Napakin katsottiin ja joku pieni suoni oli siihen jäänyt jotenkin auki tai esille tms. Terveydenhoitaja sen jotenkin käsitteli/poltti kiinni (?). Pikkujuttu.
Pari edellistä yötä on olleet nyt selkeämpiä ja välillä tyllerö on nukkunut jopa neljä tuntia putkeen. Yleensä kuitenkin 2-2,5 tuntia. Päivällä hän välillä yllättää meidät olemalla parikin tuntia hereillä, niin kuin esimerkiksi tänään tuossa iltapäivällä, kun ystävät oli kylässä. Hereillä ollessaan viihtyy paljon rinnalla, välillä kuitenkin myös isin sylissä.
Vatsavaivoja ei ole ollut nyt enää. Taisivat alkuviikolla olla äidin ja tyttären yhteinen ongelma, eli kenties olin syönyt jotain mikä ei sopinut oikein meille kummallekaan. Ehkä syynä oli alkuviikkoinen tuore ruisleipä tai pulla, joita suositellaankin syömään vähän varovasti imetettäessä. Oon kyllä ollut vähän varovainen joidenkin ruoka-aineiden kanssa, esim. paprikan ja leivän. Sitten toisaalta oon käyttänyt ihan tavalliseen tapaan paistettua sipulia, valkosipulia sekä maitoa. Eilen aloitettiin vauvalla maitohappobakteeria sisältävät d-vitamiinitipat, mutta eipä niistäkään ole ainakaan vielä tullut mitään vatsaoireita. Toivottavasti ei tulekaan.
Seuraava neuvola on kahden viikon päästä. Neuvolakäyntejä on aina kun vauvalle tulee kuukausi lisää ikää. Lääkärikäynti on kahden kuukauden iässä.
Vauva katselee meitä syvälle silmiin ja kuuntelee meidän höpinöitä. Tykkää katsella myös hoitopöydällä olevaa vaaleanpunaista ensipupua ja äidin tyynyliinan pallokuviota. Näyttäisi ihan nauttivan kylvystä, vaikka olikin vähän hämmentynyt eilen hiusten kastelusta. Päästi itkun kun otettiin lämpöisestä vedestä pois, mutta pyyhkeen sisällä rauhoittui äkkiä. Ähisee ja murahtelee edelleen öisin, mutta kun äiti tajuaa antaa silloin heti ruokaa, niin uni tulee yleensä pian uudestaan. Äidillä ja isillä on myöskin jo pari vahvaa nimiehdotusta. Nimiäisiä vietetään heinäkuussa. Äidin ja isän rakas. <3
Oon ollut pari viikkoa lukematt blogeja ja täällähän on tapahtunut vaikka mitä! Onnea koko perheelle vauva syntymästä! Kiva kun kirjoitat paljon teidän arjesta, kohta se on meilläkin edessä...
VastaaPoistaKiitos onnitteluista! Joo ihmeteltävää kyllä riittää täällä uuden pienen tyllerön kanssa. Aivan ihanaa on ollut kaikista heränneistä kysymyksistä huolimatta. =)
Poista