Tunteita ja tilanteita, rv 20+1

Tunteita, tapahtumia, tilanteita. Niitä on ollut tänään tarjolla runsaasti.

Aamulla herätessä rintaan/keuhkoihin pisti viiltävästi jo ennen kuin nousin sängystä. Yritin venytellä ja hengitellä, mutta pistävä kipu vihlaisi aina hengittäessä. Keskellä rintalastaa, ylhäällä. Mietin, mitä teen. Päätin kysyä terveysasemalta, ja sainkin lääkäriajan omalle lääkärilleni.

No menin siinä töihin välillä ja töihin päästyäni sain viestin, että pappani oli kuollut aamulla. Päästin pienet kyyneleet työpaikan pukuhuoneessa jonka jälkeen menin vessaan.

Punaista. Pikkuhousunsuojassa. Kyllä. Apua. Mitä tämä tarkoittaa? Hetken jo säikähdin kunnes tajusin, että väri on luultavasti tullut muualta. Mutta säikäytti kyllä.

No hengittelin muutaman kerran syvään ja palasin pitämään aamuhetkeä lapsille.

Töissä oli hulinaa, kun aikuisia oli poissa ja lapsia paljon. Jostain syystä se ei kuitenkaan häirinnyt mua yhtään. Se tuntui pikkuasialta. Punainen vaivasi mieltä eniten.

Kävin sitten aamupäivän aikana monta kertaa vessassa tarkastamassa, vieläkö punaista näkyy, ja kun ei näkynyt, suostuin uskomaan, että se ei ollut sitä mitä pelkäsin. Huoh.

Käväisin sitten päivällä lääkärissä, jossa empaattinen lääkäri tutki keuhkot ja totesi, että rintakipu ei ainakaan ole kuukausi sitten taltuttamani yskätaudin jälkioloja. Sanoi, että epäilee sen olevan lihaksista tai hermoista johtuvaa. Mutta kehotti silti tulemaan rohkeasti näytille uudelleen, jos jokin painaa mieltä. Ihana lääkäri!

Loppupäivä meni omalla painollaan. Lasten kanssa ulos kirkkaan taivaan alle pakkaseen ja syksyllä ostettu muhkean lämmin toppatakki ekaa kertaa päälle. :) Tavallisen työpäivän jälkeen oli vielä kahden tunnin työilta. Oli kuitenkin harvinaisen mukava, naurattava ja palkitsevakin työilta, kun keskusteltiin rennosti työpaikkamme hyvistä ja kehitettävistä asioista. Kotimatkalla huomasin kaivanneeni talvista tähtitaivasta, ja kuljinkin kotiin niska kaksinkerroin nenä taivasta kohti.

Kotona mies toi mulle sohvalle teetä ja passasi taas piloille. Hih. Sohvalla makoillessani vauva alkoi elämöidä ja pyysin miehenkin tunnustelemaan ja kuuntelemaan. Mielessä vain harmittelin, että meidän vauva ei pääse näkemään isopappaansa, eikä pappa luultavasti tiennyt, että meille tulee vauva.

Ajatuksia valinnoista ja vauva-arjesta, rv 20+0

Tänään on rv 20+0 mikä tarkoittaa, että ollaan puolimatkassa tätä odotusta. Jee!

Eilinen oli meneväinen reissupäivä, kun kävin ystäväni luona toisessa kaupungissa. Junalla puksuttelin pari tuntia aamuvarhaisella, ja kävin ensin vanhempieni luona. Äiti teki aikaista lounasta ja sitten peitteli mut päiväunille sohvalle, johon nukahdin. :)

Päiväunien jälkeen kävin ystävän luona, jossa oli myös muita, lähinnä puolituttuja äitejä. He olivat innoissaan minun raskaudesta ja kyselivät kaikkea. Oli ihan mukava vastailla kysymyksiin. Tosin jossain vaiheessa alkoi ärsyttää, kun kysymykset muuttuivat itsestäänselviksi neuvoiksi. "Älä pelkää sitä synnytystä, kyllä se hyvin menee." Niin kuin muka nyt vielä osaisin koko synnytystä ajatellakaan, saati pelätä. Hyvä kun tajuan, että ollaan saamassa lapsi. Heh. Tai että "nauttikaa nyt kun olette vielä kahdestaan". Tai että "kun nyt ultrassa kysytte sukupuolta, niin älkää nyt sitten vielä seiniä maalatko sen tiedon pohjalta". Huoh. Näiden neuvojen jälkeen olin ihan uupunut. En minä halua kuulla itsestäänselvyyksiä. Siitä tulee fiilis, että pidetään ihan tyhmänä. Tiedän jo paljon ja olen ihan järkevä ihminen, vaikka minulla ei olekaan vielä kokemusta omasta lapsesta.



Ärsyttää myös kommentit, joihin on sisäänrakennettu negatiivisuutta, esim. "nauttikaa nyt vielä yhteisestä ajasta, kun olette kahdestaan". Ymmärrän kyllä mitä sillä haetaan takaa: elämä, ajankäyttö ja vapaus muuttuu lapsen myötä. Mutta samalla se vihjaa, että aika vauvan kanssa ei olisi nautinnollista tai että vauvan tultua ei olisi enää yhteistä aikaa puolison kanssa.

Ihmisen on otettava vastuu omasta elämästään ja elettävä rohkeasti sellaista elämää, joka tuntuu hyvältä. Myös vauvan syntymän jälkeen voi vaikuttaa elämänsä sisältöön ja laatuun. Ei tarvitse hyväksyä niitä normeina pidettyjä asioita, joita vauva-arkeen liitetään, esim. että ensimmäinen vauvavuosi on parisuhteelle aina haaste. Miksei koskaan puhuta siitä, että vauva voi myös entisestään lähentää äitiä ja isää? Pitää ylläpitää parisuhdetta tietoisesti, jos pelkää sen nuutuvan vauva-arjessa. Ja jos itsellä ei ole voimia siihen, pitää hankkia ulkopuolista apua. Ei saa vain todeta, että "se vain tapahtui", vaan pitää yrittää aktiivisesti parantaa tilannetta.

Sama pätee esim. ystäviin. Jos pelkää ystävyyssuhteiden kylmenemistä uudenlaisen vauva-arjen takia, täytyy yrittää itse vaikuttaa asiaan. Pitää hakeutua ystävien seuraan, soittaa heille, pyytää kylään ja kertoa avoimesti omista tunteistaan, jotta ystävät ymmärtäisivät, millaisia uusia asioita tuoreet vanhemmat käyvät läpi. Kun tämän on tehnyt, ei voi tehdä muuta. Jos ihmiset silti katoavat, he eivät olleet hyviä ystäviä.

Tai siitä ajankäytöstä.. Jos kaikki päivät kuluvat vauvan kanssa ja alkaa tuntua, että tarttisikin enemmän omaa aikaa, täytyy itse tehdä asialle jotain. Inhoan sellaista pitkäkestoista passiivista voivottelua. Täytyy pyytää lapsen isää, isovanhempia, ystäviä tai lastenhoitajaa avuksi. Myös ulkopuolista apua pitää pyytää, jos omat resurssit eivät riitä perheen hyvinvoinnin turvaamiseen.

Eihän nämä asiat varmastikaan aina näin yksinkertaisia ole, mutta tarkoitan vain, että jokainen ihminen voi ainakin jonkin verran vaikuttaa omaan elämäänsä tekemillään valinnoilla. Usein asennekin ratkaisee, miltä elämä maistuu.



Sen lisäksi että tavoittelee aktiivisesti haluamiaan asioita, vanhemmuudessa ja elämässä yleensäkin täytyy hyväksyä, että kaikkeen ei voi vaikuttaa. Olen varma, että jokaisen äidin ja isän elämä muuttuu esikoisen synnyttyä. Vauva tarvitsee jatkuvaa hoitoa ja seuraa. Se täytyy vain hyväksyä. Muut asiat saavat jäädä toissijaisiksi. Ei tarvitse olla mikään supermama tai superdaddy, joka vauvan nukkuessa siivoaa kodin, laittaa ruoan, käy lenkillä ja näkee ystävät. Saa olla väsynytkin. Saa olla masentunutkin. Vaivat, väsymykset, vaikeat tilanteet - ne pitää vain kestää. Ei kannata tuhlata energiaansa sellaisten asioiden muuttamiseen, joita ei oikeasti voi muuttaa. Jos elämässä on raskaita asioita, täytyy yrittää löytää niiden rinnalle voimaannuttavia juttuja, jotta tasapaino säilyy.

Itse en vielä tiedä, millainen äiti tulen olemaan. En tiedä, kuinka kiinni olen vauvassani ja paljonko kaipaan esim. omaa aikaa tai kahdenkeskistä aikaa miehen kanssa. Sen tiedän, että lapsi mullistaa elämäni. On tehnyt sen jo. Olen kuitenkin niin pitkään toivonut tätä lasta, että aion ajatella realistisen myönteisesti aina kun osaan. Kaikista kauhukertomuksista huolimatta haluan uskoa, että elämä vauvan kanssa on myös ihanaa. Kaiken sen epävarmuuden, uudenlaisen vastuun sekä pelon lisäksi.


Makaan kyljelläni sohvalla ja vauva liikkuu mahassa. Meidän rakas.

Sukupuolitestejä, rv 19+4

En malta olla lähtemättä tähän leikkiin... :)


Kiinalainen syntymäkalenteri ennustaa meille tyttöä:

http://www.vau.fi/raskaus/Poika-vai-tytto/Kiinalainen-syntymakalenteri/#


Maya-intiaanien mukaan meille tulisi tyttö: sekä äidin ikä synnytyshetkellä että synnytysvuosi ovat parillisia tai parittomia, eli meillä parillisia: 2014 ja 30. Poika olisi tulossa, jos toinen näistä luvuista olisi pariton.






Kumpia oireita on enemmän?

Tyttö:
- vatsasi on levinnyt sivulle.
- mielesi tekee makeita herkkuja ja hedelmiä
- olit yhdynnässä muutamaa päivää ennen ovulaatiopäivää
- viiva vatsassasi päättyy napaan
- vauva potkii hillitysti
- edellinenkin lapsesi on tyttö
- voit pahoin raskauden alussa ja näytät nuutuneelta
- olitte stressaantuneita lasta tehdessänne
- säärikarvasi kasvavat samaa vauhtia kuin ennenkin
- kätesi ovat aiempaa pehmeämmät
- vauvasi sydämen syke on yli 140
- olet normaalia kiukkuisempi
- vauvasi hikottelee usein
- ikenet verestävät odotusaikanasi

6/14


Poika:
- vatsasi on pystyssä, eikä se näy takaapäin.
- himoitset suolaista ruokaa, lihaa ja juustoa
- olit yhdynnässä ovulaatioaikaan
- viiva vatsassasi jatkuu aina rintojen korkeudelle
- vauvan potkut ovat voimakkaita
- odotat esikoistasi tai edellinenkin lapsesi on poika
- et kärsi pahoinvoinnista ja hehkut kauniina
- elitte leppoisaa elämänvaihetta lasta siittäessä
- säärikarvasi kasvu on kiihtynyt
- kätesi kuivuvat helposti
- vauvasi sydämen syke on alle 140
- olet rauhallinen ja hyväntuulinen
- vauvan isä lihoo odotusaikanasi
- jalkasi ovat aiempaa kylmemmät

7/14

Tämän testin mukaan tulisi poika, nipinnapin.


Pari ystävää on veikannut meille tyttöä. Ja sukulaisnainen totesi varmana, että tyttö tulee.

Itsellä oli raskauden alussa aivan sellainen olo, että luultavasti tulee poika. Tämä johtui kai siitä, että samaistuin ystäviini ja tuttuihini, joista kaikki on saaneet poikia. Toisaalta taas tuntuu, että nimenomaan lähipiirin poikavauvojen jälkeen ehkä meidän vuoro olisi saada tyttö. Hassuja ajatuksia, kun kuitenkin mahdollisuudet saada tyttö tai poika ovat tasaiset, riippumatta ystävien lasten sukupuolesta. Hih. 

Välillä tuntuu vahvasti tytöltä, mutta sitten tulee mieleen myös poika. Omassa ajattelussahan nämä asiat on. Ehkä sukupuolta ajattelemalla ja arvuuttelemalla valmistaudun henkisesti siihen, että viikon päästä rakenneultrassa kätilön/lääkärin arvaus voi olla aivan kumpi tahansa. 

Ja tämä kumpi tahansa otetaan rakkaudella vastaan. <3

Hämmentävä vauvamaha sekä raskausoirelistaus

Hassua. Oon odottanut viikkoja, että tää maha kasvaisi vauvamahan näköiseksi möllikäksi. Ja nyt (rv 19+3) kun se on kasvanut ja pömpöttää jo yleensä aamullakin, niin koen ristiriitaisia tunteita. Välillä oon joutunut muistuttamaan itselleni, että tää maha on ihana ja kaivattu. Ja että oikeasti tykkään tästä. 

Töissä edelleenkin tuntuu välillä, etten osaa olla rennosti tän mahan kanssa. Ennen raskautta käytin yleensä vyötäröstä ja vatsasta tiukkoja farkkuja, joiden takia tuli väkisinkin vedettyä mahaa sisään. Mahan sisään vetäminen oli ihan tavallinen jokapäiväinen juttu, jota ei edes ajatellut enää. Jos en vetänyt mahaa sisään, näytin kuin olisin raskaana. Oikeasti. En edes liioittele. Miehelle joskus ennen raskautta vitsailinkin, että "kato nyt kun täällä on vauva". 

Nyt raskaudessa oon yrittänyt opetella, etten vetäisi enää vatsaa sisään, kun en tiedä, miten se vaikuttaa vauvaan. Epävarmuutta on kuitenkin vielä, koska esim. töissä lasten vanhemmat ei ole vielä kommentoineet mun mahaa. Kuvittelen, että ne miettivät mielessään, että olenko vain lihonut vai olenko raskaana, ja että uskaltavatko onnitella. Vaikka maha on jo aika selkeäkin, että ei ne varmaan oikeasti niin edes ajattelisi enää. Mahan muoto myöskin vaihtelee, kun osa mahasta on turvotusta ja osa mun alkuperäistä mahamakkaraa. Pyöreä, kiinteä maha olisi selkeä vauvamaha, mun maha on vielä vähän epämääräinen. :) Hih vaikka kukaan muu ei varmasti edes huomaa tuollaista muotoasiaa mun mahaa katsoessaan. Nää on näitä mun omia hassuja mietteitä.

Työpaikan lasten oon kyllä huomannut katsovan mun mahaa useamman kerran, mutta kukaan ei ole uskaltautunut sitä ihmettelemään ääneen. Varsinkin kun ollaan usein puhuttu lasten kanssa siitä, mitä asioita toiselle ihmiselle voi sanoa hänen ulkonäöstään. Tietysti jos kertoisi lapsille ensin, niin ne voisi juoruta kotona, eikä mun tarttisi miettiä enää, että joku luulee mun vain syöneen hyvin joulun aikana. Hih. Vaikka työkaverit kyllä ihanasti muistuttaa ja kommentoi, miten iso ja selkeä maha jo on.

Kuten neuvolassakin sanottiin eilen, tässä vaiheessa alkaa suolaiset ja makeat syömiset turvottaa herkemmin. Itsekin huomaan mahan, varsinkin ylävatsan, turpoavan helpommin ylipäätään kaikesta syömisestä.

Mutta niinku sanoin, kyllä mä oikeasti tykkään mun vauvamahasta. Mun pitää vaan nyt itse uskoa, että se on oikea vauvamaha. :)

Tykkään tehdä listoja itselleni, joten tässä vielä muistiin raskauden aikaisia oireita ja huomioita. Osa oireista kesti useamman viikon ja osa ilmaantui harvoin. Tässä mukana siis pienimmätkin oireilut, jotka tulkitsin tavallisesta poikkeaviksi oloiksi:

Alkuraskaudessa:

- pieniä vatsan jomotuksia ja kiristelyjä ajoittain, varsinkin vasemmalla alavatsalla
- lämpö n. 37 astetta päivittäin
- pari kuumaa aaltoa --> naama punaiseksi
- parina iltana erityisen kylmä
- huimauskohtaus ja alhaiset verenpaineet yhtenä aamuna sängyssä herätessä, palautuminen tästä kesti ainakin puoli päivää
- mulle yleinen punainen tiputteluvuoto poissa, lukuunottamatta kahta erittäin niukkaa vuotopäivää
- kurkku kipeänä ja flunssa, josta sairaslomalla
- runsas valkovuoto (tämä oire jatkuu yhä rv 19+3)
- vähän hutera olo suihkussa
- tosi huono olo rasvaisesta ruoasta
- niistäessä paperiin tuli verijuovia (tämä oire jatkuu myös yhä)
- junamatkalla paha olo (rv 6+0, nälkä saattoi myös vaikuttaa)
- tulehtuneet finnit kasvoissa, vaikka yleensä iho hyvässä kunnossa (rv 6+6)
- nälkäisenä ja väsyneenä helposti huono olo
- toisinaan arat nännit, mutta tämä oire meni ohi kuitenkin (yllättävänkin) nopeasti

Vähän myöhemmin ilmenneitä oloja:

- jano + pissalle useammin
- pissalle yöllä (tällä hetkellä kerran yössä)
- rinnat kasvaneet ja niitä särkee tosi paljon kylmällä ja tuulisella ilmalla
- ikenistä ja nenästä vähän verta
- petipuuhat tuntuu fyysisesti erityisen mukavilta
- rv 15+0 oon ensimmäisen kerran kirjannut ylös, että "en tiedä mitä tunsin, mutta kyljelläni sohvalla tunsin muljahduksen hieman navan alapuolella vasemmalla puolella"
- jalkojen suonikohjut on alkaneet suurentua (arvasinkin tämän vaivan olevan edessä äitini kokemusten perusteella)
- parin kolmen viikon aikana olin erityisen hermoherkkä ts. suutuin ja raivostuin herkästi ja kovasti. Miehellä oli kestämistä.
- muitakin pikkuoireiluja on voinut olla. Helpolla oon siis kuitenkin päässyt. Toki koko alkuraskaus tuli murehdittua vähäoireisuutta, kun oli niin vaikea uskoa, että kaikki menisi hyvin ilman oireitakin. :)

Uudet olot:

- vauvan selkeät tönäisyt/potkut erityisesti iltaisin minun rauhoittuessa ja liikkeitä erityisesti kuulostellessa
- raskauden edetessä uudenlaiset tunteet ja tilanteet, joita kohtaa ja käsittelee

Neuvolaa ja jumppaa, rv 19+2

Tänään oli pitkästä aikaa neuvola. Edellisen kerran turhauttavat kokemukset oli ensin vähän mielessä, mutta olikin ihan kiva käynti! Neuvolatätikin oli mukava ja rauhallinen. Oli mukavaa että ei puhuttu mitään "turhia" asioita vaan vain tärkeitä juttuja ja saatiin rauhassa kysellä ja kertoa fiiliksistä. 

Pissatestin sain tehtyä, vaikka en muistanukaan viime kerralla saatuja ohjeita. Vessassa oli hyvät ohjeet ja pienen pähkäilyn jälkeen sain tulkittuakin tulokset helposti. Kaikki kunnossa. Puntari yllätti ihan iloisesti ja painoa oli tullut 10 edellisen viikon aikana vain reilut kaksi kiloa. Mun korvaan se kuulostaa aika vähältä. Verenpaineet oli normaalit hyvät. Ja sitten se syke. <3 Syke löytyi heti ja ihmettelinkin ihan, että näinkö helposti se vaan pomppasi sieltä esiin. Kuulemma vahva ja voimakas syke, 142. 

Kohdun kokoa kommentoitiin sanalla "ok" ja "pyöristynyt", ja terveydenhoitaja mainitsi, että annetaan sen kasvaa ts. ei saa pitää kiristäviä vaatteita. En oo mielestäni kyllä enää pitkään aikaan pitänytkään tiukkoja housuja tms, kun en ole pystynyt. Mut kaipa se normaalisti kasvaa, vaikka pieni epävarmuus tulikin mieleen.  Ja pianhan se rakenneultrakin on, niin saa siellä sitten lisää tietoa. 

Sitten käytiin vaan läpi seuraavan neuvolakerran sisältöä. Saatiin täytettäväksi voimavarakyselyt ja ohje täyttää myös terveyskorttia. Mies sai diabetes-lomakkeen ja kuulemma sen pohjalta arvioidaan, olisiko sokerirasitustesti miehelle tarpeen. Neuvola tarjoaa sen tarvittaessa tulevalle isälle. Vaikka olin kirjottanu etukäteen kysymyksiä ylös, en vaan muistanut kysyä omasta sokerirasituskokeesta. Se on luultavasti edessä sitten myöhemmin. Ja myös niistä Kelan asioistahan ensi kerralla sitten jutellaan.

Olin tosi tyytyväinen myös itseeni tänään. Eka työpäivä loman jälkeen meni leppoisasti ja töiden jälkeen menin sinnikkäästi ohjattuun jumppaan. En siis oo käynyt jumpassa koko syksynä, joten se oli ihan saavutus. Varsinkin kun tilannetekijät ei ollu ihan mun puolella. En meinannut millään löytää pukukaapin lukkoa mistään ja bussitkin meni huonosti. Laitoin pyöräilykypärän jo päähän ja aattelin, että jos pyörän rengas ei oliskaan kokonaan rikki niin pääsisin perille vähän pumppailemalla. Mutta eihän se rengas täyttyny ollenkaan ja taas piti arvioida uudestaan. Kävellenkään en olis enää ehtinyt, eikä miehen pyörään ollut avainta. Bussikortti kuitenkin oli taskussa ja vaikka aika kävi vähiin, päätin yrittää viimeisellä mahdollisella bussilla. Juoksin bussilta kuntokeskukselle ja ehdin just hyvin! Onneks kyseiselle tunnille ei ollut tunkua. Jumppa kesti vain 45 min. mikä oli mulle aivan sopiva ja riittävä. Ihana kevyt ja helppo jumppa, jossa osallistujien keski-ikä oli semmoiset 55 vuotta. :)

Tämmöistä tänään.

Potki vaan pieni, äiti ja isi täällä ihastelee liikkeitäsi. Rv 19+0 ja 30 v.

Kirjotan täällä sunnuntai-iltana, mutta taas puolenyön jälkeen. Unirytmit on menny ihan sekaisin nyt lomalla. Ja vaikka nytkin väsyttää, ei vaan malta mennä nukkumaan. 

Kun aamulla herään, on jo rv 19+1. Välillä pitää ihan puhelimen kalenterista tarkastaa, että sanon viikot oikein, kun meinaa mennä niissä ihan sekaisin välillä. Puolivälikin jo lähestyy. Ihan hurjaa.

Parin viime päivän kohokohta on ollut vauvan liikkeiden tunteminen. <3 Perjantai-illasta lähtien liikkeet on tuntunu selvemmin. Perjantai-iltana nukkumaan mennessä mies tunsi liikkeet ensimmäisen kerran. Pieniä tönäisyjä ne on. Ja nyt kun tietää miltä ne tuntuu, niin niitä ei voi enää sekoittaa omaan sykkeeseen tai ruoansulatukseenkaan. Mikään ruoanpala ei kulje mun sisälläni tuolla tavalla, että se tökkää napakasti käteen navan ja alaosaston puolivälissä. Hih. Huomasinkin etsineeni vauvan liikkeitä vähän liian ylhäältä. Aika alhaalla ne tuntuu. Ja sitten just tuossa navan vasemmalla puolella. Lauantainakin liikkeet tuntui ja tänään sunnuntaina tuntui välillä jo ihan seistessäkin. Ihanaa ja ihmeellistä. Täytyy kuitenkin muistutella itselleen, että ei ne välttämättä joka päivä tunnu.

Viime yönä heräsin ahdistavaan oloon. Olin nukkunut selälläni. Oon tähän asti nukkunut sekä selälläni että kyljelläni, mutta en keksi oikein muutakaan syytä öiselle ahdistukselle kuin tuo uniasento. Kuumakin oli, vaikka yleensä nukun paksulla peitolla. Kieltämättä oli kyllä myös hartiat tosi jumissa tuolloin yöllä, hmm.. Kävin vessassa, join vähän vettä ja pyöritin hartioita ja venytin niskaa. Uni tuli uudestaan. Kyljellä nukkuminen on ok, mutta yleensä viihdyn enemmän oikealla kyljelläni. Hammashoitaja sanoi, että se näkyy myös mun leukalihaksista, koska mun leuat kiristyy helposti yöllä siltä puolelta, joka on lähellä tyynyä. Oikeanpuoleinen leukalihas on siis treenatumpi kuin vasen. Hassua.

Tänään multa meni totaalisesti hermot tähän mässäilyyn. Ihan kamalaa ollut tämä porsastelu. Koko syksyn oon huoletta syönyt suklaata ja muita hiilaripitoisia herkkuja, ja sen huomaa kyllä kropassakin, ja puntarissa. Nyt Uudenvuoden aikaan on syöty usein sipsejä ja makeita herkkuja. Ennen raskautta olin aika tarkkanakin syömisien suhteen, ja viime keväänä olin Jutta Gustafsbergin Superdieetilläkin. Jutan ruokavalion jälkeen hillitsin vielä hiilareiden syöntiä, mutta en vältellyt kokonaan. Nyt raskaana en tietenkään voi alkaa noudattaa mitään vähäenergistä tai muuten rajoittavaa ruokavaliota. Silti pitäisi kyllä saada jotain tolkkua tähän syömiseen, että pystyisi terveenä. Pelkään tosi paljon raskausajan diabetestä, joten nyt pitää alkaa toimia että säästyisi siltä. Ellei ole jo liian myöhäistä..

Ja tuo liikkumaan motivoituminen on ollut edelleen vaikeaa. Nyt innostuin kovasti kuntokeskuksen uudesta kevätkauden tuntitarjonnasta, josta löytyy mm. raskaana oleville tarkoitettua lihaskuntojumppaa, muuta kevyttä jumppaa sekä venyttelyjä. Odotan jo innolla, että odottajille suunniteltu jumppa alkaa ja aion käydä siellä säännöllisesti. Ihana olla innostunut. :) Kävelyllä oon silloin tällöin käynyt, mutta enemmänkin voisi. Ja tosiaan se äitiysjooga alkaa reilun viikon päästä. Jee!

Viikonloppu meni enimmäkseen synttäreiden merkeissä. Käväisin myös ystävän luona. <3 Olin tosi otettu, että niin moni kutsutuista tuli synttärijuhliin. Ja kaiken lisäks sain ihania lahjoja, mitä en odottanut yhtään! Ja mulle laulettiin onnittelulaulu! Oon tosi onnellinen kaikista mun ystävistä, sekä lähellä asuvista että kauempana olevista. Tarjosin vierailleni lohisalaattia tee-se-itse-meiningillä eli jokainen sai koota lautaselleen haluamansa tarvikkeet. Jos nyt jotain sattuu kiinnostamaan niin lohi, suolapähkinät, tuore ananas ja feta sopii hyvin yhteen. Nam! Jo varmaan vuosi sitten päätin, että kun täytän pyöreitä, ostan konditoriasta kakun, ja niinpä teinkin sitten. Sekin oli nam. 

Nyt oon virallisesti 30. Ihan hyvältä tuntuu. Ei kriiseilyä, ainakaan vielä. Ihan hyvä ikä, katu-uskottava.

Nyt nukkumaan. Huomenna maanantaina vielä vapaapäivä ja tiistaina töihin. Mutta tiistaina on myös se neuvola, joten lähden töistä aiemmin, ja työt muutenkin on muuttuneet mun elämässä toisarvoisiksi asioiksi, mistä oon tosi onnellinen. Ennen stressasin niistä paljon ja käytin usein vapaa-aikaani työtehtävien valmisteluun kotona. En enää. :)

Onnea, huolta ja sukupuoliasiaa, rv 18+5

Yritän kirjoittaa ytimekkäästi kun on siivottu koko päivä kotia ja väsyttää.

Monenlaista on ollut nyt mielessä. Ensinnäkin mun tärkeä ystävä on saanut ihanan, terveen ja söpön poikavauvan, aivan mahtavaa. <3 Oon älyttömän onnellinen heidän puolesta!

Kun seuraa toisen odotusta läheltä ja näkee, miten onnelliseksi pieni vauva tekee vanhempansa, ei voi olla toivomatta itselle samaa. Niinku useimmat tietää, oon jo pitkään toivonut meillekin tätä vauvaa, mutta varsinkin nyt kun näen ystäväni häkellyttävän onnen, haluan tätä lasta enemmän kuin koskaan.

Toivon, että tää odotusaika menisi nopeasti ja hyvin. Ja samalla tiedän, että kun viikot oikeastikin varmaan vilahtaa nopeasti ohi, jossain vaiheessa varmasti säikähdän ajan kulumista. Huvittaa omat tunnevuoristoradat, kun oon esimerkiks odottanut tän vatsan kasvamista kuin lumiukko talvea, ja sitten kun vatsa vihdoin pullahtaa enemmän esiin (alkuviikolla), niin säikähdänkin, että olenko tosiaan jo nyt näin kankea ja iso. Hih. Tosin eilen ja tänään maha on ollut alkuviikon pullistelun jälkeen taas oma vanha pömppö. En tiedä miksi. Tyhmää. Huolestuttaakin. Minä tyhmä menin nimittäin lukemaan jotain nettikirjotuksia, joissa ihmisiltä oli maha pienentynyt ja oireilut loppuneet ja pikkuinen olikin sitten kuollut. Kamalia asioita ja kamala lukea niistä. Sattumalta siis törmäsin tämmöisiin teksteihin jo muutama viikko sitten, ja ne jäi sitten sieltä näköjään mieleen. Ja kun eilen ja tänään on vatsa ollut muutenkin rauhallisempi: ei jomotuksia tai muljahduksia. Vaikka ei niitä kyllä oikeasti ole muinakaan päivinä kauheasti ollut, alkuviikolla ehkä tunsin enemmän muljahtelua. Mutta luultavasti vain huolehdin turhaan, eikö niin?

Oman ajan ottaminen hektisen joulun jälkeen on ollut yllättävän vaikeaa. Miehen sukulaisia on ollut käymässä pitkän matkan takaa ja on tullut nähtyä heitä tässä muutaman kerran. Uudenvuoden juhlinnat itsessään oli tosi mukavat ja rauhalliset: ystäväpariskunnan kanssa syötiin tortilloja meillä, juteltiin, kateltiin raketit ikkunasta ja aikaisin nukkumaan. Yhtenä päivänä kävin käsihoidossa ja etsiskelemässä itelleni joitain mahaystävällisiä vaatteita. :) Näin myös ystävää, jota olin jo joulun ja Uudenvuoden aikana ehtinyt kaivata. Ja tänään vietiin kuusi pois ja siivottiin koti huomenna vietettäviä synttärijuhlia varten.

Ilmoitin itseni äitiysjoogakurssille, joka alkaa vajaan kahden viikon päästä. Jee! Täytyy varmaan vaan ostaa jonkinlainen jumppa/joogamatto sinne.

Kiva että on pian se neuvola! Toivottavasti vauvalla on kaikki hyvin ja saadaan kuulla sydänäänet. Jännittää. Pelottaakin. Oon niin pitkään kuullut muiden hyviä uutisia ja itsellä ollut huonoa tuuria, että välillä sitä miettii, että kai nyt meilläkin voisi tämä raskaus nyt onnistua, kun kerran muillakin on onnistunut? Miksi meilläkin ei onnistuisi? Kun näin pitkällekin on jo päästy? 

Jotkut sukulaiset on kyselleet, että milloin nähdään vauvan sukupuoli. Ollaan kerrottu, että rakenneultrassa sitten saatetaan saada arvaus. Aluksi ajattelin, että tottakai sitten kerrotaan kaikille, että näyttäiskö hän ehkä tytöltä vai pojalta. Mutta nyt en tiedäkään enää haluanko kertoa. Siis ainakaan silloin heti ultran jälkeen. Voi olla, etten malta olla kertomatta, jos saadaan itse se tietää. Mutta vähän ehkä ärsyttää, kun tiedustellaan sukupuolesta. Tärkeintä on kuitenkin vauvan terveys ja että me saatais hänet tänne maailmaan. Ja jos hän ei ujostele itseään näytellä ultrassa ja ultraaja sen suostuu sanomaan, niin olishan se sukupuoliveikkauskin sitten ihan mukava saada. Tätä jään vielä miettimään. Ja mietin myös sitä, haluanko esim. töissä kertoa työkavereille tämän sukupuoliasian. Aika avoin olen nyt ollut kaikesta, joten ehkä voisin jopa pitää tämän tiedon itselläni. Ainakin jonkin aikaa. Katsotaan.

Niin ja vielä yksi asia tuli mieleen! Ensimmäisen kerran sain tällä viikolla kokea, kun sekä yksi vähän vieraampi työkaveri että eräs sukulainen varoittamatta kävivät mun mahaani käsiksi! Siis tulivat yhtäkkiä koskemaan mun mahaa. Hui ihan säpsähdin ja hämmennyin, kun en osannut odottaa. Mun mielestä olis ihan kiva, että kysyttäisiin vaikka ensin, että "saanko kokeilla". Ja kysyvä saa kyllä aina. :) Tässä linkki saman asian äärelle: http://www.vau.fi/raskaus/Tunteet/Vatsaan-taputtelijat/. Tuossa tekstissä on mukavasti sanottu, että jokainen odottaja saa sanoa, jos joku käpälöi liikaa. Ei tarvitse hyväksyä omaan tilaan "tunkeutumista", ellei se tunnu hyvältä.

Hahhah, ytimekäs kirjoitus, joopa joo. Innostuin taas.

Muoks. Heti kun olin julkaissut tän tekstin ja laitoin käden alavatsalle niin "jumps", mua ihan selvästi tönittiin kädelle. Ja hetken päästä taas. Keskellä alavatsaa, melko alhaalla. En usko ilmavaivoihin, meidän vauva se siellä. <3