Valmistautumista, rv 25+6

Kiva shoppailupäivä takana. Anoppikin pääsi vihdoinkin vauvatarvikeostoksille, kun lähdettiin porukalla kaupoille. Mehän ei annettu sille lupaa ostaa mitään ilman meidän läsnäoloa, ettei tulis virhevalintoja. Hih. Ostettiin kaikenlaista tarpeellista, mm. lakanoita, vauvasängyn reunukset ja patja, kylpyamme ja hoitoalusta. Samalla reissulla käytiin myös moikkaamassa vauvan isomummoa ja kiertämässä pari kirppistä vauvanvaatelöytöjen toivossa. 

Odotin että kirppiksellä olis ollu paljon kaikenlaisia vauvanvaatteita, mutta tosi niukkaa oli peruskirppiksen tarjonta. Lastentarvikekirppiksellä oli helpompi kiertää, mut sieltäkin löytyi vain yksi body, joka miellytti silmää eikä ollu kovin kulunut. Voihan olla, että parhaimmat oli jo viety tai myyty netissä. Itekin oon kyllä kattellu tori.fi:n tarjontaa. No mutta paljon silti saatiin tänään vauvalle. Oon tyytyväinen. Ja ostosrundin jälkeen käytiin vielä syömässä mehevät kasvishampparit keskustassa.

Nukkumisesta sen verran, että iltaisin väsyttää mukavasti jo siinä 21 tai viimeistään 22 aikaan. Usein nuokun sohvalla miehen lähellä, kun en malta mennä itekseni oikeille yöunille sänkyyn. Yhden kerran yössä herään pissalle. En tiedä, onko mulla aina oikeaa hätää vai onko se vain opittu tapa. Jännää on kuitenkin se, miten pirteältä olo silloin yöllä tuntuu. Ihan helposti jaksan nousta sängystä pissalle, yhtään ei häiritse. Ja silti nukahdan helposti uudestaan. Ehkä keho oikeasti on niin fiksu, että harjoittelee jo nyt vauvan yöheräilyjä varten? :) Aamuyöllä yleensä heräilen muutamia kertoja ja vaihdan kylkeä.

Vaikka öisin heräilen virkeänä, ainakin tällä viikolla työaamuheräämiset on ollu tosi vaikeita. Työviikko oli kyllä kuluttava ja hektinen, ja ehkä ensi viikonloppuna koittavan miniloman odotus tulee esiin väsymyksenä. Hormonienkin merkitystä oon miettinyt.  

Parin viime viikon aikana on tullut esiin uusia tunteita raskauteen liittyen. Ensimmäistä kertaa, vaikkakin vain yhden sekunnin ajan, on ollut epävarma olo synnytyksestä ja omasta osaamisesta vastasyntyneen vauvan kanssa. Epävarmuus esittäytyi yhtenä iltana, kun ihmettelin taas vauvan vauhdikasta möyrintää mahassa. Tajusin yhtäkkiä vahvasti, että tämä mahassa kovasti möyrivä ja kauan odotettu pikkuihminen tulee oikeasti aika pian tähän maailmaan. Ja että sitten elämä on taas täynnä kaikkea uutta, jota ei miehen kanssa vielä osata. Yleensä mua ahdistaakin asiat, joita en voi hallita. Ja vauvan kanssa elämiseen liittyy paljon juuri sellaista.

Mutta en mä synnytystä tai vauvaelämää pelkää. Pikemminkin odotan tosi kovasti ja luotan ammattilaisten taitoon synnytystilanteessa. Oon alusta asti ajatellut, että ei kannata suunnitella synnytystä liikaa, koska siihen ei välttämättä voi vaikuttaa itse. Vauvaelämää ajattelen opetteluna. Vauvatkin on niin erilaisia, että muihinkaan vauvoihin ei oikein voi verrata, ainakaan suoraan. Miehen kanssa sitten yhdessä opetellaan, mitä meidän vauva yrittää meille kertoa itkuillaan ja ilmeillään, tai että miten paljon vauvalle pitää pukea vaatetta kesällä, tai että millaiset keinot sopii mihinkin tilanteeseen. Mutta tietysti olisi helpompaa, jos tietäisi nämä asiat etukäteen. :) Siitä ehkä se epävarmuuskin.

Pakko vielä hehkuttaa, että kuulin eilen aivan uskomattoman ihania uutisia meidän lähipiiristä, ja yritän tässä vielä käsittää, että meidän vauva saa taas yhden uuden leikkitoverin! Niin ihanaa. <3

Onnea, huolta ja sukupuoliasiaa, rv 18+5

Yritän kirjoittaa ytimekkäästi kun on siivottu koko päivä kotia ja väsyttää.

Monenlaista on ollut nyt mielessä. Ensinnäkin mun tärkeä ystävä on saanut ihanan, terveen ja söpön poikavauvan, aivan mahtavaa. <3 Oon älyttömän onnellinen heidän puolesta!

Kun seuraa toisen odotusta läheltä ja näkee, miten onnelliseksi pieni vauva tekee vanhempansa, ei voi olla toivomatta itselle samaa. Niinku useimmat tietää, oon jo pitkään toivonut meillekin tätä vauvaa, mutta varsinkin nyt kun näen ystäväni häkellyttävän onnen, haluan tätä lasta enemmän kuin koskaan.

Toivon, että tää odotusaika menisi nopeasti ja hyvin. Ja samalla tiedän, että kun viikot oikeastikin varmaan vilahtaa nopeasti ohi, jossain vaiheessa varmasti säikähdän ajan kulumista. Huvittaa omat tunnevuoristoradat, kun oon esimerkiks odottanut tän vatsan kasvamista kuin lumiukko talvea, ja sitten kun vatsa vihdoin pullahtaa enemmän esiin (alkuviikolla), niin säikähdänkin, että olenko tosiaan jo nyt näin kankea ja iso. Hih. Tosin eilen ja tänään maha on ollut alkuviikon pullistelun jälkeen taas oma vanha pömppö. En tiedä miksi. Tyhmää. Huolestuttaakin. Minä tyhmä menin nimittäin lukemaan jotain nettikirjotuksia, joissa ihmisiltä oli maha pienentynyt ja oireilut loppuneet ja pikkuinen olikin sitten kuollut. Kamalia asioita ja kamala lukea niistä. Sattumalta siis törmäsin tämmöisiin teksteihin jo muutama viikko sitten, ja ne jäi sitten sieltä näköjään mieleen. Ja kun eilen ja tänään on vatsa ollut muutenkin rauhallisempi: ei jomotuksia tai muljahduksia. Vaikka ei niitä kyllä oikeasti ole muinakaan päivinä kauheasti ollut, alkuviikolla ehkä tunsin enemmän muljahtelua. Mutta luultavasti vain huolehdin turhaan, eikö niin?

Oman ajan ottaminen hektisen joulun jälkeen on ollut yllättävän vaikeaa. Miehen sukulaisia on ollut käymässä pitkän matkan takaa ja on tullut nähtyä heitä tässä muutaman kerran. Uudenvuoden juhlinnat itsessään oli tosi mukavat ja rauhalliset: ystäväpariskunnan kanssa syötiin tortilloja meillä, juteltiin, kateltiin raketit ikkunasta ja aikaisin nukkumaan. Yhtenä päivänä kävin käsihoidossa ja etsiskelemässä itelleni joitain mahaystävällisiä vaatteita. :) Näin myös ystävää, jota olin jo joulun ja Uudenvuoden aikana ehtinyt kaivata. Ja tänään vietiin kuusi pois ja siivottiin koti huomenna vietettäviä synttärijuhlia varten.

Ilmoitin itseni äitiysjoogakurssille, joka alkaa vajaan kahden viikon päästä. Jee! Täytyy varmaan vaan ostaa jonkinlainen jumppa/joogamatto sinne.

Kiva että on pian se neuvola! Toivottavasti vauvalla on kaikki hyvin ja saadaan kuulla sydänäänet. Jännittää. Pelottaakin. Oon niin pitkään kuullut muiden hyviä uutisia ja itsellä ollut huonoa tuuria, että välillä sitä miettii, että kai nyt meilläkin voisi tämä raskaus nyt onnistua, kun kerran muillakin on onnistunut? Miksi meilläkin ei onnistuisi? Kun näin pitkällekin on jo päästy? 

Jotkut sukulaiset on kyselleet, että milloin nähdään vauvan sukupuoli. Ollaan kerrottu, että rakenneultrassa sitten saatetaan saada arvaus. Aluksi ajattelin, että tottakai sitten kerrotaan kaikille, että näyttäiskö hän ehkä tytöltä vai pojalta. Mutta nyt en tiedäkään enää haluanko kertoa. Siis ainakaan silloin heti ultran jälkeen. Voi olla, etten malta olla kertomatta, jos saadaan itse se tietää. Mutta vähän ehkä ärsyttää, kun tiedustellaan sukupuolesta. Tärkeintä on kuitenkin vauvan terveys ja että me saatais hänet tänne maailmaan. Ja jos hän ei ujostele itseään näytellä ultrassa ja ultraaja sen suostuu sanomaan, niin olishan se sukupuoliveikkauskin sitten ihan mukava saada. Tätä jään vielä miettimään. Ja mietin myös sitä, haluanko esim. töissä kertoa työkavereille tämän sukupuoliasian. Aika avoin olen nyt ollut kaikesta, joten ehkä voisin jopa pitää tämän tiedon itselläni. Ainakin jonkin aikaa. Katsotaan.

Niin ja vielä yksi asia tuli mieleen! Ensimmäisen kerran sain tällä viikolla kokea, kun sekä yksi vähän vieraampi työkaveri että eräs sukulainen varoittamatta kävivät mun mahaani käsiksi! Siis tulivat yhtäkkiä koskemaan mun mahaa. Hui ihan säpsähdin ja hämmennyin, kun en osannut odottaa. Mun mielestä olis ihan kiva, että kysyttäisiin vaikka ensin, että "saanko kokeilla". Ja kysyvä saa kyllä aina. :) Tässä linkki saman asian äärelle: http://www.vau.fi/raskaus/Tunteet/Vatsaan-taputtelijat/. Tuossa tekstissä on mukavasti sanottu, että jokainen odottaja saa sanoa, jos joku käpälöi liikaa. Ei tarvitse hyväksyä omaan tilaan "tunkeutumista", ellei se tunnu hyvältä.

Hahhah, ytimekäs kirjoitus, joopa joo. Innostuin taas.

Muoks. Heti kun olin julkaissut tän tekstin ja laitoin käden alavatsalle niin "jumps", mua ihan selvästi tönittiin kädelle. Ja hetken päästä taas. Keskellä alavatsaa, melko alhaalla. En usko ilmavaivoihin, meidän vauva se siellä. <3