Kolmas neuvola, rv 23+2

Tänään oli kolmas neuvolakäynti, johon aikaa oli varattu 1t 15min. Aika meni nopeasti ja mukavasti. Jäi hyvä mieli.

Terveydenhoitaja kävi sopivan lyhyesti läpi kelan tuet ja vapaat, ja kyseltiin epäselvät jutut. Pitää vielä joitakin yksityiskohtia kysellä suoraan kelasta.

Kuunneltiin sydänäänet ja mitattiin ensimmäistä kertaa sf-mitta, joka oli hieman keskikäyrän yläpuolella: kohtu kasvanut kuulemma oikein hyvin.

Pissatestit ja verenpaine oli hyviä. Hemoglobiini otetaan vasta ensi kerralla, koska ei ollut väsymystä tms. Painokin ok.

Juteltiin kaikenlaista. Terveydenhoitajalla oli myös paljon kaikkea asiaa, mutta kuunteli ja kyseli meiltäkin hyvin. Käytiin läpi liikunta- ja ravintokortti sekä miehen diabeteskysely. Terveydenhoitaja ei yhtään kritisoinut mitään meidän vastauksia, vaikka rehellisesti laitettiin mm. minun kuntoliikunnan satunnaisuudesta tai miehen kasvisten syönnistä. Käytiin läpi myös voimavaralomakkeet, jotka oltiin etukäteen täytetty. Siihenkin olin kirjoittanut avoimesti arkojakin asioita. Keskusteltiin rennosti niistä asioista, joihin jompikumpi meistä oli vastannut jotain erityistä.

Sain ohjeet sokerirasitustestin varaamiseen ja sovittiin myös seuraava käyntiaika, joka onkin sitten neuvolalääkäri. Kivaa! Vaikka en täysin tiedäkään, mitä lääkärin käynnillä tapahtuu. Terkkari sanoi, että lääkärillä ei tehdä välttämättä sisätutkimustakaan automaattisesti, ellei ole ollut supistuksia tai omaa huolta. Onkohan tämä tavallista muuallakin? Käsitin, että ultra mulla on, kun muistaakseni terkka mainitsi, että saadaan sitten taas paino/kokoarviota (?) vauvasta. Mutta kyllähän mua periaatteessa kiinnostaisi kuulla, että onko kohdunsuulla ym. kaikki ok. Mutta kolmisen viikkoa tähän lääkärikäyntiin vielä on, eli ehtiihän tässä vielä tulla kysymyksiä ja mietteitä.

Työpäivä neuvolareissun jälkeen meni leppoisasti ja rauhaisasti, vaikka elinkin mielessäni maanantaita. Kunpa osaisin pitää aina niin rennon asenteen töissä! Iltapäivällä oli kiva mennä lasten kanssa ulos ajoissa kun oli niin leuto sää. Ulkoilin ehkä tunnin verran ja loppuaikana alkoi jo jotenkin väsyttää kroppaa. Vaikka ulkoilussa lähinnä vain seisoskelin, otin pienen lapsen syliin hetkeksi ja vedin lyhyen kierroksen lasta pulkassa, niin viimeisen puolen tunnin aikana aloin jo kaivata istumaan. Koska meillä ei työpaikan pihassa ole penkkiä niin nojailin seinään, millä pärjäsin ihan hyvin. Kotimatkalla poikkesin nopeasti kirjastossa ja kaupassa, ja siellä alkoi jotenkin kauheasti uuvuttamaan. Mahaa turvotti ja väsytti. Mutta onneks oli lyhyt matka kotiin ja tähän sohvalle vaakatasoon. Vaikka kotimatka olikin aika hidas. Täytyy kai sitä myös vähitellen alkaa uskoa, että ei enää jaksakaan kävellä entisellä nopeudella.

Kauheasti ei ole vieläkään ruokahalua sunnuntain ja maanantain olojen jäljiltä. Tai välillä on kova nälkä, mutta sitten kun syö, tulee tukala olo. Oon yrittäny syödä kevyttä ja juoda vissyä. En tiedä johtuuko mahan oireilu raskaudesta vai vatsapöpöstä. Nytkin on päivällisaika jo ohitettu, mut ei tee oikein mitään mieli. Ehkä pitää kuitenkin jotain mennä kehittelemään. Ehkä se ruoka alkaakin maistua. :)

Neuvolaa ja jumppaa, rv 19+2

Tänään oli pitkästä aikaa neuvola. Edellisen kerran turhauttavat kokemukset oli ensin vähän mielessä, mutta olikin ihan kiva käynti! Neuvolatätikin oli mukava ja rauhallinen. Oli mukavaa että ei puhuttu mitään "turhia" asioita vaan vain tärkeitä juttuja ja saatiin rauhassa kysellä ja kertoa fiiliksistä. 

Pissatestin sain tehtyä, vaikka en muistanukaan viime kerralla saatuja ohjeita. Vessassa oli hyvät ohjeet ja pienen pähkäilyn jälkeen sain tulkittuakin tulokset helposti. Kaikki kunnossa. Puntari yllätti ihan iloisesti ja painoa oli tullut 10 edellisen viikon aikana vain reilut kaksi kiloa. Mun korvaan se kuulostaa aika vähältä. Verenpaineet oli normaalit hyvät. Ja sitten se syke. <3 Syke löytyi heti ja ihmettelinkin ihan, että näinkö helposti se vaan pomppasi sieltä esiin. Kuulemma vahva ja voimakas syke, 142. 

Kohdun kokoa kommentoitiin sanalla "ok" ja "pyöristynyt", ja terveydenhoitaja mainitsi, että annetaan sen kasvaa ts. ei saa pitää kiristäviä vaatteita. En oo mielestäni kyllä enää pitkään aikaan pitänytkään tiukkoja housuja tms, kun en ole pystynyt. Mut kaipa se normaalisti kasvaa, vaikka pieni epävarmuus tulikin mieleen.  Ja pianhan se rakenneultrakin on, niin saa siellä sitten lisää tietoa. 

Sitten käytiin vaan läpi seuraavan neuvolakerran sisältöä. Saatiin täytettäväksi voimavarakyselyt ja ohje täyttää myös terveyskorttia. Mies sai diabetes-lomakkeen ja kuulemma sen pohjalta arvioidaan, olisiko sokerirasitustesti miehelle tarpeen. Neuvola tarjoaa sen tarvittaessa tulevalle isälle. Vaikka olin kirjottanu etukäteen kysymyksiä ylös, en vaan muistanut kysyä omasta sokerirasituskokeesta. Se on luultavasti edessä sitten myöhemmin. Ja myös niistä Kelan asioistahan ensi kerralla sitten jutellaan.

Olin tosi tyytyväinen myös itseeni tänään. Eka työpäivä loman jälkeen meni leppoisasti ja töiden jälkeen menin sinnikkäästi ohjattuun jumppaan. En siis oo käynyt jumpassa koko syksynä, joten se oli ihan saavutus. Varsinkin kun tilannetekijät ei ollu ihan mun puolella. En meinannut millään löytää pukukaapin lukkoa mistään ja bussitkin meni huonosti. Laitoin pyöräilykypärän jo päähän ja aattelin, että jos pyörän rengas ei oliskaan kokonaan rikki niin pääsisin perille vähän pumppailemalla. Mutta eihän se rengas täyttyny ollenkaan ja taas piti arvioida uudestaan. Kävellenkään en olis enää ehtinyt, eikä miehen pyörään ollut avainta. Bussikortti kuitenkin oli taskussa ja vaikka aika kävi vähiin, päätin yrittää viimeisellä mahdollisella bussilla. Juoksin bussilta kuntokeskukselle ja ehdin just hyvin! Onneks kyseiselle tunnille ei ollut tunkua. Jumppa kesti vain 45 min. mikä oli mulle aivan sopiva ja riittävä. Ihana kevyt ja helppo jumppa, jossa osallistujien keski-ikä oli semmoiset 55 vuotta. :)

Tämmöistä tänään.

Potki vaan pieni, äiti ja isi täällä ihastelee liikkeitäsi. Rv 19+0 ja 30 v.

Kirjotan täällä sunnuntai-iltana, mutta taas puolenyön jälkeen. Unirytmit on menny ihan sekaisin nyt lomalla. Ja vaikka nytkin väsyttää, ei vaan malta mennä nukkumaan. 

Kun aamulla herään, on jo rv 19+1. Välillä pitää ihan puhelimen kalenterista tarkastaa, että sanon viikot oikein, kun meinaa mennä niissä ihan sekaisin välillä. Puolivälikin jo lähestyy. Ihan hurjaa.

Parin viime päivän kohokohta on ollut vauvan liikkeiden tunteminen. <3 Perjantai-illasta lähtien liikkeet on tuntunu selvemmin. Perjantai-iltana nukkumaan mennessä mies tunsi liikkeet ensimmäisen kerran. Pieniä tönäisyjä ne on. Ja nyt kun tietää miltä ne tuntuu, niin niitä ei voi enää sekoittaa omaan sykkeeseen tai ruoansulatukseenkaan. Mikään ruoanpala ei kulje mun sisälläni tuolla tavalla, että se tökkää napakasti käteen navan ja alaosaston puolivälissä. Hih. Huomasinkin etsineeni vauvan liikkeitä vähän liian ylhäältä. Aika alhaalla ne tuntuu. Ja sitten just tuossa navan vasemmalla puolella. Lauantainakin liikkeet tuntui ja tänään sunnuntaina tuntui välillä jo ihan seistessäkin. Ihanaa ja ihmeellistä. Täytyy kuitenkin muistutella itselleen, että ei ne välttämättä joka päivä tunnu.

Viime yönä heräsin ahdistavaan oloon. Olin nukkunut selälläni. Oon tähän asti nukkunut sekä selälläni että kyljelläni, mutta en keksi oikein muutakaan syytä öiselle ahdistukselle kuin tuo uniasento. Kuumakin oli, vaikka yleensä nukun paksulla peitolla. Kieltämättä oli kyllä myös hartiat tosi jumissa tuolloin yöllä, hmm.. Kävin vessassa, join vähän vettä ja pyöritin hartioita ja venytin niskaa. Uni tuli uudestaan. Kyljellä nukkuminen on ok, mutta yleensä viihdyn enemmän oikealla kyljelläni. Hammashoitaja sanoi, että se näkyy myös mun leukalihaksista, koska mun leuat kiristyy helposti yöllä siltä puolelta, joka on lähellä tyynyä. Oikeanpuoleinen leukalihas on siis treenatumpi kuin vasen. Hassua.

Tänään multa meni totaalisesti hermot tähän mässäilyyn. Ihan kamalaa ollut tämä porsastelu. Koko syksyn oon huoletta syönyt suklaata ja muita hiilaripitoisia herkkuja, ja sen huomaa kyllä kropassakin, ja puntarissa. Nyt Uudenvuoden aikaan on syöty usein sipsejä ja makeita herkkuja. Ennen raskautta olin aika tarkkanakin syömisien suhteen, ja viime keväänä olin Jutta Gustafsbergin Superdieetilläkin. Jutan ruokavalion jälkeen hillitsin vielä hiilareiden syöntiä, mutta en vältellyt kokonaan. Nyt raskaana en tietenkään voi alkaa noudattaa mitään vähäenergistä tai muuten rajoittavaa ruokavaliota. Silti pitäisi kyllä saada jotain tolkkua tähän syömiseen, että pystyisi terveenä. Pelkään tosi paljon raskausajan diabetestä, joten nyt pitää alkaa toimia että säästyisi siltä. Ellei ole jo liian myöhäistä..

Ja tuo liikkumaan motivoituminen on ollut edelleen vaikeaa. Nyt innostuin kovasti kuntokeskuksen uudesta kevätkauden tuntitarjonnasta, josta löytyy mm. raskaana oleville tarkoitettua lihaskuntojumppaa, muuta kevyttä jumppaa sekä venyttelyjä. Odotan jo innolla, että odottajille suunniteltu jumppa alkaa ja aion käydä siellä säännöllisesti. Ihana olla innostunut. :) Kävelyllä oon silloin tällöin käynyt, mutta enemmänkin voisi. Ja tosiaan se äitiysjooga alkaa reilun viikon päästä. Jee!

Viikonloppu meni enimmäkseen synttäreiden merkeissä. Käväisin myös ystävän luona. <3 Olin tosi otettu, että niin moni kutsutuista tuli synttärijuhliin. Ja kaiken lisäks sain ihania lahjoja, mitä en odottanut yhtään! Ja mulle laulettiin onnittelulaulu! Oon tosi onnellinen kaikista mun ystävistä, sekä lähellä asuvista että kauempana olevista. Tarjosin vierailleni lohisalaattia tee-se-itse-meiningillä eli jokainen sai koota lautaselleen haluamansa tarvikkeet. Jos nyt jotain sattuu kiinnostamaan niin lohi, suolapähkinät, tuore ananas ja feta sopii hyvin yhteen. Nam! Jo varmaan vuosi sitten päätin, että kun täytän pyöreitä, ostan konditoriasta kakun, ja niinpä teinkin sitten. Sekin oli nam. 

Nyt oon virallisesti 30. Ihan hyvältä tuntuu. Ei kriiseilyä, ainakaan vielä. Ihan hyvä ikä, katu-uskottava.

Nyt nukkumaan. Huomenna maanantaina vielä vapaapäivä ja tiistaina töihin. Mutta tiistaina on myös se neuvola, joten lähden töistä aiemmin, ja työt muutenkin on muuttuneet mun elämässä toisarvoisiksi asioiksi, mistä oon tosi onnellinen. Ennen stressasin niistä paljon ja käytin usein vapaa-aikaani työtehtävien valmisteluun kotona. En enää. :)

Liikettä mars mars, rv 11+1

Moi. :) Oonpas tällä viikolla ollu laiska kirjottelija. Täällä kuitenkin kaikki hyvin. Työviikko meni nopeasti ja touhukkaasti, ja jostain syystä oon halunnut pitää nyt pari huilipäivää tästä blogista ja facebookista. Tai sitten ei ole vaan ollu nyt mitään suurempaa aihetta kirjoittaa. Toki eilen hihkuin mielessäni viikkojen poksumista ja syksyn ensimmäistä (!) kävelylenkkiä, mut eipä muuta kummempaa.

Lähipäivinä oonkin miettinyt aika paljon sitä, kun mun omatunto on herännyt soimaamaan mua lähes päivittäin mun olemattomista liikuntatavoista. Ihan hävettää myöntää, miten laiska ja välinpitämätön oon ollut. Mulla on aina ollu haasteena vaihtelevainen motivaatio liikuntaan. Toisinaan mua kiinnostaa liikkua paljonkin, ja osaan jäädä liikuntaan koukkuun ja saan siitä silloin todella paljon iloa ja elinvoimaa. Toisinaan taas liikunta jää kokonaan pois, ja tuntuu todella vaikealta motivoitua uudestaan. Haluaisin olla virkeä ja hyväkuntoinen odottaja, mutta onkohan jo liian myöhäistä?



Välillä oon koukuttanu itseni uimiseen, välillä kuntosaleiluun, joskus jopa juoksemiseenkin. Ihan tavallisia lajeja, joita olis helppo harrastaa nytkin milloin vain. Mutta kun kunto on tällä hetkellä rapistunut, tuntuu niin vaikealta ja raskaalta lähteä liikkumaan. 

Miksi sitten oon lopettanut liikkumisen? Joskus innostun niin paljon liikkumisesta, että tulen ylikuntoon. Näin kävi juoksuharrastuksen kanssa. Joskus tekniikka on väärä ja liikunnasta tulee kipuja. Näin kävi uinnin kanssa. Joskus pelkkä pitkittynyt flunssa on katkaissut kuntosaliharjoittelun pitkäksi ajaksi ja flunssan jälkeen en olekaan jostain syystä jatkanut kuntoilua. Tämä viimeinen selitys on omasta mielestäni kaikista tyhmin: kun kuntosali oli remontissa, remontin jälkeen mun oli tosi vaikea mennä sinne, kun en tiennyt, missä pukuhuoneet tai jumppasalit nykyään sijaitsivat. Hölmö minä. Jotain sosiaalisia paineita kai, jotain vanhoja epävarmuuden tunteita. Hus pois ne minusta nyt jo vihdoin!

Raskauden alkuviikoilla ajattelin, että "sitten kun nähdään vauva ultrassa niin sitten alan liikkua enemmän". No eipäs niin tapahtunutkaan. Ei tullut suurta motivaation aaltoa, jota odotin. Nyt odotan varmaan seuraavaa ultraa tiedostamattani samoilla ajatuksilla. Tiedän kyllä, että se on ihan tyhmää. Minun pitäisi huolehtia itsestäni joka tapauksessa, koska minä itse olen hyvän voinnin ja terveyden arvoinen. Mutta miksi on niin vaikeaa lähteä töiden jälkeen esim. kävelylle?



Tällä viikolla aloin tätä ajattelemaan, kun tajusin, miten mukavaa olikin kävellä marraskuun illassa. Melkein kirjoitin tähän seuraavaksi sanan "yritän", mutta poistin sen ja kirjoitankin, että pidän tämän liikuntaan liittyvän myönteisen ajatuksen elossa ja vahvistan sitä alkamalla liikkua enemmän. Jee!