Ajan puutetta, rv 35+4

Hyvää vappua!

Eilen yllätin itseni innostumalla siivoamisesta. Huh! Siivosin valehtelematta viisi tuntia putkeen, jonka jälkeen iskikin sitten jalkoihin väsy. Lepohetken jälkeen vielä imuroin ja silitin kesäverhot. Siivosin yksin meidän koko kodin. Rauhalliseen tahtiin touhusin, mutta iltapäivällä toki oli vähän nuupahtanut olo. Tosin erittäin tyytyväinen puhtaaseen kotiin. :)

Siivousrumban jälkeen ehdin juuri ja juuri siistiytyä ennen ystäväpariskunnan saapumista. Ilta oli mukavan rauhallinen: syötiin herkullisia tortilloja ja munkkeja sekä naurettiin.

Tänä aamuna taas käsittelin tätä äitiyslomalle jäämistä. :) En vieläkään tunnu tajuavan, että mun ei tarvitse mennä töihin tosi pitkään aikaan. Välillä joku sellainen työstressi tulee mieleen ja sitten tuntuu tosi ihmeelliseltä tajuta, että enhän mä mene töihin.. en ensi viikolla, en ensi kuussa, tuskin ensi vuonnakaan vielä.

Samalla kun yritän tajuta tätä äitiyslomaa, päivät jatkavat vauhtiaan ja jopa kiihdyttävät sitä. Varmaan tämä toiminnantäyteinen viikko vielä entisestään lisää ajanjuoksun tunnetta. Touhua on ollut niin, että oon unohtanut kertoa esim. maanantaisesta perhevalmennukseen sisältyneestä imetysvalmennuksesta. Vaikka eipähän siellä mitään ihmeellistä uutta ollut. Hyvillä mielin ja luottavaisena suhtaudun imetykseen. Tietoja on nyt saatu. Etukäteen en osaa murehtia, että jos imetys ei jostain syystä onnistuisikaan. Sellaisella asenteella mennään, että jos tulee haasteita niin selvitellään niitä sitten.

On ihanaa, että ihmiset ottavat yhteyttä ja haluavat nähdä ennen vauvan syntymää. Juuri äsken soi puhelin ja appiukko soitti. En vaan millään jaksanut vastata, kun arvasin jo, että varmaan ehdottaisivat meille syömistreffejä, joille ei nyt tunnu olevan yhtään aikaa/jaksamista. Tällä ja ensi viikolla mulle tärkeintä on, että ehdin nähdä mun läheisimpiä ihmisiä ja tehdä edes joitain niistä asioista, joita suunnittelin tekeväni jo tällä kuluvalla viikolla. Ihme kiire.

Nyt pois koneelta lounasta syömään. 

Äitiyslomalla, rv 34+5

Äitiysloman ensimmäinen päivä! <3 Tänään siis viikkoja kasassa 34+5 ja tarvinneeko sanoakaan, että aika on mennyt edelleenkin tosi nopeasti.

Tällä viikolla oli tunteikkaita hetkiä töissä, kun mun läksiäisiä vietettiin koko päiväkodin yhteisen lauluhetken muodossa keskiviikkona ja varsinaiset heipat sanottiin sitten eilen. Tiistaina ja keskiviikkona tein vielä ahkerasti viimeisiä paperihommia. Keskiviikkona tyhjensin vaatekaapin ja muut työkaapit. Paljon oli ehtinyt kertyä kaikkea tavaraa työpaikalle... Mies haki mut autolla, että sain tuotua kaiken kerralla. Ihana mies.

Eilistä torstaista työpäivää jännitin vähän etukäteen. Lähinnä jännitin, jaksanko herätä vielä viimeiseen aikaiseen aamuvuoroon ja että miten aamupäivälle kaavailtu pitsaretki onnistuu ja että muistanko ottaa mukaan kaikki loput tavarat. Toki tiesin, että joudun sanomaan heipat kivoille vanhemmille, ihanille lapsille ja hyville työkavereille, sekin oli jännää. Vielä viimeisinäkin työpäivinä oli kuitenkin myös tosi vaikea tajuta, että jään ihan oikeasti pois. Että en mene enää sinne pitkään aikaan. Että elämän rytmi muuttuu. En ole varmaan vieläkään tajunnut kokonaan. Ehkä tuo ymmärtämättömyys vaikutti niinkin, että en osannut paljoakaan herkistyä läksiäisissä tai lapsia halaillessa. Sen sijaan lasten vanhempien ja työkavereiden kauniit sanat, halaukset ja lahjat saivat mielen huokaisemaan haikeutta.

Viimeisen työpäivän retki meni mukavasti ja sain lähteä suoraan paluumatkalta kotiin. Lasten heilutukset ja "heippa Pauliina, heippa vauva"-huudot vielä pitkänkin matkan päästä herkistivät. Lapset on olleet niin ihanasti ja aidosti läsnä tässä odotuksessa. Iltapäivällä käytiin miehen kanssa ravintolahampurilaisilla mun loman kunniaksi. Aurinko lämmitti ja oli hyvä olla. :)

Vaikka ahkeroin työrästihommat valmiiksi ja lomalle jääminen oli haikeaa, jo tänä aamuna huomasin ajattelevani, kuinka ihanaa on nyt levätä ja keskittyä kotielämään. Yhtään en kaivannut töihin. Ennen vauvan syntymää haluaisin käydä silloin tällöin lounaalla kaupungilla miehen kanssa, siistiä vielä joitain yksittäisiä paikkoja meidän kodista, leipoa pullaa, sämpylöitä ja kokeilla joitain uusia ruokareseptejä, nähdä ystäviä Pohjanmaalta, viedä joitain tavaroita vanhempien luokse säilytykseen (vaikka oonkin sanonut, etten haluaisi sinne viedä mitään enää tässä iässä :) Tehdä semmoisia mukavia juttuja. Pitkät reissut ei enää kauheasti houkuta, on kivempaa olla kotona ja rauhoittua.

Sitten listaa fyysisistä oloista... 

- Maha tuntuu taas kasvaneen ja makuulta nouseminen on jo kömpelömpää. Maha on kasvanut sekä eteen että sivuille, ja vauvan pyllyn voi usein tuntea kovana isompana möykkynä mahan oikealla sivulla. <3

- Yöt nukun vaihtelevasti: joskus herään jatkuvasti kääntämään kylkeä, joskus herään vain vessaan kerran tai kaksi. Viime yönä nukuin ihanan rennosti ja hyvin, varmaan lomalle jääminen vaikutti. 

- Vettä pitäis muistaa juoda riittävästi ja nyt kotona se onkin helpompaa. Luulen että veden puute saa mun huulet kuivumaan. Toisaalta sitten kun juo paljon, tekee selvästi mieli suolaista ruokaa, kuin tasapainottamaan nesteen määrää. 

- Kovia suonenvetoja on ollut pohkeissa, niihin kai voisi syödä magnesiumia. Katsotaan tuleeko hankittua. 

- Kaksi viimeistä työviikkoa väsytti jotenkin enemmän, pitänee mainita neuvolassa ensi viikolla. Voi toki olla ihan tavallistakin raskauteen kuuluvaa. Jonkin verran on myös mietityttänyt raudan saanti, kun hemoglobiinia ei ole mitattu hetkeen. Terkkahan sanoi, että mitataan vain jos on puutosoireita. Kaikessa säästetään. Mutta jos vaikka pyytäis ens viikolla mittausta. Luin netistä, että maito heikentää kasviperäisen raudan imeytymistä ja mähän oon ollut maidon suurkuluttaja viime kuukausina. 

- Vauva hyörii mahassa ja huomaan, että en edes tunne monia pienempiä liikkeitä. Liikkumiset näkyy selvemmin kuin tuntuu. Usein istunkin tässä sohvalla paita käärittynä ylös maha paljaana ja kattelen kun maha kumpuilee. 

- Kylkiluiden korkeudella on tuntunut jo jonkin aikaa ahtautta. 

- Mahan keskiviiva näkyy edelleen vahvana (ollut alkuraskaudesta asti selkeästi esillä). 

- Uusia raskausarpia ei tiettävästi vielä ole tullut.

Usein alkuraskaudessa pohditaan, että mitä tavaroita ja vaatteita olisi hyvä hankkia odotusajalle. Itselle on ollut tosi paljon hyötyä äitiysmallisista tukisukkahousuista. En ole käyttänyt niitä läheskään joka päivä, mutta jos illalla on särkenyt jalkoja, olen seuraavana aamuna laittanut nuo sukkahousut ja heti on ollut helpompi päivä jalkojen kanssa. Myös Anita-merkkinen tukivyö on ollut oikein hyvä. Se on estänyt mahaa hölskymästä töissä/kävellessä sekä tukenut selvästi alaselkää. Muutamat äitiyslegginssit ja äitiyspaidat/topit sekä yksi farkkuhame on olleet myös kovassa käytössä. Nyt legginssien mahaosa jo kiristää liikaa, mutta käärin sen alamahalle. :) Aiemman laihtumisen jälkeen isoksi jääneet hupparit on olleet nyt hyödyllisiä. Kevättakki ei ole mennyt pitkään aikaan kiinni, niin lämmin huppari on pitänyt mahan lämpöisenä ulkoillessa. Bussikortti on ollut ehdoton, vaikka keskustaan on vain pari kilometriä.. pyörällä en ole uskaltanut ajaa pitkän tauon jälkeen ja pyörä on rikkikin tällä hetkellä. Oon myös kaivellut kaikki vanhat ihorasvan jämät kaapeista ja saanut ne mukavasti kulumaan tähän mahaan. Myös apteekin Bepantcare-rasva on ollut hyvää, tosin kallista. Siinä ne mitkä tuli nyt mieleen. :)

Nyt tekemään lounasta.

Mukava päivä ja uusia kipuja, rv 34+2

Olipa kiva työpäivä! Leikittiin lasten kanssa auringonpaisteessa Afrikan tähti -tyylistä juoksupeliä ja muita ulkoleikkejä sekä sain tehtyä meidän ryhmän kevätprojektin, lasten oman lehden, vihdoin valmiiksi. Jee! Hyvä mieli kun saa tehtyä pitkäaikaiset hommat loppuun!

Nyt iltapäivällä mua on aristanut uudella tavalla alakertaan. Kävellessä, kumartuessa ja muutenkin hieman epämääräisissä asennoissa on särkenyt lonkkiin/niveliin/luihin/kiinnikkeisiin(?) Hyvin oon silti pärjännyt, mutta huomaa, että nyt alkaa selvästi tulla uusia aristavia paikkoja. No kaksi työpäivää jäljellä, niin sen jälkeen varmasti päivittäinen fyysinen aktiivisuuskin vähenee. Ja alakipuiluhan on vaan merkkinä siitä, että vauva kasvaa ja alkaa vähitellen painamaan, että sikäli ihan kivakin juttu.

Jostain syystä musta tuntuu, että mun pitäis leipoa jotain töihin, nyt kun jään pois. Siis että kaupasta ostetut karkit/suklaat ei riitä, vaan että pitäisi nimenomaan leipoa itse. Hassua. Liekö joku normeihin liittyvä juttu. No aattelin muutenkin kutsua työkaverit tässä parin viikon päästä käymään meillä, joten eiköhän se riitä, että leivon vaikka sit niille jotain pientä. :) Tai yllätän ne joku perjantai ja käyn viemässä niille sitten leipomuksia. Tykkään leipoa, mut nyt tänään ja huomenna en kyllä jaksa.

Nyt otan pienet huilit ja sit tulee ystävä kylään. :)

Ps. Varasin muuten TENS-laitteen. Terkkari suositteli sitä silloin viimeks ja aattelin, että voihan sitä kaikkea kokeilla.

Paino nousee, rv 33+1

Neuvolan puntari oli tänään vielä raadollisempi kuin meidän oma vaaka eilen. Kauhistelin jo kotona saamiani viikonlopun lukuja, niin neuvolassa painoa oli kuulemma tullut vielä 1,5kg enemmän. Mitä kummaa?! Terkkari kyllä epäili itsekin, että painonnousuun voi olla hetkellisiäkin syitä, esim. suolistoperäiset syyt. ;) Ihmetyttää kyllä kieltämättä, kun viikonlopun syömisetkin oli kuitenkin ihan tavallisen kokoiset tai jopa pienet, ja vaikka juhlissakin käytiin, en syönyt sipsejä tai karkkeja mitenkään paljoa, lähinnä vain maistoin kaikkea.

Sopiva raskauden aikainen painonnousu on minun terkkarin mukaan jossain 12 ja 17 kg:n välillä, ja olisi kuulemma hyvä, ettei paino nousisi sinne 20 kiloon. Ihan nätisti terkkari sanoi syömisistä ym. enkä edes jaksanut sanoa sille, että syön kyllä paljon hedelmiä, vihanneksia ja kevyttäkin ruokaa. Toki varmasti parannettavaakin on, varsinkin herkuttelupuolella ja hiilareiden määrässä.

Mitenkähän sitä nyt osaisi sitten ottaa sellaisen järkevän asenteen tuohon painoon.. koko raskauden aikana en ole suuremmin painoa ajatellut, vaikka sen hallitseminen onkin aiemmin ollut iso osa arkea. En millään haluaisi ahdistua painonnoususta ja alkaa sitä kytätä. Toisaalta en myöskään haluaisi paisua suotta. Ehkäpä täytyy kuitenkin vähän tarkkailla, mitä suuhunsa laittaa, mutta sellaisella sopivalla rentoudella. Saapa nähdä miten onnistun.

Onneksi sentään sf-mittakin oli kasvanut, ja on nyt 31cm. Puolitoista senttiä kasvua kahdessa viikossa. Kuulemma ihan normihyvä. Keskikäyrän ja yläkäyrän välissä mennään tasaisesti ylöspäin. :)

Vauva on raivotarjonnassa peppu oikealla puolella ja jalat potkuttaa mahan vasemmalle puolelle navan korkeudelle. <3

Terkkari halusi puhua meille tänään synnytyksestä. Lähinnä puhuttiin synnytyksen alkuvaiheesta, että miten voi kotona helpottaa oloa. Tuntui jännältä puhua synnytyksestä, kun mun aiemmat ajatukset on olleet vain tyyliin: "sitten kun se alkaa niin mennään sairaalaan ja katsotaan, miten kipua tarttee lievittää". Oli kyllä mukava kuulla konkreettisia vinkkejä rentouttavista oleskeluasennoista ja muistutusta siitä, että ihan rauhassa voi kotona ensin odotella ennen lähtöä sairaalaan. Tens-laitetta suositteli, on kuulemma hyviä kokemuksia. Terkkari luetteli erilaisia kivunlievitystapoja ja kertoi havainnollisesti, että millaisia letkuja muhun saatetaan laittaa. Siitä tuli vähän epävarma olo, kun se verikokeen ottaminenkin on aikoinaan jännittänyt.. mutta tuskinpa sitä siinä uudessa tilanteessa välittää ajatella jotain letkuja.. luulenpa että huomio keskittyy johonkin ihan muuhun, mm. supistuksiin ja ajatukseen, että vauva on pian meidän luona. 

Jäljellä olevat työpäivät menee varmasti tosi nopeasti, kun joka päivä on jotain erityistä sekä töissä että vapaalla. Mielenkiintoiseksi menee, että missä välissä ehdin tehdä valmiiksi kaikki ne työhommat, jotka haluaisin. Tuntuu, että jotkut hommat vaan pitäisi tehdä ennen kuin jään pois, esim. toimintakertomus keväältä. Ylitöitäkin on kertynyt joitain tunteja, ja voin kuulemma ottaa niitä pois ensi viikolla. Tänäänkin tulee kaksi tuntia lisää, kun meillä on työilta thaimaalaisessa ravintolassa. :) Kyllähän ne hommat voisi saada nopeastikin tehtyä, jos saisi rauhallisen ajan toimistossa ilman häiriötekijöitä. Vartti tai puolituntinen siellä täällä ei auta. Jospa tuossa loppuviikosta sitten. Katsellaan, ei silti stressiä.

Vauvan liikkeiden epäsäännöllisyys, rv 32+0

Viikonloppu on mennyt mukavasti kotosalla.. ohjelmassa on ollut sopivasti siivoilua, leipomuksia, ystäviä ja löhöilyä. Tosi nopeasti on taas nämä kaksi päivää menneet!

Viikonlopun fiilis on muutenkin ollut tosi hyvä ja onnellinen. Oon ollut kauhean kiitollinen kaikesta tästä hyvästä elämästä... ihanasta miehestä, vauvasta, ystävistä, kodista.

Perjantai oli vähän vaikea päivä töissä ja mielessä pyöri huolia. Olotilaan vaikutti varmasti sekin, kun kuulin aamulla surullisia uutisia työkaverilta. Koin työkaverini murheen jotenkin tosi vahvasti, ja kroppaakin alkoi ihan heikottaa kun puhuttiin. Nukkarissa sitten kuulostelin vauvan liikkeitä ja huolestuin kun en tuntenutkaan mitään. Havahduin, että oikeastaan koko päivänä en ollut tuntenut kunnolla vauvan möyrintää. Eikä oloa helpottanut sekään, että kahvitauolla näin entistä työkaveriani, joka on myös raskaana, ja hän kysyi innoissaan, että heräänkö minäkin öisin vauvan potkuihin. Vastasin että en ollenkaan ja hän näytti yllättyneeltä. Kaiken lisäksi mulla oli iltapäivän viimeinen työvuoro, joka jo itsessään on melko raskas: pitkä päivä, paljon toimintaa ja seisoskelua jalkojen päällä. Kotiin päästyäni googlettelin liikelaskennasta ja muusta, pieni huolenalku kaihersi. Iltasella vauva sen verran kuitenkin mylläsi, että huoli hälveni.

Nyt eilen ja tänään vauva on ollut ihanan aktiivinen: möyrinyt, myllertänyt, nyrkittänyt ja potkinut välillä kovastikin. Ihan aamusta myöhäiseen iltaan. <3 Se onkin saanut miettimään stressin vaikutusta vauvan liikkeisiin. Viikonloppuisin vauva liikkuu useammin ja selkeämmin. Toki kaikkia liikkeitä en tietenkään töissä tunnekaan, mut huomaan eron, esim. iltaisin. Arki-iltoina vauva ei liiku yhtä paljon kuin lauantai- ja sunnuntai-iltoina. Oon lukenut, että äidin mielialat ja väsymys voi vaikuttaa vauvan liikkumiseen, mutta tänään ensimmäisen kerran havahduin, että voikohan ihan tavallisesta arkiväsymyksestä olla haittaa vauvalle. Tietty jos koko ajan masentaisi ja uuvuttaisi, niin varmaan se jo vaikuttaisi. Mut tämä minun väsymys on ihan sellaista tavallista työssäkäyvän ihmisen tunnetta, että "tulisipa jo viikonloppu". :) Toki päiväkotityö on henkisesti varsin kuluttavaa ja hektistä: paljon lasten ääniä, meteliä, lukuisia sosiaalisia kohtaamisia, yllättäviä tilanteita, jatkuvaa liikkumista ja kävelyä, pienten asioiden muistamista, vastuun kantamista lapsista ja toiminnasta, huomion antamista joka suuntaan, monenlaista menoa ja meininkiä. Vaikka siihen onkin tottunut, niin tietysti kaikki tuollainen vaikuttaa jollain tavalla itseen.

No mutta pöh, ei kyllä pitänyt töistä kirjoittaa! Varsinkin kun töitä on jäljellä enää niin vähän, että sen ajan kyllä jaksaa. Toisaalta oon kyllä miettinyt, miltä tuntuu jäädä äitiyslomalle. Se on mulle suuri asia. Oon myös miettinyt, mitä se konkreettisesti merkitsee. Ainakin vähemmän tapaamisia ja keskusteluja ihmisten kanssa ja samalla enemmän aikaa olla kotona ja keskittyä meidän omaan elämään. Se merkitsee aivan uudenlaista elämänvaihetta. En malta odottaa. :)

Tänään siis rv 32+0. Kahdeksan viikkoa laskettuun aikaan. Viisi viikkoa täysiaikaisuuteen. Kaksi viikkoa että vauvan syntymistä ei suuremmin estellä. Isoja asioita. Mielellään silti saisi pysytellä yksiössään ainakin toukokuun loppupuolelle. Nyt ruokaa, telkkua ja miehen kainaloa.

Työt vähenee ja vauvan tulo lähenee, rv 30+3

Kyllä se taisi flunssa lopulta minutkin löytää, vaikka oon ollut niin tyytyväinen, että koko raskauden aikana ei ole suurempia tauteja ollut. Viikonloppuna ja maanantaina oli pientä nuhaa ja silmien herkkyyttä, mut eilinen tiistai oli jo parempi. Tänään kuitenkin koko aamupäivän töissä sain pitää paperia sekä oikeassa silmässä että oikeassa nenänreiässä, kun koko ajan vuoti. Muuten olo on ollut vahva ja terve. Onneks sain viettää tänään pitkän pätkän pienimpien nukkarissa, jossa sain itsekin levättyä mukavasti. Ja siellä keksin, että suun kautta hengittäminen vähentää vuotamista. Silmä ja nenäkin siinä sitten rauhottui ja loppupäivä oli jo ihan mukava.

Eilen tuli taas yhteisesti puheeks työkaverien kanssa, että mulle on valittu sijainen. Odotan kovasti jo äitiyslomaa, mutta ajatus siitä, että joku toinen tulee minun paikalle touhuamaan noiden ihanien lapsukaisten kanssa, sai aikaan jonkinlaisen haikeuden. Viimeisimpinä työpäivinä aivan varmasti päästän monet itkut ja annan lukuisat halit kaikille. Työ on työtä, mutta kyllä minä olen kiintynyt noihin hoitolapsiin. Ne on olleet mun muruja jo reilut pari vuotta ja oon seurannut niiden kasvua tosi läheltä päivittäin. Kesällä/syksyllä kyllä ajattelin mennä näyttämään vauvaa sekä työkavereille että hoitolapsille. Etenkin kun lapsetkin on päivittäin eläneet mukana tässä mun odotuksessa: silitelleet mahaa sekä ihailleet ja ihmetelleet sitä, väittäneet tunteneensa potkuja (vaikka eivät välttämättä olis tunteneetkaan, hih), jutelleet vauvalle, kuunnelleet sitä korva mun mahassa kiinni, keksineet vauvalle nimiä ja pohtineet vauvan olemista ja syntymistä. Ja kaikki tämä ihan oma-aloitteisesti. Mutta kunhan työt sitten oikeasti loppuvat, niin varmasti se tuntuu oikein hyvältä. Saa keskittyä ihan kokonaan tähän uudenlaiseen elämänvaiheeseen.

Ja tosiaan, työpäivät vaan vähenevät! Enintään 18 päivää jäljellä. Työkalenteriin kirjoiteltiin alkukeväällä juttuja, joita voitais tehdä ennen kuin jään pois. Lähinnä sellaista toimintavuoden koontia. Nyt alkaa tuntua, että niitä asioita pitäisi oikeasti alkaa tehdä! Vaikka toisaalta en stressaile niistä, koska minun työt joka tapauksessa loppuu kun pääsiäinen on vietetty. :)

On mielenkiintoista, että tässä odotusaikana sitä valmistautuu parhaansa mukaan vauvan syntymään ja vauva-arkeen mm. ostamalla kaikkia tarvikkeita, pesemällä vaatteita ja siivoamalla kotia. Tuntuu välillä niin kovin tärkeältä saada järjestettyä joku tietty kaappi tai varasto. Vaikka sitten kun se vauva oikeasti syntyy, niin eipä siinä varmaan heti mielessä ole keittiön sekavat kaapit tai mikään muukaan tuollainen pikkuasia. Tarkoitan, että odotusajan "suuret ja tärkeät asiat", kuten tavaroiden ostamiset ym. muuttuukin luultavasti yhtäkkiä pikkuasioiksi, kun vauvasta huolehtiminen on niin iso juttu.

Löysin eilen netistä aivan yllättäen meidän synnytyssairaalan sivuston, jossa kerrottiin vastasyntyneen ensipäivistä sekä sairaalan käytännöistä. Sairaala-aika on vilahdellut muutenkin jo mielessä ja kysymyksiäkin herännyt. Mietin esimerkiksi, että saanko sairaalassa riittävästi apua vauvan hoitamisessa. En haluaisi tuntea, että joudun selviytymään liikaa yksin vauvan kanssa. Jokainen kokee tietenkin nämä asiat omalla tavallaan. Minä oon kuitenkin jo varautunut siihen, että siellä pitää itse kysellä paljon asioita ja pyytää tarvittaessa apua. Että jos en itse pyydä apua, minun ehkä oletetaan selviytyvän yksin. 

On myös vaikea kuvitella sairaala-aikaa, kun en ole koskaan ollut sairaalassa hoidossa. Saati synnytysosastolla. Sitä huomaa miettivänsä niinkin pieniä juttuja kuin huoneiden ulkonäköä, omaa ulkoilumahdollisuutta, ruokailukäytäntöjä tms. Oikeasti koen olevani aika noheva naisihminen, että todennäköisesti muutamat sairaalapäivät menee ihan hyvin. Ehkä miehen puolesta vähän harmittaa, että hän joutuu tulemaan yöksi kotiin ja jättämään minut ja vauvan sairaalaan. Ja toki mietityttää, että miltä minusta tuntuu olla siellä yötä ilman rakasta miestä. Onneks miehen vierailuaika on lähes koko päivän pituinen, eli klo 8-20, joten eiköhän siinä kuitenkin ehditä olla yhdessä ja vauvan kanssa. :) Ja luultavasti illalla mua jo väsyttää kiitettävästi, että en välttämättä edes jaksa ikävöidä Ukkoa öisin. :) Tämä kaikki siis olettaen, että synnytys menee suht tavallisesti ja vauva voi olla alusta asti meidän kanssa samalla osastolla. Mutta en murehdi liikaa, lähinnä vain mietiskelen, kun ei ole aiempaa tietoakaan asioista. Varmasti moni asia selveneekin tässä viimeisten viikkojen aikana neuvolassa ja synnytysvalmennuksessa, ja viimeistään siellä sairaalassa sitten. :)

Nyt sapuskaa ja telkkua. Ihana vauva vaihtelee paikkaansa mahassa, venyttelee käsiään ja jalkojaan ja välillä saattaa jopa potkaista niin että äiti säpsähtää. Ja taisinpa bongata sen kuuluisan hikankin, kun niin kovin säännölliseen tahtiin napsutti alamahassa. <3