On puhuttu miehen kanssa siis unikoulusta ja sovittu jo päivä, milloin aloitetaan. Kirjoitan siitä sitten kuulumisia. On päätetty, että lopetetaan yösyötöt sitten kerralla, selvyyden vuoksi. Niin kauan on nyt ollut itselläkin jotenkin sekava olo, kun on yritetty tassutella ja sylitellä ja tarvittaessa syöttää ja välillä nostettu vauvaa omaan pinnasänkyynsä ja välillä annettu nukkua meidän vieressä. Nyt on aika tehdä selvät sävelet. Ihan vauvankin takia.
Toissapäivänä lueskelin taas kerran neuvolan esitettä unikoulusta ja siellä luki lause, että "imettävän äidin on syytä valmistautua henkisesti yöimetyksen lopettamiseen". Kaiken muun pystyin lukemaan helposti läpi, mutta tuohon lauseeseen jäin kiinni. Jouduin lukemaan sitä monta kertaa. Tiedän ja tunnustan, että luultavasti minä itse olen ollut syynä meidän vauvan moniin yöheräilyihin ja opettanut hänet niihin tarjoamalla aina tissiä, pieneenkin itkuun. Toisaalta olen ylpeä ja onnellinen, että meidän vauva on saanut kokea niin paljon tissiturvaa elämänsä alkuhetkistä saakka. Hoitaessani lastentarhanopettajana alle 3-vuotiaita lapsia koin olevani erittäin johdonmukainen ja selkeä aikuinen, myös uniasioissa. Jaksoin esimerkiksi tassutella ja silitellä 1-vuotiasta lasta vaikka puolitoista tuntia, että hän nukahtaa. Jostain syystä oman lapsen kohdalla selkeät toimintamallit ovat olleet vaikeampia keksiä, päättää ja toteuttaa. Ehkä olen ollut väsynyt ja se on hämärtänyt ajatteluani. Ja toki äidin hormonit ja muutkin vaikuttavat varmasti.
No mutta siis toissapäivänä luettuani illalla uniopasta en voinut millään estää kyyneliä. Vauva nukkui minun vieressä tissillä, katselin häntä ja mietin, että pian nämä yhteiset, kahdenkeskiset, arvokkaat, ainutlaatuiset hetket on ohitse. Vauva oli niin käsittämättömän suloinen ja söpö. Piti kättä minun rinnalla ja oli niin tyytyväisen näköinen nukkuessaan. Kävin jo mielessäni läpi, että entä jos ei pidetäkään unikoulua vielä ja jaksaisinko kuitenkin vielä yöimetyksiä. Heh. Haikeaa ja surullista. Silti järjellä ajateltuna tiesin, että unikoulu on käytävä läpi. Unioppaassakin luki kannustavasti, että unikoulu on myös lapsen etu. Siihen asiaan olen tarttunut mielessäni. Koen tärkeänä, että meidänkin vauva alkaisi nukkua pitempiä pätkiä. Hyvä uni on kuitenkin niin olennainen osa terveyttä, aikuisillakin. Tämä ajatus lohduttaa minua yöimetyksen loppuessa. Samoin se, että päiväimetystä voin jatkaa niin kauan kuin maitoa ja lapsen tahtoa riittää. Ja on muitakin tapoja olla lähekkäin vauvan kanssa.
Vähän samanlaista haikeutta tunsin, kun vauvalle tulivat ensimmäiset hampaat. Ehkä se on sen ymmärtämistä, että meidän vauva kasvaa. Hän ei ole enää se pieni hampaaton nyytti, vaan tomera ja touhukas pikkuneiti. Pieni tyttövauva, joka oppii koko ajan niin valtavasti kaikkea uutta. Puuhastelee, leikkii ja höpöttää. On ihanaa, kun vauva oppii ja kehittyy. Samalla se on silti haikeaa.
Niin samoja fiiliksiä koettiin täällä joulun tienoilla! Meillä siis isä toteutti mukaeltun tassutusunikoulun kun vauva 9kk heräili 20min-1,5h välein ja tätä oli jatkunut jo monen monta kuukautta. Muistan itse laskeneeni öitä unikoulun alkamiseen ja itkeneeni iltaisin ja öisinkin sitä, että kohta tämä tissittely ja läheisyys loppuu. Kai siinä oli jotain sellaista, että tietyllä tapaa koin itseni tarpeettomaksi..tai että minä olenkin korvattavissa! Taisin ensimmäisenä iltana itkeä lähes yhtä paljon kuin vauva isän sylissä, mutta toisena iltana osasin jo nauttia omasta ajasta.
VastaaPoistaNyt kun tyttö 11kk nukkuu yöt läpeensä (muutama itkahdus yössä, joihin ei tarvitse yleensä reagoida), ovat päivät erilaisempia sillä tyttö jaksaa olla ihan eri tavalla valveillakin, toki ikääkin on jo enemmän. Läheisyyttä tankataan valveilla ollessa ja sylitellään joinain päivinä ihan tositosi paljon. Nykyään tyttö on niin iloinen herätessään (eikä väsynyt tiheästä heräilystä) ja halaa ja pussaa heti aamusta alkaen, se on sitä erilaista läheisyyttä nyt<3 nyt vauva käy rinnalla n 4-6kertaa päivässä, mutta maito on vähentynyt huomattavasti kun yöimetykset jäi pois.
Olen itsekin huomannut, että pk:ssa lapsille oli paljon helpompi olla tiukempi ja johdonmukaisempi kuin omalle kultamussukalle jota haluaisi varjella itkemiseltä viimeiseen asti (näin kärjistetysti). Kun unikoulun jälkeen ilta- ja yövuorot siirtyivät minulle, jännäsin sitä, että mitä jos "repsahdan" ja annankin tissiä kun en kestä pienen hätää tai olen niin väsynyt etten jaksa tassutella. Tsemppasin itselleni tavallaan "ammattivaihteen" päälle ja yritin unohtaa tunteet. Hoin itselleni, että näin on lapselle parasta ja vanhemille myös ja minun täytyy pystyä olemaan johdonmukainen, koska sitä kautta lapsi saa myös turvan. Joinain iltoina nukutus menee ihan hyvin, mutta toisinaan joudun itsenäni tästä vielä muistuttamaan..Illat ovat tytön kannalta edelleen aika itkuisia, mutta eiköhän sekin tässä ajan myötä muutu.
Hups, tulipa pitkä kommentti!:P
Tsemppiä sinne!
-Kaima lto
Hih, kiitos pitkästä ja kivasta kommentista! Minäkin jo laskenut päiviä unikoulun alkamiseen ja odotan sitä kovasti. Mielenkiinnollakin, että miten se lähtee menemään. Mutta haikeudellakin. Mietinkin silloin yksi ilta suruissani, että olen sitten ihan tarpeeton vauvalle öisin, nimenomaan että hän ei tarvitsekaan ja kaipaakaan minua jatkuvasti. Hih, vaikka sehän olisi nimenomaan tavoitteenakin. Ja ihanaakin se oikeasti olisi, kun saisi lisää omaa aikaa ja yöimetysten jäätyä vähän vapauttakin enemmän. Ja ainakin unta.
PoistaMinäkin olen miettinyt, että miten me tehtäisiin unikoulussa, että pitäisikö mies sen kokonaan, vai pidetäänkö yhdessä. Minullekin kun on kauhean vaikea olla lohduttamatta vauvaa kun hän itkee. Ja mietin, että jaksaako mies yksin useamman yön putkeen. Ja että häiriintyykö unikoulu ja sekoittaako vauvaa, jos välillä lohduttaa äiti ja välillä isä. Ja tuoksuuko minun maito liikaa. Täytyy vielä miettiä tuota.
Aivan mahtava kuulla noin kannustavia unikoulutuloksia kuin teillä! =) Hienoa varmasti nähdä lapsen virkeys ja onnellisuus päivisin.
Heh hauska että sanoit tuosta "ammattivaiheesta", sillä minäkin olen yrittänyt sitä saada välillä päälle, etten olisi niin herkkä nostamaan vauvaa pois sängystä ym.
Uskon, että saadaan kyllä varmaan ihan hyviä tuloksia unikoulusta, kunhan jaksetaan vain tsempata alussa. Meidän tytön tuntien, vastareaktio voi olla voimakas, mutta toisaalta tyttö voi myös yllättää. Eikä varmaan kannatakaan liikaa spekuloida, että meneekö unikouluoppi helposti perille vai ei, sittenhän sen näkee. =)
Kiitos tsempeistä! Jotenkin helpottaakin kun on tehnyt vihdoin päätöksen unikoulusta.
<3
Moi. Täällä kaksi yötä vietetty ilman rintaa. Poika 10kk. Edelleen imetän päivisin. Meillä on molemmat isä ja äiti lohduttaneet poikaa öisin. Minulla on miehen paita päällä, jos vaikka tuoksuisi vähemmän maito. Ensimmäisenä yönä meni tosi rauhallisesti, mutta viime yönä itkeskeltiin noin tunti. Yöllä on kyllä tarjottu syliä ja vieressä oloa, lähinnä tässä nyt vain halutaan lapsen yöimetykset loppumaan. Tietty voi olla että alkaa sitten seuraavaksi vaatimaan sitä syliä... Tsemppiä teille ja kiitos blogistasi. Kirjoitat hyvin :) Maija
VastaaPoistaMoi ja kiitos että jaoit kokemuksesi! Kiva kuulla miten muut tekevät. Kyllä minäkin kallistun siihen, että haluan olla mukana lohduttamisessa. Mielessä on vähän sekin, että kun meidän vauva välillä päivisinkin kaipaa minua, jos menen pois näkyvistä. Ehkä siis jonkinlaista eroahdistuskauttakin eletään. Hyvä idea tuo miehen paita! Mekin syliä ja silitystä ja vieressä olemista aiotaan tarjota ainakin näin alkuun. Omaan sänkyynkin kyllä yritetään nukuttaa niin kuin on tähänkin asti tehty, silittelemällä ym. mutta syliäkin saa. Voihan olla, että vauva jatkaa heräilyjä unikoulusta huolimatta ja todennäköistähän se onkin, mutta tarkoituksena meilläkin, että oppii nukahtamaan jotenkin muuten kuin rinnalle.
PoistaKiitos tsempistä ja paljon paljon sitä samaa teillekin! =)