Kahdeksan kiloa lisää tavaraa, rv 27+2

Tänään haettiin postista äitiyspakkaus. :) En edes ehtinyt vielä kattella sitä rauhassa läpi, kun iltapäivä/ilta on ollut niin täynnä kaikkea muuta oleellista, esim. syömistä ja ystäville viestittelyä. Mutta kuten arvelinkin, saatiin vanha paketti, ja se on ihan ok. Varsinkin siili-makuupussi on kovin mieluisa. Ja olihan siellä muutakin söpöä. :)

Sunnuntaina löin pikkuvarpaani tosi kipeästi sohvan kulmaan. Löysin sisältäni ne rumimmat kirosanat ja suuret kyyneleet. Annettiin varpaalle kylmää ja jomotuskin vähitellen hellitti. Ajattelin, että kyllä se siitä. Eilen aamuna yllätyin, kun töihin kävellessäni varvasta aristi tosi paljon talvikengässä. Työpäivän jälkeen kun otin sukat pois, varvas olikin ihan turvonnut ja tumma. Murtunut tai ei, kuka tietää. No kyllä minä tällä varpaalla onneksi pärjään, kun kävely kuitenkin onnistuu nyt jo ihan tavallisesti. Mutta siis tällaista ylimääräistä tähän alkuviikkoon.

Ostin muuten viikonloppureissusta pitkään kaipaamani äitiysmalliset tukisukkahousut. Omasta kaupungistani en ole löytänyt sellaisia mistään. Kaikki mallit on olleet niitä polvipituisia, jotka ei oo olleet hyviä. Eilen kokeilin näitä uusia ekan kerran, ja voi kun ne olikin hyvät! Veri kiersi oikein hyvin eikä ne puristanu liikaa mahan kohdaltakaan. En nyt muista merkkiä saati kaupan nimeäkään, mutta äitiysvaatteisiin erikoistunut liike. Vauvan liikkeet tuntui tosi hyvin koko sen päivän, kun mahakin sai jonkin verran lisätukea. 

Muutenkin käytän jo päivittäin Anita-tukivyötä. Vyö on tosi helppokäyttöinen ja vähentää/poistaa selvästi selkärasitusta/särkyä. Jos joskus unohdan/laiskottaa laittaa vyötä esim. kauppareissulle tai laitan vyön liian löysälle, aika pian alkaa selkää juilia. Suosittelen kokeilemaan! Ostin vyön jo tosi hyvissä ajoin, ja sitä voi periaatteessa alkaa käyttää milloin vain.

Huomenna alkaa taas äitiysjoogakurssi. Sama kurssi kuin aiemmin talvella, mut ilmoittauduin uudestaan, kun on niin halpa ja kiva. Vähän kyllä jännittää, että miten tää kasvanut maha vaikuttaa niiden liikesarjojen tekemiseen. Ja vähän pitää varoa tuota varvastakin vielä.

Työmotivaatio on selvästi laskenut. Odotan jo paljon äitiyslomaa. Laskutavasta ja pyöristystavasta riippuen mulla on jäljellä enää 7-8 viikkoa töitä ennen loman alkua. Ihan hurjalta tuntuu. Lyhyeltä. Viikotkin menee niin nopeasti. Mutta ihana kun menee. Äitiyslomalla viimeistään "on lupa" pestä vauvan vaatteita ja ostella kaikkia vauvan pikkutarvikkeita.. Nytkin jo tekis mieli pestä vaatteita ym. mut tuntuu, että voiko niitä vielä pestä, kun nehän ehtii vielä moneen kertaan pölyyntyä vauvanhuoneen kaapissa. :) Tekisi myös mieli ostaa kaikkea pientä tarviketta, esim. ensitutteja, tuttipulloja varmuuden vuoksi, vaippoja, rasvoja, jne. Mutta ehtiihän niitä vielä myöhemminkin. :)

Vauvalla on muuten nyt sellainen päivärytmi, että mekin se jo huomataan. Kaikkia liikkeitähän en varmasti tunnekaan. Ja kuten sanoin, esim. ylävatsaan en tunne liikkeitä usein ollenkaan. Voisikohan johtua muuten hieman taaksepäin kallistuneesta kohdusta? Ainakin alkuraskaudessa todettiin sellainen kehon ominaisuus. No mutta siis vauvalla on selvästi rauhallisempia ja vilkkaampia hetkiä. Esim. aamulla hän toisinaan herää, kun minäkin herään töihin. Tönäisyjä aamupalapöydässä. Työpäivän aikana en välttämättä ehdi kuulostella liikkeitä, vaikka välillä huomaan niitä varsinkin rauhallisina hetkinä, esim. palavereissa ja nukkarissa. Alkuiltaisin siinä 18 ja 20 välillä on yleensä jumppahetki, samoin klo 23 aikaan, kun oon itse rauhoittunut yöunille. Joskus vauva herää selkeästi myös yöllä, kun käyn pissalla. On ihana tuntea vauvan potkut, nyrkkeilyt, möyrimiset ja muljahdukset.  <3 Ne saa edelleenkin hymyilemään ja päivittelemään tätä ihmettä. Jotkut äidit on kertoneet kaipaavansa niitä liikkeitä vauvan syntymän jälkeen. Voin hyvin uskoa. :)

Nyt muihin puuhiin. Kello on jo paljon. Hyvää yötä ja kauniita unia!

Äitiysjoogaa, rv 20+3

Äitiysjoogan eka kerta takana. <3

Heti alussa ajattelin, että tää on mun juttu, kun sanottiin, että mitään ei ole pakko tehdä ja on kuunneltava kehoaan. :) Ilahdutti myös maininta, että saa käydä kesken kaiken vessassa, juomassa ja syömässä välipalaa, jos tulee huono olo. Ihan mulle sopivaa jumppaa. Hih.

Aloitettiin rauhoittumalla ja puolentoista tunnin aikana tehtiin mm. aurinkotervehdyksiä ja muita lyhyitä joogasarjoja. Loppuun rauhalliset venytykset ja reilun pituinen makoilu pimeässä hiljaisuudessa. Oih teki hyvää! Rentoutti kehoa, rauhoitti mieltä. Vetreytti ja virkisti. 



Huomenna on odotettu ystävän tapaaminen ja perjantaina vihdoin rakenneultra. Toisaalta tämä työviikko on ollut niin hektinen, että en ole ehtinyt ajatella suuremmin ultraakaan vaan luottanut siihen, että se tulee kyllä ajallaan.

Meillä on työpaikalla vaihtunut keittiö, eli meille tulee nyt lounasta eri paikasta kuin ennen. Uudella keittiöllä panostetaan enemmän ravitsevaan lähiruokaan kuin aikaisemmassa suurkeittiössä. Oon tilannut sieltä nyt erikseen itelleni kasvislounaan, ettei tarvitse tehdä eväitä. Oon ollut niin tyytyväinen! Eihän kaikki ruoat toki voi olla omaan makuun, mutta ainakin tähän mennessä on ruoissa mukavasti käytetty mm. tofua ja mausteita. Nam.

Onnea, huolta ja sukupuoliasiaa, rv 18+5

Yritän kirjoittaa ytimekkäästi kun on siivottu koko päivä kotia ja väsyttää.

Monenlaista on ollut nyt mielessä. Ensinnäkin mun tärkeä ystävä on saanut ihanan, terveen ja söpön poikavauvan, aivan mahtavaa. <3 Oon älyttömän onnellinen heidän puolesta!

Kun seuraa toisen odotusta läheltä ja näkee, miten onnelliseksi pieni vauva tekee vanhempansa, ei voi olla toivomatta itselle samaa. Niinku useimmat tietää, oon jo pitkään toivonut meillekin tätä vauvaa, mutta varsinkin nyt kun näen ystäväni häkellyttävän onnen, haluan tätä lasta enemmän kuin koskaan.

Toivon, että tää odotusaika menisi nopeasti ja hyvin. Ja samalla tiedän, että kun viikot oikeastikin varmaan vilahtaa nopeasti ohi, jossain vaiheessa varmasti säikähdän ajan kulumista. Huvittaa omat tunnevuoristoradat, kun oon esimerkiks odottanut tän vatsan kasvamista kuin lumiukko talvea, ja sitten kun vatsa vihdoin pullahtaa enemmän esiin (alkuviikolla), niin säikähdänkin, että olenko tosiaan jo nyt näin kankea ja iso. Hih. Tosin eilen ja tänään maha on ollut alkuviikon pullistelun jälkeen taas oma vanha pömppö. En tiedä miksi. Tyhmää. Huolestuttaakin. Minä tyhmä menin nimittäin lukemaan jotain nettikirjotuksia, joissa ihmisiltä oli maha pienentynyt ja oireilut loppuneet ja pikkuinen olikin sitten kuollut. Kamalia asioita ja kamala lukea niistä. Sattumalta siis törmäsin tämmöisiin teksteihin jo muutama viikko sitten, ja ne jäi sitten sieltä näköjään mieleen. Ja kun eilen ja tänään on vatsa ollut muutenkin rauhallisempi: ei jomotuksia tai muljahduksia. Vaikka ei niitä kyllä oikeasti ole muinakaan päivinä kauheasti ollut, alkuviikolla ehkä tunsin enemmän muljahtelua. Mutta luultavasti vain huolehdin turhaan, eikö niin?

Oman ajan ottaminen hektisen joulun jälkeen on ollut yllättävän vaikeaa. Miehen sukulaisia on ollut käymässä pitkän matkan takaa ja on tullut nähtyä heitä tässä muutaman kerran. Uudenvuoden juhlinnat itsessään oli tosi mukavat ja rauhalliset: ystäväpariskunnan kanssa syötiin tortilloja meillä, juteltiin, kateltiin raketit ikkunasta ja aikaisin nukkumaan. Yhtenä päivänä kävin käsihoidossa ja etsiskelemässä itelleni joitain mahaystävällisiä vaatteita. :) Näin myös ystävää, jota olin jo joulun ja Uudenvuoden aikana ehtinyt kaivata. Ja tänään vietiin kuusi pois ja siivottiin koti huomenna vietettäviä synttärijuhlia varten.

Ilmoitin itseni äitiysjoogakurssille, joka alkaa vajaan kahden viikon päästä. Jee! Täytyy varmaan vaan ostaa jonkinlainen jumppa/joogamatto sinne.

Kiva että on pian se neuvola! Toivottavasti vauvalla on kaikki hyvin ja saadaan kuulla sydänäänet. Jännittää. Pelottaakin. Oon niin pitkään kuullut muiden hyviä uutisia ja itsellä ollut huonoa tuuria, että välillä sitä miettii, että kai nyt meilläkin voisi tämä raskaus nyt onnistua, kun kerran muillakin on onnistunut? Miksi meilläkin ei onnistuisi? Kun näin pitkällekin on jo päästy? 

Jotkut sukulaiset on kyselleet, että milloin nähdään vauvan sukupuoli. Ollaan kerrottu, että rakenneultrassa sitten saatetaan saada arvaus. Aluksi ajattelin, että tottakai sitten kerrotaan kaikille, että näyttäiskö hän ehkä tytöltä vai pojalta. Mutta nyt en tiedäkään enää haluanko kertoa. Siis ainakaan silloin heti ultran jälkeen. Voi olla, etten malta olla kertomatta, jos saadaan itse se tietää. Mutta vähän ehkä ärsyttää, kun tiedustellaan sukupuolesta. Tärkeintä on kuitenkin vauvan terveys ja että me saatais hänet tänne maailmaan. Ja jos hän ei ujostele itseään näytellä ultrassa ja ultraaja sen suostuu sanomaan, niin olishan se sukupuoliveikkauskin sitten ihan mukava saada. Tätä jään vielä miettimään. Ja mietin myös sitä, haluanko esim. töissä kertoa työkavereille tämän sukupuoliasian. Aika avoin olen nyt ollut kaikesta, joten ehkä voisin jopa pitää tämän tiedon itselläni. Ainakin jonkin aikaa. Katsotaan.

Niin ja vielä yksi asia tuli mieleen! Ensimmäisen kerran sain tällä viikolla kokea, kun sekä yksi vähän vieraampi työkaveri että eräs sukulainen varoittamatta kävivät mun mahaani käsiksi! Siis tulivat yhtäkkiä koskemaan mun mahaa. Hui ihan säpsähdin ja hämmennyin, kun en osannut odottaa. Mun mielestä olis ihan kiva, että kysyttäisiin vaikka ensin, että "saanko kokeilla". Ja kysyvä saa kyllä aina. :) Tässä linkki saman asian äärelle: http://www.vau.fi/raskaus/Tunteet/Vatsaan-taputtelijat/. Tuossa tekstissä on mukavasti sanottu, että jokainen odottaja saa sanoa, jos joku käpälöi liikaa. Ei tarvitse hyväksyä omaan tilaan "tunkeutumista", ellei se tunnu hyvältä.

Hahhah, ytimekäs kirjoitus, joopa joo. Innostuin taas.

Muoks. Heti kun olin julkaissut tän tekstin ja laitoin käden alavatsalle niin "jumps", mua ihan selvästi tönittiin kädelle. Ja hetken päästä taas. Keskellä alavatsaa, melko alhaalla. En usko ilmavaivoihin, meidän vauva se siellä. <3

Äitiysjoogaan vai vesijumppaan?

Työpäivä meni yllättävän mukavasti, kun lapsia oli vähän ja kollegatkin otti rennosti. Iltapäivän vietin suuhygienistin luona ja olin niin tyytyväinen, että ei ollut tullut reikiä, vaikka perinteisesti oon ollut aika laiska huolehtimaan hampaista. Oon kyllä nyt syksyn aikana yrittänyt skarpata ainakin pesemistarkkuudessa. Jes, hyvä mieli.

Kuulin työkaverilta, että meidän kaupungissa eräässä uimahallissa alkais varmaankin jo tällä viikolla odottaville äideille tarkoitettu vesijumppa. Kattelin jo aiemminkin noita vesiliikuntamahdollisuuksia, mutta jossakin uimahallissa jumppa maksoi kauheasti ja jossain raskaana oleville tarkoitettu jumppa toteutettiin aamupäivällä, jolloin ei tietenkään tällainen työssäkäyvä pääse. Alkoi kiinnostaa. Pelkään vähän sitoutua tuollaisiin kuukausimaksullisiin liikuntaharrastuksiin, vaikka toisaalta en tykkää siitäkään, että joka kerta maksetaan erikseen, kun siitä tulee jotenkin sellainen olo, että joskus voi käydä niin, ettei mahdukaan kyseiselle tunnille. Tässä vesijumpassa olisi aika edulliset kaksi ekaa kuukautta, ja irtisanoutuakin voi milloin vaan.

Myös äitiysjooga alkoi kiinnostaa, kun kansalaisopistolla olisi tänä keväänä useampikin äitiysjoogakurssi. Kurssimuotoinen toiminta sopis mulle varmaan aika hyvin, kun siinä ei tarvitse samalla tavalla sitoutua pitkäksi aikaa vaan se loppuu automaattisesti. Äitiysjoogaa olisi vain viisi kertaa yhden kurssin aikana, ja kurssi on kuitenkin aika halpakin. Kerran olen astangajoogaa kokeillut, ja se oli fyysisesti aika raskasta, mutta sen jälkeen oli hyvä ja kevyt olo. Millaistahan äitiysjooga mahtaa olla?

Nyt en tiedä, mitä tekisin ja mihin itseni ilmoittaisin. :) Vesijumppa kiehtoo, kun vesi on mukava ja kuitenkin tuttu elementti, mutta toisaalta vesijumppapaikka on hieman kauempana keskustasta, eli autolla tai bussilla pitäis mennä.. Äitiysjooga on lyhyen bussimatkan päässä ja selkeä lyhyt kurssi. Uskallanko ilmoittautua molempiin?