Eheh. Täällä taas nämä iänikuiset teemat. Melkein nolottaa, että aina käy näin. Toisaalta ihan sama: aina voi vieroittaa itsensä uudelleen. Siis sokerista. Vaikka tietenkin olisi ihana, että nämä jutut olisi hanskassa muutenkin, ilman vaivannäköä.
Eilen illalla sanoin miehen syödessä meidän yhteisen jäätelöpaketin jämiä, että "ajattele, muiden ihmisten elämä ei pyöri herkkujen ympärillä, että niillä on kaikkea muutakin elämässä". Heh, niin. Oltiin just aiemmin iltapäivällä oltu synttärijuhlissa ja syöty sielläkin taas ihania herkkuja. Ja silti oltiin molemmat illan aikana tuon jätskipaketin kimpussa.
Meidän molempien herkuttelut on menny taas ihan överiksi. Isyysloma oli sokerihiirien juhla-aikaa. Yhteisiä teehetkiä karkkipussin, erilaisten pullien ja jäätelöiden seurassa, rentoutuessa.
Onhan me yritetty olla ilman. Homman on vesittänyt joko se, että vierasvarat on menneetkin heikkona hetkenä omaan suuhun tai se, että mies on syönyt töissä toisten tarjoamia lomapullia ja minäkään en ole sitten malttanut olla ilman. Tai se, että on ihan vain kamalasti tehnyt mieli ruoan jälkeen jotain makeaa. Tai että toinen meistä on tuonut itselleen kaupasta jotain ja sitten toinenkin tietysti siitä ottaa.
Eilen puhuttiin pitkästä aikaa kunnolla tästä. Tehtiin yhteinen, yksityiskohtainen suunnitelma. Suunnitelma siitä, mihin lykätään meidän kaapeissa olevat herkut. Suunnitelma, montako joulutorttua ja työpaikan pullaa saadaan syödä ennen joulua. Suunnitelma vierasvaroista: niitä ei osteta. Suunnitelma vaikeiden hetkien varalta: hyvä ruoka ja silloin tällöin suolaiset herkut. Siinä se. Me molemmat valittiin omat sokeriherkkuhetkemme: minä siis noita joulutorttuja ja itse leivottuja pipareita. Mies valitsi työpaikan herkut. Muutama sellainen sallitaan, muita ei. Ei ennen joulua. Siinäpä vasta suunnitelma! Kunnianhimoinen, mutta toteutettavissa. Ja mikä parasta, yhdessä.
Toivon, että jouluna maitosuklaa maistuisi liian makealta. Se olisi yksi merkki onnistumisesta.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste äidin sokerilakko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste äidin sokerilakko. Näytä kaikki tekstit
maanantai 31. lokakuuta 2016
perjantai 6. helmikuuta 2015
Lite-kuulumisia
Lite-kuntoiluohjelmaa on nyt takana nelisen viikkoa ja kuusi vielä edessä. Olen ollut tosi tyytyväinen tähän Fitfarmin In Shape-kuntokuuriin ja ruokavalioon. Ohjeet on olleet selkeät ja foorumeilta on saanut tosi hyvin vastauksia, tukea, kannustusta ja tarkennuksia. Vähän ehkä harmittaa, että olen lipsunut kuntoiluista jonkin verran. Olen keskittynyt niin paljon ruokavalion noudattamiseen, että olen jotenkin unohtanut, että pitäisi jumpatakin! Kuntosalilla olen kyllä päässyt käymään pari kertaa viikossa, mikä on minulle jo tosi kivasti. Toki kolmekin kertaa viikossa tekisi hyvää tälle kropalle. ;) Mutta kaikki tämä on plussaa tietenkin aiempaan verrattuna! Ja maltti on valttia tässäkin asiassa.
Valitettavasti en voi kertoa tästä kovin yksityiskohtaisesti, koska Fitfarmin säännöt luonnollisesti kieltävät heidän ohjeidensa julkaisemisen ja levittämisen. Yleisellä tasolla kerron siis.
Syömiset on olleet melko helppoja. Olen oppinut tekemään hyviä ruokia sallituista ruoka-aineista ja saanut ateriarytmin kohdalleen. Ainakin naposteluun tämä on auttanut. Nälkäkään ei ole ollut kertaakaan. Vaikeaa on ollut, jos ruokarytmi on jostain syystä mennyt sekaisin tai jos aterioita on jäänyt vajaiksi. Onkin tärkeää, että jokaisella aterialla on sopivasti hiilareita, proteiineja ja rasvoja. Keho toimii ja rasva palaa.
Olen melko tiukka itselleni ruokavalion suhteen. Minulle toimii hyvin tällainen, että joku muu antaa minulle tarkat ruokailuohjeet. Toisaalta on myös tärkeä oppia joustamaan ja koostamaan terveellisiä aterioita yllättävissä tilanteissa. Kun nyt saa hyvän ruokailumallin, niin siitä on helpompi pitää kiinni sitten tämän ohjelman jälkeenkin. Lipsahduksiakin on sattunut, mutta en ole jäänyt niitä märehtimään kovin pitkäksi aikaa. Tärkeämpää on ehkä pohtia, miksi on lipsunut ja korjaamaan asia ensi kerralla.
Tykkään hyvästä ruoasta ja erityisesti leipomisesta. Aion leipoa myös jatkossa ja herkutella. Mutta aivan ihanaa, kun olen nyt päässyt sokerikoukusta irti! Nyt pienikin makea maistuu eri tavalla kuin ennen. Enkä haluaisi tulla sokeririippuvaiseksi uudelleen. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että joka päivä ei voi syödä makeaa jatkossakaan.
Painoa putosi tämän ohjelman alussa nopeasti 1,5 kg: nesteitä. Tällä hetkellä painoa on pudonnut yhteensä noin 3,5 kg ja vaatteet menevät selvästi helpommin päälle. Sellainenkin imetyspaita, joka oli pitkään vähän tiukka, mahtuu nyt päälle vaivatta. Se on loistavaa! Tämä ei siis ole laihdutuskuuri, vaan tavoitteena on kiinteytyä, saada lihaksia ja pudottaa korkeintaan muutama kilo.
Painonpudotustakin hienompi asia on ollut, että olen tuntenut itseni pirteäksi ja energiseksi jo heti ensimmäisestä viikosta asti. Olen jaksanut puuhastella aiempaa enemmän, leikkiä vauvan kanssa, imuroida ja siivota paremmin kuin ennen, olla iloisempikin. Uskomatonta, miten suuri vaikutus ruokavaliolla on. Olen sen kyllä tiennyt jo aiemminkin, mutta aina se jaksaa ihmetyttää, kun sen vaikutuksen huomaa niin selvästi omassa kehossa, jaksamisessa ja fiiliksessä.
Vielä on tätä jäljellä mukavasti. Vielä olisi aikaa petrata kuntoilun suhteen. Ulkoillakin pitäisi enemmän, ja haluaisinkin. Jos tulisi tällaisia aurinkoisia talvipäiviä kuin tänään, niin mikäs sen parempaa kuin vaunulenkki. Lumipyryyn toisaalta ei jaksa lähteä kovin usein.
Näillä fiiliksillä jatketaan. :)
Valitettavasti en voi kertoa tästä kovin yksityiskohtaisesti, koska Fitfarmin säännöt luonnollisesti kieltävät heidän ohjeidensa julkaisemisen ja levittämisen. Yleisellä tasolla kerron siis.
Syömiset on olleet melko helppoja. Olen oppinut tekemään hyviä ruokia sallituista ruoka-aineista ja saanut ateriarytmin kohdalleen. Ainakin naposteluun tämä on auttanut. Nälkäkään ei ole ollut kertaakaan. Vaikeaa on ollut, jos ruokarytmi on jostain syystä mennyt sekaisin tai jos aterioita on jäänyt vajaiksi. Onkin tärkeää, että jokaisella aterialla on sopivasti hiilareita, proteiineja ja rasvoja. Keho toimii ja rasva palaa.
Olen melko tiukka itselleni ruokavalion suhteen. Minulle toimii hyvin tällainen, että joku muu antaa minulle tarkat ruokailuohjeet. Toisaalta on myös tärkeä oppia joustamaan ja koostamaan terveellisiä aterioita yllättävissä tilanteissa. Kun nyt saa hyvän ruokailumallin, niin siitä on helpompi pitää kiinni sitten tämän ohjelman jälkeenkin. Lipsahduksiakin on sattunut, mutta en ole jäänyt niitä märehtimään kovin pitkäksi aikaa. Tärkeämpää on ehkä pohtia, miksi on lipsunut ja korjaamaan asia ensi kerralla.
Tykkään hyvästä ruoasta ja erityisesti leipomisesta. Aion leipoa myös jatkossa ja herkutella. Mutta aivan ihanaa, kun olen nyt päässyt sokerikoukusta irti! Nyt pienikin makea maistuu eri tavalla kuin ennen. Enkä haluaisi tulla sokeririippuvaiseksi uudelleen. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että joka päivä ei voi syödä makeaa jatkossakaan.
Painoa putosi tämän ohjelman alussa nopeasti 1,5 kg: nesteitä. Tällä hetkellä painoa on pudonnut yhteensä noin 3,5 kg ja vaatteet menevät selvästi helpommin päälle. Sellainenkin imetyspaita, joka oli pitkään vähän tiukka, mahtuu nyt päälle vaivatta. Se on loistavaa! Tämä ei siis ole laihdutuskuuri, vaan tavoitteena on kiinteytyä, saada lihaksia ja pudottaa korkeintaan muutama kilo.
Painonpudotustakin hienompi asia on ollut, että olen tuntenut itseni pirteäksi ja energiseksi jo heti ensimmäisestä viikosta asti. Olen jaksanut puuhastella aiempaa enemmän, leikkiä vauvan kanssa, imuroida ja siivota paremmin kuin ennen, olla iloisempikin. Uskomatonta, miten suuri vaikutus ruokavaliolla on. Olen sen kyllä tiennyt jo aiemminkin, mutta aina se jaksaa ihmetyttää, kun sen vaikutuksen huomaa niin selvästi omassa kehossa, jaksamisessa ja fiiliksessä.
Vielä on tätä jäljellä mukavasti. Vielä olisi aikaa petrata kuntoilun suhteen. Ulkoillakin pitäisi enemmän, ja haluaisinkin. Jos tulisi tällaisia aurinkoisia talvipäiviä kuin tänään, niin mikäs sen parempaa kuin vaunulenkki. Lumipyryyn toisaalta ei jaksa lähteä kovin usein.
Näillä fiiliksillä jatketaan. :)
sunnuntai 21. syyskuuta 2014
Tylsyyttä ja iloja
Täällä ollaan, onpa taas kestänyt viime postauksesta! Sille on syynä yksinkertaisesti vain se, että vauva on nukkunut vähemmän päivisin. Hänen ollessa hereillä en ole malttanut näpytellä konetta, kun muutenkin räplään puhelinta liikaa vauvan aikana. On tuntunut nyt tärkeältä vain olla vauvan kanssa, leikkiä ja jutella. Vauva onkin oppinut nyt juttelemaan aivan uudella tavalla. Ennen niin yleistä kurkkuärrää hän ei enää sano kovinkaan usein, vaan tilalle on tulleet pitkät vokaalihuutelut, esim. "äööööööööääääää", "hööööööääääää". Välillä matalalta, välillä kiekaisee korkealta. Ihanaa kuultavaa. Vauva näyttää nauttivan omasta äänestään ja ääntelee ihan vain kuunnellakseen sitä. Selittää myös meille pitkiä pätkiä, monta minuuttia putkeen, kovalla äänellä, kuin kertoen oikeasti jotain juttua. Kuuntelee kun hänelle puhutaan ja taas jatkaa omaa asiaansa. Heh. Juttelut alkavat aina heti aamulla kun näkee minun heränneen. Niin rakas vauva. <3
Yritin viikolla kirjoittaa tänne edellisestä viikonlopusta, kun mies oli kipeänä ja hoidin vauvaa yksin. En saanut kuitenkaan tekstiä koskaan valmiiksi. Silloin olin mummulan vierailua lukuunottamatta monta päivää putkeen vain kotona. Meinasi alkaa jo seinät kaatua päälle. Ei jaksanut eikä huvittanut lähteä vauvankaan kanssa mihinkään ja mieskin oli sen verran flunssainen ettei hän jaksanut hoitaa vauvaa yksin. Apea mieli ja tylsää. Maanantaina helpotti, kun mieskin oli jo työkunnossa ja käytiin vauvan kanssa autolla vauvajumpassa. Itse jumpassa oli aiempaa vähemmän väkeä, mikä oli mukavaa. Vauvakin jaksoi hyvin melkein loppuun asti ja katseli kiinnostuneena muita vauvoja. Ja paras juttu oli mennä autolla. Pienen matkan jouduin raahaamaan vauvelia kantokopassa pysäköintialueelta jumppapaikalle, mutta ihan hyvin jaksoin. Oli myös kätevää kun vauvan sai vietyä kantokopassa ihan jumppasaliin asti. Tiistaina kävi ihana ystävä kylässä ja keskiviikkona kävin itse nopeasti kaupungilla vauvan kanssa. Viikonlopun alakuloista ei näkynyt enää merkkiäkään.
Viikko sitten olin aika väsynytkin. Vauva oli nukkunut sekalaisesti jo noin viikon, rotarokotteesta asti. Pyörinyt, ähkinyt, kaivannut lohtua. Maha oli kipeä, aluksi ehkä rokotteesta ja myöhemmin minun syömisistä, ehkäpä soijasuikaleista joita söin aika paljon monena päivänä putkeen. Öisin minä olin aivan naatti ja nukahtelin aina yösyötöillä. Heräsin aina parin tunnin päästä ahtaasta vauvan ja miehen välistä jostain ihmeasennosta. Siirsin rättiväsyneenä vauvan omaan sänkyynsä ja puolen tunnin päästä heräsin siihen, että vauva kitisee ja itkeskelee. Ei muuta kuin takaisin viereen ja sama homma alusta. Jossain vaiheessa aamuyötä aina luovutin ja jätin vauvan nukkumaan viereeni. Vauva myös pyöriskeli erityisen paljon aamuyöstä minun vieressä, jolloin minä en tietenkään nukkunut kuin pienissä pätkissä. Heräämisiä oli parhaimmillaan tunnin välein koko yön. Ja syötöt kesti pitkään kun vauva halusi nukkua tissillä.
Nukkuvan vauvan tissin kaipuu on toki ollut varmasti omaakin syytä, ainakin osittain, kun olen nukuttanut vauvaa iltaisin tissille. Jostain syystä on lipsuttu siihen, että minä nukutan vauvan yksin illalla. Ja koska en jaksa yksin kanniskella vauvaa pitkään, on ollut helpompi antaa nukahtaa rinnalle. Nyt kun on tajuttu tämä, mies on auttanut taas enemmän iltaisin. Muuten minua ei haittaisi yhtään nukuttaa vauva tissi suuhun, mutta niinä iltoina vauva on nukkunut yleensä aika huonosti. Saattanut nopeasti laittaa silmät kiinni ja vaipua kevyeen uneen, mutta heti kun olen irrottautunut ;) niin vaavi on herännyt hamuamaan ja etsimään tissiä puolihädissään. Eli käytännössä olen viettänyt iltani makuuhuoneessa, kaksikin tuntia kerrallaan. Tylsää. Toisaalta olen ajatellut, että jos vauvalla onkin nyt se tehoimun aika, niin senkään takia en ole halunnut tissiaikaa rajoittaa. Tai joku muu hellyysvaje, kun oppii kokoajan kaikkea uutta ja on niin aktiivinen päivisin. Muutenkin suhtaudun tuohon syöttämiseen nykyään aika rennosti. En enää mieti, montako kertaa syötän ja missä välissä. Syötän kun vauva tuntuu sitä kaipaavan.
Mutta nyt loppuviikolla on siis mennyt jo vähän paremmin. Viime yönä vauva nukkui yöllä putkeen pitkästä aikaa (jopa) 3,5 tuntia. Heh. Hassua miten nuo vaihtelee, kun muutama viikko sitten vauva nukkui neljästä viiteenkin tuntia putkeen aika säännöllisesti joka yö.
Tällä viikolla päiväunetkin on olleet lyhyitä. Tavaksi on tullut aamuherätys 7.30 sekä puolen tunnin aamu-unet vaunuissa parvekkeella aika tarkalleen klo 9.30-10. Seuraavat unet n. klo 11 alkaen. Jos laitan parvekkeelle, nukkuu 45 minuuttia. Jos kävelylle, pääsee yleensä unijakson yli ja nukkuu pari tuntia. Olen muutamana päivänä nukuttanut tuolloin parvekkeelle ja puolen tunnin päästä lähtenyt kävelylle. Ei ole tarvinnut itse kävellä niin pitkään. Jotenkin niin laiskottanut nyt tuon kävelynkin suhteen. Iltapäivällä nukkuu n. klo 15 aikaan 45 minuutin unet ja yleensä vielä 17 jälkeen 45 minuutin unet. Sitten iltapesuille klo 19 maissa ja nukahtaa yöunille 19.30/20 maissa. Päivät ovat siis melko repaleisia, kun pitkiä yhtäjaksoisia päikkäreitä ei ole.
Ehkä lyhyiden päikkäreiden takia tuntui viime viikolla vähän vaikealta lähteä vauvan kanssa mihinkään. Vauva ei ole kovin hyvä viihtymään vaunuissa hereillä. Toisaalta kun nyt loppuviikolla tajusin, että kävelylenkillä vauva kuitenkin nukkuu pidempään, tuokin ongelma taas poistui. Ja kyllähän vauvan kantaa vaikka sylissä bussiin ja kotiin, jos on ihan pakko. Jos vaan jaksaisi käydä vaunulenkillä enemmän... plääh.
Nyt on saatu käyttöön mummun tekemät ihanat villahousut ja villatakki. Ne on olleet aamuisin ihan tarpeen windfleece-puvun alla. Jännittää vähän viileät ilmat, että miten osaa pukea vauvaa sopivasti. Makuupussi meillä ei ole vielä käytössä vaunuissa, vaan vaunujen pohjalla on Lindexin ohut sirkuskuvioinen viltti. Toinen asia on sitten tuo autolla lähteminen. Että mitä pukee autoon, kun vauva käväisee kuitenkin ulkonakin. Eilen laitettiin villa-asu autoon ja luulin että paistuu, mutta olikin ok, tosin ei ollut kovin pitkä automatka. Meillä ei ole mitään hupparia tms. vauvalle. Usein vauvan jaloilla on viltti matkalla autoon. Jos aurinko paistaa, se lämmittää autoakin vielä mukavasti eikä mitään muita housuja tarvita sisähousujen päälle. Mutta onhan tuo sellaista värkkäilemistä kun puetaan autoreissua varten.
Kävin tällä viikolla syömässä hyvän ystävän kanssa minun suosikkiravintolassa. Mies hoiti vauvaa. Oli ihanaa ja rentouttavaa istua rauhassa ja herkutella hyvällä ruoalla sekä puhua muustakin kuin vauvasta. Ne bataattiranskalaiset, ah. :) Sokerilakko on pitänyt, vaikka on ollut tosi vaikeaa viimeinen viikko. Tylsistyneenä ja väsyneenä olisi niin ihana herkutella vaikka jätskillä tai pullakahvilla. Vaikeuden laukaisi S-marketin uunituoreiden voisilmäpullien huumaava tuoksu. Sen jälkeen on selvästi ollut vaikeampaa ja olen ajatellut herkkuja aika paljon. Ensi arkiviikon haluaisin vielä olla täysin ilman karkkeja ja jätskejä ja pullia. Keksejä ei onneksi tee enää mieli!
Vaikka olen ollut nyt kaksi viikkoa ilman karkkeja ym. niin paino ei ole kyllä mihinkään laskenut. Usein ruokaherkuttelupäivän (pitsaa tai hampparia tai muuta ruokaa paljon) jälkeen paino on heilahtanut alaspäin. Se on ollut jännä. Välillä olenkin miettinyt, että entä jos keho onkin säästöliekillä. En tiedä uskoisinko, kun olen syönyt nyt kuitenkin ihan hyvin. Toisaalta kulutuskin on tietysti varmaan aika pientä nyt, imetyksestä huolimatta, varsinkin kun olen ollut niin laiska vaunulenkkeilijä. Ei suurempaa stressiä. Vähän toki mietityttää ja ärsyttää nämä viimeiset raskauskilot. Puntari tuntuu jämähtäneen paikoilleen.
Mutta nyt on minun lounasaika. Vauva heräsi äsken 35 minuutin aamu-uniltaan, jotka nukkui hieman tavallista myöhemmin. Tälle päivälle ei ole mitään erityistä ohjelmaa. Eilen kävi miehen isä puolisoineen sekä vauvan täti. Oli mukavaa. Ja tällä kertaa muistin antaa heille käteen vieraskirjankin. Ajeltiin myös vauvan isomummin luona ja itkuhälytintä etsimässä (ei löydetty sellaista jonka olisin kelpuuttanut, heh, täytyy netistä katsella). Mutta nyt sitä lounasta.
Yritin viikolla kirjoittaa tänne edellisestä viikonlopusta, kun mies oli kipeänä ja hoidin vauvaa yksin. En saanut kuitenkaan tekstiä koskaan valmiiksi. Silloin olin mummulan vierailua lukuunottamatta monta päivää putkeen vain kotona. Meinasi alkaa jo seinät kaatua päälle. Ei jaksanut eikä huvittanut lähteä vauvankaan kanssa mihinkään ja mieskin oli sen verran flunssainen ettei hän jaksanut hoitaa vauvaa yksin. Apea mieli ja tylsää. Maanantaina helpotti, kun mieskin oli jo työkunnossa ja käytiin vauvan kanssa autolla vauvajumpassa. Itse jumpassa oli aiempaa vähemmän väkeä, mikä oli mukavaa. Vauvakin jaksoi hyvin melkein loppuun asti ja katseli kiinnostuneena muita vauvoja. Ja paras juttu oli mennä autolla. Pienen matkan jouduin raahaamaan vauvelia kantokopassa pysäköintialueelta jumppapaikalle, mutta ihan hyvin jaksoin. Oli myös kätevää kun vauvan sai vietyä kantokopassa ihan jumppasaliin asti. Tiistaina kävi ihana ystävä kylässä ja keskiviikkona kävin itse nopeasti kaupungilla vauvan kanssa. Viikonlopun alakuloista ei näkynyt enää merkkiäkään.
Viikko sitten olin aika väsynytkin. Vauva oli nukkunut sekalaisesti jo noin viikon, rotarokotteesta asti. Pyörinyt, ähkinyt, kaivannut lohtua. Maha oli kipeä, aluksi ehkä rokotteesta ja myöhemmin minun syömisistä, ehkäpä soijasuikaleista joita söin aika paljon monena päivänä putkeen. Öisin minä olin aivan naatti ja nukahtelin aina yösyötöillä. Heräsin aina parin tunnin päästä ahtaasta vauvan ja miehen välistä jostain ihmeasennosta. Siirsin rättiväsyneenä vauvan omaan sänkyynsä ja puolen tunnin päästä heräsin siihen, että vauva kitisee ja itkeskelee. Ei muuta kuin takaisin viereen ja sama homma alusta. Jossain vaiheessa aamuyötä aina luovutin ja jätin vauvan nukkumaan viereeni. Vauva myös pyöriskeli erityisen paljon aamuyöstä minun vieressä, jolloin minä en tietenkään nukkunut kuin pienissä pätkissä. Heräämisiä oli parhaimmillaan tunnin välein koko yön. Ja syötöt kesti pitkään kun vauva halusi nukkua tissillä.
Nukkuvan vauvan tissin kaipuu on toki ollut varmasti omaakin syytä, ainakin osittain, kun olen nukuttanut vauvaa iltaisin tissille. Jostain syystä on lipsuttu siihen, että minä nukutan vauvan yksin illalla. Ja koska en jaksa yksin kanniskella vauvaa pitkään, on ollut helpompi antaa nukahtaa rinnalle. Nyt kun on tajuttu tämä, mies on auttanut taas enemmän iltaisin. Muuten minua ei haittaisi yhtään nukuttaa vauva tissi suuhun, mutta niinä iltoina vauva on nukkunut yleensä aika huonosti. Saattanut nopeasti laittaa silmät kiinni ja vaipua kevyeen uneen, mutta heti kun olen irrottautunut ;) niin vaavi on herännyt hamuamaan ja etsimään tissiä puolihädissään. Eli käytännössä olen viettänyt iltani makuuhuoneessa, kaksikin tuntia kerrallaan. Tylsää. Toisaalta olen ajatellut, että jos vauvalla onkin nyt se tehoimun aika, niin senkään takia en ole halunnut tissiaikaa rajoittaa. Tai joku muu hellyysvaje, kun oppii kokoajan kaikkea uutta ja on niin aktiivinen päivisin. Muutenkin suhtaudun tuohon syöttämiseen nykyään aika rennosti. En enää mieti, montako kertaa syötän ja missä välissä. Syötän kun vauva tuntuu sitä kaipaavan.
Mutta nyt loppuviikolla on siis mennyt jo vähän paremmin. Viime yönä vauva nukkui yöllä putkeen pitkästä aikaa (jopa) 3,5 tuntia. Heh. Hassua miten nuo vaihtelee, kun muutama viikko sitten vauva nukkui neljästä viiteenkin tuntia putkeen aika säännöllisesti joka yö.
Tällä viikolla päiväunetkin on olleet lyhyitä. Tavaksi on tullut aamuherätys 7.30 sekä puolen tunnin aamu-unet vaunuissa parvekkeella aika tarkalleen klo 9.30-10. Seuraavat unet n. klo 11 alkaen. Jos laitan parvekkeelle, nukkuu 45 minuuttia. Jos kävelylle, pääsee yleensä unijakson yli ja nukkuu pari tuntia. Olen muutamana päivänä nukuttanut tuolloin parvekkeelle ja puolen tunnin päästä lähtenyt kävelylle. Ei ole tarvinnut itse kävellä niin pitkään. Jotenkin niin laiskottanut nyt tuon kävelynkin suhteen. Iltapäivällä nukkuu n. klo 15 aikaan 45 minuutin unet ja yleensä vielä 17 jälkeen 45 minuutin unet. Sitten iltapesuille klo 19 maissa ja nukahtaa yöunille 19.30/20 maissa. Päivät ovat siis melko repaleisia, kun pitkiä yhtäjaksoisia päikkäreitä ei ole.
Ehkä lyhyiden päikkäreiden takia tuntui viime viikolla vähän vaikealta lähteä vauvan kanssa mihinkään. Vauva ei ole kovin hyvä viihtymään vaunuissa hereillä. Toisaalta kun nyt loppuviikolla tajusin, että kävelylenkillä vauva kuitenkin nukkuu pidempään, tuokin ongelma taas poistui. Ja kyllähän vauvan kantaa vaikka sylissä bussiin ja kotiin, jos on ihan pakko. Jos vaan jaksaisi käydä vaunulenkillä enemmän... plääh.
Nyt on saatu käyttöön mummun tekemät ihanat villahousut ja villatakki. Ne on olleet aamuisin ihan tarpeen windfleece-puvun alla. Jännittää vähän viileät ilmat, että miten osaa pukea vauvaa sopivasti. Makuupussi meillä ei ole vielä käytössä vaunuissa, vaan vaunujen pohjalla on Lindexin ohut sirkuskuvioinen viltti. Toinen asia on sitten tuo autolla lähteminen. Että mitä pukee autoon, kun vauva käväisee kuitenkin ulkonakin. Eilen laitettiin villa-asu autoon ja luulin että paistuu, mutta olikin ok, tosin ei ollut kovin pitkä automatka. Meillä ei ole mitään hupparia tms. vauvalle. Usein vauvan jaloilla on viltti matkalla autoon. Jos aurinko paistaa, se lämmittää autoakin vielä mukavasti eikä mitään muita housuja tarvita sisähousujen päälle. Mutta onhan tuo sellaista värkkäilemistä kun puetaan autoreissua varten.
Kävin tällä viikolla syömässä hyvän ystävän kanssa minun suosikkiravintolassa. Mies hoiti vauvaa. Oli ihanaa ja rentouttavaa istua rauhassa ja herkutella hyvällä ruoalla sekä puhua muustakin kuin vauvasta. Ne bataattiranskalaiset, ah. :) Sokerilakko on pitänyt, vaikka on ollut tosi vaikeaa viimeinen viikko. Tylsistyneenä ja väsyneenä olisi niin ihana herkutella vaikka jätskillä tai pullakahvilla. Vaikeuden laukaisi S-marketin uunituoreiden voisilmäpullien huumaava tuoksu. Sen jälkeen on selvästi ollut vaikeampaa ja olen ajatellut herkkuja aika paljon. Ensi arkiviikon haluaisin vielä olla täysin ilman karkkeja ja jätskejä ja pullia. Keksejä ei onneksi tee enää mieli!
Vaikka olen ollut nyt kaksi viikkoa ilman karkkeja ym. niin paino ei ole kyllä mihinkään laskenut. Usein ruokaherkuttelupäivän (pitsaa tai hampparia tai muuta ruokaa paljon) jälkeen paino on heilahtanut alaspäin. Se on ollut jännä. Välillä olenkin miettinyt, että entä jos keho onkin säästöliekillä. En tiedä uskoisinko, kun olen syönyt nyt kuitenkin ihan hyvin. Toisaalta kulutuskin on tietysti varmaan aika pientä nyt, imetyksestä huolimatta, varsinkin kun olen ollut niin laiska vaunulenkkeilijä. Ei suurempaa stressiä. Vähän toki mietityttää ja ärsyttää nämä viimeiset raskauskilot. Puntari tuntuu jämähtäneen paikoilleen.
Mutta nyt on minun lounasaika. Vauva heräsi äsken 35 minuutin aamu-uniltaan, jotka nukkui hieman tavallista myöhemmin. Tälle päivälle ei ole mitään erityistä ohjelmaa. Eilen kävi miehen isä puolisoineen sekä vauvan täti. Oli mukavaa. Ja tällä kertaa muistin antaa heille käteen vieraskirjankin. Ajeltiin myös vauvan isomummin luona ja itkuhälytintä etsimässä (ei löydetty sellaista jonka olisin kelpuuttanut, heh, täytyy netistä katsella). Mutta nyt sitä lounasta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)