Pääsiäistä ja huonoa oloa, rv 15+5

Pääsiäinen on ollut kiva ja rento. Ollaan nähty lapsen kaikki isovanhemmat ja on ollut mukavaa heidän kanssaan. On syöty monenlaisia herkkuja ja ulkoiltu. Lämmitettiin se saunakin ja oli ihana saunoa kolmestaan lapsen heittäessä innoissaan löylyä. Löylykauha siinä tosin hajosi, mutta mitäpä pienistä. On nähty siskon perhettä ja ystävän perhettä. Laulettu miehelle synttärionnitteluja. Löydetty kivoja kesävaatteita lapselle ja mun kasvavalle mahalle Keskisen kaupasta. Harmittaa, kun huomenna alkaa arki. Joutuu sanomaan aamulla taas heipat miehelle kun hän lähtee töihin. Plääh. Olisipa ihana herätä joka aamu rauhalliseen yhteiseen päivään.

Mulla on alkanu olla viime aikoina jokseenkin tukala olo. Se on varmaan johtunut ihan vaan vatsan pullahtamisesta esiin ja mahan kasvamisesta. Siitä ettei ole tottunut tähän kumpuun vielä. Sohvalla löhötessä kohtu varmaan painaa tärkeitä suonia ja tulee välillä huono olo. Samoin kuin nukkuminen selällään on alkanut tuntua kurjalta. Joinain päivinä iltapäivisin oon ihan puhki. Varsinkin jos aamusella on ollut erityistä ohjelmaa. Tänään on taas sellainen päivä. Otin hyvät päikkärit päivällä, mutta koko iltapäivän oon ollut väsynyt, raihnainen ja heikko. Yleensä oon syöny aika vähäsuolaista ruokaa, mutta nyt oon huomioinut erityisesti, että tulis syötyä suolaa riittävästi. Välillä sitä ihan kaipaa.

Tuntuu, että en oo valmis olemaan köppäinen, kömpelö ja väsynyt. En millään. En haluaisi tuntea oloani yhtään hankalaksi fyysisesti. Esikoisen aikaan oli varmaan ihan samanlaista, mutta silloin piti tsempata töiden takia eikä kotonakaan ollut pientä vauhtivarvasta leikitettävänä. Silloin varmaan sain myös enemmän huomiota mieheltä raskauden takia kuin nyt. Kyllä mies nytkin passaa ja hoivaa, mutta parina päivänä on tuntunut, että kaipaisin silti vielä vähän enemmän paijausta. 

On alkanut pelottaa, miten ikinä jaksan pakata ja muuttaa tämän raskauden aikana, kun nyt jo väsyttää ja muutto menee väkisinkin loppuraskauteen. Ja se muuttokin vielä, mutta entäs ne kaikki remonttijutut, uusien huonekalujen ostamiset ym. Pelottaa. Yritän ajatella, että kyllä me sitten apuja saadaan. Mutta inhoan pyytää ja kuormittaa ystäviä ja sukulaisia, joilla on omatkin työt ja menot.

Tämmöisii.

Maha kasvaa, rv 25+3

Tänään tajuttiin miehen kanssa, että mun maha tuntuu ja näyttää kasvaneen aika paljon nyt viimeisten kahden viikon aikana. Työkaveri, jonka näin viikon tauon jälkeen, ihmetteli samaa. 

Kieltämättä oon itekin huomannut, että jos yritän mennä kapeasta välistä, maha osuukin yllättäen esteeseen enkä mahdukaan. :) Sohvallakin pitää jo miehen kanssa köllötellessä miettiä, että miten mahdutaan vierekkäin niin, että mulla on hyvä asento sekä selälle että mahalle ja että mies ei tipahda lattialle. 

Vaatteissa oon tykänny nyt käyttää uutta äitiysfarkkuhametta ja äitiyslegginssejä. Ne ei suuremmin kiristä, vaikka eilen ja tänään nekin tuntui ahdistavilta ja iltapäivällä oli mahalla selkeät jäljet niiden yläresoreista. Yhtenä iltana laitoin pienen iltaulkoilun ajaksi päälleni vanhan talvitakin, jota ei päivänvalossa voikaan enää käyttää kun väri haalistunut ja napit lähteneet. Vetoketju meni kiinni juuri ja juuri, vetskarin päälle tulevat napit ei. Ihan hassua.

Odotan jo kovasti kevättä. Valaisevaa ja lempeästi lämmittävää aurinkoa erityisesti. Ja kevään tuoksua. Mekkoilmoja. Iloitsen siitä, että vauva syntyy nimenomaan kesällä. Kesä on jotenkin leppoisaa aikaa. Vaikka nautin talven tunnelmallisista illoista ja kaipaan syksyisin jo kirkasta tähtitaivasta, kesään liittyy aina erityistä iloa. Kävelyt lämpimissä kesäilloissa, rennot piknik-löhöilyt puiston nurmikolla, koivun tuoksu, grillailu ystävien kanssa, kaunis kaupunkitunnelma ja iloiset ihmiset. Huoh, vielä vähän pitää odottaa. Ja ensi kesää odotankin tietysti erityisellä onnellisuudella ja jännityksellä.

Hämmentävä vauvamaha sekä raskausoirelistaus

Hassua. Oon odottanut viikkoja, että tää maha kasvaisi vauvamahan näköiseksi möllikäksi. Ja nyt (rv 19+3) kun se on kasvanut ja pömpöttää jo yleensä aamullakin, niin koen ristiriitaisia tunteita. Välillä oon joutunut muistuttamaan itselleni, että tää maha on ihana ja kaivattu. Ja että oikeasti tykkään tästä. 

Töissä edelleenkin tuntuu välillä, etten osaa olla rennosti tän mahan kanssa. Ennen raskautta käytin yleensä vyötäröstä ja vatsasta tiukkoja farkkuja, joiden takia tuli väkisinkin vedettyä mahaa sisään. Mahan sisään vetäminen oli ihan tavallinen jokapäiväinen juttu, jota ei edes ajatellut enää. Jos en vetänyt mahaa sisään, näytin kuin olisin raskaana. Oikeasti. En edes liioittele. Miehelle joskus ennen raskautta vitsailinkin, että "kato nyt kun täällä on vauva". 

Nyt raskaudessa oon yrittänyt opetella, etten vetäisi enää vatsaa sisään, kun en tiedä, miten se vaikuttaa vauvaan. Epävarmuutta on kuitenkin vielä, koska esim. töissä lasten vanhemmat ei ole vielä kommentoineet mun mahaa. Kuvittelen, että ne miettivät mielessään, että olenko vain lihonut vai olenko raskaana, ja että uskaltavatko onnitella. Vaikka maha on jo aika selkeäkin, että ei ne varmaan oikeasti niin edes ajattelisi enää. Mahan muoto myöskin vaihtelee, kun osa mahasta on turvotusta ja osa mun alkuperäistä mahamakkaraa. Pyöreä, kiinteä maha olisi selkeä vauvamaha, mun maha on vielä vähän epämääräinen. :) Hih vaikka kukaan muu ei varmasti edes huomaa tuollaista muotoasiaa mun mahaa katsoessaan. Nää on näitä mun omia hassuja mietteitä.

Työpaikan lasten oon kyllä huomannut katsovan mun mahaa useamman kerran, mutta kukaan ei ole uskaltautunut sitä ihmettelemään ääneen. Varsinkin kun ollaan usein puhuttu lasten kanssa siitä, mitä asioita toiselle ihmiselle voi sanoa hänen ulkonäöstään. Tietysti jos kertoisi lapsille ensin, niin ne voisi juoruta kotona, eikä mun tarttisi miettiä enää, että joku luulee mun vain syöneen hyvin joulun aikana. Hih. Vaikka työkaverit kyllä ihanasti muistuttaa ja kommentoi, miten iso ja selkeä maha jo on.

Kuten neuvolassakin sanottiin eilen, tässä vaiheessa alkaa suolaiset ja makeat syömiset turvottaa herkemmin. Itsekin huomaan mahan, varsinkin ylävatsan, turpoavan helpommin ylipäätään kaikesta syömisestä.

Mutta niinku sanoin, kyllä mä oikeasti tykkään mun vauvamahasta. Mun pitää vaan nyt itse uskoa, että se on oikea vauvamaha. :)

Tykkään tehdä listoja itselleni, joten tässä vielä muistiin raskauden aikaisia oireita ja huomioita. Osa oireista kesti useamman viikon ja osa ilmaantui harvoin. Tässä mukana siis pienimmätkin oireilut, jotka tulkitsin tavallisesta poikkeaviksi oloiksi:

Alkuraskaudessa:

- pieniä vatsan jomotuksia ja kiristelyjä ajoittain, varsinkin vasemmalla alavatsalla
- lämpö n. 37 astetta päivittäin
- pari kuumaa aaltoa --> naama punaiseksi
- parina iltana erityisen kylmä
- huimauskohtaus ja alhaiset verenpaineet yhtenä aamuna sängyssä herätessä, palautuminen tästä kesti ainakin puoli päivää
- mulle yleinen punainen tiputteluvuoto poissa, lukuunottamatta kahta erittäin niukkaa vuotopäivää
- kurkku kipeänä ja flunssa, josta sairaslomalla
- runsas valkovuoto (tämä oire jatkuu yhä rv 19+3)
- vähän hutera olo suihkussa
- tosi huono olo rasvaisesta ruoasta
- niistäessä paperiin tuli verijuovia (tämä oire jatkuu myös yhä)
- junamatkalla paha olo (rv 6+0, nälkä saattoi myös vaikuttaa)
- tulehtuneet finnit kasvoissa, vaikka yleensä iho hyvässä kunnossa (rv 6+6)
- nälkäisenä ja väsyneenä helposti huono olo
- toisinaan arat nännit, mutta tämä oire meni ohi kuitenkin (yllättävänkin) nopeasti

Vähän myöhemmin ilmenneitä oloja:

- jano + pissalle useammin
- pissalle yöllä (tällä hetkellä kerran yössä)
- rinnat kasvaneet ja niitä särkee tosi paljon kylmällä ja tuulisella ilmalla
- ikenistä ja nenästä vähän verta
- petipuuhat tuntuu fyysisesti erityisen mukavilta
- rv 15+0 oon ensimmäisen kerran kirjannut ylös, että "en tiedä mitä tunsin, mutta kyljelläni sohvalla tunsin muljahduksen hieman navan alapuolella vasemmalla puolella"
- jalkojen suonikohjut on alkaneet suurentua (arvasinkin tämän vaivan olevan edessä äitini kokemusten perusteella)
- parin kolmen viikon aikana olin erityisen hermoherkkä ts. suutuin ja raivostuin herkästi ja kovasti. Miehellä oli kestämistä.
- muitakin pikkuoireiluja on voinut olla. Helpolla oon siis kuitenkin päässyt. Toki koko alkuraskaus tuli murehdittua vähäoireisuutta, kun oli niin vaikea uskoa, että kaikki menisi hyvin ilman oireitakin. :)

Uudet olot:

- vauvan selkeät tönäisyt/potkut erityisesti iltaisin minun rauhoittuessa ja liikkeitä erityisesti kuulostellessa
- raskauden edetessä uudenlaiset tunteet ja tilanteet, joita kohtaa ja käsittelee

Lomastressiä ja odottamisten tuskaa, rv 18+0

Oon kateellinen niille, joilla oli tänä jouluna tarpeeksi viisautta ottaa aikaa itselleen ja viettää rauhallista joulua. Ja ihmettelen, että miten päästinkään itseni taas tällaiseen tilanteeseen, jossa mua vedetään paikasta toiseen, ja itsekin työnnän itseäni joka puolelle tajuamatta, että väsyn. Tyhmä minä.

Joulu oli täynnä mukavia hetkiä ja kohtaamisia, rakkaita ihmisiä ja kaivattuja tapaamisia. Tarkkoja aikatauluja oli kuitenkin liikaa niin lyhyelle ajalle. Vasta eilen perjantaina tuntui, että nyt alkoi loma ja vapaa-aika. Huoh. Miehen kanssa yhdessä huokaistiin perjantai-iltana, että olipas hässäkät. Puhuttiin jo, että ensi vuonna ei kyllä lähdetä yhtään mihinkään, vaan tehdään tänne meille kotiin oma rauhallinen joulu. Saas nyt nähdä sitten. :)

Ja koska en tunne levänneeni vielä tämän lomaviikon aikana, ahdistaa tietysti ajatus maanantaisesta ja tiistaisesta työpäivästä. Töitä yäk! Onneks niiden jälkeen koittaa uusi, vajaan viikon pituinen loma <3 Sitten teen enemmän kaikkia omia juttujani. Oonkin varannu ensi viikolle mm. käsihoidon ja luvassa olis myös omien synttäreiden valmistelua sekä ehkäpä myös lastentarvikeliikkeessä vierailua.

Toisaalta mua on ahdistanu pari päivää sekin, että elämä on pelkkää odottamista. En tarkoita vauvan odottamista, koska nautin suuresti raskaudesta ja hyvästä voinnista, vaan muuta. Erityisesti rakenneultran odottaminen on pyllystä. Ultran odottamista auttais varmaan, jos olis jotain muuta ajateltavaa. Musta onkin viime aikoina ollut mukava ajatella vauvatarvikkeiden ja -huonekalujen hankintaa. Mutta fiiliksen latistaa se, että mitään isompaa ei kuitenkaan viitsi/uskalla vielä oikeasti ostaa. Tai mä varmaan voisinkin, mutta mies toppuuttelee, että vasta rakenneultran jälkeen. Eli odotan sitäkin, että voin tehdä hankintoja. Tästä puhuttiin tänäänkin, kun bongasin mainoksesta tarjouksessa olevat uudet Brio-yhdistelmävaunut. Kolmas mukava ajattelunaihe olis joku pieni matka. Oon haikaillut esim. Lontooseen viikonloppureissulle. Valitettavasti mies ei vaan millään meinaa lämmetä ajatukselle. Mä voisin ihan hyvin lähteä pikkureissulle esim. helmikuussa, jolloin maha ei ole vielä valtava, mutta mies on sen verran vastahakoinen, että ilo menee siitäkin reissuajatuksesta.

Vaikka ajattelen tästä raskaudesta myönteisesti enkä pelkää enää pahinta, kyllä mäkin odotan rakenneultran tuomaa varmistusta siitä, että meidän pieni kasvaa ja voi hyvin. Onneks on sentään se neuvola reilun viikon päästä.. jospa vaikka sydänäänet kuuluisi. Neuvolan ja ultran jälkeen voi sitten viimeistään uskoa, että meille tulee vauva, vaikka vatsa vielä näyttääkin vain joululaatikoiden turvottamalta. :)

No mutta. Kyllä se tästä. Aika etenee väistämättä. Välillä hitaasti, välillä nopeammin.

Peruspölinöitä, rv 15+4

Tänään oon pitkästä aikaa laulanut. Yskän takia en oo viitsinyt lauleskella kunnolla muutamiin viikkoihin, lukuunottamatta työpaikan joulujuhlaa. Jännää miten nopeasti lauluääni "taantuu". Varmaan samalla tavalla kuin lihaskuntokin tuntuu rapistuvan nopeasti, jos ei ole käynyt pariin viikkoon salilla. Tai sitten en uskalla käyttää vatsalihaksia ihan niin tehokkaasti kuin mitä pitäis, että laulaminen olis helppoa.

Hiukset on nyt vihdoin värjätty ja se vaikutti heti myös yleiseen fiilikseen. Tuli taas sellainen olo, että kehtaa näyttäytyä töissä. Jee! Kampaajalle tullessani huomasin miten kampaaja tsekkasi mun vatsaa, muttei sanonut mitään. Istuin tuoliin ja juteltiin hiusasiat, ja sitten kun kerroin että odotetaan vauvaa, niin se naurahti, että olikin ajatellut, mutta ei ollut uskaltanut sanoa. Hih! Mutta se siis huomasi!

Ihanaa että huomenna on jo perjantai! Mennään ystäväpariskunnan luo leffailee ja kerrotaan niille raskaudesta. Vois ehkä ostaa vähän irtokarkkeja leffan kaveriks. :) Alkoi myös tehdä kauheasti mieli yhden tietyn ravintolan yhtä tiettyä aurakasvishampurilaista, kun kuulin, että voinkin syödä sitä! Jotenkin kuvittelin, että kaikissa ravintoloissa käytetään mahdollisimman halpoja aineksia, ts. ulkomaisia, mutta olishan se pitänyt arvata, että mun suosikkiraflassa ollaan viisaampia. Siellä kun on muutenkin käytössä lähituotteita. Jee, ehkäpä lauantaina!

Lauantaina on myös se influenssarokotus. Oon siis menossa sinne kun en osaa/uskalla olla menemättäkään. Mutta silti pyörittelen sitä mielessäni yhä. Just tällainen jahkailija oon. Joissain asioissa vahvat mielipiteet, joissain asioissa niin huono tekemään päätöksiä.

Mutta nyt hus pois koneelta ja Ukon kainaloon.

Pitkästi arkea ja oloja, rv 15+1

Tavallista arkea on täällä ollut. Viime viikko oli jokseenkin vauhdikas erilaisine pikkujouluineen, tyky-päivineen ja lastenhoitokeikkoineen, kaikki toki mukavia juttuja! :) Itsenäisyyspäivää vietettiinkin sitten äärimmäisellä hitaudella ja laiskuudella. Hih. Lauantaina kävin itekseni joululahjaostoksilla kaupungilla. Nautiskelin teet rauhaisasti kahvilassa ja pyöriskelin kaupoissa ihmismassojen seassa. Mutta ei se ihmisten määrä häirinnyt tai ahdistanut. Kaikki vastaantulijat hymyili niin iloisesti ja tuntui, että ilmassa oli ihan semmoista joulunodotusmieltä. Sunnuntainakaan ei kummempia tapahtunut: käytiin kävelyllä talvi-ilmassa, tehtiin ruokaa ja kyläilin iltasella ystävän luona höpöttelemässä ja hörppimässä teetä piparin ja pullan kera, nam.

Tänään siis eletään jo 16. raskausviikkoa. Hurjaa ja ihanaa. Toisaalta olis huippua jo olla pari viikkoa edempänäkin, mutta tääkin on hyvä. :) Ja oon kuullut, että loppuraskaudessa aika usein vain vilahtaa ohi, niin nautitaan nyt tästä. Odotan vain kauheasti, että vatsa tulis esiin vähän selvemmin. Yleensä aamuisin maha on aika tavallinen ja iltaisin turvotus pullauttaa pallon esiin. :) Tänään oli kyllä kieltämättä jo heti aamusta melkoinen omenamaha. Olin eilen illalla valinnut vaatteet aikaisen työvuoron takia ja olin valinnut tiukan värikkään trikoopaidan. Aamulla mietin, että vaihdanko sen vielä johonkin löysempään, mut en sitten jaksanut, vaan aattelin, että jos joku huomaa niin huomatkoon. :) Työkaveri kyllä kommentoi kivasti, mut vanhempia en edes monia tavannut. Oon miettinyt myös sitä, milloin työlapset huomaa ja alkaa kysellä asiasta. Mutta varmaan sitten kun vatsaa on vähän enemmän.

Sitten fyysisistä oloista. Viikon ajan mulla on alkanut olla enemmän semmoista pientä kipuilua ja jomottelua varsinkin nivusissa ja alavatsan eri puolilla. Kipuilut tuikkii aina johonkin tiettyyn tarkkaan kohtaan ja loppuu samantien. Kasvukipuja, venymiskipuja, oletan. Tykypäivänä viime viikolla kun käveltiin parin tunnin talvikävelylenkki, niin loppumatkasta vähän alkoi alavatsaa aristaa. Tänään puolestaan töissä huomasin, että ensimmäistä kertaa lasten raskaiden parvisänkyjen nostaminen ylös seinälle otti vähän vatsaan. Missähän vaiheessa noita nostoja täytyy alkaa välttää? Parvisängyt on yleensä helpompi nostaa, mutta meidän sängyistä on jousitukset rikki niin joutuu käyttämään koko kroppaa että saa ne ylös. Varmaan ohjeena on, että kuuntelee omaa kehoaan, mutta se on joskus vaikeaa. Tänään muutenkin oli hassu päivä: ekaa kertaa oli yskiminenkin hankalaa ja vatsassa tuntui jokainen yskäisy. Antibiootit on kyllä auttaneet, mutta vielä satunnaisesti yskittää.

Muuten olo on ollut oikein hyvä ja tavallinen. Muutamaa pientä herkkyyskohtausta lukuunottamatta. ;) Katsottiin sukulaislasten kanssa animaatio-lastenelokuvaa mehiläisistä niin kyllähän siinä silmät taas kostui herkässä kohdassa. Eikä ole eka kerta kun animaatiot saa itkun aikaan. Hih.

Odotan myös malttamattomana vauvan ensimmäisiä tunnistettavia liikkeitä, ja oon nyt muutamana päivänä kuulostellu ja tunnustellu niitä sohvalla maatessani. Voi olla että kestää vielä viikkojakin, ennen kuin varsinaiset potkut tuntuu, mutta moni on sanonut tunteneensa kuplintoja tai hipaisuja jo ennen sitä. Mulla on eilen ja tänään kutittanut aina välillä vatsan ihoa siitä missä oletan vauvan suunnilleen sijaitsevan, ja sekös on saanut ajatukset villeiksi! Eilen illalla tuntui myös joku hassu muljahdus, yksi vain ja nopea, mutta selkeä ja jotenkin uudenlainen. Mutta oli luultavasti joko toiveajattelua tai muu psykologinen tuntemus. :) Mutta kiva on ajatella, että kohta se vauva sieltä potkuttelee mua ja ilmoittelee, että "täällä oon, äiti".

Pidän tammikuista rakenneultraa sellaisena käännekohtana, että sen jälkeen voidaan tehdä niitä isompia hankintoja ja alkaa ostaa vauvalle joitain vaatteita. Silloin voi aivan hyvin myös alkaa sisustaa vauvalle meidän pikkuhuonetta. Kovasti tekisi jo mieli mennä lastentarvikeliikkeeseen katselemaan yhdistelmävaunuja ja sänkyjä, mutta en viitsi vielä härnätä itseäni, kun jos näen jotkut ihanat vaunut, niin saatan haluta ostaa ne heti samantien. :) Mielellään ostaisin käytettynäkin, jos löytyy kauniit ja hyväkuntoiset. Varoitin jo miestäkin, että mulla on varmasti paljon tiukkoja mielipiteitä vauvan varusteista ja vaatteista, ja mies kyllä onneksi tunteekin mut. :) Haluan vain, että tavarat ja vaatteet on sekä käytännöllisiä että kauniita. Samoin vauvanhuoneen sisustus on mulle tärkeää, ja sen saankin hoitaa aikalailla itsenäisesti, koska mies ei ole näistä sisustusasioista kovin kiinnostunut. Eikä sisustuksenkaan tarvii olla mitään suurta ja ihmeellistä. Jotain pientä uutta ilmettä, uudet verhot vauvanhuoneeseen ja vanhoista rojuista ja ylimääräisestä sängystä eroon. Siinä on jo paljon. Ja jos vielä raaskisi ostaa nojatuolin tai keinutuolin pikkuhuoneeseen, niin se olis tosi kiva. Tällä hetkellä pikkuhuone on aikalailla käyttämätön/varastohuone.

Mutta joo, oliskohan tässä jo tarpeeksi höpinöitä yhdelle illalle. 

Pienen porsaan sanoin: "hyvää yötä buena notte!" :)

(Ks. porsaspätkä linkin  http://www.animaatiokopla.fi/palvelut/elokuvat/ kautta. Sivulla klikkaa oikeasta reunasta "Viimeisimmät projektit" ja sieltä "Pieni Porsas) :)

Pohdintoja rv 13+5

Lähiaikoina mua on mietityttäny semmoiset pienet asiat, joista jokaisella nettikirjottajalla on oma mielipiteensä ja keskustelupalstat pursuaa erilaisia näkemyksiä. Kovin paljon en oo edes viitsiny palstoja lueskella, etten mee entisestäni sekaisin. :)

Yksi on hiusten värjäys raskauden aikana. Jotkut välttää ja jotkut jatkaa samaan tapaan. Itse päädyin lopulta varaamaan hyvällä omatunnolla värjäysajan parin viikon päähän, kiitos ystävän rohkaisun, tiedon ja kokemuksen. Värjään kuitenkin niin harvoin, että en usko siitä olevan haittaa tässä vaiheessa. Tyvikasvu huutaa jo mustaa ja latvoihinkin voisi jotain pientä uutta keksiä lähestyvän joulun kunniaksi. Jee!



Toinen asia mikä mietityttää vieläkin on influenssarokotus. Olin jo täysin ostanut neuvolatädin suosituksen ottaa rokotus enkä edes miettinyt muuta vaihtoehtoa, kunnes sairaanhoitaja-anoppini pelotteli meitä sivuvaikutuksilla ja blaah blaah. Tiedän, että anopilla on taipumus olla toisinaan ylivarovainenkin, ja ehkä olenkin edelleen neuvolatädin kannalla. En muista että olisin koskaan aiemmin ottanut influenssarokotusta omatoimisesti, mutta näin raskaana ollessa en kyllä haluaisi sairastaa mitään isoa inhottavaa tautia. Sitä en tiedä, mitä vaikutuksia influenssalla on vauvaan tai onko mitään, mutta en uskalla googlettaa niitä jos törmäänkin toisinajattelijoihin ja aloitan taas itselleni tyypillisen juu-ei-juu-ei-pähkäilyn. Varsinkin kun töissä lasten kanssa pyörii jos jonkinmoiset taudit, tällä hetkellä täit ja vatsatauti, jee. Kai rokotus on ok?

Löysin sattumalta tällaisen uuden artikkelin rokotuksesta, vaikka onkin toki aika yksipuolinen näkemys ja ehkä vähän pelottelunkin avulla rohkaistaan ottamaan rokotus.

Tänä aamuna mietin myös sitä, millonkahan lasten vanhemmat mun työpaikalla alkaa huomata mun turvonneen vatsan. Jo viikko sitten yks työkaveri sanoi, että vauvamahaa näkyy jo. Itse en tiedä mikä turvotus johtuu vauvasta ja mikä päivän runsaasta hiilaripläjäyksestä. Kuitenkin mun tuttu vatsamakkara (onneksi se ainut) on jotenkin muuttunut sileämmäksi ja näkymättömämmäksi. Toisaalta varmaan varhaisultrasta asti oon myös lakannut vetämästä vatsaa sisään, jolloin mulle tulee jo ilman raskauttakin aikamoinen vatsapallo. Toisaalta odotan kauheasti sitä, että mun raskaus huomataan ja että sitä kommentoidaan ja ihastellaan. Odotan vauvamahaa. Toisaalta tuntuu, että kaikki on niin alussa vasta, että kannattaako sitä nyt vielä paljastaa kaikille. Peittelemään en kuitenkaan ala. Aion jatkossakin pitää tiukkaa trikoopaitaa äitiysfarkkujen päällä, vaikka se ehkä myös korostaa vatsan pyöreyttä.

Yskä on edelleen. Toissapäivänä ja eilen oli jo parempi, kun nenä ja keuhkoputket alkoi vihdoin tyhjentyä. Ajattelin että vihdoin tää menee ohi. Tänään on kuitenkin tullut ehkä takapakkia ja päätin, että maanantaiaamuna soitan päivystysajan. Muuten fiilis hyvä. Kaikki kunnossa. Perjantai. Ja vauva mahassa. <3