Sain taas tänään huokailla ja manailla meidän autoa. Sairaalan synnytysvalmennukseen oltiin lähdössä ja autopa ei lähtenytkään käyntiin. Jeejee. Matkaa sairaalalle kilsa pari, mutta kuten jo aiemmin totesin, polkupyörä ei ole ajokunnossa enkä olis raesateessa kyllä lähtenyt polkemaankaan. Bussilla tai kävellen ei olis ehditty millään. No onneksi 10 minuutin lataus lämpötolpassa auttoi Boraa piristymään ja päästiin sentään perille! Juuri ja juuri ajoissa! Minä kun niin tykkään tulla viimetipassa... not.
Auton akussa on jotain vikaa. Ärsyttää että ei saada laitettua sitä kuntoon. Ei ole edes meidän oma auto vaan anopin. Miestä ei huvita korjata/vaihtaa akkua. Huoh. Eniten mietin, että mitäs sitten kun pitäis lähteä synnyttämään?! Taksilla en aio mennä. Synnytysohjeissakin sanotaan, että alkuvaiheessa pitää olla mahdollisimman pitkään kotona. No siinä vaiheessa kun sitten oikeasti haluaa sairaalaan niin onpa kiva latailla auton akkua... :/ Tai jos meidän pienellä vauvalla olis neuvolakäynti tai pitäis lähteä käyttämään häntä muuten lääkärissä. Odottelepas siinä sitten auton yhteistyöhalua.. että niin.
Valmennus oli ihan mukava tilaisuus ja kätilön luennointi kesti kaksi tuntia. Banaanille ja vesipullolle tuli käyttöä, vaikka en ollut etukäteen uskonut. Vaikka ei opittu mitään ihmeellistä uutta, oli kiva kuulla nimenomaan meidän synnytyslaitoksen käytännöistä. Lopuksi saatiin mahdollisuus tutustua vastasyntyneiden teho-osastoon. Synnytyssaleihin ei päästy, mutta teho-osastollakin oli mukava kiertää. Siellä oli yhdessä huoneessa keskoskaappeja sievässä rivissä ja tunnelma koko osastolla oli rauhallinen ja tyyni. Osastolla hoidetaan keskosia ja erityishoitoa tarvitsevia vauvoja. Jotkut vauvat vain piipahtavat siellä ja jotkut ovat pidemmän aikaa. Tilojen esittelijä oli lämmin ja sydämellinen, jäi hyvä mieli. Tuli tunne, että vauvoista huolehditaan siellä varmasti tosi hyvin.
Nyt on valmennukset käyty ja paljon tietoa saatu. Enää vain odotellaan. :)
Illalla nähtiin miehen ystäviä ja joukossa oli sekä lapsiperheitä, raskaana olevia että lapsettomia. Kaikki heistä oli ihan tuttuja ihmisiä mullekin, mutta silti aika vieraita, kun nähdään kerran pari vuodessa, jos sitäkään. Oli mukavaa ja jaksoin hyvin. Huomasin kuitenkin, että olikin yhtäkkiä vaikea jutella niitä näitä näiden puolituttujen kanssa. Oli hankala keksiä kaikkia kiinnostavaa puhuttavaa, kun omassa mielessä pyöri vain synnytysvalmennuksen jutut ja kaikki muut vauva-asiat. En viitsinyt täyttää iltaa vauvoilla, kun en tiennyt lapsettomien ajatuksia aiheesta. Pelkäsin satuttavani vahingossa, jos vaikka ovat toivoneet lasta. Ikinä ei voi tietää.
Kohta vaihtuu päivä. Nyt iltatoimiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti