Tämän päivän ehdottomasti mukavin juttu oli, että on kiertopäivä numero 1, eli tutummin kp1. Hurraa! Tämä tapahtui aivan yllättäen, ilman minkäänlaisia ennakkovaroituksia. Vähitellen keho palautuu synnytyksestä ja imetyksestä, ihan mahtavaa!
Tosi kiva oli myös keskipäivä rakkaiden Ystävien kanssa rennossa, rauhallisessa, iloisessa ja tortillan tuoksuisessa ilmapiirissä. Kellään ei ollut kiire minnekään. Oltiin vaan.
Ihanaa oli myös vihdoinkin ostaa uusi ruokapöytä. Se tuodaan meille kotiin ensi viikon lopulla. Olen tosi tyytyväinen lasikantiseen pöytään ja valkoisiin nahkatuoleihin. Nyt vaan myymään vanhaa pöytää. Anoppi ottaa vanhat tuolit säilöön, kun ne ovat alunperin häneltä saadut.
Haaveilen kirppispöydästä, mutta harmittaa, ettei meidän lähistöllä enää ole hyvää isoa kirpputoria. Ennen oli. Lähinnä omia vanhoja vaatteita haluaisin myydä ja joitain tarpeettomia astioita. Ei mitään suurta, mutta en kuitenkaan ihan ilmaiseksi malttaisi antaa.
Huomenna lähdetään vauvan kanssa junalla minun vanhempien luokse. Ollaan luultavasti kaksi yötä. Mukavaa, vaikka vähän jännittää, miten junamatka menee ja että saadaanko taajamajunasta hyvä paikka. Minun isä hakee meidät junalta. Junamatka osuu juuri vauvan päiväuniaikaan ja toivon, että saisin paikan, jossa voisin nukuttaa vauvan vaunuihinsa. Jos se ei onnistu, kyllä vauva varmaan väsähtää myös turvakaukaloon. Parin tunnin matka.
Mukavaa viikonloppua kaikille!
torstai 26. helmikuuta 2015
maanantai 23. helmikuuta 2015
Viikko käyntiin itkuyöllä, siivouksella ja matkavalmisteluilla
Maanantai alkoi itkulla ja valvomisella. Viime yönä siis vauva valvoi taas kaksi tuntia putkeen ja muutenkin heräili pitkin aamuyötä ihan kunnolla itkemään. Kahden tunnin yhtämittaisen ja yllättävän raivokkaan huutokonsertin jälkeen oltiin jo niin väsyneitä että annoin maitoa. Kello oli 3:00. Harmitti tosi paljon syöttää jo tuolloin. Tuntui ihan epäonnistuneelta, kun ei pystytty pitäytyä alkuperäisissä unikouluperiaatteissa (maitoa vasta klo 5 tai 6). Mutta tiedän, ettei noin kannata eikä tarvitse ajatella. Eletään tilanteiden mukaan.
En oikein tiedä, mitä noille öille nyt kannattaisi tehdä. Olen siis syöttänyt vauvan yleensä aikaisintaan klo 5 aamulla. Olen syöttänyt vauvan silloin sylissä ja pyrkinyt siihen että hän ei nukahtaisi rinnalle. Olen kuitenkin miettinyt, pitäisikö jättää tuokin syöttö pois ja syöttää vasta ihan aamulla kun on noustu ylös. Se onkin varmaan seuraaava askel. Vauvan ensimmäinen unipätkä on vakiintunut nyt pisimmäksi. Se on tällä hetkellä 5-6 tuntia, mikä on tietenkin ihan hyvä. Toisaalta aamuyön heräilyt on alkaneet tulla tavaksi ja vauvan ei ole aina helppo nukahtaa uudestaan. Välillä valvoo juurikin tuon kaksi tuntia keskellä yötä, tyytyväisyyden ja kovan itkun välimaastoissa kulkien. Välillä heräilee taas tunninkin välein.
Aamulla siis väsytti. Onneksi mies teki vauvalle aamutoimet ennen kuin lähti töihin. Se helpotti minun aamua tosi paljon. Tuollaisilla pienillä asioilla voi olla suuri merkitys siihen miten oma päivä lähtee käyntiin. Väsymys kuitenkin väistyi ja aamupalan jälkeen vähän siivoilin: imuroin, pesin jopa lattiaa ja pyyhin pölyjä. Maanantai onkin usein minun siivouspäivä.
Tällä viikolla meillä päin on hiihtolomaviikko. Se ei kylläkään vaikuta mitenkään meidän elämään. Muuten tälle viikolle on kuitenkin tullut keksittyä kaikenlaista mukavaa menoa. Esimerkiksi keskiviikon kampaajakäyntiä odotan innolla, samoin ravintolavisiittiä miehen kanssa sekä loppuviikon vierailua minun vanhemmilla vauvan kanssa kahdestaan. Viime viikko ja viikonloppu olivatkin rauhallisia, että sikäli nyt jaksaa taas mennä. Viikonloppuna käytiin minun siskolla syömässä kummitytön tekemiä herkullisia banaanimuffinsseja sekä ostamassa matkarattaat. Varattiin myös se pitkään kaipaamani matka. Meidän ennakkoajatuksista ja -suunnitelmista täysin poiketen matkataan parin kuukauden päästä Turkkiin koko perheen voimin! Jee! Käytiinkin sitten viikonloppuna ottamassa vauvan passikuva ja siitä tuli niiiin söpö! Tänään varasin vauvalle ajan neuvolasta tuhkarokkorokotukseen. Rokotusohjelman mukaan ko. rokotuksen saisi vasta 1-vuotiaana, mutta se voidaan antaa yli puolivuotiaille lapsille, jos on lähdössä reissuun. Hepatiittirokotusta sen sijaan ei anneta ollenkaan alle 1-vuotiaalle.
Kuntoiluohjelmaa on jäljellä enää neljä viikkoa. Motivaatio on kyllä ollut koetuksella ja välillä on tuntunut, ettei tuloksiakaan ole tullut. Se ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Paino ei ole vielä pudonnut niin paljon kuin olisin toivonut, mutta muuten keho on kiinteämpi. Olokin on paljon parempi kuin ennen tätä. Viime viikon lopussa iski kuitenkin totaalinen väsymys tähän ja piti taas miettiä, että miten jatketaan. Pidin viikonloppuna täysin vapaata tästä ohjelmasta ja se teki hyvää. Nyt taas mennään tarkasti kohti omia tavoitteita.
Tällaisin fiiliksin tähän viikkoon.
perjantai 20. helmikuuta 2015
Tyhmä päivä
Kirjoitin eilen tänne siitä kun ärsytti kaikki tekemättömiksi jääneet kotihommat ja asioiden hoitamisten hitaus. Poistin kuitenkin tekstin. En poistanut sitä siksi, että minun elämä näyttäisi jotenkin täydelliseltä täällä, sellaiselta että mikään ei koskaan ärsytä, vaan siksi, että kirjoitin sen liian nopeasti. Tänään olisi tehnyt mieli selittää asiaa enemmän ja kirjoitan nyt siitä uuden postauksen.
Eilen minua ärsytti siis eniten se, että mentiin vauvan ja miehen kanssa matkatoimistoon kyselemään matkoista aikomuksena varata sellainen, niin ei saatukaan sitä varattua ja oli ihan turha reissu. Minä olen sellainen, että tykkään varata matkat ajoissa ja sitten kun saan päähäni haluta jotain, niin se on saatava heti. Tämä koskee muitakin asioita. Ja pelkään kauheasti, että ei sitten ehditäkään varata ajoissa ja sitten haluttuja hyviä paikkoja ei enää olekaan.
Eilen oli muutenkin tyhmä päivä. Aamusta alkaen olin tosi pahalla tuulella ja väsynyt. Olisi ollut ihana viettää rauhallinen aamu, mutta piti nousta keittämään aamupuuroa lapselle, vaikka mieskin oli kotona. Salilla kävin ja sielläkin olo oli laiska. Mutta kävinpäs kuitenkin. Kotona podin taas jonkinlaista ahdistusta minun selluliiteista (heh) ja turnausväsymystä kuntoiluohjelmasta. Kaipasin vain jotain mukavaa tekemistä, mukavien suunnitelmien toteuttamista. Kun matkan varaaminenkin tyssäsi, meni hermot. Alkoi ärsyttää kaikki muutkin asiat, joiden toteutus on venynyt. Esimerkiksi parvekkeen siivous, jonka mies lupasi tehdä, hmm, vuosi sitten. Tai auton takakontin siivous, joka on jäänyt. Tai vastikelaskujen maksamiset, jotka usein unohtuu. Tai uuden ruokapöydän ostaminen, jota ei ole vieläkään saatu aikaiseksi. Tai makuuhuoneen kattolampun vaihtaminen.
En ole itsekään mikään puhdas pulmunen, jää minultakin asioita tekemättä. Esimerkiksi hääpuku on vieläkin pesetyttämättä, vaikka häistä on jo yli kolme vuotta, ups, lähteeköhän tahrat edes. ;) Kirjaston kirjatkin saattavat joskus myöhästyä päivän tai pari ja puhelinlaskustakin saattaa joskus tulla karhulasku.
Mutta minun mielestä iloisten ja kivojen asioiden tekeminen ei saisi jäädä tai venyä kauheasti. Vaikka elämä vauvan kanssa onkin onnellista, tarvitsen myös omia iloisia juttuja tähän arkeen, sellaisia joista nautin aikuisena ja naisena ja vaimona... haaveita ja matkasuunnitelmia, sisustusjuttuja, ravintolatreffejä perheen kesken, jne.
Nyt perjantaipäivän viettoon. Mukavaa viikonloppua kaikille!
Eilen minua ärsytti siis eniten se, että mentiin vauvan ja miehen kanssa matkatoimistoon kyselemään matkoista aikomuksena varata sellainen, niin ei saatukaan sitä varattua ja oli ihan turha reissu. Minä olen sellainen, että tykkään varata matkat ajoissa ja sitten kun saan päähäni haluta jotain, niin se on saatava heti. Tämä koskee muitakin asioita. Ja pelkään kauheasti, että ei sitten ehditäkään varata ajoissa ja sitten haluttuja hyviä paikkoja ei enää olekaan.
Eilen oli muutenkin tyhmä päivä. Aamusta alkaen olin tosi pahalla tuulella ja väsynyt. Olisi ollut ihana viettää rauhallinen aamu, mutta piti nousta keittämään aamupuuroa lapselle, vaikka mieskin oli kotona. Salilla kävin ja sielläkin olo oli laiska. Mutta kävinpäs kuitenkin. Kotona podin taas jonkinlaista ahdistusta minun selluliiteista (heh) ja turnausväsymystä kuntoiluohjelmasta. Kaipasin vain jotain mukavaa tekemistä, mukavien suunnitelmien toteuttamista. Kun matkan varaaminenkin tyssäsi, meni hermot. Alkoi ärsyttää kaikki muutkin asiat, joiden toteutus on venynyt. Esimerkiksi parvekkeen siivous, jonka mies lupasi tehdä, hmm, vuosi sitten. Tai auton takakontin siivous, joka on jäänyt. Tai vastikelaskujen maksamiset, jotka usein unohtuu. Tai uuden ruokapöydän ostaminen, jota ei ole vieläkään saatu aikaiseksi. Tai makuuhuoneen kattolampun vaihtaminen.
En ole itsekään mikään puhdas pulmunen, jää minultakin asioita tekemättä. Esimerkiksi hääpuku on vieläkin pesetyttämättä, vaikka häistä on jo yli kolme vuotta, ups, lähteeköhän tahrat edes. ;) Kirjaston kirjatkin saattavat joskus myöhästyä päivän tai pari ja puhelinlaskustakin saattaa joskus tulla karhulasku.
Mutta minun mielestä iloisten ja kivojen asioiden tekeminen ei saisi jäädä tai venyä kauheasti. Vaikka elämä vauvan kanssa onkin onnellista, tarvitsen myös omia iloisia juttuja tähän arkeen, sellaisia joista nautin aikuisena ja naisena ja vaimona... haaveita ja matkasuunnitelmia, sisustusjuttuja, ravintolatreffejä perheen kesken, jne.
Nyt perjantaipäivän viettoon. Mukavaa viikonloppua kaikille!
keskiviikko 18. helmikuuta 2015
Vauvan kuulumisia
Aurinko paistaa! Ja viikkokin on taas mennyt nopeasti. Tänään ahkeroin taas aamusta pyykkiä pesten, vauvalle vihanneksia ja kananmunia keittäen, sämpylöitä leipoen, keittiötä ja vessaa siivoten. Nyt teetä ja tositeevee-ohjelmaa sohvalla. Laitoin vauvan klo 11 unille ja saatiin kerrankin syötyä myös lounas ennen noita ekoja päikkäreitä. Joskus aiemmin kun yritin näin rytmittää päivää, niin vauva ei jaksanut syömispuuhia yhtään. Onkin siksi yleensä lounasteltu vasta unien jälkeen. Tämä nykyinen olisi kyllä kivempi aikataulutus.
Vauvan yöt on menneet melko kivasti. Nukkumaan ei jää aivan yhtä helposti kuin ennen, mutta melko hyvin kuitenkin, viimeistään puolessa tunnissa. Ehkä omakin vika, kun ei malteta olla riehumatta illalla, kun vauvakin on usein iltaisin riehakkaalla tuulella. On useampana yönä nukkunut ensimmäiset 5-6 tuntia putkeen. Se on oikein hyvä. Sitten kyllä herää ja usein ei saa takaisin unta tuntiin. Ja itkee jos oikaisen omaan sänkyyn. Joskus hääräilee silmät auki tyytyväisenä, joskus yrittää kovasti nukkua, mussuttaa tuttia ja vääntelehtii kyljeltä toiselle uniasentoa etsien. Ressukka kun niin yrittää, mutta uni ei tule. On sylitelty ja tassuteltu. Maidon antamista olen yrittänyt viivyttää sinne klo 5-6 kieppeille. Aamuyön hulinat on kyllä itselle raskaimpia. Tai siis se, jos joutuu tunnin istumaan pinnasängyn laidalla.
Vauvan syömiset on menneet aika hyvin myös nyt viime päivinä. Olen ollut vähän laiska tekemään itse ruokia ja vauva onkin syönyt kaupan soseita enemmän kuin ennen, lähinnä kalaa sisältäviä ja tomaattipohjaisia pastaruokia. Pakkasessa olisi kyllä itse tehtyjä soseita, mutta ne lakkasivat maistumasta vauvalle jossain vaiheessa. Kaupan ruoat on menneet paremmin. Niihin olen itse sitten lisännyt vielä esim. kukkakaalia, perunaa ja linssiä. Perunaa on nyt muutenkin syöty enemmän kuin aluksi, usein sormiruokanakin viipaleina maistuu hyvin vauvalle ja vauva saa yllättävän hyvin otettua pöydältä ohuen viipaleen. Pöydältä siksi, että lautanen lentäisi lattialle. :) Jossain vaiheessa tuntui, että vauva söi aina samoja ruokia, eli porkkanaa, perunaa, parsakaalia, linssiä. Haluaisin opetella vähitellen tekemään vauvalle helppoja, mutta uudenlaisia ruokia. Sellaisia, joista saisi sitten myöhemmin helposti meille molemmille ruoan. Esimerkiksi pastaa tomaattikastikkeella, makaronilaatikkoa, linssikeittoa, peruna-kalalaatikkoa, jne. Eihän ne vaikeita ruokia ole. Ensimmäiset reseptikokeilut on vaan aina riskialttiita epäonnistumaan. :)
Ruoat on alkaneet maistua ehkä siksikin, että on tajuttu miehen kanssa, mikä motivoi meidän lasta syömään: se että saa näperrellä samalla jotain herkkua. Lounaalla ja päivällisellä se on yleensä avokadon puolikas. Vauva alkaa hihkua ja nousee seisomaan syöttötuolinsa jalkatukea vasten, kun avokado nostetaan esille. Puuro saadaan syötyä hedelmäsoseiden avulla. Varsinkin sellaiset pussissa olevat soseet ovat hitti ja vauva jo tunnistaa, että tuo on herkkua. Vauva osaa myös itse imaista pussista sosetta. Pussit on siis suunniteltu niin, että ne on helppoja välipaloja vaikkapa tien päällä. Olen ostanut Ella´s kitchen -merkkisiä soseita, kun niissä ei ole mitään ylimääräistä. Välipalalla syödään jotain hedelmää, yleensä appelsiinia, banaania tai päärynää. Joskus teen mikrossa riisihiutalepuuron. Odotan, että sitten kun neiti saa pari kuukautta lisää ikää, voidaan ottaa hapanmaitotuotteet osaksi ruokavaliota. Niistä saa sitten kivoja välipalojakin. Talk-muruja jälkiruoaksi tai ruokailun ohessa, varsinkin välipalalla.
Vauvan päiväunia olen viime päivinä miettinyt. Tekisi mieli kokeilla toisten unien jättämistä pois joinain päivinä. Päätettiinkin tehdä niin, jos vauva nukkuu oikein pitkät ekat päikkärit. Joinain päivinä onkin posottanut 2,5 tuntia, ja tänäänkin jo kaksi tuntia tähän mennessä. Jos vaikka olisi sitten väsyneempi illalla ja yöllä. En tiedä. Kokeillaan.
Ollaan oltu aika paljon kotona viime aikoina. Minua ei ole huvittanut lähteä oikein minnekään. Olen halunnut keskittyä vauvan päiväuniin, ruokailuihin, omiin puuhiin ja kodinhoitoon. Kaupungillekaan ei ole tehnyt mieli. Ehkä siksikin, että olen tällä omalla ruokavaliolla ja kaupunkireissuihin kuuluu yleensä kahvilavisiitti jonkun ihanan pullan tai kasvispiirakan kera. Ihana kuitenkin että meillä on käynyt paljon ystäviä kylässä! Olen leiponut usein sämpylöitä ystäville. Tänään leivoin miehelle kurpitsansiemensämpylöitä, ne on mun suosikkeja.
Nyt mies tuli lounaalle kotiin, sen seuraksi siis!
Vauvan yöt on menneet melko kivasti. Nukkumaan ei jää aivan yhtä helposti kuin ennen, mutta melko hyvin kuitenkin, viimeistään puolessa tunnissa. Ehkä omakin vika, kun ei malteta olla riehumatta illalla, kun vauvakin on usein iltaisin riehakkaalla tuulella. On useampana yönä nukkunut ensimmäiset 5-6 tuntia putkeen. Se on oikein hyvä. Sitten kyllä herää ja usein ei saa takaisin unta tuntiin. Ja itkee jos oikaisen omaan sänkyyn. Joskus hääräilee silmät auki tyytyväisenä, joskus yrittää kovasti nukkua, mussuttaa tuttia ja vääntelehtii kyljeltä toiselle uniasentoa etsien. Ressukka kun niin yrittää, mutta uni ei tule. On sylitelty ja tassuteltu. Maidon antamista olen yrittänyt viivyttää sinne klo 5-6 kieppeille. Aamuyön hulinat on kyllä itselle raskaimpia. Tai siis se, jos joutuu tunnin istumaan pinnasängyn laidalla.
Vauvan syömiset on menneet aika hyvin myös nyt viime päivinä. Olen ollut vähän laiska tekemään itse ruokia ja vauva onkin syönyt kaupan soseita enemmän kuin ennen, lähinnä kalaa sisältäviä ja tomaattipohjaisia pastaruokia. Pakkasessa olisi kyllä itse tehtyjä soseita, mutta ne lakkasivat maistumasta vauvalle jossain vaiheessa. Kaupan ruoat on menneet paremmin. Niihin olen itse sitten lisännyt vielä esim. kukkakaalia, perunaa ja linssiä. Perunaa on nyt muutenkin syöty enemmän kuin aluksi, usein sormiruokanakin viipaleina maistuu hyvin vauvalle ja vauva saa yllättävän hyvin otettua pöydältä ohuen viipaleen. Pöydältä siksi, että lautanen lentäisi lattialle. :) Jossain vaiheessa tuntui, että vauva söi aina samoja ruokia, eli porkkanaa, perunaa, parsakaalia, linssiä. Haluaisin opetella vähitellen tekemään vauvalle helppoja, mutta uudenlaisia ruokia. Sellaisia, joista saisi sitten myöhemmin helposti meille molemmille ruoan. Esimerkiksi pastaa tomaattikastikkeella, makaronilaatikkoa, linssikeittoa, peruna-kalalaatikkoa, jne. Eihän ne vaikeita ruokia ole. Ensimmäiset reseptikokeilut on vaan aina riskialttiita epäonnistumaan. :)
Ruoat on alkaneet maistua ehkä siksikin, että on tajuttu miehen kanssa, mikä motivoi meidän lasta syömään: se että saa näperrellä samalla jotain herkkua. Lounaalla ja päivällisellä se on yleensä avokadon puolikas. Vauva alkaa hihkua ja nousee seisomaan syöttötuolinsa jalkatukea vasten, kun avokado nostetaan esille. Puuro saadaan syötyä hedelmäsoseiden avulla. Varsinkin sellaiset pussissa olevat soseet ovat hitti ja vauva jo tunnistaa, että tuo on herkkua. Vauva osaa myös itse imaista pussista sosetta. Pussit on siis suunniteltu niin, että ne on helppoja välipaloja vaikkapa tien päällä. Olen ostanut Ella´s kitchen -merkkisiä soseita, kun niissä ei ole mitään ylimääräistä. Välipalalla syödään jotain hedelmää, yleensä appelsiinia, banaania tai päärynää. Joskus teen mikrossa riisihiutalepuuron. Odotan, että sitten kun neiti saa pari kuukautta lisää ikää, voidaan ottaa hapanmaitotuotteet osaksi ruokavaliota. Niistä saa sitten kivoja välipalojakin. Talk-muruja jälkiruoaksi tai ruokailun ohessa, varsinkin välipalalla.
Vauvan päiväunia olen viime päivinä miettinyt. Tekisi mieli kokeilla toisten unien jättämistä pois joinain päivinä. Päätettiinkin tehdä niin, jos vauva nukkuu oikein pitkät ekat päikkärit. Joinain päivinä onkin posottanut 2,5 tuntia, ja tänäänkin jo kaksi tuntia tähän mennessä. Jos vaikka olisi sitten väsyneempi illalla ja yöllä. En tiedä. Kokeillaan.
Ollaan oltu aika paljon kotona viime aikoina. Minua ei ole huvittanut lähteä oikein minnekään. Olen halunnut keskittyä vauvan päiväuniin, ruokailuihin, omiin puuhiin ja kodinhoitoon. Kaupungillekaan ei ole tehnyt mieli. Ehkä siksikin, että olen tällä omalla ruokavaliolla ja kaupunkireissuihin kuuluu yleensä kahvilavisiitti jonkun ihanan pullan tai kasvispiirakan kera. Ihana kuitenkin että meillä on käynyt paljon ystäviä kylässä! Olen leiponut usein sämpylöitä ystäville. Tänään leivoin miehelle kurpitsansiemensämpylöitä, ne on mun suosikkeja.
Nyt mies tuli lounaalle kotiin, sen seuraksi siis!
maanantai 16. helmikuuta 2015
Töistä ja lapsen hoitoon laittamisesta
En ole kirjoittanut paluusta töihin tai lapsen laittamisesta hoitoon, vaikka olen niitä toki miettinyt, jo ennen lapsen syntymää.
Ensin pari sanaa minun työstä. Olen onnellinen, että minulla on vakituinen työ, johon voin palata hoitovapaan jälkeen. Olen lastentarhanopettaja yksityisessä päiväkodissa. Olen työskennellyt kaiken ikäisten lasten ryhmissä. Eniten ehkä nautin 5-6-vuotiaiden lasten kanssa touhuamisesta, koska heidän kanssaan toiminta on sisällöllisesti monipuolisempaa kuin pienempien kanssa. Toisaalta pienempien lasten ryhmissä on omat hyvät puolensa, esimerkiksi rauhallisempi ja hiljaisempi työympäristö. Opiskelin tälle alalle, koska saan lapsilta niin paljon. Heillä on loistavia juttuja, ideoita, keskusteluja ja mainio avoin elämänasenne. Opin heiltä. Toisaalta olen ylikoulutettu päiväkotityöhön. Tällä hetkellä kuitenkin nautin eniten lasten kanssa tekemisestä.
Vaikka nautin työstäni, se on välillä raskasta. Vaikeaksi sen tekevät esimerkiksi kun säästetään eikä oteta sijaisia, jatkuva joustaminen, lapsia on liikaa aikuisiin nähden, jatkuvat erilaiset sosiaaliset kohtaamiset päivän aikana, meluisuus ja hektinen meno, monien eri asioiden hallinta ja muistaminen yhtäaikaisesti, vähäinen suunnitteluaika, huono palkka työn vastuullisuuteen suhteutettuna sekä se, että ei ehdi tehdä kaikkea mitä omasta mielestä pitäisi ehdottomasti tehdä. Lisäksi koulussa opitut asiat unohtuvat helposti ja olisi tärkeää päästä enemmän koulutuksiin ym. Olen ollut aiemmin tosi väsynytkin työssäni.
Tällä hetkellä en kaipaa töihin yhtään. Olen kotiäitinä ollut onnellisempi kuin koskaan työelämässä. Äitiyslomalle jäätyäni muistan pohtineeni, että millaistakohan tämä on. Että tylsistynkö ja kaipaanko enemmän älyllistä haastetta. En ainakaan vielä. Haluan hoitaa meidän lasta kotona niin kauan kuin se on mahdollista ja tuntuu hyvältä.
Ymmärrän, että moni joutuu vastoin tahtoaan laittamaan pienen lapsensa hoitoon, koska muuta mahdollisuutta ei ole. Rahaa tarvitaan elämiseen ja perheiden tilanteet ovat moninaiset. Minä olen sikäli tosi onnekas, että minun miehellä on vakituinen työ. Onnekas myös siksi, että mies kannustaa minua olemaan kotona pitkään lapsen kanssa. Se on tosi iso juttu, henkinen tuki. Aion siis olla hoitovapaalla nyt ainakin ensi vuoden syksyyn asti. Jatkoa mietitään sitten lähempänä. Sinne on vielä pitkä aika eikä elämästä koskaan tiedä.
Olen nähnyt hyvin erilaisia päiväkotiryhmiä ja niiden työntekijöitä. Siksi olen tosi tarkka, millaiset ihmiset lastani hoitavat. Onneksi olen nähnyt sydämellisiä, empaattisia ja asiantuntevia kasvattajia. Valitettavasti myös liian vaativia ja lapsia kohtaan huonosti käyttäytyviä. Perhepäivähoitoa en meidän lapselle osaa harkita, vaikka tiedän, että joillekin se sopii hyvin. Varsinkin jos on tuttu ja mukava perhepäivähoitaja. Minä kuitenkin koen, että päiväkodissa lapsella on mahdollisuus olla tekemisissä useampien aikuisten kanssa. Siispä vaikka yksi heistä olisi henkisesti epäpätevä, muut mukavat aikuiset voivat korvata tämän. Perhepäivähoitaja on yksin lasten kanssa ja on vaikea tietää, mitä päivän aikana oikeasti tapahtuu. Minusta on myös tärkeää, että lastani hoitavat kasvatusalalle kouluttautuneet ihmiset. Että toiminta on pedagogista, iloista ja lapsia kannustavaa. Että lapselta ei vaadita tyhmiä epäolennaisia asioita tai eletä vanhanaikaisen tai kovin uskonnollisen tapakulttuurin mukaan.
Todennäköisesti jossain vaiheessa meidänkin tyttö menee sitten päiväkotiin. Uskon, että sitten kun se aika koittaa, se on varmasti ihan hyvä juttu tytölle. Esimerkiksi sosiaalisten suhteiden harjoittelu on helppoa päiväkodissa. Hieman isommat lapset usein myös kaipaavat enemmän kavereita ja monipuolista leikkiä ja toimintaa. Luulen, että yleisesti ottaen kaikenikäiset lapset voivat viihtyä päiväkodissa hyvin. Kunhan pääsevät alkuun ja siellä on kivat aikuiset. Toisaalta kuten sanoin, minulla ei ole kiire laittaa meidän tyttöä hoitoon. Siellä kyllä ehtii olla isompanakin. Alle 3-vuotiaalle riittää mielestäni aivan hyvin kotiympäristö ja sosiaaliseksi elämäksi perhetuttavat. Jos se vain on perheelle mahdollista. Ja täytyy muistaa, että päiväkotien lisäksi on olemassa tietenkin myös paljon kerhotoimintaa lapsille. Nekin ovat hyvä vaihtoehto, jos lapsella ei ole kokopäiväisen hoidon tarvetta.
Tästä tuli vielä mieleeni, että minun mielestä vauvat ja taaperot eivät tarvitse vauvauintia, vauvamuskaria, vauvajumppaa, vauvakerhoa tai vauvakinoa kehittyäkseen sosiaalisiksi ja taitaviksi toimijoiksi. Edellä mainitut aktiviteetit ovat enemmänkin kotiäitien ja -isien iloksi, eikä siinä ole mitään pahaa, jos jotain tällaista harrastaa vauvan kanssa. Olisi kuitenkin tärkeä muistaa, että vauvan kehityksen takia ei tarvitse mennä mihinkään vauvatoimintaan mukaan vaan kotona oleminen ja hiekkalaatikkokaverit riittävät vauvalle ja taaperolle aivan hyvin. Tämä on minun mielipide. Ja noista isompienkin lasten harrastuksista on pakko mainita, että päiväkoti-ikäinen lapsihan ei oikeasti tarvitse mitään harrastuksia! Päiväkodissa tai hoidossa oleminen riittää toiminnaksi ja lepoakin tarvitaan. Eskarilainen ja koululainen voivat kaivata jo jotain omaa harrastusta, mutta siinäkin on tärkeä kuunnella lapsen omaa toivetta ja pitää harrastusmäärät kohtuullisina. Perheen yhteinenkin aika on tärkeää. Hienoa tietysti olisi, jos lapsi oppisi itse pohtimaan, millaisesta tekemisestä tykkää tai millaisia erityistaitoja haluaa oppia.
Ensin pari sanaa minun työstä. Olen onnellinen, että minulla on vakituinen työ, johon voin palata hoitovapaan jälkeen. Olen lastentarhanopettaja yksityisessä päiväkodissa. Olen työskennellyt kaiken ikäisten lasten ryhmissä. Eniten ehkä nautin 5-6-vuotiaiden lasten kanssa touhuamisesta, koska heidän kanssaan toiminta on sisällöllisesti monipuolisempaa kuin pienempien kanssa. Toisaalta pienempien lasten ryhmissä on omat hyvät puolensa, esimerkiksi rauhallisempi ja hiljaisempi työympäristö. Opiskelin tälle alalle, koska saan lapsilta niin paljon. Heillä on loistavia juttuja, ideoita, keskusteluja ja mainio avoin elämänasenne. Opin heiltä. Toisaalta olen ylikoulutettu päiväkotityöhön. Tällä hetkellä kuitenkin nautin eniten lasten kanssa tekemisestä.
Vaikka nautin työstäni, se on välillä raskasta. Vaikeaksi sen tekevät esimerkiksi kun säästetään eikä oteta sijaisia, jatkuva joustaminen, lapsia on liikaa aikuisiin nähden, jatkuvat erilaiset sosiaaliset kohtaamiset päivän aikana, meluisuus ja hektinen meno, monien eri asioiden hallinta ja muistaminen yhtäaikaisesti, vähäinen suunnitteluaika, huono palkka työn vastuullisuuteen suhteutettuna sekä se, että ei ehdi tehdä kaikkea mitä omasta mielestä pitäisi ehdottomasti tehdä. Lisäksi koulussa opitut asiat unohtuvat helposti ja olisi tärkeää päästä enemmän koulutuksiin ym. Olen ollut aiemmin tosi väsynytkin työssäni.
Tällä hetkellä en kaipaa töihin yhtään. Olen kotiäitinä ollut onnellisempi kuin koskaan työelämässä. Äitiyslomalle jäätyäni muistan pohtineeni, että millaistakohan tämä on. Että tylsistynkö ja kaipaanko enemmän älyllistä haastetta. En ainakaan vielä. Haluan hoitaa meidän lasta kotona niin kauan kuin se on mahdollista ja tuntuu hyvältä.
Ymmärrän, että moni joutuu vastoin tahtoaan laittamaan pienen lapsensa hoitoon, koska muuta mahdollisuutta ei ole. Rahaa tarvitaan elämiseen ja perheiden tilanteet ovat moninaiset. Minä olen sikäli tosi onnekas, että minun miehellä on vakituinen työ. Onnekas myös siksi, että mies kannustaa minua olemaan kotona pitkään lapsen kanssa. Se on tosi iso juttu, henkinen tuki. Aion siis olla hoitovapaalla nyt ainakin ensi vuoden syksyyn asti. Jatkoa mietitään sitten lähempänä. Sinne on vielä pitkä aika eikä elämästä koskaan tiedä.
Olen nähnyt hyvin erilaisia päiväkotiryhmiä ja niiden työntekijöitä. Siksi olen tosi tarkka, millaiset ihmiset lastani hoitavat. Onneksi olen nähnyt sydämellisiä, empaattisia ja asiantuntevia kasvattajia. Valitettavasti myös liian vaativia ja lapsia kohtaan huonosti käyttäytyviä. Perhepäivähoitoa en meidän lapselle osaa harkita, vaikka tiedän, että joillekin se sopii hyvin. Varsinkin jos on tuttu ja mukava perhepäivähoitaja. Minä kuitenkin koen, että päiväkodissa lapsella on mahdollisuus olla tekemisissä useampien aikuisten kanssa. Siispä vaikka yksi heistä olisi henkisesti epäpätevä, muut mukavat aikuiset voivat korvata tämän. Perhepäivähoitaja on yksin lasten kanssa ja on vaikea tietää, mitä päivän aikana oikeasti tapahtuu. Minusta on myös tärkeää, että lastani hoitavat kasvatusalalle kouluttautuneet ihmiset. Että toiminta on pedagogista, iloista ja lapsia kannustavaa. Että lapselta ei vaadita tyhmiä epäolennaisia asioita tai eletä vanhanaikaisen tai kovin uskonnollisen tapakulttuurin mukaan.
Todennäköisesti jossain vaiheessa meidänkin tyttö menee sitten päiväkotiin. Uskon, että sitten kun se aika koittaa, se on varmasti ihan hyvä juttu tytölle. Esimerkiksi sosiaalisten suhteiden harjoittelu on helppoa päiväkodissa. Hieman isommat lapset usein myös kaipaavat enemmän kavereita ja monipuolista leikkiä ja toimintaa. Luulen, että yleisesti ottaen kaikenikäiset lapset voivat viihtyä päiväkodissa hyvin. Kunhan pääsevät alkuun ja siellä on kivat aikuiset. Toisaalta kuten sanoin, minulla ei ole kiire laittaa meidän tyttöä hoitoon. Siellä kyllä ehtii olla isompanakin. Alle 3-vuotiaalle riittää mielestäni aivan hyvin kotiympäristö ja sosiaaliseksi elämäksi perhetuttavat. Jos se vain on perheelle mahdollista. Ja täytyy muistaa, että päiväkotien lisäksi on olemassa tietenkin myös paljon kerhotoimintaa lapsille. Nekin ovat hyvä vaihtoehto, jos lapsella ei ole kokopäiväisen hoidon tarvetta.
Tästä tuli vielä mieleeni, että minun mielestä vauvat ja taaperot eivät tarvitse vauvauintia, vauvamuskaria, vauvajumppaa, vauvakerhoa tai vauvakinoa kehittyäkseen sosiaalisiksi ja taitaviksi toimijoiksi. Edellä mainitut aktiviteetit ovat enemmänkin kotiäitien ja -isien iloksi, eikä siinä ole mitään pahaa, jos jotain tällaista harrastaa vauvan kanssa. Olisi kuitenkin tärkeä muistaa, että vauvan kehityksen takia ei tarvitse mennä mihinkään vauvatoimintaan mukaan vaan kotona oleminen ja hiekkalaatikkokaverit riittävät vauvalle ja taaperolle aivan hyvin. Tämä on minun mielipide. Ja noista isompienkin lasten harrastuksista on pakko mainita, että päiväkoti-ikäinen lapsihan ei oikeasti tarvitse mitään harrastuksia! Päiväkodissa tai hoidossa oleminen riittää toiminnaksi ja lepoakin tarvitaan. Eskarilainen ja koululainen voivat kaivata jo jotain omaa harrastusta, mutta siinäkin on tärkeä kuunnella lapsen omaa toivetta ja pitää harrastusmäärät kohtuullisina. Perheen yhteinenkin aika on tärkeää. Hienoa tietysti olisi, jos lapsi oppisi itse pohtimaan, millaisesta tekemisestä tykkää tai millaisia erityistaitoja haluaa oppia.
perjantai 13. helmikuuta 2015
Sekalaista elämää
Lääkärineuvola. Eilen oli kahdeksankuisen vauvan lääkärineuvola. Kaikki hyvin ja vauva oli kasvanut hienosti omalla käyrällään. Painoa oli 10,44kg ja pituutta 74,2cm. Terveydenhoitajan kanssa ensin puhuttiin lähinnä vauvan ruokailuista ja unikoulusta. Terveydenhoitaja on mukavan rento vauvan kiinteiden syömisten suhteen. Varmaan myös siksi, että vauva oli kasvanut niin hyvin. Sanoi, että kannattaa vaan luottaa vauvaan, että hän osaa kertoa onko vielä nälkä. Toisaalta olen myös sitä mieltä, että vähän aikaa pitää kuitenkin jaksaa yrittää tarjotakin. Meillä ainakin vauva saattaa hetken päästä innostuakin syömään, vaikka aluksi ei maistuisi. Kun saa olla pöydässä välillä rauhassa ja puuhastella omiaan. Maidon määrästä vain itse totesin, että on vähentynyt yösyöttöjen loputtua. Siihen terkkari vain sanoi, että onhan se suuntakin tietysti. Toisina päivinä maitoa tulee hyvin, toisina herumista saa odotella pitkään. Mutta jollain tavalla ehkä rentouduin nyt vähän noiden kiinteiden suhteen. Kyllä vauva pärjää, vaikkei söisi niitä niin paljoa.
Lääkäri oli tuttu. Jutteli hetken ja tsekkasi vauvan istumisen, seisomisen, ryömimisen ja korvat. Ihoon kysyin rasvausvinkkejä ja hän sanoi hyvän neuvon, eli yleisesti kuivaan ihoon ahkerasti perusvoidetta, pyöreisiin ja selkeärajaisiin ihottumakohtiin hydrokortisonia kuuriluonteisesti. Meillä molempia tällaisia.
Eilinen. Vaikka neuvolassa meni hyvin, minulla oli muuten ankea aamu. Olin nukuttanut vauvaa keskellä yötä pari tuntia ja väsytti. Neuvolaan lähtiessä tuli kiire ja mies puki vahingossa vauvalle aivan likaiset housut. Neuvolassakin tartuin mielessäni terveydenhoitajan kaikkiin sanomisiin ja pelkäsin, mitä hän mahtaa meistä ajatella vanhempina ym. Kotona harmitti tekemättömät pienet hommat, jotka tosin on olleet tekemättä jo piiiiitkäään. Ja se että piti taas tehdä itselle ruokaa ja kotikin oli pölyinen joka puolelta. Onneksi ystävä tuli käymään ja harmit unohtui kyllä viimeistään silloin.
Edelliset kaksi yötä. Kuudentena unikouluyönä eli toissayönä vauva valvoi ja itkeskeli keskellä yötä. Nukkui ensin 5,5 tuntia, mutta heräsi kahden maissa itkemään:
Klo 2:10 itku ja syli ja tutti, nukahti 2:20
Klo 2:25 itki uudestaan ja lohdutusta, nukahti 2:30
Klo 3:05 itki kovaa, lohdutusta, heräsi, rapsutti seinää, tutkaili käsiään, puuhaili hiljaa itsekseen, haukotteli, kello oli 3:20, taas itkua, vaihdan vaipan sängyssä klo 3:30, rauhoittuu, leikkii unilelulla, etsii uniasentoa ja pyörii, rauhoittuu, hiljaista klo 3:50, itkee uudestaan, syliin, rauhoittuu sänkyyn. Nukahtaa, itkahtelee unissaan, kello on 4:10.
Klo 5:10 itku, mies nosteli, itki kovaa, annoin maitoa, nukahti heti sen jälkeen 5:20
Klo 8:00 herätyskello herätti koko perheen neuvolaan
Viime yö meni taas paljon paremmin. Tosin nukutus kesti puoli tuntia, mikä on meidän vauvalle pitkä aika. Nukkui kylläkin aika pitkät päikkärit.
Klo 20:45 vauva nukahti 30 minuutin aktiivisen nukuttamisen eli syöttämisen, tassuttelun, sylittelyn jälkeen.
Klo 5:45 itku, annoin maitoa
Klo 7:10 itki ensin ja annoin maitoa, heräsi päivään unisena
Tänään onkin sitten ollut hieman erilainen päivärytmi. Vauva nukahti ekoille päiväunilleen klo 10:20 ja heräsi tasan yhdeltätoista. Eli nukkumaan mentiin vähän aiemmin kuin yleensä ja nukuttiin vain yksi sykli. Nyt 14:30 kävin nukuttamassa vauvan toisille päikkäreilleen. Tällainen rytmi olisikin varmasti parempi meille. Vauva nukkuisi päikkärit aiemmin ja olisi varmaan sitten vähän väsyneempi ilta-aikaan. Myös ruokailut rytmittyisi paremmin ja lounas saataisiin syötyä jo hyvissä ajoin.
Viikko on nyt unikoulua takana ja olen sekä tosi onnellinen että edelleen ihmeissäni, miten hienosti tämä on mennyt. Varsinkin kun tuntuu, että ei ole tehty mitään kovin radikaalia. Yösyöttöjen lopettaminen on tuntunut aivan oikealta ratkaisulta eikä kaduta yhtään. Helliä ja läheisiä hetkiä vauvan kanssa riittää päivisinkin.
Ystävänpäivä ja herkkupäivä. Huomenna mennään kahdestaan treffeille miehen kanssa. Minun vanhemmat tulevat hoitamaan vauvaa pariksi tunniksi. Ihanaa! On varattu ravintolasta pöytä ja joululahjaksi saatu ravintolalahjakortti pääsee käyttöön. Muutenkin huomenna on herkuttelupäivä, kunto-ohjelman mukaan nk. tankkauspäivä. Tankkauspäivänä syödään enemmän hiilihydraatteja ja aktivoidaan näin mm. kehon aineenvaihduntaa. Tankkauspäivälle on olemassa minun kunto-ohjelmassa ihan tarkat ruokaohjeetkin, mutta kuten moni muukin, minäkin tankkaan ihan sitä mitä tekee mieli. :) Toisin sanoen laskiaispullia ja irtokarkkeja ainakin. Nam! Ajattelinkin leipoa huomenna aamulla pullaa. Olen oikeasti odottanut tätä herkkupäivää pitkään. Lähes laskenut päiviä siihen. Hih. Mutta huomenna saa pullaa ja varsinkin kermavaahtoa ja hilloa! Ja Helmixejä, Noitapillejä, Aakkosia ja Mustia autoja. Ja muita lisäainepläjäyksiä.
Vauva juttelee aivan ihania juttuja. Kuulostaa niin mainiolta, kun hän selittää omaa kieltään, tavuja, äänteitä, kirjaimia sekaisin, välillä päristyksiä. Mahtavaa sekin kun nuo yöunet on alkaneet asettua. Kunhan yöt ja päivät vakiintuu vielä vähän tähän uuteen malliin, niin sitten lähdetään vauvan kanssa retkeilemään. Ainakin päiväreissulle toiseen kaupunkiin sekä yökylään minun vanhempien luokse.
Lääkäri oli tuttu. Jutteli hetken ja tsekkasi vauvan istumisen, seisomisen, ryömimisen ja korvat. Ihoon kysyin rasvausvinkkejä ja hän sanoi hyvän neuvon, eli yleisesti kuivaan ihoon ahkerasti perusvoidetta, pyöreisiin ja selkeärajaisiin ihottumakohtiin hydrokortisonia kuuriluonteisesti. Meillä molempia tällaisia.
Eilinen. Vaikka neuvolassa meni hyvin, minulla oli muuten ankea aamu. Olin nukuttanut vauvaa keskellä yötä pari tuntia ja väsytti. Neuvolaan lähtiessä tuli kiire ja mies puki vahingossa vauvalle aivan likaiset housut. Neuvolassakin tartuin mielessäni terveydenhoitajan kaikkiin sanomisiin ja pelkäsin, mitä hän mahtaa meistä ajatella vanhempina ym. Kotona harmitti tekemättömät pienet hommat, jotka tosin on olleet tekemättä jo piiiiitkäään. Ja se että piti taas tehdä itselle ruokaa ja kotikin oli pölyinen joka puolelta. Onneksi ystävä tuli käymään ja harmit unohtui kyllä viimeistään silloin.
Edelliset kaksi yötä. Kuudentena unikouluyönä eli toissayönä vauva valvoi ja itkeskeli keskellä yötä. Nukkui ensin 5,5 tuntia, mutta heräsi kahden maissa itkemään:
Klo 2:10 itku ja syli ja tutti, nukahti 2:20
Klo 2:25 itki uudestaan ja lohdutusta, nukahti 2:30
Klo 3:05 itki kovaa, lohdutusta, heräsi, rapsutti seinää, tutkaili käsiään, puuhaili hiljaa itsekseen, haukotteli, kello oli 3:20, taas itkua, vaihdan vaipan sängyssä klo 3:30, rauhoittuu, leikkii unilelulla, etsii uniasentoa ja pyörii, rauhoittuu, hiljaista klo 3:50, itkee uudestaan, syliin, rauhoittuu sänkyyn. Nukahtaa, itkahtelee unissaan, kello on 4:10.
Klo 5:10 itku, mies nosteli, itki kovaa, annoin maitoa, nukahti heti sen jälkeen 5:20
Klo 8:00 herätyskello herätti koko perheen neuvolaan
Viime yö meni taas paljon paremmin. Tosin nukutus kesti puoli tuntia, mikä on meidän vauvalle pitkä aika. Nukkui kylläkin aika pitkät päikkärit.
Klo 20:45 vauva nukahti 30 minuutin aktiivisen nukuttamisen eli syöttämisen, tassuttelun, sylittelyn jälkeen.
Klo 5:45 itku, annoin maitoa
Klo 7:10 itki ensin ja annoin maitoa, heräsi päivään unisena
Tänään onkin sitten ollut hieman erilainen päivärytmi. Vauva nukahti ekoille päiväunilleen klo 10:20 ja heräsi tasan yhdeltätoista. Eli nukkumaan mentiin vähän aiemmin kuin yleensä ja nukuttiin vain yksi sykli. Nyt 14:30 kävin nukuttamassa vauvan toisille päikkäreilleen. Tällainen rytmi olisikin varmasti parempi meille. Vauva nukkuisi päikkärit aiemmin ja olisi varmaan sitten vähän väsyneempi ilta-aikaan. Myös ruokailut rytmittyisi paremmin ja lounas saataisiin syötyä jo hyvissä ajoin.
Viikko on nyt unikoulua takana ja olen sekä tosi onnellinen että edelleen ihmeissäni, miten hienosti tämä on mennyt. Varsinkin kun tuntuu, että ei ole tehty mitään kovin radikaalia. Yösyöttöjen lopettaminen on tuntunut aivan oikealta ratkaisulta eikä kaduta yhtään. Helliä ja läheisiä hetkiä vauvan kanssa riittää päivisinkin.
Ystävänpäivä ja herkkupäivä. Huomenna mennään kahdestaan treffeille miehen kanssa. Minun vanhemmat tulevat hoitamaan vauvaa pariksi tunniksi. Ihanaa! On varattu ravintolasta pöytä ja joululahjaksi saatu ravintolalahjakortti pääsee käyttöön. Muutenkin huomenna on herkuttelupäivä, kunto-ohjelman mukaan nk. tankkauspäivä. Tankkauspäivänä syödään enemmän hiilihydraatteja ja aktivoidaan näin mm. kehon aineenvaihduntaa. Tankkauspäivälle on olemassa minun kunto-ohjelmassa ihan tarkat ruokaohjeetkin, mutta kuten moni muukin, minäkin tankkaan ihan sitä mitä tekee mieli. :) Toisin sanoen laskiaispullia ja irtokarkkeja ainakin. Nam! Ajattelinkin leipoa huomenna aamulla pullaa. Olen oikeasti odottanut tätä herkkupäivää pitkään. Lähes laskenut päiviä siihen. Hih. Mutta huomenna saa pullaa ja varsinkin kermavaahtoa ja hilloa! Ja Helmixejä, Noitapillejä, Aakkosia ja Mustia autoja. Ja muita lisäainepläjäyksiä.
Vauva juttelee aivan ihania juttuja. Kuulostaa niin mainiolta, kun hän selittää omaa kieltään, tavuja, äänteitä, kirjaimia sekaisin, välillä päristyksiä. Mahtavaa sekin kun nuo yöunet on alkaneet asettua. Kunhan yöt ja päivät vakiintuu vielä vähän tähän uuteen malliin, niin sitten lähdetään vauvan kanssa retkeilemään. Ainakin päiväreissulle toiseen kaupunkiin sekä yökylään minun vanhempien luokse.
keskiviikko 11. helmikuuta 2015
8 kk
- touhukas, tarkkaavainen ja yleisesti tyytyväinen vauva
- luonnonkiharat hiukset ja siniharmaat silmät, niin kuin äidillä <3
- muistuttaa sekä isää että äitiä, mikä on tosi ihanaa
- veikeä ilmeilijä
- nauttii kovasti vauvakavereiden ja äidin ystävien seurasta ja saattaa kitistä tai itkeä, jos kaverit poistuvat näkyvistä. :)
- säikähtää/jännittää/pelkää, jos vieras ihminen ottaa syliin liian nopeasti tai vauhdikkaasti
- tykkää ensin katsella tarkkaavaisesti vieraita paikkoja, mutta rentouduttuaan touhuaa iloisena
- ryömii nopeasti
- nousee kontilleen ja heijaa siinä itseään edestakaisin
- innokkaana tutustuu uusiin leluihin, karheat ja rosoiset pinnat kiinnostavat erityisesti
- ymmärtää jo joitain sanoja, ainakin oman nimensä sekä "tissimaito", "vaippa", "pepun pesulle". Äiti haluaisi ajatella, että ymmärtää muitakin usein käytettyjä, esim. sukka, nenä, äiti, isi, vettä, noustaan, tutti, kirja, kissa. Eihän sitä voi tietää, mitä tämän ikäinen oikeasti ymmärtää, mutta jossain luki, että juurikin näin 8-kuisena lapsi alkaa ymmärtää ensimmäisiä sanojaan.
- jokellukset on tulleet takaisin tauon jälkeen. Ihania höpötyksiä, kuten "bäb-bäb-bäb" ja "väv-väv-väv", hiljaisesti sanottu "päh-päh" sekä sekalaista mongerrusta. <3
- pöristelee alahuuli pitkällä ja suu kuolaa valuen
- kaksi hammasta alhaalla
- riehaantuu ovella, kun vieraat ovat lähdössä ;)
- ulko-oven käydessä ja äidin kysyessä "kuka sieltä tuli", innostuu ja kääntyy katsomaan eteiseen päin
- nukkuu kahdet päikkärit: aamupäivällä ja iltapäivällä, nukahtaa vaunuihin 1-5 minuutissa
- aamulla jaksaa useimmiten hereillä 2-2,5 tuntia, päivällä 3-4 tuntia, illalla 3,5-4,5 tuntia
- viihtyy myös itsekseen lattialla lelujen parissa, lattian saumoja tutkien, pitkin kotia ryömien
- tykkää vetää isin ja äidin hiuksia ja käsikarvoja sekä ottaa nenistä kiinni
- muutenkin tykkää vetää/repiä, esim. talouspaperia, lehtiä, kangasta
- harjoittelee pinsettiotetta äidin tissillä ja iloitsee kun saa näprätä äidin iholta löytyviä pieniä luomia
- pinsettiote kehittynyt nopeasti Talk-murujen tullessa ruokalistalle
- heiluttaa isille koko kädellä kun äiti vie nukkumaan
- tykkää Talk-muruista, maissinaksut ei kiinnosta
- lempiruokia tällä hetkellä avokado, kukkakaali, appelsiini
- sormiruoka on pop! Varsinkin kun äiti laittaa sormiruokaa vauvan suuhun. Soseet ja entinen suosikki, puuro, eivät enää maistu kovin hyvin!
- juo itse vettä nokkamukista
- innostuu äidin ruokalautasesta ja haluaisi äidin ruokaa omansa sijaan
- kakkaongelmat poistuivat kiinteiden aloittamisen myötä
- lempileluja tällä hetkellä: Koiranpentu-kirja ja muut rapsuteltavat/tunnusteltavat kirjat, maton reunat, ruskea nalle, äidin lehdet, maatilapalapeli, omat sukat, lattialta löytyvät roskat, vessan lattialla oleva puntari, tietokoneen näppäimistö, kaukosäädin. Äidin puhelin, johdot sekä pistorasiat olisivat tällä listalla, jos niihin olisi lupa mennä.
- pysähtyy katsomaan vakavana äitiä, kun äiti sanoo napakasti "ei" mentäessä pistorasiaa kohti
- ilahtuu tuttujen ystävien näkemisestä
- halaa äitiä, isiä ja ystäviä päällään/poskellaan
- poseeraa kameralle
- antaa hienosti äidin leikata kynnet itseltään
- nauraa kukkuu-leikeille ja tutuille kylpylauluille
- älyttömän rakas vauva <3
- luonnonkiharat hiukset ja siniharmaat silmät, niin kuin äidillä <3
- muistuttaa sekä isää että äitiä, mikä on tosi ihanaa
- veikeä ilmeilijä
- nauttii kovasti vauvakavereiden ja äidin ystävien seurasta ja saattaa kitistä tai itkeä, jos kaverit poistuvat näkyvistä. :)
- säikähtää/jännittää/pelkää, jos vieras ihminen ottaa syliin liian nopeasti tai vauhdikkaasti
- tykkää ensin katsella tarkkaavaisesti vieraita paikkoja, mutta rentouduttuaan touhuaa iloisena
- ryömii nopeasti
- nousee kontilleen ja heijaa siinä itseään edestakaisin
- innokkaana tutustuu uusiin leluihin, karheat ja rosoiset pinnat kiinnostavat erityisesti
- ymmärtää jo joitain sanoja, ainakin oman nimensä sekä "tissimaito", "vaippa", "pepun pesulle". Äiti haluaisi ajatella, että ymmärtää muitakin usein käytettyjä, esim. sukka, nenä, äiti, isi, vettä, noustaan, tutti, kirja, kissa. Eihän sitä voi tietää, mitä tämän ikäinen oikeasti ymmärtää, mutta jossain luki, että juurikin näin 8-kuisena lapsi alkaa ymmärtää ensimmäisiä sanojaan.
- jokellukset on tulleet takaisin tauon jälkeen. Ihania höpötyksiä, kuten "bäb-bäb-bäb" ja "väv-väv-väv", hiljaisesti sanottu "päh-päh" sekä sekalaista mongerrusta. <3
- pöristelee alahuuli pitkällä ja suu kuolaa valuen
- kaksi hammasta alhaalla
- riehaantuu ovella, kun vieraat ovat lähdössä ;)
- ulko-oven käydessä ja äidin kysyessä "kuka sieltä tuli", innostuu ja kääntyy katsomaan eteiseen päin
- nukkuu kahdet päikkärit: aamupäivällä ja iltapäivällä, nukahtaa vaunuihin 1-5 minuutissa
- aamulla jaksaa useimmiten hereillä 2-2,5 tuntia, päivällä 3-4 tuntia, illalla 3,5-4,5 tuntia
- viihtyy myös itsekseen lattialla lelujen parissa, lattian saumoja tutkien, pitkin kotia ryömien
- tykkää vetää isin ja äidin hiuksia ja käsikarvoja sekä ottaa nenistä kiinni
- muutenkin tykkää vetää/repiä, esim. talouspaperia, lehtiä, kangasta
- harjoittelee pinsettiotetta äidin tissillä ja iloitsee kun saa näprätä äidin iholta löytyviä pieniä luomia
- pinsettiote kehittynyt nopeasti Talk-murujen tullessa ruokalistalle
- heiluttaa isille koko kädellä kun äiti vie nukkumaan
- tykkää Talk-muruista, maissinaksut ei kiinnosta
- lempiruokia tällä hetkellä avokado, kukkakaali, appelsiini
- sormiruoka on pop! Varsinkin kun äiti laittaa sormiruokaa vauvan suuhun. Soseet ja entinen suosikki, puuro, eivät enää maistu kovin hyvin!
- juo itse vettä nokkamukista
- innostuu äidin ruokalautasesta ja haluaisi äidin ruokaa omansa sijaan
- kakkaongelmat poistuivat kiinteiden aloittamisen myötä
- lempileluja tällä hetkellä: Koiranpentu-kirja ja muut rapsuteltavat/tunnusteltavat kirjat, maton reunat, ruskea nalle, äidin lehdet, maatilapalapeli, omat sukat, lattialta löytyvät roskat, vessan lattialla oleva puntari, tietokoneen näppäimistö, kaukosäädin. Äidin puhelin, johdot sekä pistorasiat olisivat tällä listalla, jos niihin olisi lupa mennä.
- pysähtyy katsomaan vakavana äitiä, kun äiti sanoo napakasti "ei" mentäessä pistorasiaa kohti
- ilahtuu tuttujen ystävien näkemisestä
- halaa äitiä, isiä ja ystäviä päällään/poskellaan
- poseeraa kameralle
- antaa hienosti äidin leikata kynnet itseltään
- nauraa kukkuu-leikeille ja tutuille kylpylauluille
- älyttömän rakas vauva <3
Viides yö: läpimurto!
Uskomatonta! Sanattomaksi veti aamulla kun katsoin kelloon. Miehen piti olohuoneen kellosta tarkistaa, että en sekoile. Vauva nukkui viime yönä yhteensä 11,5 tuntia ja heräsi koko yönä vain yhden kerran. Yhden. Voitte uskoa, millainen fiilis aamulla oli! Riemuisa voittajaolo.
Vauva meni eilen nukkumaan jo klo 20:10 kun oli niin väsynyt. Toiset päikkärit olivat jääneet lyhyiksi, koska ekat päikkärit olivat tosi pitkät (2 t 40min). Minä menin vasta 22:40, kun en malttanut aiemmin. Klo 23:30 vauva itki kovaan ääneen. Siihen lohduksi annoin syliä muutamia kertoja. Sängyssä yritin kääntää vauvaa kyljelleen ja lopulta hän suostuikin kääntymään. Tassun alle nukahti klo 23:35, eli älyttömän nopea nukutus sekin. Klo 7:20 vauva itki sängyssään ja annoin maitoa. Laitoin vielä takaisin pinnasänkyyn, mutta sieltä vain katseli suurilla silmillään ja taisi olla itsekin vähän ihmeissään. Noustiin aamutoimiin koko perheen yhteisen pikkulöhöilyn jälkeen.
Vauva nukkui siis lähes 8 tuntia yhteen putkeen! Se on kertakaikkiaan ihmeellistä! Ih-meel-lis-tä.
Mies meni iltavuoroon, joten pääsin kuntosalille aamulla. Yli viikon tauon jälkeen. Oli kiva törmätä yllättäen hyvään ystävään siellä. Myös treeni sujui. Aurinkoinen päivä, enkä edes kaatunut, vaikka oli tosi liukasta kävelyteillä. Ystävänpäiväkortitkin lähtivät postiin. Minun ei pitänyt ollenkaan lähettää saati askarrella kortteja, mutta eilen sain inspiraation ja tein värikkäistä pahveista ja kauniskuvioisista serveteistä muutaman kortin. Leikkasin serveteistä sydämiä, jotka liimasin hieman isomman, värikkään pahvisydämen sisään. Tämä sydän liimattiin korttiin. Tällä kertaa ei ollut aikaa keksiä tai etsiä mitään suurempia runoja tai mietelauseita kortteihin, kun vauva oli tänään väsynyt viimeistellessäni kortteja. Vauva muuten on ollut tänään yllättävän väsynyt. Vaikka nukkui niin pitkään.
Varaudun henkisesti siihen, että ensi yönä ei nukuta aivan näin paljon kuin viime yönä. ;) Vieläkin ihmettelen, että mitä viime yönä oikein tapahtui. :D
Vauva meni eilen nukkumaan jo klo 20:10 kun oli niin väsynyt. Toiset päikkärit olivat jääneet lyhyiksi, koska ekat päikkärit olivat tosi pitkät (2 t 40min). Minä menin vasta 22:40, kun en malttanut aiemmin. Klo 23:30 vauva itki kovaan ääneen. Siihen lohduksi annoin syliä muutamia kertoja. Sängyssä yritin kääntää vauvaa kyljelleen ja lopulta hän suostuikin kääntymään. Tassun alle nukahti klo 23:35, eli älyttömän nopea nukutus sekin. Klo 7:20 vauva itki sängyssään ja annoin maitoa. Laitoin vielä takaisin pinnasänkyyn, mutta sieltä vain katseli suurilla silmillään ja taisi olla itsekin vähän ihmeissään. Noustiin aamutoimiin koko perheen yhteisen pikkulöhöilyn jälkeen.
Vauva nukkui siis lähes 8 tuntia yhteen putkeen! Se on kertakaikkiaan ihmeellistä! Ih-meel-lis-tä.
Mies meni iltavuoroon, joten pääsin kuntosalille aamulla. Yli viikon tauon jälkeen. Oli kiva törmätä yllättäen hyvään ystävään siellä. Myös treeni sujui. Aurinkoinen päivä, enkä edes kaatunut, vaikka oli tosi liukasta kävelyteillä. Ystävänpäiväkortitkin lähtivät postiin. Minun ei pitänyt ollenkaan lähettää saati askarrella kortteja, mutta eilen sain inspiraation ja tein värikkäistä pahveista ja kauniskuvioisista serveteistä muutaman kortin. Leikkasin serveteistä sydämiä, jotka liimasin hieman isomman, värikkään pahvisydämen sisään. Tämä sydän liimattiin korttiin. Tällä kertaa ei ollut aikaa keksiä tai etsiä mitään suurempia runoja tai mietelauseita kortteihin, kun vauva oli tänään väsynyt viimeistellessäni kortteja. Vauva muuten on ollut tänään yllättävän väsynyt. Vaikka nukkui niin pitkään.
Varaudun henkisesti siihen, että ensi yönä ei nukuta aivan näin paljon kuin viime yönä. ;) Vieläkin ihmettelen, että mitä viime yönä oikein tapahtui. :D
tiistai 10. helmikuuta 2015
Äiti sairastaa ja neljäs unikouluyö
Eilen aamuna jo särki vähän päätä, mutta ajattelin, että johtuu unikoulusta, niskajumista tai vähäisestä veden juomisesta. Särky meni ohi ja käytiinkin sitten päivällä ystävän luona ja oli mukavaa. Vauva oli mainio, kun pelkästään jo ystävän äänen kuulemisesta alkoi hymyilemään isosti. Tykkää minun ystävästä. <3 Myöskin alkoi kitisemään kun ystävä meni lapsensa kanssa toiseen huoneeseen. Hassu ihana vauva.
Iltapäivällä päänsärky alkoi tulla takaisin ja kun päästiin kotiin kyläilemästä, minulla olikin yhtäkkiä tosi huono olo. Yliväsynyt, heikko, paleleva, vatsakipuinen, oksennustautinen, ruokahaluton. Sellainen olinkin sitten loppupäivän. Onneksi mies tuli pian kotiin ja päästi minut lepäämään sänkyyn. Olin kyllä huonoa seuraakin kun oli vain niin huono ja vaikea olla. Mietin, että oksettaako vai ei, heikottaako vai ei, pystynkö syödä vai en. Huilatessa olo parani, mutta kun nousin vauvan iltatoimille niin ällötys palasi. Samanlainen huono olo kuin alkuraskaudessa oli joskus, kun ei ollut muistanut syödä riittävän usein. Ja ei, en ole raskaana nyt! :) Illalla söin puoliväkisin tofua ja pastaa, iltapalaksi vauvan mentyä nukkumaan mehukeittoa ja minitomaatteja. Sen jälkeen olo oli aika hyvä. Yöllä kuitenkin vielä tuli samanlaisia huonovointisuusoloja, samoin aamulla herätessä. Ruokamyrkytyksenkin mahdollisuuden sain siis unohtaa, kun luulen, että sellainen menee melko nopeasti aina ohi. Onneksi mies teki vauvalle aamutoimet ja minä keskityin aamupalan laittamiseen. Söin hotkien ison lautasellisen puuroa ja vointi alkoi helpottaa. Ja huono olo näyttäisi nyt olevan historiaa, kun on keskipäivä. Huoh. Sairastaminen ei ole kyllä yhtään kivaa kotiäitinä. Onneksi en sentään tuon pahemmin ollut taudissa, mutta kurjaa oli silti.
Viime yö meni taas aika hyvin. Vauva nukahti joka kerta tosi nopeasti ja sain itse nukuttua hyvin heräämisten välit. Nukkumaan vauva meni taas tavalliseen tapaan ja aikaan, siinä puoli yhdeksän jälkeen. Tässä lyhyesti yöstä:
Klo 20:40 vauva nukahtaa
Klo 0:45 itku ja nukutus: syliä ja nostelua, nukahti 0:55, helppo nukutus
Klo 2:45 itku ja nukutus tutilla, nukahti 2:50, heräsi kuitenkin viiden minuutin päästä itkemään, nukahti tassun alle klo 3:00.
Klo 4:45 itku ja tutti, nukahti 4:50
Klo 5:50 itku ja maito, nukahti 6:00
Klo 7:50 heräsi aamuun
Hassua, että meidän tyttö, joka ei tuttia aluksi huolinut ollenkaan, saa öisin nyt yhtäkkiä suuren avun siitä. Vasta näin jälkikäteen tajuan myös, että vauvahan nukkui ensimmäisenä pätkänään nelisen tuntia, mikä on jo aika hieno saavutus vauvalle, joka ennen heräsi aina 1,5 tunnin välein tai jota nukutin syöttäen makuuhuoneessa välillä parikin tuntia putkeen (silloin vähän pienempänä). Hyvin on tultu niistä ajoista. Aamulla vauva itki sen verran voimakkaasti vähän ennen kuutta, että päätin antaa maitoa. En kuitenkaan jatkossa haluaisi alkaa kovin paljoa joustamaan tuosta kellokuudensäännöstä, koska helposti siitä sitten joustaa aina vain enemmän ja enemmän.
Vauva nukkuu ensimmäisiä päikkäreitään vieläkin, nyt nukkunut jo kaksi tuntia. Äsken vähän itki, mutta silmät olivat ihan kiinni. Ei ole hetkeen nukkunut näin pitkään. Toisaalta jaksoi kolme tuntia hereilläkin aamulla. Luki onnellisena Koiranpentu-kirjaa ja ryömi omilla seikkailuretkillään eteisessä ja pianon alla. Eilen muuten kysyin vauvalta illalla, että "luetaanko Koiranpentu-kirjaa", niin alkoi nauramaan ihan niin kuin tietäisi mistä kirjasta puhun. Ollaan aika paljon nyt luettu sitä, ja kirjassa kieltämättä hoetaan joka sivulla koiranpentu-sanaa. Hih.
Ihanaa kun tulee kevät. Tykkään! Odotan lauhempia säitä, kevyempää pukeutumista vauvalle, lämmittävää aurinkoa, kirkkaampia päiviä, kivoja kevätsuunnitelmia ja pieniä matkoja perheen kanssa, kevätvaatteiden kaivamista kaapista, tarkan ruokavalion loppumista että voi mennä kahvilaan ja syödä minkä tahansa pullan. ;)
Iltapäivällä päänsärky alkoi tulla takaisin ja kun päästiin kotiin kyläilemästä, minulla olikin yhtäkkiä tosi huono olo. Yliväsynyt, heikko, paleleva, vatsakipuinen, oksennustautinen, ruokahaluton. Sellainen olinkin sitten loppupäivän. Onneksi mies tuli pian kotiin ja päästi minut lepäämään sänkyyn. Olin kyllä huonoa seuraakin kun oli vain niin huono ja vaikea olla. Mietin, että oksettaako vai ei, heikottaako vai ei, pystynkö syödä vai en. Huilatessa olo parani, mutta kun nousin vauvan iltatoimille niin ällötys palasi. Samanlainen huono olo kuin alkuraskaudessa oli joskus, kun ei ollut muistanut syödä riittävän usein. Ja ei, en ole raskaana nyt! :) Illalla söin puoliväkisin tofua ja pastaa, iltapalaksi vauvan mentyä nukkumaan mehukeittoa ja minitomaatteja. Sen jälkeen olo oli aika hyvä. Yöllä kuitenkin vielä tuli samanlaisia huonovointisuusoloja, samoin aamulla herätessä. Ruokamyrkytyksenkin mahdollisuuden sain siis unohtaa, kun luulen, että sellainen menee melko nopeasti aina ohi. Onneksi mies teki vauvalle aamutoimet ja minä keskityin aamupalan laittamiseen. Söin hotkien ison lautasellisen puuroa ja vointi alkoi helpottaa. Ja huono olo näyttäisi nyt olevan historiaa, kun on keskipäivä. Huoh. Sairastaminen ei ole kyllä yhtään kivaa kotiäitinä. Onneksi en sentään tuon pahemmin ollut taudissa, mutta kurjaa oli silti.
Viime yö meni taas aika hyvin. Vauva nukahti joka kerta tosi nopeasti ja sain itse nukuttua hyvin heräämisten välit. Nukkumaan vauva meni taas tavalliseen tapaan ja aikaan, siinä puoli yhdeksän jälkeen. Tässä lyhyesti yöstä:
Klo 20:40 vauva nukahtaa
Klo 0:45 itku ja nukutus: syliä ja nostelua, nukahti 0:55, helppo nukutus
Klo 2:45 itku ja nukutus tutilla, nukahti 2:50, heräsi kuitenkin viiden minuutin päästä itkemään, nukahti tassun alle klo 3:00.
Klo 4:45 itku ja tutti, nukahti 4:50
Klo 5:50 itku ja maito, nukahti 6:00
Klo 7:50 heräsi aamuun
Hassua, että meidän tyttö, joka ei tuttia aluksi huolinut ollenkaan, saa öisin nyt yhtäkkiä suuren avun siitä. Vasta näin jälkikäteen tajuan myös, että vauvahan nukkui ensimmäisenä pätkänään nelisen tuntia, mikä on jo aika hieno saavutus vauvalle, joka ennen heräsi aina 1,5 tunnin välein tai jota nukutin syöttäen makuuhuoneessa välillä parikin tuntia putkeen (silloin vähän pienempänä). Hyvin on tultu niistä ajoista. Aamulla vauva itki sen verran voimakkaasti vähän ennen kuutta, että päätin antaa maitoa. En kuitenkaan jatkossa haluaisi alkaa kovin paljoa joustamaan tuosta kellokuudensäännöstä, koska helposti siitä sitten joustaa aina vain enemmän ja enemmän.
Vauva nukkuu ensimmäisiä päikkäreitään vieläkin, nyt nukkunut jo kaksi tuntia. Äsken vähän itki, mutta silmät olivat ihan kiinni. Ei ole hetkeen nukkunut näin pitkään. Toisaalta jaksoi kolme tuntia hereilläkin aamulla. Luki onnellisena Koiranpentu-kirjaa ja ryömi omilla seikkailuretkillään eteisessä ja pianon alla. Eilen muuten kysyin vauvalta illalla, että "luetaanko Koiranpentu-kirjaa", niin alkoi nauramaan ihan niin kuin tietäisi mistä kirjasta puhun. Ollaan aika paljon nyt luettu sitä, ja kirjassa kieltämättä hoetaan joka sivulla koiranpentu-sanaa. Hih.
Ihanaa kun tulee kevät. Tykkään! Odotan lauhempia säitä, kevyempää pukeutumista vauvalle, lämmittävää aurinkoa, kirkkaampia päiviä, kivoja kevätsuunnitelmia ja pieniä matkoja perheen kanssa, kevätvaatteiden kaivamista kaapista, tarkan ruokavalion loppumista että voi mennä kahvilaan ja syödä minkä tahansa pullan. ;)
maanantai 9. helmikuuta 2015
Kolmas maidoton yö
Suhteellisen hyvä yö oli unikoulun kolmas yö. Ainoa juttu oli, että vauvan kesti tavallista kauemmin nukahtaa, kun heräsi. Toisaalta varsinaisia heräämisiä oli vain kaksi! Siis ennen aamun syöttöjä, joita oli myös kaksi.
Klo 20:40 nukahti omaan sänkyyn. 10 minuuttia oltiin sitä ennen makuuhuoneen sängyllä leikkimässä rauhallisesti unipupulla ja syömässä maitoa. Vauva söi tosi hyvin. Muutenkin maitoa tuli päivällä yllättävän paljon, kun taas edellisenä päivänä tuntui, että ei tullut. Ja olinkin jo silloin vähän huolissani koko imetyksen kohtalosta.
Klo 22:25 vauva ähisee sängyssään, on kääntynyt mahalleen. Nousen nopeasti kääntämään takaisin ja vauva ei edes kunnolla herää, jes.
Klo 0:18 itkua, syliin kerran, tutti suuhun ja tassua, nukahti 0:25. Mies kolautti itsensä johonkin olohuoneessa ja vauva hätkähti kolinaan, ei kuitenkaan herännyt kunnolla. Vauva oli jonkin aikaa ihan nukahtamisen rajalla, pyöri sängyssään itsekseen, yritti unta, mutta heräsi sitten itkemään. Syliä, hytkytystä sängyssä, nukahti 0:38, pyöri vielä itsekseen ja itkahteli.
Klo 2:12 itkua. Siihen avuksi syliä. Ei huoli tuttia, tarjoan vettä mutta ei huoli. Rauhoittuu sänkyyn. Nappaa unilelun ja leikkii rapisevalla unilelun pesulapulla noin 5 minuuttia. Minä istun vieressä. Vauva alkaa selvästi väsähtää, näpertää silti vielä lelua. Oikaisen omaan sänkyyn. Vauva itkaisee pari kertaa, haukottelee. Odotan, milloin alkaa itkeä. Vähitellen aloittaa epämukavuusitkun tai väsyitkun, ei huuda. Itku yltyy ja menen lohduttamaan, rauhoittuu sängyssä. Leikin taas nukkuvaa pinnasänkyyn nojaten ja pidän tassua vauvan kyljellä. Lopulta vain istun silmät kiinni oman sängyn reunalla, niin että vauva näkee minut halutessaan. Vauva kääntää kylkeä ja hakee unta itsekseen. Kello on 2:40. Kahistelen oman peittoni alle ja vauva pitää pientä uniääntä. Minä nukahdan ja niin on vauvakin tehnyt.
Klo 6:03 itkua. Minun toinen rinta on räjähtämispisteessä ja hurraan mielessäni, että jes kello on yli kuusi, voin syöttää ja siten tyhjätä rintaa! Vauva syö pitkään ja annan syödä rauhassa. Siirrän omaan sänkyyn ja laitan tutin suuhun. Pyörii siinä hetken, mutta nukahtaa pian.
Klo 6:55 itkee vähän, mutta itku ei lopu. Annan lyhyesti maitoa ja tutin suuhun. En jaksa yrittää muuta. Vauva nukahtaa heti.
Klo 8:10 vauva ähkii ja herää. Ei kuitenkaan herännyt varsinaisesti miehen herätyskelloon, joka soitti tasalta. Pienet maidot sängyssä, jonka jälkeen melko nopeasti aamupesuille ja touhuihin tyytyväisenä ja iloisena. Äitikin tuntee levänneensä ihan hyvin.
Mietteitä maidosta ja muusta:
- yllätyin iloisesti, että maitoa tuli niin paljon sekä eilen että tänä aamuna. Ihmeellinen se eka unikouluyö, jonka jälkeen maitoa ei tullut paljonkaan.
- vauva myös söi maitoa paljon päivällä ja ehkä sen takia kiinteät ei maistuneet
- kiinteät tökkivät ehkä muutenkin. Sormiruoka kelpaa soseita paremmin. Ennen niin suositulla iltapuurollakin on lähipäivinä ollut nihkeä menekki. Hmm.
- nyt kun maitoa taas näyttäisi tulevan hyvin, syötän vauvalle ensin kiinteitä ja sitten vasta maitoa
- siirrän ehkä aamumaidon saamisaikaa ainakin puolella tunnilla eteenpäin, eli maitoa saisi vasta 6.30 tai 7 jälkeen. Yksi uninen aamumaito on ok, kaksi on ehkä jo liikaa (niin kuin tänään kävi). Vaikka ei nämä taida olla ratkaisevia juttuja unikoulun onnistumisessa.
- nämä kolme ensimmäistä unikouluyötä on olleet yllättävän helppoja. Olen onnellinen, ettei vauva ole itkenyt sellaista kovaa pitkäkestoista itkua paljonkaan.
- nostelutekniikka on tuntunut hyvältä, kun vauvaa voi lohduttaa ja ei ole tarvinnut nostella niin paljon kuin etukäteen ajattelin
- minä hoidin taas viime yön, mikä oli ok. Jaksoin helposti nousta lohduttamaan vauvaa, mutta nukahdin nopeasti kun menin sänkyyn.
- unikoulun alkaessa vaihdettiin taas sängyssä puolia niin, että minä nukun lähempänä vauvaa, siitä on helpompi nousta vauvan luo.
- veden tarjoaminen ja vaipan vaihtaminen tuntuvat aika turhilta, ei vauva taida niitä tarvita
- vauva yrittää nukahtaa itse, mutta hermostuu jos ei onnistu
- tutti on ollut oiva apu vauvan rauhoittamisessa, vaikka ei läheskään aina huoli sitä heti
- päiväunet on olleet samanlaiset kuin ennenkin unikoulua ja nukahtaa edelleen hyvin vaunuihin
- näillä mennään ja unikoulu jatkuu
Klo 20:40 nukahti omaan sänkyyn. 10 minuuttia oltiin sitä ennen makuuhuoneen sängyllä leikkimässä rauhallisesti unipupulla ja syömässä maitoa. Vauva söi tosi hyvin. Muutenkin maitoa tuli päivällä yllättävän paljon, kun taas edellisenä päivänä tuntui, että ei tullut. Ja olinkin jo silloin vähän huolissani koko imetyksen kohtalosta.
Klo 22:25 vauva ähisee sängyssään, on kääntynyt mahalleen. Nousen nopeasti kääntämään takaisin ja vauva ei edes kunnolla herää, jes.
Klo 0:18 itkua, syliin kerran, tutti suuhun ja tassua, nukahti 0:25. Mies kolautti itsensä johonkin olohuoneessa ja vauva hätkähti kolinaan, ei kuitenkaan herännyt kunnolla. Vauva oli jonkin aikaa ihan nukahtamisen rajalla, pyöri sängyssään itsekseen, yritti unta, mutta heräsi sitten itkemään. Syliä, hytkytystä sängyssä, nukahti 0:38, pyöri vielä itsekseen ja itkahteli.
Klo 2:12 itkua. Siihen avuksi syliä. Ei huoli tuttia, tarjoan vettä mutta ei huoli. Rauhoittuu sänkyyn. Nappaa unilelun ja leikkii rapisevalla unilelun pesulapulla noin 5 minuuttia. Minä istun vieressä. Vauva alkaa selvästi väsähtää, näpertää silti vielä lelua. Oikaisen omaan sänkyyn. Vauva itkaisee pari kertaa, haukottelee. Odotan, milloin alkaa itkeä. Vähitellen aloittaa epämukavuusitkun tai väsyitkun, ei huuda. Itku yltyy ja menen lohduttamaan, rauhoittuu sängyssä. Leikin taas nukkuvaa pinnasänkyyn nojaten ja pidän tassua vauvan kyljellä. Lopulta vain istun silmät kiinni oman sängyn reunalla, niin että vauva näkee minut halutessaan. Vauva kääntää kylkeä ja hakee unta itsekseen. Kello on 2:40. Kahistelen oman peittoni alle ja vauva pitää pientä uniääntä. Minä nukahdan ja niin on vauvakin tehnyt.
Klo 6:03 itkua. Minun toinen rinta on räjähtämispisteessä ja hurraan mielessäni, että jes kello on yli kuusi, voin syöttää ja siten tyhjätä rintaa! Vauva syö pitkään ja annan syödä rauhassa. Siirrän omaan sänkyyn ja laitan tutin suuhun. Pyörii siinä hetken, mutta nukahtaa pian.
Klo 6:55 itkee vähän, mutta itku ei lopu. Annan lyhyesti maitoa ja tutin suuhun. En jaksa yrittää muuta. Vauva nukahtaa heti.
Klo 8:10 vauva ähkii ja herää. Ei kuitenkaan herännyt varsinaisesti miehen herätyskelloon, joka soitti tasalta. Pienet maidot sängyssä, jonka jälkeen melko nopeasti aamupesuille ja touhuihin tyytyväisenä ja iloisena. Äitikin tuntee levänneensä ihan hyvin.
Mietteitä maidosta ja muusta:
- yllätyin iloisesti, että maitoa tuli niin paljon sekä eilen että tänä aamuna. Ihmeellinen se eka unikouluyö, jonka jälkeen maitoa ei tullut paljonkaan.
- vauva myös söi maitoa paljon päivällä ja ehkä sen takia kiinteät ei maistuneet
- kiinteät tökkivät ehkä muutenkin. Sormiruoka kelpaa soseita paremmin. Ennen niin suositulla iltapuurollakin on lähipäivinä ollut nihkeä menekki. Hmm.
- nyt kun maitoa taas näyttäisi tulevan hyvin, syötän vauvalle ensin kiinteitä ja sitten vasta maitoa
- siirrän ehkä aamumaidon saamisaikaa ainakin puolella tunnilla eteenpäin, eli maitoa saisi vasta 6.30 tai 7 jälkeen. Yksi uninen aamumaito on ok, kaksi on ehkä jo liikaa (niin kuin tänään kävi). Vaikka ei nämä taida olla ratkaisevia juttuja unikoulun onnistumisessa.
- nämä kolme ensimmäistä unikouluyötä on olleet yllättävän helppoja. Olen onnellinen, ettei vauva ole itkenyt sellaista kovaa pitkäkestoista itkua paljonkaan.
- nostelutekniikka on tuntunut hyvältä, kun vauvaa voi lohduttaa ja ei ole tarvinnut nostella niin paljon kuin etukäteen ajattelin
- minä hoidin taas viime yön, mikä oli ok. Jaksoin helposti nousta lohduttamaan vauvaa, mutta nukahdin nopeasti kun menin sänkyyn.
- unikoulun alkaessa vaihdettiin taas sängyssä puolia niin, että minä nukun lähempänä vauvaa, siitä on helpompi nousta vauvan luo.
- veden tarjoaminen ja vaipan vaihtaminen tuntuvat aika turhilta, ei vauva taida niitä tarvita
- vauva yrittää nukahtaa itse, mutta hermostuu jos ei onnistu
- tutti on ollut oiva apu vauvan rauhoittamisessa, vaikka ei läheskään aina huoli sitä heti
- päiväunet on olleet samanlaiset kuin ennenkin unikoulua ja nukahtaa edelleen hyvin vaunuihin
- näillä mennään ja unikoulu jatkuu
sunnuntai 8. helmikuuta 2015
Toinen maidoton yö
Toinen unikouluyö oli väsyttävämpi kuin ensimmäinen. Vauvalla oli tosi levoton keskiyö ja uneen takaisin pääseminen kesti. Äiti sen sijaan sai lähes heti unta kun laittoi silmät kiinni. Pääosin äiti hoiti tämänkin yön, isäkin auttoi yhdessä vaiheessa hetken, että äiti pääsi itse vessaan.
Klo 20:35 vauva nukahti 2 minuuttia sänkyyn laittamisen jälkeen. Söi tuttia ensin ja rentoutui, pudotti tutin ja nukahti. Yhteensä nukuttamispuuhat kestivät 5-10 minuuttia.
Klo 21:40 minä menin sänkyyn, mutta selailin puhelinta klo 22 asti.
Klo 23:03 itkua, tassua, syliä x3, rauhoittui mutta heräsi vielä pari kertaa itkemään uudelleen. Nukahti klo 23:17.
Klo 23:40 itkua, syliä x5, tuttia, rauhoittui kunnes alkoi uudestaan itkemään kovasti, nukahti 23:55.
Klo 0:08 itkua. Vaihdoin vaipan sängyssä katkaistakseni pitkän itkun. Ei pitäisi ottaa siitä kuitenkaan ehkä tapaa. Unelias ja onnellinen vauva hymyili ja naurahtikin. Suuhun tutti, joka pian taas tippui. Vauva pyöriskeli ja rauhoittui sänkyynsä. Klo 0:18 lähes unessa.
Klo 1:20 kovaa itkua. Syliä monta kertaa ja tassua, klo 1:38 rauhoittui tassun alle.
Klo 3:08 kovaa itkua, kovempaa kuin eilen. Minun ja miehen syliä, vettä nokkamukista vauvalle, joi muutaman kerran, rupsutteli. Mietin, vaikuttikohan päivällä syöty reilu kananmuna-annos tähän. Mietin myös, onkohan nälkäinen, kun päivällä ei kiinteä ruoka oikein maistunut, paitsi se kananmuna. Ajattelin kuitenkin, että kyllä vauva pärjää, pian kello on kuusi ja sitten saa taas maitoakin. Minä olin selvästi väsyneempi kuin viime yönä, huokaisin aina kun vauva alkoi itkemään kesken unien. Vauva nukahti klo 3:20.
Klo 6.35 itku ja annoin maitoa. Söi hyvin ja nukahti. Mietin taas, että onkohan hyvä antaa maitoa tässäkään vaiheessa, kun vauva oli kuitenkin ihan uninen vielä.
Klo 8.30 vauva heräsi omassa sängyssään. Kääntyi mahalleen ja ähki ihan tyytyväisenä. Oli onnellinen kun pääsi taas äidin ja isän väliin köllöttelemään ja maitoakin oli taas tarjolla. Isää varsinkin tykkäsi katsella. Ulkona oli myrskytuuli.
Ja eilen tosiaan oli aika tavallinen päivä. Käytiin kaupungilla vähän ja vauva nukkui kahdet päikkärit. On yritetty pitää tarkasti kiinni päiväunista ja siitä, että vauva ei nuku yhtään iltapäiväviiden jälkeen. Eilen vauva kyllä yhteensä nukkui hitusen enemmän kuin aiempina päivinä, mutta en usko, että se vaikutti mitenkään yöhön. Mielenkiinnolla ja pienellä jännityksellä (niin kuin aina) taas ensi yötä odottaen...
Nyt sunnuntaipäivän viettoon. Vauva nukkuu parvekkeella, vaikka parvekkeen sälekaihtimien narut hakkaavat ikkunaan Laina-myrskyn tuulessa. Lasitetulla parvekkeella on silti ihan hyvä koisia. Ihana kotipäivä tiedossa, lepäilyä, ruoanlaittoa ja vähän siivoustakin niin ei tarvitse heti alkuviikolla. Eilen ostettiin vauvalle aurinkolasit ja vauva oli niin hauskan näköinen ne päässä! :) Käytiin myös yhdessä huonekalukaupassa katsomassa ruokailuryhmiä ja nyt tietysti se kallein vaihtoehto kummittelee mielessä, ehkä jopa näin siitä unta, luulen. Pöydästä lasikannella ja nahkatuoleista. Hmm, pitää vielä miettiä budjettia, mutta olisi se vaan hieno setti. Illalla haaveiltiin miehen kanssa seuraavasta kodista ja fiilisteltiin. Suunniteltiin, miten käytetään lottovoitto, joka on tietenkin meidän perheeseen tulossa tässä joku lauantai.
Klo 20:35 vauva nukahti 2 minuuttia sänkyyn laittamisen jälkeen. Söi tuttia ensin ja rentoutui, pudotti tutin ja nukahti. Yhteensä nukuttamispuuhat kestivät 5-10 minuuttia.
Klo 21:40 minä menin sänkyyn, mutta selailin puhelinta klo 22 asti.
Klo 23:03 itkua, tassua, syliä x3, rauhoittui mutta heräsi vielä pari kertaa itkemään uudelleen. Nukahti klo 23:17.
Klo 23:40 itkua, syliä x5, tuttia, rauhoittui kunnes alkoi uudestaan itkemään kovasti, nukahti 23:55.
Klo 0:08 itkua. Vaihdoin vaipan sängyssä katkaistakseni pitkän itkun. Ei pitäisi ottaa siitä kuitenkaan ehkä tapaa. Unelias ja onnellinen vauva hymyili ja naurahtikin. Suuhun tutti, joka pian taas tippui. Vauva pyöriskeli ja rauhoittui sänkyynsä. Klo 0:18 lähes unessa.
Klo 1:20 kovaa itkua. Syliä monta kertaa ja tassua, klo 1:38 rauhoittui tassun alle.
Klo 3:08 kovaa itkua, kovempaa kuin eilen. Minun ja miehen syliä, vettä nokkamukista vauvalle, joi muutaman kerran, rupsutteli. Mietin, vaikuttikohan päivällä syöty reilu kananmuna-annos tähän. Mietin myös, onkohan nälkäinen, kun päivällä ei kiinteä ruoka oikein maistunut, paitsi se kananmuna. Ajattelin kuitenkin, että kyllä vauva pärjää, pian kello on kuusi ja sitten saa taas maitoakin. Minä olin selvästi väsyneempi kuin viime yönä, huokaisin aina kun vauva alkoi itkemään kesken unien. Vauva nukahti klo 3:20.
Klo 6.35 itku ja annoin maitoa. Söi hyvin ja nukahti. Mietin taas, että onkohan hyvä antaa maitoa tässäkään vaiheessa, kun vauva oli kuitenkin ihan uninen vielä.
Klo 8.30 vauva heräsi omassa sängyssään. Kääntyi mahalleen ja ähki ihan tyytyväisenä. Oli onnellinen kun pääsi taas äidin ja isän väliin köllöttelemään ja maitoakin oli taas tarjolla. Isää varsinkin tykkäsi katsella. Ulkona oli myrskytuuli.
Ja eilen tosiaan oli aika tavallinen päivä. Käytiin kaupungilla vähän ja vauva nukkui kahdet päikkärit. On yritetty pitää tarkasti kiinni päiväunista ja siitä, että vauva ei nuku yhtään iltapäiväviiden jälkeen. Eilen vauva kyllä yhteensä nukkui hitusen enemmän kuin aiempina päivinä, mutta en usko, että se vaikutti mitenkään yöhön. Mielenkiinnolla ja pienellä jännityksellä (niin kuin aina) taas ensi yötä odottaen...
Nyt sunnuntaipäivän viettoon. Vauva nukkuu parvekkeella, vaikka parvekkeen sälekaihtimien narut hakkaavat ikkunaan Laina-myrskyn tuulessa. Lasitetulla parvekkeella on silti ihan hyvä koisia. Ihana kotipäivä tiedossa, lepäilyä, ruoanlaittoa ja vähän siivoustakin niin ei tarvitse heti alkuviikolla. Eilen ostettiin vauvalle aurinkolasit ja vauva oli niin hauskan näköinen ne päässä! :) Käytiin myös yhdessä huonekalukaupassa katsomassa ruokailuryhmiä ja nyt tietysti se kallein vaihtoehto kummittelee mielessä, ehkä jopa näin siitä unta, luulen. Pöydästä lasikannella ja nahkatuoleista. Hmm, pitää vielä miettiä budjettia, mutta olisi se vaan hieno setti. Illalla haaveiltiin miehen kanssa seuraavasta kodista ja fiilisteltiin. Suunniteltiin, miten käytetään lottovoitto, joka on tietenkin meidän perheeseen tulossa tässä joku lauantai.
lauantai 7. helmikuuta 2015
Unikoulun ensimmäinen yö ja yösyöttöjen lopettaminen
Eilen aloitettiin vihdoin unikoulu ja jätettiin yösyötöt pois kerralla.
Etukäteen mietittiin miehen kanssa toimintasuunnitelma ja vietiin kerrostalomme hissiin lappu, jossa pahoiteltiin mahdollista öistä äänihaittaa. Ettei kukaan ihmettele, että mitä siellä tapahtuu. Vaikka meillä onkin tosi kivat naapurit, ei tietääkseni mitään kyttäysmeininkiä. Varauduttiin henkisesti pahimpiin öisiin itkuraivareihin, joita on nähty.
Kolmena aiempana iltana olen kiinnittänyt erityistä huomiota siihen, että vauva ei nukahtaisi illalla tissille. Olen tehnyt myös pieniä muutoksia iltarutiinien viimeiseen vaiheeseen. Ennen mentiin suoraan pimeään makuuhuoneeseen, mutta nykyään hengaillaan vauvan kanssa vielä hetki meidän sängyllä yövalon loisteessa pupu-unilelulla leikkien. Siinä samalla annan vielä maitoa ja laulan unilaulut. Sitten laitetaan valo pois ja vauva omaan sänkyyn, joko suoraan tai sylitissin kautta. Siitä on seurannut aina jossain vaiheessa itkua, mutta olen sitten tarpeen mukaan ottanut vauvan takaisin maidolle. Kuitenkin niin, että vauva ei nukahtaisi siihen.
Eilen päivällä kävimme vauvan kanssa ystävän luona kylässä ja vietimme rauhallisen iltapäivän koko perheen voimin kotona. Panostimme erityisen hellyyden ja huomion antamiseen iltapäivällä ja alkuillalla. Vauva sai myös käydä tissillä usein, vaikkei siinä kyllä viihtynytkään. Niin kuin ei yleensä muulloinkaan päivisin.
Iltanukutus klo 20:30. Pienten itkujen ja monien pikkutissittelyjen jälkeen nukahti omaan sänkyynsä. Koko nukutus kesti vain 10 minuuttia. Nukutin samalla tavalla kuin aiempina iltoina. Päätettiin soveltaa Tracy Hoggin Pick up Put down-menetelmää. Yhdistettiin siihen vähän tassuttelua. Sovittiin, että ensin yritetään rauhoittaa tassulla, mutta jos se ei toimi, niin nostetaan melko äkkiä vauva syliin. Heti kun vauva rauhoittuu vähänkin tai viimeistään 2 minuutin kuluttua lasketaan vauva takaisin sänkyynsä. Tai jos vauva kiemurtelee paljon sylissä, niin silloin myös takaisin sänkyyn. Jos itku jatkuu, nostetaan hänet taas ylös ja tätä jatketaan kunnes pieni nukkuu.
Klo 21:30 menin itse sänkyyn ja sovittiin, että minä nousen ensimmäisenä lohduttamaan. Että pyydän sitten apua mieheltä, jos väsyn.
Klo 21:50 itkua ja nostelua. Nukahti 22:05 omaan sänkyynsä että naps. Vaikka itkevänä laskin sänkyyn. Lyhyesti tassua. Itsekseen itkeskeli kertaitkuja unissaan, kun tassu lähti. Minulla hyvä ja toiveikas mieli. Mutta ajattelin, että saattaa herätä vielä monta kertaa ennen puoltayötäkin.
Klo 0:50 kovaa itkua ja tassua. Sanoin painokkaasti "nyt nukutaan" ja siihen hiljeni kuuntelemaan. Katseli ihan hiljaa 10 minuuttia! Aluksi pidin tassua, sitten otin pois. Nojasin sängyn reunaan ja leikin nukkuvaa. Vauva katseli minua, unileluaan ja nukahti klo 1:10 rauhallisena. Minä olin pirteä, epäuskoinenkin, vähän kuulostelin herääkö vauva. Tuntui hyvältä ja oikealta ratkaisulta pitää unikoulua. En meinannut saada unta.
Klo 2:45 itkua. Vaihdoin vaipan sängyssä, ehkä vähän turhaan mutta tehty mikä tehty. Annoin tutin, vauva hymähteli ja haukotteli, touhusi itsekseen sängyssä ja leikki tutilla. Oikaisin itsekin sänkyyn. Pian taas tuli itkua, tutti oli tippunut mutta en antanut takaisin. Tassua sekä syliin nostamista ehkä 5 kertaa. Rauhoittui yhtäkkiä sänkyynsä vaikka itki taas laskettaessa. Haki itse uniasentoa. Meni selkä kaarelle (hänelle ominainen uniasento), tuijotti hetken unipupua ja nukahti! Mahtava fiilis. Menin omaan sänkyyn. Vauva itkahti muutaman kerran unissaan. Kello oli 3:13.
Klo 5:10 itkua, tassua, yhden kerran syliin, tuttia, tutti tippui ja vauva nukahti klo 5:18.
Klo 7:10 itkua ja syötin vauvan sylissä sängyn reunalla. Olin päättänyt, että aamukuuden jälkeen voin syöttää. Vauva kulautteli nopeasti ja hyvällä ruokahalulla, mutta irrotin hänet hetken päästä ettei nukahtaisi rinnalle. Tutti suuhun sängyssä ja nukahti heti. Mietin oliko hyvä antaa maitoa, kun vauva ei kuitenkaan itkenyt mitenkään erityisen paljon.
Klo 8:10 tyytyväinen vauva heräsi omasta sängystään, pitkästä aikaa. Otin meidän väliin, jossa katseli iloisena välillä isää ja äitiä. Annoin maitoa siinä sängyssä. Söi jonkin verran, mutta ei erityisen paljon.
Pienen lojumisen jälkeen noustiin, tehtiin aamupesut, keiteltiin tavalliset aamupuurot ja aloitettiin päivä. Vauvalla ei ollut mitenkään erityisen puuronälkä. Oltiin tosi tyytyväisiä yöhön ja yllättyneitäkin, miten helposti kaikki oli mennyt.
Yritän tehostaa päiväimetyksiä, jotta maidontulo ei loppuisi. Samalla vauva saa helposti hellyyttä. Aiemmin olen antanut ensin kiinteää ruokaa ja vasta sitten maitoa. Nyt taidan kokeilla vähän aikaa toisin päin. Unisena vauva syö parhaiten. Leikkien lomassa ei malta imeä niinkään kauaa että heruminen ehtisi käynnistyä. Aion imettää siis heti päiväunien jälkeen. Öitä jatketaan samalla tavalla jatkossakin. Mielenkiintoista nähdä, vähenevätkö yöherätykset. Toivotaan niin. Jossain vaiheessa mieskin sitten pääsee osalliseksi vauvan yölohduttamiseen. Viime yönä kuitenkin koin, että oli parempi että minä yksin hoidin kaikki heräilyt. Pystyin tekemään kaiken samalla tavalla joka kerta ja olin niin virkeänäkin koko yön että valvominen oli helppoa.
Vauva on ihan selkeästi valmis tähän. Se oli mahtava huomata. Minullakin oli koko yön hyvä mieli. Ja ihanaa että vauva ei itkenyt oikeastaan kovinkaan paljon. Ei sellaisia pitkiä raivokkaita itkuja kuin joskus ennen. Enemmänkin juuri sellaista "en saa unta"-väsymysitkua.
Nyt pukemaan ja laittautumaan, koska lähdetään käymään asioilla kun vauva herää ekoilta päikkäreiltään. Ainakin uutta ruokapöytää olisi kiva käydä katselemassa. Aurinkolasitkin pitäisi ostaa vauvalle sekä sekalaisia kotitarvikkeita.
perjantai 6. helmikuuta 2015
Lite-kuulumisia
Lite-kuntoiluohjelmaa on nyt takana nelisen viikkoa ja kuusi vielä edessä. Olen ollut tosi tyytyväinen tähän Fitfarmin In Shape-kuntokuuriin ja ruokavalioon. Ohjeet on olleet selkeät ja foorumeilta on saanut tosi hyvin vastauksia, tukea, kannustusta ja tarkennuksia. Vähän ehkä harmittaa, että olen lipsunut kuntoiluista jonkin verran. Olen keskittynyt niin paljon ruokavalion noudattamiseen, että olen jotenkin unohtanut, että pitäisi jumpatakin! Kuntosalilla olen kyllä päässyt käymään pari kertaa viikossa, mikä on minulle jo tosi kivasti. Toki kolmekin kertaa viikossa tekisi hyvää tälle kropalle. ;) Mutta kaikki tämä on plussaa tietenkin aiempaan verrattuna! Ja maltti on valttia tässäkin asiassa.
Valitettavasti en voi kertoa tästä kovin yksityiskohtaisesti, koska Fitfarmin säännöt luonnollisesti kieltävät heidän ohjeidensa julkaisemisen ja levittämisen. Yleisellä tasolla kerron siis.
Syömiset on olleet melko helppoja. Olen oppinut tekemään hyviä ruokia sallituista ruoka-aineista ja saanut ateriarytmin kohdalleen. Ainakin naposteluun tämä on auttanut. Nälkäkään ei ole ollut kertaakaan. Vaikeaa on ollut, jos ruokarytmi on jostain syystä mennyt sekaisin tai jos aterioita on jäänyt vajaiksi. Onkin tärkeää, että jokaisella aterialla on sopivasti hiilareita, proteiineja ja rasvoja. Keho toimii ja rasva palaa.
Olen melko tiukka itselleni ruokavalion suhteen. Minulle toimii hyvin tällainen, että joku muu antaa minulle tarkat ruokailuohjeet. Toisaalta on myös tärkeä oppia joustamaan ja koostamaan terveellisiä aterioita yllättävissä tilanteissa. Kun nyt saa hyvän ruokailumallin, niin siitä on helpompi pitää kiinni sitten tämän ohjelman jälkeenkin. Lipsahduksiakin on sattunut, mutta en ole jäänyt niitä märehtimään kovin pitkäksi aikaa. Tärkeämpää on ehkä pohtia, miksi on lipsunut ja korjaamaan asia ensi kerralla.
Tykkään hyvästä ruoasta ja erityisesti leipomisesta. Aion leipoa myös jatkossa ja herkutella. Mutta aivan ihanaa, kun olen nyt päässyt sokerikoukusta irti! Nyt pienikin makea maistuu eri tavalla kuin ennen. Enkä haluaisi tulla sokeririippuvaiseksi uudelleen. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että joka päivä ei voi syödä makeaa jatkossakaan.
Painoa putosi tämän ohjelman alussa nopeasti 1,5 kg: nesteitä. Tällä hetkellä painoa on pudonnut yhteensä noin 3,5 kg ja vaatteet menevät selvästi helpommin päälle. Sellainenkin imetyspaita, joka oli pitkään vähän tiukka, mahtuu nyt päälle vaivatta. Se on loistavaa! Tämä ei siis ole laihdutuskuuri, vaan tavoitteena on kiinteytyä, saada lihaksia ja pudottaa korkeintaan muutama kilo.
Painonpudotustakin hienompi asia on ollut, että olen tuntenut itseni pirteäksi ja energiseksi jo heti ensimmäisestä viikosta asti. Olen jaksanut puuhastella aiempaa enemmän, leikkiä vauvan kanssa, imuroida ja siivota paremmin kuin ennen, olla iloisempikin. Uskomatonta, miten suuri vaikutus ruokavaliolla on. Olen sen kyllä tiennyt jo aiemminkin, mutta aina se jaksaa ihmetyttää, kun sen vaikutuksen huomaa niin selvästi omassa kehossa, jaksamisessa ja fiiliksessä.
Vielä on tätä jäljellä mukavasti. Vielä olisi aikaa petrata kuntoilun suhteen. Ulkoillakin pitäisi enemmän, ja haluaisinkin. Jos tulisi tällaisia aurinkoisia talvipäiviä kuin tänään, niin mikäs sen parempaa kuin vaunulenkki. Lumipyryyn toisaalta ei jaksa lähteä kovin usein.
Näillä fiiliksillä jatketaan. :)
Valitettavasti en voi kertoa tästä kovin yksityiskohtaisesti, koska Fitfarmin säännöt luonnollisesti kieltävät heidän ohjeidensa julkaisemisen ja levittämisen. Yleisellä tasolla kerron siis.
Syömiset on olleet melko helppoja. Olen oppinut tekemään hyviä ruokia sallituista ruoka-aineista ja saanut ateriarytmin kohdalleen. Ainakin naposteluun tämä on auttanut. Nälkäkään ei ole ollut kertaakaan. Vaikeaa on ollut, jos ruokarytmi on jostain syystä mennyt sekaisin tai jos aterioita on jäänyt vajaiksi. Onkin tärkeää, että jokaisella aterialla on sopivasti hiilareita, proteiineja ja rasvoja. Keho toimii ja rasva palaa.
Olen melko tiukka itselleni ruokavalion suhteen. Minulle toimii hyvin tällainen, että joku muu antaa minulle tarkat ruokailuohjeet. Toisaalta on myös tärkeä oppia joustamaan ja koostamaan terveellisiä aterioita yllättävissä tilanteissa. Kun nyt saa hyvän ruokailumallin, niin siitä on helpompi pitää kiinni sitten tämän ohjelman jälkeenkin. Lipsahduksiakin on sattunut, mutta en ole jäänyt niitä märehtimään kovin pitkäksi aikaa. Tärkeämpää on ehkä pohtia, miksi on lipsunut ja korjaamaan asia ensi kerralla.
Tykkään hyvästä ruoasta ja erityisesti leipomisesta. Aion leipoa myös jatkossa ja herkutella. Mutta aivan ihanaa, kun olen nyt päässyt sokerikoukusta irti! Nyt pienikin makea maistuu eri tavalla kuin ennen. Enkä haluaisi tulla sokeririippuvaiseksi uudelleen. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että joka päivä ei voi syödä makeaa jatkossakaan.
Painoa putosi tämän ohjelman alussa nopeasti 1,5 kg: nesteitä. Tällä hetkellä painoa on pudonnut yhteensä noin 3,5 kg ja vaatteet menevät selvästi helpommin päälle. Sellainenkin imetyspaita, joka oli pitkään vähän tiukka, mahtuu nyt päälle vaivatta. Se on loistavaa! Tämä ei siis ole laihdutuskuuri, vaan tavoitteena on kiinteytyä, saada lihaksia ja pudottaa korkeintaan muutama kilo.
Painonpudotustakin hienompi asia on ollut, että olen tuntenut itseni pirteäksi ja energiseksi jo heti ensimmäisestä viikosta asti. Olen jaksanut puuhastella aiempaa enemmän, leikkiä vauvan kanssa, imuroida ja siivota paremmin kuin ennen, olla iloisempikin. Uskomatonta, miten suuri vaikutus ruokavaliolla on. Olen sen kyllä tiennyt jo aiemminkin, mutta aina se jaksaa ihmetyttää, kun sen vaikutuksen huomaa niin selvästi omassa kehossa, jaksamisessa ja fiiliksessä.
Vielä on tätä jäljellä mukavasti. Vielä olisi aikaa petrata kuntoilun suhteen. Ulkoillakin pitäisi enemmän, ja haluaisinkin. Jos tulisi tällaisia aurinkoisia talvipäiviä kuin tänään, niin mikäs sen parempaa kuin vaunulenkki. Lumipyryyn toisaalta ei jaksa lähteä kovin usein.
Näillä fiiliksillä jatketaan. :)
keskiviikko 4. helmikuuta 2015
Haikeutta kun vauva kasvaa
On puhuttu miehen kanssa siis unikoulusta ja sovittu jo päivä, milloin aloitetaan. Kirjoitan siitä sitten kuulumisia. On päätetty, että lopetetaan yösyötöt sitten kerralla, selvyyden vuoksi. Niin kauan on nyt ollut itselläkin jotenkin sekava olo, kun on yritetty tassutella ja sylitellä ja tarvittaessa syöttää ja välillä nostettu vauvaa omaan pinnasänkyynsä ja välillä annettu nukkua meidän vieressä. Nyt on aika tehdä selvät sävelet. Ihan vauvankin takia.
Toissapäivänä lueskelin taas kerran neuvolan esitettä unikoulusta ja siellä luki lause, että "imettävän äidin on syytä valmistautua henkisesti yöimetyksen lopettamiseen". Kaiken muun pystyin lukemaan helposti läpi, mutta tuohon lauseeseen jäin kiinni. Jouduin lukemaan sitä monta kertaa. Tiedän ja tunnustan, että luultavasti minä itse olen ollut syynä meidän vauvan moniin yöheräilyihin ja opettanut hänet niihin tarjoamalla aina tissiä, pieneenkin itkuun. Toisaalta olen ylpeä ja onnellinen, että meidän vauva on saanut kokea niin paljon tissiturvaa elämänsä alkuhetkistä saakka. Hoitaessani lastentarhanopettajana alle 3-vuotiaita lapsia koin olevani erittäin johdonmukainen ja selkeä aikuinen, myös uniasioissa. Jaksoin esimerkiksi tassutella ja silitellä 1-vuotiasta lasta vaikka puolitoista tuntia, että hän nukahtaa. Jostain syystä oman lapsen kohdalla selkeät toimintamallit ovat olleet vaikeampia keksiä, päättää ja toteuttaa. Ehkä olen ollut väsynyt ja se on hämärtänyt ajatteluani. Ja toki äidin hormonit ja muutkin vaikuttavat varmasti.
No mutta siis toissapäivänä luettuani illalla uniopasta en voinut millään estää kyyneliä. Vauva nukkui minun vieressä tissillä, katselin häntä ja mietin, että pian nämä yhteiset, kahdenkeskiset, arvokkaat, ainutlaatuiset hetket on ohitse. Vauva oli niin käsittämättömän suloinen ja söpö. Piti kättä minun rinnalla ja oli niin tyytyväisen näköinen nukkuessaan. Kävin jo mielessäni läpi, että entä jos ei pidetäkään unikoulua vielä ja jaksaisinko kuitenkin vielä yöimetyksiä. Heh. Haikeaa ja surullista. Silti järjellä ajateltuna tiesin, että unikoulu on käytävä läpi. Unioppaassakin luki kannustavasti, että unikoulu on myös lapsen etu. Siihen asiaan olen tarttunut mielessäni. Koen tärkeänä, että meidänkin vauva alkaisi nukkua pitempiä pätkiä. Hyvä uni on kuitenkin niin olennainen osa terveyttä, aikuisillakin. Tämä ajatus lohduttaa minua yöimetyksen loppuessa. Samoin se, että päiväimetystä voin jatkaa niin kauan kuin maitoa ja lapsen tahtoa riittää. Ja on muitakin tapoja olla lähekkäin vauvan kanssa.
Vähän samanlaista haikeutta tunsin, kun vauvalle tulivat ensimmäiset hampaat. Ehkä se on sen ymmärtämistä, että meidän vauva kasvaa. Hän ei ole enää se pieni hampaaton nyytti, vaan tomera ja touhukas pikkuneiti. Pieni tyttövauva, joka oppii koko ajan niin valtavasti kaikkea uutta. Puuhastelee, leikkii ja höpöttää. On ihanaa, kun vauva oppii ja kehittyy. Samalla se on silti haikeaa.
Toissapäivänä lueskelin taas kerran neuvolan esitettä unikoulusta ja siellä luki lause, että "imettävän äidin on syytä valmistautua henkisesti yöimetyksen lopettamiseen". Kaiken muun pystyin lukemaan helposti läpi, mutta tuohon lauseeseen jäin kiinni. Jouduin lukemaan sitä monta kertaa. Tiedän ja tunnustan, että luultavasti minä itse olen ollut syynä meidän vauvan moniin yöheräilyihin ja opettanut hänet niihin tarjoamalla aina tissiä, pieneenkin itkuun. Toisaalta olen ylpeä ja onnellinen, että meidän vauva on saanut kokea niin paljon tissiturvaa elämänsä alkuhetkistä saakka. Hoitaessani lastentarhanopettajana alle 3-vuotiaita lapsia koin olevani erittäin johdonmukainen ja selkeä aikuinen, myös uniasioissa. Jaksoin esimerkiksi tassutella ja silitellä 1-vuotiasta lasta vaikka puolitoista tuntia, että hän nukahtaa. Jostain syystä oman lapsen kohdalla selkeät toimintamallit ovat olleet vaikeampia keksiä, päättää ja toteuttaa. Ehkä olen ollut väsynyt ja se on hämärtänyt ajatteluani. Ja toki äidin hormonit ja muutkin vaikuttavat varmasti.
No mutta siis toissapäivänä luettuani illalla uniopasta en voinut millään estää kyyneliä. Vauva nukkui minun vieressä tissillä, katselin häntä ja mietin, että pian nämä yhteiset, kahdenkeskiset, arvokkaat, ainutlaatuiset hetket on ohitse. Vauva oli niin käsittämättömän suloinen ja söpö. Piti kättä minun rinnalla ja oli niin tyytyväisen näköinen nukkuessaan. Kävin jo mielessäni läpi, että entä jos ei pidetäkään unikoulua vielä ja jaksaisinko kuitenkin vielä yöimetyksiä. Heh. Haikeaa ja surullista. Silti järjellä ajateltuna tiesin, että unikoulu on käytävä läpi. Unioppaassakin luki kannustavasti, että unikoulu on myös lapsen etu. Siihen asiaan olen tarttunut mielessäni. Koen tärkeänä, että meidänkin vauva alkaisi nukkua pitempiä pätkiä. Hyvä uni on kuitenkin niin olennainen osa terveyttä, aikuisillakin. Tämä ajatus lohduttaa minua yöimetyksen loppuessa. Samoin se, että päiväimetystä voin jatkaa niin kauan kuin maitoa ja lapsen tahtoa riittää. Ja on muitakin tapoja olla lähekkäin vauvan kanssa.
Vähän samanlaista haikeutta tunsin, kun vauvalle tulivat ensimmäiset hampaat. Ehkä se on sen ymmärtämistä, että meidän vauva kasvaa. Hän ei ole enää se pieni hampaaton nyytti, vaan tomera ja touhukas pikkuneiti. Pieni tyttövauva, joka oppii koko ajan niin valtavasti kaikkea uutta. Puuhastelee, leikkii ja höpöttää. On ihanaa, kun vauva oppii ja kehittyy. Samalla se on silti haikeaa.
tiistai 3. helmikuuta 2015
Matkamuistoja
Minä olen aina tykännyt matkustella. Ehkäpä jo lapsena minuun iskostettiin matkailun ihanuus. Isä katseli usein Hesarista äkkilähtöjä ja monesti pohti ääneen, että mihinkähän lämpimään taas lähtisi. Ala-asteella, ehkä neljännellä luokalla, pääsin sitten isän kanssa viikoksi Kanariansaarille. Se oli ensimmäinen pidempi matka. Tukholmassa oltiin perheen kanssa käyty sitä ennen joitain kertoja sukulaisten luona. Meidän perheessä oli siis neljä lasta. 90-luvun taloustilanteessa matkustaminen ei ollut perheelleni mitenkään itsestäänselvää. Ei olisi esimerkiksi mitenkään onnistunut, että vanhempani olisivat ottaneet koko perheen kerralla mukaan jonnekin pidemmälle reissulle. Tai olisihan se varmaan onnistunut, mutta silloin vanhempieni olisi pitänyt odottaa ja säästää pitkään.
Opiskeluaikana haaveilin matkustamisesta ja uusien paikkojen kokemisesta. Silloin yhtäkkiä tajusin, että miksi vain haaveilen. Miksi en oikeasti lähde näkemään maailmaa? Pienessä opiskelijakämpässä katseltiin ystävän kanssa karttapalloa ja listattiin, missä kaikkialla halutaan käydä. Päätin, että elämässäni haluan matkustella ja nähdä kauniita, minulle uusia paikkoja.
Lontoossa olen käynyt kaksi kertaa. Sinne oli mukava mennä etenkin silloin, kun isoveljeni asui siellä. Toisen matkan tein äidin kanssa ja toisen yksin. Molemmat matkat olivat sikäli erityisiä, että äidin kanssa matkatessamme olimme juuri alkaneet saada välejämme kuntoon myrskyisien nuoruusvuosieni jälkeen. Matka oli siksi merkittävä etappi meidän suhteelle. Kävimme mm. katsomassa Uudenvuoden raketit Big Benin juurella ja kävelemässä kauniissa puistoissa ja asuinalueilla. Lontoo oli myös ensimmäinen ulkomaan kohde, johon lensin yksin. Ryanair jätti minut Stanstedin pikkukentälle, josta piti bussilla selviytyä Lontooseen Finchley Roadin kieppeille. Ihan yksin. Paluumatkalla oli jännitystä, kun lentokenttäbussia ei heti tullutkaan ja kentälläkin oli matkatavarahihna jumissa niin, että lopulta lähtöselvitysvirkailija vain sanoi minulle, että "run to the gate, run". Ja minähän juoksin. Ja ehdin.
Opiskeluaikoina kävin ystävän kanssa Dublinissa sekä toisen ystävän kanssa Barcelonassa ja Amsterdamissa. Yötä oltiin aina hostelleissa lähellä keskustaa. Matkat menivät oikein hyvin ja niistä jäi hauskoja muistoja. Dublinin puistot, retket lähiseudulle, tumman oluen maistelut ja pub-esitykset juomalauluineen, kun koko ravintola yhtyi samaan lauluun ja tunnelma oli ratkiriemuisa. Hieno kokemus. Barcelonassa Sagrada Familian ikkunasta ventovieraille heiluttelut, mahtavat tapakset, tarjoilija joka yritti saada meidät ravintolaan esittämällä elekielellä ruokalistaa, suussasulavat viinirypäleet sekä intoutuminen meillle epätyypilliseen virsilaulantaan hostellin pikkuruisessa huoneessa. Hah! Amsterdamissa taas omien laulujen keksiminen aiheena hostellihuoneen kaikki puutteet ja viat, jokiristeily ja muut hauskat seikkailut ja ystävän kanssa jaettu huumori. Hyvä mieli tulee kun muistelee. Opiskeluaikana kävin myös Pietarissa, kun vietiin sinne isolla opiskelijaporukalla lahjoituksia lastenkoteihin. Tuostakin reissusta olisi niin kerrottavaa, esim. mahdoton määrä vodkaa pöydissä jokiristeilyllä, säihkyvän juhlava Mariinski-teatteri ja siellä uuvuttava yli kolmetuntinen venäjänkielistä oopperaa ymmärtämättä sanaakaan, hurjat taksikuskit ja hostellin homeiset leivät.
Hih. Tässä heti täytyy todeta, että olen yöpynyt monessa hostellissa ja yleisesti ottaen ne on olleet ihan hyviä paikkoja. Esimerkiksi Barcelonassa huone oli pieni koppi, mutta saimme olla ystävän kanssa siinä kahdestaan. Ja asenteena minulla olikin siihen aikaan, että ei sinne tultu huoneessa lojumaan. Pari kertaa kyllä hostellihuoneessa majailevat kanssamatkustajat ovat aiheuttaneet hämmennystä esim. änkeämällä ympäripäissään minun kanssa samaan sänkyyn tai erehtymällä vessan sijainnista... Mutta yleisesti ottaen hyvät kokemukset. Nykyään olen mukavuudenhaluisempi majapaikan suhteen.
Elämäni vaikuttavin matka on varmasti ollut omatoimimatka Yhdysvaltoihin. Kuukauden mittainen yksinseikkailu oli huikea, voimaannuttava ja kasvattava kokemus. Halusin nähdä isoja kaupunkeja ja niinpä reitti kulki New Yorkista Washingtonin, San Franciscon, Los Angelesin, Las Vegasin ja Miamin kautta takaisiin kotiin. Ja koska tykkään luontokohteista, tottakai kävin Grand Canyonilla ja Key Westissä. Kuljin myös yhden etapin, San Franciscosta Losiin, bussilla ja junalla ja yövyin matkalla Monterey-nimisessä paikassa. Edelleenkin joskus mietin, että minäkö sen koko matkan tein. Mutta oikeasti ei ollut vaikea lähteä yksinkään. Olin säästänyt rahaa sekä suunnitellut ja varannut kaiken etukäteen. Tuon matkan jälkeen tunsin saaneeni hurjasti lisää itseluottamusta ja rohkeutta. Suosittelen myös matkustamista yksin!
Pian aloin kaivata uudestaan New Yorkiin ja niinpä vain yhtenä päivänä varasin spontaanisti lentoliput seuraavalle syksylle. Kävi kuitenkin niin, että tapasin talvella nykyisen mieheni ja lähdimmekin reissulle yhdessä. Meidän ensimmäinen yhteinen matka ulkomaille. Sen jälkeen olemmekin reissailleet yhdessä: Ateenassa, Kyproksella, Riiassa ja Jurmalassa, Berliinissä Saksassa, Klagenfurtissa Itävallassa ja Tulholmassa. Häämatkan teimme Malesiaan, jossa olimme ensin Kuala Lumpurissa ja sitten Langawin saarella. Thaimaan reissulla oleskelimme Bangkokissa ja Krabilla.
Saan matkoista aina tosi paljon. Matkustaminen miehen kanssa lujittaa meidän suhdetta, syntyy uusia yhteisiä vitsejä ja muistoja, joita on hauska muistella myöhemmin. Nyt esimerkiksi jo naurattaa, kun myöhästyttiin Bangkokiin menevältä lennolta (meidän oma vika) ja mies halusi lentokentällä harmistuneena mennä vain oluelle mököttämään. Mutta uusi lento järjestyi pian kun tajusimme mennä toisen lentoyhtiön tiskille ja saimmekin suurinpiirtein juosta seuraavaksi lähtevään koneeseen. Matkustaessa saa myös mahdollisuuden oppia itsestään, matkaseurastaan sekä uudesta kulttuurista. Myös lyhyt matka voi olla erittäin antoisa. Viime kesänä kävimme Tukholmassa laivalla ja saimme vahingossa tosi hyvän hytin parisängyllä ja ilmaisilla virvokkeilla. Siinä oli tunnelmaa. Tukholmassa istuskelimme pitkään kuppiloiden terasseilla ja kävimme rennosti vähän ostoksilla. Huvipuistossa jonotimme yhdessä yhteen vuoristorataan ja söimme pehmikset. Ei matkoillakaan tarvitse höyrytä joka puolelle. Voi nauttia pienistä ja edullisista asioista.
Vielä on siis monia paikkoja, jotka haluaisin kokea. Myös joihinkin samoihin kohteisiin haluan uudestaan, esim. New York ja Lontoo on sellaisia. Näkemättä on myös mm. Italiaa, Ranskaa, Australiaa, paljon Aasiaa ja Espanjaa. Aasian matkat on olleet erityisen ihania. Kostea ja kuuma ilmasto, uima-altaat, rento oleminen, hyvä ruoka (!), kaunis luonto. Pian täytyy taas sinne päästä.
Joku voisi sanoa, että olen onnekas kun olen voinut matkustella niin paljon. Itse en näe onnekkuudella olevan kovin paljon vaikutusta, koska olen nähnyt kovasti vaivaa, että olen päässyt matkoille. Toisin sanoen olen säästänyt rahaa ja etenkin opiskeluaikana työskennellyt paljon opintojen ohessa, jopa vähän liikaa, väsymiseen asti. Mutta työ mahdollisti matkat siihen aikaan. Vaikka oikeastihan tuollainen viiden päivän hostellimatka Eurooppaan ei maksa edes kovin paljoa.
Tämä viesti lähti siitä, kun annoin miehelle luvan (kyllä, hän kysyi minulta luvan) lähteä isänsä kanssa ulkomaille reissuun keväällä. :) Mies on kyllä matkan ansainnut eikä se ole minulta pois. Samalla minulle kuitenkin tuli haikea mieli: minäkin haluan jonnekin! Niinpä aloin miettiä näitä matkustamisia. On kyllä suunniteltu yhteisiäkin matkoja meidän perheen kesken, mutta lippuja ei ole ostettu vielä mihinkään. Kesällä viimeistään pääsen minäkin johonkin! Ja vieläpä näiden minun rakkaiden kanssa!
Kirjoitin tämän postauksen mm. siksi, että haluan luoda kuvaa siitä, millainen ihminen olen. Ja matkustaminen on suuri osa sitä, vaikka se onkin tällä hetkellä ollut vauvaelämän varjossa. Haluan myös kannustaa kaikkia, jotka vielä haaveilevat lomamatkoista ja seikkailuista, toteuttamaan unelmansa, tekemällä konkreettisia tekoja sen eteen. Ymmärrän myös, että kaikki eivät välitä matkustamisesta.
Opiskeluaikana haaveilin matkustamisesta ja uusien paikkojen kokemisesta. Silloin yhtäkkiä tajusin, että miksi vain haaveilen. Miksi en oikeasti lähde näkemään maailmaa? Pienessä opiskelijakämpässä katseltiin ystävän kanssa karttapalloa ja listattiin, missä kaikkialla halutaan käydä. Päätin, että elämässäni haluan matkustella ja nähdä kauniita, minulle uusia paikkoja.
Lontoossa olen käynyt kaksi kertaa. Sinne oli mukava mennä etenkin silloin, kun isoveljeni asui siellä. Toisen matkan tein äidin kanssa ja toisen yksin. Molemmat matkat olivat sikäli erityisiä, että äidin kanssa matkatessamme olimme juuri alkaneet saada välejämme kuntoon myrskyisien nuoruusvuosieni jälkeen. Matka oli siksi merkittävä etappi meidän suhteelle. Kävimme mm. katsomassa Uudenvuoden raketit Big Benin juurella ja kävelemässä kauniissa puistoissa ja asuinalueilla. Lontoo oli myös ensimmäinen ulkomaan kohde, johon lensin yksin. Ryanair jätti minut Stanstedin pikkukentälle, josta piti bussilla selviytyä Lontooseen Finchley Roadin kieppeille. Ihan yksin. Paluumatkalla oli jännitystä, kun lentokenttäbussia ei heti tullutkaan ja kentälläkin oli matkatavarahihna jumissa niin, että lopulta lähtöselvitysvirkailija vain sanoi minulle, että "run to the gate, run". Ja minähän juoksin. Ja ehdin.
Opiskeluaikoina kävin ystävän kanssa Dublinissa sekä toisen ystävän kanssa Barcelonassa ja Amsterdamissa. Yötä oltiin aina hostelleissa lähellä keskustaa. Matkat menivät oikein hyvin ja niistä jäi hauskoja muistoja. Dublinin puistot, retket lähiseudulle, tumman oluen maistelut ja pub-esitykset juomalauluineen, kun koko ravintola yhtyi samaan lauluun ja tunnelma oli ratkiriemuisa. Hieno kokemus. Barcelonassa Sagrada Familian ikkunasta ventovieraille heiluttelut, mahtavat tapakset, tarjoilija joka yritti saada meidät ravintolaan esittämällä elekielellä ruokalistaa, suussasulavat viinirypäleet sekä intoutuminen meillle epätyypilliseen virsilaulantaan hostellin pikkuruisessa huoneessa. Hah! Amsterdamissa taas omien laulujen keksiminen aiheena hostellihuoneen kaikki puutteet ja viat, jokiristeily ja muut hauskat seikkailut ja ystävän kanssa jaettu huumori. Hyvä mieli tulee kun muistelee. Opiskeluaikana kävin myös Pietarissa, kun vietiin sinne isolla opiskelijaporukalla lahjoituksia lastenkoteihin. Tuostakin reissusta olisi niin kerrottavaa, esim. mahdoton määrä vodkaa pöydissä jokiristeilyllä, säihkyvän juhlava Mariinski-teatteri ja siellä uuvuttava yli kolmetuntinen venäjänkielistä oopperaa ymmärtämättä sanaakaan, hurjat taksikuskit ja hostellin homeiset leivät.
Hih. Tässä heti täytyy todeta, että olen yöpynyt monessa hostellissa ja yleisesti ottaen ne on olleet ihan hyviä paikkoja. Esimerkiksi Barcelonassa huone oli pieni koppi, mutta saimme olla ystävän kanssa siinä kahdestaan. Ja asenteena minulla olikin siihen aikaan, että ei sinne tultu huoneessa lojumaan. Pari kertaa kyllä hostellihuoneessa majailevat kanssamatkustajat ovat aiheuttaneet hämmennystä esim. änkeämällä ympäripäissään minun kanssa samaan sänkyyn tai erehtymällä vessan sijainnista... Mutta yleisesti ottaen hyvät kokemukset. Nykyään olen mukavuudenhaluisempi majapaikan suhteen.
Elämäni vaikuttavin matka on varmasti ollut omatoimimatka Yhdysvaltoihin. Kuukauden mittainen yksinseikkailu oli huikea, voimaannuttava ja kasvattava kokemus. Halusin nähdä isoja kaupunkeja ja niinpä reitti kulki New Yorkista Washingtonin, San Franciscon, Los Angelesin, Las Vegasin ja Miamin kautta takaisiin kotiin. Ja koska tykkään luontokohteista, tottakai kävin Grand Canyonilla ja Key Westissä. Kuljin myös yhden etapin, San Franciscosta Losiin, bussilla ja junalla ja yövyin matkalla Monterey-nimisessä paikassa. Edelleenkin joskus mietin, että minäkö sen koko matkan tein. Mutta oikeasti ei ollut vaikea lähteä yksinkään. Olin säästänyt rahaa sekä suunnitellut ja varannut kaiken etukäteen. Tuon matkan jälkeen tunsin saaneeni hurjasti lisää itseluottamusta ja rohkeutta. Suosittelen myös matkustamista yksin!
Pian aloin kaivata uudestaan New Yorkiin ja niinpä vain yhtenä päivänä varasin spontaanisti lentoliput seuraavalle syksylle. Kävi kuitenkin niin, että tapasin talvella nykyisen mieheni ja lähdimmekin reissulle yhdessä. Meidän ensimmäinen yhteinen matka ulkomaille. Sen jälkeen olemmekin reissailleet yhdessä: Ateenassa, Kyproksella, Riiassa ja Jurmalassa, Berliinissä Saksassa, Klagenfurtissa Itävallassa ja Tulholmassa. Häämatkan teimme Malesiaan, jossa olimme ensin Kuala Lumpurissa ja sitten Langawin saarella. Thaimaan reissulla oleskelimme Bangkokissa ja Krabilla.
Saan matkoista aina tosi paljon. Matkustaminen miehen kanssa lujittaa meidän suhdetta, syntyy uusia yhteisiä vitsejä ja muistoja, joita on hauska muistella myöhemmin. Nyt esimerkiksi jo naurattaa, kun myöhästyttiin Bangkokiin menevältä lennolta (meidän oma vika) ja mies halusi lentokentällä harmistuneena mennä vain oluelle mököttämään. Mutta uusi lento järjestyi pian kun tajusimme mennä toisen lentoyhtiön tiskille ja saimmekin suurinpiirtein juosta seuraavaksi lähtevään koneeseen. Matkustaessa saa myös mahdollisuuden oppia itsestään, matkaseurastaan sekä uudesta kulttuurista. Myös lyhyt matka voi olla erittäin antoisa. Viime kesänä kävimme Tukholmassa laivalla ja saimme vahingossa tosi hyvän hytin parisängyllä ja ilmaisilla virvokkeilla. Siinä oli tunnelmaa. Tukholmassa istuskelimme pitkään kuppiloiden terasseilla ja kävimme rennosti vähän ostoksilla. Huvipuistossa jonotimme yhdessä yhteen vuoristorataan ja söimme pehmikset. Ei matkoillakaan tarvitse höyrytä joka puolelle. Voi nauttia pienistä ja edullisista asioista.
Vielä on siis monia paikkoja, jotka haluaisin kokea. Myös joihinkin samoihin kohteisiin haluan uudestaan, esim. New York ja Lontoo on sellaisia. Näkemättä on myös mm. Italiaa, Ranskaa, Australiaa, paljon Aasiaa ja Espanjaa. Aasian matkat on olleet erityisen ihania. Kostea ja kuuma ilmasto, uima-altaat, rento oleminen, hyvä ruoka (!), kaunis luonto. Pian täytyy taas sinne päästä.
Joku voisi sanoa, että olen onnekas kun olen voinut matkustella niin paljon. Itse en näe onnekkuudella olevan kovin paljon vaikutusta, koska olen nähnyt kovasti vaivaa, että olen päässyt matkoille. Toisin sanoen olen säästänyt rahaa ja etenkin opiskeluaikana työskennellyt paljon opintojen ohessa, jopa vähän liikaa, väsymiseen asti. Mutta työ mahdollisti matkat siihen aikaan. Vaikka oikeastihan tuollainen viiden päivän hostellimatka Eurooppaan ei maksa edes kovin paljoa.
Tämä viesti lähti siitä, kun annoin miehelle luvan (kyllä, hän kysyi minulta luvan) lähteä isänsä kanssa ulkomaille reissuun keväällä. :) Mies on kyllä matkan ansainnut eikä se ole minulta pois. Samalla minulle kuitenkin tuli haikea mieli: minäkin haluan jonnekin! Niinpä aloin miettiä näitä matkustamisia. On kyllä suunniteltu yhteisiäkin matkoja meidän perheen kesken, mutta lippuja ei ole ostettu vielä mihinkään. Kesällä viimeistään pääsen minäkin johonkin! Ja vieläpä näiden minun rakkaiden kanssa!
Kirjoitin tämän postauksen mm. siksi, että haluan luoda kuvaa siitä, millainen ihminen olen. Ja matkustaminen on suuri osa sitä, vaikka se onkin tällä hetkellä ollut vauvaelämän varjossa. Haluan myös kannustaa kaikkia, jotka vielä haaveilevat lomamatkoista ja seikkailuista, toteuttamaan unelmansa, tekemällä konkreettisia tekoja sen eteen. Ymmärrän myös, että kaikki eivät välitä matkustamisesta.
sunnuntai 1. helmikuuta 2015
Kuka tätä lukee?
Rakkaat lukijat.
Tätä blogia on luettu yli 65 000 kertaa. Se tuntuu huimalta määrältä, kun kirjoitan tätä lähinnä vain itseäni varten. Kirjoitan tätä myös minun tyttärelleni. Olen suunnitellut, että joskus tulostan nämä kaikki tekstit ja teen niistä kokoelman tytölleni, jotta hän voi nuorena ja aikuisena lukea, millaista meidän elämä on ollut hänen ollessaan ihan pieni. Kirjoitan tätä osittain toki myös teille. Muutenhan tämä ei olisi julkinen blogi. Haluan kertoa elämästäni, tapahtumista ja kokemuksista, jotta voisin antaa vertaistukea niille, jotka pohtivat ja kokevat jotain samankaltaista. Joskus on mukava kuulla toisen elämästä pikkutarkkojakin asioita. Saa vertailupohjaa omalle elämälleen.
Minua on kuitenkin jo pidemmän aikaa vaivannut ihmisten yksisuuntainen uteliaisuus. Ehkäpä sen takia olen niin monesti jo miettinyt facebookistakin lähtemistä. Ihmiset voivat seurata minun elämää ottamatta minuun oikeasti yhteyttä. Erityisesti tämä ärsytys koskee sellaisia puolituttuja ihmisiä, joita en muutenkaan näe usein. Ei niinkään perhettä tai ystäviä. Heh, ja silti kirjoitan tänne elämästäni monta kertaa viikossa. Ja avaan elämäni tuntemattomille ihmisille täällä.
Minua ilahduttavat aina tosi paljon teidän jättämät kommentit. Varsinkin jos niissä on jonkinlainen nimi tai nimimerkki. Vaikka en minä kommentteja oikeastaan oletakaan saavani. Toisaalta pystyn kirjoittamaankin ehkä rennommin, kun voin ajatella, että eihän tätä kukaan lue. ;)
65 000. Mutta joku siellä on. Nyt kysynkin, kuka tätä lukee? Keitä te olette? Olisi mukava kuulla jokunen sana teistä. Keitä siellä toisella puolella on ja miten olette päätyneet minun blogini ääreen? Tunnetteko minut tosielämässä vai olenko teille vain yksi bloggaaja muiden joukossa? Tulitteko sattumalta vai seuraatteko minun kirjoituksia enemmänkin? Minäkin olen utelias! :)
Tätä blogia on luettu yli 65 000 kertaa. Se tuntuu huimalta määrältä, kun kirjoitan tätä lähinnä vain itseäni varten. Kirjoitan tätä myös minun tyttärelleni. Olen suunnitellut, että joskus tulostan nämä kaikki tekstit ja teen niistä kokoelman tytölleni, jotta hän voi nuorena ja aikuisena lukea, millaista meidän elämä on ollut hänen ollessaan ihan pieni. Kirjoitan tätä osittain toki myös teille. Muutenhan tämä ei olisi julkinen blogi. Haluan kertoa elämästäni, tapahtumista ja kokemuksista, jotta voisin antaa vertaistukea niille, jotka pohtivat ja kokevat jotain samankaltaista. Joskus on mukava kuulla toisen elämästä pikkutarkkojakin asioita. Saa vertailupohjaa omalle elämälleen.
Minua on kuitenkin jo pidemmän aikaa vaivannut ihmisten yksisuuntainen uteliaisuus. Ehkäpä sen takia olen niin monesti jo miettinyt facebookistakin lähtemistä. Ihmiset voivat seurata minun elämää ottamatta minuun oikeasti yhteyttä. Erityisesti tämä ärsytys koskee sellaisia puolituttuja ihmisiä, joita en muutenkaan näe usein. Ei niinkään perhettä tai ystäviä. Heh, ja silti kirjoitan tänne elämästäni monta kertaa viikossa. Ja avaan elämäni tuntemattomille ihmisille täällä.
Minua ilahduttavat aina tosi paljon teidän jättämät kommentit. Varsinkin jos niissä on jonkinlainen nimi tai nimimerkki. Vaikka en minä kommentteja oikeastaan oletakaan saavani. Toisaalta pystyn kirjoittamaankin ehkä rennommin, kun voin ajatella, että eihän tätä kukaan lue. ;)
65 000. Mutta joku siellä on. Nyt kysynkin, kuka tätä lukee? Keitä te olette? Olisi mukava kuulla jokunen sana teistä. Keitä siellä toisella puolella on ja miten olette päätyneet minun blogini ääreen? Tunnetteko minut tosielämässä vai olenko teille vain yksi bloggaaja muiden joukossa? Tulitteko sattumalta vai seuraatteko minun kirjoituksia enemmänkin? Minäkin olen utelias! :)
Voihan tipaton
Telkkarissa pyörii kai ohjelma, jossa Matti Nykänen joidenkin tuntemattomampien "julkkisten" kanssa on 100 päivää ilman alkoholia. Vau mikä suoritus! Matille se ehkä onkin, mutta kieltämättä vähän ärsyttää, että näistä tipattomista tammikuista ja muista tehdään niin suuri juttu. Ikään kuin alkoholittomuus olisi jotenkin erityistä sinnikkyyttä ja itsekuria vaativa asia. Alkoholismia sairastaville se varmasti onkin ja on hienoa, että sellaiset ihmiset vähentävät käyttöä. Mutta onko se nyt niin ihmeellistä, jos terve aikuinen ihminen pystyy olemaan muutaman kuukauden juomatta olutta, siideriä, viiniä, viinaa.
Minun tipattomuus on kestänyt jo... hmm, vuosia. Se ei ole ollut mitenkään ehdoton päätös, enkä tiedä onko se ollut päätös ollenkaan. Ei. Kyllä minä voisin milloin vain nytkin juoda punaviinilasillisen ruoalla tai maistaa saunaolutta (minä kun en oluesta suuremmin pidä niin siksi vain maistaa). Mutta aina kun olisi sopiva tilaisuus, ei tule kuitenkaan otettua. Siiderit vanhentuivat jääkaapin perukoille jo aikaa sitten.
Nuorempana kyllä otin ja opiskeluaikana. Yläasteella kävin ensimmäisen kerran naapurikunnan nuorisoseuralla ja kaikkihan tietää, mikä noiden reissujen perimmäinen tarkoitus oli. Toki oli huippua fanittaa Apulantaa, Himiä tai Tehosekoitinta, mutta ei siellä kuivin suin oltu. Vaikka eihän noita iltoja kovin usein ollut ja meillä kotona äiti kyllä piti aika kovaa kuria juomisen ja muunkin törttöilyn suhteen. Kiitos äidille. Opiskeluaikanakin harrastettiin baareilua enkä kadu sitä yhtään. Hauskaa oli hyvän ystävän kanssa käydä ja kivoja muistoja niiltä ajoilta.
Kun vauvan yritys alkoi ja valmistauduttiin henkisesti olemaan raskaina minä hetkenä hyvänsä, en uskaltanut enää juoda. "Mitä jos olisikin juuri nyt tärpännyt!" Vaikka eihän siinä niin käynyt. Sitten se vaan jäi. Ja olen siitä ihan tyytyväinen. En kaipaa huteria krapula-aamuja. Viinilasillisen voisin kyllä vieläkin ottaa joskus. Ja otankin. Kun hyvässä seurassa vietetään joskus iltaa, tulen nautiskelemaan ruokajuoman tai kaksi. Ja haluankin painottaa, että ei kohtuukäytössä todellakaan mitään vikaa tai väärää ole. Itselläni vaan on jäänyt vähemmälle sekin. Eikä absolutismikaan ole minun mielestäni mikään sellainen, mihin ihmisten tarvitsisi pyrkiä. Ei se tee ihmisestä parempaa.
Ja jostain syystä vain alkoi nyt ärsyttää, kun puhutaan näistä uskomattoman upeista tipattomuuksista. Me jotkut kun olemme olleet tipattomalla jo niin pitkään, ihan muuten vain. Vaikka kyllä varmasti monelle onkin hyvä juttu nämä tipattomat projektit. Silloin tulee ehkä mietittyä tarkemmin omia tottumuksiaan. Ja tottakai omista onnistumisista saa olla ylpeä ja pitääkin olla, vaikka ne joillekin muille olisivatkin arkipäivää tai helppoja! Minäkin olen ylpeä ja tyytyväinen itseeni, jos olen käynyt lenkillä tai salilla esim. kolme kertaa viikossa, vaikka jollekin muulle se on itsestäänselvyys. Mutta näistä tipattomista aina puhutaan niin paljon. Harvoin puhutaan, että "onpas hienoa miten olet pystynyt olemaan 100 päivää ilman facebookia" tai "100 päivää ilman roskaruokaa" tai "100 päivää sanomatta vahingossakaan mitään toisen mieltä loukkaavaa".
No niin tulipas avauduttua tästäkin taas. :) Hyvä ajatus on aina tasaisin väliajoin arvioida omia tottumuksiaan ja niiden tarpeellisuutta. Tekevätkö ne oikeasti onnelliseksi vai pitäisikö jotain muuttaa. Kyse voi olla millaisesta toiminnasta tahansa!
Mukavaa sunnuntaita kaikille! Tehdään kivoja asioita. Minä jo tein, kun meillä kävi ihania vieraita ja leivoin sämpylöitä ja vauvakin hyvällä tuulella tuossa jokeltaa että "väyväyväy" ja "bääbääbää" ja "päppäppäp" ja "rrrprrrääärr". Menee kontilleen matolla, hytkyy hetken onnessaan ja laskeutuu takaisin mahalleen. Potkii siinä hurjasti ja nousee taas ylös.
Minun tipattomuus on kestänyt jo... hmm, vuosia. Se ei ole ollut mitenkään ehdoton päätös, enkä tiedä onko se ollut päätös ollenkaan. Ei. Kyllä minä voisin milloin vain nytkin juoda punaviinilasillisen ruoalla tai maistaa saunaolutta (minä kun en oluesta suuremmin pidä niin siksi vain maistaa). Mutta aina kun olisi sopiva tilaisuus, ei tule kuitenkaan otettua. Siiderit vanhentuivat jääkaapin perukoille jo aikaa sitten.
Nuorempana kyllä otin ja opiskeluaikana. Yläasteella kävin ensimmäisen kerran naapurikunnan nuorisoseuralla ja kaikkihan tietää, mikä noiden reissujen perimmäinen tarkoitus oli. Toki oli huippua fanittaa Apulantaa, Himiä tai Tehosekoitinta, mutta ei siellä kuivin suin oltu. Vaikka eihän noita iltoja kovin usein ollut ja meillä kotona äiti kyllä piti aika kovaa kuria juomisen ja muunkin törttöilyn suhteen. Kiitos äidille. Opiskeluaikanakin harrastettiin baareilua enkä kadu sitä yhtään. Hauskaa oli hyvän ystävän kanssa käydä ja kivoja muistoja niiltä ajoilta.
Kun vauvan yritys alkoi ja valmistauduttiin henkisesti olemaan raskaina minä hetkenä hyvänsä, en uskaltanut enää juoda. "Mitä jos olisikin juuri nyt tärpännyt!" Vaikka eihän siinä niin käynyt. Sitten se vaan jäi. Ja olen siitä ihan tyytyväinen. En kaipaa huteria krapula-aamuja. Viinilasillisen voisin kyllä vieläkin ottaa joskus. Ja otankin. Kun hyvässä seurassa vietetään joskus iltaa, tulen nautiskelemaan ruokajuoman tai kaksi. Ja haluankin painottaa, että ei kohtuukäytössä todellakaan mitään vikaa tai väärää ole. Itselläni vaan on jäänyt vähemmälle sekin. Eikä absolutismikaan ole minun mielestäni mikään sellainen, mihin ihmisten tarvitsisi pyrkiä. Ei se tee ihmisestä parempaa.
Ja jostain syystä vain alkoi nyt ärsyttää, kun puhutaan näistä uskomattoman upeista tipattomuuksista. Me jotkut kun olemme olleet tipattomalla jo niin pitkään, ihan muuten vain. Vaikka kyllä varmasti monelle onkin hyvä juttu nämä tipattomat projektit. Silloin tulee ehkä mietittyä tarkemmin omia tottumuksiaan. Ja tottakai omista onnistumisista saa olla ylpeä ja pitääkin olla, vaikka ne joillekin muille olisivatkin arkipäivää tai helppoja! Minäkin olen ylpeä ja tyytyväinen itseeni, jos olen käynyt lenkillä tai salilla esim. kolme kertaa viikossa, vaikka jollekin muulle se on itsestäänselvyys. Mutta näistä tipattomista aina puhutaan niin paljon. Harvoin puhutaan, että "onpas hienoa miten olet pystynyt olemaan 100 päivää ilman facebookia" tai "100 päivää ilman roskaruokaa" tai "100 päivää sanomatta vahingossakaan mitään toisen mieltä loukkaavaa".
No niin tulipas avauduttua tästäkin taas. :) Hyvä ajatus on aina tasaisin väliajoin arvioida omia tottumuksiaan ja niiden tarpeellisuutta. Tekevätkö ne oikeasti onnelliseksi vai pitäisikö jotain muuttaa. Kyse voi olla millaisesta toiminnasta tahansa!
Mukavaa sunnuntaita kaikille! Tehdään kivoja asioita. Minä jo tein, kun meillä kävi ihania vieraita ja leivoin sämpylöitä ja vauvakin hyvällä tuulella tuossa jokeltaa että "väyväyväy" ja "bääbääbää" ja "päppäppäp" ja "rrrprrrääärr". Menee kontilleen matolla, hytkyy hetken onnessaan ja laskeutuu takaisin mahalleen. Potkii siinä hurjasti ja nousee taas ylös.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)