Laskettu aika, rv 40+0!

Tänään on vihdoin se päivä, jota on laskettu ja jännitetty kuukausia, ja oikeastaan voi sanoa että vuosiakin. Maaginen laskettu aika on saavutettu! Tavallaan tuntuu tosi kivalta, että päästiin tämä odotus aivan loppuun asti. Että päästiin oikeasti kokemaan tämä päivä ja nämä jännittävät ja odottavat tunteet. Tänään voin täysin varauksetta sanoa, että vauva syntyy minä hetkenä hyvänsä.

Olen todella kiitollinen kaikista ystävistä, sukulaisista ja työkavereista, jotka on eläneet tätä odotusta meidän kanssa. Näyttäneet ilonsa ja jännityksensä sekä kyselleet kuulumisia. Vaikka joskus utelut, tiedustelut ja yllättävät vatsan koskettelut on ärsyttäneet ja väsyttäneet, oon iloinen, että niin moni odottaa innolla meidän vauvaa saapuvaksi.

Paljon puhutaan siitä, miten viimeiset raskausviikot on vain odottelua ja että aika käy pitkäksi ja välillä on jo tylsääkin. Niin on minullakin ollut. Odottelua ja odottelua, tylsiä päiviä ja kivempia päiviä, lukemattomien synnytyskertomuksien lueskelua netissä ja lähes päivittäistä pikkusiivoilua kotona, että pääsisi lähtemään sairaalaan kodin jäädessä vähintään kohtuulliseen siisteyteen. Pyykinpesua ja kaupassa käyntiä. Mukavia ja löysiä vaatteita odottamassa olohuoneen pianotuolilla, josta ne on helppo vetäistä päälle vaikka keskellä yötä. Auton akku ladattuna ja mies kotiintulovalmiudessa jopa tenniskentällä.

Odottelua siis ollut. Oonkin ajatellut, että olisi varmaan helpompaa jos ei odottaisi niin paljon. Että keskittyisi enemmän muihin elämän asioihin. Nyt loppuviikolla teinkin niin: vietin tavallisia päiviä enkä miettinyt paljonkaan synnytyksen kulkua tai vauvan hoitoa. Ja oikeasti yhtäkkiä ikään kuin unohdin, että synnytys on niin lähellä. Vähän vaikea selittää. Mutta ei sekään ole tuntunut hyvältä. Kun en olekaan miettinyt synnytystä nyt niin paljon, niin tuntuu, että se yllättää isommin sitten kun se alkaa. Ja että muistanko sitten niitä kaikkia hyviä neuvoja rentoutumisesta ja liikkumisesta ja hengittämisestä ja muusta, jos en ole pitänyt niitä mielessäni lähiaikoina. Niinpä eilen illalla myöhään mun piti vielä lukea läpi kaikki mun pikkuvihkoset synnytyksestä, imetyksestä ja vauvan ensipäivistä, että saisin takaisin sen tiedostavan tunteen, että ihan pian meillä on vauva. Heh. Että sitä vaan tarkoitan, että ihan mielelläni nyt loppuajan odottelen aktiivisesti ja vaikka joka päivä ajattelen synnytyksen alkamista ja kuulostelen omaa kehoani. Siitä tulee valmistautunut olo.

Mainittakoon vielä, että niitä menkkatyylisiä jomotuksia ei ole nyt ollut pariin päivään. Sen sijaan päkijöitä ja pohkeita on särkenyt ja jomottanut, tänäänkin heti aamusta alkaen. Mutta siihen on syynä varmaan toissapäivän ja eilisen pitkät kävelylenkit, turvotus sekä viime yön huonot nukkumisasennot.

Nyt kotiaskareisiin.