Odottelua, toiveilua, rv 41+1

Täällä vielä odotellaan. Viime viikolla aika hidastui ja alettiin elää päivä kerrallaan, kun jotenkin koko muu loppuraskaus sujahti ohi vauhdilla. Mutta eilen saatiin kuitenkin taas uusi raskausviikko täyteen!

Kyllä me täällä jo kovasti toivotaan, että vauva lähtisi pian syntymään. Olisi kiva, jos vauva tulisi ennen perjantaita, jolloin on sitten jo se yliaikaisuuskäynti. Toisaalta jos sinne asti mennään, niin jo vauvan näkeminen ultralla lohduttaa. :) Ja kiva saada sitten painoarviota ja tutkailla vauvan vointia tarkemmin. Mutta mieluummin tietysti otettaisi itse vauva jo tänne! :)

Varmaankin painoarviosta ja vauvan voinnista riippuu, miten pikaisesti häntä aletaan sitten perjantain jälkeen hoputtaa ulos. Vauva on liikkunut säännöllisin väliajoin ja varsinkin minun istuessa takakenossa pieni alkaa usein möyrimään, yleensä rauhallisen tasaisesti, niinkuin ennenkin.

Mitään suurempia synnytyksen ennakkotuntemuksia ei ole ollut. Eilen iltapäivällä jomotti/jyskytti muutaman tunnin alavatsaa, mutta ei sattunut yhtään. Sellaista jatkuvaa pientä jumpsutusta. Mutta olin siitäkin kyllä innoissani. Ja vielä enemmän ilostuin siitä, että näiden jomotusten jälkeen tulkitsin vuotavani limatulppaa tai ainakin jotain uudenlaista. Sitä tuli jomotusten jälkeen pariinkin otteeseen ja oli selkeästi erilaista kuin juokseva normivuoto. Että eiköhän siellä ainakin jotain pientä kehitystä tapahdu, toivon niin! Moni on sanonut, että vatsa menee sekaisin lähellä synnytystä ja pitkäänkin vaivannut ummetus loppuu. No mulla ei onneksi ole ollut mitään tällaisia raskausvaivoja, mutta sen verran kyllä eilen illalla kiinnitin huomiota asiaan, että vatsa oli herkkänä (kauniisti ilmaistuna, heh).

Helposti sitä elää näitä päiviä vain malttamattomana hokien, että "tule tule jo", vaikka oikeasti jaksan kyllä odottaa. Olen tosi iloinen, että saadaan meidän vauva ihan ihan pian ja että hän on kasvanut mahassa näin pitkään. Tuntuu hyvältä ajatella, että meidän vauvalla olisi jo syntyessään vähän massaa ja että hän ei välttämättä olisi enää niin heikko kuin esim. hieman ennenaikaisena syntyneet. Vauvat on toki erilaisia, mutta itselle tuo ajatus antaa iloa ja kannustusta. Vaikea on myös kuvitella, että meidän vauva ehtisi kasvaa mahassa jotenkin liian isoksi. Terkkari on arvellut häntä keskikokoiseksi ja maha on pienen näköinen verrattuna moniin muihin odottajiin. Siksi en jaksakaan murehtia, vaikka vauva nyt ei vielä tulisikaan lähipäivinä. Mutta täytyy toki myöntää, että yliaikaisuuskäynnit ja käynnistykset käy jo mielessä välillä. :)

Viime aikoina miehen seura ja huomio on ollut mulle erityisen tärkeää. Pienet yhteiset tekemiset on tuntuneet merkittäviltä ja antaneet suurta onnellisuutta. Yhteinen aika on tuntunut lähes korvaamattomalta. On käyty lyhyillä ja pitkillä kävelyillä, löhötty ja halailtu paljon. <3

Mielessä on alkanut pyöriä vähän myös ulkonäkö ja oma terveys raskauden jälkeen. Mutta siitä kirjoitan erikseen, kun nyt ei ajatus enää kulje. Meen tekemään lounasta ja sitten tulee ystävä kylään. Mies tekee etätöitä tuossa minun vieressä sohvalla ja linnut laulaa ulkona. Kivoja juttuja.