Arkea, kyläilijöitä ja muuta

Viime yö meni jotenkin erikoisen tasaisesti. Vauva heräsi 2,5-3 tunnin välein, mutta söi yllättävän tehokkaasti. Maitoakin tuntui tulevan helposti. Vauva nukahti samantien syötyään ja sain siirrettyä hänet aina omaan sänkyynsä. Puoli seitsemältä aamulla vauva heräsi virkeämpänä: syömistä ja vaipatusta. Ja sitten meni vauvalta taas hermo. Ei kelvannut kumpikaan rinta eikä oikein mikään imetysasento. Noustiin olohuoneeseen hetkeksi ja juttelin vauvalle ja pidin häntä sylissä niin että pystyi katsomaan helposti minua silmiin. Hetken vauva pötkötteli ihan tyytyväisenä sohvalla itsekseenkin ja kun rupesi kovasti haukottelemaan, siirryttiin makuuhuoneeseen. Rinta suuhun, pari imua ja unille naps. Väsynyt pieni. <3

Käytiin tänään taas vaunulenkillä kolmestaan. Oli ihana ilma, vaikka satoi. Tuoksui hyvältä ja käveltiin metsässä pururadalla. Tosin minua meinasi yhdessä vaiheessa hermostuttaa, kun mentiin vieraampaa reittiä eikä kumpikaan, minä eikä mies, tiennyt oikein, että mistä kadulta pitäisi kääntyä että päästään hiekkatielle jonne tahdottiin. Oltiin jo vähän kauempana kotoa. Mutta löydettiin onneksi kyllä sitten oikea reitti. Jotenkin kävelyllä vähän pelkään sitä, että vauva herää kesken kaiken.Varsinkin sadesäällä. Vaikka eihän se taida olla todennäköistä, varsinkin jos on syönyt kunnolla juuri ennen lähtöä. Ja vähän oma jaksaminenkin vielä epäilyttää. Varsinkin hapenottokyky on selvästi alentunut, kun ylämäessä puuskututtaa. Mutta eiköhän se siitä kesän myötä helpotu. ;)

Meillä on käynyt nyt kyllä tosi paljon vieraita. Joka päivä on käynyt joku ja välillä kaksikin porukkaa samana päivänä. Huh! Kuten viimeksi kirjoitin, kyläilyt on mukavia ja saan niistä paljon iloa ja energiaakin. Toisaalta jokapäiväinen kyläily on liikaa. Nyt on ollut erityinen tilanne sikälikin, että moni tuttu pidemmän matkan takaa on päässyt juuri nyt käymään. Sellaiset kyläilyt on tietysti erityisen kivoja, kun harvoin nähdään muuten, mutta ne kuluttaakin sitten enemmän. Sellaisia vieraita pitää kuitenkin vähän enemmän kestitä ja emännöidä/isännöidä. Kun taas lähimmät ystävät ja sukulaiset uskaltaa itekin mennä keittämään kahvia ym. jos minä olen estynyt. :)

Pari sanaa vielä minun anopista. :) Olen ollut myönteisesti yllättynyt, miten paljon ollaan tähän asti saatu häneltä omaa tilaa. Hän on kyllä soitellut ja viestitellyt, mutta ei ollenkaan liikaa tupannut kylään. Hän on tietenkin aivan haltioissaan vauvasta. Hän on nyt käynyt pari kertaa meillä katsomassa vauvaa ja molemmilla kerroilla vauva on nukkunut. Hän aina toivoo kovasti, että vauva olisi hereillä. Se tuntuu ehkä vähän hassultakin. No joo tavallaan tajuan, että olisi kiva seurustella vauvan kanssa ym. mutta eihän tämän ikäinen jaksa edes olla paljoa hereillä. Lähinnä syömisen ajan. 

Vähän kyllä harmitti eilen, kun tämä innokas mummu oli odottanut jo pitkään vauvan heräämistä tässä meillä ja oli katsellut vauvaa makuuhuoneessa, kun me oltiin sohvalla olohuoneessa. Tuli meidän luokse ja ihmetteli siinä sitten ääneen vauvan unenlahjoja ja ohimennen mainitsi, että oli silittänyt vauvaa poskesta, että ei ollut edes siihen herännyt. En edes tajunnut sanoa mitään, mutta mielessäni ajattelin, että onpa reilua mennä herättelemään vauvaa silittelemällä kysymättä edes lupaa. Varsinkin kun olin jo monta kertaa sitä ennen sanonut hänelle, kuinka vaikea oli ollut saada vauva nukkumaan. Huoh. Minulle ei tulisi mieleenkään mennä koskemaan toisen nukkuvaa vauvaa.

Ja ihan vähän lisää vielä anopista. :) Ja älkää käsittäkö väärin, tykkään minun anopista ja arvostan hänen panostaan meidän hyväksi. Mutta. Päätettiin nimiäisjuhlapäivä. Ja nyt minusta tuntuu, että hän on jo päättänyt, mitä kaikkea hän aikoo juhliin leipoa. Ehkä ei nyt ihan niin, mutta siltä tuntuu. Yhden juustokakun hänelle lupasin, mutta eilen puhui jo mansikkatäytekakusta ja ties mitä on mielessään suunnitellut. Moni olisi varmasti mielissään, jos vauvan mummu haluaisi osallistua niin paljon. On ihana että haluaa auttaa. Ja uskon, että oma äitini on ehkä vähän samanlainen. Mutta minä haluan aivan itse mieheni kanssa päättää, mitä meidän vauvan nimiäisissä tarjotaan ja millaiset juhlat niistä tulee jne. Olen ajatellut, että haluaisin ehkä tilata sinne jonkun erityisen kakun, samasta paikasta kuin synttärikakunkin tilasin puoli vuotta sitten. Katsotaan. Auttamisen ja varpaille astumisen raja on hiuksenhieno.

Nyt jätskiä miehen kanssa ja toive siitä, että koko iltapäivän sekalaisesti nukkunut, syönyt ja itkenyt vauvamme jaksaisi vielä nukkua hetken.. :)

Raivostumisia

Juup. Meillä raivotaan. Rinnalla.

Paljon puhutaan nk. rintaraivareista, mutta en tiedä voiko ne alkaa jo näin aikaisin, alle kolmen viikon iässä. Joka tapauksessa meidän vauva raivoaa. Ruokailun aluksi saattaa löytää rinnalle ja ottaa muutamia oikein hyviä imuja kunnes aivan yhtäkkiä hermostuu ja alkaa itkeä loukkaantunut ilme kasvoillaan. Aiemmin vain ähisi tuskastuneena, mutta nyt saattaa alkaa jo heti samantien raivokas huuto. Vaikka olisi imuotekin vielä kiinni oikein napakasti.

Jotkut syötöt menee oikein hyvin, ei mitään ihmeellistä. Jotkut raivoillaan. Vuorokaudenajalla ei taida olla väliä, tuskailuja tulee sekä päivällä että yöllä, vaikka ehkä enemmän kuitenkin yöllä. Olen kokeillut vaihtaa rintaa ja se auttaakin joskus. Täydestä rinnasta sitten kulauttelee oikein kuuluvasti. Välillä olen kokeillut rintakumia, mutta ei lähipäivinä ole oikein huolinut sitäkään, vaikka aiemmin se oli aika varmakin keino saada itku loppumaan ja imu jatkumaan. Välillä toimii hyvin se, että nostan hänet olalle tai mahan päälle ja hytkyttelen vähän. Saa varmaan vauvan ajatukset muualle.

Aivan aluksi raivostumiset vähän säikäyttikin. Että mikä ihme meidän vauvalla on hätänä. Mutta ainakaan tänään asia ei ihan kauheasti stressaa. Olisi vaan kiva tietää, miten voisi pienen reppanan oloa helpottaa. Aluksi ajattelin, että ne on vatsavaivoja, mutta ei nyt kuitenkaan vaikuta siltä. En usko että maitoa tulee liikaakaan niin että se hermostuttaisi vauvaa. Päinvastoin tuntuu, että voisiko maidontulo olla jotenkin tasaantunut tms. kun rinnat ei ole enää niin pinkeät koko ajan. Tai sitten vauva on vain syönyt enemmän lähipäivinä. Tuttiasiaakin olen miettinyt, että pitäisikö kokeilla antaa sitä syötön jälkeen väsyneelle vauvalle. Varsinkin nyt kun on todettu viime neuvolassa, että vauva on saanut ruokaa ja kasvanut tosi hyvin. Ja kun tuntuu, että syötön loppuaikana ei todellakaan syö paljonkaan vaan enemmänkin hengaa ja pitää rintaa huulten välissä. Ja kun on ihan väsynyt, niin eihän se rinta pysy siellä suussa. Ja sitten taas itkettää ja unikaan ei tietenkään itkuisena tule. Jotenkin vaan jänskättää antaa tuttia, vaikka toisille vauvoille se annetaan heti sairaalassa. Huolehdin varmaan samaa asiaa kuin niin moni muukin, että tutin antaminen vaikuttaisi jotenkin huonosti vauvan imuotteeseen tms. Mutta katsotaanpa nyt, mihin ratkaisuun päädytään.

Minun oma vointi on ollut hyvä. Oon/ollaan käyty vaunulenkeillä vauvan kanssa, vielä kuitenkin rauhalliseen kävelytahtiin. Jälkivuotoa on erittäin vähän. Hb oli torstaina 121 jee! Hyvin noussut rautatableteilla. Silti voin kuulemma syödä niitä vielä aamuin illoin. Yövalvomiset vaikuttaa erilailla eri päivinä. Yleensä oon päivät ihan pirteä enkä osaa yleensä nukkua päiväuniakaan. Illalla ja varsinkin alkuyöstä väsymys tuntuu eniten. Ja joskus aamuöisinkin. Mutta ei aina. Toisina öinä herään ihan pirteänä 2 tunnin välein syöttämään ja toisina huokaisen mielessäni, että nytkö taas jo herätään. :)

Mies on isyyslomalla vielä ensi viikon. Nämä ekat viikot on menneet tosi nopeasti. Onneksi miehellä on elokuussa pitkä kesäloma. Meillä on käynyt paljon ystäviä ja sukulaisia kylässä. Se on ollut ihanaa. Päivät on muuten niin samanlaisia. On kiva jutella aikuisten kesken, kahvitella ja näyttää meidän vauvaa. Toisaalta nyt on ollut melkein joka päivä joku kylässä, että varmaan ensi viikolla täytyy vähän rauhoittaa sitäkin.

Vauva on suloinen ja niin rakas. Ilmaisee itseään voimakkaasti: ääntä lähtee tarvittaessa oikein mojovasti. Vaippaa vaihtaessa potkuttelee kovasti jaloillaan ja muutenkaan ei vaikuta mitenkään erityisen rauhalliselta tapaukselta. :)

Olen tosi onnellinen. <3 <3 <3

Vauvan neuvolakäynti ja muuta

Käytiin tänään neuvolassa tarkastamassa vauvan painonnousu sekä navan parantuminen. Paino oli noussut huimasti ja neiti on tällä hetkellä jo lähes 4700g. <3 Terveydenhoitaja naureskelikin, että jos tätä vauhtia kasvetaan niin isoja pian ollaan. Mutta sanoi, että paino tasaantuu kyllä ajallaan eikä haittaa vaikka viikossa tulisikin useampi sata grammaa. Ja sanoi, että näin isokokoisella vauvalla ruoan tarve tosiaan onkin suurempi. Ja että minulta taitaa tulla aika rasvaista maitoa. Mutta minä en murehdi todellakaan yhtään, vaikka painoa tulisi nyt reilusti. Kunhan pikkuinen saa riittävästi ruokaa. Ja se on nyt kai todistettu. :) Ja kylläpä se huojentaakin mieltä! Ja rentouttaa! Oon yrittänyt nyt mahdollisimman paljon syöttää ilman rintakumia. Illalla ja yöllä käyttänyt sitä tarpeen mukaan.

Napakin katsottiin ja joku pieni suoni oli siihen jäänyt jotenkin auki tai esille tms. Terveydenhoitaja sen jotenkin käsitteli/poltti kiinni (?). Pikkujuttu.

Pari edellistä yötä on olleet nyt selkeämpiä ja välillä tyllerö on nukkunut jopa neljä tuntia putkeen. Yleensä kuitenkin 2-2,5 tuntia. Päivällä hän välillä yllättää meidät olemalla parikin tuntia hereillä, niin kuin esimerkiksi tänään tuossa iltapäivällä, kun ystävät oli kylässä. Hereillä ollessaan viihtyy paljon rinnalla, välillä kuitenkin myös isin sylissä.

Vatsavaivoja ei ole ollut nyt enää. Taisivat alkuviikolla olla äidin ja tyttären yhteinen ongelma, eli kenties olin syönyt jotain mikä ei sopinut oikein meille kummallekaan. Ehkä syynä oli alkuviikkoinen tuore ruisleipä tai pulla, joita suositellaankin syömään vähän varovasti imetettäessä. Oon kyllä ollut vähän varovainen joidenkin ruoka-aineiden kanssa, esim. paprikan ja leivän. Sitten toisaalta oon käyttänyt ihan tavalliseen tapaan paistettua sipulia, valkosipulia sekä maitoa. Eilen aloitettiin vauvalla maitohappobakteeria sisältävät d-vitamiinitipat, mutta eipä niistäkään ole ainakaan vielä tullut mitään vatsaoireita. Toivottavasti ei tulekaan.

Seuraava neuvola on kahden viikon päästä. Neuvolakäyntejä on aina kun vauvalle tulee kuukausi lisää ikää. Lääkärikäynti on kahden kuukauden iässä.

Vauva katselee meitä syvälle silmiin ja kuuntelee meidän höpinöitä. Tykkää katsella myös hoitopöydällä olevaa vaaleanpunaista ensipupua ja äidin tyynyliinan pallokuviota. Näyttäisi ihan nauttivan kylvystä, vaikka olikin vähän hämmentynyt eilen hiusten kastelusta. Päästi itkun kun otettiin lämpöisestä vedestä pois, mutta pyyhkeen sisällä rauhoittui äkkiä. Ähisee ja murahtelee edelleen öisin, mutta kun äiti tajuaa antaa silloin heti ruokaa, niin uni tulee yleensä pian uudestaan. Äidillä ja isillä on myöskin jo pari vahvaa nimiehdotusta. Nimiäisiä vietetään heinäkuussa. Äidin ja isän rakas. <3

Unia, syömisiä, ilmavaivoja

Olen niin kiitollinen kaikista teidän kommenteista ja kokemuksista, joita jaatte minulle! On aina hyödyllistä kuulla toisten tilanteista. Täällä kotona kun näitä asioita, esim. tätä rintakumijuttua, pyörittelee itsekseen ja miehen kanssa, niin itseltä katoaa helposti sellainen rauhallisuus ja luottamus, että kaikki menee hyvin. Pienestäkin huolesta saa tehtyä suuren, kun on epävarma uudessa tilanteessa.

Viime yönä tyllerö nukkui ennätysunet. Alkuillalla hän nukkui todella pitkään ja syötin unien jälkeen kumilla ja ilman. Ilmavaivoja taisi murulla olla, kun päästeli kaasuja. Yllättäen hän jaksoi loppuillasta olla hereillä kokonaiset kaksi tuntia, välillä vähän syöden, mutta myös pitkään isin kanssa. Hän nukahti joskus 23 aikaan, jolloin siirrettiin hänet minun vierestä omaan sänkyyn. Seuraavan kerran heräsin klo 4 kitinään ja itkuun. Vaipatusta ja minun kainaloon syömään, johon nukahdettiinkin molemmat. Seuraavan kerran heräsin 6.30, mikä tuntui ja tuntuu uskomattomalta. Syötin hänet. Siitä heräämisestä alkoikin sitten tuttu kitiseväinen nukkuminen, jota kesti klo 10 asti, jolloin hän heräsi. Selvästi hänellä oli myös ilmavaivoja aamulla, kun rupsutteli ja välillä ihan kiljaisi sen takia. Jatkoi kuitenkin sitten unta. Kympin aikaan vaipatusta ja tunnin verran syöttämistä ja sitten taas levollisille unille. Erikoista kyllä, että lähinnä vain yöaikaan kitisee ja rupsuttelee. Jos yökitinä olisi alkanut vasta rintakumin käyttöön ottamisen jälkeen epäilisin, että vauva saa kumilla liikaa ilmaa mahaansa.

Neuvolassa muuten sanottiin, että minun kannattaa nyt syöttää vauvaa lapsentahtisesti. Niin olin kyllä tehnytkin. Tällaisen uuden äidin on kuitenkin yllättävän vaikea tietää, milloin lapsella on nälkä. Siis joo sitten kun itkee, mutta jos tulkitsee niitä varhaisia merkkejä, joita suositellaan tarkkailemaan (hamuamista, lipomista ym.), niin niiden perusteella lähes aina olisi ruoka-aika. Ja niinhän sitä neuvotaankin usein, että joka itkuun voi tarjota ruokaa, mutta tulipahan vain mieleen, että jos on vatsavaivoja, niin liika syöminenkään ei varmaan ole hyväksi. Ollaan kyllä aina tarjottu, kun on vähänkään epäilty ruokailuhaluja.

Tuli muuten mieleen, että mitenkähän nopeasti minun syömät ruoat vaikuttaa (jos on vaikuttaakseen) vauvan vatsaan?

Huomenna meidän murunen on kaksiviikkoinen ja aloitetaan d-vitamiinitipat. Ostettiin Rela-merkkistä, jossa on mukana maitohappobakteereja. Mielenkiinnolla katsotaan, miten ne vaikuttavat tai vaikuttavatko ollenkaan pienen masuun. Joskushan d-vitamiinin aloitus aiheuttaa vatsavaivoja. 

Kaipa se täytyy myös hyväksyä, että vauvaa ei voi suojella ihan kaikelta kurjalta. :)

Sairaala-ajan tapahtumia ja mietteitä

Synnytys kaavintoineen ja heräämöineen oli takana ja minä olin vihdoin päässyt vuodeosastolle vauvan ja miehen luo. Vaikka olin heräämössä miettinyt vauvaa ja miestä paljon, olo tuntui jotenkin irralliselta, kun en ollut nähnyt heitä koko päivänä. Olin ensimmäisenä osastoiltana (keskiviikkona) vielä aika pihalla. Onneksi mies sai olla minun kanssa pidempään kuin mitä vierailuaika oikeasti olisi ollut. Sain vielä nesteitä tipassa ja pissakatedri oli paikoillaan ensimmäisen yön.

Vauva oli kaksi ensimmäistä yötä kansliassa yöhoitajien huomassa ja hänet tuotiin sieltä minun luo syömään. Soitin kelloa, kun vauva oli mielestäni syönyt. Ensimmäisenä yönä pyysin vauvalle kerran lisämaitoa, kun vauva vain nukahti rinnalle. Vauva sai osastoaikana lisämaitoa muutaman kerran. Välillä tajuttiin pyytää luovutettua äidinmaitoa, välillä vauva sai korviketta. Välillä ruiskulla, välillä pullosta. Kaikki vauvalle varmasti hyviä. Omaakin maitoa kyllä alkoi tulla aikalailla heti. Kunnolla maito nousi muutama päivä synnytyksen jälkeen. Viimepäivinä sairaalassa uin maidossa varsinkin öisin. 

Yöhoitaja kyseli, olenko liikkunut raskauden aikana, kun vauva tuntui viihtyvän liikkeessä. Puhuttiin minun työstä päiväkodissa. Sairaalassa vauva myös kiljui välillä. Ihan oikeaa kiljumista kovaa ja korkealta. Hih. Jotenkin niin suloista. Yöhoitajan mukaan nälkäisenä meidän vauva on kovin malttamaton eli pisti metelin heti kun tuli nälkä. Niinhän se taitaa olla kotonakin. :) Toisaalta rauhoittui myös kuuntelemaan puhetta ja katseli tarkkaavaisena hoitajaa silmiin. Oli mukava kuulla hoitajan kokemuksia vauvasta ensimmäisten öiden jälkeen.

Vauva voi alusta asti hyvin. Hänen lämpötilaa ja hengitystä seurattiin vähän aikaa pitkän lapsiveden menon takia, mutta kaikki oli kunnossa. Pari päivää syntymän jälkeen häneltä otettiin kaksi kertaa bilirubiiniarvot, kun iho kellerti ehkä ihan hiukan ja kun öisin vauva oli vähän väsynyt syömään. Verikokeet otettiin vauvan jalkapohjasta, jota piti lämmittää jo hyvissä ajoin aiemmin. Arvot olivat kuitenkin ok. Vauva söi usein ja ravisti äkäisenä päätään, kun tuhma tissi karkasi suusta. Hellyttävää. Pidettiin häntä kapalossa joinakin öinä. Se tuntui rauhoittavan, jos oli levoton. Alasti vain kapaloliinan sisään. Saatiin mainioita refleksihymyjä ja itkua hiki päässä, kun äiti ei tajunnut, että olikin saanut tyhjättyä jo koko rinnan. Ilmeilyjä ja huulten mutristeluja, oman ylähuulen imeskelyä. <3 Vauvan paino lisääntyi sairaalassa nopeasti. Kotiinlähtöpäivänä paino ylitti jo syntymäpainon.

Minun hemoglobiinia ja verenpainetta seurattiin osastolla jatkuvasti. Samoin kohtua käytiin painelemassa usein ja välilihan leikkaushaava tarkastettiin. Olin vielä turvonnut, sen huomasi helposti kasvoista ja silmistä. Särkylääkettä tarjottiin, vaikka ei oikeastaan särkenytkään mihinkään. Otin varmuuden vuoksi. En ollut luonnollisestikaan päässyt suihkuun tai vessaan omin jaloin synnytyksen jälkeen. Kainaloon pistettiin aamuin illoin Klexane-piikki, joka esti pitkän makaamisen aiheuttamaa verisuonten tukkeutumista. Torstainakin olo oli vielä aika hutera. Hemoglobiini olikin laskenut keskiviikosta ja sain torstaina vielä kaksi pussia lisää punasoluja. Niiden jälkeen olo ja jaksaminen parani huomattavasti. Illalla pääsin jo vessaan hoitajan tarkkailun alla ja perjantaina sain luvan lähteä omatoimisesti vessaan ja suihkuun.

Torstaina alkoi olla pientä jomotusta niskassa. Ajattelin sen johtuvan huonosta tyynystä. Välillä särky poistui ja olo oli täysin hyvä. Pystyin jo hakemaan itse aamupalaa osaston käytävältä ja mieli oli iloinen. Yhtäkkiä särky aina palasi ja loppuviikolla epäilin, että se johtuu huonosta imetys- ja uniasennosta, kun vauva nukkui minun kainalossa yöt. Hoitajien kanssa alettiin kuitenkin puhua myös siitä epiduraalista, jossa oli tapahtunut se ylimääräinen kalvon lävistys. Särky koveni päivien aikana ja sitä seurailtiin aika pitkään ja pohdittiin, että mitä se on, kun välillä kuitenkin meni pois. Särky alkoi olla välillä lamaannuttavaa. Se tuntui vain istuessa ja seistessä ja katosi samantien makuulla. Juuri niin kuin epiduraalisärystä sanottiinkin. 

Lauantaina alettiin puhua kotiinlähdöstä. Selvää oli kuitenkin, että ei lähdettäisi ennen kuin niskajomo paranisi. Sunnuntaina lääkäri kävi jututtamassa särystä ja päädyttiin siihen, että se johtui luultavimmin epiduraalivirheestä ja minulle laitettaisi veripaikka. Se olisi kuulemma tehokas ja nopea ratkaisu. Toimenpiteessä otettaisiin minun omaa verta käsivarresta ja ruiskutettaisiin sitä samaan paikkaan mihin epiduraali oli laitettu. Veri hyytyisi sinne ja estäisi selkäydinnestettä vuotamasta. Pääsin veripaikan laittoon puoliltapäivin. Se oli nopea ja helppo juttu eikä sattunut yhtään. Laitettiin epiduraalin tavoin. Sattui olla vielä tuttu lääkäri, mikä tuntui tosi kivalta. Toimenpide meni hyvin, kesti puolisen tuntia johon sisältyi lääkärin valmistautumisaika ja veren etsiminen parista eri kohdasta käsivarresta. Piikin jälkeen makoilin puoli tuntia ja sitten testattiin istumista ja seisomista. Ja kas, särkyä ei tullutkaan! Ihmeellinen lääketiede! Vauva sai veripaikan laiton aikana lisämaitoa ja oli hörässyt hyvällä ruokahalulla 40ml.

Sunnuntai-iltapäivällä aloin vihdoin olla oma itseni päänsäryn jälkeen. Lauantaina olin ollut jo kovin turhautunut, surullinen ja väsynyt kipuun ja jatkuvaan huonoon oloon. Nyt helpotti. Oltaisiin päästy heti silloin sunnuntai-iltapäivällä kotiin, mutta haluttiin vielä katsoa seuraava yö sairaalassa, että olo olisi oikeasti hyvä kotiutuessa.

Maanantaiaamuna lähdettiin sitten vihdoin kotiin kolmestaan. Mies tuli meitä hakemaan ja puettiin vauvalle hänen omat vaatteet, kokoa 56 cm. Vauva ei edes itkenyt yhtään, vaikka ährättiin häntä vaatteisiin ja auton turvakaukaloon. Oli ihana päästä ulkoilmaan monen päivän tauon jälkeen. Ja oli jännittävää ja kutkuttavaa kantaa pikkuista kohti parkkitaloa. Ihanaa oli päästä kotiin. Koko sairaala-ajan olin kaivannut miehen halaamista ja läheisyyttä, mikä oli ollut vähän vaikeaa niskasäryn ym. vuoksi. Sairaalasänkyynkään ei oikein mahtunut kahta aikuista pötköttelemään. :)

Hormonimyrskyä ei ole ainakaan vielä tullut. Toki pikkuinen ihme on saanut välillä herkistymään, mutta ei suurempaa. Mieliala sairaalassa oli muuten hyvä, mutta niskasärky alkoi jo loppuviikolla rasittaa.

Jälkioloista... Olin saanut sekä neuvolasta että muualta käsityksen, että synnytyksen jälkeen tulee vuotoa aina ihan kauheasti ja että alakerta on täysin istumiskelvoton ja että jälkisupistukset on tosi kipeitä ja että kävelemään ei pysty eikä varsinkaan käymään vessassa! Minä pääsin kyllä helpolla näiden suhteen. Vuotoa ei ole tullut paljonkaan, ehkä kaavinta vaikuttaa tähän. Imetyksen aikana tuli joitain jälkisupistuksia, vessa-asiat sujui heti mainiosti, kävely ja istuminen oli aivan tavallista hb:n noustua. Kotiuduttua alakerran leikkaushaavaa aristi pari päivää, liekö parantumisen takia, niin istuin tyynyjen päällä. :) Raskauskiloja on lähtenyt nyt n. 10/12kg. Mahakin on jo palautunut mukavasti, vaikka löysänä säilyy varmasti pitkään. Jaloissa on selkeästi vähän aiempaa enemmän löysää ihoa, eli varmaan raskausaikana oli kuitenkin turvotusta, joka nyt on lähtenyt, tai jotain. Kiva että on lähtenyt, vaikka oma ulkonäkö ei olekaan nyt tärkein asia elämässä.

Päivät sairaalassa menivät nopeasti. Hyvä kun ehti kaikille onnitteluviestittelijöille vastata. Ruokailuja, tarkastuksia, imetystä, pienen ihmettelyä miehen kanssa, valokuvien ottamista. Meille näytettiin vauvan vaipanvaihdot ja kylvetykset. Mies oli alusta asti aivan ihanasti kaikessa mukana. <3 Kukkalähetykset yllättivät ja saivat herkistymään. Huone oli tosi pieni, mutta ei se haitannut, varsinkin kun sain olla siellä yksin lähes koko ajan. Mieskin sai venyttää vierailuaikaa. Ja pari tätiäkin pääsi vauvaa katsomaan, vaikka periaatteessa sairaalassa saivat vierailla vain isovanhemmat.

Hoitajat olivat aivan ihania osastolla ja muuallakin, esim. siellä heräämössä. Tykkäsin tosi paljon, kun minulla oli lähes koko ajan samat hoitajat. Varsinkin kaksi hoitajaa osastolta jäi minulle tosi hyvin mieleen. Sen kätilön lisäksi, joka oli synnytyksessä mukana alusta asti. Hoitajat olivat ystävällisiä, avuliaita ja empaattisia. Tuntui, että meistä välitettiin oikeasti. Harmittaa, kun en muista yöhoitajan nimeä. Kiittäisin häntä jossain lehden palstalla tms. Kätilö kävi katsomassa minua kaksi kertaa osastolla. Juteltiin synnytyksestä ja molemmat kertoivat omia tuntemuksiaan. Jotenkin sitä kiintyi niihin ihmisiin, vaikka he tekivätkin vain työtään. Viimeisenä päivänä minulla yhtäkkiä vaihtuivat kaikki hoitajat. Yhtään tuttua naamaa ei näkynyt viimeiseen vuorokauteen. Tuli vähän orpokin olo. Sain myös tietää sunnuntaina, viisi päivää synnytyksen jälkeen, että meidän olisi pitänyt heti osastolle tullessa saada täytettäväksi tiettyjä lomakkeita ja ohjevihkosia. Höh se oli tyhmää. Ihmettelinkin alussa, että minne ilmoitan kasvisruokavaliostani, mutta se olisi kirjoitettu siihen lappuun. Ohjevihkoakin olisi ollut kiva lueskella jo aiemmin. Mutta eipä mitään.

Side vauvaan syntyi nopeasti heti kun sain vauvan hoitooni. Sitä ennen oli hieman epätodellinen olo. Vauvan nukkuessa yöllä minä ihastelin häntä ja hänen syödessään katselimme toisiamme silmiin. <3 Äidin suojeluvaisto heräsi myös. Vähän olin myös katkera siitä, että jotkut toiset äidit pääsivät heti synnytyksen jälkeen osastolle hoitamaan ja ihastelemaan vauvojaan. Minä jäin siitä paitsi. 

Sairaalassa meillä kävi muutamia vieraita: vauvan kaikki isovanhemmat kävivät, vauvan serkkutyttö sekä pari tätiä, jotka eivät muuten pääsisi käymään hetkeen. Oli ihan kiva nähdä noita ihmisiä ja sain kyllä ihan itse päättää, milloin ja ketä jaksaisin nähdä. Vähän toki ihmetytti joidenkin vieraiden käytös, kun minä syötin vauvaa sängyssä niin innostuivat puhumaan tosi kovalla äänellä keskenään. Tuntui pahalta, kun eivät tajunneet olla hiljempaa. Vierailun jälkeen meidän huoneessa leijaili pitkään myös voimakas parfyymi ;) josta en kyllä välittänyt yhtään. Silloin meinasi tulla itku, että en halua vauvani lähelle noin kovaa ääntä enkä vahvoja tuoksuja. Sanottiinkin sitten vieraille ja ymmärsivät kyllä sitten heti.

Sairaalakassi säilyi avaamattomana aika pitkään. Sairaalassa käytin vain sairaalan vaatteita ja paljon olin myös ihan alushoususillaan. Pieniä eväitä oli kiva olla osastolla: pillimehuja öitä varten, vähän karkkia ja hedelmiä. Hammasharja ja -tahna olivat kivat, ja kampa. :) Ripsiväriä laitoin kun lähdettiin kotiin, samoin omat kotiintulovaatteet löytyivät jo sairaalakassista: collegehousut ja imetystoppi. Paljon hääräsin puhelimen äärellä: lähinnä laittelin viestiä ystäville ja sukulaisille, otin valokuvia vauvasta ja kirjoittelin asioita muistiin. Onneksi en pakannut ihan älyttömästi tavaraa mukaan. Vauvassa riitti ajanvietettä.

Nyt sairaala-aika tuntuu jo kaukaiselta. Kotirutiinit ovat muodostuneet nopeasti. Vauva jaksaa ihmetyttää. Monesti mietin, että onko tuo söpöläinen oikeasti meidän oma vauva. Että ihanko oikeasti saadaan olla hänen kanssaan aina! <3

Rintakumista

Vauva nukkuu päivisin joskus jopa kolme tuntia putkeen, mikä tuntuu minusta jo ihan pitkältä pätkältä noin pienelle. Sairaalassa sanottiin, että 3-4 tunnin välein olisi vauvan hyvä syödä. Herätellä häntä ei kuitenkaan ole tarvinnut, vaan on kyllä ihan itse herännyt. Useimmiten vauva nukkuu pari tuntia. Nukkuessaan murunen pitää välillä aikamoista ähinää, varsinkin yöllä. Päivällä nukutut unet tuntuvat levollisilta ja vauva on rauhallisempi ja hiljaisempi. Usein hän nukkuu meidän sängyn päällä päivällä, kun nukahtaa siihen syötön jälkeen.

Öisin vauva nukkuu omassa sängyssään, mutta hänet on aika vaikea siirtää sinne ilman että heräisi. Yöllä imetän siis makuulla. Sairaalassa vauva nukkui minun kainalossa, mutta omat unet häiriintyivät helposti. Kotonakin kokeiltiin tätä, mutta meidän sänky on niin pehmoinen, että en oikein uskalla pitää häntä siinä koko yötä. Vauva myös reagoi herkästi, jos minä tai mies liikahdetaan sängyssä. 

Neuvolassa sanottiin, että ei kannata ihmetellä, jos vauva alkaa viihtyä iltaisin paljon rinnalla, että kyseessä on iltatankkaus. Meillä vauva kyllä saattaa nukkua aika sikeästikin illan ja alkuyön. Kunnes. Noin kolmen aikaan yöllä hän herää syömään ja saattaa mennä 3-5 tuntia, kun hän syö ensin 5-10 minuuttia, nukahtaa rinnalle, syö taas 5-10 min, nukahtaa, syö jne. On tällöin myös kitiseväinen ja väsynyt. Tätä on ollut parina yönä. On tuntunut kuin vauva ei olisi saanut syötyä riittävästi. Eikä jaksaisi syödä kun on niin väsynyt. Neuvolasta sanottiin, että ainakin sitten vähän isompana vauvalle pitäisi periaatteessa riittää 20 minuutin kertaimu, että sillä vauva saisi tarvitsemansa maidon. Eli en millään usko, että tuo meidän väsynyt 10 minuuttia riittää noin pienelle vauvalle.

Sairaalassahan me käytettiin rintakumia. Vauvalla oli kyllä hyvä imuote eikä nänneihinkään sattunut suuremmin, mutta yöllä vauva hermostui, kun ei saanut pidettyä otetta. Liekö jotenkin liian raskasta hänelle tai jotain. Samaa on ollut nyt kotonakin. Luovuttiin rintakumeista aika äkkiä, kun ajattelin, että niin olisi hyvä. Ja kun vauva kuitenkin söi ja näytti saavan maitoa ilmankin. Mutta eilen tajusin, että ehkäpä neuvolassa todettu painonnousun tasaantuminen onkin johtunut siitä, että vauva ei ole jaksanut syödä niin paljon kuin olisi tarvinnut/oikeasti halunnut. Ehkäpä siitä on johtunut myös tuo öinen heräily ja kitinä. Maitoa kyllä tulee. Rinnat on välillä ihan pinkeinä ja kovina ja maitoa heruu jo ilman vauvan läsnäoloakin. Rintakumi on syönnin aikana ja jälkeen täynnä maitoa, ja ilman kumia jos mennään, niin silloinkin maitoa valuu neidin suusta hänen päästäessä välillä irti. Ja pissa- ja kakkavaippojakin tulee oikein hyvin.

Googletin rintakumista ja joka puolella tuntui olevan jotenkin kauhean kielteinen sävy niistä puhuttaessa. Että huono paha rintakumi ja käytetään vain jos ihan pakko ja nännit riekaleina jne. Minä aion antaa itselleni nyt synninpäästön tästä asiasta ja käyttää rintakumia hyvillä mielin ainakin yöllä. Viime yönä vauva ei oikeastaan kitissytkään herätessä, vaan ahmi rintakumilla pontevasti. Tänään päivällä olen vuorotellut kumilla ja ilman. Yleensä antanut ensin ilman, kun kerran vauva saa kiinni tiukastakin rinnasta. Sitten kun on meinannut aivan nukahtaa tai hermostua kovasti, on jatkettu kumilla. Mietin vain, että onko sillä väliä, antaako ensin kumilla vai ilman? Niinkun jatkoa varten, vieroitusta siis.

En tiedä voiko rintakumin vaikutus näkyä niin selkeästi meillä, mutta eilen illalla aloitin syöttämisen ilman kumia. Jaksoi syödä juuri ja juuri sen 10 min kunnes oli ihan silmät ummessa reppanalla. Laitoin rintakumin, ja jatkoi yllättäen syömistä vielä 20 min., jonka jälkeen jaksoi olla vielä hereillä tarkkaavaisena toiset puoli tuntia. Olin ihan ihmeissäni! Ja kun minun mielestä yleensä puhutaan, että rintakumilla olisi nimenomaan vaikeampi syödä ja maitokaan ei nousisi niin hyvin. Tuntuu, että eilisen yön jälkeen minun etumus on ollut vain entistä piukempi ja heruminen herkemmässä. En tiedä.

Nämä on niitä juttuja, mitä pitää vain kokeilla ja joita kukaan ei voi suoralta kädeltä neuvoa toiselle. Vauvat kun on niin erilaisia. Voitte uskoa, että kävin eilen läpi kaikki mahdolliset vaihtoehdot, että miksihän vauva kitisee eikä jaksa syödä yöllä. Mietin jo kaikki vatsavaivat ja läheisyyden puutteet. Mutta jospa syynä olisi tuo yöllinen väsymys syödä. Katsotaan taas ensi yönä miten menee. :) Oma väsymys ei niinkään haittaa, enemmän olen miettinyt, että saahan vauva riittävästi maitoa. <3

Kiva että ensi viikolla on se seurantapunnitus neuvolassa. Samalla katsotaan kuulemma myös napa, josta napatynkä muuten lähti eilen. 

Tänä juhannuksena olen nauttinut miehen tekemistä kesäruoista, yhteisistä kävelyistä, pienistä sohvahetkistä kahdestaan ja tytön katselemisesta hänen nukkuessaan. On ollut kiva kun ystävät ja sukulaiset on kyläilleet sopivassa määrin, se virkistää ja tuo päiviin pientä ohjelmaa. Mukavaa on ollut myös, kun olen saanut puheluita ystäviltä. Mies on ollut ihana niinkuin aina: siivonnut ja tehnyt ruokaa, tuonut minulle kaikkia tarvikkeita ja ihastellut minun kanssa rakasta vauvaa. Minun rakkaat.

Synnytys ja sen jälkimainingit

Synnytystä kuvataan joskus voimauttavaksi kokemukseksi. Tällä hetkellä minusta tuntuu, että vaikka sain monenlaisia letkuja, naamareita ja piikkejä synnytyksen ja sairaalaviikkoni aikana, kaikesta jäi vain hyvä mieli. Ehkäpä juuri voimauttava ja syvällinen. Se hetki kun kaiken ponnistelun ja säätämisen jälkeen kaunis rakas vauva putkahtaa ulos, on sanoinkuvaamaton ja syvästi koskettava. Olen älyttömän kiitollinen että sain kokea sen.

Synnytys alkoi spontaanisti tiistaiaamuna klo 7 raskausviikolla 41+2. Vaaleanpunaista lapsivettä alkoi tihkuttaa ja lirautella. Parin tunnin päästä tuli jo epäsäännöllisiä supistuksia. Puolilta päivin supistuksia tuli 5-10 minuutin välein melko säännöllisesti. Synnytys katsotaan alkaneeksi silloin. Pidettiin kirjaa kaikista supistuksista. :) Jossain vaiheessa soittelin synnytyslaitokselle ilmoittaakseni tilanteesta ja ohjasivat tulemaan käymään viimeistään klo 19/20 aikaan, koska silloin lapsiveden menosta tulisi täydet 12 tuntia. Niille jotka ei tiedä, niin lapsiveden tiputteluhan on merkki reiästä sikiökalvossa eli vauva ei ole enää samalla tavalla suojassa tulehduksilta. Siksi tilannetta ja vauvan vointia pitää seurata tarkemmin, myös synnytyksen jälkeen.

Supistukset kipeytyivät iltaa kohden ja vietin koko päivän vain jumppapallon päällä istuen, kuumaa kauratyynyä alaselässä pitäen sekä kuumassa suihkussa. Maata en voinut, koska makuulla tuli heti tosi kipeitä supistuksia. Mies lämmitti kuumakäärettä ja toi ruokaa ja juomaa. Miehen kosketusta tai hierontaa en sietänyt. Lounasta vielä pystyin syömään, mutta loppupäivän elin muutamalla omenalla ja leivällä. :) Tens-laitetta kokeiltiin kipuun, mutta siitä tuli lähinnä vain huono olo, joten unohdettiin se aika nopeasti. Supistukset olivat kipeitä, mutta kestettävissä. Tunnit menivät tosi nopeasti.

Käväistiin laitoksella klo 19 aikaan, jolloin olin auennut jo ihan kannustavat 3,5 cm. Oli vaikea päättää, lähteäkö takaisin kotiin taas jumppapallon päälle hetkumaan vai jäädäkö sairaalaan. Kotona oleminen vähän tympäisi, kun oltiin jo koko päivä menty samalla kaavalla pallon ja suihkun väliä. Lähdettiin kuitenkin käymään kotona. Klo 22 maissa mentiin uudestaan sairaalaan, kun supistukset vielä voimistuivat ja kotona oleminen tuntui ikävältä. Sairaalassa olin auki 5,5 cm. Puin sairaalavaatteet ja päästiin heti synnytyssaliin. Tunne oli jännittävä: täällä vauvamme syntyisi.

Olin alunperin sitä mieltä, että en tahdo epiduraalia ellei ole pakko kivun vuoksi. Kätilö suositteli sitä puoli yhden maissa yöllä, että saisin kerättyä voimia. Olin avautunut noin 8 cm. Otin sen ja vähitellen supistukset eivät enää tuntuneet. Epiduraalin laitto ei sattunut millään tavalla, mutta siinä tapahtui kuitenkin pieni moka ja lääkäri puhkaisi vahingossa yhden ylimääräisen kalvon. Ei vaarallista, mutta lääkäri varoitteli, että saattaa aiheuttaa kovaa päänsärkyä synnytyksen jälkeisinä päivinä. Sain myös antibioottia suoneen. Ehkäpä epiduraali vaikutti supistuksiin, koska vähän ennen kahta aloin saada oksitosiinia tipassa. Olin täysin auki, mutta ponnistustarvetta ei ollut. Odoteltiin, että vauva alkaisi painaa takapuolta kuin vessaan pitäisi päästä. Kolmen maissa uudenlaisia tuntemuksia alkoi olla ja kätilö sanoi, että voisin alkaa ponnistella varovasti kyljellään. Neljältä supistukset alkoivat tuntua enemmän ja ponnistustarvettakin alkoi olla. Ensin kyljeltään ja lopulta ponnistin puoli-istuvassa asennossa jalat kätilöiden kyljissä. Tuntui, että supistusta piti aina odotella aika pitkään. Joka supistuksella ehdin ponnistaa 2-3 kertaa.

Aikaa tuntui kuluvan reilusti ja oli epätietoinen olo, että kauanko vielä pitää jaksaa. Kätilö (joka oli muuten aivan ihana, huumorintajuinen ja kannustava) pyysi jossain vaiheessa toisen kätilön avukseen ja yhdessä ihmettelivät, että miten hommaa saataisiin vauhditettua. Oksitosiinia oli jo laitettu maksimimäärä ja tilannetta hidastivat varmaan myös tiukat alakerran lihakset (joista olen ennenkin lääkäriltä kuullut) sekä pissan määrä (2 litraa otettiin katedrilla pois).Yhdessä vaiheessa kätilöt myös pohtivat, tuleeko vauva kasvot edellä, mutta ei kuitenkaan. Kätilö totesi, että hyvin todennäköisesti tarvitaan välilihan leikkaus.

Noin klo 5.30 olin ponnistanut aktiivisesti ja kovaa jo pari tuntia. Alkoi turhauttaa ja olla jo vähän toivoton olo, kun tuntui, ettei edisty. Vauvan hiuksia kuulemma näkyi, mikä antoi vähän uskoa. Alettiin puhua imukupista ja kutsuttiin mukava ja empaattinen lääkäri paikalle. Lääkäri laittoi varmuuden vuoksi vauvalle pinnin päähän sykkeen tarkkailua varten. Totesi myös vauvalla olevan vähän pahkaa päässä. Yhtäkkiä ponnistaminenkin alkoi olla helpompaa: ehkä opin tai epiduraalin vaikutus lihaksiin hälveni. Tilanne alkoi edetä nopeammin ja melko pian lääkäri jo laittoi imukupin. Vauva syntyi ja itkuhan siinä tuli meiltä molemmilta. Vauvan syntyminen tuntui fyysisesti aika hurjalta. Pään ja hartioiden syntyminen ei oikeastaan kovin paljon sattunut, tunsin vain todella kovaa venymistä. Loppuvartalohan vain luiskahti ulos yhdellä ponnistuksella. Väliliha oli leikattu, repeämiä ei tullut. Kätilö kehui minua tosi sinnikkääksi, mistä tuli hyvä mieli.

Vauvaa vähän putsailtiin, isi leikkasi napanuoran ja sain hänet rinnan päälle. Pari ensi-imua tissillä samaan aikaan kun kätilö paineli mahaa saadakseen istukkaa irti. Ei sattunut juurikaan. Istukka vaikutti kokonaiselta. Vuotoa tuli kuitenkin reilunlaisesti. Aika pian minulle tuli huono olo: en meinannut saada henkeä, katse heitteli ja sydäntä tykytti. Vauva siirrettiin isin iholle. Sain ensin happea ja kätilö paineli kohtua tsekaten vuodon määrää. Ja sitähän tuli. Verenpaine romahti. Sain nesteytystä suoneen ja ehkä jotain muutakin. Onni oli, että toinen kätilö oli huomannut aiemmin laitetun kanyylin (johon tippaletku asetetaan) olevan jotenkin tukossa ja vaihtanut sen silloin. Koska minun verenpaineet laski niin alas, uuden kanyylin laittaminen tässä vaiheessa olisi ollut todella vaikeaa, kun suonia ei olisi kuulemma näkynyt.

Lääkäri kävi ultraamassa kohdun, mutta ei löytänyt vuodolle syytä. Olin ihan tajuissani koko ajan. Lepuutin silmiäni välillä kun väsytti ja minun piti säännöllisesti puhua jotain. Juttelin, että "olen ihan hereillä, mutta laitan vain silmät kiinni". En osannut kuitenkaan keskittyä muuhun kuin omaan vointiini. Välillä mietin vauvaa ja miestä ja kurkkasin heitä nopeasti. Olo vähän koheni ja tilannetta seurailtiin edelleen synnytyssalissa. Kolmisen tuntia oltiin siellä varsinaisen synnytyksen jälkeen. Olisin halunnut vain vauvan rinnalle. Happimaskia otettiin pois ja hetken päästä tuli taas huono olo. Aamuvuoron lääkäri ultrasi uudestaan ja lopulta päädyttiin varmuuden vuoksi leikkaussaliin kaavintaan. Esilääkityspikari, isille pikaiset suukot ja vakuuttelut, että kaikki menee hyvin. Mies oli tietysti seurannut kaikkea sivusta ja aamukätilön kanssa mitannut ja punninnut vauvaa. Huoli minusta oli suuri.

Minä naureskelin matkalla leikkaussaliin, että enpä ole ennen nähnyt miltä tämä näkökulma (sängyssä katse kohti kattoa) näyttää. Heh. Salissa vilisi porukkaa. Olin tyyni ja luottavainen. Ihmettelin mielessäni, että kaikki nämä ihmisetkö ovat minua operoimassa. Sain happea, nukutuspiikin ja taju lähti mainiosti. Seuraavaksi heräsinkin heräämössä. Se oli jännittävä paikka. Huoneessa oli monia sänkyjä vain verhot välissä. Kuulin kun joltakin romahti syke ja kun pikkupoika heräili kipsin laiton jälkeen. Jonkin aikaa verhon toisella puolella minua ja hoitajia viihdytti vanhempi mies, joka kommentoi kaikkea kuulemaansa ja vikitteli hoitajia. :) Lääkäri tuli hetken päästä kertomaan minun tilanteesta. Kohdun alareunasta oli löytynyt vähän istukkaa ja sinne oli laitettu pallomainen vedellä täytetty katedri painamaan vuotokohtaa. Olin vuotanut yhteensä 2,5l verta ja saanut kolme pussia verta suoneen. (Myöhemmin osastolla sain vielä kaksi pussia lisää.) Kiitos verenluovuttajille! Minun kädet oli täynnä kanyyleita ja johonkin niistä oli liitetty letkuja, aika hurjan näköistä. Käsivarsista oli myös otettu niin monia verinäytteitä, että myöhemmin osastolla hoitajien oli vaikea päättää, mistä saisi otettua hb-kokeita ym. Tunsin myös miten silmiä turvotti. Siellä pötkötinkin monta tuntia. Muutaman tunnin päästä kävi selväksi, että kestää vielä tunteja ennen kuin pääsen osastolle vauvan ja miehen luo. Hemoglobiinia ja verenpainetta seurattiin tarkasti. Hb oli alimmillaan kai 72.

Vauva oli syntynyt aamukuudelta ja iltapäivällä alkoi tulla huoli miehestä. Oli myös hieman epätodellinen ja erikoinen olo, kun en ollut nähnyt vauvaa ja miestä pitkään aikaan. Pyysin saada soittaa miehelle, se oli ihanaa. Vielä ihanampaa oli parin tunnin päästä kuulla hoitajan puhuvan omatoimisesti puhelimessa synnytysvuodeosastolle ja pyytävän minun miestä ja vauvaa äitiä katsomaan. Aivan mahtavaa. Sain vauvan hetkeksi vierelle ja mieheltä suukot. <3 Mies nosti vauvaa varmoin ottein ja minulle tuli tosi hyvä mieli siitä.

Mies oli ollut vauvan kanssa pitkän päivän ja saanut antaa lisämaitoa ruiskulla. Pyydettiin luovutettua äidinmaitoa lehmänmaitokorvikkeen sijaan ja sitä sattuikin olla saatavilla. Ajattelin, että olisi jotenkin luonnollisempaa ravintoa vauvalle. Kiitos taas luovuttajille! Mies oli käynyt parin tunnin päikkäreillä kotona ja tullut sitten takaisin osastolle vauvaa hoitamaan. Minua harmitti tietysti jälkeenpäin, että olin jäänyt paitsi vauvan ensimmäisestä päivästä, mutta onneksi mies oli ollut vauvan kanssa, ruokkinut ja pitänyt sylissä.

Alkuillalla pallokatedri vihdoin poistettiin vähitellen ja pääsin vuodeosastolle. Saatiin paikka kahden hengen huoneesta, jossa ei ollutkaan sitten koko aikana toista äitiä, yhtä yötä lukuunottamatta. Imetyksen harjoittelua, suukottelua ja jutustelua miehen kanssa, hemoglobiinin ja verenpaineen mittaamista, nesteytystä (ainakin sokeria sain, en tiedä muusta). Pissakatedri oli vielä paikoillaan ja kohtua käytiin painelemassa mahan päältä säännöllisesti vuotoa tarkkaillen. Yöksi vauva meni kansliaan nukkumaan ja hänet tuotiin minun luokse aina syömään. Hoitajat olivat aivan ihania ja kannustavia. Minulla oli lähes koko sairaala-ajan samat hoitajat sekä päivällä että yöllä ja heihin syntyi vahva luottamus. 

Kirjoitan erillisen postauksen osastolla vietetystä ajasta. Kirjoitan siihen mm. minun hemoglobiinin laskusta, vauvan bilirubiiniarvoista ja kovasta niskasärystä (virheellisen epiduraalin seuraus), joka korjattiin lopulta veripaikalla. Jokusen sanan voisin raapustella myös sairaalakassin tavaroiden tarpeellisuudesta, äidinvaiston heräämisestä ja imetyksen aloittamisesta.

Olen iloinen, että pärjäsin synnytyksen alkuvaiheessa niin hyvin kotona ja että avautumisvaihe oli suhteellisen helppo. Olen tyytyväinen, että otin sen epiduraalin, vaikka sen laittamisessa puhkaistiin väärä kalvo ja vaikka se luultavasti hidastutti supistuksia. Sain huilata, se oli tärkeää pitkän päivän jälkeen. Olen kiitollinen ihanille kätilöille, jotka tsemppasivat hyvin, oli koko ajan turvaisa olo. Ponnistusvaihe oli käsittääkseni pitkä verrattuna keskiarvoon, mutta siitäkin selvittiin. Imukuppi oli helpottava ratkaisu. 

Synnytyksestä jäi hyvä mieli. 

Kotipäiviä

Nämä ekat kotipäivät on menneet nopeasti ja oikein kivasti. Siirrettiin ensimmäisen yön jälkeen vauva nukkumaan omaan pinnasänkyynsä ja koko perhe on tainnut nukkua nyt ihan hyvin. Vauva nukkuu yleensä pitkän pätkän siinä klo 23 lähtien, viime yönäkin 4 tuntia putkeen. Sitten saattaa olla sekalaisempi aamuyö, kunnes aamulla taas joskus kahdeksan maissa uni alkaa maistua hyvin. En väitä, että meidän pikkuvauvalla olisi selkeää rytmiä vielä, mutta muutamana päivänä on näkynyt vähän tällaisia merkkejä.

Eilen käytiin ensimmäisellä vaunulenkillä. <3 Varsinkin äiti nautti kovasti kesäluonnosta ja lähes tunnin mittaisesta kävelystä raikkaassa ilmassa, samoin vauva nukkui tyytyväisenä vaunuissa. Iltapäivällä pyydettiin mummua kylään ja mummuhan tuli kaasu pohjassa ihastelemaan vaavia. :)

Tänään oli käynti äitiysneuvolassa. Siellä meni oikein hyvin. Vauva nukkui mennessä ja saatiin rauhassa keskustella synnytyksestä ja kotona olemisesta terkkarin sijaisen kanssa. Vauvan napatynkä on alkanut irtoilla ja terkkari käsitteli sitä kuivatusaineella. Vauvan paino oli noussut ihan ok, mutta saatiin silti kontrollikäynti ensi viikolle. Imetin vauvan käynnin aikana ja terkkari kommentoi kivasti maidon riittävyyttä ja vauvan imua. Mukava silti ensi viikolla mennä punnitsemaan vauvaa. Vauva sai myös seuraavan neuvola-ajan lastenneuvolan puolelle sekä minä sain jälkitarkastusajan.

Minulla on jalassa pinnallinen laskimotulehdus. Se tuli pari päivää sitten suonikohjun kohdalle. Suoni on siis nyt kipeä, punainen, kova ja kuumottava. Kävin näyttämässä sitä tänään lääkärille ja sain ohjeen käyttää Hirudoid Forte -geeliä. Lääkäri oli aika erikoinen... ihan kuin olisi ollut humalassa tai aineissa. Katse harotti ja puhe oli hidasta ja vähän sammaltavaakin. Voihan joku ehkä olla tuollainen muutenkin, mutta kiinnitti vain huomiota. Lääkärikäynnin ajan isi odotti autossa vauvan kanssa. Meni hyvin. En tiedä, miten sitten pääsen noihin lääkäri- ym. menoihin, kun mies menee töihin isyysvapaan jälkeen. Onneksi sentään hänellä on tulossa pitkä kesäloma elokuussa. Helpottaa käytännön asioiden hoitamista ja tietysti ihana olla yhdessä perheen kesken kesällä. 

Olen alkanut kirjoittaa synnytyskertomusta, mutta se näyttää etenevän hitaanlaisesti. Jotkut synnytyksen vaiheet ovat itseltä vähän hämärän peitossa. Haluan kirjoittaa sen tarkasti ihan itseäni varten, kun muuten niin helposti unohtuu. Mutta on se siis tulossa tännekin luettavaksi.

Vauva on ihana ja suloinen. Tarkkaavaisena kuuntelee ja katselee meitä. Nimeä ollaan mietitty. Mulla oli yksi selkeä suosikki aiemmin, mutta nyt on rinnalle tullut muutama muukin hyvä vaihtoehto. Saas nähdä, vähän hankalahan se on valita, kun minun mielestä on niin monia kivoja nimiä. Mieskin on ehdotellut suosikkejaan. Uskon, että löydetään kaunis nimi, josta molemmat tykätään.

Kotona kolmestaan

Kirjoitan nopeasti kuulumisia. Eilen vasta päästiin kotiin vauvan kanssa. Sairaala-aikaa pitkitti minun oma toipuminen, jossa oli kaikenlaisia mutkia. Niistä kuitenkin on selvitty. Kirjoitan niistä lisää synnytyskertomuksen yhteyteen.

Vauva on ihana ja suloinen. Hänellä on mainio kaksoisleuka ja pulleat posket. Käsivarsissa ja jaloissakin jo makkarat. <3 Vaipoista menee kakkoskoko ja yllätyttiin eilen, kun 56cm yöpuku istui täydellisesti.  50cm-kokoiset vaatteet eivät mene mukavasti päälle, kun on sen verran pullea tapaus. :)

Vauvalla on alusta asti ollut hyvä imuote, mutta alussa meinasi päästää helposti irti. Rintakumia siis käytettiin alussa. Nyt on jo harjoiteltu ilmankin ja yleensä sujuu. Maitoa riittää ja rintakumi auttaa kun rinta on pinkeä. Oon niin onnellinen, että maitoa tulee ja että vauva osaa imeä! Sairaalassa imetin kylkimakuulla, mutta kun yksipuolinen asento meinasi alkaa sattua nänneihin, niin opeteltiin muita asentoja, se perinteinen istuma-asento ja imetys kainalon alta.

Vauva nukkuu yöllä meidän sängyssä ja päivällä äitiyskopassa sohvan nurkassa. Unet on erittäin epäsäännöllisiä, niinkuin näin pienillä tietysti onkin. Välillä pieni nukkuu kolme tuntia putkeen ja välillä heräilee 15 minuutin välein suuta maiskutellen valmiina syömään. Hereillä ollessaan vauva katselee ja kuuntelee tarkkaavaisena. Vauvan syvä katse kyllä vetoaa äidin sydämeen. Karhuemon suojeluvaistokin heräsi jo sairaalassa. Hih. 

Isi kylvetti vauvan sairaalassa ja pikkuinen nautti silminnähden. Myös pyllyn peseminen rauhoittaa.

Torstaina on vauvan ensimmäinen neuvola. Kotikäyntiä ei näin kesällä ole. Meidän oma terkkari on lomalla, mutta ei se haittaa. Kiva päästä kyselemään kaikkia käytännön asioita.

Meillä on maidontuoksuinen koti. Ollaan niin onnellisia.

Rakkaus saapui

Rakas pitkähiuksinen tyttö syntyi eilen aamulla. 4200g ja 51cm. ♡

Kirjoitan enemmän myöhemmin, mutta lapsivedet alkoi tippua ti-aamuna. Avautumisvaihe oli helppo, ponnistus pitkä, imukuppi auttoi viimeiset millimetrit. Synnytyksen jälkeen minulta laski heti verenpaineet ja hb, ja jouduin vielä kaavintaan kun pienenpieni pala istukkaa oli jäänyt. Vauva vietti eilisen isin kanssa kun minä toivuin heräämössä. Eilisiltana pääsin osastolle vauvan ja isin luo.

Vauva on ihana ja söpö. Imettämistä harjoitellaan mutta se menee jo aika kivasti.

Huomenna pääsen ehkä suihkuun. Tänään kävin jo jalkeilla. Hb vielä ollut matala. Nyt nukkumaan kun vauvakin nukkuu. 

Elämä on onnekasta ja ihanaa. Rakas vauva. ♡

Odottelua, toiveilua, rv 41+1

Täällä vielä odotellaan. Viime viikolla aika hidastui ja alettiin elää päivä kerrallaan, kun jotenkin koko muu loppuraskaus sujahti ohi vauhdilla. Mutta eilen saatiin kuitenkin taas uusi raskausviikko täyteen!

Kyllä me täällä jo kovasti toivotaan, että vauva lähtisi pian syntymään. Olisi kiva, jos vauva tulisi ennen perjantaita, jolloin on sitten jo se yliaikaisuuskäynti. Toisaalta jos sinne asti mennään, niin jo vauvan näkeminen ultralla lohduttaa. :) Ja kiva saada sitten painoarviota ja tutkailla vauvan vointia tarkemmin. Mutta mieluummin tietysti otettaisi itse vauva jo tänne! :)

Varmaankin painoarviosta ja vauvan voinnista riippuu, miten pikaisesti häntä aletaan sitten perjantain jälkeen hoputtaa ulos. Vauva on liikkunut säännöllisin väliajoin ja varsinkin minun istuessa takakenossa pieni alkaa usein möyrimään, yleensä rauhallisen tasaisesti, niinkuin ennenkin.

Mitään suurempia synnytyksen ennakkotuntemuksia ei ole ollut. Eilen iltapäivällä jomotti/jyskytti muutaman tunnin alavatsaa, mutta ei sattunut yhtään. Sellaista jatkuvaa pientä jumpsutusta. Mutta olin siitäkin kyllä innoissani. Ja vielä enemmän ilostuin siitä, että näiden jomotusten jälkeen tulkitsin vuotavani limatulppaa tai ainakin jotain uudenlaista. Sitä tuli jomotusten jälkeen pariinkin otteeseen ja oli selkeästi erilaista kuin juokseva normivuoto. Että eiköhän siellä ainakin jotain pientä kehitystä tapahdu, toivon niin! Moni on sanonut, että vatsa menee sekaisin lähellä synnytystä ja pitkäänkin vaivannut ummetus loppuu. No mulla ei onneksi ole ollut mitään tällaisia raskausvaivoja, mutta sen verran kyllä eilen illalla kiinnitin huomiota asiaan, että vatsa oli herkkänä (kauniisti ilmaistuna, heh).

Helposti sitä elää näitä päiviä vain malttamattomana hokien, että "tule tule jo", vaikka oikeasti jaksan kyllä odottaa. Olen tosi iloinen, että saadaan meidän vauva ihan ihan pian ja että hän on kasvanut mahassa näin pitkään. Tuntuu hyvältä ajatella, että meidän vauvalla olisi jo syntyessään vähän massaa ja että hän ei välttämättä olisi enää niin heikko kuin esim. hieman ennenaikaisena syntyneet. Vauvat on toki erilaisia, mutta itselle tuo ajatus antaa iloa ja kannustusta. Vaikea on myös kuvitella, että meidän vauva ehtisi kasvaa mahassa jotenkin liian isoksi. Terkkari on arvellut häntä keskikokoiseksi ja maha on pienen näköinen verrattuna moniin muihin odottajiin. Siksi en jaksakaan murehtia, vaikka vauva nyt ei vielä tulisikaan lähipäivinä. Mutta täytyy toki myöntää, että yliaikaisuuskäynnit ja käynnistykset käy jo mielessä välillä. :)

Viime aikoina miehen seura ja huomio on ollut mulle erityisen tärkeää. Pienet yhteiset tekemiset on tuntuneet merkittäviltä ja antaneet suurta onnellisuutta. Yhteinen aika on tuntunut lähes korvaamattomalta. On käyty lyhyillä ja pitkillä kävelyillä, löhötty ja halailtu paljon. <3

Mielessä on alkanut pyöriä vähän myös ulkonäkö ja oma terveys raskauden jälkeen. Mutta siitä kirjoitan erikseen, kun nyt ei ajatus enää kulje. Meen tekemään lounasta ja sitten tulee ystävä kylään. Mies tekee etätöitä tuossa minun vieressä sohvalla ja linnut laulaa ulkona. Kivoja juttuja.

Kesäpäivä kaupungilla, rv 40+5

Tänään uskaltauduin pitkästä aikaa kaupungille! En ole oikeastaan kahteen viikkoon käynyt lähikauppaa ja lähiluontoa kauempana. Tämä on johtunut ihan vain siitä, että ajatus lapsivesitulvasta tai yllättävistä kipeistä supistuksista keskellä kaupunkia on jännittänyt. Vähän hassua ehkä, mutta miksi tekisi sellaista, mikä tuntuu epämukavalta. Tänään kuitenkin tuli heti aamupäivällä mieleen, että nytpä lähden käymään Sokoksella, vaikka ihan vain nopeasti. Oli kiva laittaa mekko päälle ja nätit tennarit jalkaan, ja bussiin hypätessäni tunsin kutkuttavaa seikkailun makua. Hih!

Oli virkistävää nähdä ihmisiä ja keskustan kesätunnelmaa. Käytiin miehen ja hänen kaverinsa kanssa lounaalla ja hedelmäinen halloumisalaatti maistui oikein hyvältä lämpöisellä terassilla aurinkovarjon alla. Ravintolassa syöminen on minulle nykyään aika harvinaista herkkua, kun taas mies käy työlounaalla kaupungilla päivittäin/viikoittain. Vielä pehmistä jälkkäriksi nam! Miehen lähdettyä takaisin töihin innostuin vielä kiertelemään hetken muutamassa vaatekaupassa. Yllätyin kyllä omasta jaksamisesta. Kotiin lähtiessä kuumalla bussipysäkillä tuli vähän väsy, kun sattui paikalla olemaan niin paljon mummeleita, etten mahtunut istumaan penkille. Mutta kotona viileä suihku, raikas meloni ja juustovoileipä palautti voimat nopeasti.

En minä varmastikaan nyt miksikään kaupunkihengailijaksi muutu, mutta oli kivaa vaihtelua näihin kotipäiviin.

Kivan kaupunkipäivän lisäksi iloitsen siitä, että on perjantai! Vaikka saan itse olla kotona joka päivä, niin on ihanaa saada mieskin kotiin. Miehellä on myös mahdollisuus tehdä etätöitä ensi viikolla, jos vaikka supistuksia alkaisi tulla enemmän. 

Muuten täällä on kaikki ihan ennallaan. :)

Ja taas neuvolaterveisiä, rv 40+3

Tänään oli vielä äitiysneuvolakäynti ja hyvältä näytti kaikki. Paino oli ilokseni pudonnut puoli kiloa viime viikon punnituksesta, eli turvotuksella ym. on selkeästi paljon merkitystä. Sf-mitta oli 35,5cm eli hivenen pienempi (0,5cm) kuin viime viikolla. Se kertoo lapsen laskeutumisestakin. Terkkari sanoikin, että vauva on kyllä nyt jo niin alhaalla, että odottelee siellä vain syntymää. Tuntui tosi kivalta kuulla!

Seuraava tarkastuskäynti olisikin sitten yliaikaisuuskäynti rv 41+5. Neuvola-ajalle ei nähty enää tarvetta, kun kaikki on niin hyvin. Toki voi aina soittaa ja käydäkin, jos tulee huolia. Yliaikaisuuskäyntiin on kuitenkin vielä yli viikko ja olen vielä täysin siinä uskossa, että vauva tulee ennen sitä. Ja jos ei tule, niin sitten mennään sinne saamaan mm. painoarviota ja teettämään sisätutkimusta, jonka yhtenä tarkoituksena on kypsytellä paikkoja. Terkkari sanoikin, että useimmiten synnytys käynnistyy viimeistään tuon sisätutkimuksen seurauksena. Ja jos ei käynnisty, sieltä saa vielä yhden tarkistuskäyntiajan, jolloin luultavasti sitten jäädäänkin jo osastolle käynnistelemään synnytystä. Mutta kuten sanoin, ei ole vielä ollenkaan tarvetta ajatella niin pitkälle.

Tänään on ollut taas tosi lämmin päivä, kostea ilma. Kävelyllä tuntui kuin olisi ollut ulkomailla. Ja nuo kesäiset tuoksut! Ruoho, puut, kukat, aivan mahtavaa! Sisätiloissa pärjää hyvin niin kauan, kun aurinko ei porota ikkunoihin. Olenkin jo varustautunut huomiseksi ennustettuun aurinkoiseen hellesäähän mm. vissyllä, mehujäillä ja vesimelonilla. Nam!

Pyykinpesukoneen vaativa ääni ilmoittaa, että pyykit on puhtaat. Niitäpä siis ripustelemaan.

Kyselytulva ja vauvasta ilmoittaminen, rv 40+2

Heti eilen se alkoi: kyselytulva, että "joko nyt?" Eniten olen vastannut kysymykseen, että "onko mitään tuntemuksia että synnytys olisi lähellä?" No ei ole. Muuta kuin se, että laskutaitoni mukaan (tänään rv 40+2) synnytys alkaa olla hyvin lähellä ja puntarin ja peilinkin mukaan synnytys lähestyy. ;) Läheisimpien ihmisten ja omien sukulaisteni kanssa toki laittelen viestiä harva se päivä ja heille oikein mielelläni vastaan näihin kysymyksiin. Jos joku sellainen kaveri, jota en ole kuullut tai nähnyt muutenkaan aikoihin, kyselee yhtäkkiä tuommoisia, niin ei huvita vastata ollenkaan. Kohteliaana ihmisenä kuitenkin vastaan, mutta vaisusti ja lyhyesti.

Hassua on myös se, kun jotkut ei-niin-läheiset kaverit käskevät vaativaan sävyyn ilmoittamaan syntyneestä vauvasta heille "sitten ihan heti kun se on syntynyt". Niinkuin että oikeestiko he kuvittelevat, että minun ensimmäinen ajatus on kertoa heille. Itselleni tärkeintä on kuitenkin rakkaan vauvan ihmettelyn lomassa ilmoittaa ensin lähimmille ystävilleni, vanhemmilleni ja sisaruksilleni. Ja tietysti miehen kavereille ja sukulaisille. Facebookkiakin olen miettinyt, että mitä haluan siellä kertoa. Toki kaverilistani on siellä suhteellisen suppea (poistelen sieltä aina säännöllisesti turhia tyyppejä), että kyllä siellä ainakin vauvan syntymästä taidan ilmoittaa. Mutta nämä ei-niin-tärkeät saavat kyllä valitettavasti odottaa. :)

Tänään oli tosi kiva päivä, kun eilinen meni vain lojuessa telkkarin ääressä. Tänään leivoin vielä lisää korvapuusteja pakkaseen ja pari ystävääkin kävi niitä testaamassa. Iltapäivällä sain otettua levolliset päikkärit sohvalla ja illalla postinjakaja toi kauan haaveilemani uuden puhelimen. Nyt tuo puhelin on latautunut, joten menenpä sitä tutkailemaan. Kiva kun uudessa puhelimessa on vähän entistä luuria parempi kamera, niin sillä saa sitten hyviä kuvia uudesta perheenjäsenestä.

Laskettu aika, rv 40+0!

Tänään on vihdoin se päivä, jota on laskettu ja jännitetty kuukausia, ja oikeastaan voi sanoa että vuosiakin. Maaginen laskettu aika on saavutettu! Tavallaan tuntuu tosi kivalta, että päästiin tämä odotus aivan loppuun asti. Että päästiin oikeasti kokemaan tämä päivä ja nämä jännittävät ja odottavat tunteet. Tänään voin täysin varauksetta sanoa, että vauva syntyy minä hetkenä hyvänsä.

Olen todella kiitollinen kaikista ystävistä, sukulaisista ja työkavereista, jotka on eläneet tätä odotusta meidän kanssa. Näyttäneet ilonsa ja jännityksensä sekä kyselleet kuulumisia. Vaikka joskus utelut, tiedustelut ja yllättävät vatsan koskettelut on ärsyttäneet ja väsyttäneet, oon iloinen, että niin moni odottaa innolla meidän vauvaa saapuvaksi.

Paljon puhutaan siitä, miten viimeiset raskausviikot on vain odottelua ja että aika käy pitkäksi ja välillä on jo tylsääkin. Niin on minullakin ollut. Odottelua ja odottelua, tylsiä päiviä ja kivempia päiviä, lukemattomien synnytyskertomuksien lueskelua netissä ja lähes päivittäistä pikkusiivoilua kotona, että pääsisi lähtemään sairaalaan kodin jäädessä vähintään kohtuulliseen siisteyteen. Pyykinpesua ja kaupassa käyntiä. Mukavia ja löysiä vaatteita odottamassa olohuoneen pianotuolilla, josta ne on helppo vetäistä päälle vaikka keskellä yötä. Auton akku ladattuna ja mies kotiintulovalmiudessa jopa tenniskentällä.

Odottelua siis ollut. Oonkin ajatellut, että olisi varmaan helpompaa jos ei odottaisi niin paljon. Että keskittyisi enemmän muihin elämän asioihin. Nyt loppuviikolla teinkin niin: vietin tavallisia päiviä enkä miettinyt paljonkaan synnytyksen kulkua tai vauvan hoitoa. Ja oikeasti yhtäkkiä ikään kuin unohdin, että synnytys on niin lähellä. Vähän vaikea selittää. Mutta ei sekään ole tuntunut hyvältä. Kun en olekaan miettinyt synnytystä nyt niin paljon, niin tuntuu, että se yllättää isommin sitten kun se alkaa. Ja että muistanko sitten niitä kaikkia hyviä neuvoja rentoutumisesta ja liikkumisesta ja hengittämisestä ja muusta, jos en ole pitänyt niitä mielessäni lähiaikoina. Niinpä eilen illalla myöhään mun piti vielä lukea läpi kaikki mun pikkuvihkoset synnytyksestä, imetyksestä ja vauvan ensipäivistä, että saisin takaisin sen tiedostavan tunteen, että ihan pian meillä on vauva. Heh. Että sitä vaan tarkoitan, että ihan mielelläni nyt loppuajan odottelen aktiivisesti ja vaikka joka päivä ajattelen synnytyksen alkamista ja kuulostelen omaa kehoani. Siitä tulee valmistautunut olo.

Mainittakoon vielä, että niitä menkkatyylisiä jomotuksia ei ole nyt ollut pariin päivään. Sen sijaan päkijöitä ja pohkeita on särkenyt ja jomottanut, tänäänkin heti aamusta alkaen. Mutta siihen on syynä varmaan toissapäivän ja eilisen pitkät kävelylenkit, turvotus sekä viime yön huonot nukkumisasennot.

Nyt kotiaskareisiin.