Nariseva reppana

Kirjoitin aiemmin, että sunnuntaiaamuna vauva itki kovasti ja että puoliltapäivin ei ollut meinannut rauhoittua millään miehen kanssa. Sama jatkui eilen maanantaina, mutta huomattavasti vielä pahempana. Vauva ei meinannut rauhoittua minun kanssa millään ja huusi äänensä käheäksi. Reppanalla ääni kuin vanhalla puuliiterin ovella. Epäilin ensin vatsavaivoja, mutta illalla 10 tunnin huudon jälkeen kävivät mielessä myös kaikki muut. 

Mietittiin mitä tehdään ja soitin sairaalan päivystykseen, että mitä sanovat. Jäi tosi huono maku suuhun, mutta mitäs menin soittelemaan. Olisi pitänyt vain mennä paikalle. Minä sanoin puhelimessa mm. että tiedän, että näin pienelle ei saa antaa vielä omatoimisesti särkylääkettä, että siksi soitan, että mitä tehdään. Sain lähes syyttävän vastauksen: "Ei saa antaa!" Niinkuin olisin muka aikonut.

Sanoin myös, että tämä tällainen pitkäkestoinen huutoitku ei ole yhtään meidän vauvan tapaista. Kerroin myös suuresta aukileesta ja että meidän kehotettiin ottamaan herkästi yhteyttä. Tiuskaisevaan sävyyn naishenkilö totesi, että "ei tässä näin pienen lapsen kanssa voida kokemuksesta vielä puhua, että voi ne koliikkioireet tulla tässäkin vaiheessa vielä!" Menin ihan sanattomaksi ja meinasin purskahtaa itkuun rankan päivän jälkeen. Niin, enhän minä sanonutkaan, että se ei voisi olla koliikkia vaan selitin vain sitä, että miksi soitan. Tiedän myös varsin hyvin, että kaikki vauvat itkevät joskus. Ja voivat itkeä paljonkin.

Puhelusta tuli sellainen olo, että minua pidettiin ylireagoivana äitinä. Ärsytti ja suututti. Ja ärsyttää sekin, että heti syytetään koliikkia. Eikä uskota vanhemman kertomukseen lapsen poikkeavasta käytöksestä. Ihan ihme touhua.

Kello oli lähempänä yhtätoista illalla kun puettiin päällemme ja pakattiin huutava vauva auton turvakaukaloon. Ja naps, huuto loppui. Oltaisiin tietysti voitu (ja ehkä olisi ollut hyväkin) lähteä sairaalalle huudon loppumisesta huolimatta, mutta ei sitten lähdetty kuitenkaan. Vauva söi tosi paljon ja nukahti rinnalle meidän sänkyyn. Ihan yllättäen. Hiivittiin viereen nukkumaan. Oltiin tosi väsyneitä molemmat aikuiset.

Nyt tänään tajusin, että olisi ehkä kuitenkin ollut hyvä käydä sairaalalla, vaikka ihan muuten vain, tarkistamassa ainakin vauvan korvat. Korvatulehdus pitäisi käsittääkseni tutkia ja tarkastaa, ettei tule myöhemmin ongelmia korvien kanssa. Mutta seuraillaan nyt ja jos huutokonsertti jatkuu lähipäivinä tuollaisena, viedään tyttö samantien lääkärille soittelematta mihinkään.

Huutavan lapsen kanssa on kyllä raskasta. Voi sentään. Toivottavasti tämä oli taas väliaikainen, nopeasti ohimenevä vaiva. Mietin, mitä sellaista olisin syönyt, josta vauva olisi saanut noin pahoja vatsavaivoja. Lauantaina kieltämättä minun ruokavalio oli huono: aika paljon karkkiakin söin. Mietinkin, voikohan karkissa oleva sokeri vaikuttaa noin vauvaan?

Nyt pieni neiti nukkuu makkarissa. Aamu on mennyt hyvin ja oikein tavalliseen tapaan. Vauva on parina yönä nukkunut ekassa pätkässä sen 4 tuntia putkeen, tänäänkin taas. Klo 6 vauva heräsi virkeänä ja hymyili ja seurusteli minulle sängyssä. On vaikea olla höpöttämättä suloiselle vauvalle, joka katselee silmiin ja juttelee innoissaan että "äy äy, ngong ngong", mutta kun miehenkin täytyisi saada nukkua, niin täytyy yrittää muistaa olla hiljaa.

Vatsavaivoja ja hymyjä

Tarkoitukseni ei ole joka päivä kertoilla tänne, että miten meidän edellisyö ja -päivä on mennyt ja mitä on syöty ja kuinka monta kakkavaippaa on vaihdettu jne. :) Päivät ja yöt on erilaisia, joskus nukutaan enemmän ja joskus vähemmän, joskus nukahdetaan rinnalle ja joskus pitää nukutella 1,5 tuntia. 

Nyt on kuitenkin vielä ihan pakko kertoa, että meillä huudettiin eilen viisi tuntia aikalailla putkeen alkuillasta sinne vähän yli puolilleöin. Kokeiltiin itkuun kaikkea. Ruokaa ja röyhtäytystä, eri imetysasentoja ja -paikkoja, keinutusta isin ja äidin sylissä sekä vaunuissa, sängynlaidan korottamista, vaipatusta, kapaloa, vauvan makaamista mahallaan, mahajumppaa, silittämistä, rauhallisella hengityksellä rauhoittamista, kylpyä, Disflatylia, tuttia (ei huolinut) ja lopulta muut konstit kokeilleena jopa korviketta (huusi vain enemmän heh).

Vaikutti nälkäiseltä, mutta ei syönyt kerralla pitkään. Väsynyt tietenkin oli, jos ei muusta niin omasta itkustaan reppana. <3 Keinutukset, kapalot ja imetysasennon vaihtamiset ei auttaneet. Kylvystä näytti tykkäävän, mutta auttoi tietysti vain kylvyn ajan. Ajateltiin, että jos on vain yliväsynyt, niin kylpy auttaisi rentoutumaan. Annettiin myös alkuyöstä Disflatyl-ilmavaivalääkettä. En tiedä, mikä lopulta sai pikkuisen uneen.

Nukahdettuaan minun kainaloon pieni nukkui kahdella syötöllä klo 8 asti. Tai siis en muista, että olisin häntä syöttänyt useammin. Aamulla ähki ja kiemurteli ilmavaivoja ja ehkä alkuyöllä annettu Disflatyl auttoi sen verran, että kaasut pääsivät paremmin ulos. Herättyään oli taas oikein hyväntuulinen.

Nyt päivällä vauva oli taas hereillä viisi tuntia, mikä on pitkä aika meidän vauvalle. On parina päivänä ainakin ollut tällä tavalla. Ihan samanlaista huutoa ei ollut nyt päivällä kuin eilen, mutta levotonta ja itkuista kyllä. Eikä nukahtanut millään. Miehellä sattui vielä olla kaveri kylässä, niin hoidin pikkuisen yksin. En tajua miten jotkut yksinhuoltajat ym. jaksaa yksin hoitaa itkevää vauvaa. Minä meinasin väsyä jo parissa tunnissa tänään. Sain sentään syötettyä häntä ja miehen vapautuessa hän vei vauvan ihanasti kävelylle, niin sain syötyä ja otettua jopa pienet päikkärit!

Raskasta on kyllä nähdä oman rakkaan lapsensa itkevän monta tuntia. Toivottavasti kyse oli nyt vain tavallisista ilmavaivoista tms. ja vaiva menee nopeasti ohi. Tänä aamuna päätin välttää kaikkea mahdollista sellaista ruokaa, josta vauva voisi oireilla. Välttämislistalle joutuivat ainakin maito, jäätelö, suklaa, ruisleipä, omena, sipuli ja paprika. Muitakin, ne tavalliset siis joista puhutaan.

Tänään aamulla huomasin myös selkeän punaisen ihottuman vauvan alapäässä. Oli ilmavaivojen syy mikä tahansa, niin ainakin joku minun syömä ruoka ei sovi vauvalle. Jätettiin myös tänään d-vitamiini antamatta varmuuden vuoksi, vaikka ei se välttämättä ole syynä.

Tuommoisen monen tunnin itkukohtauksen jälkeen tulee väkisinkin sellainen ajatus ja pelko, että onko tänä iltana sama juttu. Annettiin tänään Disflatyliä ohjeen mukaan aamulla ja iltapäivällä. Kolme kertaa päivässä saa antaa. Toivottavasti ei ole koliikkia tai muuta pitkäkestoista selittämätöntä. Muistuttelen itselleni, että kaikki itkuvaiheet ym. on vain väliaikaisia ja että kyllä se vauva on taas hyvälläkin mielellä taas.

Mutta vielä iloisempia juttuja: vauva osaa luultavasti hymyillä meille. Monessa paikassa sanotaan, että vauvan ensimmäinen sosiaalinen hymy tulee 4-8 viikon tai noin kuuden viikon ikäisenä. Me luullaan, että vauva hymyili meille tuossa pari päivää sitten, vähän vajaa 3 viikon ikäisenä. Refleksihymyjä- ja vatsanvääntämishymyjähän on ollut laitokselta asti. Nämä hymyt mitä on nyt pari päivää saatu, on vaan tuntuneet jotenkin niin erilaisilta: hän on hymyillyt virkeänä ja tyytyväisenä hetkenä, kun häntä katsotaan läheltä. Hymyillessä hänen silmät painuvat enemmän kiinni kuin aikaisemmin. Melkein kokonaankin kiinni. Siksi ajateltiin, että ehkä ovat sosiaalisia hymyjä. Joka tapaukessa on niin suloinen.

Vauvalla on melkein jo nimi. :) Makustellaan sitä vielä hetki ennen lopullista päätöstä. Hihii!

Nyt vauva nukkuu meidän sängyssä ja mies pelaa tietokoneella. Minä menen nauttimaan hetkeksi telkkarista, kun ei varmaan unikaan nyt vielä tule, kun ne myöhäiset päikkärit otin.