Kaikkea pientä arkista

Pieniä sekalaisia juttuja.

Ostettiin uusi imuri jee! Pölypussiton Dyson ja on toiminut ainakin tähän asti todella hyvin. Ennen matkaa vanha imuri siis kärähti ja nyt haluttiin vähän satsata tähän asiaan. Jo parin imurointikerran jälkeen läpinäkyvässä säiliössä näkyi aivan karmeita pölykoiria, ja suuria! Meillä on tosin olkkarissa iso ja pitkäkarvainen matto, josta varmasti hyvä imuri onkin saanut kunnolla purtavaa. Olen monesti miettinyt, miten jotkut kodinkoneet vaan on tärkeitä mielekkäässä arjessa. Esimerkiksi ymmärsin sähköhammasharjan merkityksen vasta hankittuani sellaisen vuosi-pari sitten. Samoin sauvasekoitin on korvaamaton helppoudessaan ja monikäyttöisyydessään.

Oon ollut jo monta päivää käärmenainen. Jalkojen kärähtänyt iho kuoriutuu. Nauroin yhtenä iltana, että Thaimaassa voisin nyt istua sellaiseen kalahoitolaan, jossa pikkuruiset kalat näykkii jalkoja ja poistavat näin kuollutta ihosolukkoa. Nyt olisi kalaparvella kunnon buffa! Hahhah aika ällöttävää oikeastaan.

Oon nähnyt joitain ystäviä pitkästä aikaa. On kahviteltu, rupateltu ja ollut ihanan rentoa. Lapsikin on nauttinut kylävieraista. Yksikin päivä hauskasti riehaantui minun ystävän leikittäessä häntä pehmoleluilla.  Sen sijaan pienestä vauvasta ei vielä kiinnostunut paljonkaan. Vaikka ihana vaavi niin leveästi hymyili meidän tytölle. Olen varma, että kunhan suvun pienin vähän kasvaa ja alkaa vielä enemmän touhuta, heistä tulee kivat leikkikaverit. <3

Lopetettiin taaperojumppa. Suoraan sanottuna se olikin käynyt vähän laiskaksi. Kyllähän lapsi siellä viihtyi, mutta tänä talvena/keväänä osallistujia oli vain muutama. Myös ohjaaja tuli paikalle usein aikamoisella kiireellä ja välillä päästiin aloittamaan selkeästi myöhässä. Myös ohjelma tuntui toisinaan turhan nopeasti kasaan kyhätyltä. Ihan kuin ohjaaja olisi itsekin ollut hieman väsynyt jumppaa suunnittelemaan/ohjaamaan. Ehkä mun oma koulutuskin vaikuttaa, millaista tasoa odottaa ja mistä tahtoo maksaa. Syksyllä tykättiin kyllä käydä. Temppuradat oli kivoimmat ja kuperkeikkaharjoitukset. Koin kamalaa huonoäiti-syndroomaa kun tehtiin lopettamispäätös. Ainakin syksyllä meidän arki oli aika yksitoikkoista ja muskari ja jumppa pelastivat paljon. Ystävätkään eivät ehtineet leikkitreffeille päivisin. Nyt pitää keksiä jotain muuta pientä meille arkeen. Minähän olen vahvasti sitä mieltä, että alle kouluikäiset eivät tarvitse mitään erityisiä harrastuksia, jos käyvät päivähoidossa tai tapaavat muuten muita lapsia. Kuitenkin kotihoidossa oleville lapsille muskarit, jumpat ja muut perhekerhot yhdessä vanhemman kanssa voivat olla todella tärkeitäkin paikkoja sosiaalisten taitojen kehittymiselle. Ja kotona olevalle aikuisellekin vaihtelua arkeen. Asioissa on siis yleensä useita puolia. Niin myös tässä harrastusasiassa.

Raskaus on mielessä paljon ja usein. Kirjoitan siitä toisen tekstin.

Mulla on nyt aivan ihana personal trainer! Alkuvuonna vaihdoin pienryhmää ja personal traineria ja nyt treeneissä käyminen on ollut tosi mukavaa joka kerta! Jumpassa on selkeä ja motivoiva ohjelma, jolloin aika menee nopeasti ja tunti on aherrettu ennen kuin huomataankaan. Iloinen ja nauravainen ilmapiiri eikä mitään synkistelyä. Huumoria ja hymyjä löytyy myös treenikavereilta. Pt antaa paljon henkilökohtaista ohjeistusta liikkeissä ja kannustaa jokaista yksilönä. Käyn näissä pienryhmätreeneissä nyt vielä noin 8 kertaa. En muista tarkalleen, montako kertaa on jäljellä. Tällä hetkellä käyn 2krt/vko, jotta saan korvattua kertoja, jolloin en ole päässyt. Mut hyvä fiilis jee! Ihan jo harmittaa, että pian nuo treenit sitten loppuu mun osalta, mutta sitten ehkä joskus taas uudelleen. Keski/loppuraskaudessa riittää varmasti sitten vähän kevyempikin liikunta. Vaikka kyllä pt ottaa hyvin huomioon mun erityistarpeet ja -varovaisuudet.

Ihmeellistä, että viikon päästä vaihtuu maaliskuuksi! Olenkin jo pitkään ollut sitä mieltä, että paras ajankohta matkailla kaukomailla on juurikin tammi-helmikuu, koska se katkaisee mukavasti kylmän talven täällä Suomessa. Kevääseen ei olekaan sitten enää niin hirveän pitkä aika. 

Mulla on uusi suosikkikotiruoka. Ennen se oli kookos-currywokki, mutta nyt se on thai-tyylinen keitto, johon tulee esim. perunaa, linssiä, kukkakaalia, sipulia, paprikaa ja tomaattia. Näiden lisäksi makua tulee valmiista maustetahnasta. Tällä kertaa kaapissa oli panang curry-makuista tahnaa. Tämäkin mun lempiruoka on miehen käsialaa ja tänään hän teki tätä mulle, nam! Oliiviöljyssä kuullotettiin ensin sipulia, maustetahnaa ja paprikaa. Sitten joukkoon kaikki muut ainekset, vettä ja kasvisliemikuutio. Meillä käytössä Reformin luomu-kasvisliemi, hyvin toimii. Jos haluaa kasvisten pysyvän rapeina, kannattaa tietenkin laittaa ensin perunat ja vasta myöhemmin kukkakaalit, linssit ym. Mutta kyllä meidän tämänpäiväinenkin, muussaantunut versio, oli älyttömän hyvää! Keitetään aineksia vaan rauhallisesti kunnes kaikki on kypsää. Suolaa jos tarttee. Tekisi vieläkin mieli mennä jääkaapista ottamaan keittokulhollinen...

Tänään meinasi muuten tältä äidiltä mennä hermot kauppareissulla. Piti hakea vain jotain ihan yksittäistä pientä ja lähdettiin iloisina ulos lapsen kanssa aamupäivällä. Pulkka ja lapio mukaan. Aaaah se matka kesti ikuisuuden! Olin tietysti ajatellut, että rauhassa mennään ja lapsi voi samalla leikkiä lumileikkejäkin. Usein käydään kaupassa sillä tavalla, että matkalla leikitään ja koska matka on niin lyhyt, max 200m, päästään silti helposti kauppaan ja takaisin, siis ilman rattaita. Mutta tänään lapsella taisi olla jotenkin huono hetki. Hän kulki välillä 10cm kerrallaan ja piti piiiiiitkän mietintätauon. Leikki lapiolla ja halusi vetää pulkkaa. Heti sen jälkeen kun annoin pulkkanarun käteensä, lapsi keskittyikin lapiohommaan ja naru tipahti. Jos autoin mitenkään, esim. vetämällä pulkkaa, kantamalla lapiota, yrittämällä pitää häntä kädestä (niin kuin hän yleensä haluaa), lapselta meni totaalisesti hermo. Kerran yritin laittaa hänet pulkkaan istumaan ja oikein kunnolla motivoida, kuinka ihana on istua pulkan vauhdissa niin ei sekään hyvä. Sylikään ei kelvannut. Max 200 metrin kauppamatkaan, pienten ostosten tekemiseen ja paluumatkaan meni yhteensä 1,5 tuntia. Katsoin kellosta. Aluksi jaksoin olla kärsivällinen, mutta kun mikään ei tuntunut loppuvaiheessa enää kelpaavan, alkoi mennä itseltäkin hermo. Luntakin alkoi tuulla kasvoille. Loppumatka mentiin sillä motivoinnilla, että "pupu odottaa lasta eteisessä". Se sai pikkujalkoihin vauhtia. Oli ehkä vaan huono hetki lähteä kauppaan. Ja huono valinta minulta ottaa molemmat lelut mukaan. Aistin sen jo pihassa, mutta halusin kokeilla. Kotiin tultua lapsi oli onnellinen pupunsa kanssa. Tuli sitten hetken päästä syliinkin ja oikein hellitteli äitiä kiehnaamalla ja halailemalla. Ihanaa. Kauppa-angstit unohtui heti.