Nariseva reppana

Kirjoitin aiemmin, että sunnuntaiaamuna vauva itki kovasti ja että puoliltapäivin ei ollut meinannut rauhoittua millään miehen kanssa. Sama jatkui eilen maanantaina, mutta huomattavasti vielä pahempana. Vauva ei meinannut rauhoittua minun kanssa millään ja huusi äänensä käheäksi. Reppanalla ääni kuin vanhalla puuliiterin ovella. Epäilin ensin vatsavaivoja, mutta illalla 10 tunnin huudon jälkeen kävivät mielessä myös kaikki muut. 

Mietittiin mitä tehdään ja soitin sairaalan päivystykseen, että mitä sanovat. Jäi tosi huono maku suuhun, mutta mitäs menin soittelemaan. Olisi pitänyt vain mennä paikalle. Minä sanoin puhelimessa mm. että tiedän, että näin pienelle ei saa antaa vielä omatoimisesti särkylääkettä, että siksi soitan, että mitä tehdään. Sain lähes syyttävän vastauksen: "Ei saa antaa!" Niinkuin olisin muka aikonut.

Sanoin myös, että tämä tällainen pitkäkestoinen huutoitku ei ole yhtään meidän vauvan tapaista. Kerroin myös suuresta aukileesta ja että meidän kehotettiin ottamaan herkästi yhteyttä. Tiuskaisevaan sävyyn naishenkilö totesi, että "ei tässä näin pienen lapsen kanssa voida kokemuksesta vielä puhua, että voi ne koliikkioireet tulla tässäkin vaiheessa vielä!" Menin ihan sanattomaksi ja meinasin purskahtaa itkuun rankan päivän jälkeen. Niin, enhän minä sanonutkaan, että se ei voisi olla koliikkia vaan selitin vain sitä, että miksi soitan. Tiedän myös varsin hyvin, että kaikki vauvat itkevät joskus. Ja voivat itkeä paljonkin.

Puhelusta tuli sellainen olo, että minua pidettiin ylireagoivana äitinä. Ärsytti ja suututti. Ja ärsyttää sekin, että heti syytetään koliikkia. Eikä uskota vanhemman kertomukseen lapsen poikkeavasta käytöksestä. Ihan ihme touhua.

Kello oli lähempänä yhtätoista illalla kun puettiin päällemme ja pakattiin huutava vauva auton turvakaukaloon. Ja naps, huuto loppui. Oltaisiin tietysti voitu (ja ehkä olisi ollut hyväkin) lähteä sairaalalle huudon loppumisesta huolimatta, mutta ei sitten lähdetty kuitenkaan. Vauva söi tosi paljon ja nukahti rinnalle meidän sänkyyn. Ihan yllättäen. Hiivittiin viereen nukkumaan. Oltiin tosi väsyneitä molemmat aikuiset.

Nyt tänään tajusin, että olisi ehkä kuitenkin ollut hyvä käydä sairaalalla, vaikka ihan muuten vain, tarkistamassa ainakin vauvan korvat. Korvatulehdus pitäisi käsittääkseni tutkia ja tarkastaa, ettei tule myöhemmin ongelmia korvien kanssa. Mutta seuraillaan nyt ja jos huutokonsertti jatkuu lähipäivinä tuollaisena, viedään tyttö samantien lääkärille soittelematta mihinkään.

Huutavan lapsen kanssa on kyllä raskasta. Voi sentään. Toivottavasti tämä oli taas väliaikainen, nopeasti ohimenevä vaiva. Mietin, mitä sellaista olisin syönyt, josta vauva olisi saanut noin pahoja vatsavaivoja. Lauantaina kieltämättä minun ruokavalio oli huono: aika paljon karkkiakin söin. Mietinkin, voikohan karkissa oleva sokeri vaikuttaa noin vauvaan?

Nyt pieni neiti nukkuu makkarissa. Aamu on mennyt hyvin ja oikein tavalliseen tapaan. Vauva on parina yönä nukkunut ekassa pätkässä sen 4 tuntia putkeen, tänäänkin taas. Klo 6 vauva heräsi virkeänä ja hymyili ja seurusteli minulle sängyssä. On vaikea olla höpöttämättä suloiselle vauvalle, joka katselee silmiin ja juttelee innoissaan että "äy äy, ngong ngong", mutta kun miehenkin täytyisi saada nukkua, niin täytyy yrittää muistaa olla hiljaa.