sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Vatsatuntemuksia, rv 16+0!

Näin pyörähti jo 17. raskausviikko alkuunsa, eli tänään 16+0, jee! Hurjaa. 

Kyllähän minä jokaista näistä kuluneista raskausviikoista oon odottanu erikseen ja erityisesti. Ja aina kuulostaa niin hienolta nuo uudet viikot. Hih. Mutta aika tavalliselta on tuntunut edelleen olo. Henkisesti kyllä ajelehdin jossain uskomattoman, epätodellisen ja ikionnellisen välimaastossa. Mutta fyysisesti olo aika normaali, mitä nyt viime aikoina ruvennut vähän enemmän olemaan erilaisia pieniä tuntemuksia vatsassa. Alkuraskaudessa kun ei ollut oikein mitään jomotusta tai kipua.

Jännitän, että milloin mulle pamahtaa päälle jotkut kamalat säryt tms. etten pääse kävelemään tai milloin alkaa pissat tulla housuun, hih, niinkuin oon kuullut että voi tapahtua. Nyt kun on niin tavallinen olo, niin sellaiset olot kyl yllättäisi. Toisaalta ne tekisi tästä raskaudesta konkreettisempaa. Mutta kiitollinen toki olen tästä hyvästä voinnista!

Eilen lauantaina kun touhotin aamusta iltaan, niin alavatsakin oli aika arka illalla. Tänään oon istunut enemmän, niin mahakin on oireeton. Muutama sana noista vatsatuntemuksista.. ensinnäkin välillä nivusia jomottaa/pistää, mikä lienee liitoskipuilua tms. Ei haittaa mua. Välillä tuntuu sellaista jännää tunnetta alapäässä, ehkä jossain kohdunsuun tietämillä, vaikea edes kuvailla millaista.. jotenkin semmoinen nopea sykähdys, ihan kuin lihakset supistuisi/laajentuisi itsekseen. Ei satu yhtään. Joskus on ollut samanlaista tunnetta menkkojen aikaan, ja siks oonkin valpastunut seurailemaan noita tuntemuksia. Toisaalta ne voi johtua myös vauvan liikehdinnästä.

Vauhdikkaan eilisen jälkeen tuntui myös vähän aikaa pientä menkkapolttoa alavatsalla, mikä meni kyllä hyvin nopeasti ohi. Jäin silti miettimään, että onkohan se ihan tavallista.. Toisaalta monenlaiset kipuilut ja olot on varmasti aivan normaaleja raskaudessa. Ja kun aiemmin ei ole tuntunut mitään, niin kiinnitän sitten huomiota heti kun jotain tuntuu. Toisaalta en halua myöskään ottaa mitään riskejä.

No soitan varmaan joka tapauksessa huomenna neuvolaan ja kyselen, että tosiaanko menen toiselle neuvolakäynnilleni vasta 21. raskausviikolla, niin ehkäpä kysyn samalla näistä jomotuksista. :)

Niin ja vielä jotain mitä pohtia! Eilen illalla nukkumaan mennessä tunnustelin aika pitkään vauvan liikkeitä toiveena saada kiinni edes pieni hipaisu: makoilin selälläni aivan hiljaa ja rentona, käsi mahan päällä. Ei tuntunut mitään muuta kuin oman kropan syke. Yöllisen vessareissun jälkeen kun kömmin ihan unisena takaisin sänkyyn, laitoin pöpperössä käden taas vatsalle ja tunsin kolme selkeää nykäystä kädellä. Olin kuitenkin niin väsynyt, että en enää aamulla tiennyt, oliko se totta vai unta. Hih.

Selkäkään ei ole paljon kipuillut, lukuunottamatta pieniä särkynippauksia silloin tällöin alaselän molemmilla puolilla.

Odotan, että saan hankittua mahavyön, joka kuulemma tukee hyvin vatsaa ja selkää koko raskauden ajan. Ei varmaan haittais nytkin jo sellaista käyttää, kun varsinkin tuollaisina vauhdikkaina päivinä huomaan vatsan aristavan.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti