Lähiaikoina olen haaveillut taas matkustamisesta, uusista paikoista, mielenkiintoisista ihmisistä, kauniista maisemista, yksin ja yhdessä perheen kanssa. Viime yönä näinkin sitten matkustusaiheisen unen...
Olin lähdössä matkalle yksin. Olin onnellinen ja mies jäi hoitamaan vauvaa. Matkan oli tarkoitus olla tosi pitkä, aluksi se oli unessa ainakin muutaman viikon, jossain vaiheessa kuukausia ja välillä kaksi viikkoa. Ensin lento New Yorkiin ja sieltä jonnekin muualle, en ollut vielä päättänyt minne. Olin iloisen jännittynyt ja valmiina seikkailuun. Jostain syystä en päässyt Helsinkiin lentokentälle ajoissa, joten piti odottaa seuraavaa lentoa Pohjanmaalla minun vanhempien kotona. Kyselin isältäni, kuinka paljon tarvitsen rahaa matkaan ja isä ehdotti, että 500 euroa riittänee. Halusin ottaa vielä 500 euroa lisää.
Minua varten tehtiin meidän pitkälle ja suoralle kylätielle uutta tummaa asvalttia, jotta lentokone pääsisi hakemaan minut sieltä. Lentokone oli saapumassa ja pitkä pitkä matka alkamassa. Minun siskokin oli jäämässä hoitamaan meidän vauvaa. Hyvin pian unen onnellisuus vaihtui riipaisevaksi ikäväksi ja ajatukseksi, että miten voin olla ilman vauvaa ja miestä niin kauan. Juuri kun minun piti juosta lentokoneeseen, tajusin, että eihän vauva varmaan muista minua kun tulen takaisin. Kamala tunne. Käskin siskoa kertomaan vauvalle minusta ja näyttämään vauvalle minun kuvaa. Unen aikana sanottiin ainakin kolme kertaa hyvästit miehen ja vauvan kanssa. Se oli raskasta. Voimakkaita tunteita. Tässä välissä heräsin vierashuoneesta. Menin syöttämään kitisevän vauvan. Ahdisti ja oli ikävä vauvaa.
Uni jatkui. Tulin takaisin Suomeen jostain syystä, se kuului jotenkin matkan luonteeseen. Tein ensin meidän tämän hetkisen kodin lähistöllä lumipalloja (heh) ja varoitin koulupoikia menemästä syvään ojaan, jossa oli heikkoa jäätä. Sitten aloin ajatella, että miksi en kävisi samalla reissulla nyt kotona katsomassa miestä ja vauvaa. Minun teki kauheasti mieli mennä katsomaan heitä ja ajattelin, että koska joutuisin lähtemään vielä uudestaan pian reissuun, lyhyt jälleennäkeminen tässä välissä olisi vain tuskaisaa. En kuitenkaan voinut vastustaa kiusausta.
Vauva oli kasvanut tosi paljon ja osasi puhua. Hänestä oli tullut aivan erinäköinen ja hän olikin lyhythiuksinen poika! Vauva puhui minulle selkeällä äänellä ja kysyin, että tiedätkö kuka olen. Pelkäsin, että hän sanoo siskoani äidiksi. Vauva sanoi, että "olet minun äiti", mutta hänen puheessa ei ollut mitään tunnetta. Hän ei myöskään hymyillyt. Mieskin oli vaisu. Harmitti tosi paljon, että olin ollut niin kauan poissa. En jatkanut enää matkaani vaan jäin kotiin. Ja heräsin.
Aamulla oli vähän paha mieli: uni kaihersi. Menin pussailemaan miehen kun hän lähti aamuvuoroon. Loppuyön nukuin vauvan vieressä ja ajattelin, että en halua olla erossa läheisimmistäni.
Että semmoinen uni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti