Pok pok ja möy möy. Mahassa siis taas potkuttaa ja möyrii joku ihana. Tultiin äsken anopin notkuvien ruokapöytien ääreltä. Vauvakin tuntui nauttivan lohiateriasta ja mustikkapiirakasta. Ainakin liikuskeli siihen malliin. Saatiin myös anopilta yksi söpö vaatekerta vauvalle. Kahvipöydästä noustuani mies huomautti, että mun maha oli aivan pinkeä. Mieleen tuli, että ihanko oikeasti voi syöminen aiheuttaa tuollaisen tiukkuuden, vai olisko jopa jonkinlainen harkkasupistus? En siis ole vieläkään bongannut mitään selkeitä supistuksia. Ja niinkun aiemmin kirjoitinkin, niin eihän niitä edes kaikille tule. Sellaista tunnetta toki mahassa aina toisinaan on, että vauva työntää varmaan itseään minun mahaihoa vasten, semmoista painetta kun möyrii siellä. :) Ja rasituksessa tulee erilaista arkuutta vatsaan.
Oon huomannut vauvan liikehdintää nyt myös työpäivien aikana. Mitään järjestelmällistä liikelaskentaa en ole alkanut tehdä, mutta toki huomaan kuulostelevani vauvan liikkeitä tarkemmin illalla, jos esim. päivällä en ole niitä bongannut. Ja jos töissä on hulinaa, niin uppoudun kyllä työasioihin niin paljon etten ehdi edes tarkkailla vauvaa.
Tänäänkin oli taas melkoinen päivä töissä. Työntekijöitä poissa, lapsia paljon, oli uusia sijaisia joita piti tietysti ohjata työn lomassa, lapsilla riitti virtaa ja ääntä. Eniten ärsyttää se, että kun menen työpaikalle, niin heti jo ulko-ovella jotkut työkaverit tulevat huokailemaan ja varoittelemaan, että voi voi miten vaikea ja kiireinen päivä on tulossa ja miten lapsia on paljon ja joudutaan olla pienellä aikuisten porukalla ja niin edelleen. Niin että tervetuloa vaan töihin ja mukavaa päivää. Onneksi tänään pääsin yli aika helposti noista kielteisistä tervetulotoivotuksista, kun joskus negatiivisuus tarttuu. Hektisessäkin tilanteessa voi kuitenkin tehdä aika paljon itse sen eteen, millainen päivästä tulee. Ärsyttää semmoinen aikuisten hermostunut hosuminen! Mitä se haittaa jos esim. ruokailuun päästään jonakin päivänä 15 minuuttia myöhässä? Varsinkin jos se varttitunti on käytetty lapsiin ja heidän kanssa olemiseen, aitoon kuulemiseen tai vaikka lapsen synttäreiden juhlistamiseen rauhassa. Argh ärsyttää kun hoputetaan ja annetaan kiireen näkyä.
No mutta. Töissä on siis ollut vaihtelevaa. Välillä ok, välillä tympii. Päiviä silti jo lasken äitiysloman alkuun. Nautin kauheasti ajatuksesta, että mun ei tarvitse ensi syksynä mennä töihin. Kun työpaikalla puhutaan syksyn asioista, huokaisen mielessäni, että nämä jutut eivät onneksi koske mua. :) Fyysisestikin oon jaksanu ihan hyvin. Ei ole pahemmin särkenyt selkää tai mahaa, ja jalatkin suonikohjuineen on olleet yllättävän hyvät nyt viime aikoina.
Huomenna on jo keskiviikko. Päivät ja viikot menee omituisen nopeasti, kun ottaa huomioon, että odotan viikonloppuja aina kovasti. Yleensähän aika matelee silloin kun jotain odottaa. Mietin vähän, että menisinkö ensi viikonloppuna käymään minun vanhempien luona Pohjanmaalla. Enpä vielä tiedä, jaksanko/huvittaako.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti