Siirappisia tunnelmia

Jo pikkutyttönä 25 vuotta sitten haaveilin, että toivottavasti joskus minäkin löydän lähelleni ihmisen, joka rakastaa minua ehdoitta ja jota minä rakastan koko sydämestäni. Niin kuin saduissa käy. Kun kevättalvella 2010 näin yökerhossa pitkän valloittavasti hymyilevän nörttimiehen, olin juuri päättänyt, että en vähään aikaan halua seurustella kenenkään kanssa. Sinnikäs mies ei kuitenkaan antanut periksi vaan halusi jutella kanssani. Siitä juttelusta alkoi meidän yhteinen matka. Ollaan monesti mietitty, miten pienestä oli kiinni, että tavattiin. Se on hurjaa sattumaa, että kohtaa ihmisen, josta tulee maailman tärkein.

Heti ensimmäisistä päivistä lähtien vietettiin tosi paljon aikaa yhdessä. Tehtiin ruokaa, keskusteltiin kaikesta ja lähdin jopa kesken gradun tekemisen Helsinkiin, kun miehellä oli siellä viikon mittainen työreissu. Oltiin tunnettu ehkä viikko. Heh. Ajatukseni oli, että miksipä ei voisi elämässä vähän seikkailla.

Vietin kaiken vapaa-aikani miehen kanssa. Se oli varmasti vaikeaa minun ystävälle, jonka kanssa olin ollut paljon sitä ennen. Oli se välillä vaikeaa minullekin. Olin tottunut elämään yksin, käymään leffassa yksin, matkustamaan yksin. Tykkäsin olla itsenäinen ja vapaa. Välillä sovittiin miehen kanssa, että nyt ei nähdä niin paljon, mutta käytännössä se ei toteutunut. Aloin olla yhä enemmän miehen asunnolla.

Vaikeaa oli myös se, että minulla oli paljon haavoja aiemmista ihmissuhteista. Kun nyt ajattelen millainen ihminen tavatessamme olin, voin huomata kasvaneeni ja vahvistuneeni huomattavasti. Mieheni on ollut kanssani käsittämättömän ymmärtäväinen ja kannustava. Auttanut minut vanhojen vaikeiden asioiden yli.

Lopulta sain tuoda kaikki tavarani miehen luo. Oli jännittävää muuttaa toisen kotiin. Sain kyllä tehdä siitä minunkin kotini näköisen ja paljon sisustettiin yhdessä sekä hankittiin joitain yhteisiä huonekaluja. Se oli tärkeää ja helpotti minun kotiutumista.

Alusta asti on ollut täysin selvää, että tämä mies on se ketä olin etsinyt. Tasan kolme vuotta sitten mentiin naimisiin. Mies ehdotti päivää, 11.11.11. Häitä juhlittiin ystävien ja lähimpien sukulaisten kanssa. Valmistelin juhlia jo hyvissä ajoin etukäteen. Katseltiin pukua ja sovitettiin sitä, askartelin kutsuja ja ohjelmalehtisiä, pohdittiin ruokalistaa ja varattiin bändiä. Hääaamuna kampaaja taikoi minulle pitkät hiukset ja ystävien kanssa pukeuduttiin parhaimpiin. Autossa iski jännitys, mutta onneksi pian oltiin perillä maistraatissa. Oli ihana nähdä siellä minun lähimmät ihmiset. Vihkijä puhui kauniisti ja pussailtiin väärään aikaan. Vihkijää nauratti.

Valokuvausta ja hääjuhlaa. Siitä päivästä on jäänyt tosi hyvät muistot.

Nämä avioliittovuodet on olleet vaiherikkaita. Ollaan oltu onnellisia toisistamme, matkusteltu ja nautittu yhteisestä elämästä. Samalla kamppailtu omaa vauvaa hartaasti toivoen ja keskenmenoja surren. Ollaan varmasti muokattu toisiamme ja meistä on tullut jo hieman toistemme kaltaisia. Nyt elämä hymyilee meille kaikinpuolin. Ollaan tosi onnekkaita, että saadaan yhdessä olla kauniin ja terveen tyttövauvan vanhempia.

Olen niin onnellinen ja kiitollinen minun miehestä. <3