maanantai 16. helmikuuta 2015

Töistä ja lapsen hoitoon laittamisesta

En ole kirjoittanut paluusta töihin tai lapsen laittamisesta hoitoon, vaikka olen niitä toki miettinyt, jo ennen lapsen syntymää.

Ensin pari sanaa minun työstä. Olen onnellinen, että minulla on vakituinen työ, johon voin palata hoitovapaan jälkeen. Olen lastentarhanopettaja yksityisessä päiväkodissa. Olen työskennellyt kaiken ikäisten lasten ryhmissä. Eniten ehkä nautin 5-6-vuotiaiden lasten kanssa touhuamisesta, koska heidän kanssaan toiminta on sisällöllisesti monipuolisempaa kuin pienempien kanssa. Toisaalta pienempien lasten ryhmissä on omat hyvät puolensa, esimerkiksi rauhallisempi ja hiljaisempi työympäristö. Opiskelin tälle alalle, koska saan lapsilta niin paljon. Heillä on loistavia juttuja, ideoita, keskusteluja ja mainio avoin elämänasenne. Opin heiltä. Toisaalta olen ylikoulutettu päiväkotityöhön. Tällä hetkellä kuitenkin nautin eniten lasten kanssa tekemisestä.

Vaikka nautin työstäni, se on välillä raskasta. Vaikeaksi sen tekevät esimerkiksi kun säästetään eikä oteta sijaisia, jatkuva joustaminen, lapsia on liikaa aikuisiin nähden, jatkuvat erilaiset sosiaaliset kohtaamiset päivän aikana, meluisuus ja hektinen meno, monien eri asioiden hallinta ja muistaminen yhtäaikaisesti, vähäinen suunnitteluaika, huono palkka työn vastuullisuuteen suhteutettuna sekä se, että ei ehdi tehdä kaikkea mitä omasta mielestä pitäisi ehdottomasti tehdä. Lisäksi koulussa opitut asiat unohtuvat helposti ja olisi tärkeää päästä enemmän koulutuksiin ym. Olen ollut aiemmin tosi väsynytkin työssäni.

Tällä hetkellä en kaipaa töihin yhtään. Olen kotiäitinä ollut onnellisempi kuin koskaan työelämässä. Äitiyslomalle jäätyäni muistan pohtineeni, että millaistakohan tämä on. Että tylsistynkö ja kaipaanko enemmän älyllistä haastetta. En ainakaan vielä. Haluan hoitaa meidän lasta kotona niin kauan kuin se on mahdollista ja tuntuu hyvältä.

Ymmärrän, että moni joutuu vastoin tahtoaan laittamaan pienen lapsensa hoitoon, koska muuta mahdollisuutta ei ole. Rahaa tarvitaan elämiseen ja perheiden tilanteet ovat moninaiset. Minä olen sikäli tosi onnekas, että minun miehellä on vakituinen työ. Onnekas myös siksi, että mies kannustaa minua olemaan kotona pitkään lapsen kanssa. Se on tosi iso juttu, henkinen tuki. Aion siis olla hoitovapaalla nyt ainakin ensi vuoden syksyyn asti. Jatkoa mietitään sitten lähempänä. Sinne on vielä pitkä aika eikä elämästä koskaan tiedä.

Olen nähnyt hyvin erilaisia päiväkotiryhmiä ja niiden työntekijöitä. Siksi olen tosi tarkka, millaiset ihmiset lastani hoitavat. Onneksi olen nähnyt sydämellisiä, empaattisia ja asiantuntevia kasvattajia. Valitettavasti myös liian vaativia ja lapsia kohtaan huonosti käyttäytyviä. Perhepäivähoitoa en meidän lapselle osaa harkita, vaikka tiedän, että joillekin se sopii hyvin. Varsinkin jos on tuttu ja mukava perhepäivähoitaja. Minä kuitenkin koen, että päiväkodissa lapsella on mahdollisuus olla tekemisissä useampien aikuisten kanssa. Siispä vaikka yksi heistä olisi henkisesti epäpätevä, muut mukavat aikuiset voivat korvata tämän. Perhepäivähoitaja on yksin lasten kanssa ja on vaikea tietää, mitä päivän aikana oikeasti tapahtuu. Minusta on myös tärkeää, että lastani hoitavat kasvatusalalle kouluttautuneet ihmiset. Että toiminta on pedagogista, iloista ja lapsia kannustavaa. Että lapselta ei vaadita tyhmiä epäolennaisia asioita tai eletä vanhanaikaisen tai kovin uskonnollisen tapakulttuurin mukaan.

Todennäköisesti jossain vaiheessa meidänkin tyttö menee sitten päiväkotiin. Uskon, että sitten kun se aika koittaa, se on varmasti ihan hyvä juttu tytölle. Esimerkiksi sosiaalisten suhteiden harjoittelu on helppoa päiväkodissa. Hieman isommat lapset usein myös kaipaavat enemmän kavereita ja monipuolista leikkiä ja toimintaa. Luulen, että yleisesti ottaen kaikenikäiset lapset voivat viihtyä päiväkodissa hyvin. Kunhan pääsevät alkuun ja siellä on kivat aikuiset. Toisaalta kuten sanoin, minulla ei ole kiire laittaa meidän tyttöä hoitoon. Siellä kyllä ehtii olla isompanakin. Alle 3-vuotiaalle riittää mielestäni aivan hyvin kotiympäristö ja sosiaaliseksi elämäksi perhetuttavat. Jos se vain on perheelle mahdollista. Ja täytyy muistaa, että päiväkotien lisäksi on olemassa tietenkin myös paljon kerhotoimintaa lapsille. Nekin ovat hyvä vaihtoehto, jos lapsella ei ole kokopäiväisen hoidon tarvetta.

Tästä tuli vielä mieleeni, että minun mielestä vauvat ja taaperot eivät tarvitse vauvauintia, vauvamuskaria, vauvajumppaa, vauvakerhoa tai vauvakinoa kehittyäkseen sosiaalisiksi ja taitaviksi toimijoiksi. Edellä mainitut aktiviteetit ovat enemmänkin kotiäitien ja -isien iloksi, eikä siinä ole mitään pahaa, jos jotain tällaista harrastaa vauvan kanssa. Olisi kuitenkin tärkeä muistaa, että vauvan kehityksen takia ei tarvitse mennä mihinkään vauvatoimintaan mukaan vaan kotona oleminen ja hiekkalaatikkokaverit riittävät vauvalle ja taaperolle aivan hyvin. Tämä on minun mielipide. Ja noista isompienkin lasten harrastuksista on pakko mainita, että päiväkoti-ikäinen lapsihan ei oikeasti tarvitse mitään harrastuksia! Päiväkodissa tai hoidossa oleminen riittää toiminnaksi ja lepoakin tarvitaan. Eskarilainen ja koululainen voivat kaivata jo jotain omaa harrastusta, mutta siinäkin on tärkeä kuunnella lapsen omaa toivetta ja pitää harrastusmäärät kohtuullisina. Perheen yhteinenkin aika on tärkeää. Hienoa tietysti olisi, jos lapsi oppisi itse pohtimaan, millaisesta tekemisestä tykkää tai millaisia erityistaitoja haluaa oppia.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti