuiki tähtönen)
- Juoksee isiä vastaan ovelle kun isi tulee töistä
- Nauttii kylpemisestä ammeessa ja uimahallissa, tykkää saunoa ja heittää löylyä
- Tekee tarpeensa pottaan tottuneesti, jos satutaan olla sopivasti potalla. Tekee myös vaippaan. Kerran sanonut kyläpaikassa, että "kakka" ja mennyt vessan luo ts. halunnut vessaan. Näitä taitoja harjoitellaan viimeistään kesällä enemmän.
- Omistaa vihdoin ihania pikkuhousuja ja tykkää pitää niitä vaipan päällä, joskus kokeiltu myös pieniä hetkiä ilman vaippaa
- Nukkuu päiväunet sängyssään unipussissa, kesto 1h-2,5h, useimmin 1h 15min
- Nukkuu yöllä noin klo 20/20.30-7.15/7.45. Ei yleensä herää yön aikana. Tästä ollut viime päivinä muutama poikkeus.
- Nukahtaessa ollaan vierellä ja pidetään kättä olkapäällä (jos yrittää itse rauhoittua ja nukkua). Jos on riehaantunut tai kovin leikkisä, jätetään hetkeksi yksin touhuilemaan. Pian alkaa huutelemaan äitiä ja isää, melko nopeasti itkemäänkin. Kun (yleensä) isi menee pian uudestaan hänen luokseen, on jo valmis käymään nukkumaan.
- Nukkuu ohuella tyynyllä
- On mm. valloittava, hassutteleva, tahtonsa tietävä, nopeasti pipeistä toipuva ja utelias tyttö, joka tykkää äidin ja isän seurasta
- Tykkää ja myös puhuu ystävistään sekä mummuista ja papoista, muistelee yhteisiä tekemisiä heidän kanssaan
- Tykkää paljon myös joistain äidin ystävistä ja hakeutuu heidän syliin
- Jaksaa ilostuttaa ja ihastuttaen ihmetyttää äitiä ja isää joka päivä <3
Rakas Satulintu <3
maanantai 11. huhtikuuta 2016
"Uiaan!"
Viikonloppu hujahti ohi, mutta kerrankin voi sanoa, että tehtiinkin paljon. Lauantaiaamuna käytiin miehen kanssa kahdestaan silmälasiostoksilla mulle. Tyttö jäi innoissaan mummun hoitoon kotiin. Olivat ulkoilleet. Koko ajan tuntuu olevan kaikenlaisia silmälasitarjouksia ja munkin kannatti ottaa kahdet lasit kerralla. Koska aurinkolasit mulla on jo hyvät, otin kahdet tavalliset. Odotan innoissani, että saisin jo hakea valmiit lasit! Parisen viikkoa niissä silti menee. Mulla on ollut monia vuosia mustat lasit ja nyt valitsinkin ihan jotain muuta! Iiks! :) Loppupäivä meni tortillojen tekoon, ulkoiluun ja kotona hengailuun.
Sunnuntaina ulkoiltiin aamupäivällä koko perheen kanssa: käveltiin leikkipuistoon. On viime aikoina jätetty vaunut yleensä kotiin kävelylenkille lähtiessä. Tyttö jaksaa hyvin kävellä puistoon ja kotimatkan puolivälissä yleensä pyytää "tykkyyn" (sykkyyn, syliin). Minusta on kiva, että tyttö tykkää kävellä ja juosta pidempääkin matkaa. Tarkoituksella on häntä myös kävelytetty mahdollisimman paljon, ihan vain yleiskunnon ylläpitämiseksi.
Iltapäivällä ajeltiin suht läheiseen kylpylään minun vanhempien seuraksi uimaan ja syömään. Satulintu alkoi jo kotona hihkua: "uiaan, uiaan!", kun kerrottiin, että lähdetään uimahalliin. Oli tosi kiva kylpyläreissu. Lapsi oli miehen kanssa suihkuosastolla ja minä sain kerrankin saunoa rauhassa. Sitten uitiin porukalla lasten altaissa ja muissakin. Leikittiin pallolla, kastelukannuilla, ankalla ja tähtilelulla. Myös tytön serkut olivat matkassa mukana. Uinnin jälkeen mentiin isolla porukalla syömään ja siinä samassa lahjottiin minun äiti, jolla oli ollut synttärit. Meidän tyttö jaksoi tosi hyvin olla ravintolassa. Ruoka maistui uinnin päälle ja serkkujen ja mummun ja papan seura innosti. Pois lähtiessä päästi pienet harmihuudot, mutta ne meni nopeasti ohi.
Olipa mukava viikonloppu! Eikä tämä tuleva viikkokaan tunnu kauhean rasittavalta, kun tiedossa on monenlaista mukavaa. Tänään käytiin ex tempore mun työpaikan pihalla leikkimässä. Lapsukainen oli innoissaan uusista leluista ja istui pitkään myös hiekkalaatikolla, siellä muiden pienten seassa. <3 Illalla mulla on vielä viimeiset pt-treenit. Keskiviikkona ystävien kanssa ravintolaan syömään. Torstaina kampaajalle ja perjantaina keittiösuunnittelujuttuja toisessa keittiöfirmassa. Viikonloppuna kummitytön synttärikemut. Kaikkea kivaa ja vähän jännääkin.
Nyt hörppäsen vähän teetä ja sitten makuuhuoneen puolelle peiton alle hetkeksi. Tytön yhtenä yönä ollut pitkä valvominen ei muuten varmaan ollutkaan hammasjuttuja vaan ihan painajaisia. Tajuttiin se vasta nyt myöhemmin, koska yöt on olleet nyt ihan tavallisia.
Sunnuntaina ulkoiltiin aamupäivällä koko perheen kanssa: käveltiin leikkipuistoon. On viime aikoina jätetty vaunut yleensä kotiin kävelylenkille lähtiessä. Tyttö jaksaa hyvin kävellä puistoon ja kotimatkan puolivälissä yleensä pyytää "tykkyyn" (sykkyyn, syliin). Minusta on kiva, että tyttö tykkää kävellä ja juosta pidempääkin matkaa. Tarkoituksella on häntä myös kävelytetty mahdollisimman paljon, ihan vain yleiskunnon ylläpitämiseksi.
Iltapäivällä ajeltiin suht läheiseen kylpylään minun vanhempien seuraksi uimaan ja syömään. Satulintu alkoi jo kotona hihkua: "uiaan, uiaan!", kun kerrottiin, että lähdetään uimahalliin. Oli tosi kiva kylpyläreissu. Lapsi oli miehen kanssa suihkuosastolla ja minä sain kerrankin saunoa rauhassa. Sitten uitiin porukalla lasten altaissa ja muissakin. Leikittiin pallolla, kastelukannuilla, ankalla ja tähtilelulla. Myös tytön serkut olivat matkassa mukana. Uinnin jälkeen mentiin isolla porukalla syömään ja siinä samassa lahjottiin minun äiti, jolla oli ollut synttärit. Meidän tyttö jaksoi tosi hyvin olla ravintolassa. Ruoka maistui uinnin päälle ja serkkujen ja mummun ja papan seura innosti. Pois lähtiessä päästi pienet harmihuudot, mutta ne meni nopeasti ohi.
Olipa mukava viikonloppu! Eikä tämä tuleva viikkokaan tunnu kauhean rasittavalta, kun tiedossa on monenlaista mukavaa. Tänään käytiin ex tempore mun työpaikan pihalla leikkimässä. Lapsukainen oli innoissaan uusista leluista ja istui pitkään myös hiekkalaatikolla, siellä muiden pienten seassa. <3 Illalla mulla on vielä viimeiset pt-treenit. Keskiviikkona ystävien kanssa ravintolaan syömään. Torstaina kampaajalle ja perjantaina keittiösuunnittelujuttuja toisessa keittiöfirmassa. Viikonloppuna kummitytön synttärikemut. Kaikkea kivaa ja vähän jännääkin.
Nyt hörppäsen vähän teetä ja sitten makuuhuoneen puolelle peiton alle hetkeksi. Tytön yhtenä yönä ollut pitkä valvominen ei muuten varmaan ollutkaan hammasjuttuja vaan ihan painajaisia. Tajuttiin se vasta nyt myöhemmin, koska yöt on olleet nyt ihan tavallisia.
perjantai 8. huhtikuuta 2016
Leppoisampaa, vaikka valvomista
Loppuviikko on ollut leppoisampi. Oon jutellut paljon stressistä miehelle, ystäville ja omalle äidille, ja se on helpottanut. Mies sai minut vakuuttuneeksi siitä, että hän ottaa vaikka ylimääräistä lomaa töistä helpottaakseen meidän syksyä eikä jätä minua yksin. On muutenkin ollut tosi huomaavainen tällä viikolla, kun on nähnyt mun huolet. Äiti sai mut uskomaan, että pärjätään kyllä ja kaikki asiat kääntyvät lopulta hyviksi. Ja muistutti, kuinka ihanaa on päästä kuitenkin muuttamaan ja sitten elämään uudessa kodissa, että se on se päämäärä ja siihen lopulta päästään. Ystävät on jo sanoneet auttavansa kaikessa ja on puhuttu heidän kanssa mm. toisen lapsen odotukseen liittyvistä huolista. Oon saanu kivoja kommentteja edellisiin teksteihin. Meitä ei myöskään kukaan potki tästä kodista pois, vaan voidaan rauhassa remontoida ja muuttaa sitten kun uusi koti on valmis tip top. Edessä oleva kesä ja tuleva syksy ovat alkaneet näyttää valoisammilta.
Tänään on ollut aivan erikoinen päivä. Satulintu nimittäin valvoi viime yönä klo 23-3:30 eli meidänkin yö on ollut raskas ja vähäuninen. Tyttö heräsi juuri kun oltiin sängyssä menossa nukkumaan: joko hampaiden tai painajaisten takia itkeskeli. Annettiin varmuuden vuoksi särkylääkesuppo. Hän ei kuitenkaan saanut siinä sitten unta enää. Yritti kyllä reppana kovasti, mutta aina kun alkoi tuhisemaan, pian jo avasi silmät ja tarkasti, onko isi tai äiti vieressä. Siitä kun yritettiin lähteä, alkoi armoton huuto. Muutaman valvotun tunnin jälkeen oli jo pakko antaa lapsen huutaa hetki itsekseen, kun kummankin aikuisen oli pakko levätä hetki. Minä en edes pystynyt nojaamaan lapsen pinnasänkyyn tassuttaessa, kun siitä tuli heti oksettava olo. Selkä suorana piti tönöttää ja silmiä ummistaa istuen. Vihdoin hän nukahti ja mies-raukkakin pääsi nukkumaan, muutama tunti ennen aamuvuoronsa alkua.
No luulisi, että tämä aamu olisi ollut aivan karsea itselläkin. Vaan ei. En tiedä, mikä kumma siinä on, mutta viime aikoina kun olen herännyt vahingossa aikaisin tai nukkunut huonosti, seuraava aamu voi olla jopa yllättävän tehokas. Esim. tänä aamuna saatiin aamutoimet tehtyä vasta 9:30/10, kun lapsi nukkui sinne ysiin. Aamupalan jälkeen imuroin koko kodin, pesin lattiaa sieltä täältä ja puunasin meidän molemmat vessat. Pyykit ripustin kuivumaan ja tuuletin koko kodin. Siivosin eiliset leikkisotkut. Soitin kampaaja-ajan itselleni. Ja kaikkeen meni reilu tunti. Omituista suorastaan.
Pian tulee mun sisko käymään lastensa kanssa, kivaa! Mun piti alunperin ottaa tässä välissä tirsat, mutta aamuintoilun jälkeen en malttanut sänkyyn. Satulintu nukahti nopeasti, mutta ei ehditty unille yhtään sen aiemmin kuin normaalistikaan. Saas nähdä kauanko nukkuu. Yleensä päikkärit on noin tunnin tai vähän yli. 1,5 tuntia on jo hyvä tavallisena päivänä.
Huomenna mennään miehen kanssa kahdestaan kaupungille. Hän lähtee makutuomariksi kun etsitään mulle uusia silmälaseja! Ilostuttaa, kun pääsen pian taas kampaajalle ja oon päättäny hankkia uudet lasit. Nämä on olleet mulla tosi kauan, vuosia vuosia. Sunnuntaina nähdään ehkä minun vanhempia, kun he tulevat tänne. Juhlistetaan varmaan äidin synttäreitä vedessä polskien ja herkkuja syöden. :)
Tänään on ollut aivan erikoinen päivä. Satulintu nimittäin valvoi viime yönä klo 23-3:30 eli meidänkin yö on ollut raskas ja vähäuninen. Tyttö heräsi juuri kun oltiin sängyssä menossa nukkumaan: joko hampaiden tai painajaisten takia itkeskeli. Annettiin varmuuden vuoksi särkylääkesuppo. Hän ei kuitenkaan saanut siinä sitten unta enää. Yritti kyllä reppana kovasti, mutta aina kun alkoi tuhisemaan, pian jo avasi silmät ja tarkasti, onko isi tai äiti vieressä. Siitä kun yritettiin lähteä, alkoi armoton huuto. Muutaman valvotun tunnin jälkeen oli jo pakko antaa lapsen huutaa hetki itsekseen, kun kummankin aikuisen oli pakko levätä hetki. Minä en edes pystynyt nojaamaan lapsen pinnasänkyyn tassuttaessa, kun siitä tuli heti oksettava olo. Selkä suorana piti tönöttää ja silmiä ummistaa istuen. Vihdoin hän nukahti ja mies-raukkakin pääsi nukkumaan, muutama tunti ennen aamuvuoronsa alkua.
No luulisi, että tämä aamu olisi ollut aivan karsea itselläkin. Vaan ei. En tiedä, mikä kumma siinä on, mutta viime aikoina kun olen herännyt vahingossa aikaisin tai nukkunut huonosti, seuraava aamu voi olla jopa yllättävän tehokas. Esim. tänä aamuna saatiin aamutoimet tehtyä vasta 9:30/10, kun lapsi nukkui sinne ysiin. Aamupalan jälkeen imuroin koko kodin, pesin lattiaa sieltä täältä ja puunasin meidän molemmat vessat. Pyykit ripustin kuivumaan ja tuuletin koko kodin. Siivosin eiliset leikkisotkut. Soitin kampaaja-ajan itselleni. Ja kaikkeen meni reilu tunti. Omituista suorastaan.
Pian tulee mun sisko käymään lastensa kanssa, kivaa! Mun piti alunperin ottaa tässä välissä tirsat, mutta aamuintoilun jälkeen en malttanut sänkyyn. Satulintu nukahti nopeasti, mutta ei ehditty unille yhtään sen aiemmin kuin normaalistikaan. Saas nähdä kauanko nukkuu. Yleensä päikkärit on noin tunnin tai vähän yli. 1,5 tuntia on jo hyvä tavallisena päivänä.
Huomenna mennään miehen kanssa kahdestaan kaupungille. Hän lähtee makutuomariksi kun etsitään mulle uusia silmälaseja! Ilostuttaa, kun pääsen pian taas kampaajalle ja oon päättäny hankkia uudet lasit. Nämä on olleet mulla tosi kauan, vuosia vuosia. Sunnuntaina nähdään ehkä minun vanhempia, kun he tulevat tänne. Juhlistetaan varmaan äidin synttäreitä vedessä polskien ja herkkuja syöden. :)
keskiviikko 6. huhtikuuta 2016
Hus stressi pois!
Maanantai oli pitkään aikaan karsein päivä. Sitä ei helpottanut edes se, että käytiin aamupäivällä äitiysneuvolassa ja kuultiin kuopuksen syke. <3 Ja että muutenkin käynti oli oikein mukava ja kaikki asiat kunnossa. Eikä pelastanut sekään, että mies oli etätöissä kotona, vaikka olikin mukava olla koko päivä tavallaan yhdessä.
Oltiin varattu eräästä keittiöfirmasta ensimmäinen suunnitteluaika. Tajuttiin liian myöhään, että lapsenvahti olisi ollut tarpeen. No ei auttanut muu kuin koko perheen voimin uutta keittiötä suunnittelemaan. Kotoa lähtiessä pääsi taas tulemaan pieni hoppu. Siinä samassa lapsen retkikassikin jäi matkasta. Mua oksetti jo kotipihassa autossa: kiireen tunne ja stressi.
Päästiin silti ajoissa perille keittiöfirmaan. Meidän myyjä oli myös vähän myöhässä ja katseltiin keittiömalleja rauhassa. Lapsi jaksoi yllättävän hyvin, vaikka oltiin kaupoilla yli kaksi tuntia. Tunsin itseni niin huonoksi äidiksi, kun lapsukainen ilmoitti suunnittelun alkumetreillä tekevänsä kakkaa ja hoksasin, että vaippakassi puuttuu. Päivällisaikakin tuli ja meni ja edelleen keittiökeskustelut olivat ihan kesken. Minun jumppa-aika tuli ja meni, ja piti ilmoittaa jumppaan etten ehdi. Harmitti ihan törkeästi, ette uskokaan! Tuli taas ihan fyysisesti paha olo ja olin älyttömän pettynyt.
Itse keittiösuunnittelu meni ihan kivasti, myyjä oli asiantunteva ja kokenut. Vaikkakin jouduttiin huomaamaan, että meidän kaikki toiveet eivät välttämättä toteudu uudessa keittiössä. Tai ainakin keittiön toteutusta täytyy miettiä erittäin tarkasti. Ihan vain tilan koon ja ominaisuuksien vuoksi. Mutta se jää toki nähtäväksi ja hyvä siitä lopulta tulee varmasti. Ja käydään tietenkin myös muissa keittiöfirmoissa.
Lapsi piirteli asiakaspalvelijan pienen muistilehtiön täyteen ja samalla kokeili mustekynää omaan käsivarteensa ja minun upouuteen paitaan. Yllättävän hyvin jaksoi.
Kotiin lähtiessä olin kuin takapuoleen ammuttu karhu. Kuin elokuun äkäinen ampiainen. Ärsytti ihan vietävästi, että jouduin perumaan jumpan viime tipassa. Ei vaan päästy lähtemään keittiöpaikasta. Oma syy kun en saanut suuta ajoissa auki. Kotona vaihdettiin lapselle heti vaippa ja keiteltiin iltapuuro etuajassa. Tyttö onneksi oli yllättävän tyytyväinen ja anteeksiantavainen.
Illalla en tiennyt miten olisin ollut. Olin niin pettynyt, häpeissäni jumpan peruuttamisesta, väsynyt ja stressaantunut. Kaikki huolet remontista ja vauva-arjesta vyöryivät päälle. Onneksi mies osasi puhua asiat paremmiksi.
On tosi vaikea olla stressaamatta remontin aikataulusta ym. Vuokralaisista ei vielä tiedetä ja ennen remontin alkamista täytyy hoitaa monta muutakin asiaa, esim. sellaiset pienet jutut kuin asuntolaina, asuntokaupat ja asunnon hinnan arviointi parilla asiantuntijalla. Täytyy valita keittiöfirma ja kaikki keittiön tarvikkeet, esim. kaapistot ja kodinkoneet. Täytyy suunnitella kylpyhuone- ja vessaremontti sekä kaikki pienemmät korjaushommat. Remonttisuunnitelmat täytyy myös varmaan hyväksyttää taloyhtiöllä ja remontissa voi aina tulla kaikenlaista ajanhukkaa muutenkin. Ainakin nämä siis tavallisen arjen ja miehen töiden lisäksi. Onneksi mies tuntui vihdoin ymmärtävän ja lupasi, että aletaan hoitaa näitä asioita nyt, tai ainakin päätetään, milloin ne tehdään.
Harmittaa, että remonttistressi vie energiaa mahavauvan ajattelemiselta. On vaikeaa keskittyä käsittelemään lapsen odotusta ja syntymää, kun muutenkin elämässä on suuria muutoksia tulossa ja paljon ajateltavaa. Toisaalta aika kuluu nopeasti, mutta haluaisin välillä pystyä vain odottamaan tätä vauvaa. Vauvaa, joka muuten äsken taas potki ja möyrysi ahkerasti. :)
Maanantaista toivuttuani oon ajatellut, että pakkohan tätä stressiä on nyt oppia jotenkin hallitsemaan. Pakko oppia pian suhtautumaan näihin asioihin letkeämmin. Eihän tästä keväästä muuten tule yhtään mitään. Ja kaiken lisäksi asiat voi mennä hyvinkin, mutta oon viime viikot ajatellut vain sitä pahinta. Yritän jatkossa keskittyä vain arkeen ja sellaisiin asioihin, joihin voin tässä hetkessä vaikuttaa. Kiinnitän erityistä huomiota omaan hyvinvointiin ja leppoisiin päiviin ihanan tyttösen kanssa. Hänellä on kyllä niin mainioita leikkejä ja touhuja, että kyllä niistä iloa saa jokaiseen päivään.
Jospa tämä tästä helpottaisi. Hallinnan tunteen menetys on ollut mulle aina vaikeaa, mutta jospa tässä olisi nyt taas tilaisuus henkiselle kasvulle.
Lisäys: Niin ja maanantain taakkaa kasvatti sekin yllättävän paljon, että lapsen mummu oli jo ostamassa meidän tytölle paksumpaa välikausitakkia, kun ei luottanut siihen, että osataan pukea lapselle riittävästi lämmintä sinne alle. Mullahan meni siihen ihan hermot sitten. Siihen epäluottamukseen ja kaikkeen muuhunkin holhoamiseen, joka aina jostain tulee esiin. Mulla on muutenkin nyt semmoinen siivousvimma etten halua meille mitään ylimääräistä tavaraa tai vaatetta. Kirjoitan tästä vielä erikseen, mutta on esimerkiksi paljon sellaisia tavaroita, jotka palautetaan ystävällisesti anopille tai myydään kirppiksellä.
Oltiin varattu eräästä keittiöfirmasta ensimmäinen suunnitteluaika. Tajuttiin liian myöhään, että lapsenvahti olisi ollut tarpeen. No ei auttanut muu kuin koko perheen voimin uutta keittiötä suunnittelemaan. Kotoa lähtiessä pääsi taas tulemaan pieni hoppu. Siinä samassa lapsen retkikassikin jäi matkasta. Mua oksetti jo kotipihassa autossa: kiireen tunne ja stressi.
Päästiin silti ajoissa perille keittiöfirmaan. Meidän myyjä oli myös vähän myöhässä ja katseltiin keittiömalleja rauhassa. Lapsi jaksoi yllättävän hyvin, vaikka oltiin kaupoilla yli kaksi tuntia. Tunsin itseni niin huonoksi äidiksi, kun lapsukainen ilmoitti suunnittelun alkumetreillä tekevänsä kakkaa ja hoksasin, että vaippakassi puuttuu. Päivällisaikakin tuli ja meni ja edelleen keittiökeskustelut olivat ihan kesken. Minun jumppa-aika tuli ja meni, ja piti ilmoittaa jumppaan etten ehdi. Harmitti ihan törkeästi, ette uskokaan! Tuli taas ihan fyysisesti paha olo ja olin älyttömän pettynyt.
Itse keittiösuunnittelu meni ihan kivasti, myyjä oli asiantunteva ja kokenut. Vaikkakin jouduttiin huomaamaan, että meidän kaikki toiveet eivät välttämättä toteudu uudessa keittiössä. Tai ainakin keittiön toteutusta täytyy miettiä erittäin tarkasti. Ihan vain tilan koon ja ominaisuuksien vuoksi. Mutta se jää toki nähtäväksi ja hyvä siitä lopulta tulee varmasti. Ja käydään tietenkin myös muissa keittiöfirmoissa.
Lapsi piirteli asiakaspalvelijan pienen muistilehtiön täyteen ja samalla kokeili mustekynää omaan käsivarteensa ja minun upouuteen paitaan. Yllättävän hyvin jaksoi.
Kotiin lähtiessä olin kuin takapuoleen ammuttu karhu. Kuin elokuun äkäinen ampiainen. Ärsytti ihan vietävästi, että jouduin perumaan jumpan viime tipassa. Ei vaan päästy lähtemään keittiöpaikasta. Oma syy kun en saanut suuta ajoissa auki. Kotona vaihdettiin lapselle heti vaippa ja keiteltiin iltapuuro etuajassa. Tyttö onneksi oli yllättävän tyytyväinen ja anteeksiantavainen.
Illalla en tiennyt miten olisin ollut. Olin niin pettynyt, häpeissäni jumpan peruuttamisesta, väsynyt ja stressaantunut. Kaikki huolet remontista ja vauva-arjesta vyöryivät päälle. Onneksi mies osasi puhua asiat paremmiksi.
On tosi vaikea olla stressaamatta remontin aikataulusta ym. Vuokralaisista ei vielä tiedetä ja ennen remontin alkamista täytyy hoitaa monta muutakin asiaa, esim. sellaiset pienet jutut kuin asuntolaina, asuntokaupat ja asunnon hinnan arviointi parilla asiantuntijalla. Täytyy valita keittiöfirma ja kaikki keittiön tarvikkeet, esim. kaapistot ja kodinkoneet. Täytyy suunnitella kylpyhuone- ja vessaremontti sekä kaikki pienemmät korjaushommat. Remonttisuunnitelmat täytyy myös varmaan hyväksyttää taloyhtiöllä ja remontissa voi aina tulla kaikenlaista ajanhukkaa muutenkin. Ainakin nämä siis tavallisen arjen ja miehen töiden lisäksi. Onneksi mies tuntui vihdoin ymmärtävän ja lupasi, että aletaan hoitaa näitä asioita nyt, tai ainakin päätetään, milloin ne tehdään.
Harmittaa, että remonttistressi vie energiaa mahavauvan ajattelemiselta. On vaikeaa keskittyä käsittelemään lapsen odotusta ja syntymää, kun muutenkin elämässä on suuria muutoksia tulossa ja paljon ajateltavaa. Toisaalta aika kuluu nopeasti, mutta haluaisin välillä pystyä vain odottamaan tätä vauvaa. Vauvaa, joka muuten äsken taas potki ja möyrysi ahkerasti. :)
Maanantaista toivuttuani oon ajatellut, että pakkohan tätä stressiä on nyt oppia jotenkin hallitsemaan. Pakko oppia pian suhtautumaan näihin asioihin letkeämmin. Eihän tästä keväästä muuten tule yhtään mitään. Ja kaiken lisäksi asiat voi mennä hyvinkin, mutta oon viime viikot ajatellut vain sitä pahinta. Yritän jatkossa keskittyä vain arkeen ja sellaisiin asioihin, joihin voin tässä hetkessä vaikuttaa. Kiinnitän erityistä huomiota omaan hyvinvointiin ja leppoisiin päiviin ihanan tyttösen kanssa. Hänellä on kyllä niin mainioita leikkejä ja touhuja, että kyllä niistä iloa saa jokaiseen päivään.
Jospa tämä tästä helpottaisi. Hallinnan tunteen menetys on ollut mulle aina vaikeaa, mutta jospa tässä olisi nyt taas tilaisuus henkiselle kasvulle.
Lisäys: Niin ja maanantain taakkaa kasvatti sekin yllättävän paljon, että lapsen mummu oli jo ostamassa meidän tytölle paksumpaa välikausitakkia, kun ei luottanut siihen, että osataan pukea lapselle riittävästi lämmintä sinne alle. Mullahan meni siihen ihan hermot sitten. Siihen epäluottamukseen ja kaikkeen muuhunkin holhoamiseen, joka aina jostain tulee esiin. Mulla on muutenkin nyt semmoinen siivousvimma etten halua meille mitään ylimääräistä tavaraa tai vaatetta. Kirjoitan tästä vielä erikseen, mutta on esimerkiksi paljon sellaisia tavaroita, jotka palautetaan ystävällisesti anopille tai myydään kirppiksellä.
Ajatuksia muuton ja vauvan vaikutuksesta taaperoon
Kirjoitin tämän tekstin jo pari viikkoa sitten, mutta tässä se nyt vasta on. Samat ajatukset edelleen, mutta stressi vauva-arjen ja remontin/muuton yhdistämisestä on ollut pari viime päivää nyt erityisen pinnalla. Epätietoisuus vuokralaisten lähtemisen ajankohdasta on ehkä pahinta. Ja kiireen pelko. Tässä kuitenkin tämä kirjoitus:
"Viime viikkoina oon miettinyt aika paljon tänä vuonna edessä olevaa muuttoa ja tietysti myös vauvan saapumista sitten syksyllä. Lähinnä että miten ne vaikuttavat tuohon meidän esikoiseen. Tyttö on meille maailman arvokkain ja rakkain. Koen suurta painetta hoitaa asiat niin, että tytön elämä ei missään vaiheessa järkyty liikaa, mistään syystä.
Netistä lueskelin toisten perheiden muuttokokemuksia ja jäin siihen fiilikseen, että muutto sujuu kyllä. Lapsi varmaan sopeutuu ihan hyvin, kun on enemmän tilaa leikkiä ja juosta, omat tärkeät lelut ja tavarat ympärillä, samoin omat ihmiset. Päästään käymään uudessa kodissa varmaan monenmonta kertaa ennen muuttoa, jo ihan remontin takia. Varsinainen muutto hoitunee ihan kunnialla, kun ajoissa pakataan ja sovitaan lapsen hoidosta muuttopäivänä esim. mummun kanssa. Muut apujoukot on myös varmasti tarpeen. Muuton ajankohta on vielä ihan auki. Se riippuu vuokralaisten lähtemisestä sekä remontin sujumisesta ja nopeudesta. Mutta siis tänä vuonna. Mielellään ennen vauvan syntymistä.
Haluaisin tosiaan kuitenkin muuttaa kun vauva on vielä mahassa. Luulen, että vauvan saapuminen on esikoiselle paljon dramaattisempaa kuin muuttaminen. Mustasukkaisuutta ja muitakin ristiriitaisia tunteita voi tulla, mikä on aivan normaalia ja ymmärrettävää. Olisi hienoa, jos oltaisi uudessa kodissa jo tuolloin, että voitaisiin keskittyä sitten täysin esikoisen ja vauvan hoivaamiseen eikä muuttolaatikoiden kantamiseen ja purkamiseen. Tai ihan vain sekavassa kodissa elämiseen vauvan ensikuukaudet. Remontin haluan kuitenkin heti pian täysin valmiiksi. Luulen, että minun pää ei kestä semmoisia "ikuisia hommia", jotka jää pyörimään, kuten listojen kiinnitys, verhotankojen laittaminen tai taulujen paikkojen miettiminen.
Lapsen reaktio uuden vauvan syntyessä tai sen jälkeen vaihtelee varmasti. Jotkut varmaan alkavat heti hoivata vauvaa ja auttaa äitia ja isää vaipanvaihdossa ym. kykyjensä mukaan. Jotkut lapset voivat käyttäytyä aggressiivisesti vauvaa kohtaan ja yrittää satuttaa häntä. Jotkut eivät välttämättä noteeraa vauvaa paljonkaan tai välitä siitä. Pottailuissa ja muussa kehityksessä saattaa tulla taantumaa. Temperamenttikin vaikuttaa reaktiotapaan.
Netissä jollain palstalla joku kirjoitti kivasti, että "kun vanhemmat suhtautuvat myönteisesti ja iloisesti uuteen tilanteeseen, esikoinenkin sen huomaa". Vaikka eihän se aina näin helposti mene. Esikoisen erityisen runsas huomioiminen ja rutiinien samanlaisuus varmasti kuitenkin auttaa. Ja meillä varmaan sekin, että esikoisella on paljon mukavaa tekemistä. Hän kun sitä muutenkin jo näyttää kaipaavan: leikkiseuraa, touhua, ulkoilua. Samoin se, että vieraat kylään tullessaan huomioivat esikoisen ensin kunnolla. Tästä aiotaan sanoa kaikille meidän kyläilijöille syksyllä. Yhteinen rauhallinen oma aika kummankin vanhemman kanssa on myös tärkeää. Ja kaikenlainen kehuminen kun isompi lapsi yrittää auttaa tai hoitaa uutta vauvaa. Imetyshetkistä voi tehdä porukan yhteisiä leppoisia tilanteita, esim. ostamalla esikoiselle uusia kirjoja erityisesti niitä hetkiä varten. Niitä voidaan lueskella samalla kun pienempi syö. Rintamaitoa voi antaa maistaa, jos tahtoo, vaikka ei minusta kyllä taaperoimettäjää taida tulla. That's not my thing, I think. Toisaalta ikinä ei kannata olla liian ehdoton, kun koskaan ei voi tietää mikä sopii kenellekin parhaiten. En kyllä usko, että meidän tyttökään enää kiinnostuisi tissistä. =D Mä en ole kokenut vielä millään tavalla aiheelliseksi puhua esikoiselle meidän tulevasta vauvasta. Siis että olisin kertonut hänelle, että "äidin mahassa on vauva". Esikoinen on vielä niin pieni. Ehditään kyllä sitten myöhemmin kesällä ottaa hänet odotukseen mukaan.
Kantava ajatus mulla kuitenkin on, että oon aina ajatellut lapselle olevan hyötyä sisaruksesta. Ihan jo siitäkin, että saa kasvaa jonkun muun lapsen kanssa. Saa oppia häneltä ja opetella tulemaan toimeen silloinkin kun toinen ärsyttää. Ehkä saa jopa leikkikaverin tai ainakin jonkun joka tietää millaisessa tilanteessa ja ympäristössä lapsi on kasvanut ja elänyt. Toivottavasti tietenkin elinikäisen ystävän. Joten vaikka toisen vauvan syntyminen saattaa olla hankala tilanne esikoiselle, se on lopulta hänen etunsa ja ilonsa eikä se kuitenkaan ole häneltä pois, vaikka aluksi hän saattaa niin kokeakin. Vanhemmilla on siinä suuri vastuu ja työ, jotta esikoinen ei jää paitsioon. Meillä onneksi on mummukin auttamassa tarpeen tullen, esim. esikoisen ulkoilukaverina. Tämmöisiä ajatuksia tästä nyt."
Tänään en siis murehdi enää yhtään sitä, miten varsinainen muutto menee vaan sitä, ehditäänkö muuttaa ennen vauvan syntymää ja miten Satulintu reagoi uuteen vauvaan. Ja että millaista se arki sitten on siellä uudessa kodissa, kun siellä on kaksi pientä tarvitsevaa. Se onkin oikeasti ehkä suurin huoli. Miten tyttö pärjää uudessa tilanteessa ja vähintään yhtä paljon mietin, miten minä pärjään lasten kanssa?! Osaanko ja pystynkö huomioida esikoista riittävästi? Sielussa korventaa jo nyt se pelko, että jos tyttö kokee, ettei saa riittävästi huomiota äidiltä. Se tuntuu minusta aivan murskaavalta. Hän on meille niin tärkeä, etten keksi sanoja sitä kuvaamaan. Onkohan kellään samanlaisia mietteitä?
"Viime viikkoina oon miettinyt aika paljon tänä vuonna edessä olevaa muuttoa ja tietysti myös vauvan saapumista sitten syksyllä. Lähinnä että miten ne vaikuttavat tuohon meidän esikoiseen. Tyttö on meille maailman arvokkain ja rakkain. Koen suurta painetta hoitaa asiat niin, että tytön elämä ei missään vaiheessa järkyty liikaa, mistään syystä.
Netistä lueskelin toisten perheiden muuttokokemuksia ja jäin siihen fiilikseen, että muutto sujuu kyllä. Lapsi varmaan sopeutuu ihan hyvin, kun on enemmän tilaa leikkiä ja juosta, omat tärkeät lelut ja tavarat ympärillä, samoin omat ihmiset. Päästään käymään uudessa kodissa varmaan monenmonta kertaa ennen muuttoa, jo ihan remontin takia. Varsinainen muutto hoitunee ihan kunnialla, kun ajoissa pakataan ja sovitaan lapsen hoidosta muuttopäivänä esim. mummun kanssa. Muut apujoukot on myös varmasti tarpeen. Muuton ajankohta on vielä ihan auki. Se riippuu vuokralaisten lähtemisestä sekä remontin sujumisesta ja nopeudesta. Mutta siis tänä vuonna. Mielellään ennen vauvan syntymistä.
Haluaisin tosiaan kuitenkin muuttaa kun vauva on vielä mahassa. Luulen, että vauvan saapuminen on esikoiselle paljon dramaattisempaa kuin muuttaminen. Mustasukkaisuutta ja muitakin ristiriitaisia tunteita voi tulla, mikä on aivan normaalia ja ymmärrettävää. Olisi hienoa, jos oltaisi uudessa kodissa jo tuolloin, että voitaisiin keskittyä sitten täysin esikoisen ja vauvan hoivaamiseen eikä muuttolaatikoiden kantamiseen ja purkamiseen. Tai ihan vain sekavassa kodissa elämiseen vauvan ensikuukaudet. Remontin haluan kuitenkin heti pian täysin valmiiksi. Luulen, että minun pää ei kestä semmoisia "ikuisia hommia", jotka jää pyörimään, kuten listojen kiinnitys, verhotankojen laittaminen tai taulujen paikkojen miettiminen.
Lapsen reaktio uuden vauvan syntyessä tai sen jälkeen vaihtelee varmasti. Jotkut varmaan alkavat heti hoivata vauvaa ja auttaa äitia ja isää vaipanvaihdossa ym. kykyjensä mukaan. Jotkut lapset voivat käyttäytyä aggressiivisesti vauvaa kohtaan ja yrittää satuttaa häntä. Jotkut eivät välttämättä noteeraa vauvaa paljonkaan tai välitä siitä. Pottailuissa ja muussa kehityksessä saattaa tulla taantumaa. Temperamenttikin vaikuttaa reaktiotapaan.
Netissä jollain palstalla joku kirjoitti kivasti, että "kun vanhemmat suhtautuvat myönteisesti ja iloisesti uuteen tilanteeseen, esikoinenkin sen huomaa". Vaikka eihän se aina näin helposti mene. Esikoisen erityisen runsas huomioiminen ja rutiinien samanlaisuus varmasti kuitenkin auttaa. Ja meillä varmaan sekin, että esikoisella on paljon mukavaa tekemistä. Hän kun sitä muutenkin jo näyttää kaipaavan: leikkiseuraa, touhua, ulkoilua. Samoin se, että vieraat kylään tullessaan huomioivat esikoisen ensin kunnolla. Tästä aiotaan sanoa kaikille meidän kyläilijöille syksyllä. Yhteinen rauhallinen oma aika kummankin vanhemman kanssa on myös tärkeää. Ja kaikenlainen kehuminen kun isompi lapsi yrittää auttaa tai hoitaa uutta vauvaa. Imetyshetkistä voi tehdä porukan yhteisiä leppoisia tilanteita, esim. ostamalla esikoiselle uusia kirjoja erityisesti niitä hetkiä varten. Niitä voidaan lueskella samalla kun pienempi syö. Rintamaitoa voi antaa maistaa, jos tahtoo, vaikka ei minusta kyllä taaperoimettäjää taida tulla. That's not my thing, I think. Toisaalta ikinä ei kannata olla liian ehdoton, kun koskaan ei voi tietää mikä sopii kenellekin parhaiten. En kyllä usko, että meidän tyttökään enää kiinnostuisi tissistä. =D Mä en ole kokenut vielä millään tavalla aiheelliseksi puhua esikoiselle meidän tulevasta vauvasta. Siis että olisin kertonut hänelle, että "äidin mahassa on vauva". Esikoinen on vielä niin pieni. Ehditään kyllä sitten myöhemmin kesällä ottaa hänet odotukseen mukaan.
Kantava ajatus mulla kuitenkin on, että oon aina ajatellut lapselle olevan hyötyä sisaruksesta. Ihan jo siitäkin, että saa kasvaa jonkun muun lapsen kanssa. Saa oppia häneltä ja opetella tulemaan toimeen silloinkin kun toinen ärsyttää. Ehkä saa jopa leikkikaverin tai ainakin jonkun joka tietää millaisessa tilanteessa ja ympäristössä lapsi on kasvanut ja elänyt. Toivottavasti tietenkin elinikäisen ystävän. Joten vaikka toisen vauvan syntyminen saattaa olla hankala tilanne esikoiselle, se on lopulta hänen etunsa ja ilonsa eikä se kuitenkaan ole häneltä pois, vaikka aluksi hän saattaa niin kokeakin. Vanhemmilla on siinä suuri vastuu ja työ, jotta esikoinen ei jää paitsioon. Meillä onneksi on mummukin auttamassa tarpeen tullen, esim. esikoisen ulkoilukaverina. Tämmöisiä ajatuksia tästä nyt."
Tänään en siis murehdi enää yhtään sitä, miten varsinainen muutto menee vaan sitä, ehditäänkö muuttaa ennen vauvan syntymää ja miten Satulintu reagoi uuteen vauvaan. Ja että millaista se arki sitten on siellä uudessa kodissa, kun siellä on kaksi pientä tarvitsevaa. Se onkin oikeasti ehkä suurin huoli. Miten tyttö pärjää uudessa tilanteessa ja vähintään yhtä paljon mietin, miten minä pärjään lasten kanssa?! Osaanko ja pystynkö huomioida esikoista riittävästi? Sielussa korventaa jo nyt se pelko, että jos tyttö kokee, ettei saa riittävästi huomiota äidiltä. Se tuntuu minusta aivan murskaavalta. Hän on meille niin tärkeä, etten keksi sanoja sitä kuvaamaan. Onkohan kellään samanlaisia mietteitä?
tiistai 5. huhtikuuta 2016
Lauseita
Meidän tytön, Satulinnun, puheen kehitys on ottanut taas suuren harppauksen eteenpäin. Maaliskuussa alkoi tulla kahden sanan lauseita. Kirjoitin joitain niistä ylös, kun ne olivat niin söpöjä:
"äiti pois"
"äiti anna"
"koh-a aakaa" (kohta alkaa)
"äiti tykkyyn" (äitin sykkyyn)
"iti aap" (isin kaappi)
"pupu kakka" (pupun kakka)
"avaa ikkuna"
"tähti päälle"
Ensimmäinen kolmen sanan lause tuli 27.3.2016 ja se kuului: "Mummu anna mannikkaa." Halusi siis mansikkaa. Aika ylpeä oli tämä äiti sen kuullessaan.
Tänään 5.4.2016 tuli ensimmäinen neljän sanan lause: "Äiti anna isin papetti" (äiti, anna isin spagettia.)
Myös tiettyjä uusia äänteitä on alkanut tulla. Esimerkiksi s-äänne suhahtaa välillä jo kivasti isi-sanan keskellä.
Ihanaa kun pieni osaa niin jo kertoa kaikenlaista. Siinä samassa on taas kerran hoksattu, miten paljon hän jo ymmärtää kaikkea. Ja muistaa. Iso pieni tyttö. Pian jo 1v 10kk.
"äiti pois"
"äiti anna"
"koh-a aakaa" (kohta alkaa)
"äiti tykkyyn" (äitin sykkyyn)
"iti aap" (isin kaappi)
"pupu kakka" (pupun kakka)
"avaa ikkuna"
"tähti päälle"
Ensimmäinen kolmen sanan lause tuli 27.3.2016 ja se kuului: "Mummu anna mannikkaa." Halusi siis mansikkaa. Aika ylpeä oli tämä äiti sen kuullessaan.
Tänään 5.4.2016 tuli ensimmäinen neljän sanan lause: "Äiti anna isin papetti" (äiti, anna isin spagettia.)
Myös tiettyjä uusia äänteitä on alkanut tulla. Esimerkiksi s-äänne suhahtaa välillä jo kivasti isi-sanan keskellä.
Ihanaa kun pieni osaa niin jo kertoa kaikenlaista. Siinä samassa on taas kerran hoksattu, miten paljon hän jo ymmärtää kaikkea. Ja muistaa. Iso pieni tyttö. Pian jo 1v 10kk.
sunnuntai 3. huhtikuuta 2016
Reissuterkut ja taitava lapsi
Olin koko viikonlopun Helsingissä itsekseni. Kaksi yötä keskustan hotellissa, ison kaupungin energiasta ja omasta vapaudesta nauttien. Oli ihana viettää aikaa veljien ja rakkaan ystävän kanssa. Ne olivat reissun parhaat hetket. Lauantai meni nopeasti shoppaillessa lapselle, kävellessä auringon lämmittämässä kevätsäässä, istuessa pienessä kahvilassa jutellen ystävälle kaikesta mitä tuli mieleen. Illalla nauroin kyyneleet poskille stand up-esityksessä, jossa 2/3 koomikoista vetosi mun huumorintajuun aikaansaaden äänekkäitäkin hekotuksia. Matkassa oli juuri sopivasti seuraa ja yksin olemista. Tänään oli jo kova ikävä lasta ja miestä. Juna-asemalla tuli itku kun näin heidät seisomassa laiturilla. Ensimmäistä kertaa tulivat odottamaan siihen ja katsomaan isoa junaa. Ja sopivasti sattui olla lapsen suosikin, Myyrän, kuva junan kyljessä. "Tuku-tuku, määmä, äiti" (juna, Myyrä, äiti). Otettiin mukaan vielä intialaiset take away-sapuskat ja pakkoa sanoa, että kannatti maksaa niistä pari euroa enemmän kuin kiinalaisesta, jota ennen aina haettiin. Oli hurjan hyvää! Lapsellekin maistui.
Tässä vielä lyhyitä ajatuksia matkalta:
- Että jollain voikin olla niin erikoinen ja kantava nauru, että junassa jäin aina kuuntelemaan sitä. Yleensä muiden naurut ei häiritse, mutta nyt oli epämiellyttävää.
- Reissun saldona kaksi kannesta kanteen luettua naistenlehteä, paksu Iltasanomat ja Hesari. Harvinaista että on aikaa ja jaksamista tällaiseen!
- Hotellin respassa nuori nainen teititteli. Pisti korvaan AUTS! Kaiken lisäksi mulla oli päällä nahkatakki ja tennarit. Apua oonko silti jo niin tätimäinen että pitää olla "te"?!
- Tulee lämmin olo aina kun näen mun veljet. Niiden kanssa voi puhua mistä vaan: leffoista, matkustamisesta, työstä, kehittymisestä, arvoista, muistoista, tulevaisuuden suunnitelmista.
- Miksi otan hotellin aamupalalla aina sitä vihersalaattia, kun sitä on niin vaikea syödä leivän päällä? Hotellissa muuten sama juusto maistuu paremmalta kuin kotona ja appelsiinitkin on mehevämpiä. Ja hissimusa kuulostaa järkevältä aamupalapöydässä. Kummia juttuja.
- Aurinko lämmitti ihan mielettömästi, mutta Helsingissä silti tuulee aina.
- Silvoplee-kasvisravintola ei pettänyt taaskaan
- Shoppailin lähinnä vain lapselle. Uuteen kotiin pääsivät mm. Myyrä-pehmolelu, puiset kirsikat ja jäätelötötterö sekä helppo palapeli. Vaatekaupasta bongasin vitosella herkän perhosmekon ja söpöjä pikkuhousuja lapselle, ensimmäiset sellaiset.
- Brooklyn Cafén mustikkamuffinssi oli törkeän hyvää, mutta niin oli seurakin!
- Zaani ei iskenyt, plääh alapääjuttuja, tylsää!
- Vauva potki selvästi kun tulin perjantaina hotellille ja riisuin äitiysfarkut. Pitkästä aikaa tunsin selviä liikkeitä ja vihdoin olin satavarma niiden aiheuttajasta. Helpotus. Tunsin liikkeitä myös lauantaina.
- Sunnuntaille suunnittelin visiittiä Ateneumiin, mutta aamulla väsytti liikaa. Tyydyin makoilemaan hotellihuoneessa, se kannatti.
- Koko viikonlopun sain ihania videoita whatsuppin kautta mieheltä ja tytöltä. Palloleikeistä, liukumäen laskemisesta, sisätouhuista. Tärkeitä viestejä.
- Kotimatkalla maha oli kipeä junassa ensimmäisen tunnin. Evässalaatti jäi syömättä, kun en uskaltanut lukuisien vessareissujen pelossa. Maha onneksi toipui ja loppumatkasta otti jo vastaan mandariineja ja ah-niin-syntisiä sour cream-sipsejä.. :)
- Hämeenlinnan kohdalla oli joutsenia pellolla. Kevät <3
- Junan ikkunasta näkyi upeita pajunkissapensaita täynnä valkoisia katteja kuin niitä isoja pehmeitä lumihiutaleita talvella.
- Viikonloppuna mulle jäi mieleen pyörimään yksi ihan uusi projekti, jonka haluaisin tehdä. En kerro siitä vielä enempää, mutta alan työstää sitä vähitellen. Harjoitella taitoja, joita sen tekemiseen tarvitaan.
- Iltapäivällä kotona mulle tuli migreeni kai liian kirkkaasta auringonvalosta, joka osui silmiin. Ehkä myös iltapäivän suuri tunnelataus vaikutti. Harmitti ihan sairaasti maata vain sängyssä pääkipuisena, kun olisin halunnut leikkiä ja ulkoilla lapsen ja miehen kanssa. Mutta migreeniä ei voi niin vain poistaa sen tultua, se pitää vaan kestää.
- Oikein mainio viikonloppu!
Mutta on se ihmeellistä. Siis se, miten lapsi voi kasvaa yhden viikonlopun aikana niin hurjan paljon! Tuntuu, että perjantaina kun lähdin, meillä oli ihan erilainen tyttö. Oon kai ollut vähän puolisokea, kun oon seurannut lasta koko ajan niin läheltä. Oon huomannut huikean kehityksen, mutta en ole tajunnut sitä kunnolla. Kevätvaatteisiin siirryttyä lapsi on alkanut juosta ulkona kovasti. Tykkää potkia palloa parkkipaikalla ja juoksee nopeasti pallon perässä. Oppi isin kanssa laskemaan ison liukumäen yksin, ilman kädestä pitämistä! Oli oppinut myös uusia sanoja, esim. "voovo" (vuoro). Kirjoitan lapsen juttuja lähiaikoina tänne paremmin. Mua vain niin suuresti ihmetytti tänään, kun tajusin, miten taitava lapsi meillä on ja miten paljon hän ymmärtää ja osaa! <3
Joskus täytyy käydä kaukana nähdäkseen lähelle paremmin.
Tässä vielä lyhyitä ajatuksia matkalta:
- Että jollain voikin olla niin erikoinen ja kantava nauru, että junassa jäin aina kuuntelemaan sitä. Yleensä muiden naurut ei häiritse, mutta nyt oli epämiellyttävää.
- Reissun saldona kaksi kannesta kanteen luettua naistenlehteä, paksu Iltasanomat ja Hesari. Harvinaista että on aikaa ja jaksamista tällaiseen!
- Hotellin respassa nuori nainen teititteli. Pisti korvaan AUTS! Kaiken lisäksi mulla oli päällä nahkatakki ja tennarit. Apua oonko silti jo niin tätimäinen että pitää olla "te"?!
- Tulee lämmin olo aina kun näen mun veljet. Niiden kanssa voi puhua mistä vaan: leffoista, matkustamisesta, työstä, kehittymisestä, arvoista, muistoista, tulevaisuuden suunnitelmista.
- Miksi otan hotellin aamupalalla aina sitä vihersalaattia, kun sitä on niin vaikea syödä leivän päällä? Hotellissa muuten sama juusto maistuu paremmalta kuin kotona ja appelsiinitkin on mehevämpiä. Ja hissimusa kuulostaa järkevältä aamupalapöydässä. Kummia juttuja.
- Aurinko lämmitti ihan mielettömästi, mutta Helsingissä silti tuulee aina.
- Silvoplee-kasvisravintola ei pettänyt taaskaan
- Shoppailin lähinnä vain lapselle. Uuteen kotiin pääsivät mm. Myyrä-pehmolelu, puiset kirsikat ja jäätelötötterö sekä helppo palapeli. Vaatekaupasta bongasin vitosella herkän perhosmekon ja söpöjä pikkuhousuja lapselle, ensimmäiset sellaiset.
- Brooklyn Cafén mustikkamuffinssi oli törkeän hyvää, mutta niin oli seurakin!
- Zaani ei iskenyt, plääh alapääjuttuja, tylsää!
- Vauva potki selvästi kun tulin perjantaina hotellille ja riisuin äitiysfarkut. Pitkästä aikaa tunsin selviä liikkeitä ja vihdoin olin satavarma niiden aiheuttajasta. Helpotus. Tunsin liikkeitä myös lauantaina.
- Sunnuntaille suunnittelin visiittiä Ateneumiin, mutta aamulla väsytti liikaa. Tyydyin makoilemaan hotellihuoneessa, se kannatti.
- Koko viikonlopun sain ihania videoita whatsuppin kautta mieheltä ja tytöltä. Palloleikeistä, liukumäen laskemisesta, sisätouhuista. Tärkeitä viestejä.
- Kotimatkalla maha oli kipeä junassa ensimmäisen tunnin. Evässalaatti jäi syömättä, kun en uskaltanut lukuisien vessareissujen pelossa. Maha onneksi toipui ja loppumatkasta otti jo vastaan mandariineja ja ah-niin-syntisiä sour cream-sipsejä.. :)
- Hämeenlinnan kohdalla oli joutsenia pellolla. Kevät <3
- Junan ikkunasta näkyi upeita pajunkissapensaita täynnä valkoisia katteja kuin niitä isoja pehmeitä lumihiutaleita talvella.
- Viikonloppuna mulle jäi mieleen pyörimään yksi ihan uusi projekti, jonka haluaisin tehdä. En kerro siitä vielä enempää, mutta alan työstää sitä vähitellen. Harjoitella taitoja, joita sen tekemiseen tarvitaan.
- Iltapäivällä kotona mulle tuli migreeni kai liian kirkkaasta auringonvalosta, joka osui silmiin. Ehkä myös iltapäivän suuri tunnelataus vaikutti. Harmitti ihan sairaasti maata vain sängyssä pääkipuisena, kun olisin halunnut leikkiä ja ulkoilla lapsen ja miehen kanssa. Mutta migreeniä ei voi niin vain poistaa sen tultua, se pitää vaan kestää.
- Oikein mainio viikonloppu!
Mutta on se ihmeellistä. Siis se, miten lapsi voi kasvaa yhden viikonlopun aikana niin hurjan paljon! Tuntuu, että perjantaina kun lähdin, meillä oli ihan erilainen tyttö. Oon kai ollut vähän puolisokea, kun oon seurannut lasta koko ajan niin läheltä. Oon huomannut huikean kehityksen, mutta en ole tajunnut sitä kunnolla. Kevätvaatteisiin siirryttyä lapsi on alkanut juosta ulkona kovasti. Tykkää potkia palloa parkkipaikalla ja juoksee nopeasti pallon perässä. Oppi isin kanssa laskemaan ison liukumäen yksin, ilman kädestä pitämistä! Oli oppinut myös uusia sanoja, esim. "voovo" (vuoro). Kirjoitan lapsen juttuja lähiaikoina tänne paremmin. Mua vain niin suuresti ihmetytti tänään, kun tajusin, miten taitava lapsi meillä on ja miten paljon hän ymmärtää ja osaa! <3
Joskus täytyy käydä kaukana nähdäkseen lähelle paremmin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)