Synnytys lähenee, rv 39+0

Oon niin nauttinut näistä viikonlopun päivistä, kun on oltu yhdessä miehen kanssa ja tehty kaikkea pientä mukavaa.. syöty parvekkeella aamupalaa, käyty kävelyllä, jännitetty jääkiekkoa, nähty ystäviä ja käyty syömässä ravintolassakin. Arkena on ollut tylsiäkin päiviä, kun oon suunnilleen vaan lojunut koko päivän kuumassa asunnossa ja odottanut miestä töistä kotiin. Toisina päivinä on virtaa vaikka kuinka, toisina vaan uuvuttaa ja mikään ei huvita.

On ollut odottelufiilis. Että nyt vain odotetaan, että jotain alkaa tapahtua. Sairaalalaukku ja lista viime hetkellä mukaan otettavista tavaroista ovat eteisessä valmiina lähtöön. Jumppapallo, kaurapussi, kotitekoiset gua sha-välineet ja tens odottavat olohuoneen nurkassa. Ehkäpä vois vielä lukaista läpi synnytysvalmennuksesta saadun lehtisen ja muistutella itseään vielä rentoutumisesta supistusten aikana. Mutta hyvä olo on, tämän valmiimmaksi ei tulla. Ja liika synnytyksen ajatteleminen on mun mielestä turhaa. Tiedetään kaikki, mikä tiedettävissä on. Kukaan ei kuitenkaan voi tietää, miten juuri meidän synnytys alkaa, kauanko se kestää tai miten kipeää tekee. Eletään ja toimitaan tilanteen mukaan. Ihanaa nähdä meidän rakas vauva pian! Tänään on enää viikko laskettuun aikaan! 

Edelleenkään ei supistele. Paitsi että tänään kyllä taisi jopa yhden kerran tuossa alkuillasta. Lyhyesti. Heh.

On aika ihmeellistä, että edes lääketiede ei tarkalleen tiedä, mikä käynnistää synnytyksen. Ei ole tiedossa mitään tiettyä syytä, hormonia tms, joka käskee vauvan syntymään juuri sillä hetkellä. Joskus sanotaan, että vauva syntyy sitten kun on valmis. Mutta eihän se aina niinkään mene: on ennenaikaisia vauvoja ja yliaikaisina käynnistettäviä. Ja sitten on nämä kolmen ässän menetelmät ja muut poppaskonstit, joilla yritetään saada synnytystä käyntiin kotikeinoin: saunominen, siivoaminen, seksi, pitkät kävelylenkit, kahvinjuonti, ananaksen syönti, näitä riittää. Jotkut kokee, että ne auttaa, mutta itse uskon jotenkin, että jos synnytys oikeasti alkaa niiden jälkeen, niin se varmaan muutenkin on silloin ollut aika lähellä. Mutta enhän minä voi tietää. Onhan se mielenkiintoista ja lohdullista, että jos on vaivalloinen ja raskas olo loppumetreillä, niin voisi itse vaikuttaa tilanteeseensa ja saada aikaan synnytyksen käynnistymisen. Uskonkin, että ihmisillä on luontainen halu ja tarve vaikuttaa omaan elämäänsä. Hih, näitä aktiivisen toimijan näkökulmia käsiteltiin kovasti myös esim. mun opiskeluaikoina. :)

Mutta nyt jääkiekkoa ja iltapalaa. 

Vauvantai-synnytysvalmennus, rv 34+6

Tänään vietettiin miehen kanssa toiminnalliset ja mielenkiintoiset viisi tuntia Vauvantai-synnytysvalmennuksessa! Kaipasin tietoa erityisesti synnytyksen konkreettisesta kulusta, erilaisista luonnollisista kivunlievitystavoista sekä siitä, miten voin itse olla synnytyksessä mahdollisimman aktiivinen. Neuvolassa, perhevalmennuksissa ja kuulemma myös kaupungin synnytysvalmennuksessa käsitellään melko pintapuolisesti erilaiset menetelmät ja tilanteet. Vauvantai-valmennuksesta saatiin ihan konkreettisia vinkkejä ja kivunlievitysvaihtoehtoja, joita voidaan sitten synnytyksen käynnistyttyä kokeilla, jo kotona. Jo valmennuksessa asioita harjoiteltiin toiminnallisesti ja läpi käytiin kaikki synnytyksen vaiheet.

Oli kiva saada lisätietoa synnytyksestä ja erilaisista vaihtoehdoista. Epäilen ehkä vähän omaa kykyä ja rohkeutta ilmaista toiveitani synnytyksen aikana sairaalassa. Olen uusien ihmisten kanssa usein sellainen myötäilevä ja jos kohdalleni sattuu tyyliltään napakkasanainen kätilö vahvoine mielipiteineen, saatan helposti lukkiutua, antaa toisten päättää mun asioista ja "mennä virran mukana". Senkin takia oli mukava kuulla erilaisista ponnistusasennoista, hengityksestä, menetelmistä ja rentoutumistavoista. Nyt kun tiedän enemmän, voin pyytääkin mitä toivon ja ainakin kirjoittaa toiveet sairaalan esitietolomakkeeseen. :)

Synnytys ja sairaala-aika on alkanut kyllä olla jo mielessä melko usein. Olen miettinyt esimerkiksi, että mitenkähän synnytys mahtaa minulla alkaa ja mitä pakkaisin sairaalakassiin. Milloinkahan meidän vauva oikeasti syntyy ja kauanko synnytyksen alkuvaihe kestää. Mitenkähän paljon joudutaan toppuuttelemaan anoppia, ettei syöksy heti meitä katsomaan sairaalaan (että saadaan lepo- ja totutteluaikaa vauvan kanssa). Mihinkähän jätän vauvan kun haen itselleni ruokaa sairaalassa. Jne.

Valmennuksesta sain myös itsevarmuutta synnytykseen ja imetykseenkin. Synnytys ei huolestuta, kun tiedän keinoja, joilla minä tai mies voidaan vaikuttaa mun olotilaan. Imetysasioitakin sivuttiin ja koko vauva ja vauva-arki tuli jotenkin konkreettisemmaksi. Puhuttiin valmennuksessa yleisesti myös ensimmäisten sairaala- ja kotipäivien asioista, mikä oli mukavaa.

Valmennuksen jälkeen käväistiin nopsasti kaupungilla ja sain vihdoinkin ostettua uusia sukkia ja heräteostona vielä pari imetysmallista t-paitaa. Ihmiset oli tyytyväisen näköisiä aurinkolaseissaan ja puistot täynnä porukkaa. Kotona grillattiin kesäisesti: soijanakkeja, herkkusieniä, maissia sekä miehelle pihviä. Salaattia ja patonkia. Jätskiä. Nam.

Hyvä päivä kaikin puolin. Ei voi valittaa. :)

Paino nousee, rv 33+1

Neuvolan puntari oli tänään vielä raadollisempi kuin meidän oma vaaka eilen. Kauhistelin jo kotona saamiani viikonlopun lukuja, niin neuvolassa painoa oli kuulemma tullut vielä 1,5kg enemmän. Mitä kummaa?! Terkkari kyllä epäili itsekin, että painonnousuun voi olla hetkellisiäkin syitä, esim. suolistoperäiset syyt. ;) Ihmetyttää kyllä kieltämättä, kun viikonlopun syömisetkin oli kuitenkin ihan tavallisen kokoiset tai jopa pienet, ja vaikka juhlissakin käytiin, en syönyt sipsejä tai karkkeja mitenkään paljoa, lähinnä vain maistoin kaikkea.

Sopiva raskauden aikainen painonnousu on minun terkkarin mukaan jossain 12 ja 17 kg:n välillä, ja olisi kuulemma hyvä, ettei paino nousisi sinne 20 kiloon. Ihan nätisti terkkari sanoi syömisistä ym. enkä edes jaksanut sanoa sille, että syön kyllä paljon hedelmiä, vihanneksia ja kevyttäkin ruokaa. Toki varmasti parannettavaakin on, varsinkin herkuttelupuolella ja hiilareiden määrässä.

Mitenkähän sitä nyt osaisi sitten ottaa sellaisen järkevän asenteen tuohon painoon.. koko raskauden aikana en ole suuremmin painoa ajatellut, vaikka sen hallitseminen onkin aiemmin ollut iso osa arkea. En millään haluaisi ahdistua painonnoususta ja alkaa sitä kytätä. Toisaalta en myöskään haluaisi paisua suotta. Ehkäpä täytyy kuitenkin vähän tarkkailla, mitä suuhunsa laittaa, mutta sellaisella sopivalla rentoudella. Saapa nähdä miten onnistun.

Onneksi sentään sf-mittakin oli kasvanut, ja on nyt 31cm. Puolitoista senttiä kasvua kahdessa viikossa. Kuulemma ihan normihyvä. Keskikäyrän ja yläkäyrän välissä mennään tasaisesti ylöspäin. :)

Vauva on raivotarjonnassa peppu oikealla puolella ja jalat potkuttaa mahan vasemmalle puolelle navan korkeudelle. <3

Terkkari halusi puhua meille tänään synnytyksestä. Lähinnä puhuttiin synnytyksen alkuvaiheesta, että miten voi kotona helpottaa oloa. Tuntui jännältä puhua synnytyksestä, kun mun aiemmat ajatukset on olleet vain tyyliin: "sitten kun se alkaa niin mennään sairaalaan ja katsotaan, miten kipua tarttee lievittää". Oli kyllä mukava kuulla konkreettisia vinkkejä rentouttavista oleskeluasennoista ja muistutusta siitä, että ihan rauhassa voi kotona ensin odotella ennen lähtöä sairaalaan. Tens-laitetta suositteli, on kuulemma hyviä kokemuksia. Terkkari luetteli erilaisia kivunlievitystapoja ja kertoi havainnollisesti, että millaisia letkuja muhun saatetaan laittaa. Siitä tuli vähän epävarma olo, kun se verikokeen ottaminenkin on aikoinaan jännittänyt.. mutta tuskinpa sitä siinä uudessa tilanteessa välittää ajatella jotain letkuja.. luulenpa että huomio keskittyy johonkin ihan muuhun, mm. supistuksiin ja ajatukseen, että vauva on pian meidän luona. 

Jäljellä olevat työpäivät menee varmasti tosi nopeasti, kun joka päivä on jotain erityistä sekä töissä että vapaalla. Mielenkiintoiseksi menee, että missä välissä ehdin tehdä valmiiksi kaikki ne työhommat, jotka haluaisin. Tuntuu, että jotkut hommat vaan pitäisi tehdä ennen kuin jään pois, esim. toimintakertomus keväältä. Ylitöitäkin on kertynyt joitain tunteja, ja voin kuulemma ottaa niitä pois ensi viikolla. Tänäänkin tulee kaksi tuntia lisää, kun meillä on työilta thaimaalaisessa ravintolassa. :) Kyllähän ne hommat voisi saada nopeastikin tehtyä, jos saisi rauhallisen ajan toimistossa ilman häiriötekijöitä. Vartti tai puolituntinen siellä täällä ei auta. Jospa tuossa loppuviikosta sitten. Katsellaan, ei silti stressiä.

Valmistautumista, rv 25+6

Kiva shoppailupäivä takana. Anoppikin pääsi vihdoinkin vauvatarvikeostoksille, kun lähdettiin porukalla kaupoille. Mehän ei annettu sille lupaa ostaa mitään ilman meidän läsnäoloa, ettei tulis virhevalintoja. Hih. Ostettiin kaikenlaista tarpeellista, mm. lakanoita, vauvasängyn reunukset ja patja, kylpyamme ja hoitoalusta. Samalla reissulla käytiin myös moikkaamassa vauvan isomummoa ja kiertämässä pari kirppistä vauvanvaatelöytöjen toivossa. 

Odotin että kirppiksellä olis ollu paljon kaikenlaisia vauvanvaatteita, mutta tosi niukkaa oli peruskirppiksen tarjonta. Lastentarvikekirppiksellä oli helpompi kiertää, mut sieltäkin löytyi vain yksi body, joka miellytti silmää eikä ollu kovin kulunut. Voihan olla, että parhaimmat oli jo viety tai myyty netissä. Itekin oon kyllä kattellu tori.fi:n tarjontaa. No mutta paljon silti saatiin tänään vauvalle. Oon tyytyväinen. Ja ostosrundin jälkeen käytiin vielä syömässä mehevät kasvishampparit keskustassa.

Nukkumisesta sen verran, että iltaisin väsyttää mukavasti jo siinä 21 tai viimeistään 22 aikaan. Usein nuokun sohvalla miehen lähellä, kun en malta mennä itekseni oikeille yöunille sänkyyn. Yhden kerran yössä herään pissalle. En tiedä, onko mulla aina oikeaa hätää vai onko se vain opittu tapa. Jännää on kuitenkin se, miten pirteältä olo silloin yöllä tuntuu. Ihan helposti jaksan nousta sängystä pissalle, yhtään ei häiritse. Ja silti nukahdan helposti uudestaan. Ehkä keho oikeasti on niin fiksu, että harjoittelee jo nyt vauvan yöheräilyjä varten? :) Aamuyöllä yleensä heräilen muutamia kertoja ja vaihdan kylkeä.

Vaikka öisin heräilen virkeänä, ainakin tällä viikolla työaamuheräämiset on ollu tosi vaikeita. Työviikko oli kyllä kuluttava ja hektinen, ja ehkä ensi viikonloppuna koittavan miniloman odotus tulee esiin väsymyksenä. Hormonienkin merkitystä oon miettinyt.  

Parin viime viikon aikana on tullut esiin uusia tunteita raskauteen liittyen. Ensimmäistä kertaa, vaikkakin vain yhden sekunnin ajan, on ollut epävarma olo synnytyksestä ja omasta osaamisesta vastasyntyneen vauvan kanssa. Epävarmuus esittäytyi yhtenä iltana, kun ihmettelin taas vauvan vauhdikasta möyrintää mahassa. Tajusin yhtäkkiä vahvasti, että tämä mahassa kovasti möyrivä ja kauan odotettu pikkuihminen tulee oikeasti aika pian tähän maailmaan. Ja että sitten elämä on taas täynnä kaikkea uutta, jota ei miehen kanssa vielä osata. Yleensä mua ahdistaakin asiat, joita en voi hallita. Ja vauvan kanssa elämiseen liittyy paljon juuri sellaista.

Mutta en mä synnytystä tai vauvaelämää pelkää. Pikemminkin odotan tosi kovasti ja luotan ammattilaisten taitoon synnytystilanteessa. Oon alusta asti ajatellut, että ei kannata suunnitella synnytystä liikaa, koska siihen ei välttämättä voi vaikuttaa itse. Vauvaelämää ajattelen opetteluna. Vauvatkin on niin erilaisia, että muihinkaan vauvoihin ei oikein voi verrata, ainakaan suoraan. Miehen kanssa sitten yhdessä opetellaan, mitä meidän vauva yrittää meille kertoa itkuillaan ja ilmeillään, tai että miten paljon vauvalle pitää pukea vaatetta kesällä, tai että millaiset keinot sopii mihinkin tilanteeseen. Mutta tietysti olisi helpompaa, jos tietäisi nämä asiat etukäteen. :) Siitä ehkä se epävarmuuskin.

Pakko vielä hehkuttaa, että kuulin eilen aivan uskomattoman ihania uutisia meidän lähipiiristä, ja yritän tässä vielä käsittää, että meidän vauva saa taas yhden uuden leikkitoverin! Niin ihanaa. <3