Rakenneultra, rv 20+6

Ehkä olen tiedostamattani suojellut itseäni "puoliksi unohtamalla" tai sitten on vain oikeasti ollut niin paljon touhua päivissä, että vasta eilen illalla aloin kunnolla jännittämään rakenneultraa. Toisaalta vauvan liikkeiden päivittäinen tunteminen on huojentanut suurimpia huolia ja olikin pääosin ihan luottavainen mieli.

Tänään siis käytiin Gravidassa katsomassa kuopusta, jolla oli kaikki asiat aivan mallillaan! <3 Hyvin on vauva kasvanut eikä löytynyt mitään epäilyttävää tai huolestuttavaa rakenteista. Olosuhteet kohdussa ovat myös hyvät. Istukka on etuseinässä riittävän kaukana kohdunsuulta, vaikka nt-ultrassa sanottiin sen muistaakseni sijainneen tuolloin takana (?). Ultraushetkellä nätti mahavauva köllötteli pää alaspäin ja mahtuu kuulemma vielä tekemään hyvin kuperkeikkaakin. Tutkimuksen aikana makoili välillä rauhassa ja välillä touhusi ahkerasti. 

Ultrassa kesti noin 1h 20 min. Olisi varmaan mennyt vähemmän, jos ultraamisen olisi suorittanut kokeneempi kätilö. Meillä oli kuitenkin mukava, ultraamista vasta harjoitteleva, keski-ikäinen naiskätilö. Hän aloitti tutkimalla vauvan sydämen ja aivot yhdessä ohjaajansa kanssa. Ohjaaja selitti hänelle koko ajan, miten ja miksi mitäkin kannattaa tehdä, vaikka selvästi harjoittelevallakin oli joitain perustaitoja hanskassa. Oli todella mielenkiintoista kuulla noista rakenteista niin tarkasti. Esikoisestakin kätilö kyllä sanoitti paljon näkemäänsä, mutta ei tietenkään alkanut eritellä kaikkia yksittäisiä juttuja tai selittää niiden merkitystä vauvan terveydelle tai erilaisten sairauksien diagnosoinnille. 

Sydämen tutkimisessa kesti eniten aikaa ja muistan niin olleen myös esikoisen kohdalla. Tutkittiin ainakin sydämen lokerot, läpät, laskimot, verenvirtausta kai muutenkin, aorttaa. Nähtiin keuhkot, pallea, munuaiset, munuaisaltaat, yhtenäinen selkäranka ja mahalaukku, jonka jopa itsekin osasin tunnistaa (musta iso keskellä vauvan vatsaa). Aivoista oli helppo nähdä puoliskot ja pikkuaivot. Niskaturvotustakin taidettiin vielä mitata ja muitakin mittoja kai. Ja tietysti mitattiin pään läpimitta, samoin kuin reisiluun pituus. Kone laski vauvan painoarvioksi 420g. :) Huulihalkiota ei ole, mikä on siis hyvä juttu. Samoin löytyi nenä, silmät ja korvat. Vauvan jaloista katsottiin mm. nilkkojen ojentelu ja potkuliikkeet, kätilö oli tyytyväinen nähdessään myös vauvan sormet suorina. Vauvalla on kuulemma pitkät jalat, muu kasvu vastaa viikkoja aika tarkalleen. Ja muutakin tutkailtiin, mutta eihän ne kaikki tämmöiselle maallikolle jää mieleen. Pääasia että kaikki vaikutti olevan kunnossa. Vahva sukupuoliveikkauskin saatiin, samoin kuin esikoisestakin aikanaan. Se tekee vauvasta vielä konkreettisemman ja yksilöllisemmän. <3

On se kuitenkin ihmeellistä, miten ammattilaiset osaavat katsoa sumuisesta, häilyvästä ja liikkuvasta ultrakuvasta kaikenlaista tärkeää. Ja eihän tervettä lasta varmaan ikinä tutkita noin kokonaisvaltaisesti enää tämän jälkeen, ei mahassa eikä mahan ulkopuolella. Todella perusteellinenhan tuo tutkimus on. Toki ei siinäkään kaikkia sairauksia pystytä toteamaan, mutta saadaan kuitenkin paljon tärkeää tietoa vauvan terveydestä ja kehittymisestä.

Ihanat kuvat saatiin vauvasta. Yhdessä kuvassa hän avasi nyrkin vähitellen ja morjensti meitä aukinaisella kädellään, kaikki viisi sormea selvästi näkyvissä. Ultran jälkeen oli riemukas olo. Sukupuolikin on pyörinyt mielessä ja on tullut jäsenneltyä ajatuksia nyt sen pohjalta, esim. mietitty jo nimeäkin tänään ja siviilikummeja. Tosin niitä on mietitty jo aiemminkin. Ihana ihana vauva! Onpa huojentunut mieli. :)


Lisäys. Ja se tuli vielä mieleen tuosta istukan paikasta, että oon tavallaan huojentunut, että se sijaitsee ylhäällä etuseinämässä, eli muistaakseni aivan eri paikassa kuin esikoisella. Esikoisen synnytyksen aikana pala istukkaa jäi kiinni kohtuun ja vuosin paljon verta. Jotenkin tuntuu mukavalta, että nyt istukka on ainakin eri paikassa, että ei ainakaan vanhoja haavoja aukaise irrotessaan synnytyksen jälkeen. Vaikka eipä noista ikinä tiedä, siis että miten synnytys menee ja siitä toipuminen.

Rakenneultra, rv 20+5

Vihdoin tämä päivä koitti!

Eilisiltana alkoi jännitys, kun eksyin taas johonkin keskustelupalstoille. Pystyin kuitenkin onneksi pitämään järjen päässä ja jalat maassa.

Ja kyllä tätä päivää kannatti odottaa! :) Rakenneultrassa siis kaikki hienosti! Ollaan niin onnellisia. Vauva oli kasvanut sopusuhtaisesti ja hyvin. Kätilö oli eri kuin viimeksi, mutta oikein kiva ja asiallinen. Hän selosti tarkkaan kaiken mitä tutkii, ja näytti meillekin ruudulta katselemiaan rakenteita.

Ultrassa tutkittiin mm. reisiluun pituudet, nilkkojen asennot, mahalaukku, istukan koko ja sijainti, munuaiset, sydämen lokerot ja veren virtaukset sydämessä, niskan turvonneisuus, selkäranka, aivojen lohkot, pikkuaivot ja huulihalkio. :) Saatiin myös painoarvio. Lisäksi päästiin ihastelemaan mm. käsivarren luita, huulia ja jatkuvasti aukeilevaa suuta sekä suusta pilkistävää kieltä. :) Nähtiin myös sinne jalkojen väliin ja saatiin kätilön arvio sukupuolesta. Jääköön se vielä vain meidän ja lähimpien ihmisten tietoon. Ollaan kuitenkin todella onnellisia, että vauva vaikuttaa terveeltä. Ja samoin ollaan häkeltyneen onnellisia sukupuoliarviosta! Hih!

Ultraus kesti noin 45 minuuttia, ja vauva oli koko ajan tosi liikkuvainen. Välillä vauva oli myös hieman hankalassa ultrausasennossa. Kätilön oli vaikea tutkia erityisesti viimeisiä sydämen virtauksia, kun vauva aina liikahti, vaihtoi paikkaa tai hikotteli, kun olisi pitänyt pysyä paikoillaan.

Kun kaikki rakenteet oli rauhassa katseltu, kätilö halusi ottaa meille vielä sivuprofiilikuvan vauvasta. Hän harmitteli, että ei saanut otettua vauvasta parempaa kuvaa, koska vauvan kädet, jalat tai napanuora aina vilahtivat ruudulle kasvojen eteen tai taakse. Vauhdikas vauva. :) Minun mielestä meidän saamat kolme kuvaa oli kuitenkin oikein hyviä. Mua nauratti, kun yhdessä kuvassa vauva piti kättä ja kyynärvartta täsmälleen samalla tavalla kuin mies nukkuessaan: kämmen otsalla, kyynärpää ilmassa. Olen miehellekin nauranut joskus hänen hassua uniasentoa ja oli riemullista nähdä vauva täsmälleen samassa asennossa! Hahhaa!

Loppupäivä on mennyt kiljahdellen, hihkuen, huokaillen ja nauraen onnesta. 

Vauva on niin rakas jo nyt. <3

Lomastressiä ja odottamisten tuskaa, rv 18+0

Oon kateellinen niille, joilla oli tänä jouluna tarpeeksi viisautta ottaa aikaa itselleen ja viettää rauhallista joulua. Ja ihmettelen, että miten päästinkään itseni taas tällaiseen tilanteeseen, jossa mua vedetään paikasta toiseen, ja itsekin työnnän itseäni joka puolelle tajuamatta, että väsyn. Tyhmä minä.

Joulu oli täynnä mukavia hetkiä ja kohtaamisia, rakkaita ihmisiä ja kaivattuja tapaamisia. Tarkkoja aikatauluja oli kuitenkin liikaa niin lyhyelle ajalle. Vasta eilen perjantaina tuntui, että nyt alkoi loma ja vapaa-aika. Huoh. Miehen kanssa yhdessä huokaistiin perjantai-iltana, että olipas hässäkät. Puhuttiin jo, että ensi vuonna ei kyllä lähdetä yhtään mihinkään, vaan tehdään tänne meille kotiin oma rauhallinen joulu. Saas nyt nähdä sitten. :)

Ja koska en tunne levänneeni vielä tämän lomaviikon aikana, ahdistaa tietysti ajatus maanantaisesta ja tiistaisesta työpäivästä. Töitä yäk! Onneks niiden jälkeen koittaa uusi, vajaan viikon pituinen loma <3 Sitten teen enemmän kaikkia omia juttujani. Oonkin varannu ensi viikolle mm. käsihoidon ja luvassa olis myös omien synttäreiden valmistelua sekä ehkäpä myös lastentarvikeliikkeessä vierailua.

Toisaalta mua on ahdistanu pari päivää sekin, että elämä on pelkkää odottamista. En tarkoita vauvan odottamista, koska nautin suuresti raskaudesta ja hyvästä voinnista, vaan muuta. Erityisesti rakenneultran odottaminen on pyllystä. Ultran odottamista auttais varmaan, jos olis jotain muuta ajateltavaa. Musta onkin viime aikoina ollut mukava ajatella vauvatarvikkeiden ja -huonekalujen hankintaa. Mutta fiiliksen latistaa se, että mitään isompaa ei kuitenkaan viitsi/uskalla vielä oikeasti ostaa. Tai mä varmaan voisinkin, mutta mies toppuuttelee, että vasta rakenneultran jälkeen. Eli odotan sitäkin, että voin tehdä hankintoja. Tästä puhuttiin tänäänkin, kun bongasin mainoksesta tarjouksessa olevat uudet Brio-yhdistelmävaunut. Kolmas mukava ajattelunaihe olis joku pieni matka. Oon haikaillut esim. Lontooseen viikonloppureissulle. Valitettavasti mies ei vaan millään meinaa lämmetä ajatukselle. Mä voisin ihan hyvin lähteä pikkureissulle esim. helmikuussa, jolloin maha ei ole vielä valtava, mutta mies on sen verran vastahakoinen, että ilo menee siitäkin reissuajatuksesta.

Vaikka ajattelen tästä raskaudesta myönteisesti enkä pelkää enää pahinta, kyllä mäkin odotan rakenneultran tuomaa varmistusta siitä, että meidän pieni kasvaa ja voi hyvin. Onneks on sentään se neuvola reilun viikon päästä.. jospa vaikka sydänäänet kuuluisi. Neuvolan ja ultran jälkeen voi sitten viimeistään uskoa, että meille tulee vauva, vaikka vatsa vielä näyttääkin vain joululaatikoiden turvottamalta. :)

No mutta. Kyllä se tästä. Aika etenee väistämättä. Välillä hitaasti, välillä nopeammin.

Pitkästi arkea ja oloja, rv 15+1

Tavallista arkea on täällä ollut. Viime viikko oli jokseenkin vauhdikas erilaisine pikkujouluineen, tyky-päivineen ja lastenhoitokeikkoineen, kaikki toki mukavia juttuja! :) Itsenäisyyspäivää vietettiinkin sitten äärimmäisellä hitaudella ja laiskuudella. Hih. Lauantaina kävin itekseni joululahjaostoksilla kaupungilla. Nautiskelin teet rauhaisasti kahvilassa ja pyöriskelin kaupoissa ihmismassojen seassa. Mutta ei se ihmisten määrä häirinnyt tai ahdistanut. Kaikki vastaantulijat hymyili niin iloisesti ja tuntui, että ilmassa oli ihan semmoista joulunodotusmieltä. Sunnuntainakaan ei kummempia tapahtunut: käytiin kävelyllä talvi-ilmassa, tehtiin ruokaa ja kyläilin iltasella ystävän luona höpöttelemässä ja hörppimässä teetä piparin ja pullan kera, nam.

Tänään siis eletään jo 16. raskausviikkoa. Hurjaa ja ihanaa. Toisaalta olis huippua jo olla pari viikkoa edempänäkin, mutta tääkin on hyvä. :) Ja oon kuullut, että loppuraskaudessa aika usein vain vilahtaa ohi, niin nautitaan nyt tästä. Odotan vain kauheasti, että vatsa tulis esiin vähän selvemmin. Yleensä aamuisin maha on aika tavallinen ja iltaisin turvotus pullauttaa pallon esiin. :) Tänään oli kyllä kieltämättä jo heti aamusta melkoinen omenamaha. Olin eilen illalla valinnut vaatteet aikaisen työvuoron takia ja olin valinnut tiukan värikkään trikoopaidan. Aamulla mietin, että vaihdanko sen vielä johonkin löysempään, mut en sitten jaksanut, vaan aattelin, että jos joku huomaa niin huomatkoon. :) Työkaveri kyllä kommentoi kivasti, mut vanhempia en edes monia tavannut. Oon miettinyt myös sitä, milloin työlapset huomaa ja alkaa kysellä asiasta. Mutta varmaan sitten kun vatsaa on vähän enemmän.

Sitten fyysisistä oloista. Viikon ajan mulla on alkanut olla enemmän semmoista pientä kipuilua ja jomottelua varsinkin nivusissa ja alavatsan eri puolilla. Kipuilut tuikkii aina johonkin tiettyyn tarkkaan kohtaan ja loppuu samantien. Kasvukipuja, venymiskipuja, oletan. Tykypäivänä viime viikolla kun käveltiin parin tunnin talvikävelylenkki, niin loppumatkasta vähän alkoi alavatsaa aristaa. Tänään puolestaan töissä huomasin, että ensimmäistä kertaa lasten raskaiden parvisänkyjen nostaminen ylös seinälle otti vähän vatsaan. Missähän vaiheessa noita nostoja täytyy alkaa välttää? Parvisängyt on yleensä helpompi nostaa, mutta meidän sängyistä on jousitukset rikki niin joutuu käyttämään koko kroppaa että saa ne ylös. Varmaan ohjeena on, että kuuntelee omaa kehoaan, mutta se on joskus vaikeaa. Tänään muutenkin oli hassu päivä: ekaa kertaa oli yskiminenkin hankalaa ja vatsassa tuntui jokainen yskäisy. Antibiootit on kyllä auttaneet, mutta vielä satunnaisesti yskittää.

Muuten olo on ollut oikein hyvä ja tavallinen. Muutamaa pientä herkkyyskohtausta lukuunottamatta. ;) Katsottiin sukulaislasten kanssa animaatio-lastenelokuvaa mehiläisistä niin kyllähän siinä silmät taas kostui herkässä kohdassa. Eikä ole eka kerta kun animaatiot saa itkun aikaan. Hih.

Odotan myös malttamattomana vauvan ensimmäisiä tunnistettavia liikkeitä, ja oon nyt muutamana päivänä kuulostellu ja tunnustellu niitä sohvalla maatessani. Voi olla että kestää vielä viikkojakin, ennen kuin varsinaiset potkut tuntuu, mutta moni on sanonut tunteneensa kuplintoja tai hipaisuja jo ennen sitä. Mulla on eilen ja tänään kutittanut aina välillä vatsan ihoa siitä missä oletan vauvan suunnilleen sijaitsevan, ja sekös on saanut ajatukset villeiksi! Eilen illalla tuntui myös joku hassu muljahdus, yksi vain ja nopea, mutta selkeä ja jotenkin uudenlainen. Mutta oli luultavasti joko toiveajattelua tai muu psykologinen tuntemus. :) Mutta kiva on ajatella, että kohta se vauva sieltä potkuttelee mua ja ilmoittelee, että "täällä oon, äiti".

Pidän tammikuista rakenneultraa sellaisena käännekohtana, että sen jälkeen voidaan tehdä niitä isompia hankintoja ja alkaa ostaa vauvalle joitain vaatteita. Silloin voi aivan hyvin myös alkaa sisustaa vauvalle meidän pikkuhuonetta. Kovasti tekisi jo mieli mennä lastentarvikeliikkeeseen katselemaan yhdistelmävaunuja ja sänkyjä, mutta en viitsi vielä härnätä itseäni, kun jos näen jotkut ihanat vaunut, niin saatan haluta ostaa ne heti samantien. :) Mielellään ostaisin käytettynäkin, jos löytyy kauniit ja hyväkuntoiset. Varoitin jo miestäkin, että mulla on varmasti paljon tiukkoja mielipiteitä vauvan varusteista ja vaatteista, ja mies kyllä onneksi tunteekin mut. :) Haluan vain, että tavarat ja vaatteet on sekä käytännöllisiä että kauniita. Samoin vauvanhuoneen sisustus on mulle tärkeää, ja sen saankin hoitaa aikalailla itsenäisesti, koska mies ei ole näistä sisustusasioista kovin kiinnostunut. Eikä sisustuksenkaan tarvii olla mitään suurta ja ihmeellistä. Jotain pientä uutta ilmettä, uudet verhot vauvanhuoneeseen ja vanhoista rojuista ja ylimääräisestä sängystä eroon. Siinä on jo paljon. Ja jos vielä raaskisi ostaa nojatuolin tai keinutuolin pikkuhuoneeseen, niin se olis tosi kiva. Tällä hetkellä pikkuhuone on aikalailla käyttämätön/varastohuone.

Mutta joo, oliskohan tässä jo tarpeeksi höpinöitä yhdelle illalle. 

Pienen porsaan sanoin: "hyvää yötä buena notte!" :)

(Ks. porsaspätkä linkin  http://www.animaatiokopla.fi/palvelut/elokuvat/ kautta. Sivulla klikkaa oikeasta reunasta "Viimeisimmät projektit" ja sieltä "Pieni Porsas) :)