Mun on jo pitkään tehnyt mieli mun lapsuudenkotiin käymään. Siellä on oma rauhallinen tunnelma ja turvallisen tutut ja kauniit järvimaisemat. Viimeksi käytiin ennen joulua.
Oon ollu nyt liian väsynyt ajelemaan sinne tytön kanssa kahdestaan. Koko perheen voimin ei olla myöskään ehditty/jaksettu. Tällä viikolla yhtäkkiä keksittiin, tai minä keksin, että jospa ajeltaisiinkin nuo reilut 100 km sinne viikonloppuna ja ihan vain päiväseltään. Nyt on jo sen verran pitkät päivät, että valoa riittää hyvin myös paluumatkalle. Lapsen viihdyttäminen valoisalla kun on paljon helpompaa kuin pimeässä korvessa metsien keskellä. Pimeällä ajaminen ei muutenkaan houkuta tuolla hirviseudulla. Sunnuntaina sattui olla mun äidillä vapaapäivä, että sikälikin oli kiva mennä.
Lähdettiin heti aamupalan jälkeen ja lapsi jaksoi tosi hienosti olla autossa koko matkan! On käännetty hänen turvaistuin kasvot menosuuntaan ja pystyy varmaan nyt katselemaan maisemia paremmin. Loppumatkasta nukkui puolisen tuntia. Paluumatkan nukkui lähes kokonaan. Käännettiin istuin, jotta saadaan hänelle parempi uniasento pitkille matkoille. Kun hän nukahtaa selkä menosuuntaan, hänen pää alkaa helposti retkahtelemaan, kun istuinta ei saa riittävän matalalle lepoasentoon. Ei tajuttu tätä istuinta ostettaessa. Lähinnä tämä on ongelma silloin kun ajelen lapsen kanssa kahdestaan. Silloin en voi korjata hänen asentoaan kun omat kädet on ratissa.
Tyttö oli silminnähden älyttömän onnellinen, kun pääsi mummulaan. Ensin ujosteli minun jalassa kiinni ehkä kaksi minuuttia, jonka jälkeen juoksi mummua halaamaan keittiöön. Meidän visiitti oli nauruntäyteinen. Lapsi kikatti ja juoksi keittiön ja olohuoneen väliä. Välillä katseli isoa seinäkelloa sanoen "tit-tat-tit-tat" (tik-tak). Kissa oli ehkä suurin riemun aihe. Tyttö nauroi kiljahdellen, kun kissa hyppäsi hänen viereensä sohvalle tai kun kissa meni piiloon sohvan taakse. Sitten kävi monta kertaa kertomassa minulle "miai, miai". Mieleenpainuva asia hänelle oli myös se, kun kissa kävi syömässä omia murojaan. Tänäänkin vielä tyttö kertoi, kuinka "miai, mummu, pappa, mäm-mäm, murrr murrr". Eli "mummun ja papan kissa söi muroja". Kotimatkalla uneksi kissasta ja silmät kiinni kesken unen kuului takapenkiltä "miai". <3
Ja kyllä me aikuisetkin viihdyttiin. Valmis hyvä ruoka ja kehoitukset mennä lepäämään rauhassa ruoan jälkeen samalla kun mummu, pappa ja Lasten Areena viihdyttivät lasta. Minun ja miehen huilatessa vaakatasossa peiton alla mummu oli tehnyt täytekakun ja tunnin päästä päästiin kakku/jätski/pullakahveille. Aikamoista hemmottelua. Kotiin lähdettiin vielä mummun antaman ruoka/herkkupussin kanssa puoli neljän aikoihin.
Ihana kun saa välillä tulla valmiiseen ruokapöytään ja pääsee muutenkin hemmoteltavaksi ja huolenpidon kohteeksi. Välillä myös ihan kaipaan omia vanhempiani, kun näen niin usein mun anoppia. Hänkin on kiva, mutta kuitenkin omat vanhemmat on ne omat ja tärkeimmät.
Ei meillä aina ole äidin ja isän kanssa välit olleet parhaimmat, mutta nyt ne on parantuneet ja lähentyneetkin ehkä tässä viimeisten vuosien aikana. Siihen on ehkä voinut vaikuttaa sekin, että olen ollut avoimempi ja rehellisempi heitä kohtaan. Oon kertonut omia juttujani heille rohkeammin ja he tietävät meidän vastoinkäymisistä. Myös omien lasten saaminen ehkä jollain tavalla on lisännyt kunnioitusta heitä kohtaan. Olen ainakin tajunnut, miten suuren työn he ovat tehneet kasvattaessaan neljä lasta vaikeassa taloustilanteessa ja muissakin haasteissa.
Kaikin puolin kiva reissu!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti