Uskomatonta, että raskausviikkoja on nyt se kauan odotettu 12 täynnä, siis varhaisultran mukaan laskettuna.
Varauksellisuutta on kuitenkin vielä ilmassa ja hartaasti toivotaan, että tämän viikon nt-ultra toisi hyviä uutisia ja että sitten voitaisiin uskoa tämä ihme todeksi. Toisaalta ei ole mitään sellaisia asioita tässä raskaudessa, jotka aiheuttaisivat ylimääräistä huolta. Ei suuria kipuja, ei punaisia vuotoja. Muita oireita kyllä on ollut edelleen ja ne housutkaan eivät mene kiinni. Kaiken lisäksi on jo kerran nähty pieni heppu ja pikkuruinen syke varhaisultrassa. Että kaikki mahdollisuudet on myös hyviin uutisiin.
Silti jännittää. Eniten jännitän ihan sitä, että onko pieni vielä hengissä. Niskaturvotuksenkin määrä on toki meille tärkeä tietää. Oon myös ensimmäisen kerran vakavasti miettinyt, mitä tapahtuisi jos kuultaisiin niskaturvotuksen ja sitä kautta down-riskin olevan suuri. Esikoisen kohdalla en osannut ajatella asiaa paljonkaan etukäteen. Neuvolassa terkkari sanoi, että nykyään ei mennä välttämättä suoraan lapsivesitutkimukseen vaan jos raskausviikkojen määrä antaa myöten, niin lähetetään verinäyte jonnekin kauas maailmalle ja tutkitaan ensin sitä kautta tarkemmin. Ja siis kaikkihan nuo lisätutkimukset on luonnollisesti vapaaehtoisia ja niissä on omat riskinsä.
En mä kovin paljon tuota niskaturvotusasiaa ole miettinyt, mutta vähän enemmän se on ollut mielessä kuin esikoisesta. Muutenkin muistan, miten levollisena menin esikoisen nt-ultraan. Oli jotenkin suuri luotto siihen, että kaikki on kuitenkin hyvin. Nyt tuntuu jännittävän pikkuisen enemmän. Ehkä toinen lapsi tuntuu jo niin suurelta ihmeeltä, että siihen ei siksikään osaa heti luottaa. Toisaalta olen optimistinen ja toiveikas, toisaalta takaraivossa pelko pettymyksestä. Nämä vuorottelevat mielessä.
Yleisesti ottaen on kuitenkin tosi hyvä fiilis, että ultra on ihan pian. Kerron sitten kun on siellä käyty.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti