Tänään oli pitkästä aikaa neuvola. Edellisen kerran turhauttavat kokemukset oli ensin vähän mielessä, mutta olikin ihan kiva käynti! Neuvolatätikin oli mukava ja rauhallinen. Oli mukavaa että ei puhuttu mitään "turhia" asioita vaan vain tärkeitä juttuja ja saatiin rauhassa kysellä ja kertoa fiiliksistä.
Pissatestin sain tehtyä, vaikka en muistanukaan viime kerralla saatuja ohjeita. Vessassa oli hyvät ohjeet ja pienen pähkäilyn jälkeen sain tulkittuakin tulokset helposti. Kaikki kunnossa. Puntari yllätti ihan iloisesti ja painoa oli tullut 10 edellisen viikon aikana vain reilut kaksi kiloa. Mun korvaan se kuulostaa aika vähältä. Verenpaineet oli normaalit hyvät. Ja sitten se syke. <3 Syke löytyi heti ja ihmettelinkin ihan, että näinkö helposti se vaan pomppasi sieltä esiin. Kuulemma vahva ja voimakas syke, 142.
Kohdun kokoa kommentoitiin sanalla "ok" ja "pyöristynyt", ja terveydenhoitaja mainitsi, että annetaan sen kasvaa ts. ei saa pitää kiristäviä vaatteita. En oo mielestäni kyllä enää pitkään aikaan pitänytkään tiukkoja housuja tms, kun en ole pystynyt. Mut kaipa se normaalisti kasvaa, vaikka pieni epävarmuus tulikin mieleen. Ja pianhan se rakenneultrakin on, niin saa siellä sitten lisää tietoa.
Sitten käytiin vaan läpi seuraavan neuvolakerran sisältöä. Saatiin täytettäväksi voimavarakyselyt ja ohje täyttää myös terveyskorttia. Mies sai diabetes-lomakkeen ja kuulemma sen pohjalta arvioidaan, olisiko sokerirasitustesti miehelle tarpeen. Neuvola tarjoaa sen tarvittaessa tulevalle isälle. Vaikka olin kirjottanu etukäteen kysymyksiä ylös, en vaan muistanut kysyä omasta sokerirasituskokeesta. Se on luultavasti edessä sitten myöhemmin. Ja myös niistä Kelan asioistahan ensi kerralla sitten jutellaan.
Olin tosi tyytyväinen myös itseeni tänään. Eka työpäivä loman jälkeen meni leppoisasti ja töiden jälkeen menin sinnikkäästi ohjattuun jumppaan. En siis oo käynyt jumpassa koko syksynä, joten se oli ihan saavutus. Varsinkin kun tilannetekijät ei ollu ihan mun puolella. En meinannut millään löytää pukukaapin lukkoa mistään ja bussitkin meni huonosti. Laitoin pyöräilykypärän jo päähän ja aattelin, että jos pyörän rengas ei oliskaan kokonaan rikki niin pääsisin perille vähän pumppailemalla. Mutta eihän se rengas täyttyny ollenkaan ja taas piti arvioida uudestaan. Kävellenkään en olis enää ehtinyt, eikä miehen pyörään ollut avainta. Bussikortti kuitenkin oli taskussa ja vaikka aika kävi vähiin, päätin yrittää viimeisellä mahdollisella bussilla. Juoksin bussilta kuntokeskukselle ja ehdin just hyvin! Onneks kyseiselle tunnille ei ollut tunkua. Jumppa kesti vain 45 min. mikä oli mulle aivan sopiva ja riittävä. Ihana kevyt ja helppo jumppa, jossa osallistujien keski-ikä oli semmoiset 55 vuotta. :)
Tämmöistä tänään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti