Monenlaista on ollut nyt mielessä. Ensinnäkin mun tärkeä ystävä on saanut ihanan, terveen ja söpön poikavauvan, aivan mahtavaa. <3 Oon älyttömän onnellinen heidän puolesta!
Kun seuraa toisen odotusta läheltä ja näkee, miten onnelliseksi pieni vauva tekee vanhempansa, ei voi olla toivomatta itselle samaa. Niinku useimmat tietää, oon jo pitkään toivonut meillekin tätä vauvaa, mutta varsinkin nyt kun näen ystäväni häkellyttävän onnen, haluan tätä lasta enemmän kuin koskaan.
Toivon, että tää odotusaika menisi nopeasti ja hyvin. Ja samalla tiedän, että kun viikot oikeastikin varmaan vilahtaa nopeasti ohi, jossain vaiheessa varmasti säikähdän ajan kulumista. Huvittaa omat tunnevuoristoradat, kun oon esimerkiks odottanut tän vatsan kasvamista kuin lumiukko talvea, ja sitten kun vatsa vihdoin pullahtaa enemmän esiin (alkuviikolla), niin säikähdänkin, että olenko tosiaan jo nyt näin kankea ja iso. Hih. Tosin eilen ja tänään maha on ollut alkuviikon pullistelun jälkeen taas oma vanha pömppö. En tiedä miksi. Tyhmää. Huolestuttaakin. Minä tyhmä menin nimittäin lukemaan jotain nettikirjotuksia, joissa ihmisiltä oli maha pienentynyt ja oireilut loppuneet ja pikkuinen olikin sitten kuollut. Kamalia asioita ja kamala lukea niistä. Sattumalta siis törmäsin tämmöisiin teksteihin jo muutama viikko sitten, ja ne jäi sitten sieltä näköjään mieleen. Ja kun eilen ja tänään on vatsa ollut muutenkin rauhallisempi: ei jomotuksia tai muljahduksia. Vaikka ei niitä kyllä oikeasti ole muinakaan päivinä kauheasti ollut, alkuviikolla ehkä tunsin enemmän muljahtelua. Mutta luultavasti vain huolehdin turhaan, eikö niin?
Oman ajan ottaminen hektisen joulun jälkeen on ollut yllättävän vaikeaa. Miehen sukulaisia on ollut käymässä pitkän matkan takaa ja on tullut nähtyä heitä tässä muutaman kerran. Uudenvuoden juhlinnat itsessään oli tosi mukavat ja rauhalliset: ystäväpariskunnan kanssa syötiin tortilloja meillä, juteltiin, kateltiin raketit ikkunasta ja aikaisin nukkumaan. Yhtenä päivänä kävin käsihoidossa ja etsiskelemässä itelleni joitain mahaystävällisiä vaatteita. :) Näin myös ystävää, jota olin jo joulun ja Uudenvuoden aikana ehtinyt kaivata. Ja tänään vietiin kuusi pois ja siivottiin koti huomenna vietettäviä synttärijuhlia varten.
Ilmoitin itseni äitiysjoogakurssille, joka alkaa vajaan kahden viikon päästä. Jee! Täytyy varmaan vaan ostaa jonkinlainen jumppa/joogamatto sinne.
Kiva että on pian se neuvola! Toivottavasti vauvalla on kaikki hyvin ja saadaan kuulla sydänäänet. Jännittää. Pelottaakin. Oon niin pitkään kuullut muiden hyviä uutisia ja itsellä ollut huonoa tuuria, että välillä sitä miettii, että kai nyt meilläkin voisi tämä raskaus nyt onnistua, kun kerran muillakin on onnistunut? Miksi meilläkin ei onnistuisi? Kun näin pitkällekin on jo päästy?
Jotkut sukulaiset on kyselleet, että milloin nähdään vauvan sukupuoli. Ollaan kerrottu, että rakenneultrassa sitten saatetaan saada arvaus. Aluksi ajattelin, että tottakai sitten kerrotaan kaikille, että näyttäiskö hän ehkä tytöltä vai pojalta. Mutta nyt en tiedäkään enää haluanko kertoa. Siis ainakaan silloin heti ultran jälkeen. Voi olla, etten malta olla kertomatta, jos saadaan itse se tietää. Mutta vähän ehkä ärsyttää, kun tiedustellaan sukupuolesta. Tärkeintä on kuitenkin vauvan terveys ja että me saatais hänet tänne maailmaan. Ja jos hän ei ujostele itseään näytellä ultrassa ja ultraaja sen suostuu sanomaan, niin olishan se sukupuoliveikkauskin sitten ihan mukava saada. Tätä jään vielä miettimään. Ja mietin myös sitä, haluanko esim. töissä kertoa työkavereille tämän sukupuoliasian. Aika avoin olen nyt ollut kaikesta, joten ehkä voisin jopa pitää tämän tiedon itselläni. Ainakin jonkin aikaa. Katsotaan.
Niin ja vielä yksi asia tuli mieleen! Ensimmäisen kerran sain tällä viikolla kokea, kun sekä yksi vähän vieraampi työkaveri että eräs sukulainen varoittamatta kävivät mun mahaani käsiksi! Siis tulivat yhtäkkiä koskemaan mun mahaa. Hui ihan säpsähdin ja hämmennyin, kun en osannut odottaa. Mun mielestä olis ihan kiva, että kysyttäisiin vaikka ensin, että "saanko kokeilla". Ja kysyvä saa kyllä aina. :) Tässä linkki saman asian äärelle: http://www.vau.fi/raskaus/Tunteet/Vatsaan-taputtelijat/. Tuossa tekstissä on mukavasti sanottu, että jokainen odottaja saa sanoa, jos joku käpälöi liikaa. Ei tarvitse hyväksyä omaan tilaan "tunkeutumista", ellei se tunnu hyvältä.
Hahhah, ytimekäs kirjoitus, joopa joo. Innostuin taas.
Hahhah, ytimekäs kirjoitus, joopa joo. Innostuin taas.
Muoks. Heti kun olin julkaissut tän tekstin ja laitoin käden alavatsalle niin "jumps", mua ihan selvästi tönittiin kädelle. Ja hetken päästä taas. Keskellä alavatsaa, melko alhaalla. En usko ilmavaivoihin, meidän vauva se siellä. <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti