Päiväkotien ryhmäkoot ja muita ärsytyksiä

Olisi paljon asiaa varhaiskasvatuksen nykytilasta sekä varhaiskasvatustyön arvostuksesta Suomessa. Palkkauksesta, työoloista, vaatimuksista, muuttuvista arjen tilanteista ja paineensietokyvystä, lasten hyvinvointia edistävistä tekijöistä, erityistä tukea tarvitsevien lasten huomioimisesta, päiväkotihenkilöstön työuupumisesta ja vaikka mistä. Tällä hetkellä kuitenkin eniten raivostuttaa, ärsyttää ja vihastuttaa tämä uusi hallitus, joka meinaa suurentaa päiväkotien ryhmäkokoja. Selvästikään näillä ihmisillä ei ole minkäänlaista kokemusta päiväkotielämästä saati työstä, jota siellä tehdään. Järkyttävää. Suorastaan pelottavaa.

Tällä hetkellä yhtä aikuista kohti on saanut päiväkotiryhmässä olla 7 yli 3-vuotiasta lasta. Hei tämän kanssa päiväkotiarki on jo säätämistä! Kolmevuotias on oikeasti vielä tosi pieni ja tarvitsee paljon ohjausta, apua ja huomiota kaikissa arjen tilanteissa. 5-6-vuotiaiden itsenäisistä vessareissuista selviytymiseen voi jo osittain luottaa. Tai siihen, että ulkovaatteet menevät päälle kun aikuinen niin pyytää. Ja sitten se sylin tarjoaminen. Kuinka yhden aikuisen syli voisi mitenkään riittää seitsemälle saati kahdeksalle (kuten hallitus on nyt päättänyt) pienelle tai isommalle, kun kaikki muutkin työn vaatimukset painavat henkilökunnan niskaan. Ja 5-vuotiaskin kaipaa vielä syliä ja intensiivistä aikuisen huomiota. 

Jo nyt puljataan jatkuvasti lasten hoitopäivillä, läsnäoloilla ja selitellään tupaten täynnä olevassa päiväkodissa, kuinka vielä mahtuu laskennallisesti nämä viisi lasta hoitoon. Ja johtajat ovat jatkuvan painostuksen alla, että säästää täytyy. Ja työntekijät myös, että joustaa täytyy. Lasten oikeudet siinä kärsivät. Päiväkotiarjesta tulee helposti suorittamista, meteli kasvaa, tilat käyvät entistä ahtaammiksi, toiminnot ja tekemiset rutiininomaisiksi: varhaiskasvatuksen laatu kärsii.

Lapset ovat myös erilaisia. Samassa ryhmässä voi olla uhmaikäisiä tai muuten vain uhmakkaita, karkailevia, kotiin ikävöiviä, jonkinlaisen lääketieteellisen diagnoosin saaneita, ujoja, kiusattuja, kiusaajia, suorittajia, miellyttäjiä, huomionhakuisia, hiljaisia, syrjäänvetäytyviä, niitä jotka hyväksyvät kaiken, aivan kaikenlaisia lapsia. Jokaisessa lapsessa on ihania puolia, mutta jokainen tarvitsee myös erilaisia kasvatustavoitteita ja omanlaista huomiota. Työsarkaa riittää.

Huolettaa myös se, miten erityistä tukea tarvitsevat lapset pärjäävät. Miten päiväkodin henkilökunnalla on resursseja huomioida heidät erityisesti, kun tavallisessakin lapsiryhmässä on jo kovasti haastetta. Ei erityisavustajia, päiväkotiapulaisia, ahkeria ja kasvatushenkisiä sivareita tms. niin vain saa ryhmän avuksi. Ainakaan minun kokemuksen mukaan. Eikä esim. päiväkotiapulaisilla ole sellaista pätevyyttä, joka korvaisi kasvatusalan ammattilaiset. Eikä mitenkään pahalla vaan faktalla.

Erityisesti koen, että haastavinta on 3-4-vuotiaiden ryhmissä. Olen työskennellyt itse tämän ikäisten kanssa ja voin sanoa, että se oli välillä tosi raskasta. Lapset tietysti myös antavat hurjan paljon, mutta aikuisena ja työntekijänä sitä haluaisi kuitenkin tehdä työnsä mahdollisimman hyvin. Niin hyvin kuin lapset ansaitsevat. Mutta se on vaikeaa, kun koko ajan täytyy joustaa ja tulla vastaan, ymmärtää säästöjä ja sopeutua, huonolla palkalla iloisena tulla töihin. Tuntuu, että päättäjät eivät yhtään ymmärrä, millaista päiväkotityö oikeasti on.

Voisin paasata vielä vaikka mistä, mutta ärsyttää ihan liikaa selkeän tekstin kirjoittamiseksi. Pitäisi itse mennä ja vääntää rautalangasta päättäjille, että missä tämän maan tulevaisuus kasvaa. Ja vielä on sanottava, että moni työ on tärkeää ja merkityksellistä eri näkökulmista katsottuna. Päiväkotityö on kuitenkin yhteiskunnan kantava pilari. Ilman sitä jäisi aika moni muu työ tekemättä. Mihin ne lapset sitten vietäisi hoitoon ja kuka heitä sitten kasvattaisi hyviksi ihmisiksi. Töissä täytyy kuitenkin useimpien perheellisten ihmisten käydä. Plääh ja huoh. Tässä tämän hetken suurimmat tuntoni. Lisääkin olisi, mutta nyt ei jaksa. Harmittaa vaan.

Ps. Ja sinä päivänä kun lastentarhanopettajat menevät lakkoon huonon palkan tai muun vuoksi, olen mukana. Lentokentillä ja teollisuudessa kyllä osataan lakkoilla ja saada parempia työehtoja aikaan, miksi ei meillä?!

Pps. Tuossa alla vielä aiheesta yksi linkki hyvään kirjoitukseen, johon törmäsin. Tuossa mainitaan myös mm. turvallisuusnäkökulma. Se on myös yksi asia, joka on jo nykyäänkin minua usein mietityttänyt ja huolettanut. Muutenkin on henkisesti raskasta olla vastuussa toisten silmäteristä ja yrittää pitää heidät naarmuttomina aamusta pitkälle iltapäivään. Ja kun kaksi silmää meillä jokaisella vain on. Minä en ainakaan osaa katsoa niillä eri suuntiin yhtä aikaa. Päätä kyllä osaan kääntää, mutta eipä sekään turvallisuutta takaa. Pitäisi olla koko ajan niskaa pyörittelemässä. Herra Poliitikko voi tulla itse kokeilemaan.

http://piiacollan.puheenvuoro.uusisuomi.fi/195903-lisaa-lapsia-ovista-ja-ikkunoista


Nyt huokaisen ja hukutan tämän angstini ja huoleni Aino-pakettiin. :]

Hammastädillä, potalla ja vauvan touhuissa

Käytiin 1-vuotiskäynnillä hammashoitajalla. Lähinnä vain keskusteltiin ja hoitaja kyseli meidän ruokarytmeistä, yöimetyksestä, tuteista, hammaspesuista, ksylitolin käytöstä ja muista tavoista. Lopuksi yritti kurkistaa tytön suuhun, mutta tyttö antoi vilkaista nopeasti vain ylähampaita. Muuten kyllä nauroi ja kiehnasi minun sylissä koko käynnin ajan. Uusi hammasharja saatiin. Seuraava käynti on vasta 3-vuotiaana.

Pottailut ovat alkaneet edistyä ja tyttö tykkää mennä istumaan potalle vessassa. Siinä istuskellaan heti sängystä nousemisen jälkeen aamuisin sekä muulloinkin, esim. lounaan ja päiväunien jälkeen. Tänään tuli ensimmäisen kerran pottaan ihan sinne kuuluvaa tavaraakin, jopa kolme kertaa! Paljon vaan kehuin vauvaa ja sitten yhdessä ihmeteltiin että mitä sinne pyllyn alle oli ilmestynyt. Heh. Äiti oli tietenkin tosi ylpeä ja vauva osoitteli tuotostaan sormella ja olisi halunnut mennä sitä koskemaan. 

Tein eilen makaronilaatikkoa makaronista, soijarouheesta, sipulista, paprikasta, tomaatista, kananmunista, maidosta ja persiljasta. Tuli tosi hyvä mieli kun se kelpasi vauvallekin tänään lounaaksi. Makaroneista tuli uunissa mukavan pehmeitä ja muussasin ne vielä ihan mössöksi vauvalle. Tyttö on viime päivinä ollut kauhean herkkä isoille ruokapaloille. Aiemmin söi lusikallisenkin raejuustoa kerralla, mutta nyt kaksikin pikkukökkärettä saatetaan työntää suusta ulos. Joku vaihe.

Sain sokeriruusut valmiiksi. Laitan niistä vaikka kuvan sitten kun ne koristavat tytön kakkua. Tein myös vihreitä lehtiä muotilla. Sokerimassan värjääminen oli helppoa. Hyvä mieli.

Vauvan touhuja. Ollaan ulkoiltu nyt paljon, kun on ollut niin ihania kelejä. Tyttö rakastaa keinumista ja jos ulkoa tultaessa ei poiketa keinumaan kotipihaan niin tulee iso itkuharmi. Huomenna saadaan hiekkalaatikolle uutta, puhdasta hiekkaa. Sitten on kiva siinäkin puuhastella. 

Vauva kävelee napakoin askelin käsistä tuettuna sekä itsekseen kävelykärryllä tai autoonsa nojaten. Tykkää kävelemisestä paljon ja kävelytaidot harppasivat selvästi eteenpäin viime viikonloppuna, jolloin vauva alkoi ottaa määrätietoisempia askelia kävelykärrynkin kanssa. Ajaa myös omalla autollaan tasajalkaa potkien. Siinäkin on tapahtunut selkeää kehitystä. Tanssii myös usein laulujen tahdissa ja laskeutuu vaivatta seisomasta kontilleen.

Tytöllä olisi paljon asiaa. Välillä höpöttelee ihan omiaan ja jokeltelee, välillä selvästi yrittää kertoa jotain tiettyä juttua, esim. sanoa tavaran nimeä. 11,5 kk:n iässä sanoi selvästi esim. "kenkä". Yrittää sanoa myös muita sanoja, esim. koira ja pupu. Hellyyden osoitukseksi pökkii päällään äitiä ja isiä sekä halailee.

Tyttö ei oikein jaksaisi hampaiden pesua. Joskus auttaa, kun isi pärisee sähköhammasharjan tavoin. Äidin oma hammaspesu sähköhammasharjalla nimittäin naurattaa vauvaa. Myös sauvasekoittimen ääni on hauska. Imuri on kuitenkin tosi pelottava, sekä tavallinen iso imuri että keittiön pöytäimuri. Niinpä meillä ei enää imuroida yhtä usein kuin ennen.

Vauva osaa näyttää korvan pyydettäessä. Soittaa välillä myös puhelimella laittaen puhelimen korvalleen. Tykkää tutkia omia kenkiään ja juuri tällä hetkellä Niiskuneiti-pehmolelu on yksi ehdottomista suosikkileluista. Pikku Kakkonen on odotettu juttu aamuisin, sieltä varsinkin alku- ja loppumusiikit, nimipäiväonnittelu, nuotin hyppiminen ruudulla, sammakko- ja pupuhahmot, nalle sekä kaikki laulut. Äiti tykkää erityisesti Babarista ja lauleskelee ohjelmien alkulauluja pitkin päiviä. Yleensä mielessä ovat Babarin "Bumtsi-bumtsi-bum, bum-bum-bum" sekä "Otto, pieni jääkarhu on..." sekä Katti Matikaisen alkutunnari. Näitä lauluja on kiva tartuttaa muillekin äitikavereille. :)

Monenlaisia kukkia

Joka kevät kaipaan Platageniin tai muuhun isompaan kukkakauppaan ihastelemaan värikkäitä kukkia, päivittämään meidän viherkasvikokoelmaa, haaveilemaan yrttipuutarhasta ja pohtimaan parvekeistutuksia. Toissakesänä istutin yrttejä ja mansikoita isoihin parvekeastioihin ja ne menestyivät tosi hyvin. Mansikoita tuli pitkään ja basilikat ja muut rehottivat. Viime kesänä parvekkeella olivat satunnaisesti vain lastenvaunut. Mitään kukkia en laittanut ja hyvä niin, luultavasti olisivat sinne kuihtuneet kun olisin unohtanut kastella vauvapöllyssä.

Nyt ostettiin parvekkeelle kaksi kukkaa: pöydälle valkoinen hortensia ja seinälle roikkumaan tällainen väripläjäys mikä lie nimeltään. Parvekkeesta tuli heti kutsuvampi.

Myös vauvan huoneeseen hankittiin pari uutta huonekasvia. Ihan ajatuksena viihtyvyys ja kerrotaanhan kasvien puhdistavan ilmaakin.

Samanlainen viirivehka kuin keittiössä

Mies valitsi pyöreän muratin

Keittiön nurkkaan pääsivät kirpeälehtinen salaatti jonka nimeä en nyt muista, sileälehtinen persilja, basilika sekä hortensia. Vähän liian pieniin ruukkuihin ne laitoin, kun ei ollut nyt isompia.

Yrtit rivissä, hengissä toistaiseksi

Hortensiaa pitää kastella aika paljon

Kukkien ostamisen ja istuttamisen lisäksi tein niitä itsekin, ensimmäistä kertaa tällä tavoin. ;) Oli aluksi yllättävän hankalaa ja vaikka minulla on ohuet sormet niin välillä nekin niin töppäilivät. Terälehdet taittuivat ja nuput murskaantuivat kun luulin niitä roskiksi pöydällä. Heh. Muutamat vauvan päikkärit siihen meni, mutta tällaisia niistä tuli. Ihan onnistuneita siis kuitenkin ensikertalaisen tekemiksi. Muutaman ison terälehden varmaan vielä laitan näihin, mutta en malttanut olla laittamatta tänne jo näitä kuvia. Sokerimassasta siis.

Nuppu, terälehtiä ja pallotyökalu

Monen kuivatuksen jälkeen viimeisiä terälehtiä vailla

Katsotaan jos nämä kukat päätyisivät vaikka tytön synttärikakkuun muutaman viikon päästä. Puhuttiin miehen kanssa, että entä jos opiskelisinkin seuraavaksi ammatikseni kondiittorin paperit. Vaan ei, leipominen ja askartelu on kivaa, mutta minun perfektionistiluonteella vain ahdistuisin, jos pitäisi toisille tehdä ja väkertää. :)

Näiden kukkien tekeminen oli jotenkin tosi palkitsevaa ja antoisaa. Varsinkin kun olin saanut kuivatettua nuput ja muutamat ensimmäiset terälehdet ja tekele alkoi näyttää jo ihan nätiltä. Oli haastavaa saada pehmeä ja ohut sokerimassa pysymään paikoillaan ja kukkien valmistuminen tuntuikin siksi niin saavutukselta. Näitä tehdessäni ajattelin Jutta Gustafsbergiä, joka eräällä luennolla sanoi, että kaikkea täytyy harjoitella osatakseen. Myös terveellisiä elämäntapoja. Samalla luennolla puhuttiin myös siitä, kuinka palkitsevaa on hankalan asian loppuun saattaminen. Niinhän se on. Tuli hyvä mieli. 

Rytmejä, vaatteita, salaisuuksia

Sekalaiset iltakuulumiset. 

Ostettiin uusi turvaistuin lapselle. Liikenneturvan nettisivujen mukaan ainakin kolmivuotiaiksi asti lapset matkustavat turvallisimmin selkä menosuuntaan. Meidän uusi istuin tulee sen verran ylös, että vauva näkee ulos ikkunoista. Kiva juttu. Jos ei jaksa kantaa lasta autolle, matkarattaat mukaan. Rattaat menevät ah-niin-nopeasti-ja-helposti kasaan takakonttiin. Saatiin tosi hyvää palvelua Lastentarvike-kaupasta. Ostettiin samalla myös matkasänky ja uusi unipussi.

Rytmit. Vauvan unirytmejä pitäisi säätää. Lähiaikoina rytmi on ollut tällainen:

Noin klo 6 vauva herää ja noustaan ylös tai jatketaan unia meidän sängyssä 8 asti.
Klo 9-11:30 välillä 1,5 tunnin päikkärit. Nukahtaa helposti vaunuihin.
Klo 15-17 välillä 1,5-2 tunnin päikkärit. Nukahtaa helposti vaunuihin.
Klo 20:30-21 yöunille, mikä on minun mielestä vähän turhan myöhään. Viime aikoina iltanukutus on ollut taistelua, ei niinkään itkuisaa vaan päinvastoin: tyttö juttelee, pyörii, kikattaa ja haastaa iskää leikkiin sängyssä.

Tämä rytmi on siis aiemmin toiminut tosi hyvin. Vasta hetki sitten vauva nukahti melkein jo iltamaidolle ja mies vain kantoi tytön sänkyyn. Nyt tarkoituksena olisi kuitenkin aikaistaa päiväunia hieman, että illalla uni tulisi helpommin. Yritän myös jaksaa herätä heti kuudelta kun vauvakin herää ensimmäisen kerran. Tuntuu vain kurjalta, kun vauva on selvästi silloin vielä väsynyt ja ummistaa välillä silmiään, mutta ei saa kuitenkaan nukuttua.

Aika lyhyt aikahan tuo on toisten päiväunien ja yöunien välillä. Että sikäli ei ihmekään, että yöuni ei tule kovin helposti. Ja varsinkin jos vauva on nukkunut aamulla 8 asti ja silti koisinut parit pitkät päikkärit. Iltapäivisin päiväunen tarpeen näkee selvemmin kuin aamupäivisin. Aamupäivällä tyttö jaksaa joskus keskipäiväänkin asti, jos on nukkunut aamulla pitkään. Silloin voisi tietysti kokeilla joskus, että nukkuisi vain yhdet unet. Päivä kerrallaan ja tilanteen mukaan. Yritän kuitenkin nyt jatkossa laittaa lasta vähän aiemmin nukkumaan niin jospa väsy kasvaisi sopivaksi illan tullessa.

Vaatteita lapselle. Minua ei paljonkaan kiinnosta pohtia lapsen vaatetusta tai ostella hänelle jatkuvasti vaatetta. Ostan alennusmyynneistä tai normaalihinnalla, kunhan vaate on hyvä ja nätti. Olen kyllä aika huono arvioimaan lapsen tulevia vaatekokoja. En meinaa tälläkään hetkellä osata ostaa oikeita kokoja vaan pitää mennä usein vaihtamaan kokoa suuremmaksi. Ostan vaatetta yleensä vasta silloin, kun sille on oikeasti tarvetta.

Nyt hiljattain on ollut vaikea pukea lasta ulos lähdettäessä. Olen käyttänyt lapsella viileämpinä päivinä vielä paljon windfleece-haalaria, joka on kuitenkin jäänyt auttamatta pieneksi. Nolottaa ihan pukea se. Onneksi pitkät villasukat peittävät nilkat, heh. Välikausihaalari taas tuntuu liian kuumalta. Ostin tällä viikolla tytölle hupparin, jota voi aurinkoisina ja lämpöisinä päivinä pitää takkina. Se on ollut tosi kiva. Varsinaista takkiakin olen miettinyt, mutta en ole vielä keksinyt, millainen olisi monikäyttöinen, siisti, edullinen ja sopiva mahdollisimman pitkään. Ostin myös kesäulkoiluun sopivat kangashousut. Lapsi alkaa vähitellen touhuta yhä enemmän ulkona: keinuu, istuu maassa ja seisoo penkkejä vasten. Sadesään vaatteita meillä ei oikeastaan vielä ole. Hankin jo vettähylkivät ulkohousut, mutta ne eivät olleetkaan hyvät. Enkä edes oikein tiedä, mitä sadevaatteita hankkisin näin pienelle. Niille kun tulee kuitenkin niin vähän käyttöä, vaikka haluankin opettaa lapselle, että sateellakin on kiva ulkoilla. Ehkä suuntaan joku päivä kirppikselle kuriksia etsimään...

Meidän oma kirppishomma jatkuu edelleen ja vieläkin löytyy kotoa ylimääräistä rompetta myyntiin. Joka päivä seurataan sähköpostista päivän myyntiä. Muutaman päivän välein käydään siivoamassa pöytää.

Kuntosalijäsenyys on tauolla tällä hetkellä. Ehkä jossain välissä taas innostun sinne. Muutenkin kuntoilu on ollut vähäistä. Harmittaa. Pitäisi vaan lähteä useammin. Pohdinkin miehelle juuri eilen, että minä olen sellainen joko-tai-ihminen. Kaikki tai ei mitään. Joko käyn lenkillä joka päivä tai en ollenkaan. Esimerkiksi kaksi kävelylenkkiä viikossa tuntuu ihan turhalta. "Eihän siinä edes kunto kohene", ajattelen. Pöh. Tyhmää.

Olen tällä viikolla nähnyt paljon ystäviä. Yhden ystävän kanssa käytiin testaamassa uusi vohvelipaikka kaupungilla ja fiilistelemässä yhteistä kesäreissua. Toisen ystävän luona käytiin yhtenä päivänä iltapäiväteellä vaihtamassa kivoja kuulumisia. Kolmatta ja neljättä ystävää näin tänään. Tosi mukavia päiviä ollut.

Kerron teille salaisuuden: olen alkanut yhä enemmän ajatella toista vauvaa. Siis meille. Tytölle pikkusiskoa tai -veljeä. Olen niin kiitollinen meidän tytöstä, että kyllä minä sen varmasti kestäisin, vaikka ei saataisi enää muita lapsia. Kuitenkin me ollaan aina puhuttu kahdesta tai kolmesta lapsesta. Minä kuulun niihin vanhempiin, jotka eivät haluaisi lapsilleen kovin suurta ikäeroa. Ei sille ole muuta syytä kuin se, että nyt kun eletään muutenkin tätä pikkulapsielämää ja ollaan totuttu tähän, niin voisi olla suhteellisen helppoa hoitaa tässä samassa useampikin lapsi. Lapsista olisi myös toisilleen seuraa. Lasten kasvaessa saisi sitten itsekin vielä joskus omaa vapaa-aikaa ja mahdollisuuden esim. matkustella kahdestaan miehen kanssa. Mutta siis, pientä vauvakuumetta on kyllä havaittavissa.

Imetän vielä vaihtelevasti 3-5 kertaa päivässä, joten tuskinpa tässä nyt yhtäkkiä saadaan pullaa uuniin senkään takia. Luulen ainakin niin. Lääkäri totesi myös jälkitarkastuksessa silloin joskus aikoja sitten, että voi olla että tarvitaan clomit myös jatkossa. Niinpä en odota ihmettä. En myöskään ole halunnut lähteä uudestaan siihen raastavaan ovulaation etsimisoperaatioon ja tikuttamiseen. Imetys vaikuttaa hormoneihin paljon, mutta en myöskään ole valmis luopumaan siitä vielä. Imetyshetket ovat minulle tärkeitä edelleen. Rakastan sitä, kun tyttö istuu hajareisin minun sylissä ja syöksyy onnellisena ja riemukkaana kohti rintaa. Tai kun väsyneenä nauraa ja vetää minun paitaa onnellisena, tietäen saavansa maitoa. Tai kun aamulla huokaisee ja sulkee onnellisena silmät tissillä. Ehkä aletaan vähitellen vähentämään imetyskertoja, mutta maltillisesti ja omia fiiliksiä kuunnellen. Kyllä se pikkusisarus ehtii tulla sitten kun/jos sen aika on. Ja eihän sitä maitoa muuten joka kerralla edes taida tulla enää, varsinkaan päivisin. Enemmänkin kyse taitaa olla läheisyydestä ja lepohetkestä.

Nyt äkkiä nukkumaan. Minun nukkumaanmenoaika meni jo tunti sitten hui!

Kotiäidin maanantaiangsti

Tämä aamu oli vähän nihkeä. Olisi ollut niin ihana jäädä loikoilemaan sänkyyn miehen ja vauvan kanssa, mutta piti nousta keittelemään aamupuuroa ja hyväksyä, että nyt alkoi taas arki. Mies onneksi hoiti vauvan aamupesut ja pukemisen, mikä on minulle aina aivan luksusta. Saan lojua sängyssä vielä hetken ja nousta rauhassa. Onhan tämä kotona oleminen tottakai aivan erilaista kuin kodin ulkopuolelle töihin lähteminen, mutta kyllä tässäkin hommassa voi olla maanantaiväsymystä tai perjantain ja viikonlopun kiihkeää odotusta.

Viikonloput ovat erilaisia kuin arkipäivät, kun hoidetaan vauvaa yhdessä. Kun väsyttää, voi pyytää miestä leikkimään vauvan kanssa, antamaan hänelle ruokaa, vaihtamaan vaippaa ja kaikkea muutakin. Kyllä mies muutenkin niitä tekee, mutta voi myös pyytää vähän ylimääräistä palvelusta, jos itse on erityisen väsynyt. Viikonloppuisin on mukava viettää myös rauhallista aikaa kotona perheen kesken, tehdä yhdessä jotain pientä, ehkä käydä kirpputorilla tai kävelyllä tai leikkipuistossa keinuttamassa lasta. Tehdä ruokaa ja nähdä ystäviä. Odotan kyllä aina viikonloppua ja iloitsen siitä.

Onneksi tämänaamuinen maanantaiangsti ei kestänyt kauaa. Ei se yleensä kestäkään. Nautin kuitenkin niin paljon tästä kotona olemisesta juuri nyt. Lapsen kiljuminen Pikkukakkosen tunnarin soidessa, hänen jokapäiväinen innostuksensa pyykinpesukoneen käynnistyessä, riemu haalaria puettaessa ja muut pienet hauskat jutut tekevät arjesta ihanan. Samoin viestit mieheltä päivän aikana, omat teehetket lapsen nukkuessa, terveellisten ruokien tekeminen ja ulkoilut raikkaassa ilmassa. Kyllä ne angstit aina jossain vaiheessa unohtuvat.

Mukavaa maanantaita kaikille!

Kuinka oppia olemaan oma itsensä

Matkan jälkeen kävin ruokakaupassa ja päässäni soi lastenlaulu. Teki mieli hyräillä sitä ääneen. Mutta heti tuli ajatus, että "voinko" ja että "mitä nuo muut ajattelevat jos lauleskelen täällä itsekseni". Bussissa tajusin yhtäkkiä kaipaavani erästä ystävää tosi paljon, mutta ensimmäiseksi tuli mieleen, että "voinko soittaa hänelle bussimatkan aikana" siis että "haittaakohan puheluni noita muita matkustajia". Plääh. Hyräilin ja soitin. Onneksi.

Minun haasteeni on aina ollut toisten miellyttäminen ja myötäily. En ala tässä nyt pohtimaan tämän piirteeni syntyä, mutta se on aivan selvästi ollut minussa jo lapsuudesta asti. Olen pelännyt, mitä muut minusta ajattelevat ja yrittänyt toimia niin, että kellään ei olisi mitään pahaa sanottavaa minusta ja toiminnastani. Niinpä olen aina ollut se hymyilevä, kiltti ja ystävällinen ihminen. Liian kiltti. Se joka ei (muka) suutu koskaan ja ketä voi ohjailla. Onneksi olen päässyt ylikiltteydestä jo pääosin eroon. Työtä se on vaatinut ja vaatii edelleen jatkuvaa aktiivista työstämistä. Koko elämän prosessi, luulen. Välillä huomaan vieläkin myötäileväni liikaa tiettyjä ihmisiä, esim. anoppia ja ystäviäkin. En tavallaan uskalla sanoa omia mielipiteitäni selkeästi ja jämäkästi. Ja jälkikäteen harmittaa. 

Matkoilla ja suurissa kaupungeissa koen enemmän rauhaa ja vapautta. Siellä voin ajatella, että minua ei tunne kukaan eikä minun tarvitse esittää mitään. Niin, onhan se tyhmää että en osaa ajatella sillä tavoin omassa pikkukaupungissani. Suurissa kaupungeissa on helppo olla oma itsensä ja toisaalta hävitä ihmismassaan. Siellä on muutenkin enemmän erilaisia ihmisiä, jolloin on helpompi myös itse tuoda erilaisuutensa esiin. On tosi hölmöä, kun ei uskalla olla oma itsensä aina. Roolin esittäminen kun on niin energian haaskaamista ja kun kuitenkin olemme erilaisia jokainen. Älytöntä resurssien hukkaamista yrittää olla sellaista mitä ei ole. Jostain hylätyksitulemisen pelostahan tämä kaikki taitaa johtua. Tuntuu myös, että Suomessa arvostetaan tietynlaista jäykkyyttä ja asiallisuutta. Ehkä siihen liittyy sekin, miksi ruokakaupoissa laulaminen on niin harvinaista. Ulkomailla kuulen ihmisten hyräilevän useammin missä vain.

Minua ärsyttää huomata itsessäni välillä sellainen anteeksipyytelevä asenne muita ihmisiä kohtaan. On eri asia olla ystävällinen ja kohtelias ja osata pyytää anteeksi silloin kun sille on syy. Toisia ihmisiä ei kuitenkaan tarvitsisi kumarrella suotta. En ole huonompi tai alempiarvoisempi kuin he.

Heti matkan jälkeen minua ei kiinnostanut pätkääkään nähdä tiettyjä naapureitamme kerrostalon pihalla saati pysähtyä puhumaan heidän kanssaan. Aiemmin olen aina hymyillyt ja jutellut muutaman sanan näille ihmisille, jotka myös usein ulkoilevat päivisin meidän lähialueella. Nyt oli kuitenkin äärimmäisen epäsosiaalinen olo. En jaksanut esittää, että minua kiinnostaa. 

Opiskellessani yliopistolla luin sivuaineena sosiologiaa. Erityisen mielenkiintoisia olivat kaupunkisosiologian tenttikirjat. Kaupunkiympäristössä ei voi toimia toisten ihmisten kanssa samalla tavalla kuin maalla. Maaseudulla jossa ihmisiä on vähän, jokaisen vuorovaikutustilanteen tai ihmisten välisen kohtaamisen voi kokea täysillä ja keskittyä toiseen ihmiseen. Ihmisen henkiset resurssit yleensä riittävät siihen. Kaupungissa on niin paljon kaikenlaisia kohtaamisia ja tilanteita, että ihmisen täytyy suojella itseään olemalla tietyllä tavalla välinpitämätön. Jokaiselle vastaantulijalle ei voi hymyillä edes ystävällisyyttään, saati että juttelisi niitä näitä. Sellaista ei jaksa.

Minua on aiemmin pidetty monessa eri ympäristössä, sekä eri työpaikoissa että varmaan ystäväpiireissäkin, sellaisena aina-ystävällisenä-ja-hymyilevänä ihmisenä. Minulle on monesti sanottukin, että "sinä se olet niin hymyileväinen ja mukava aina" jne. Plääh. Sellainen on raskasta. Eikä se ole tottakaan. En vain ole ilmaissut rumia ajatuksiani ääneen vaan esittänyt mukavaa. Haluan tottakai olla kiva ja kohtelias toisille. Huonotkin hetket saavat kuitenkin näkyä elämässä ja olemisessa.
 
Olen vasta näin aikuisena ymmärtänyt, että minun ei oikeastikaan tarvitse hymyillä kaikille. Hymyttömyys ei tarkoita, että ajattelisin kielteisiä asioita. Se tarkoittaa, että annan hymyn kyllä herkästi sellaiselle, josta pidän tai joka sen ansaitsee. Silloin hymy on aito. Mutta lakkaan hymyilemästä kaduilla sellaisille puolitutuille, jotka eivät hymyilytä minua oikeasti. Tällaisia ovat esimerkiksi tutut kasvot entisestä myyjän työstä tai naapurit joiden kanssa en jaksa jutella.

Jatkan edelleen näiden asioiden työstämistä itsessäni. Vähitellen pääsen lähemmäs vahvempaa itseluottamusta ja rohkeutta olla oma itseni.

Antibiootteja ja mummulareissuja

Käytin vauvan lääkärissä perjantaina yöitkuisuuden vuoksi. Lääkäri oli meidän alueen oma, tuttu nainen. Ihanasti otti tytön huomioon, jutteli hänelle, oli rauhallinen, desinfioi tutkimusvälineet ennen käyttöä ja kaivoi heti ensimmäisenä koiratarrat esiin. Minua vähän jännitti mennä sinne kahdestaan vauvan kanssa kun aiemmissa korvatutkimuksissa neuvolassa mies on aina pitänyt vauvaa paikoillaan tutkimuksen ajan. Niille jotka eivät tiedä, niin korvien tutkimus ei kestä kauaa, mutta se tuntunee ikävältä. On myös oltava ihan paikoillaan. Muuten korvaan ei näe. Vauvan päästä täytyy pitää aika napakasti kiinni.

Lääkäri kyseli ensin rauhassa tilanteen ja kuunteli keuhkot. Toinen korva oli selkeästi täysin terve. Vauva oli aivan hiljaa ja paikoillaan kun lääkäri tutki sen. Toinen korva selvästi aristi ja oli punainen. Vauvaa itketti lyhyesti. Selkeitä korvatulehduksen merkkejä ei kuitenkaan ollut. Lääkäri mietti jonkin aikaa, mutta antoi sitten kuitenkin antibiootit. Toivotaan että ne auttavat, koska turhaan niitä ei ole hyvä syödä.

Jännitin vähän, että mitä tyttö tuumii antibiootin ottamisesta, kun Panadolin ottaminen ruiskulla on niin vaikeaa. Onneksi tätä lääkettä ei ole määrällisesti niin paljon eikä se myöskään ole niin tahmeaa. Aamuin illoin otetaan.

En tiedä miksi, mutta heti seuraava yö oli hitusen parempi kuin edelliset. Tyttöä piti lohduttaa vain alkuyöstä kerran ja sitten nukkui aamuun asti. Samoin nyt viime yönä. Neljän aikaan heräsin pieneen itkuun, mutta uni jatkui siitä itsekseen jopa 6:50 asti, mikä on suoranainen ihme. Kuukauden päästä täytyy mennä vielä korvakontrolliin. Toivon kovasti, että tämä nyt auttaisi.

Eilen ajeltiin mummulassa päiväreissulla. Oli kiva päivä, vaikka minä istuin aika paljon autossa. Vauva nukkui ihmeellisesti aamukahdeksaan, tosin meidän vieressä taas, aamumaidon saatuaan. Syötiin aamupala rauhallisesti ja lähdettiin ajelemaan. Vielä ihmeellisempää oli, että vauva nukahti hyvin pian autossa ja nukkui koko matkan. Minulla oli autossa kamala puheripuli. Puhuin koko matkan, mies-raukka. Mies ja vauva puuhastelivat päivän mummulassa minun isän kanssa, kun minä kävin minun äidin kanssa naapurikunnassa moikkaamassa mummua. Oli mukava nähdä pian 89-vuotias mummu hyvävointisena ja tyytyväisenä. Mitä nyt harmiteltiin yhdessä MM-jääkiekon tuomaripeliä. Ajeltiin takaisin minun vanhempien kotiin, syötiin ja mies ajoi meidät kotiin. Vauva nukkui taas koko automatkan. Minä olin illalla aivan poikki: väsymyksestä, istumisesta, puhumisesta, kuuntelemisesta, matkaamisesta.

Ensi viikolla keskitytään pääosin rauhalliseen kotona olemiseen ja päivärytmissä pysymiseen. Tämä kulunut viikko kun oli vähän sekalainen, joskin tosi mukava ja touhukas.

Vauva on keksinyt muuten nyt tanssimisen. Hytkyttää ja koukistaa polviaan musiikin tahdissa. Tykkää paljon myös soittaa pianoa. Katsoo pianoa, osoittaa sormella ja ääntelee. Nauraa kun tuon hänen tuolinsa pianon eteen. Tykkää myös tutkia eteisestä löytämiään kenkiä ja katsella kirjojaan. Nauraa pupulle, joka istuu potalla olohuoneen nurkassa. Potta on tuotu esiin tutustumistarkoituksessa. Potalla istuminen on vielä vähän liian jännittävää. Silloin tällöin kokeillaan vaatteet päällä.

Yöitkuja ja ihania aamuja

Tänään on taas sellainen aamu, että kirjoitus ei kulje yhtään. Yritän nyt jotain kuitenkin saada tänne.

Meillä on vauvan kanssa ollut vilinäviikko. On käyty paljon ystävien luona ja meillä on käynyt ystäviä ja sukulaisia. On viety kirppikselle tavaraa ja käyty kenkäostoksilla keskustassa. Ostin vauvalle ensimmäiset kengät: violetit tennarit. :) On kävelty leikkipuistoon keinumaan ja leikitty uusilla hiekkaleluilla sekä kävelykärryllä sisällä. On luettu paljon kirjoja. On ollut touhua. Silti jäi näkemättä vielä useampia hyviä ystäviä, joita olisin halunnut nähdä. Ehkä ensi viikolla sitten. 

Yhtenä päivänä vauva nousi seisomaan Tripp Trapp-tuolissa. Minä tein ruokaa selkä vauvaan päin ja mies istui vauvan vieressä ruokapöydässä. Juteltiin siinä jotain ja yhtäkkiä mies huudahtaa kauhuissaan, että katso vauvaa! Jalat istuintyynyllä ja kädet pöytää vasten. Siinä korkealla seisoo. Kamalaa. Säikähdettiin tosi paljon. Ja oltiin ihan ihmeissämme, että miten vauva on pystynyt kiipeämään tuolista ylös, saamaan jalat sieltä koloista pois, siinä meidän vieressä, aivan huomaamatta. Onneksi oltiin lähellä. Yhtään ei kuitenkaan voi lasta jättää siihen vartioimatta, edes niin että itse kääntyisi hetkeksi hellaan päin. Vauva ei varmaan tajunnut mitä teki, koska ei ole tehnyt uudestaan. Varoituksen sanana siis kuitenkin teille muillekin, joilla samainen tuoli.

Olen nauttinut tosi paljon meidän aamuista nyt matkan jälkeen. Syynä on se, että olen ollut niin laiska nousemaan vauvan kanssa aamuisin, että olen ottanut hänet viereen sänkyyn. Olen antanut aamumaidon siinä ja vauva on monesti nukahtanut kainalooni. Joinain aamuina hän on nukkunut vielä jopa 2 tuntia siinä minun vieressä. Parasta on kuitenkin ollut se, miten vauva kiehnaa minua ja miestä aamuisin sängyssä. Puskee päällään meitä, mönkii peittojen seassa, kaatuilee tahallaan selälleen ja unisena hymyilee. Yhtenä aamuna taas halailtiin näin vauvan kanssa ja vauva oli niin hellyttävä ja kaunis kun uniset silmät kiinni kiehnasi, halaili meitä ja samalla hymyili korviin asti onnellista hymyä. Sitten nukahti minun vahvaan halaukseen pienen silmiin katselun jälkeen. Minä laitoin silmäni kiinni niin vauvakin laittoi. Arvokkaita aamuhetkiä.

Ehkäpä tämä minun laiskuuteni nousta vauvan kanssa on aikaansaanut sen, että vauva on ollut aiempaa itkuisempi öisin. Siis että on tottunut pääsevänsä jossain vaiheessa yötä meidän viereen ja tissille nukkumaan. Ja siksi itkee pitkin yötä ja toivoo, että nyt koittaisi se hetki, että pääsisi viereen. Kaiken lisäksi hän on keksinyt itkeä taas kurkkuaan jännittämällä ja siitähän tulee ääni käheäksi. Aluksi luultiin uusien itkujen syyksi uudenlaista sipuliruokaa, joka olisi saanut mahan kipeäksi. Mutta itkut vain jatkuivat. Tai sitten vauva näkee painajaisia. Kuka tietää. Viime yönä herättiin miehen kanssa monta kertaa kovaan ja käheään itkuun. Ja meidän yö kesti vain 5,5, tuntia, kun katsottiin MM-jääkiekkoa yömyöhään. Ennen matkaa vauva nukkui putkeen koko yön ja päiväunirytmikin oli säännöllinen. Nyt heräilee yössä 1-5 kertaa, jolloin pitää mennä lohduttamaan. Välillä myös itkeskelee unissaan lyhyesti ja nukahtaa itse.

Yhtenä aikaisena aamuna vauva alkoi taas itkemään ja sanoi selvästi, että "äiti". Mieskin kuuli sen, parikin kertaa. Reppana kaipasi ja pyysi äitiä. Nyyh. Vauva on muutenkin taas ollut aika paljon minun perään. Voihan olla, että hänellä on öisinkin ikävä äitiä, kun havahtuu unesta. Vaikka mies yleensä hoitaa yöheräilyt, parina yönä olen nukuttanut vauvan syliin, kun ei ole nukahtanut isälleen. Myös touhukas viikko on saattanut vaikuttaa öihin ja siihen että vauva kaipaa enemmän lohtua. Laitettiin vauvan huoneeseen pimennysverhoksi tumma lakana. Pimentää hyvin huoneen, joskin sisustuksellisesti ei kovin nätti ratkaisu. ;) Haluttiin kokeilla, jos se auttaisi vauvan unen jatkuvuuteen. Toisaalta se voi tietysti myös hämmentää vauvaa, kun ei näekään niin hyvin havahduttuaan unesta. Niin tai näin. Hmm nyt tuli mieleen myös korvatulehdus, kun lapsella oli ärhäkkä flunssakin silloin. Miksi en ole ajatellut sitä aiemmin. Pitääpä soittaa aika lääkärille varmuuden vuoksi ja asian poissulkemiseksi.

Tämmöisin kuulumisin täältä. Huomenna lauantaina ajellaan minun vanhempien luokse päiväreissulle ja minä käyn luultavasti tapaamassa minun omaa mummua samalla suunnalla, toisella paikkakunnalla. Minulla on enää yksi mummu elossa ja olen monesti kaivannut mummua, vaikka meillä ei kovin läheistä suhdetta olekaan. Sunnuntaina vain huilataan. Olen ollut ihan sekaisin päivissäkin tällä viikolla, mutta ehkä ensi viikolla helpottaa kun tavalliset arkiviikot taas alkavat.

Tyttö 11 kk

- perusolemukseltaan iloinen, avoin ja tyytyväinen tyttö

- luonnonkiharatukkainen ja viisihampainen neitikkä (4 etuhammasta ja 1 kulmahammas)

- tykkää hassutteluista & kutitteluista ja kikattaa niille hersyvästi

- tehdessään hassuja juttuja esim. ottaessaan äidin puhelimen salaa, katsoo veikeänä ja kikattaa, kuin tietäen tekevänsä kiellettyä.

- lempileikki keinussa ja rattaissa on lapasten heiluttaminen irti ja sille nauraminen

- matkusti lentokoneessa tyytyväisenä

- haluaa tarkkailla uusia juttuja ensin, mutta on kuitenkin melko pian avoin ja rohkeakin

- rakastaa koiria, kissoja ja lintuja

- riemuitsee kun näkee linnun ikkunasta, kissan televisiosta tai kun kyläillään koiran luona

- tykkää osoitella sormella mm. kukkia ja viherkasveja, lamppuja, kirjoja, pianoa, verhoa, henkareita, rattaita jne.

- jokeltaa esim. "nän-nän-nän", "tää-tä, tää-tä", "päp-päp-päp", "äää-äää", "heheh", "hätää-täätä hätää-täätä", "kk-kk-kk".

- joitain sanoja: "iti"= isi, "äitte"= äiti, "kk-kk" = kukka ja/tai kissa, "hyvä" = hyvä, "titti" = tissi. 5.5. sanoi ensimmäisen kerran, että "kuk-kk" tarkoittaen kukkaa.

- onnellisena jokeltelee kieli ulkona pitkällä

- matkii toisten ääniä ja liikkeitä

- ilmaisee itseään myös äännähdyksillä ja kiekaisuilla

- harmistuu ja loukkaantuu verisesti, kun ei saa syödä äidin läppäriä, mutta toipuu nopeasti uuden leikin turvin

- taputtaa päätään oikealla kämmenellään tai vetää itseään hiuksista kun harmittaa/suututtaa

- tykkää lukea kirjoja ja heiluttaa aina kun kirjassa lukee, että "apina vilkuttaa puusta"

- haluaisi mennä maistelemaan telkkarin takana tv-tasolla olevaa johtoviidakkoa, nousee tv-tasolle ja vilkaisee muikeasti, että "täällä olen kielletyissä puuhissa"

- pussailee märkiä kielipusuja ja halailee päällään

- palikkaleikissä laittaa palikkaa toisen päälle varoen

- välillä tanssii musiikin tahtiin ja polkee jalkaa
- tykkää taputusleikeistä

- tykkää tossuistaan ja yrittää laittaa niitä jalkoihinsa

- riemuitsee keinumisesta vauvakeinussa

- kiljahtelee ilosta puettaessa ulkovaatteita päälle, nauttii ulkoilusta ja rattaissa istumisesta

- tykkää soittaa äidin pianoa omassa syöttötuolissaan istuen: välillä soittaa yksittäisiä säveliä tarkkaan kuunnellen, välillä paukauttaa nopeasti molemmilla käsillä ja sitten taas yksittäisiä säveliä

- nousee seisomaan tasoja vasten, harjoittelee alas tulemista, ei vielä täysin uskalla itse tulla

- konttaa ja ryömii, kävelee tukea vasten

- on oppinut vähän enemmän sietämään kaatumista

- pääsee itse eteenpäin autollaan, potkii vauhtia ja hytkyttää

- osaa nousta auton päältä pois sohvasta tukea ottaen

- heiluttaa (sormia nyrkistä availlen) ystäville, sukulaisille ja tutuille kassatädeille

- ruokapöydässä levittää ruokaa pöydän pintaan kun ei enää syö, kaataa lautaselta ruoat pöydälle, tiputtelee tahallaan ruoan palasia lattialle ja katsoo kun ne putoavat

- toisella kädellä suojaa itseään ettei äiti/isä saa syötettyä lusikalla sosetta, toisella kädellä popsii samalla itse sormiruokaa

- haluaa usein syödä itse sormin eikä äidin antama sormiruokakaan enää välttämättä kelpaa

- suosikit tällä hetkellä raejuusto, maustamaton kaurajugurtti soseella, tuorekurkku

- ottaa lusikalla hedelmäsosetta purkista ja laittaa lusikan suuhun

- nukkuu kahdet päiväunet ja iltaisin menee nukkumaan 20:30 maissa

- iltaisin nukahtaa yleensä nopeasti tuttujen iltarutiinien saattelemana

Mietteliäänä, mutta äitienpäivästä nauttien

Aika aloittaa uusi viikko. Edelliset kaksi viikkoa onkin menneet lomaillessa: ensin Turkissa ja sitten miehen sairaslomalla. Ollaan siis saatu viettää kaksi kokonaista viikkoa perheen kesken ja miehen flunssasta huolimatta on ollut aivan ihanaa aikaa. Onneksi flunssa ei ole miestä täysin petipotilaaksi kaatanut ja hän on jaksanut olla näissä meidän puuhissa mukana ainakin osittain. Vauva on tykännyt isin seurasta tosi paljon ja eilenkin sängyssä aamuhalailujen lomassa kajautti oikein komeasti että "iti". <3

Olen iloinnut keväästä ja löytänyt voikukkia. Katsellut joka päivä lehtien kasvamista puihin. Käynyt kampaajalla ja soittanut pikkuveljelle. Kokeillut uusia leivontareseptejä ja ottanut päiväunia. Ajatellut onnellisia ajatuksia. Silti olen ollut myös vähän vaisulla mielellä. Ehkä se kuuluu aina loman jälkeiseen aikaan. Pitkään odotettu loma sekä matka ovat takana ja katse täytyy kääntää eteenpäin uusiin juttuihin. Olen ollut mietteliäs ja pohdiskeleva, haikeakin. Olen ajatellut mm. omia elintapojani, lapsen kasvatusasioita, tarpeitani ja toiveitani, rohkeutta olla oma itsensä, ystävyyssuhteitani ja sitä miksi en ole tyytyväinen joihinkin niistä sekä omaa käyttäytymistäni miestä kohtaan. On ollut helppo pohtia kriittisesti muita, mutta myös itseä ja omaa toimintaa. Olen aina ollut filosofinen tyyppi. Tykännyt pohtia ja mietiskellä. Käännellä asioita edestakaisin ja kyseenalaistaa itsestäänselvyyksiä.

Vauva kasvaa kovaa vauhtia, on 11 kk. Varasin hänelle hammashoitokäynnin ja bussissa matkalla kaupunkiin tajusin kuin salama kirkkaalta taivaalta, että hänellä on aivan pian synttärit ja sitten hän on 1-vuotias. Minun pieni, pulleaposkinen, kaunis vauvani, joka syntyi viime kesän helteisiin ja nukkui vieressäni sairaalasängyssä. Vielä niin pieni, mutta niin osaavakin jo. Olen jo ajatellut vauvan syntymäpäiväjuhlia ja kutsunut sukulaisia ja ystäviä meille. Leipomuksiakin olen jo suunnitellut ja äitienpäivän aikaan joitain niistä harjoitellut. Kiva järjestää juhlat! 

Mutta siis vauvavuosi alkaa kääntyä kohti loppuaan. Minun mielestäni me ollaan miehen kanssa pärjätty kuitenkin aika hyvin tässä vauvaelämässä. Alku oli tietysti erikoista, uutta, hapuilevaa ja epävarmaa. Huoliakin oli ja vauvan vatsavaivat ja iltaitkut surettivat. Myös yövalvomiset väsyttivät minua kamalasti ja kaipasin omaa aikaa. Näin jälkikäteen nuo harmit kuitenkin jäävät vähän kuin piiloon kaikkien ilojen taakse. On ollut ihana seurata pienen kasvua ja nähdä huimaa kehitystä, rakastaa ehdoitta.

Viikonloppu ja äitienpäivä sujui oikein leppoisasti ja mukavasti. Lauantai oli oikea luksuspäivä, kun nukuin vahingossa kahden tunnin päikkärit aamupäivällä. "Ihan hetkeksi vain oikaisen", on minun tavanomainen repliikkini miehelle sänkyyn kömpiessäni. Minä yleensä nousen aamulla klo 6-7 vauvan kanssa ja jos mies on kotona, otan usein päikkärit aamulla/aamupäivällä miehen herättyä. Minun päikkäreiden jälkeen mies ehdotti, että hän lähtisi käymään vauvan kanssa kirppiksellä, tavaraa viemässä ja pöytää siivoamassa. Minä sain jäädä kotiin leipomaan. Kirppisreissun jälkeen mies ja vauva pyörähtivät kotona välipalalla ja lähtivät mummulaan vaihtamaan renkaita. Olin kotona yksin noin 4,5 tuntia. Ihan luksusta. Leivoin täytekakkua äitienpäiväksi, kokeilin appelsiinimuffinsseja ja suklaakeksejä, imuroin, pyyhin pölyt, kävin pitkässä suihkussa, loikoilin sohvalla, nautin hiljaisuudesta ja rauhasta. Ah!

Äitienpäivän kunniaksi käytiin sunnuntaina miehen kanssa kahdestaan äitienpäivälounaalla läheisen hotellin ravintolassa. Olisi alunperin haluttu ottaa vauvakin mukaan, mutta koska ei saatu enää pöytävarausta sopivaan aikaan, pyydettiin mummua lapsenvahdiksi. Heräteltiin vauva unilta juuri ennen kuin lähdettiin ja annettiin pikaisesti lounasta. Vauva jäi ruokapöytään mummun kanssa kun lähdettiin. Mummu oli lähtenyt vauvan kanssa vaunukävelylle matkarattailla ja tyttö oli viihtynyt tosi hyvin. Vaavi oli riemuissaan kiljahdellut koirille ja linnuille. Mummu sanoi, että tulee mielellään hoitamaan vauvaa taas toistekin. Teki todella hyvää viettää pieni hetki kahdestaan miehen kanssa. Tärkeä sosiaalinen tukiverkosto. Lounaan jälkeen keiteltiin mummulle ja papalle kakkukahvit. Iltapäivällä vauva oli tosi väsynyt ja nukkui 2,5 tunnin päiväunet. Me miehen kanssa pötköteltiin sohvalla ja nukuttiin siinä päikkärit, niskat vinossa onnellisina mahat kakkua ja muffinssia täynnä. Alkuillasta käväistiin vielä kaupungilla kävelemässä ja haukkaamassa Mäkkärin huonot hampparit. Rento päivä.

Viime viikolla aloitin taas herkkulakon, tosin annoin itselleni äitienpäiväksi vapaapäivän siitä. Turkin reissun jälkeen olin aivan koukussa jäätelöön ja suklaaseen ja oli helppo syödä puoli litraa jäätelöä yhdessä illassa, joka päivä. Yhtenä päivänä lakon alettua olin selvästi aika ärhäkällä tuulella, mutta muuten on mennyt hyvin. Eilen herkuteltiin ja nyt taas lakko jatkuu. Sovittiin miehen kanssa, että vauvan synttärijuhliin asti ollaan näin. Hyvä suunnitelma.

Eipä täällä kummempaa, mukavaa viikkoa kaikille! Listaan jossain vaiheessa 11-kuisen vauvan juttuja tänne taas ylös. Sitten kun rauhassa ehdin. Ei ressiä.

Askarteluja ja syömisiä

Tehtiin vauvan kanssa mummuille äitienpäiväkortit tulevaa viikonloppua varten. Ei edes aluksi pitänyt askarrella niitä vaan suunnittelin kaupasta ostamista. Innostuin kuitenkin yhtenä päivänä itse puuhastelemaan. Tykkään askarrella kun siihen on aikaa ja syy. Samalla tein pari helppoa kukkakorttia, joista teen pienet kutsukortit vauvan kesäkuisille synttäreille.

Kortteihin piirrettiin viivoja

Valokuvapaperille kuva vauvasta piirroshommissa ja sormivärimaalausta.

Mummuille perinteinen käden kuva kortin etukanteen...

...ja jalan kuva takakanteen.

Toiselle mummulle laitettiin kortti postiin ja toista nähdään viikonloppuna.

Keksin yhtenä päivänä napata kuvan myös meidän syömäpuuhista. Vauva syö yleensä aina sekä kaupansoseita että sormiruokaa samalla aterialla. Sosetta puolikkaan purkillisen ja vaihtelevasti sormiruokaa. Tällä kertaa ruoka maistui aika hyvin:

Peruna-lohisosetta, makaronia, raejuustoa ja kurkkua

Makaronit jäi lautaselle, muu maistui.

Nam.

Ja hauskaakin oli!

Vasta hiljattain olen alkanut tarjoilla vauvalle ruokaa omalta muovilautaseltaan. Nyt tyttö jo malttaa noukkia ruokaa lautaselta eikä vain kaada sitä. Mahan täyttyessä lautanen saa kyllä kyytiä edelleen. :)