Vauva kääntää itseään mahallaan lattialla. Tarttuu vitamiinilusikkaan raivokkaasti ja vetää sen suuhun. Ei niinkään vitamiinin takia vaan sen lusikan. Niin söpö ihana poika! <3 Örisee nukahtaessaan vaunuihin ja tykkää seurata isosiskon puuhia tosi paljon. Aamuöisin herää juttelemaan jo kuudenkin aikaan. Hmm toivottavasti ei tule tapaa tästä.
Isosisko iloitsee kerhosta ja on oppinut siellä uusia lauluja. Käyttää puheessaan uusia käsitteitä ja on oppinut lausumaan käyttämiään sanoja tarkemmin ja ymmärrettävämmin. Rakastaa Touhukkaat-ohjelmaa sekä Satuja soitosta, vaikka ennen pelkäsi jälkimmäistä. Kutsuu sitä Aurinko-ohjelmaksi, koska siinä on iso aurinko. Iltaisin tulee sängystä monenmonta kertaa pois. Harjoitellaan myös yövaipattomuutta. Usein kuivia öitä ja joskus vahinkoja. Isä herättää pissalle yöllä. Päivisin tykkää mm. askarrella, maalata, pulkkailla ja leikkiä eläimillä.
Äiti on ollut vähän väsynyt. Eniten ehkä mielessä painaa miehen tuleva päivystysviikko sekä kahden päivän työristeily. Tietää yh-hommia äidille huoh. Myös Pohjanmaan reissu viime viikolla painaa yhä ja muut menot. Nauttinut kuitenkin tekemisistä. Tykkäsi paljon kun koko perhe kävi ystävien kanssa laavulla viikonloppuna. Siellä paistettiin makkaraa ja pulkkailtiin. Vauva kulki jäätä pitkin turvakaukalossa pulkan kyydissä. Äiti myös iloitsi kun näki siskoaan sekä sai siivottua kirppistä molempien lasten kanssa.
Äiti haaveilee rennosta ajasta. Siitä että menee Helsinkiin kevään aikana kahdestaan vauvan kanssa. Siitä että pääsee kukkakauppaan pelkästään esikoisen kanssa. Siitä että saa uuden kevättakin. Siitä että puntari näyttää alle 75. Siitä että jatkossa muistaa taas käydä kodin ulkopuolella lasten kanssa enemmän, koska se virkistää. Siitä että oppii ajamaan auton omaan ahtaaseen parkkiruutuun sujuvasti eikä pelkää enää sen takia lähteä autoilemaan lasten kanssa. Jep.
Isän ajatuksista tietää eniten isä itse. Touhua silti on. Ja kirppispuuhia. Ja esikoisen ulkoiluttamista. Ja ruoanlaittoa. Äiti haluaisi päästää isin kaveriretkelle Kuopioon, mutta tuntee itsensä niin väsyneeksi ettei haluaisi isämiehen nyt ihan vielä sinne lähtevän. Vähän myöhemmin sitten. Isä hieroo äidin jalkoja joskus iltaisin. Äiti tykkää. <3
Meillä asuu myös pupuja. Unipupu on hieman närkästynyt siitä, että Jänispupu on syrjäyttänyt hänen asemansa ainoana Isosiskon unikaverina. Kyllä Unipupusta huolehditaan, mutta jos sitä ei löydy, Jänispupu hyppää aina jostain esiin ja tarjoutuu avuksi. Välillä lämpöisen paikan kainalosta on vienyt jopa äidin lapsuuden aikainen valkoinen kissa, mikä on saanut aikaan tiukkaa keskustelua lelulaatikossa. Toistaiseksi suuremmilta välikohtauksilta on kuitenkin vältytty.
Ah aurinko paistaa, miten iloista ja energisoivaa. Hyvä mieli. Mies toi kukkia mulle. Pyysin suoraan. Oli kuulemma aikonut muutenkin tuoda. Ihanaa värikästä. Voisi laitella kynttiläjutut jo pois ja alkaa odottaa kevättä.
 |
| Sekaväriset tulppaanit |
Fitmama on alkanut hyvin. En ole ajatellut sitä, ihme kyllä, ihmekuurina näihin liikakiloihin vaan keskittynyt nauttimaan selkeästi ateriarytmistä ja hyvistä ohjeista, joita syömiseen ja liikkumiseen oon saanut.
Ekat kaksi päivää oli hankalimmat. Piti lukea paljon papereista, että mitä saa syödä ja milloinkin. Ja tottakai piti, kaikki uusihan pitää ensin opetella. Nyt alan jo muistaa määriä. On tärkeää syödä monipuolisesti kaikkia ravintoaineita ja siihen tässä kyllä oppii helposti.
Ensimmäisinä päivinä oli pientä nälkää aterioiden välissä. Olin tottunut napostelemaan joka välissä ja kaikkea. Vähän lapsen mansikan jämiä aamupalalla tai leipää lounaan jälkkäriksi. Jätskin loppuja ja pullia pakkasesta, hapankorppua silloin tällöin. Hedelmää usein kun kävelin niiden ohi keittiössä. Vain siksi että se on hyvää.
Nyt syön säännöllisin väliajoin. Joudun etukäteen miettimään ruoat ja se on välillä raskasta. Toisaalta se on olennaista terveellisessä ruokavaliossa. Siihen vaan täytyy nyt opetella. Kun ruoka on valmiina koko päiväksi, ei tarvitse nälkäisenä tehdä valintoja. On rentouttavaa, kun ei tartte panikoida päivällä, että mitä syödään. Teen usein illalla ruokaa pariksi seuraavaksi päiväksi. Eilen esimerkiksi keitin ison kattilallisen hyvää minestronekeittoa. Tänään mies hakee kaupasta paljon kaikenlaista hyvää, joka käy minullekin.
Ruokia täytyy aluksi punnita, jotta oppii oikeat määrät. Se on ihan jees, vaikka toki vie energiaa ja aikaa. Itse on kuitenkin vaikea arvioida sopivia määriä ja usein söisin liian vähän hyviä rasvoja tai proteiineja. Liian paljon söisin hiilihydraattia. Ruokavalio on todella monipuolinen ja rakennettu imettäjälle sopivaksi.
Olo on ollut parempi kuin ennen tätä valmennusta. Vaikka vasta muutama päivä on menty. Mahtavaa! Valmennukseen sisältyvät jumpat on olleet kivoja ja helposti lähestyttäviä. Olen treenannut tällä viikolla jo kolme kertaa, kun aiemmin luku oli täysin pyöreä nolla. Jes!
Vain vatsalihasten mahdollinen erkaantuma mietityttää. Olen saanut hyvät ohjeet tunnustella vatsalihaksia itse, mutta luotettavan tiedon saaminen tuon maharasvan läpi on silti vähän hankalaa. Olen nyt vielä tehnyt vähän varovasti vatsalihasliikkeitä, vähän kuulostellen. Tekisi mieli soittaa tutulle hierojalle/fyssarille, jos hän voisi kokeilla ne minulta joku päivä.
Valmennuksen takia liityin takaisin facebookiin, koska siellä toimii aktiivinen fb-ryhmä tähän liittyen. Heti koukutuin katsomaan kommentteja ja päivityksiä monta kertaa päivässä. Juu ei, fb ei sovi mulle. Aion kuitenkin olla tuossa ryhmässä Fitmaman loppuun asti. Muita kavereita en pyydä enkä hyväksy.
Tavoitteena mulla on tämän kuuden viikon aikana päästä eroon jatkuvasta napostelusta sekä juurruttaa hyviä ruokailutapoja meidän perheeseen aloittaen itsestäni. Toivon toki, että minun muutokseni toisi hyviä tuulia myös koko perheen ruokailuihin. En voi kuitenkaan päättää miehen syömisistä.
Haluan oppia koostamaan ateriat järkevästi ja monipuolisesti, niitä proteiineja ja rasvoja unohtamatta. Syömään säännöllisesti ja huolehtimaan, että meillä on kunnolliset eväät kun mennään jonnekin. Haluan tehdä sellaisia hyvänmakuisia ruokia, joita tykkäisin tehdä jatkossakin tämän kuuden viikon jälkeen.
Haluan pudottaa painoakin, mutta sitä enemmän opettelen keskittymään muihin asioihin kuten hyvään oloon ja itseni hyväksymiseen tällaisena. Jatkuvuuteen, ruoanlaittotaitoihin, suunnitteluun, säännölliseen pieneen kotijumppaan. Sellaisiin pieniin asioihin, jotka on helppo säilyttää elämässä jatkossakin. Tyytyväisyyteen, armollisuuteen, ymmärtäväisyyteen itseä kohtaan. Samalla itsensä haastamiseen sopivassa määrin, jotta voisin kokea onnistumisen elämyksiä saavuttaessani jotain minulle tärkeää. Mukavuusalueen ulkopuolelle menemiseen silloin kun huomaan olevani pelokas tai laiska. Jotta en jäisi liikaa harmaiden murehtimisten varjoon vaan uskaltaisin toteuttaa itseäni ja olla oma itseni.
Nyt pitää mennä tekemään välipalaa. Lapsetkin herää ihan just.
Tultiin tänään kotiin mummulasta. Mun äidillä oli vapaata, joten lähdin lasten kaa eilen aamuna ajelemaan, ihan huvin vuoksi. Oli mukava reissu, vaikka vapaa-aikaa ei kyllä paljoa ollut mutta lapset tykkäsi. Mummu ulkoili Satulinnun kanssa ja leipoivat karhuntassupullia. Pappa höpötteli vauvan kanssa lattialla ja minä nautin vaihtelusta ja oleskelusta tutut lökähousut jalassa.
Matkat meni hyvin. Kuunneltiin cd:ltä Miinaa ja Manua sekä Pikku Papun lauluja. Vauva nukkui mennen tullen. Paluumatkalla myös tyttö nukahti, liekö touhotuksen ja pullan ansiosta. Kotipihassa sai raivarit, kun hämmentyi herätessään.
Yökin meni ok. Nukuttiin kaikki samassa huoneessa. Vauvan jo nukkuessa hiivittiin sinne tytön kanssa. Unilaulut kuiskasin. Tyttö nukahti heti. Taisi tykätä kun oltiin samassa huoneessa. Menin itekin aikaisin nukkumaan ja hyvä niin, sillä yöherätyksiä tuli ainakin kymmenen. Tyttö kävi pissalla pari kertaa, olin apuna siinä. Vauva ähki ja kitisi kai mahaansa ja nälkää ja annoin aina heti maitoa ettei herättäisi esikoista.
Harmitti vähän kun koti oli niin sotkuinen ja sekaisin meidän palatessa. Toivoisin, että mies laittaisi edes omat roskansa pois, lelut lattialta koriin sekä valmiiksi ladatun pesukoneen päälle. Veisi riisumansa lapsen likapyykit edes kylppäriin. Mutta ei hän tajua, ei näe niitä tehtäviä ellen sano kaikesta. Enkä jaksa sanoa. Joskus tekisi mieli olla viikko matkoilla ja katsoa kuinka hän selviytyy kotiaskareista lasten kanssa. Jospa hänkin sitten huomaisi, miten paljon pienet asiat merkitsevät. Se että jokainen siivoaa omat sotkunsa samantien. Tai että joku pesee pyykkiä meille kaikille. Tai ruokkii lapset.
Kiva kuitenkin kun mies sai vapaaillan. Hän tekee kyllä paljon. Väsytti vaan tulla sekamelskan keskelle väsyneiden lasten kanssa. Rähjäännyin reissussa ja olisi ollut kiva jos mies olisi vähän ajatellut minua ollessani poissa. Tehnyt jotain pientä.
Kannatti siis käydä mummulassa ajelulla, vaikka ei se mitään lepolomaa ole mulle. Satulintu kuitenkin nautti: touhusi mummun kanssa ja riemuitsi kissasta. Mummu oli ostanut uuden pulkan ja jääkaapin täyteen tytön herkkuruokia. Mies sai hetken vapaata ja minä vaihtelua.
Satulintu ei tänä aamuna itkenyt herätessään vaan lähti iloisena vessaan. Johtui varmaan siitä, että minä nousin hänen kanssaan. Isille usein itkee. Miksi lie. Rauhallinen aamu hyvin nukutun yön jälkeen (vain yksi yösyöttö!) ja yhteinen aamupala. Kaikki neljä paikalla ja kaikilla hyvä mieli. Eilisestäkin vielä hyvä fiilis, kun mies vei tyttöä uimahalliin ja papan luokse kylään. Heillä oli ollut mukavaa ja minä sain käydä rauhassa kaupunkikävelyllä.
Sitten tänä aamuna vauva unille ja me muut siivoamaan yläkertaa. Minä imuroin Satulinnun huoneen ja siivosin kylppärin. Pesinpä jopa kylppärin lattian. Mies yllätti ja kasasi hetkessä minua pitkään häirinneen Ikea-hyllyn Satulinnun huoneeseen. Vähän lisää säilytystilaa kirjoille ym.
Tein pitsaa vauvan vielä nukkuessa. Sattui olla pitsa-aineet kaapissa enkä halunnut jättää niitä Fitmama-valmennuksen ajaksi lojumaan. Lapselle savulohta ja paistettuja perunoita, helppoa ja hyvää. Takaisin koko perhe yläkertaan. Minä järjestin lapsen uutta hyllyä ja muut makoili sängyllä miehen lapsuuskirjoja lueskellen. Hänellä on iso kasa Disneyn vanhoja satukirjoja. Kiva kun ne on saatu nyt käyttöön. Vauva kiekui ja kujerteli, tyttö istui tyytyväisenä isänsä mahan päällä.
Sitten nukkumaan. Satulinnun toiveesta isi kertoi unisaduksi taas Siiri-tytöstä, jolle tuli hammaspeikkoja suuhun. Siiri oli kova syömään herkkuja eikä hänellä ollut hammasharjaa. Tarina on rauhallinen, mutta jollain tavalla kutkuttava tai jännittävä lapsen mielestä. Ei tietenkään ymmärrä mitä ne hammaspeikot on tai onko niitä oikeasti vai miten se menee. Sadun jälkeen tyttö tuli vain kerran sängystä pois ja sitten jäi nukkumaan. Mies meni myös.
Minä ja Ukkonen mentiin alakertaan ja pojan alkaessa kiukutella laitoin hänet nukkumaan. Kävin lyhyellä kävelyllä raikkaassa ja leudossa talvi-ilmassa. Oli rauhallista kävellä järven rantaa ja otin välillä kuvia kauniista maisemista. Ihmettelin, kun ei ollut ketään laskemassa mäkeä isossa pulkkamäessä. Keskipäivän siesta lapsiperheissä. Järvellä oli muutama hiihtäjä. Oi miten olenkaan kaivannut järvimaisemaa! Olen kasvanut järven läheisyydessä ja monesti huomaan rentoutuvani siellä parhaiten. Meiltä on yllättävän lyhyt matka veden äärelle.
Olen viime päivinä tehnyt lyhyitä kävelylenkkejä. On ollut kiva oppia iloitsemaan pienemmistäkin liikuntasaavutuksista, kun aiemmin olen pitänyt tehokkaan ja hyvän lenkin kriteerinä sellaista tunnin kokonaiskestoa. Se juontuu lapsuudesta, jolloin meillä oli sellainen reilun tunnin pituinen lenkki, jota oli helppo kulkea. Edestakaisin tiettyyn tienristeykseen. Nykyään yritän opetella ajattelemaan, että 30 minuuttiakin on jo oikein hyvä kävelyaika. Sen pystyy nimittäin tekemään helposti vaikka joka päivä, jos tahtoo.
Iltapäivällä anoppi ja appiukko tulevat varmaan auttamaan verhokiskon kiinnittämisessä lastenhuoneeseen, taulukiskon laittamisessa olohuoneeseen sekä käsipyyhekoukkujen poraamisessa kylppärilaattojen väliin. Jotain on jo laitettukin remontissa, mutta nämä on jääneet roikkumaan. Olin jo hermostuksissani sitä mieltä, että itse laitetaan nämä loput, kun hommien valmistuminen kestää appiukolta ja anopilta niin kauan. He eivät kuitenkaan usko meidän osaavan laittaa itse näitä juttuja, joten rientävät nyt apuun kun uhattiin laittaa ne. :D Ja mielelläni toki annankin appiukon porata näihin betoniseiniin. Sujuu häneltä huomattavasti sutjakammin kuin meiltä amatööreiltä. He ovat siis kiireisiä eläkeläisiä, niin ei olla siksi haluttu heitä nyt hoputtaa. Haluan kuitenkin laittaa pian verhon Satulinnulle ja suunnittelin jo yhtenä päivänä marssivani rautakauppaan ostamaan omaa porakonetta. Hahhah!
 |
| Kauniit oksat |
Jo pidemmän aikaa oma keho on tuntunut vieraalta: kömpelöltä, väsyneeltä, heikolta, isolta. Olen ollut tästä asiasta jokseenkin allapäin viime aikoina. Paino ei ole tippunut muutamaan kuukauteen, päinvastoin noussut kilon-kaksi. Olo on jatkuvasti vetelä ja laiska, energiat kateissa ja mieli maassa. Kinaa tulee miehen kanssa helposti, kun oma vointi on huono ja tyytymätön. Vaatteet eivät sovi tai istu ja fiilis on jatkuvasti väsynyt. Sitten muutkin harmit kasvavat tarpeettoman isoiksi, kun meininki on tämä.
Luulen tietäväni, että tämä johtuu pääosin huonosta syömisestä. Ensimmäistä kertaa en kuitenkaan säti itseäni, että "miksi annoin tilanteen taas mennä tähän" tai "olenpas ollut saamaton ja huono". Pikemminkin ajattelen viime vuoden olleen niin raskas, ettei voimavaroja yksinkertaisesti jäänyt näihin asioihin. Se on toki huono juttu, koska kyllähän terveyden pitäisi olla etusijalla kenen tahansa elämässä. Minä en ole sitä kuitenkaan osannut hoitaa niin. Olin koko vuoden stressaantunut ja uupunut: asuntokaupoista, remontista, raskaudesta, arkiaskareista, yksinäisyydestä, anopista. En pitänyt riittävän hyvin huolta itsestäni. En halua näitä kiloja enkä tätä olotilaa, mutta ymmärrän, miksi ne ovat tulleet.
Olen ollut harmistunut siitä, millaiseksi syöminen on mennyt: sekalaiseksi ja liian nopeaksi. En muista suunnitella omia ruokailuja tarpeeksi tarkkaan ja sitten nälkäisenä syön mitä helposti löydän. Aluksi vauvan kanssa olikin ihan ymmärrettävää, että omat ruoat ja ruoka-ajat olivat mitä milloinkin. Nyt tilanne on kuitenkin tasoittunut. Luulen syöväni päivisin myös liian kevyesti. Tykkään sosekeitoista ym. mutta niiden lisäksi pitäisi varmasti syödä enemmän hyviä rasvoja, kuituja ja proteiineja. Olenkin lisännyt vähitellen esim. siementen ja pähkinöiden käyttöä, vauvan reaktiota kuulostellen.
Huono syöminen on oman tulkintani mukaan johtanut siihen, että minulla on illalla liian kova nälkä. Syön sitten ruokaakin ja iltapalaa, mutta sen lisäksi tekee mieli jäätelöä, suklaata, pullaa, mitä vaan. Osittain herkuttelu voi olla tunnesyömistäkin, että rentona omana hetkenä haluan nautiskella. Eikä se mitään haittaa, mutta määrät kertyy liian suuriksi kun pitkin päivääkin pitää noita herkkuhetkiä. Tapoihin jää myös yksinkertaisesti koukkuun.
No mitä sitten tehdä nyt tälle tilanteelle? Olen miettinyt jo pari kuukautta, että miten lähtisin tätä korjaamaan. On yritetty ostaa harvemmin herkkuja ja muistaa tehdä oikeaa ruokaa valmiiksi jääkaappiin. Alettu taas tehdä salaattejakin valmiiksi. Helposti on kuitenkin lipsuttu takaisin jatkuvaan ja liialliseen herkutteluun.
En osaa tätä itse.
Maanantaina aloitan Fitmama-nettivalmennuksen, josta toivon apua syömisten järkevöittämiseen ja sokeristen tapojen katkaisemiseen. Luulen, että siten saan takaisin sitä kadonnutta energiaa ja tekemisen iloa. Valmennus kestää kuusi viikkoa.
Joskus on tullut mieleen, että olenkohan minä sellainen nk. "ikuinen laihduttaja", joka tiedostamattaan päästää itsensä aina repsahtamaan, jotta saisi taas laihduttaa. Kuulostaa ihan hullulta, mutta uskon sellaisia olevan. Ylipainon väheneminen aikaansaa nimittäin niin mahtavan fiiliksen: voimakkaan olotilan ja onnistumisen huikean kokemuksen. Ei olisi ihme, jos hakeutuisi vahingossa havittelemaan sitä tunnetta uudestaan ja uudestaan.
Tällä kertaa minulla on kuitenkin erilainen olo tämän valmennuksen suhteen kuin ennen. Toki toivon painon vähän putoavan, mutta eniten toivoisin järkevyyttä tähän syömiseen. Tiedän nimittäin, että sopivasti syömällä raskauskilot lähtevät lopulta itsekseen. Ja jos eivät imetyksen jälkeen lähdekään, niin sitten voi puristaa niitä tiukemmin pois.
Koen tällä kertaa myös erityisen vahvasti, että teen tämän vain itseni vuoksi. Siksi että voisin paremmin ja siksi koska ansaitsen tämän hyvän. Tuntuu hyvältä osata kokea näin. Ehkä olen jotenkin levollisempi ja hyväksyvämpi kuin ennen, armollisempi itselleni. Innolla odotan maanantaita. Olen jo aloitellut vähitellen.
Satulinnun pikkuveli, Ukkonen, täytti hetki sitten 4 kk. Tässä hänen kuulumisia.
- On äidin ja isän mielestä maailman söpöin pikkuinen poika
- Myös mummujen ja pappojen rakas
- Hiukset tuuhentuneet syntymästä, takaraivossa kalju makaamisesta
- Nauraa räkättää kun kutitetaan ja hassutellaan
- Kutiaa kaulasta ja mahasta
- Tykkää seurasta ja viihtyy myös itsekseen lattialla tai sitterissä
- Viihtyy sylissä
- Hengitys tuoksuu ihanalle vauvalle <3
- Kääntyi mahalleen 18.1. eli hitusen yli nelikuisena
- Mahallaan nostaa päätään ja katselee eri puolille
- Selällään nostelee jalkojaan
- Innostuessaan sätkii villinä
- Rauhallinen ja välillä aika hiljainenkin kaveri, joka katselee ja kuuntelee ympäristöään
- Välillä touhottaa pehmolelujen kanssa sohvalla maaten
- Aamuisin herättää klo 7 koko perheen kiljumalla ja kiekumalla onnellisena kovaa ja korkealta <3
- Aamulla äiti saa leveän hymyn herätessään
- Juttelee mm. kiekumalla ja kujertamalla sekä sanomalla "ääää!" tai "höö"
- Syö pelkkää äidinmaitoa vielä toistaiseksi
- Kasvaa hyvin: 68cm ja 8185g (4 kk)
- Käyttää 74-80cm vaatteita
- Suosii oikeanpuoleista rintaa, mutta oppinut syömään nyt myös vasemmasta, varsinkin unisena
- Toisinaan ei malttaisi syödä vaan katselee mieluummin ympärilleen
- Söpö hampaaton vauvan suu <3
- Kakkaa muutaman päivän välein
- Reagoi välillä äidin syömiin ruokiin, esim. runsaaseen soijaan ja tuoreeseen pullaan.
- Äiti välttelee samoja ruokia kuin ennenkin, esim. linssejä, herneitä ja omenaa. Välillä syö niitä vähän jossain.
- Nukkuu parhaiten vaunuissa, mutta sängyssäkin ok
- Nukahtaa autossa varsinkin kovassa vauhdissa
- Yöt nukkuu oman sängyn puolella sivuvaunussa
- Uni on yleensä melko rauhallista
- Öisin herää 3-4 kertaa syömään, nukahtaa nopeasti uudestaan rinnalta pois kääntyen
- Yleensä kolmet päiväunet: 9-10, 13-15, 17.30-18. Ajat ja kestot vaihtelevat tietenkin päivän mukaan. Tissimaito jatkaa unta toisinaan tehokkaastikin.
- Herää klo 7 ja menee yöunille iltatoimien jälkeen noin klo 19.30/20.
- Harjoittelee toisinaan tutin syömistä. Useimmiten tutti tippuu heti.
- Ottaa leluja käsiinsä ja laittaa niitä suuhun
- Suuttuu monille leluille kun ei saa niitä suuhunsa haluamallaan tavalla
- Ihmettelee käsiään, katselee kun nyrkki aukeaa ja sulkeutuu <3
- Kiinnostunut isosiskosta ja tarkasti katselee kun sisko tulee lähelle juttelemaan. Hymyilee ja juttelee siskolle onnellisena. Tarraa hiuksiin, jos ehtii.
- Ihana ja älyttömän rakas pieni poika. <3
Saatiinpa aikaiseksi leipoa tänään! Koko aamu ja aamupäivä siinä meni, mutta oli kivaa! Tein samalla sekä pullat että sämpylät kun oli monitoimikone esillä. Paahtuneet kurpitsansiemenet on hurjan hyviä sämpylöiden päällä! Tyttö teki tietysti pupupullia. Laittoi niihin paljon sokeria. Poika katseli sitterissä ja nukkui ulkona. Minun pullat vähän lässähti uunissa, kun ei ollut aikaa kohottaa kunnolla. Mutta kyllä ne syötyä aina on tulleet..
Sinne taas lähti pikkuinen, reppu selässä, mummun luokse päiväksi. Huoh. Olipa haikeaa.
Se reppu tän tunteen varmaan laukaisi. Tuli mieleen, että ennen lasten saamista en voinut kuvitellakaan tätä rakkauden ja suojelun määrää, jota lapsiaan kohtaan voi tuntea. Olen karhuemo. Esikoinen on minun pieni tyttöni. Varmaan aina. Minä olen varmaan se äiti, joka itkee lapsen mennessä kouluun ja kaikissa muissakin siirtymissä. Itkee haikeudesta ja luopumisesta, lapsen eri vaiheiden päättymisestä.
Hän on meille niin uskomattoman rakas lapsi. Niin on poikakin, aivan yhtä rakas ja ihana, mutta tänään on tyttöni vuoro olla tämän kirjoituksen keskiössä.
Mutta kyllä minä haikeuden lisäksi iloitsen joka hetki. Olen niin onnellinen meidän terveydestä ja siitä että saadaan olla yhdessä. Siitä että lapset oppivat uutta ja minä opin heistä. Elämä on jännittävää, kun lasten kasvaessa siitä tulee aina niin erilaista. Vauvan kanssa on aivan erilaista kuin pienen koululaisen. Pienen koululaisen kanssa erilaista kuin esiteinin. Ja sitten se murrosikä ja itsenäistyminen. Ja sen jälkeen kaikki elämän vaiheet. Se kun voi katsoa aikuisia lapsiaan ja huomata heidän pärjäävän omillaan.
Se äidinrakkaus. Se ei kuitenkaan koskaan katoa, luulen. Toivon, että minun aikuiset lapset voisivat tulla lapsuudenkotiin aina samalla rentoudella ja aitoudella kuin minäkin voin mennä omaani. Avoimina, rehellisinä, luottavaisina, omina persooninaan. Luottaen siihen, että heidät hyväksytään sellaisina kuin ovat ja että siellä heitä aina rakastetaan.
Sinne se jäi, kerhon pihalle leikkimään kerhotätien kanssa, minun pieni vauva. Nyyh. :)
Heti lähdettyä mulle tuli kaihertava olo, että jätinkö hänet sinne liian nopeasti. Olisiko pitänyt vielä sanoa heippoja enemmän. On puhuttu kyllä kerhosta koko viikon. Ja eilen käytiin samassa kerhopaikassa koko aamupäivä avoimen päiväkodin touhuja kokemassa. Ja aamulla kerroin Satulinnulle useamman kerran, että "äiti tulee sitten hakemaan, kun olet syönyt ja leikkinyt kerhossa". Ja että "äiti menee sillä aikaa kotiin siivoamaan kun sinä olet siellä kerhossa leikkimässä, askartelemassa ja laulamassa, ja sitten äiti tulee hakemaan sinut". Heh, omaa epävarmuuttahan sitä vain siinä lapselle tolkuttaa.
Kyllä se pärjää. Mutta tältä se siis tuntuu, kun meidänkin päiväkodin asiakkaat jättävät lapsensa hoitoon ensimmäistä kertaa. Minun tunteita varmasti vielä helpottaa se, että olen itse alalla. Tiedän, millaista toiminta on. Pääsen myös hakemaan lapsen milloin tahansa, jos tarve niin vaatii. Ja kerho kestää vain muutaman tunnin. Ja hoitajat vaikuttivat tosi kivoilta ja lempeiltä. Ja meidän tyttö on sentään ollut paljon mummulla hoidossa.
Mutta voi miten nuo 2-3-vuotiaat näyttivätkin niin pieniltä siellä pihalla, pikkuhaalareissaan. Vaahtosammuttimia. Ne on niin pieniä vielä. Itse näkee vain sen huiman kehityksen ja eron entiseen. Pikkuinen tyttö.
Vauva nukahti vaunuihin kerhon pihalla, vaikka heräsi yöuniltaankin vasta juuri ennen lähtöä. Antaa nukkua. Jaksaa sitten hereillä siihen asti kun on aika hakea tyttö kotiin. Minä juon nyt teen ja alan järjestellä noita kirppistavaroita, jotka vyöryvät eteisessä kaikkien niiden päälle, jotka uskaltautuvat ulko-ovesta sisään. Kirppistouhu on mennyt hyvin! Mies on ahkerasti vienyt tavaraa sinne ja minä olen jopa sitäkin ahkerammin hinnoitellut kaikenmaailman vanhoja vaatteita. Miksi ihmeessä olen säilyttänyt ne kaikki? Järki hoi.
Nyt on tuntunut tärkeämmältä tehdä muita juttuja tänne kirjoittamisen sijaan. Nopeasti kuitenkin kirjoitan kuulumiset.
Olen lukenut Marie Kondón kirjan Konmari- siivouksen elämänmullistava taika. Luin sen kahdessa illassa ja aloin heti järjestää kotia mieleisekseni. Kirja ei ollut mitenkään erityisen ihmeellinen, mutta menetelmä itsessään tuntuu oikein toimivalta. Hassua miten minäkin olen niin monia kertoja vienyt kirppikselle isoja määriä rompetta ja silti olen saanut taas tyhjättyä kotia turhista tavaroista, nyt tämän menetelmän avulla. Luulen, että tämän jälkeen minun ei tarvitse tehdä enää mitään suurta puhdistusta tänne kotiin, koska tällä menetelmällä todellakin jäljelle jäävät vain ne rakkaimmat ja tärkeimmät tavarat, jotka tuottavat oikeasti iloa. Olen jokseenkin hurahtanut nyt tähän. Tässä hyödynnetään enemmän intuitiota ja tunnetta kuin yleensä siivoamisessa.
Olen siis siivonnut. Olen laittanut yli puolet vaatteistani pusseihin ja käynyt muitakin tavarakategorioita läpi. Suurimman osan laittanut kirppispusseihin ja huonot heittänyt roskiin. Siskon tytölle aion tarjota joitain tarpeettomia koruja, samoin nuorelle serkkutytölle lähetän muutaman, joista uskoisin hänen ehkä pitävän. Laitoin pois yli puolet koruistani, koska en käytä niitä. Kirjassa esitellään tarkemmin, miten ja miksi mistäkin tavaroista voi luopua. Siellä on myös hyviä vinkkejä tavaroiden säilytykseen.
Olen järjestänyt jäljelle jäävät tavarat käytännöllisesti ja mahdollisimman monet ottanut aktiivisempaan käyttöön. Oivallukseni on, että nyt iloitsen aiempaa enemmän näistä harvoista tavaroista, joita minulla on. Siivoaminen on ollut helppoa ja vaivatonta. Olen laittanut pois mm. lahjaksi saatuja esineitä ja vaatteita joista en pidä, uusia vaatteita joita olen ostanut ostohuumassa mutta joita en ole käyttänytkään jostain syystä, muistoesineitä, sekalaisia pikkutavaroita, kirjoja. Homma on edelleen kesken. Keittiötavarat ovat vielä järjestämättä ja paljon muutakin.
Sitten muita juttuja. Iltaisin lasten mentyä nukkumaan on miehen kanssa istuttu alakerran sohvalla ja juteltu. Telkkaria en ole katsonut yhtään. Instagramissa pyörähtänyt välillä.
Päivisin on keskitytty lapsiin ja heidän leikkeihinsä. On ollut kiva rakentaa junarataa ja Lego-juttuja, uittaa eläimiä ja maalata esikoisen kanssa. Kutitella vauvaa kaulalta ja saada hänet nauramaan ihanaa räkätysnaurua. Mies on ollut tämän viikon töissä, mutta päivät on olleet vielä aika erityisiä kun hänellä on ollut iltavuoroja ja mummukin on tässä autellut.
Ensi viikolla Satulintu-esikoinen aloittaa kerhon. Kerhoa on yhtenä aamupäivänä viikossa. Meinasin jo perua koko jutun, kun alkoi tuntua että tuleeko muutoksia liikaa tähän pikkuveljen syntymän ja muuton perään, mutta ehkäpä kerho on kuitenkin hänelle hyväksi. Siellä ulkoillaan ja leikitään eikä se kestä kuin muutaman tunnin kerrallaan. On ihan kiva, jos esikoinen oppisi siellä vähän omatoimisuutta ja kaveritaitoja. Sivutuotteena minä saan yhden aamupäivän vapaaksi vauvan kanssa olemiseen, ts. kahvilla käymiseen, ruokakauppa-asioihin tai lenkkeilyyn. Sekin on toki mukava ajatus, mutta ei pääasia. Tyttö vaikuttaa ihan innokkaalta pikku kerholaiselta. Toki aluksi varmasti jännittää, mutta voin jäädä sinne ensin odottelemaan toiseen huoneeseen ja tulla vähän aiemmin hakemaan. Uskon, että se menee ihan hyvin. Kerho on lähellä meitä, joten sinne on aika helppo viedä ja hakea.
Minulla oli tänään syntymäpäivä. Mies unohtaa yleensä aina onnitella. Sanoin iltapäivällä hänelle ja häntä nolotti. Yritin vihjata aamulla pyytämällä lapselta onnittelulaulua ym. mutta mies ei hoksannut sittenkään. Ei se mitään. Aamulla kyllä harmitti. Olen ehkä vähän vanhanaikainen. Minulle kelpaisi oikein hyvin onnentoivotus ensimmäisenä aamulla sekä kukkakimppu. En tarvitsisi mitään muuta, jos saisin onnitteluhalauksen heti aamusta. Iltapäiväksi mies toi minulle konditoriasta kakkupalan, kun pyysin. Hän ei tajunnut vielä silloinkaan, että miksi pyysin kakkua, vaikka oltiin juuri puhuttu herkuttelun vähentämisestä. Teki mieli juhlistaa synttäriä. Söin kakkupalan suoraan pahvilaatikosta, oli herkkua nam. :)
Illalla laitettiin kirppistavaroita. Siivouksen seurauksena ylimääräistä tavaraa on nyt pusseissa ja laatikoissa läjäpäin. Ne viedään huomenna kirppikselle. Saatiin pöytä yllättävän nopeasti, ts. heti. Mukavaa. Hinnoittelin mahdollisimman halvoiksi.
Sain tänään muuten pitkästä aikaa omat päikkärit. Luksusta. Nukuin puolisen tuntia ja sitten sain pötkötellä vielä rauhassa toisen samanlaisen lasten nukkuessa. Katselin kattopaneeleita ja nautin rauhasta. Se hetki tuntui syntymäpäivälahjalta. Mietiskelin ja suunnittelin kivoja juttuja. Mietin myös, miksi jotkut asiat hiertää ja miten siivoushomma jatkuu.
Nyt kello on liian paljon. Ilta meni nopeasti kirppiskamoja laitellen ja siivouskaappia siivoten. Tää siivousjuttu tekee mut tosi onnelliseksi.
Viikonloppuna täytyisi luopua joulukuusesta. Jotenkin en malttaisi. En ole vielä yhtään kyllästynyt siihen. Se on nätti. Huomenna miehellä on vapaapäivä. Lupasin, että saa mennä pelaamaan pikku-ukoilla illalla. Lauantaina minä pääsen kaupungille ostoksille (muutama pikkujuttu pitää ostaa kotiin) ja minun vanhemmatkin tulevat kylään. Aion leipoa pitkästä aikaa sipulipiirakkaa sekä aurajuustolla täytettyjä sarvia, joita ystävä teki meille kerran. Vähän kuin synttärikahvittelut sitten. Oi mieleen tuli ystävän tekemät rotinakukkoset. Ai kun niitä saisi pakkaseen. :P
Löysin siivotessa muutaman paperin, johon olin kirjoittanut muistiinpanoja Yhdysvaltojen matkalta. Matka tapahtui loppukesällä 2009 ja kesti kuukauden. Omatoimiseikkailu. Kirjaan ne asiat nyt tähän, jotta voin hävittää sotkuiset paperit.
"Matkan saldo:
- monta tuhatta kilometriä
- neljä lentoa
- viisi isoa kaupunkia (NY, LA, SF, LVG, MIA)
- rakkoja jaloissa
- kärventynyt iho
- monta hyvin nukuttua yötä hostelleissa
- muutamia raivostuttavia huonetovereita
- keventynyt rahapussi
- kasvanut rinkan paino (en ymmärrä miten on mahdollista)
- neljä treffipyyntöä
- hienoja maisemia, kaunista merta
- muutamia suomalaisia New Yorkissa, Kaliforniassa ei yhtään
- ohjattuja turistiretkiä
- kymmeniä kävelykilometrejä
- omatoimista tutkailua
- satoja valokuvia
- hukattu pyyhe
- muutama koti-ikävän hetki
- nolla vatsatautipäivää
- uusi paitoja vähintään seitsemän
- uusia housuja yhdet
- uusia kenkiä kahdet
- uusia käsilaukkuja kaksi
- Starbucks'n cappuccinoja vähintään 10
- jätskiä"
"Grand Canyon
- matkalla oli pienempi kaupunki, jonka asukkaista tehdään taustatutkimus, ennen kuin heidät hyväksytään sinne asumaan" (en muista miksi)
- bussissa suoritettiin turvatarkastus ennen Hooverin padon lähelle ajamista, noin tunti Vegasista
- näin paikan, jossa Forest Gump kääntyi takaisin kotiin :D
- Grand Canyon on korkealla, joten korvat meni lukkoon sinne päin ajettaessa. Korkeuseroa ei kuitenkaan huomannut mitenkään ympäristöstä, tasaista oli.
- paperisessa retkilounaspussissa oli kaksi kasvisleipää, pieni sipsipussi ja keksejä
- Jokseenkin säälittävä Flinstones-huvipuisto keskellä ei mitään. Ei puita, ei mitään. Asuntovaunut parkissa. Täällä on niin kuivaa!
- Grand Canyon oli upea. Tosi lämmin oli, aurinko paistoi. Kävelin Visitor Centeriltä Villageen, meni noin 1,5 tuntia. Matkat ei oo sinänsä liian pitkiä ja bussillakin olis tuon matkan päässyt, mut halusin kävellä, kun kerta täällä ollaan. Kuvia. Kuvia. Kuvia. Kameran muisti alkaa olla täysi, täytyy poistella tänään turhia. Ostin 500 palan Grand Canyon-palapelin ja intiaanimusalevyn. Aikaa oli kävellä ja hengailla täällä kolme tuntia. Grand Canyon-retki meni mainiosti. Yhteensä kolme Las Vegas-aiheista leffaa matkalla.
- Illalla en jaksanut lähteä ulos Vegasissa, vaikka olis ollut ainutkertainen tilaisuus. Aamulla kävelin vielä. Kuumuus jotain ihan uskomatonta, varjossa +35-40, ehkä ylikin.
Aivot sulaa. Mahtava kaupunki, joskus uudestaan. Pitäis olla enemmän aikaa, jotta vois tutustua kaikkiin kasinoihin ym.
- Kuuntelen Gunnareiden Sweet Child of Mine -biisiä ja fiilistelen. Äsken stopattiin ja kävin haukkaamassa juustopitsapalan, nam! Suolaista ja makeaa. Jos ei haluu aamulla mennä aamupalalle mihinkään ruokapaikkaan, niin kaupoista löytyy lähinnä muffinsseja ja sipsejä. Ei ihme, jos nää ihmiset on täällä paksuja.
- Ah. Hanoi Rocks ja Gunnarit on niin hyviä. En oo kauheesti vielä kuunnellukaan musaa täällä. Seuraava pysäkki Los Angeles, Hollywood. Luvassa pyykinpesua, korttien kirjoittamista ja ehkä Madame Tussauds's, jos ehdin. Niin ja blogia.
- Rekisterikilvissä lukee mitä vain voi kuvitella, esim. <3MOMMY, ym.
-"mutta koskaan sä et saa, antaa minkään masentaa..." Egotrippi
- Yhden kadun nimi oli joku Zzizx tms.
- Vieroitusoireita tärkeistä ihmisistä, kirjaston kahvilasta, tee- ja hapankorppuhetkistä, pianonsoitosta, saunasta, raikkaasta ilmasta (Vegasin jälkeen), illanvietoista, prinsessaleikeistä ja maailmanparannuskeskusteluista.
- Täällä tuntuu, että kun näkee joka päivä kaikkea uskomatonta, että päivät on pitkiä. Voi olla, ettei ihmisiä näe Suomessa muutenkaan, mutta täällä aika tuntuu pitkältä. Toisaalta aika menee myös nopeasti."
"-Autoissa ei ole pakko olla etukilpeä
- Katsottiin mm. Stallonen punertava talo ja Madonnan koti
- Coral Gables (Florida) ja hienot talot uima-altaan puhdistajapoikineen
- Ihana Fresh Market - aamupalaa
- Biltmore Hotel: aikoinaan kuuluisuuksien ja rikkaiden hotelli. Sanotaan, että siellä kummittelee.
- 1 000 000 alligaattoria vesistössä
- Pytoneita myös, koska ihmiset heittävät ne Everglades'iin kun ne kasvavat liian isoiksi
- Miamin siluetti hieno, kun korkeat pilvenpiirtäjät erillään toisistaan. Palmuja, hiekkarantoja, hienoja luonnon värejä.
- Joulukuuhun asti sateinen hurrikaanikausi
- Alligator Park in Everglades: Ajelu suolla, jihaa! Vähän kuin olis ajellu heinäpellossa. Alligaattorit tuli ihan lähelle venettä. Oppaan ekat sanat olivat, että "pystyvät hyppäämään veneeseen". :D Kilpikonnia, lintuja. Esityksessä juontaja kertoi haisunäädästä sellainen sylissään ja sit lensi yleisön päälle nestettä, yöks! Naurua. Kesti hetken tajuta, että se oli oikeesti vettä. Pieni piikkisika oli aivan huippusöpö. Pidin pientä Larry-nimistä alligaattoria sylissä. Se oli pehmeä. Pystyy puremaan jo sormen poikki."
Kirjoitin siis tuolloin reissublogia, mutta päivän mittaan tietysti kirjailin juttuja ylös myös muistikirjaan. Nämä jutut ei ole siis päätyneet minnekään vielä ennen tätä. Joka puolella oli niin paljon ihmeteltävää ja ihasteltavaa, että asiat olisi unohtuneet ilman kirjaamista. Eikä ollut ketään kenen kanssa muistella matkaa. Heh tuli hyvä mieli kun kirjoitin näitä.
Nyt hyvää yötä.
