Yhtenä päivänä nukutin vauvaa vaunuihin päikkäreille. Vauva oli taas aika itkuinen. Lähdin pienelle kävelylle ja melko pian vauva jo oli laittanut silmät kiinni ja nukahtanut. Lähdin kotiin päin. Ihan lähellä kotia, melkein pihassa, vaunuista kuitenkin alkoi kuulua kovaa itkua. Vauva oli nukkunut korkeintaan 10 minuuttia. Nopeutin kävelyvauhtia ihan muutamaksi sekunniksi, jos vauva vaikka rauhottuisi siihen, niinkuin usein käykin. Ohitseni käveli juuri silloin muutama pariskunta ja vanhempi naisihminen. Jokainen heistä katsoi minua ja huutavia vaunuja happaman ja vakavan näköisenä, oikein kääntyivät katsomaan vaunujen sisälle, että mikä siellä on hätänä. Minä herkkänä ihmisenä ja uutena äitinä tietysti koin katseet arvosteleviksi. Ajattelin heidän miettivän, että "eikö tuo äiti tee mitään vaikka vauva itkee noin kovasti". Teki mieli mennä äkkiä kotiin piiloon. Niin teinkin. Nostin vauvan syliin ja kurvasin nopeasti kotipihaan, vaikka periaatteessa vauva olisi voinut nukahtaa jos olisin jatkanut vaunuttelua sylittelyn jälkeen.
Olen itsekin joskus katsonut toisten itkuja, kun tottakai sitä helposti ja luontaisesti katsoo. Eikä silloin mitään pahaa tarkoita. On vain vaikea tietää, millaisella ilmeellä katsoisi, ettei näyttäisi tuomitsevalta vaan olisi empaattisen näköinen. Neutraali perusilme kun on yleensä aika vakava kaikilla ihmisillä eikä hymyilläkään oikein viitsi, kun toinen itkee. Varmaan ihan hyvä ratkaisu olisi vaikka tsempin toivotus. Itse ainakin ottaisin mieluummin sen kuin tulkinnanvaraiset pitkät katseet.
Tiedän niin tunteen... vauvani on reilu 3 kk ja huono nukkumaan. Nukkuu vain liikkeessä päivisin. Usein on käynyt niin, että hän herää kesken lenkin. Useastikaan en edes lähde kivenheittoa pidemmälle, vaan pyörin aivan kodin lähistöllä. Nooh, jos jossain vaiheessa muutamien onnistuneiden unien jälkeen rohkaistun vähän kauemmas niin usein käy kylmät ja vauva herääkin suoraan huutoon. Sitten juoksujalkaa yritän hipsiä kotiin. Ihmisten pitkät katseet eivät tunnu hyvältä, kun kaikkensa yrittää.
VastaaPoistaMinä kanssa aluksi uskalsin vain ihan lähistölle vaunuilemaan. Ja jos vauva on itkuinen eikä meinaisi nukahtaa, niin en edelleenkään kauas viitsi. Nyt onneksi jos vauva herää oikeasti ja kunnolla, niin jaksaa katsella vähän aikaa vaunuissa taivasta. :) Mutta meillä kanssa vauva herää melko usein kovalla itkuhuudolla vaunuista. Silloin on hyvä jos ollaan kotona, nostan vauvan vaakatasossa makkariin, riisun vähän, tissi suuhun ja joskus jopa uni jatkuu. :)
PoistaMulla on myös ikävä kokemus ihmisten reaktioista itkevään vauvaan. Jäin alkusyksystä silloin alle kuukauden ikäisen vauvani kanssa kaupan katoksen alle odottelemaan yllättäen alkaneen rankan sateen taukoamista. Tyttö ei silloin oikein viihtynyt vaunuissa - varsinkaan jos ne oli paikallaan. Alkoi siis huutokonsertti, johon ei ihan heti heiluttelut, tutit ja hyssyttelyt tehonneet. Tissi olisi varmasti auttanut, mutta lähistöllä ei ollut sopivaa paikkaa ja siinä ulkona oli liian kylmä imettää. Ohi käveli nainen, joka katsoi nyrpeästi ja kysyi, olenko huutavan vauvan äiti. Kummissani vastasin myöntävästi, johon nainen jatkoi, että hän vain siksi kysyi, kun en näyttänyt saavan vauvaa rauhoittumaan. Myytti kaikivoipasta äidistä siis elää ja voi hyvin. :/ Kyllä tuli paha mieli ja edelleen tapaus palaa välillä mieleen, vaikka siitä on useampi kuukausi aikaa. Hetken aikaa sitten välttelin vaunujen kanssa liikkumista ihmisten ilmoilla, kun pelkäsin itkua, mutta nyt en onneksi enää pelkää ja tyttökin viihtyy jo vaunuissa paremmin.
VastaaPoista