Aika

Hassu aika ja sen kuluminen. Neljä viikkoa sitten tähän aikaan makasin jossain leikkaussalin ja heräämön välimaastossa taju kankaalla. Vauva oli syntynyt aamulla. Neljä viikkoa. Niin vähän. Tuntuu kuin siitä olisi jo pari kuukautta.

Toisaalta päivät kuluvat myös älyttömän nopeasti. Tuntuu, etten ehdi edes ajatella mitään muuta kuin vauvan nukkumisia ja syöttämisiä, ja samoja juttuja itselleni. Kaikki muut asiat tuntuvat työläiltä edes miettiä, esim. vauvan ensimmäisten valokuvien siirtäminen kamerasta tietokoneelle, oma kuntoilu, uusien tarpeellisten kesävaatteiden ja -kenkien hankinta itselle tai edes vanhojen vaatteiden etsiminen vaatekaapista. 

Sen verran sain ajatuksia muualle, että varasin itselleni parturin ensi viikonlopulle. Haluan saada edes hiukset kuntoon ennen nimiäisiä, joihin on nyt parisen viikkoa. Ei ollut enää kovin hyviä aikoja jäljellä, joten joudun mennä heti aamusta. Vähän jännittää. Vauvan saisi ottaa sinne mukaankin, mutta se on niin aikaisin, ettei kannata luottaa vauvan heräämiseen siihen aikaan. En vielä tiedä, saanko lypsettyä maitoa vauvalle vai annetaanko korviketta. Lypsäminen ei ole vielä oikein onnistunut. Luultavasti kuitenkin vauvan ruoka-aika osuu parturiajalle. Se jännittää, huoliiko vauva korviketta. Toki mies voisi tulla kaupungillekin lykkimään vauvaa vaunuissa ja tarvittaessa tuoda sen minun luo ruoalle, mutta katsotaan.

Jos parturireissu menee hyvin, haaveilen jo pienestä shoppailuretkestä yksin. Toki vauvankin kanssa voisin lähteä, mutta pieni oma aika varmasti virkistäisi. Vaikka vauva nukkuisi, olen kuitenkin koko ajan skarppina, että milloin se herää. Ja käyn aina välillä makuuhuoneen ovella tarkastamassa, että kaikki on hyvin vauvalla. Heh. Ja aina kun kuuluu pieni inahdus tai murahdus (niitä vauva päästelee nukkuessaan joskus useinkin), niin olen jo lähtökuopissa että nytkö nytkö. :)