Viimeisen parin viikon aikana oon tehnyt juuri sitä mikä on tuntunut hyvältä: ollut kotona, levännyt ja nähnyt tärkeitä ihmisiä. Tällä viikolla on joka päivä meillä käynyt joku ystävä kylässä. Se on ollut ihanaa! Päivät on menneet nopeasti, kun oon odotellut näitä rakkaita ihmisiä. Yksikin tuollainen tapahtuma päivässä riittää ja piristää kovasti.
Viime viikolla kyläilin enemmän itse ja miehen kanssa. Sekin oli tosi mukavaa. On ihana päästä välillä pois näiden seinien sisältä. Varsinkin kun helleviikolla kökötin vain täällä kotona ikkunat kiinni. Viime viikolla kuitenkin huomasin, että kovin pitkään en itse enää jaksa olla toisten luona kylässä. Kyläilypäivän iltana saatan olla erityisen väsynyt, vaikka en olisi tehnyt muuta kuin istunut ystävän sohvalla. Heh.
Yhtenä päivänä tällä viikolla kaipasin kovasti työkavereita ja hoitolapsia. Viitisen viikkoa on nyt takana äitiyslomaa. Kun on tottunut sosiaaliseen vilskeeseen, niin onhan se outoa olla yhtäkkiä itsekseen niin paljon. Kävin tänään rauhallisella ja ihanalla kävelylenkillä meidän asuinalueella. Käväisin samalla myös työpaikalla ja voi kun tulikin hyvä mieli! Oli ihana nähdä lasten ja aikuistenkin yllättyneen iloiset ilmeet ja heti sain monia halauksia. <3 Kävelin kotiin hymyssä suin ja aamupäivän kruunasi vielä onnistunut linssikasviskeittokokeilu, nam!
En tiedä, miten suhtaudun kaikkiin kyläilijöihin vauvan syntymän jälkeen. Mulle on tärkeää nähdä mun läheisiä ihmisiä ja moni on sanonut tulevansa sitten mielellään vauvaa katsomaan. Varmasti on ihana nähdä ystäviä ja sukulaisia sitten uudessa tilanteessa ja näyttää heille meidän ikiomaa vauvaa. Toisaalta vähän ahdistaa, kun tiedän, että joillakin sukulaisilla on kesäksi aika tiivis aikataulu ja välillä on tuntunut, että he ovat itse jo päättäneet, milloin tulevat sitten vauvaa katsomaan. Ehkä pointti onkin siinä, että minä haluan mieheni kanssa päättää, milloin meille voi tulla. Ajattelen tässä siis lähinnä ensimmäisiä viikkoja vauvan kanssa, kun kaikki on uutta ja ihmeellistä. Useimmat läheiseni tietävätkin, miten herkkää ja kallisarvoista aikaa nuo ekat viikot ovat, kun vasta harjoitellaan vauvan hoitamista. Ehkä kuitenkin valmistaudun jo nyt henkisesti siihen, että jotkut läheiset yrittävät tulla kyläilemään heti sairaalasta päästyämme. On sitten helpompi sanoa heille omat ajatukset. Vaikka tosiaan enhän yhtään tiedä, miltä sitten tuntuu. Kyllä varmasti pienet kyläilyt on mukavia siinä aika piankin kotiin tultua. Mutta fiiliksen ja jaksamisen tietää vasta sitten. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti