Terkkuja Kata Beachin lämmöstä palmujen alta! Toinen kokonainen reissupäivä menossa ja ollaan kotiuduttu hotelliin. Lento oli pitkä ja väsyttävä, ei saatu nukuttua yhtään. Onneks tää merimaisema, aurinko ja lomailu palkitsee nopeasti. Ja jäinen ananasjuoma. :) Tää eka hotelli on ihan rannassa. Kirjoitan enemmän näitä meidän reissukuulumisia sitten matkan jälkeen. Lapsi on kuitenkin pärjännyt hyvin, ollut tyytyväinen ja nauttinut uimisesta. Unetkin menny ok ja syömiset. Altaalla oltu nämä kaksi päivää. Illalla tulee nopeasti uni kaikille helteessä lököttelyn jälkeen. Halaukset kaikille rakkaille!
keskiviikko 27. tammikuuta 2016
perjantai 22. tammikuuta 2016
Raskausoireita ja varhaisultra
Aloitan ultrasta, en halua pitää ketään jännityksessä suotta. Kaikki on siis oikein hyvin! <3 Raskausviikkoja täsmälleen vastaava pienenpieni alkio oli tarrautunut ihan oikeaan paikkaan ja aloittanut elämänsä. Lääkäri löysi pikkukaverin heti helposti, mutta sykettä jouduttiin vähän etsimään eri puolilta. Lääkäri mittaili ensin minun sykettä ranteesta ja vertasi sitä ruudulla vilkkuvaan. Lopulta myös kuvaan saatiin selkeä 7 millin katkarapu, jonka keskellä läpätti. <3 Valitettavasti mies ei päässyt paikalle autosählinkien vuoksi. Oli kyllä tosi jännittävää. Sanoin lääkärille, että meillä on muutama huono kokemus ultrasta ja siksikin niin jännitti. Ja että olen aika realistinen raskaudesta, ts. tiedän riskit. Siihen lääkäri sanoi jotenkin, että tässä vaiheessa kun ollaan, niin on kuitenkin jo aika hyvin asiat. Siitä tuli tosi hyvä mieli, koska vaikutti kokeneelta lääkäriltä, meille entuudestaankin vähän tuttu mies. Sen hän vielä totesi, että jos halutaan tämän jälkeen lisää lapsia, niin sitten saadaan mennä yksityiselle sektorille. Kaksi lasta on se määrä, jonka kaupunki auttaa alulle. Tuli vain mieleen mainita tämäkin tässä, kun ei ole tullut aiemmin mieleen. Ja ihan järkeväähän se onkin. Kohdennetaan vähäiset resurssit tietysti heihin, jotka niitä enemmän tarvitsevat.
Ja nyt on pakko vielä tuulettaa, että JIHUUUUUUUU! <3 <3 <3
Raskausviikkoja on nyt siis 6+4, eli ihan alussa ollaan. Varasin kuitenkin jo neuvola-ajan ja se on heti matkan jälkeen. Ihmeellistä! Äitiysneuvolaan taas! Taas pissimään niihin tikkuihin ja keskustelemaan elintavoista. :)
Raskausoireita on alkanut kyllä myös tulla. Väsymystä on joka päivä, varsinkin jos nukun päiväunet lapsen uniaikaan, niin sen jälkeen iltapäivä on ihan toivoton. Illalla taas virkistyn ihmeellisesti ja jaksaisin valvoa vaikka puolille öin. Väsymyksen huomaa erityisesti myös silloin, jos päivässä on ollut jotain erikoista tai vähänkään raskasta. Vatsan toiminta on erilaista ja vatsa on herkempi kuin ennen. Maha menee helposti sekaisin ja sokerista tulee äkkiä huono olo, nm. testattu on. Ruokahalukin on vähentynyt toistaiseksi. Kun on vähän etova olo, niin ei kauheasti tee mieli vetää napaa täyteen. Etominen ilmenee aaltomaisesti: yhtäkkiä tulee ja samalla tavalla lähtee. Pieni juominen tai syöminen yleensä auttaa. Herkkyyttä myös ilmassa. Tyhmienkin draamaleffojen lopussa kostuu silmät. Välillä alavatsaa vähän jomottelee kevyesti, ei mitään suurta. Nämä kaikki oireilut on alkaneet tällä raskausviikolla.
On ollut hassua, että raskauden alettua on tuntunut, että vatsa on jopa pienentynyt. Mutta se johtuu siitä, että ei ole ollut sitä ruokahalua niin en ole syönyt paljonkaan leipää, sokeria, tms. Ei siis turvota. Painokin on pudonnut itsestään. Tosin luulenpa, että tämä on ohimenevä vaihe. Muistelen jotain tällaista edellisestäkin raskaudesta ja kyllä sitä ruokahalua sitten välillä riittikin. :)
Nyt voidaan vihdoin keskittyä pakkaamiseen ja matkalle lähtemiseen. Lento on sunnuntaina illalla. Perillä ollaan maanantaina aamulla Suomen aikaa. Reilut 10 tuntia kestää menolento. Thaimaassa on keskipäivä meidän saapuessa sinne. Aikaero on 7 tuntia. Odotan jo kovasti, että päästään sinne perille ja rauhoittumaan, nauttimaan kauan odotetusta lomasta. Ehkäpä kirjoittelen huomenna vielä reissuunlähtöfiilikset. Loman aikana luultavasti en kirjoittele tänne, ellen saa puhelimeen erityisen hyvää wifi-yhteyttä. Ja muutenkin pidetään lomaa somesta ym.
Ja nyt on pakko vielä tuulettaa, että JIHUUUUUUUU! <3 <3 <3
Raskausviikkoja on nyt siis 6+4, eli ihan alussa ollaan. Varasin kuitenkin jo neuvola-ajan ja se on heti matkan jälkeen. Ihmeellistä! Äitiysneuvolaan taas! Taas pissimään niihin tikkuihin ja keskustelemaan elintavoista. :)
Raskausoireita on alkanut kyllä myös tulla. Väsymystä on joka päivä, varsinkin jos nukun päiväunet lapsen uniaikaan, niin sen jälkeen iltapäivä on ihan toivoton. Illalla taas virkistyn ihmeellisesti ja jaksaisin valvoa vaikka puolille öin. Väsymyksen huomaa erityisesti myös silloin, jos päivässä on ollut jotain erikoista tai vähänkään raskasta. Vatsan toiminta on erilaista ja vatsa on herkempi kuin ennen. Maha menee helposti sekaisin ja sokerista tulee äkkiä huono olo, nm. testattu on. Ruokahalukin on vähentynyt toistaiseksi. Kun on vähän etova olo, niin ei kauheasti tee mieli vetää napaa täyteen. Etominen ilmenee aaltomaisesti: yhtäkkiä tulee ja samalla tavalla lähtee. Pieni juominen tai syöminen yleensä auttaa. Herkkyyttä myös ilmassa. Tyhmienkin draamaleffojen lopussa kostuu silmät. Välillä alavatsaa vähän jomottelee kevyesti, ei mitään suurta. Nämä kaikki oireilut on alkaneet tällä raskausviikolla.
On ollut hassua, että raskauden alettua on tuntunut, että vatsa on jopa pienentynyt. Mutta se johtuu siitä, että ei ole ollut sitä ruokahalua niin en ole syönyt paljonkaan leipää, sokeria, tms. Ei siis turvota. Painokin on pudonnut itsestään. Tosin luulenpa, että tämä on ohimenevä vaihe. Muistelen jotain tällaista edellisestäkin raskaudesta ja kyllä sitä ruokahalua sitten välillä riittikin. :)
Nyt voidaan vihdoin keskittyä pakkaamiseen ja matkalle lähtemiseen. Lento on sunnuntaina illalla. Perillä ollaan maanantaina aamulla Suomen aikaa. Reilut 10 tuntia kestää menolento. Thaimaassa on keskipäivä meidän saapuessa sinne. Aikaero on 7 tuntia. Odotan jo kovasti, että päästään sinne perille ja rauhoittumaan, nauttimaan kauan odotetusta lomasta. Ehkäpä kirjoittelen huomenna vielä reissuunlähtöfiilikset. Loman aikana luultavasti en kirjoittele tänne, ellen saa puhelimeen erityisen hyvää wifi-yhteyttä. Ja muutenkin pidetään lomaa somesta ym.
torstai 21. tammikuuta 2016
Säätöäääää
Eilinen oli ihan säätöpäivä. Aloin jo kirjoitella siitä illalla, mutta ehkäpä tämä suppeampi katsaus nyt kuitenkin riittää. Siis auto ei lähtenyt käyntiin aamulla ja suunnitelmat meni uusiksi. Meillä oli lapsen lääkärineuvola päivällä ja mentiin sinne sitten bussilla. Samaan aikaan anopin kanssa piti sählätä ja viestitellä turvaistuimen irrotusasiaa. Ei olla irrotettu istuinta vielä aiemmin ja nyt haluttiin asentaa se mummun ja papan autoon reissua varten. Minä olen koko ajan sanonut, että olisi paaaaljon kätevämpää mennä omilla autoilla. Olisi autossa tilaa hengittää ja matkalaukut sopisi hyvin. Vaan ei, kaikki muut haluavat ahtautua yhteen muka-suureen autoon. Neljän aikuisen tavarat kahdeksi viikoksi. Yhden taaperon vaipat, ruoat, tarvikkeet, lelut ym. Monta käsimatkatavaraa. Rattaat. Lisäksi ne viisi ihmistä. Jep. No mies ähräsi iltapäivällä tunnin pakkasessa ja sai vihdoin istuimen irrotettua. Nyt sovitellaan laukkuja, rattaita ja muita kamppeita autoon. Minä en edes tiedä vielä, montako laukkua meiltä yhteensä tulee, ja nuo muut näyttävät jo päättäneen asian minun puolesta. Minä taas olen sellainen, että haluan kaiken tarpeellisen mukaan. En jaksa reissussa alkaa etsiä ensimmäisellä viikolla vaippoja lapselle tai vaatteita itselle, kun niitä kerran voi ottaa mukaan kotoa.
Muutenkin viime päivinä olen joutunut jonkinlaisen säätämisen keskelle. Se stressaa, kun omiakin asioita olisi ajateltavana. Anoppi jännittää matkaa kauheasti ja on viestitellyt minulle kaikenlaisista asioista ja murehtinut ja säätänyt, kysellyt matkalaukkujen mittoja ja rahanvaihtoasioita. Ja minuun valitettavasti tarttuu jännitys ja muutkin toisten tunteet. Jos joku on hyvällä tuulella, se tarttuu minuun. Jos joku on ahdistunut, sekin tarttuu. Se voi liittyä erityisherkkyyteen, josta kirjoitan joskus toiste lisää. Mutta ärsyttää, kun toiset stressaa silloin kun minä en. Olen yrittänyt nyt keskittyä ajattelemaan matkaa ensisijaisesti meidän perheen matkana, en matkana joka tehdään anopin kanssa. Se on helpottanut. Voidaan tehdä kaikki niin kuin itse halutaan ja tehdä meidän näköinen loma. Jos anoppi stressaa, meidän ei silti tartte, koska me on tehty näitä matkoja ennenkin ja kaikki on mennyt ihan hyvin aina. Meillä on omat lomasysteemimme ja suunnitelmamme.
Muutenkin on alkanut tulla nyt anoppi korvista ulos. Ei pahalla, mutta on oltu taas niin paljon tekemisissä. Hehheh, ja kahden viikon loma edessä. On ärsyttänyt mm. se, että kun minä olen harkinnut pienen käsimatkatavaralaukun ostamista, hän meni ostamaan sellaisen itselleen ja sanoi vain, että meidän tavaroita mahtuu sinne heidän laukkuun, että ei tarvita omaa. Höh, haluan oman laukun. Kun sanoin, että täytynee ostaa lapselle jokin kiva uusi tarrakirja matkalle, mummu heti sanoi, että hän ostaa. Hän osti myös lapselle toiset kesäkengät, kun ei nähtävästi tykännyt meidän ostamista. Kaiken tämän hän tekee pelkkään ystävällisyyteen verhoten. Ärsyttävää. Sekin harmittaa, että mies kertoi hänelle raskaudesta matkaa ja muita asioita varten, niin tuntuu, ettei hän ole yhtään innoissaan tai iloinenkaan. Onnitteli kyllä, mutta ei yhtään hymyillyt ja muutenkin puhunut toisesta lapsesta vain kerran, sivulauseessa. Vaikka meille tämä on hurjan suuri ja iloinen asia. Minä en malttanut olla kertomatta minun vanhemmille, kun ultra niin jännitti. Minun äitini oli selvästi todella riemuissaan ja onnellinen, hihkui ja iloitsi, vaikka tietääkin varsin hyvin alkuraskauden realiteetit ja epävarmuudet. Olenkin tässä kaikessa hötäkässä kaivannut omia vanhempiani. Onneksi he varmaan tulevat käymään lauantaina.
Ymmärrän kyllä, että anoppi on nyt vain todella jännittynyt tulevasta matkasta eikä varmaan siksikään osaa nyt ajatella muuta kuin omia asioitaan. On silti vaikeaa, kun hänen tunteensa tarttuvat minuun niin herkästi ja hän kaataa minun päälleni huoliaan. Itsellä on omatkin huolet ja mietteet. Kiva kuitenkin, että lähtevät meidän kanssa ja muutenkin, kun eivät ole näin pitkällä vielä käyneet. Matkasta tulee varmasti oikein mukava.
Muutenkin viime päivinä olen joutunut jonkinlaisen säätämisen keskelle. Se stressaa, kun omiakin asioita olisi ajateltavana. Anoppi jännittää matkaa kauheasti ja on viestitellyt minulle kaikenlaisista asioista ja murehtinut ja säätänyt, kysellyt matkalaukkujen mittoja ja rahanvaihtoasioita. Ja minuun valitettavasti tarttuu jännitys ja muutkin toisten tunteet. Jos joku on hyvällä tuulella, se tarttuu minuun. Jos joku on ahdistunut, sekin tarttuu. Se voi liittyä erityisherkkyyteen, josta kirjoitan joskus toiste lisää. Mutta ärsyttää, kun toiset stressaa silloin kun minä en. Olen yrittänyt nyt keskittyä ajattelemaan matkaa ensisijaisesti meidän perheen matkana, en matkana joka tehdään anopin kanssa. Se on helpottanut. Voidaan tehdä kaikki niin kuin itse halutaan ja tehdä meidän näköinen loma. Jos anoppi stressaa, meidän ei silti tartte, koska me on tehty näitä matkoja ennenkin ja kaikki on mennyt ihan hyvin aina. Meillä on omat lomasysteemimme ja suunnitelmamme.
Muutenkin on alkanut tulla nyt anoppi korvista ulos. Ei pahalla, mutta on oltu taas niin paljon tekemisissä. Hehheh, ja kahden viikon loma edessä. On ärsyttänyt mm. se, että kun minä olen harkinnut pienen käsimatkatavaralaukun ostamista, hän meni ostamaan sellaisen itselleen ja sanoi vain, että meidän tavaroita mahtuu sinne heidän laukkuun, että ei tarvita omaa. Höh, haluan oman laukun. Kun sanoin, että täytynee ostaa lapselle jokin kiva uusi tarrakirja matkalle, mummu heti sanoi, että hän ostaa. Hän osti myös lapselle toiset kesäkengät, kun ei nähtävästi tykännyt meidän ostamista. Kaiken tämän hän tekee pelkkään ystävällisyyteen verhoten. Ärsyttävää. Sekin harmittaa, että mies kertoi hänelle raskaudesta matkaa ja muita asioita varten, niin tuntuu, ettei hän ole yhtään innoissaan tai iloinenkaan. Onnitteli kyllä, mutta ei yhtään hymyillyt ja muutenkin puhunut toisesta lapsesta vain kerran, sivulauseessa. Vaikka meille tämä on hurjan suuri ja iloinen asia. Minä en malttanut olla kertomatta minun vanhemmille, kun ultra niin jännitti. Minun äitini oli selvästi todella riemuissaan ja onnellinen, hihkui ja iloitsi, vaikka tietääkin varsin hyvin alkuraskauden realiteetit ja epävarmuudet. Olenkin tässä kaikessa hötäkässä kaivannut omia vanhempiani. Onneksi he varmaan tulevat käymään lauantaina.
Ymmärrän kyllä, että anoppi on nyt vain todella jännittynyt tulevasta matkasta eikä varmaan siksikään osaa nyt ajatella muuta kuin omia asioitaan. On silti vaikeaa, kun hänen tunteensa tarttuvat minuun niin herkästi ja hän kaataa minun päälleni huoliaan. Itsellä on omatkin huolet ja mietteet. Kiva kuitenkin, että lähtevät meidän kanssa ja muutenkin, kun eivät ole näin pitkällä vielä käyneet. Matkasta tulee varmasti oikein mukava.
maanantai 18. tammikuuta 2016
Reissustressiä, ihailua ja ristiriitaisia ajatuksia
Monenlaista mielessä, kasapäin kaikkea pientä tekemistä ja matkavalmistelua. Äitiysneuvolaan soittamista, kuivien reissueväiden ostamista, lapsen kesähatun etsimistä kaupoista, rahanvaihtoa, henkkamaukan paketin odottamista ja jos se ei ehdi ajoissa, reissuvaatteiden ostamista lapselle. Kodin siistimistä, ultran odotusta, matkalaukun ostoharkintaa, asuntoasioita, pyykinpesua, ystävien näkemisiä, ristiriitaisia ajatuksia uudesta vauvasta. Kauheasti kaikkea ajateltavaa.
Viikonloppuna näin paljon mun ystäviä, mikä oli ihanaa. Toisaalta se vei jonkin verran energiaa. Olin molempina päivinä tosi väsynyt. Sen olenkin nyt huomannut, että ylimääräiset tohinat on alkaneet uuvuttaa ehkä enemmän kuin ennen. Onneksi reissussa voidaan huilata, ei ole pakko tehdä mitään ihmeempää jos ei jaksa. Voi ottaa päikkäreitä ja ottaa rennosti. Harmi vain anopista ei pääse sielläkään eroon. ;)
Iltaisin sängyssä pyörii mielessä ristiriitaisia ajatuksia vauvasta. Millaista arki tulee olemaan ja rakastanko toista vauvaa yhtä paljon kuin esikoista? Miten voi rakastaa niin paljon jotain toistakin lasta? Entä kärsiikö esikoinen sisaruksen syntymästä, tunteeko tulleensa syrjäytetyksi? Oikeasti uskon, että kaikki menee lopulta hyvin ja nelihenkisen perheen luonnollinen dynamiikka löytyy. Nyt on oltu niin tiivis kolmikko ja raskaus on vasta niin alussa. Varmaan saakin olla epävarma kaikesta?
Samalla olen ajatellut, miten tärkeitä minun omat sisarukset on minulle edelleen. Ja että kuinka keskeisiä henkilöitä he on olleet minun lapsuudessa. Haluan tarjota saman kokemuksen myös meidän lapselle. Sen miten ihanaa on kun on kotona joku muukin lapsi seurana, leikkikaverina, riitapukarina, esikuvana, vertaistukena. Sen kun voi kasvaa yhdessä ja eri elämäntilanteissa aina kuitenkin luottaa siskolta tai veljeltä saatuun tukeen. Vaikka välillä oltaisiinkin etäämmällä tai elämät olisi erilaiset.
Minä ihailen jokaista sisarustani ja rakastan heitä. Ylpeydellä katselen kun pikkuveli toteuttaa suuria unelmiaan ja ottaa vastaan vaativiakin työtehtäviä. Suhtautuu niin rohkeasti elämään ja luottaa itseensä. Tekee paljon töitä tärkeän tavoitteensa eteen. Toivon, että voisin olla samanlainen, yhtä rohkea ja sinnikäs. Isoveljessä ihailen mm. hänen taitoaan ajatella ja puhua niin viisaasti ja vakuuttavasti. Pidän tosi paljon hänen arvoistaan ja asenteestaan elämään. Opin häneltä valtavasti aina lyhyessäkin ajassa: elämästä, rohkeudesta, onnellisuudesta. Isosiskostani huokuu lempeys ja toisista huolehtiminen. Hänen seurassaan on helppo olla. Hän on ollut ja on edelleen esikuvani monessa asiassa. Ihailen hänen menestymistään ja taitoaan työssä ja hänen tapaansa olla äiti. Sisaruksilta voi saada niin paljon. On rikkaus, että jokaisen elämä menee vähän omia uriaan. Silti sisarukset ovat aina tärkeää perhettä. Näitä mietin tässä yhtenä iltana, kun mietin kaikkea tähän raskauteen liittyvää.
Tänä iltana sain migreenin kun istuin vessan lattialla lapsen pottaseurana. Vessan valo häikäisi ja lapsi kailotti korvan vieressä omaa ihanaa lauluaan. Lauloi siis todella kovaäänisesti ja tutki pottakirjojaan. Rakkaus. <3 Samalla juteltiin miehen kanssa pari sanaa tulevan kodin remontista. Aika pian jo huomasin, että nyt alkaa silmissä säkenöidä ja onneksi pääsinkin pian lepäämään. Migreeni meni yllättävän nopeasti ohi. Liikaa varmaan ajateltavaa nyt ollut.
Nyt nukkumaan. Toivottavasti uni tulee nopeasti. Tuuletin ja vaihdoin tänään petivaatteetkin. Mies pelaa Diabloa kaverinsa kanssa netissä. Se saa jäädä valvomaan. Hyvää yötä!
Viikonloppuna näin paljon mun ystäviä, mikä oli ihanaa. Toisaalta se vei jonkin verran energiaa. Olin molempina päivinä tosi väsynyt. Sen olenkin nyt huomannut, että ylimääräiset tohinat on alkaneet uuvuttaa ehkä enemmän kuin ennen. Onneksi reissussa voidaan huilata, ei ole pakko tehdä mitään ihmeempää jos ei jaksa. Voi ottaa päikkäreitä ja ottaa rennosti. Harmi vain anopista ei pääse sielläkään eroon. ;)
Iltaisin sängyssä pyörii mielessä ristiriitaisia ajatuksia vauvasta. Millaista arki tulee olemaan ja rakastanko toista vauvaa yhtä paljon kuin esikoista? Miten voi rakastaa niin paljon jotain toistakin lasta? Entä kärsiikö esikoinen sisaruksen syntymästä, tunteeko tulleensa syrjäytetyksi? Oikeasti uskon, että kaikki menee lopulta hyvin ja nelihenkisen perheen luonnollinen dynamiikka löytyy. Nyt on oltu niin tiivis kolmikko ja raskaus on vasta niin alussa. Varmaan saakin olla epävarma kaikesta?
Samalla olen ajatellut, miten tärkeitä minun omat sisarukset on minulle edelleen. Ja että kuinka keskeisiä henkilöitä he on olleet minun lapsuudessa. Haluan tarjota saman kokemuksen myös meidän lapselle. Sen miten ihanaa on kun on kotona joku muukin lapsi seurana, leikkikaverina, riitapukarina, esikuvana, vertaistukena. Sen kun voi kasvaa yhdessä ja eri elämäntilanteissa aina kuitenkin luottaa siskolta tai veljeltä saatuun tukeen. Vaikka välillä oltaisiinkin etäämmällä tai elämät olisi erilaiset.
Minä ihailen jokaista sisarustani ja rakastan heitä. Ylpeydellä katselen kun pikkuveli toteuttaa suuria unelmiaan ja ottaa vastaan vaativiakin työtehtäviä. Suhtautuu niin rohkeasti elämään ja luottaa itseensä. Tekee paljon töitä tärkeän tavoitteensa eteen. Toivon, että voisin olla samanlainen, yhtä rohkea ja sinnikäs. Isoveljessä ihailen mm. hänen taitoaan ajatella ja puhua niin viisaasti ja vakuuttavasti. Pidän tosi paljon hänen arvoistaan ja asenteestaan elämään. Opin häneltä valtavasti aina lyhyessäkin ajassa: elämästä, rohkeudesta, onnellisuudesta. Isosiskostani huokuu lempeys ja toisista huolehtiminen. Hänen seurassaan on helppo olla. Hän on ollut ja on edelleen esikuvani monessa asiassa. Ihailen hänen menestymistään ja taitoaan työssä ja hänen tapaansa olla äiti. Sisaruksilta voi saada niin paljon. On rikkaus, että jokaisen elämä menee vähän omia uriaan. Silti sisarukset ovat aina tärkeää perhettä. Näitä mietin tässä yhtenä iltana, kun mietin kaikkea tähän raskauteen liittyvää.
Tänä iltana sain migreenin kun istuin vessan lattialla lapsen pottaseurana. Vessan valo häikäisi ja lapsi kailotti korvan vieressä omaa ihanaa lauluaan. Lauloi siis todella kovaäänisesti ja tutki pottakirjojaan. Rakkaus. <3 Samalla juteltiin miehen kanssa pari sanaa tulevan kodin remontista. Aika pian jo huomasin, että nyt alkaa silmissä säkenöidä ja onneksi pääsinkin pian lepäämään. Migreeni meni yllättävän nopeasti ohi. Liikaa varmaan ajateltavaa nyt ollut.
Nyt nukkumaan. Toivottavasti uni tulee nopeasti. Tuuletin ja vaihdoin tänään petivaatteetkin. Mies pelaa Diabloa kaverinsa kanssa netissä. Se saa jäädä valvomaan. Hyvää yötä!
torstai 14. tammikuuta 2016
Vuotokyttäilyä, väsymystä, uutta kotia ja muuta
Mulla oli tänään luultavasti pieni ruokamyrkytys. Lämmitin lounasruoan vähän huonosti ja pari tuntia siitä tuli maha kipeäksi ja vetämätön olo. Iltapäivällä ovella piipahtaneen anopin mielestä olin kalpea. Puhti pois. Peruin pt-treenit, harmitti. Tuntui, että vain laiskottelen, vaikka kuitenkin keho tuntui voimattomalta lähteä rehkimään. Miten onkaan niin vaikea antaa armoa itselleen edes sairaana?
Tämä päivä on ollut yhtä odottamista ja jahkailua. Olen odottanut päivän etenemistä, illan harrastuksia, miehen tulemista töistä, viikonloppua. Voimat on ehkä muutenkin olleet vähän kateissa koko päivän, niin ei ole jaksanut puuhastellakaan mitään ihmeempää. Yrittänyt kyllä, mutta en ole saanut tehtyä mitään oikein loppuun.
Viime yö oli taas aika huono. Voidessaan hyvin lapsi nukkuu yöt heräilemättä ja itkemättä. Siksi itkeskelyt ovat aika selkeä merkki hampaista tai painajaisista. Nyt epäilen hampaita, taas. Ylös taakse oli puhjennut jo osa isosta puruhampaasta. En tiedä milloin, kun pari päivää sitten sen sieltä yllättäen bongasin lapsen kikattaessa suu ammollaan. Alhaallakin kulmahampaat loistavat ikenen läpi. Suppoja vaan reilusti matkalaukkuun mukaan.
Minä olen taas viime päivinä valitettavasti muistanut alkaa kytätä vuotoja vessareissuilla. Äh tyhmää. Mieleen on palannut viime raskauden alkuaika, joka taisikin olla aika stressaava ennen kuin uskalsi luottaa raskauden jatkumiseen. Rentoutuminen tapahtui ehkä joskus rv 10-12. Olin jo unohtanut, kuinka jännittäviä nämä ensiviikot ovat. Sekä iloisesti että piinaavasti. Vessassa sydän pamppailee kauhusta, mutta onneksi turhaan: ei punaisia vuotoja. Eikä nämä tämmöiset ruokamyrkytykset ainakaan huojenna mieltä, kun ne ovat kai aina riski raskaudelle.
Mies on ihana. Käy lapsen kanssa taaperojumpassa ja hoitaa minun kaupunkiasioita töidensä lomassa. Jaksaa auttaa ja ymmärtää. Laittaa tiskejä ja vie roskia. Halaa ja pussaa. Oon niin ylpeä hänestä. Hyvä isä ja aviomies. Oon ihan rakastunut edelleen.
Päiväunet on maistuneet nyt mullekin lähes joka päivä. Välillä sohvalla viltin alla, mutta sängyssä saa parhaan levon. Oon kyllä valvonukin välillä liian myöhään. Eilenkin halusin vielä iltamyöhällä kokeilla uudet henkkamaukan bikinit, jotka olin tilannut netistä. Halusin samalla tehdä palautuspaketin valmiiksi, jotta saan sen äkkiä postiin. Bikinihousut halusin siis vaihtaa, kun koko 40 oli mulle liian pieni! Siis aika järkyttävää. Mutta pakkohan ne on vaihtaa isommiksi. Vaikka sielua korventaa nuo koot. Ne housut oli kyllä muutenkin sellaiset pienet kangaspalaset, että mieluiten otan kuitenkin riittävän isot, vaikka ne olisivat sitten kokoa 42 tai jopa 44. Onhan mulla luonnostaan melko iso takamus, mutta. Uskottelen itselleni että niissä oli pienipyllyisten naisten mitoitus. Hahhahhah!
Meidän olohuoneen ikkuna on ihan jäässä. Ollut kovista pakkasista lähtien. Nyt on vähän alkanut yläreunasta sulaa. Eilen teki mieli hakea autosta raappa ja sillä raaputtaa lasi puhtaaksi. Häiritsee kun ei näe ulos. Jostain kai pääsee kosteutta lasien väliin. Toki ihan kaunista jäätaidetta.
Asuntoasiatkin on olleet mielessä. Meidän unelma-asunnon tämänhetkinen omistaja on luvannut irtisanoa vuokralaiset tässä kuussa. Uskon kun näen. Toivon, että saadaan hoidettua kaupat mahdollisimman pian matkan jälkeen. Olisi ihana saada asiaa eteenpäin. Vuokralaisilla on nimittäin puolen vuoden irtisanomisaika, joten paljon riippuu heistä, ehditäänkö remontoida ja muuttaa sopivasti ennen toisen lapsen syntymää. Tiukille saattaa mennä tai sitten ei.
Kukaan muu ei tunnu täysin ymmärtävän minun pointtia siitä, että en halua muuttaa ja synnyttää samaan aikaan. Minusta olisi hyvä muuttaa viimeistään 2 kk ennen synnytystä, jotta ehditään asettua uuteen paikkaan ja laittaa tavarat rauhassa paikoilleen. Ehdittäisiin vähän tehdä kotia. Vastasyntyneen kanssa muutto ei houkuta ei. Meillä on ihan sopeutuvainen taaperoinen, mutta minulle on jäänyt jostain opiskeluista tms. mieleen, kun on puhuttu elämän suurista kriiseistä. Kriisillä viittaan siis mihin tahansa suureen muutokseen elämässä. Se voi olla vaikkapa uusi ihmissuhde, työpaikan vaihtuminen, läheisen kuolema, muutto, mikä vaan vähän isompi juttu. Jos aikuisella on liikaa näitä kaikkia muutoksia elämässään esim. vuoden aikana, se uuvuttaa/stressaa. Haluan välttää aiheuttamasta tämmöistä stressiä meidän esikoiselle. Ja lapset varmaan reagoivat vielä aikuisia herkemmin. Ja itseänikin haluaisin säästää. Voin jo kuvitella itseni laatikkopinoihin tympääntyneenä, yrittämässä vastata kahden pienen lapsen tarpeisiin yhtä aikaa, hui. Yritän ajatella myönteisesti, että kyllä vuokralaiset varmaan haluavat lähteä mahdollisimman pian, mutta ei se ole varmaa. Ei ole myöskään varmaa, että remontti sujuu jouhevasti ja nopeasti, koska kaikkea voi aina tulla vastaan. Silti ihana jo varovasti fiilistellä uutta kotia, miettiä remonttia ja pohtia sisustusratkaisuja. Listaihmisenä teen varmaan taas jonkun listan, johon luettelen kaikkia juttuja, joita uudessa kodissa täytyy olla.
Huomenna on ihana perjantai. Ajattelin leipoa lauantaita varten. Jotain pientä hyvää ystäville. Ruokaakin täytyy laittaa. Makaronilaatikon ajattelin sutkaista uuniin, kun lapsi on viime päivinä syönyt vähän huonosti. Jospa se maistuisi huomenna. Iltapäivällä täytyy muistaa mennä optikolle piilareita ostamaan.
Tämä päivä on ollut yhtä odottamista ja jahkailua. Olen odottanut päivän etenemistä, illan harrastuksia, miehen tulemista töistä, viikonloppua. Voimat on ehkä muutenkin olleet vähän kateissa koko päivän, niin ei ole jaksanut puuhastellakaan mitään ihmeempää. Yrittänyt kyllä, mutta en ole saanut tehtyä mitään oikein loppuun.
Viime yö oli taas aika huono. Voidessaan hyvin lapsi nukkuu yöt heräilemättä ja itkemättä. Siksi itkeskelyt ovat aika selkeä merkki hampaista tai painajaisista. Nyt epäilen hampaita, taas. Ylös taakse oli puhjennut jo osa isosta puruhampaasta. En tiedä milloin, kun pari päivää sitten sen sieltä yllättäen bongasin lapsen kikattaessa suu ammollaan. Alhaallakin kulmahampaat loistavat ikenen läpi. Suppoja vaan reilusti matkalaukkuun mukaan.
Minä olen taas viime päivinä valitettavasti muistanut alkaa kytätä vuotoja vessareissuilla. Äh tyhmää. Mieleen on palannut viime raskauden alkuaika, joka taisikin olla aika stressaava ennen kuin uskalsi luottaa raskauden jatkumiseen. Rentoutuminen tapahtui ehkä joskus rv 10-12. Olin jo unohtanut, kuinka jännittäviä nämä ensiviikot ovat. Sekä iloisesti että piinaavasti. Vessassa sydän pamppailee kauhusta, mutta onneksi turhaan: ei punaisia vuotoja. Eikä nämä tämmöiset ruokamyrkytykset ainakaan huojenna mieltä, kun ne ovat kai aina riski raskaudelle.
Mies on ihana. Käy lapsen kanssa taaperojumpassa ja hoitaa minun kaupunkiasioita töidensä lomassa. Jaksaa auttaa ja ymmärtää. Laittaa tiskejä ja vie roskia. Halaa ja pussaa. Oon niin ylpeä hänestä. Hyvä isä ja aviomies. Oon ihan rakastunut edelleen.
Päiväunet on maistuneet nyt mullekin lähes joka päivä. Välillä sohvalla viltin alla, mutta sängyssä saa parhaan levon. Oon kyllä valvonukin välillä liian myöhään. Eilenkin halusin vielä iltamyöhällä kokeilla uudet henkkamaukan bikinit, jotka olin tilannut netistä. Halusin samalla tehdä palautuspaketin valmiiksi, jotta saan sen äkkiä postiin. Bikinihousut halusin siis vaihtaa, kun koko 40 oli mulle liian pieni! Siis aika järkyttävää. Mutta pakkohan ne on vaihtaa isommiksi. Vaikka sielua korventaa nuo koot. Ne housut oli kyllä muutenkin sellaiset pienet kangaspalaset, että mieluiten otan kuitenkin riittävän isot, vaikka ne olisivat sitten kokoa 42 tai jopa 44. Onhan mulla luonnostaan melko iso takamus, mutta. Uskottelen itselleni että niissä oli pienipyllyisten naisten mitoitus. Hahhahhah!
Meidän olohuoneen ikkuna on ihan jäässä. Ollut kovista pakkasista lähtien. Nyt on vähän alkanut yläreunasta sulaa. Eilen teki mieli hakea autosta raappa ja sillä raaputtaa lasi puhtaaksi. Häiritsee kun ei näe ulos. Jostain kai pääsee kosteutta lasien väliin. Toki ihan kaunista jäätaidetta.
Asuntoasiatkin on olleet mielessä. Meidän unelma-asunnon tämänhetkinen omistaja on luvannut irtisanoa vuokralaiset tässä kuussa. Uskon kun näen. Toivon, että saadaan hoidettua kaupat mahdollisimman pian matkan jälkeen. Olisi ihana saada asiaa eteenpäin. Vuokralaisilla on nimittäin puolen vuoden irtisanomisaika, joten paljon riippuu heistä, ehditäänkö remontoida ja muuttaa sopivasti ennen toisen lapsen syntymää. Tiukille saattaa mennä tai sitten ei.
Kukaan muu ei tunnu täysin ymmärtävän minun pointtia siitä, että en halua muuttaa ja synnyttää samaan aikaan. Minusta olisi hyvä muuttaa viimeistään 2 kk ennen synnytystä, jotta ehditään asettua uuteen paikkaan ja laittaa tavarat rauhassa paikoilleen. Ehdittäisiin vähän tehdä kotia. Vastasyntyneen kanssa muutto ei houkuta ei. Meillä on ihan sopeutuvainen taaperoinen, mutta minulle on jäänyt jostain opiskeluista tms. mieleen, kun on puhuttu elämän suurista kriiseistä. Kriisillä viittaan siis mihin tahansa suureen muutokseen elämässä. Se voi olla vaikkapa uusi ihmissuhde, työpaikan vaihtuminen, läheisen kuolema, muutto, mikä vaan vähän isompi juttu. Jos aikuisella on liikaa näitä kaikkia muutoksia elämässään esim. vuoden aikana, se uuvuttaa/stressaa. Haluan välttää aiheuttamasta tämmöistä stressiä meidän esikoiselle. Ja lapset varmaan reagoivat vielä aikuisia herkemmin. Ja itseänikin haluaisin säästää. Voin jo kuvitella itseni laatikkopinoihin tympääntyneenä, yrittämässä vastata kahden pienen lapsen tarpeisiin yhtä aikaa, hui. Yritän ajatella myönteisesti, että kyllä vuokralaiset varmaan haluavat lähteä mahdollisimman pian, mutta ei se ole varmaa. Ei ole myöskään varmaa, että remontti sujuu jouhevasti ja nopeasti, koska kaikkea voi aina tulla vastaan. Silti ihana jo varovasti fiilistellä uutta kotia, miettiä remonttia ja pohtia sisustusratkaisuja. Listaihmisenä teen varmaan taas jonkun listan, johon luettelen kaikkia juttuja, joita uudessa kodissa täytyy olla.
Huomenna on ihana perjantai. Ajattelin leipoa lauantaita varten. Jotain pientä hyvää ystäville. Ruokaakin täytyy laittaa. Makaronilaatikon ajattelin sutkaista uuniin, kun lapsi on viime päivinä syönyt vähän huonosti. Jospa se maistuisi huomenna. Iltapäivällä täytyy muistaa mennä optikolle piilareita ostamaan.
maanantai 11. tammikuuta 2016
Odottamisia ja ystäväaikaa
Ajattelin, että nämä pari viikkoa ennen varhaisultraa varmaan menevätkin tällä kertaa melko nopeasti, kun on pikkuneidin kanssa kaikenlaista touhua. Vaan kylläpä taas päivät tuntuvat vaihtuvan niin hitaasti. Ultraan on vielä lähes kaksi viikkoa, samoin Thaimaan matkaan. Molempia olen jo odottanut ja ajatellut, vuoron perään. Heh.
No oikeasti olen yrittänyt olla ajattelematta kauheasti tätä raskautta, kun tämä on niin alussa vasta. Sitä olen kuitenkin huomannut pyöritteleväni välillä mielessä, että entä jos ultrassa selviää, ettei siellä olekaan ketään, niin miten käytännössä tyhjennys tapahtuu. Ultrasta kun on vain kaksi päivää Thaimaan lentoon. En halua edes ajatella, että en voisikaan lähteä matkalle. Hyvä että pystyn sen edes kirjoittamaan tähän. Tottakai matka onnistuu ja vauva siellä olla möllöttää. Näin yritän itseäni psyykata. Ajattelen, että liikaa ei kannata murehtia, mutta silti siitä huolimatta mieleen pyrkii epäilyksiä ja pelkoja. On vaikea vastustaa niitä, kun ei toisaalta ole todisteita hyvästä onnestakaan.
Matkaa odotan myös innolla ja valmistelut alkavat olla ihan kunnossa. Ihana ajatella, että saadaan olla taas kaksi viikkoa yhdessä miehen kanssa, ottaa rennosti ja antaa kostean lämmön tunkeutua ihoon ja joka soluun. Minä nimenomaan nautin siitä lämmöstä. Mulle paras paikka asuakin olisi varmaan joku lämpöisempi maa, jossa olisi myös rennompi elämänrytmi. Muutamia vuosia sitten Barcelonasta mieleen jäi, kun paikalliset ihmiset kävelivät kadulla niin rauhallisesti, nautiskellen hetkestä. Täällä pakkasessa ei tee mieli hidastaa tahtia. Vaikka kannattaisi kyllä ehkä.
Ensi viikonloppuna olen kutsunut joitain minun naispuolisia ystäviä meille kylään. Mies lähtee lapsen kanssa mummulaan iltapäiväksi, niin saadaan olla naisten kesken. Teen pientä purtavaa ja varmaan ollaan vain. Olisin halunnut tarjota ystäville jotain pientä hemmottelua, esim. minimanikyyrejä, mutta ehkä se jää toiseen kertaan. Olen voimakkaasti sitä mieltä, että jokainen tarvitsee välillä vapaa-aikaa, ilman lapsia ja ilman töitä. Uskon, että ihminen voi paremmin, kun saa välillä olla itsekseen tai pelkästään ystäviensä kanssa. Huomaan välillä itsekin, että perheen yhteisen ajan ollessa kortilla ei tee mieli olla erossa miehestä ja lapsesta. Silti koen, että pieni oma hetki piristää. Ihmisen sisin on niin monimutkainen ja erilaisia rooleja täynnä. Kotiäitinä äitirooli on vahvassa asemassa päivittäin. Nautin kuitenkin kauheasti siitä, kun saan vaihtaa sen hetkeksi ystävänä olemiseen tai johonkin muuhun. Hetkeksi.
Nyt pois koneelta. Lapsi on vielä päikkäreillä omassa huoneessaan. Pyykinpesukone hurisee. Tiskikone hurisee. Leluja on lattialla, vaikka vähän niitä jo siivosinkin. Olen saanut joululoman jälkeen mukavaa rentoutta kodinhoitoon. Tiskivuori pääsee välillä kasvamaan, samoin pyykkikasa. Samat lelut saattavat lojua lattialla parikin päivää. Suorastaan erikoista minulta. Mutta vaihtelua ja mukavan rentoa. Varmasti ihan tervettä välillä.
No oikeasti olen yrittänyt olla ajattelematta kauheasti tätä raskautta, kun tämä on niin alussa vasta. Sitä olen kuitenkin huomannut pyöritteleväni välillä mielessä, että entä jos ultrassa selviää, ettei siellä olekaan ketään, niin miten käytännössä tyhjennys tapahtuu. Ultrasta kun on vain kaksi päivää Thaimaan lentoon. En halua edes ajatella, että en voisikaan lähteä matkalle. Hyvä että pystyn sen edes kirjoittamaan tähän. Tottakai matka onnistuu ja vauva siellä olla möllöttää. Näin yritän itseäni psyykata. Ajattelen, että liikaa ei kannata murehtia, mutta silti siitä huolimatta mieleen pyrkii epäilyksiä ja pelkoja. On vaikea vastustaa niitä, kun ei toisaalta ole todisteita hyvästä onnestakaan.
Matkaa odotan myös innolla ja valmistelut alkavat olla ihan kunnossa. Ihana ajatella, että saadaan olla taas kaksi viikkoa yhdessä miehen kanssa, ottaa rennosti ja antaa kostean lämmön tunkeutua ihoon ja joka soluun. Minä nimenomaan nautin siitä lämmöstä. Mulle paras paikka asuakin olisi varmaan joku lämpöisempi maa, jossa olisi myös rennompi elämänrytmi. Muutamia vuosia sitten Barcelonasta mieleen jäi, kun paikalliset ihmiset kävelivät kadulla niin rauhallisesti, nautiskellen hetkestä. Täällä pakkasessa ei tee mieli hidastaa tahtia. Vaikka kannattaisi kyllä ehkä.
Ensi viikonloppuna olen kutsunut joitain minun naispuolisia ystäviä meille kylään. Mies lähtee lapsen kanssa mummulaan iltapäiväksi, niin saadaan olla naisten kesken. Teen pientä purtavaa ja varmaan ollaan vain. Olisin halunnut tarjota ystäville jotain pientä hemmottelua, esim. minimanikyyrejä, mutta ehkä se jää toiseen kertaan. Olen voimakkaasti sitä mieltä, että jokainen tarvitsee välillä vapaa-aikaa, ilman lapsia ja ilman töitä. Uskon, että ihminen voi paremmin, kun saa välillä olla itsekseen tai pelkästään ystäviensä kanssa. Huomaan välillä itsekin, että perheen yhteisen ajan ollessa kortilla ei tee mieli olla erossa miehestä ja lapsesta. Silti koen, että pieni oma hetki piristää. Ihmisen sisin on niin monimutkainen ja erilaisia rooleja täynnä. Kotiäitinä äitirooli on vahvassa asemassa päivittäin. Nautin kuitenkin kauheasti siitä, kun saan vaihtaa sen hetkeksi ystävänä olemiseen tai johonkin muuhun. Hetkeksi.
Nyt pois koneelta. Lapsi on vielä päikkäreillä omassa huoneessaan. Pyykinpesukone hurisee. Tiskikone hurisee. Leluja on lattialla, vaikka vähän niitä jo siivosinkin. Olen saanut joululoman jälkeen mukavaa rentoutta kodinhoitoon. Tiskivuori pääsee välillä kasvamaan, samoin pyykkikasa. Samat lelut saattavat lojua lattialla parikin päivää. Suorastaan erikoista minulta. Mutta vaihtelua ja mukavan rentoa. Varmasti ihan tervettä välillä.
lauantai 9. tammikuuta 2016
Piilareita ja Poskipartaa
Kaikenlaista pientä on mielessä.
Lapsen päiväunet alkavat normalisoitua, ts. hän on alkanut taas nukkua niitä 1,5 tunnin unia. Jes! Tänään jopa kaksi tuntia. Sisällä vaunuissa. Eilen raivosi täyttä huutoa 10 minuuttia selkä kaarella, kun tein hänen herätessä jotain väärin. Hänellä on varmaan ollut niin mieluisa oma rutiini tuohon heräämiseen: vaunujen kuomun avaaminen, hanskojen ottaminen pois ja hetken rauhaisa hengailu yksikseen. Eilen taisin mennä liian aikaisin häntä nostamaan. Tänään ei tehty samaa virhettä ja kaikki menikin mainiosti. Unilta heräsi onnellinen tyttö. Aamuisin hän on alkanut herätä klo 8, ysin sijaan. Ihan hyvä. Jää enemmän aikaa touhuta aamupäivällä ja uni maistuu päikkäreillä 12:30 maissa.
Eilen käytiin ystävän kanssa katsomassa mentalisti Pete Poskiparran esitystä. Hienoja temppuja, joita jäätiin tietysti pohtimaan myös jälkikäteen. En ollut ennen nähnyt tuollaista livenä. Taitava mies ja takana varmasti älytön määrä harjoittelua.
Lapsen jumppa alkoi taas. Mies on luvannut viedä lasta sinne nyt talvella, kun minun oma jumppa on samaan aikaan. Viime torstaina nämä molemmat lähti taas käyntiin. Lapsi oli niin onnellisen oloinen illalla jumpan jälkeen. Mulla on muuten nyt se uusi pt ja hänen kanssa oli kyllä hyvä treenata! Kivaa kannustusta ja vähän itsensä ylittämistäkin. Tuntui kuin en olisi liikkunut vuoteen mitenkään, mutta se ehkä johtui vielä pakkasen vaikutuksesta keuhkoihin. Pt:kin puhui samaa. Tänään oli pitkästä aikaa pakaralihakset ihan arat. Edellisen pt:n treeneistä ei tullut näitä palautumiskipuja lainkaan. Jes!
On hoidettu paljon matkavalmisteluja.. käyty apteekissa ostamassa iso kasa kaikenlaista tarpeellista, tilattu paikallista rahaa pankista, tilattu vaatteita lapselle ja minulle, soviteltu pitkästä aikaa piilareita, tarkistettu matkavakuutukset, kirjoitettu listaa pakkaamista helpottamaan sekä katseltu mahdollisia aktiviteetteja joita voisi reissussa tehdä. Silmäasemalla poikkesin tänään optikon tarkastuksessa ja sain kokeiluun taas piilarit. Jännitti, että miten nämä sopii, kun viimeksi tuli päänsärkyä kun kokeilin raskauden ja imetyksen jälkeen. Nyt kuitenkin näyttäisi ihan toimivan. Ensi viikolla vielä kontrolliaika.
Erityisen onnellinen olin omista reissu/kesävaatteista, joita yllättäen tajusin katsella netistä. Paketteja on nyt tullut eri paikoista ja tilaamani vaatteet on olleet yllättävän kivoja ja sopivia. Erityisesti halusin reissuun olkaimettomia toppeja ja mekkoja. Niitä ei ole näkynyt vielä kaupoissa. Vielä odotan kovasti, että lapselle tulisi Zalandolta vaelluslenkkarit. Tai toivon, että ne on sopivan kokoiset ettei tarvitse vaihtaa. Muuten tulee vähän kiire, kun Zalandolla on vähän hitaampi toimitus kuin noilla muilla.
Kivoja rauhallisia päiviä nyt ollut tässä kotona. Lapsi on katsonut välillä Myyrä-videota ja minä leiponut parina päivänä sämpylät. Pyykkiä pesty, tarrakirjalla leikitty, sormiväreillä maalattu. Lapsen mummu kävi yhtenä päivänä leikkimässä iltapäivällä. Tavallista ja rauhaisaa.
Lapsen päiväunet alkavat normalisoitua, ts. hän on alkanut taas nukkua niitä 1,5 tunnin unia. Jes! Tänään jopa kaksi tuntia. Sisällä vaunuissa. Eilen raivosi täyttä huutoa 10 minuuttia selkä kaarella, kun tein hänen herätessä jotain väärin. Hänellä on varmaan ollut niin mieluisa oma rutiini tuohon heräämiseen: vaunujen kuomun avaaminen, hanskojen ottaminen pois ja hetken rauhaisa hengailu yksikseen. Eilen taisin mennä liian aikaisin häntä nostamaan. Tänään ei tehty samaa virhettä ja kaikki menikin mainiosti. Unilta heräsi onnellinen tyttö. Aamuisin hän on alkanut herätä klo 8, ysin sijaan. Ihan hyvä. Jää enemmän aikaa touhuta aamupäivällä ja uni maistuu päikkäreillä 12:30 maissa.
Eilen käytiin ystävän kanssa katsomassa mentalisti Pete Poskiparran esitystä. Hienoja temppuja, joita jäätiin tietysti pohtimaan myös jälkikäteen. En ollut ennen nähnyt tuollaista livenä. Taitava mies ja takana varmasti älytön määrä harjoittelua.
Lapsen jumppa alkoi taas. Mies on luvannut viedä lasta sinne nyt talvella, kun minun oma jumppa on samaan aikaan. Viime torstaina nämä molemmat lähti taas käyntiin. Lapsi oli niin onnellisen oloinen illalla jumpan jälkeen. Mulla on muuten nyt se uusi pt ja hänen kanssa oli kyllä hyvä treenata! Kivaa kannustusta ja vähän itsensä ylittämistäkin. Tuntui kuin en olisi liikkunut vuoteen mitenkään, mutta se ehkä johtui vielä pakkasen vaikutuksesta keuhkoihin. Pt:kin puhui samaa. Tänään oli pitkästä aikaa pakaralihakset ihan arat. Edellisen pt:n treeneistä ei tullut näitä palautumiskipuja lainkaan. Jes!
On hoidettu paljon matkavalmisteluja.. käyty apteekissa ostamassa iso kasa kaikenlaista tarpeellista, tilattu paikallista rahaa pankista, tilattu vaatteita lapselle ja minulle, soviteltu pitkästä aikaa piilareita, tarkistettu matkavakuutukset, kirjoitettu listaa pakkaamista helpottamaan sekä katseltu mahdollisia aktiviteetteja joita voisi reissussa tehdä. Silmäasemalla poikkesin tänään optikon tarkastuksessa ja sain kokeiluun taas piilarit. Jännitti, että miten nämä sopii, kun viimeksi tuli päänsärkyä kun kokeilin raskauden ja imetyksen jälkeen. Nyt kuitenkin näyttäisi ihan toimivan. Ensi viikolla vielä kontrolliaika.
Erityisen onnellinen olin omista reissu/kesävaatteista, joita yllättäen tajusin katsella netistä. Paketteja on nyt tullut eri paikoista ja tilaamani vaatteet on olleet yllättävän kivoja ja sopivia. Erityisesti halusin reissuun olkaimettomia toppeja ja mekkoja. Niitä ei ole näkynyt vielä kaupoissa. Vielä odotan kovasti, että lapselle tulisi Zalandolta vaelluslenkkarit. Tai toivon, että ne on sopivan kokoiset ettei tarvitse vaihtaa. Muuten tulee vähän kiire, kun Zalandolla on vähän hitaampi toimitus kuin noilla muilla.
Kivoja rauhallisia päiviä nyt ollut tässä kotona. Lapsi on katsonut välillä Myyrä-videota ja minä leiponut parina päivänä sämpylät. Pyykkiä pesty, tarrakirjalla leikitty, sormiväreillä maalattu. Lapsen mummu kävi yhtenä päivänä leikkimässä iltapäivällä. Tavallista ja rauhaisaa.
torstai 7. tammikuuta 2016
Raskaana kunnes toisin todistetaan!
Olen ollut kahden vaiheilla kertoisinko tänne vielä, mutta menköön nyt. Joka tapauksessa tulen tästä kuitenkin jossain vaiheessa kirjoittamaan tavalla tai toisella. Olen siis ihanasti raskaana!!! <3 <3 <3
Noin viikko sitten tein raskaustestin ensimmäisen klomikierron jälkeen. Ultrassa löydettiin siis klomifeenien popsimisen jälkeen yksi iso follikkeli ja ovulaatiotesti näytti samana aamuna komeaa hymynaamaa. Limakalvokin oli ilokseni hyvä. En luota liuskatesteihin kun en osaa ehkä tulkita niitä riittävästi, niin ostin kalliin hymynaamatestin. Se näytti plussaa ainakin parina päivänä. Iloitsin jo suuresti siitä, koska ovulaatiot on olleet kateissa niin pitkään.
Olin realistinen ja odotin raskautta korkeintaan vasta muutaman klomikierron jälkeen. Toisaalta ajattelin, että kaikki on mahdollista. Olen vieläkin aivan puulla päähän lyöty, että taas jälleen kerran tuo ensimmäinen klomikierto onnistui näin hyvin! Ihmeellistä, uskomatonta! Siitäs saitte, epäilijät!
Mutta älkäähän vielä innostuko tekään siellä liikaa, ystävät. Parin viikon päästä on vasta ensimmäinen ultra, jolloin selviää, onko siellä ylipäätään ketään. Pääsen polille ultraan, siis sinne mistä sain klomit. Tottakai haluan uskoa hyvään ja uskonkin, mutta tuulimunan kerran kokeneena en huokaise vielä. Tuulimunahan on siis sellainen, että raskaus alkaa, mutta ketään ei olekaan siellä kotona. Älkää siis tekään vielä soittako fanfaareja minulle, mutta pienenpienet kiljahdukset kyllä otan mielelläni vastaan. Vanhemmilleni aion kertoa heti ultran jälkeen, jos kerrottavaa sitten vielä on. Jos siis maltan odottaa sinne asti. Ultra on pari päivää ennen Thaimaan matkaa. Hirvittää, jos saadaankin huonoja uutisia, että miten matkan käy. Toisaalta kuten jo sanoin, haluan uskoa hyvään. Pakkohan tilanne on kuitenkin selvittää ja mieluummin jo ennen matkaa.
Olo on ollut hyvä. Pää selvittelee yhä, että mitä ihmettä tapahtui ja onko tämä edes totta. Raskaustestien viikkonäytöt kuitenkin kertovat, että hormonien määrä on noussut alun jälkeen. Vatsassa jomottelee välillä kevyen menkkamaisesti ja varmaan toista kertaa elämässä minulla on ollut närästystä. Se on ollut jopa outoa, koska sitä on ollut nyt useampana päivänä. Palellutkin olen, mutta se nyt selittyy vaikka sillä, että meillä on huoneenlämpö laskenut.
Mielessä pyörii kaikenlaista. Arki kahden pienen lapsen kanssa, oma jaksaminen. Syysvauvan sukupuoli ja pienet arjen käytännön asiat. Tuleva ultra jännittää ja toivon niin hartaasti, että siellä olisi joku kasvamassa. Ja että kaikki muukin menisi hyvin. Ja toivon, että pystyisin käydä nyt talven ajan pt-jumpassa, joka alkaa tänään ja joka maksoi maltaita. Ja tuleekohan pahoinvointia Thaimaan matkan aikana? Kunpa pärjäisin yhtä hyvin kuin edellisessä raskaudessa! Kunpa suonikohjut eivät alkaisi oireilla kovasti. Miten tämä kaikki päättyy, iloon vai suruun? Vanhat menetykset tulevat mieleen ja optimisti minussa muuttuukin pelokkaaksi. Ei auta muu kuin odottaa ja toivoa parasta. Yrittää iloita nyt tästä asiasta. Ja niin olen tehnytkin. Jo pelkkä ovulaatio, klomien toimivuus ja raskaustestin plussa ovat oikeasti todella hienoja juttuja!
Olen onnellinen ja toiveikas! Raskaana!
Noin viikko sitten tein raskaustestin ensimmäisen klomikierron jälkeen. Ultrassa löydettiin siis klomifeenien popsimisen jälkeen yksi iso follikkeli ja ovulaatiotesti näytti samana aamuna komeaa hymynaamaa. Limakalvokin oli ilokseni hyvä. En luota liuskatesteihin kun en osaa ehkä tulkita niitä riittävästi, niin ostin kalliin hymynaamatestin. Se näytti plussaa ainakin parina päivänä. Iloitsin jo suuresti siitä, koska ovulaatiot on olleet kateissa niin pitkään.
Olin realistinen ja odotin raskautta korkeintaan vasta muutaman klomikierron jälkeen. Toisaalta ajattelin, että kaikki on mahdollista. Olen vieläkin aivan puulla päähän lyöty, että taas jälleen kerran tuo ensimmäinen klomikierto onnistui näin hyvin! Ihmeellistä, uskomatonta! Siitäs saitte, epäilijät!
Mutta älkäähän vielä innostuko tekään siellä liikaa, ystävät. Parin viikon päästä on vasta ensimmäinen ultra, jolloin selviää, onko siellä ylipäätään ketään. Pääsen polille ultraan, siis sinne mistä sain klomit. Tottakai haluan uskoa hyvään ja uskonkin, mutta tuulimunan kerran kokeneena en huokaise vielä. Tuulimunahan on siis sellainen, että raskaus alkaa, mutta ketään ei olekaan siellä kotona. Älkää siis tekään vielä soittako fanfaareja minulle, mutta pienenpienet kiljahdukset kyllä otan mielelläni vastaan. Vanhemmilleni aion kertoa heti ultran jälkeen, jos kerrottavaa sitten vielä on. Jos siis maltan odottaa sinne asti. Ultra on pari päivää ennen Thaimaan matkaa. Hirvittää, jos saadaankin huonoja uutisia, että miten matkan käy. Toisaalta kuten jo sanoin, haluan uskoa hyvään. Pakkohan tilanne on kuitenkin selvittää ja mieluummin jo ennen matkaa.
Olo on ollut hyvä. Pää selvittelee yhä, että mitä ihmettä tapahtui ja onko tämä edes totta. Raskaustestien viikkonäytöt kuitenkin kertovat, että hormonien määrä on noussut alun jälkeen. Vatsassa jomottelee välillä kevyen menkkamaisesti ja varmaan toista kertaa elämässä minulla on ollut närästystä. Se on ollut jopa outoa, koska sitä on ollut nyt useampana päivänä. Palellutkin olen, mutta se nyt selittyy vaikka sillä, että meillä on huoneenlämpö laskenut.
Mielessä pyörii kaikenlaista. Arki kahden pienen lapsen kanssa, oma jaksaminen. Syysvauvan sukupuoli ja pienet arjen käytännön asiat. Tuleva ultra jännittää ja toivon niin hartaasti, että siellä olisi joku kasvamassa. Ja että kaikki muukin menisi hyvin. Ja toivon, että pystyisin käydä nyt talven ajan pt-jumpassa, joka alkaa tänään ja joka maksoi maltaita. Ja tuleekohan pahoinvointia Thaimaan matkan aikana? Kunpa pärjäisin yhtä hyvin kuin edellisessä raskaudessa! Kunpa suonikohjut eivät alkaisi oireilla kovasti. Miten tämä kaikki päättyy, iloon vai suruun? Vanhat menetykset tulevat mieleen ja optimisti minussa muuttuukin pelokkaaksi. Ei auta muu kuin odottaa ja toivoa parasta. Yrittää iloita nyt tästä asiasta. Ja niin olen tehnytkin. Jo pelkkä ovulaatio, klomien toimivuus ja raskaustestin plussa ovat oikeasti todella hienoja juttuja!
Olen onnellinen ja toiveikas! Raskaana!
 |
| Aina yhtä iloinen plussa! |
Pakkasia
Lapsi katsoo lastenohjelmaa koneelta joten kirjoitan nopeasti puhelimella. Harmittaa nämä pakkaskelit kun juuri vuoden vaihtuessa päätin, että aletaan käydä säännöllisellä päiväkävelyllä lapsen kanssa joka päivä. Että tehtäisi siitä meille uusi rutiini, jotta minä saisin lisää liikuntaa. Mutta ei näillä keleillä voi lähteä ulos. En tiedä mikä on virallinen pakkasraja lapsen ulkoilulle, ajattelisin että ehkä jotain -15°C. Lyhyesti toki voi piipahtaa kylmälläkin. Itselläni on pakkaskelissä alkanut kävelyllä helposti ottamaan keuhkoihin ja hengitys on ollut raskasta. Siksi en halua ottaa nyt riskejä paukkupakkasella.
Lapsi on vielä nukkunut päikkärit ulkona vaunuissa. Lasitettu parveke suojaa ihan hyvin. Lämpöpussissa, toppahaalarissa ja villoissa on tarennut ihan hyvin. Paksumpi viltti vaunujen suuaukolla. Nyt kylläkin ajattelin tänään laittaa lapsen sisäunille vaunuihin. Muutenkin lapsen päikkärit on joulun jälkeen olleet tosi sekavat ja lyhyet. Välillä nukkunut vain 30 min. eikä ole aina meinannut nukahtaakaan. Aamuisin tosin on nukkunut jopa 9 asti, joten sen takia myös päikkäriaika siirtynyt vähän.
Lapsi on vielä nukkunut päikkärit ulkona vaunuissa. Lasitettu parveke suojaa ihan hyvin. Lämpöpussissa, toppahaalarissa ja villoissa on tarennut ihan hyvin. Paksumpi viltti vaunujen suuaukolla. Nyt kylläkin ajattelin tänään laittaa lapsen sisäunille vaunuihin. Muutenkin lapsen päikkärit on joulun jälkeen olleet tosi sekavat ja lyhyet. Välillä nukkunut vain 30 min. eikä ole aina meinannut nukahtaakaan. Aamuisin tosin on nukkunut jopa 9 asti, joten sen takia myös päikkäriaika siirtynyt vähän.
sunnuntai 3. tammikuuta 2016
Matkahankintoja ja muita pieniä iloja
Kävin lauantaina pitkästä aikaa kaupungilla ja shoppailemassa meidän perheelle. Mies ja tyttö olivat aluksi mukana ja sitten jäin kiertelemään vielä itsekseni. Lapselle ostin alennuksesta muutaman kesävaatteen lähestyvää lomareissuakin silmällä pitäen. Ostettiin hänelle myös aurinkolasit. Oli hauskaa, että tyttö itse piti eniten punaisista laseista, violettisankaiset ei selvästikään miellyttäneet. Heh, omaa tahtoa ja mielipidettä jo löytyy. Itselleni löysin pari tuubitoppia sekä siistin neulepaidan talveksi. Niin ja ihanan uuden lämpöisen pipon ja kaulahuivin! Kirjakaupasta ostin mielenkiintoisen ja inspiroivan vegaaniruokakirjan itselleni vähän kuin syntymäpäivälahjaksi. Olen nyt ihan innoissani lukenut reseptejä ja suunnitellut, mitä ruokia alan ensimmäisenä kokeilemaan. Samalla mukaan tarttui smoothie-kirja, kun ne ovat myös kiinnostaneet lähiaikoina paljon.
Ja sitten seuraa tunnustus: minä tykkään aikuisten värityskirjoista. Tuntuu, että niistä ei saisi tykätä. Tai että ne ovat joidenkin mielestä tyhmiä, turhia, lapsellisia tai joutavia. Mutta minä tykkään. Ostin kesällä ensimmäisen kirjan ja onnistuin sen nyt joulusiivouksessa jonnekin hukkaamaan. Eilen etsin kaikki kaapit läpi enkä löytänyt. Ostin sitten tänään uuden lähimarketista. Ajatuksena että sen voi ottaa myös matkalle mukaan. Mies bongasi hyllystä myös aikuisten tehtäväkirjan, siis sellaisen, jossa on niitä "yhdistä pisteet numerojärjestyksessä" -tyylisiä tehtäviä, joita lapsena tehtiin. Ostettiin sekin. Heh. Mies on ihana: ei yhtään pidä minua typeränä, nauraa vain hyväntahtoisesti kun innostun tuommoisista.
Tämmöisiä pieniä shoppailuja nyt ollut. Niin ja netistäkin tilattiin lapselle retkeilysandaalit ja pari matkalle sopivaa vaatetta. :)
Kolme viikkoa lähtöön! Ihanaa ja jännittävää!
 |
| Uusia ideoita ruokailuun |
Ja sitten seuraa tunnustus: minä tykkään aikuisten värityskirjoista. Tuntuu, että niistä ei saisi tykätä. Tai että ne ovat joidenkin mielestä tyhmiä, turhia, lapsellisia tai joutavia. Mutta minä tykkään. Ostin kesällä ensimmäisen kirjan ja onnistuin sen nyt joulusiivouksessa jonnekin hukkaamaan. Eilen etsin kaikki kaapit läpi enkä löytänyt. Ostin sitten tänään uuden lähimarketista. Ajatuksena että sen voi ottaa myös matkalle mukaan. Mies bongasi hyllystä myös aikuisten tehtäväkirjan, siis sellaisen, jossa on niitä "yhdistä pisteet numerojärjestyksessä" -tyylisiä tehtäviä, joita lapsena tehtiin. Ostettiin sekin. Heh. Mies on ihana: ei yhtään pidä minua typeränä, nauraa vain hyväntahtoisesti kun innostun tuommoisista.
 |
| Tehtäväkirja! |
Tämmöisiä pieniä shoppailuja nyt ollut. Niin ja netistäkin tilattiin lapselle retkeilysandaalit ja pari matkalle sopivaa vaatetta. :)
Kolme viikkoa lähtöön! Ihanaa ja jännittävää!
perjantai 1. tammikuuta 2016
Uudenvuoden viettoa
Meillä oli rauhallinen uusivuosi. Katseltiin raketteja ikkunasta, syötiin hyvin ja herkuteltiin erityisherkuilla, käytiin perheen kesken rauhallisella iltakävelyllä ja nähtiin pari rakettiakin. Tuuli kylmästi. Jäi mieleen kävelyllä, kuinka eräs tuntematon noin 4-vuotias poika oli niin onnessaan pienestä raketista, jonka näki läheltä. Hihkui ja hehkutti, kuinka "ihan Mahtava ja Upea raketti oli". Vaikka meidän aikuisten mielestä se oli se kaikista pienin suihkaus. Meidän lapsi ei pelännyt yhtään, äiti kylläkin. Ihmisten raketinsytytystaidoista ja rakettiampujien iästäkään kun ei koskaan tiedä. Lapsen nukkuessa me aikuiset päästiin vielä saunaan ja tylsän mutta yhdessä koetun leffan pariin. Vuoden vaihtuessa katsottiin vielä ikkunasta ilotulituksia tai tähtipommeja niin kuin lapselle tuli sanottua. Lapsi kylläkin nukkui jo tuolloin sikeää unta.
Nauratti kun oltiin ihan kuin jotkut vanhat pierut, kun kyylättiin yöllä muiden ihmisten raketteja/juhlintaa pimeässä asunnossa ikkunan läpi. Kuin salaa ikkunan ääressä vierekkäin puhumassa muiden ilonpidosta. Minä puhuin siitä, kuinka raketteihin menee ihmisiltä ihan kauheasti rahaa ja että ne kannattaisi ampua suht yhtä aikaa, jotta ne olisivat hienoja. Ihmettelin myös, mikä järki on ampua raketteja klo 23:45. Eikö se hohto mene vähän siitä? Ymmärrän, että lapsiperheet ampuvat aiemmin, mutta että juuri ennen puoltayötä?!
Ollessani lapsi meidän perhe kävi joinain vuosina kylän yhteisessä uudenvuoden tapahtumassa, jossa ammuttiin paljon raketteja, grillattiin ulkotulella makkaraa ja ehkä lapsille oli joskus jopa hiihtokilpailu siinä samassa pikkupalkintoineen. Ainakin luistelemaan siellä pääsi. Se oli aika mukava tapa, järjestää sellainen tapahtuma ja mennä sinne. Sinne tulivat kaikki kyläläiset ja se oli avoin ja ilmainen kaikille muillekin. Kenenkään ei myöskään tarvinnut ampua omia pikkupommeja kotipihasta, kun kylätapahtumassa oli suurempi ilotulitusshow. Lisäksi kotona me varmaan syötiin nakkeja ja perunasalaattia sekä valettiin tinat tuvan takassa, ne muistan. Nuoria kun oltiin, ainakin pikkuveljellä oli joskus ehkä papatteja tms. joita hän posautteli pihassa. Minä tykkäsin tähtisädetikuista. Joskus ajettiin vuoden vaihtuessa keskustaan katsomaan isompia ilotulituksia. Tämä oli silloin kun kylällä ei enää järjestetty yhteistä tapahtumaa.
On hauska miettiä, millaisia tapoja me keksitään uudenvuoden viettoon meidän perheelle. Tinojen valaminen olisi varmaan aika kiva juttu jatkossa. Eikä me kaivata mitään kovin erikoista. Tavallinen ulkoilu, saunailta, herkuttelu ja rakettien katselu varmasti riittävät jatkossakin.
Otin tänään jo ensimmäisiä joulukoristeita pois, punaisia tonttuja. Vähitellen vain. Mieleen tuli laulu: "Hei tonttu-ukot hyppikää, nyt on riemun raikkahin aika". Se nykyään aina huvittaa mua koko laulu, kun siinä lauletaan, että "hetken kestää elämä, sekin tylsä ja ikävä". Mikä myönteinen asenne! Heh. Nautin kun on uusi vuosi. Tuntuu hyvältä aloittaa puhtaalta pöydältä. Onnellista ja riemurikasta uutta vuotta kaikille!
Nauratti kun oltiin ihan kuin jotkut vanhat pierut, kun kyylättiin yöllä muiden ihmisten raketteja/juhlintaa pimeässä asunnossa ikkunan läpi. Kuin salaa ikkunan ääressä vierekkäin puhumassa muiden ilonpidosta. Minä puhuin siitä, kuinka raketteihin menee ihmisiltä ihan kauheasti rahaa ja että ne kannattaisi ampua suht yhtä aikaa, jotta ne olisivat hienoja. Ihmettelin myös, mikä järki on ampua raketteja klo 23:45. Eikö se hohto mene vähän siitä? Ymmärrän, että lapsiperheet ampuvat aiemmin, mutta että juuri ennen puoltayötä?!
Ollessani lapsi meidän perhe kävi joinain vuosina kylän yhteisessä uudenvuoden tapahtumassa, jossa ammuttiin paljon raketteja, grillattiin ulkotulella makkaraa ja ehkä lapsille oli joskus jopa hiihtokilpailu siinä samassa pikkupalkintoineen. Ainakin luistelemaan siellä pääsi. Se oli aika mukava tapa, järjestää sellainen tapahtuma ja mennä sinne. Sinne tulivat kaikki kyläläiset ja se oli avoin ja ilmainen kaikille muillekin. Kenenkään ei myöskään tarvinnut ampua omia pikkupommeja kotipihasta, kun kylätapahtumassa oli suurempi ilotulitusshow. Lisäksi kotona me varmaan syötiin nakkeja ja perunasalaattia sekä valettiin tinat tuvan takassa, ne muistan. Nuoria kun oltiin, ainakin pikkuveljellä oli joskus ehkä papatteja tms. joita hän posautteli pihassa. Minä tykkäsin tähtisädetikuista. Joskus ajettiin vuoden vaihtuessa keskustaan katsomaan isompia ilotulituksia. Tämä oli silloin kun kylällä ei enää järjestetty yhteistä tapahtumaa.
On hauska miettiä, millaisia tapoja me keksitään uudenvuoden viettoon meidän perheelle. Tinojen valaminen olisi varmaan aika kiva juttu jatkossa. Eikä me kaivata mitään kovin erikoista. Tavallinen ulkoilu, saunailta, herkuttelu ja rakettien katselu varmasti riittävät jatkossakin.
Otin tänään jo ensimmäisiä joulukoristeita pois, punaisia tonttuja. Vähitellen vain. Mieleen tuli laulu: "Hei tonttu-ukot hyppikää, nyt on riemun raikkahin aika". Se nykyään aina huvittaa mua koko laulu, kun siinä lauletaan, että "hetken kestää elämä, sekin tylsä ja ikävä". Mikä myönteinen asenne! Heh. Nautin kun on uusi vuosi. Tuntuu hyvältä aloittaa puhtaalta pöydältä. Onnellista ja riemurikasta uutta vuotta kaikille!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)