Synnytys kaavintoineen ja
heräämöineen oli takana ja minä olin vihdoin päässyt vuodeosastolle vauvan ja
miehen luo. Vaikka olin heräämössä miettinyt vauvaa ja miestä paljon, olo
tuntui jotenkin irralliselta, kun en ollut nähnyt heitä koko päivänä. Olin ensimmäisenä
osastoiltana (keskiviikkona) vielä aika pihalla. Onneksi mies sai olla minun
kanssa pidempään kuin mitä vierailuaika oikeasti olisi ollut. Sain vielä
nesteitä tipassa ja pissakatedri oli paikoillaan ensimmäisen yön.
Vauva oli kaksi ensimmäistä yötä kansliassa yöhoitajien huomassa ja hänet tuotiin sieltä minun luo syömään. Soitin kelloa, kun vauva oli mielestäni syönyt. Ensimmäisenä yönä pyysin vauvalle kerran lisämaitoa, kun vauva vain nukahti rinnalle. Vauva sai osastoaikana lisämaitoa muutaman kerran. Välillä tajuttiin pyytää luovutettua äidinmaitoa, välillä vauva sai korviketta. Välillä ruiskulla, välillä pullosta. Kaikki vauvalle varmasti hyviä. Omaakin maitoa kyllä alkoi tulla aikalailla heti. Kunnolla maito nousi muutama päivä synnytyksen jälkeen. Viimepäivinä sairaalassa uin maidossa varsinkin öisin.
Yöhoitaja kyseli, olenko liikkunut raskauden aikana, kun vauva tuntui viihtyvän liikkeessä. Puhuttiin minun työstä päiväkodissa. Sairaalassa vauva myös kiljui välillä. Ihan oikeaa kiljumista kovaa ja korkealta. Hih. Jotenkin niin suloista. Yöhoitajan mukaan nälkäisenä meidän vauva on kovin malttamaton eli pisti metelin heti kun tuli nälkä. Niinhän se taitaa olla kotonakin. :) Toisaalta rauhoittui myös kuuntelemaan puhetta ja katseli tarkkaavaisena hoitajaa silmiin. Oli mukava kuulla hoitajan kokemuksia vauvasta ensimmäisten öiden jälkeen.
Vauva voi alusta asti hyvin. Hänen lämpötilaa ja hengitystä seurattiin vähän aikaa pitkän lapsiveden menon takia, mutta kaikki oli kunnossa. Pari päivää syntymän jälkeen häneltä otettiin kaksi kertaa bilirubiiniarvot, kun iho kellerti ehkä ihan hiukan ja kun öisin vauva oli vähän väsynyt syömään. Verikokeet otettiin vauvan jalkapohjasta, jota piti lämmittää jo hyvissä ajoin aiemmin. Arvot olivat kuitenkin ok. Vauva söi usein ja ravisti äkäisenä päätään, kun tuhma tissi karkasi suusta. Hellyttävää. Pidettiin häntä kapalossa joinakin öinä. Se tuntui rauhoittavan, jos oli levoton. Alasti vain kapaloliinan sisään. Saatiin mainioita refleksihymyjä ja itkua hiki päässä, kun äiti ei tajunnut, että olikin saanut tyhjättyä jo koko rinnan. Ilmeilyjä ja huulten mutristeluja, oman ylähuulen imeskelyä. <3 Vauvan paino lisääntyi sairaalassa nopeasti. Kotiinlähtöpäivänä paino ylitti jo syntymäpainon.
Minun hemoglobiinia ja verenpainetta seurattiin osastolla jatkuvasti. Samoin kohtua käytiin painelemassa usein ja välilihan leikkaushaava tarkastettiin. Olin vielä turvonnut, sen huomasi helposti kasvoista ja silmistä. Särkylääkettä tarjottiin, vaikka ei oikeastaan särkenytkään mihinkään. Otin varmuuden vuoksi. En ollut luonnollisestikaan päässyt suihkuun tai vessaan omin jaloin synnytyksen jälkeen. Kainaloon pistettiin aamuin illoin Klexane-piikki, joka esti pitkän makaamisen aiheuttamaa verisuonten tukkeutumista. Torstainakin olo oli vielä aika hutera. Hemoglobiini olikin laskenut keskiviikosta ja sain torstaina vielä kaksi pussia lisää punasoluja. Niiden jälkeen olo ja jaksaminen parani huomattavasti. Illalla pääsin jo vessaan hoitajan tarkkailun alla ja perjantaina sain luvan lähteä omatoimisesti vessaan ja suihkuun.
Torstaina alkoi olla pientä jomotusta niskassa. Ajattelin sen johtuvan huonosta tyynystä. Välillä särky poistui ja olo oli täysin hyvä. Pystyin jo hakemaan itse aamupalaa osaston käytävältä ja mieli oli iloinen. Yhtäkkiä särky aina palasi ja loppuviikolla epäilin, että se johtuu huonosta imetys- ja uniasennosta, kun vauva nukkui minun kainalossa yöt. Hoitajien kanssa alettiin kuitenkin puhua myös siitä epiduraalista, jossa oli tapahtunut se ylimääräinen kalvon lävistys. Särky koveni päivien aikana ja sitä seurailtiin aika pitkään ja pohdittiin, että mitä se on, kun välillä kuitenkin meni pois. Särky alkoi olla välillä lamaannuttavaa. Se tuntui vain istuessa ja seistessä ja katosi samantien makuulla. Juuri niin kuin epiduraalisärystä sanottiinkin.
Lauantaina alettiin puhua kotiinlähdöstä. Selvää oli kuitenkin, että ei lähdettäisi ennen kuin niskajomo paranisi. Sunnuntaina lääkäri kävi jututtamassa särystä ja päädyttiin siihen, että se johtui luultavimmin epiduraalivirheestä ja minulle laitettaisi veripaikka. Se olisi kuulemma tehokas ja nopea ratkaisu. Toimenpiteessä otettaisiin minun omaa verta käsivarresta ja ruiskutettaisiin sitä samaan paikkaan mihin epiduraali oli laitettu. Veri hyytyisi sinne ja estäisi selkäydinnestettä vuotamasta. Pääsin veripaikan laittoon puoliltapäivin. Se oli nopea ja helppo juttu eikä sattunut yhtään. Laitettiin epiduraalin tavoin. Sattui olla vielä tuttu lääkäri, mikä tuntui tosi kivalta. Toimenpide meni hyvin, kesti puolisen tuntia johon sisältyi lääkärin valmistautumisaika ja veren etsiminen parista eri kohdasta käsivarresta. Piikin jälkeen makoilin puoli tuntia ja sitten testattiin istumista ja seisomista. Ja kas, särkyä ei tullutkaan! Ihmeellinen lääketiede! Vauva sai veripaikan laiton aikana lisämaitoa ja oli hörässyt hyvällä ruokahalulla 40ml.
Sunnuntai-iltapäivällä aloin vihdoin olla oma itseni päänsäryn jälkeen. Lauantaina olin ollut jo kovin turhautunut, surullinen ja väsynyt kipuun ja jatkuvaan huonoon oloon. Nyt helpotti. Oltaisiin päästy heti silloin sunnuntai-iltapäivällä kotiin, mutta haluttiin vielä katsoa seuraava yö sairaalassa, että olo olisi oikeasti hyvä kotiutuessa.
Maanantaiaamuna lähdettiin sitten vihdoin kotiin kolmestaan. Mies tuli meitä hakemaan ja puettiin vauvalle hänen omat vaatteet, kokoa 56 cm. Vauva ei edes itkenyt yhtään, vaikka ährättiin häntä vaatteisiin ja auton turvakaukaloon. Oli ihana päästä ulkoilmaan monen päivän tauon jälkeen. Ja oli jännittävää ja kutkuttavaa kantaa pikkuista kohti parkkitaloa. Ihanaa oli päästä kotiin. Koko sairaala-ajan olin kaivannut miehen halaamista ja läheisyyttä, mikä oli ollut vähän vaikeaa niskasäryn ym. vuoksi. Sairaalasänkyynkään ei oikein mahtunut kahta aikuista pötköttelemään. :)
Hormonimyrskyä ei ole ainakaan vielä tullut. Toki pikkuinen ihme on saanut välillä herkistymään, mutta ei suurempaa. Mieliala sairaalassa oli muuten hyvä, mutta niskasärky alkoi jo loppuviikolla rasittaa.
Jälkioloista... Olin saanut sekä neuvolasta että muualta käsityksen, että synnytyksen jälkeen tulee vuotoa aina ihan kauheasti ja että alakerta on täysin istumiskelvoton ja että jälkisupistukset on tosi kipeitä ja että kävelemään ei pysty eikä varsinkaan käymään vessassa! Minä pääsin kyllä helpolla näiden suhteen. Vuotoa ei ole tullut paljonkaan, ehkä kaavinta vaikuttaa tähän. Imetyksen aikana tuli joitain jälkisupistuksia, vessa-asiat sujui heti mainiosti, kävely ja istuminen oli aivan tavallista hb:n noustua. Kotiuduttua alakerran leikkaushaavaa aristi pari päivää, liekö parantumisen takia, niin istuin tyynyjen päällä. :) Raskauskiloja on lähtenyt nyt n. 10/12kg. Mahakin on jo palautunut mukavasti, vaikka löysänä säilyy varmasti pitkään. Jaloissa on selkeästi vähän aiempaa enemmän löysää ihoa, eli varmaan raskausaikana oli kuitenkin turvotusta, joka nyt on lähtenyt, tai jotain. Kiva että on lähtenyt, vaikka oma ulkonäkö ei olekaan nyt tärkein asia elämässä.
Päivät sairaalassa menivät nopeasti. Hyvä kun ehti kaikille onnitteluviestittelijöille vastata. Ruokailuja, tarkastuksia, imetystä, pienen ihmettelyä miehen kanssa, valokuvien ottamista. Meille näytettiin vauvan vaipanvaihdot ja kylvetykset. Mies oli alusta asti aivan ihanasti kaikessa mukana. <3 Kukkalähetykset yllättivät ja saivat herkistymään. Huone oli tosi pieni, mutta ei se haitannut, varsinkin kun sain olla siellä yksin lähes koko ajan. Mieskin sai venyttää vierailuaikaa. Ja pari tätiäkin pääsi vauvaa katsomaan, vaikka periaatteessa sairaalassa saivat vierailla vain isovanhemmat.
Hoitajat olivat aivan ihania osastolla ja muuallakin, esim. siellä heräämössä. Tykkäsin tosi paljon, kun minulla oli lähes koko ajan samat hoitajat. Varsinkin kaksi hoitajaa osastolta jäi minulle tosi hyvin mieleen. Sen kätilön lisäksi, joka oli synnytyksessä mukana alusta asti. Hoitajat olivat ystävällisiä, avuliaita ja empaattisia. Tuntui, että meistä välitettiin oikeasti. Harmittaa, kun en muista yöhoitajan nimeä. Kiittäisin häntä jossain lehden palstalla tms. Kätilö kävi katsomassa minua kaksi kertaa osastolla. Juteltiin synnytyksestä ja molemmat kertoivat omia tuntemuksiaan. Jotenkin sitä kiintyi niihin ihmisiin, vaikka he tekivätkin vain työtään. Viimeisenä päivänä minulla yhtäkkiä vaihtuivat kaikki hoitajat. Yhtään tuttua naamaa ei näkynyt viimeiseen vuorokauteen. Tuli vähän orpokin olo. Sain myös tietää sunnuntaina, viisi päivää synnytyksen jälkeen, että meidän olisi pitänyt heti osastolle tullessa saada täytettäväksi tiettyjä lomakkeita ja ohjevihkosia. Höh se oli tyhmää. Ihmettelinkin alussa, että minne ilmoitan kasvisruokavaliostani, mutta se olisi kirjoitettu siihen lappuun. Ohjevihkoakin olisi ollut kiva lueskella jo aiemmin. Mutta eipä mitään.
Side vauvaan syntyi nopeasti heti kun sain vauvan hoitooni. Sitä ennen oli hieman epätodellinen olo. Vauvan nukkuessa yöllä minä ihastelin häntä ja hänen syödessään katselimme toisiamme silmiin. <3 Äidin suojeluvaisto heräsi myös. Vähän olin myös katkera siitä, että jotkut toiset äidit pääsivät heti synnytyksen jälkeen osastolle hoitamaan ja ihastelemaan vauvojaan. Minä jäin siitä paitsi.
Sairaalassa meillä kävi muutamia vieraita: vauvan kaikki isovanhemmat kävivät, vauvan serkkutyttö sekä pari tätiä, jotka eivät muuten pääsisi käymään hetkeen. Oli ihan kiva nähdä noita ihmisiä ja sain kyllä ihan itse päättää, milloin ja ketä jaksaisin nähdä. Vähän toki ihmetytti joidenkin vieraiden käytös, kun minä syötin vauvaa sängyssä niin innostuivat puhumaan tosi kovalla äänellä keskenään. Tuntui pahalta, kun eivät tajunneet olla hiljempaa. Vierailun jälkeen meidän huoneessa leijaili pitkään myös voimakas parfyymi ;) josta en kyllä välittänyt yhtään. Silloin meinasi tulla itku, että en halua vauvani lähelle noin kovaa ääntä enkä vahvoja tuoksuja. Sanottiinkin sitten vieraille ja ymmärsivät kyllä sitten heti.
Sairaalakassi säilyi avaamattomana aika pitkään. Sairaalassa käytin vain sairaalan vaatteita ja paljon olin myös ihan alushoususillaan. Pieniä eväitä oli kiva olla osastolla: pillimehuja öitä varten, vähän karkkia ja hedelmiä. Hammasharja ja -tahna olivat kivat, ja kampa. :) Ripsiväriä laitoin kun lähdettiin kotiin, samoin omat kotiintulovaatteet löytyivät jo sairaalakassista: collegehousut ja imetystoppi. Paljon hääräsin puhelimen äärellä: lähinnä laittelin viestiä ystäville ja sukulaisille, otin valokuvia vauvasta ja kirjoittelin asioita muistiin. Onneksi en pakannut ihan älyttömästi tavaraa mukaan. Vauvassa riitti ajanvietettä.
Nyt sairaala-aika tuntuu jo kaukaiselta. Kotirutiinit ovat muodostuneet nopeasti. Vauva jaksaa ihmetyttää. Monesti mietin, että onko tuo söpöläinen oikeasti meidän oma vauva. Että ihanko oikeasti saadaan olla hänen kanssaan aina! <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti