Itsekuri ja motivaatio

Puhuttiin erään minulle tärkeän ihmisen kanssa muutama sana tässä kerran itsekurista. Että kannattaisi olla itsekuria, jonka avulla toteuttaa pitkäaikainen suunnitelma. Oli se suunnitelma sitten mikä vain, esim. opiskelu, laihdutus, rahan säästäminen, mikä tahansa pitkä projekti. 

Jäin miettimään itsekurin käsitettä. En ole oikein koskaan tykännyt tuosta sanasta. Kuri on jotenkin rankka sana. Siitä tulee mieleen esimerkiksi entisajan lasten kurittaminen tai armeijassa korkea-arvoisempien sokea totteleminen ja mahdollisimman suorassa rivissä seisominen tai alakoulussa ollut tiukka ja pelottava vanhempi opettaja. Sana herättää minussa kielteisiä ajatuksia. Itsekuri kuvaillaan ah-niin-kaikkitietävässä-wikipediassa näin: " Itsekuri tarkoittaa oman käytöksensä hallitsemista ja päämäärätietoista työskentelyä tavoitteiden saavuttamiseksi. Itsekuria harjoittava ihminen pystyy kieltäytymään hetkellisistä haluista ja mielihyvän hankkimisesta korkeamman päämäärän vuoksi, mitä kutsutaan lykätyksi tarpeiden tyydytykseksi..." No tämä kuulostaa jo ihan hyvältä.

Laihdutuksen yhteydessä puhutaan paljon itsekurista ja lähinnä sen puutteesta. Harvoin kuitenkaan selitetään tarkemmin, kuinka itsekuria voisi harjoittaa tai mitä se edes oikeasti on. Itsekuria helposti pidetään sellaisena ominaisuutena, jota ihmisellä joko on tai ei ole. Silloin helposti lannistuu, jos ajattelee sen puuttuvan itseltä.

Motivaatio on minulle helpompi ja tutumpi käsite. Jos motivaatio on kunnossa, silloin hommat etenevät ja nopeat mieliteot jäävät luonnollisesti pois. Niitä vastaan ei yleensä edes tarvitse silloin taistella vaan ihmiselle on itsestäänselvää, että hän pyrkii isompia tavoitteita ja hyötyjä kohti. Ei siis antaudu hetkellisille haluille. 

Ihminen voi saavuttaa todella paljon, jos hän on motivoitunut ja tietää miten tavoitteeseen pääsee. Joskus silkka onni tai ihmisen menneisyys voi vaikuttaa saavutukseen, joko hankaloittaen tai edistäen sitä. Silti ihminen on kuitenkin itse päävastuussa siitä mitä hän saa aikaan ja mihin hän päätyy. Motivaatiota ei voi kuitenkaan pakottaa. Sen täytyy tulla vapaasti ihmisestä itsestään. Joskus se tulee yllättäen, joskus se kasvaa vähitellen.

Minulle aika valaisevaa on ollut myös ymmärtää, että kaikkea ei todellakaan voi saada. Ihmisen täytyy valita mitä hän tekee ja mitä tahtoo. Ei voi esimerkiksi opiskella montaa asiaa yhtä aikaa, säästää moneen kohteeseen tehokkaasti, herkutella paljon joka päivä ja laihtua, tulla taitavaksi musisoijaksi käyttämättä aikaa harjoitteluun, harrastaa monia erilaisia asioita joutumatta luopumaan jostain muusta, jne. Täytyy tehdä valintoja. Ennen kuin voi valita, täytyy tietää mitä oikeasti tahtoo. Ja nimenomaan täytyy tietää, mitä juuri itse haluaa. Kannattaa myös tiedostaa, mitä toiset ehkä haluavat sinulta ja todeta mielessään, että "siinäpähän tahtovat".

Potki vaan pieni, äiti ja isi täällä ihastelee liikkeitäsi. Rv 19+0 ja 30 v.

Kirjotan täällä sunnuntai-iltana, mutta taas puolenyön jälkeen. Unirytmit on menny ihan sekaisin nyt lomalla. Ja vaikka nytkin väsyttää, ei vaan malta mennä nukkumaan. 

Kun aamulla herään, on jo rv 19+1. Välillä pitää ihan puhelimen kalenterista tarkastaa, että sanon viikot oikein, kun meinaa mennä niissä ihan sekaisin välillä. Puolivälikin jo lähestyy. Ihan hurjaa.

Parin viime päivän kohokohta on ollut vauvan liikkeiden tunteminen. <3 Perjantai-illasta lähtien liikkeet on tuntunu selvemmin. Perjantai-iltana nukkumaan mennessä mies tunsi liikkeet ensimmäisen kerran. Pieniä tönäisyjä ne on. Ja nyt kun tietää miltä ne tuntuu, niin niitä ei voi enää sekoittaa omaan sykkeeseen tai ruoansulatukseenkaan. Mikään ruoanpala ei kulje mun sisälläni tuolla tavalla, että se tökkää napakasti käteen navan ja alaosaston puolivälissä. Hih. Huomasinkin etsineeni vauvan liikkeitä vähän liian ylhäältä. Aika alhaalla ne tuntuu. Ja sitten just tuossa navan vasemmalla puolella. Lauantainakin liikkeet tuntui ja tänään sunnuntaina tuntui välillä jo ihan seistessäkin. Ihanaa ja ihmeellistä. Täytyy kuitenkin muistutella itselleen, että ei ne välttämättä joka päivä tunnu.

Viime yönä heräsin ahdistavaan oloon. Olin nukkunut selälläni. Oon tähän asti nukkunut sekä selälläni että kyljelläni, mutta en keksi oikein muutakaan syytä öiselle ahdistukselle kuin tuo uniasento. Kuumakin oli, vaikka yleensä nukun paksulla peitolla. Kieltämättä oli kyllä myös hartiat tosi jumissa tuolloin yöllä, hmm.. Kävin vessassa, join vähän vettä ja pyöritin hartioita ja venytin niskaa. Uni tuli uudestaan. Kyljellä nukkuminen on ok, mutta yleensä viihdyn enemmän oikealla kyljelläni. Hammashoitaja sanoi, että se näkyy myös mun leukalihaksista, koska mun leuat kiristyy helposti yöllä siltä puolelta, joka on lähellä tyynyä. Oikeanpuoleinen leukalihas on siis treenatumpi kuin vasen. Hassua.

Tänään multa meni totaalisesti hermot tähän mässäilyyn. Ihan kamalaa ollut tämä porsastelu. Koko syksyn oon huoletta syönyt suklaata ja muita hiilaripitoisia herkkuja, ja sen huomaa kyllä kropassakin, ja puntarissa. Nyt Uudenvuoden aikaan on syöty usein sipsejä ja makeita herkkuja. Ennen raskautta olin aika tarkkanakin syömisien suhteen, ja viime keväänä olin Jutta Gustafsbergin Superdieetilläkin. Jutan ruokavalion jälkeen hillitsin vielä hiilareiden syöntiä, mutta en vältellyt kokonaan. Nyt raskaana en tietenkään voi alkaa noudattaa mitään vähäenergistä tai muuten rajoittavaa ruokavaliota. Silti pitäisi kyllä saada jotain tolkkua tähän syömiseen, että pystyisi terveenä. Pelkään tosi paljon raskausajan diabetestä, joten nyt pitää alkaa toimia että säästyisi siltä. Ellei ole jo liian myöhäistä..

Ja tuo liikkumaan motivoituminen on ollut edelleen vaikeaa. Nyt innostuin kovasti kuntokeskuksen uudesta kevätkauden tuntitarjonnasta, josta löytyy mm. raskaana oleville tarkoitettua lihaskuntojumppaa, muuta kevyttä jumppaa sekä venyttelyjä. Odotan jo innolla, että odottajille suunniteltu jumppa alkaa ja aion käydä siellä säännöllisesti. Ihana olla innostunut. :) Kävelyllä oon silloin tällöin käynyt, mutta enemmänkin voisi. Ja tosiaan se äitiysjooga alkaa reilun viikon päästä. Jee!

Viikonloppu meni enimmäkseen synttäreiden merkeissä. Käväisin myös ystävän luona. <3 Olin tosi otettu, että niin moni kutsutuista tuli synttärijuhliin. Ja kaiken lisäks sain ihania lahjoja, mitä en odottanut yhtään! Ja mulle laulettiin onnittelulaulu! Oon tosi onnellinen kaikista mun ystävistä, sekä lähellä asuvista että kauempana olevista. Tarjosin vierailleni lohisalaattia tee-se-itse-meiningillä eli jokainen sai koota lautaselleen haluamansa tarvikkeet. Jos nyt jotain sattuu kiinnostamaan niin lohi, suolapähkinät, tuore ananas ja feta sopii hyvin yhteen. Nam! Jo varmaan vuosi sitten päätin, että kun täytän pyöreitä, ostan konditoriasta kakun, ja niinpä teinkin sitten. Sekin oli nam. 

Nyt oon virallisesti 30. Ihan hyvältä tuntuu. Ei kriiseilyä, ainakaan vielä. Ihan hyvä ikä, katu-uskottava.

Nyt nukkumaan. Huomenna maanantaina vielä vapaapäivä ja tiistaina töihin. Mutta tiistaina on myös se neuvola, joten lähden töistä aiemmin, ja työt muutenkin on muuttuneet mun elämässä toisarvoisiksi asioiksi, mistä oon tosi onnellinen. Ennen stressasin niistä paljon ja käytin usein vapaa-aikaani työtehtävien valmisteluun kotona. En enää. :)

Liikettä mars mars, rv 11+1

Moi. :) Oonpas tällä viikolla ollu laiska kirjottelija. Täällä kuitenkin kaikki hyvin. Työviikko meni nopeasti ja touhukkaasti, ja jostain syystä oon halunnut pitää nyt pari huilipäivää tästä blogista ja facebookista. Tai sitten ei ole vaan ollu nyt mitään suurempaa aihetta kirjoittaa. Toki eilen hihkuin mielessäni viikkojen poksumista ja syksyn ensimmäistä (!) kävelylenkkiä, mut eipä muuta kummempaa.

Lähipäivinä oonkin miettinyt aika paljon sitä, kun mun omatunto on herännyt soimaamaan mua lähes päivittäin mun olemattomista liikuntatavoista. Ihan hävettää myöntää, miten laiska ja välinpitämätön oon ollut. Mulla on aina ollu haasteena vaihtelevainen motivaatio liikuntaan. Toisinaan mua kiinnostaa liikkua paljonkin, ja osaan jäädä liikuntaan koukkuun ja saan siitä silloin todella paljon iloa ja elinvoimaa. Toisinaan taas liikunta jää kokonaan pois, ja tuntuu todella vaikealta motivoitua uudestaan. Haluaisin olla virkeä ja hyväkuntoinen odottaja, mutta onkohan jo liian myöhäistä?



Välillä oon koukuttanu itseni uimiseen, välillä kuntosaleiluun, joskus jopa juoksemiseenkin. Ihan tavallisia lajeja, joita olis helppo harrastaa nytkin milloin vain. Mutta kun kunto on tällä hetkellä rapistunut, tuntuu niin vaikealta ja raskaalta lähteä liikkumaan. 

Miksi sitten oon lopettanut liikkumisen? Joskus innostun niin paljon liikkumisesta, että tulen ylikuntoon. Näin kävi juoksuharrastuksen kanssa. Joskus tekniikka on väärä ja liikunnasta tulee kipuja. Näin kävi uinnin kanssa. Joskus pelkkä pitkittynyt flunssa on katkaissut kuntosaliharjoittelun pitkäksi ajaksi ja flunssan jälkeen en olekaan jostain syystä jatkanut kuntoilua. Tämä viimeinen selitys on omasta mielestäni kaikista tyhmin: kun kuntosali oli remontissa, remontin jälkeen mun oli tosi vaikea mennä sinne, kun en tiennyt, missä pukuhuoneet tai jumppasalit nykyään sijaitsivat. Hölmö minä. Jotain sosiaalisia paineita kai, jotain vanhoja epävarmuuden tunteita. Hus pois ne minusta nyt jo vihdoin!

Raskauden alkuviikoilla ajattelin, että "sitten kun nähdään vauva ultrassa niin sitten alan liikkua enemmän". No eipäs niin tapahtunutkaan. Ei tullut suurta motivaation aaltoa, jota odotin. Nyt odotan varmaan seuraavaa ultraa tiedostamattani samoilla ajatuksilla. Tiedän kyllä, että se on ihan tyhmää. Minun pitäisi huolehtia itsestäni joka tapauksessa, koska minä itse olen hyvän voinnin ja terveyden arvoinen. Mutta miksi on niin vaikeaa lähteä töiden jälkeen esim. kävelylle?



Tällä viikolla aloin tätä ajattelemaan, kun tajusin, miten mukavaa olikin kävellä marraskuun illassa. Melkein kirjoitin tähän seuraavaksi sanan "yritän", mutta poistin sen ja kirjoitankin, että pidän tämän liikuntaan liittyvän myönteisen ajatuksen elossa ja vahvistan sitä alkamalla liikkua enemmän. Jee!