Neuvolaa ja muita mukavia juttuja, rv 35+2

Tänään oli paljon odotettu jalka- ja käsihoito kauneushoitolassa, jonne olin saanut lahjakortin jo talvella synttärien kunniaksi. Ja täytyy sanoa, että koskaan aiemmin ei ole niin hyvältä tuntunut mikään hieronta! Ja koko kauneushoitola oli kauniisti ja arvokkaasti sisustettu. Hoito oli suunniteltu raskaana olevalle ja siinä käytettiin ruusuöljyä. Hoitoon sisältyi lämmin jalkakylpy, jalkojen hieronta varpaista reisiin, käsien hieronta sormista olkapäihin, öljyn levitys mahalle ja kaulalle. Aaaah.. Kivaa oli myös, että hoidon jälkeen sain nousta hoitopediltä aivan rauhassa itekseni ja pukea vaatteet päälle omaan tahtiin. Kukaan ei hoputtanut tai odottanut vieressä.

Hoidon jälkeen leijuin kangaskauppaan ostamaan silkkinauhaa vauvan Ruskovilla-myssyyn. Sattumalta törmäsin anoppiin ja mietittiin vapun kuvioita. Anoppi lupasi paistaa meille munkkeja. Iso nam.

Tänään oli myös neuvolakäynti, jossa oli leppoisa ja rauhallinen tunnelma. Mies tuli sinne pyörällä töistä ja minä ajelin autolla kilsan pari. Autolla ajaminen ei kyllä enää ole kovin mukavaa. Tuntuu, että samantien kun istun rattiin niin vauva änkeää pyllynsä tosi sivulle minun oikeaan kylkeen, juuri siihen, mistä turvavyö menee. Miehen ajaessa ei ole pulmaa, kun ei itse tartte keskittyä ajamiseen, mutta jatkossa kyllä yritän välttää ajamista. Ekasta perhevalmennuksesta jäi myös mieleen, että raskaana ollessa turvallisin paikka autossa on takapenkillä. Täytyy varmaan itsekin nyt siirtyä taakse.

Neuvolassa oli kaikki kunnossa. Painonnousu oli tasoittunut ja kaikki muutkin arvot oli kohdillaan. Terkka totesi saman minkä tiesinkin, että vauva oleskelee vahvasti minun oikealla puolella, jotenkin kippurassa. Vauva on kuitenkin kuulemma mukavasti lantiossa, mutta ei vielä täysin kiinnittynyt. Tuntui vähän ikävältä kun terveydenhoitaja tunnusteli alamahaa voimakkain ottein. Sf-mitta oli 33,5cm ja sf-käyrä näyttää etenevän johdonmukaisesti. Tosin sen verran reilusti oli kasvanut, että nyt päästiin jo aika lähelle yläkäyrää. Lapsivettä näyttäisi kuulemma olevan ihan reilusti. Terkkarin mukaan vauva on edelleen keskikokoisen tuntuinen, ei iso eikä pieni, ja totesi vielä, että vauva on sopusuhtainen minun vartaloon nähden. Tällä kertaa oli jotenkin erityisen ihanaa kuulla vauvan syke. Vauvan saapuminen on jo niin lähellä, että sykkeen kuuleminen teki asiasta taas entistä todellisempaa. Oikeasti, alle viisi viikkoa laskettuun aikaan. Meilläkö? :)

Odotin postista laukkua että pääsisin pakkaamaan sinne sairaalatavaroita. Laukku tuli, mutta tuolla se on vielä tyhjillään. Netti pursuilee erilaisia sairaalakassilistoja, mutta tuntuu silti vaikealta tietää, mitä vaatteita ottaisin mukaan. Vaikka ei sinne oikeasti edes tarttisi paljoa ottaa. Joitain omia vaatekappaleita kuitenkin otan: omissa vaatteissa voi  olla kotoisampaa ja rennompaa. Riippuu toki tilanteesta. Ehkä pakkailen sitä loppuviikosta.

Muutkin pikkuasiat on jääneet tekemättä. On vaan laiskottanut tai sitten on ollut niin paljon muuta ohjelmaa, että ei ole jaksanut/huvittanut illalla alkaa silittää kesäverhoja tai siivota töistä tuomiani tavarakasseja. Työkamoja on muutenkin rasittava siivota, kun pitäis keksiä niille joku järkevä säilytyspaikka. Oma vaatekaappikin on taas ryöstäytynyt käsistä ja pursuilee ovien ulkopuolelle. No kaikki ajallaan. Järjestelyinspiraatio iskee yleensä ihan yllättäen, joten eiköhän se taas löydy, kun saan huilattua loputkin työväsyt pois ja tehtyä ensin ne pakolliset asiat.

Äiti ja isä vähän puheli, että voisivat hakea ensi viikonloppuna meiltä ne säilytykseen lähtevät tavarat! Se olis ihan huippua! Meidän ei siis tarttisi vuokrata 200 eurolla yhdeksi päiväksi pakettiautoa tai etsiskellä peräkärryä ja peräkoukullista autoa. Mahtavaa! Pakun vuokraus sinänsä ei maksa kuin muutaman kympin, mutta ajetut kilometrit ja autoon tankatut bensalitrat nostaa huimasti kokonaiskuluja. Toki porukoiden avun vastaanottaminen tavaran kuljetuksessa riipaisee sielua, kun ovat niin lukemattomia kertoja jo minuakin muuttaneet ja kuskanneet kamoja edestakasin. Just laskin, että oon asunut tässä kaupungissa 11 vuotta ja tuona aikana viidessä eri osoitteessa. :) Ja nyt kun oon jo aikuinen, niin ei mun vanhemmilla olis enää mitään velvollisuutta huolehtia. Vaikka toki se lämmittää mieltä.

Huomenna olis siivouspäivä, kun pölyt varjostaa huonekaluja. Vappuaattoiltaa vietellään rauhaisasti ystäväpariskunnan kanssa meillä syöden tortilloja ja hengaillen.

Kalenteri täyttyy nopeasti, rv 35+0

Vauva änkeää minun kylkiluiden alle ja mies näpyttelee tietokonepeliä sohvan toisessa nurkassa. Tultiin hetki sitten kotiin anopin luota, jossa käytiin syömässä ja vaihtamassa vihdoinkin kesärenkaat autoon. Tykkään tosi paljon keväästä, juuri tästä ajasta, kun puihin tulee lisää väriä päivittäin ja yhtäkkiä huomaa ruohonkin jo vihertävän. <3

Eilen iski hetkeksi jonkinlainen lomastressi, hih. Ajattelin, että nyt lomalla mulla olisi päivät tyhjää täynnä ja saisin tässä kotona vaan pyöriä ja ihmetellä. Siivoilla, leipoa ja kokkailla silloin kun huvittaa. Vaan nytpä tuntuu, että kalenteri on aika täynnä ainakin seuraavan viikon. Kaikki menot on onneks ihania ja kuitenkin aika lyhyitäkin. Silti se, että kalenterin sivuilla on paljon merkintöjä, aikaansaa jonkinlaisen ahdingon, kun ei voikaan aivan itse päättää, mitä minäkin päivänä tekee. On perhevalmennusta, neuvolaa, jalkahoitoa, vappu-kyläilyjä, sairaalan synnytysvalmennusta, treffejä miehen kavereiden kanssa, tavaranvientireissua vanhempien luokse, työkavereiden kestitystä meillä (jota varten tietysti pitää siivota koti ja leipoa). Mutta kuten sanoin, kaikki on mukavia ja lyhyitä juttuja, ja ehdin varmasti tehdä kaikkea muutakin ensi viikolla näiden lisäksi. :)

Meinasin pakahtua tänään kun vauva sai tulevalta mummulta punaiset Vincent-merkkiset pikkulenkkarit kokoa 16/17! Ne on niin söpöt ja pikkuruiset! Yksi kenkä mahtuu melkein minunkin pieneen kämmeneen. <3 




Vauva sai myös kolme (!) kaunista ja värikästä leikki/oleskelu/suojavilttiä, jotka anoppi oli itse suunnitellut ja ommellut erilaisista tilkkukankaista. Niitä voi käyttää esim. sohvan suojana vauvan siinä makoillessa meidän kanssa, päiväpeittona vauvan sängyllä tai leikkimattona vauvan kasvaessa. Sikäli ei tullut meille yllätyksenä, että anoppi oli näin monta lahjaa vauvalle ahertanut. Hänellä on tapana innostua. :) Ja vaatelehdistäkin oli tämä käsityöihminen jo katsellut sopivia kaavoja tehdäkseen vauvalle vaatteita. Ihanaa että hänen tyylitaju on osoittautunut kuitenkin niin hyväksi ja moderniksi, että ei tarvitse pelätä etteikö tykättäisi hänen aikaansaannoksistaan. Ihania lahjoja!

Tänään alkoi 36. raskausviikko ja laskettuun aikaan on enää viisi viikkoa! Hurjaa, jännää, aivan ihanaa! Laskettua aikaa enemmän mietin täysiaikaisuuden rajaa, johon on enää kaksi viikkoa! Tavallaan valmistaudun henkisesti siihen, että täysiaikaisuuden saavutettuaan vauva saattaa tulla periaatteessa milloin vain. Ja sitten aina seuraavassa ajatuksessa yritän valmistautua siihenkin, että vauva ei välttämättä tule vielä laskettuna aikanakaan vaan saatetaan odotella häntä vielä helluntainkin jälkeen. Se jää nähtäväksi. Mutta luulen kuitenkin, että siinä rv 37+ alan kyllä jo jännittelemään ja tarkkailemaan itseäni tarkemmin. Nytkin jo kiinnitän aikaisempaa enemmän huomiota, jos jostakin nipistää tai jomottaa uudella tavalla. :)

Ollaan me onnekkaita. <3

Vauvantai-synnytysvalmennus, rv 34+6

Tänään vietettiin miehen kanssa toiminnalliset ja mielenkiintoiset viisi tuntia Vauvantai-synnytysvalmennuksessa! Kaipasin tietoa erityisesti synnytyksen konkreettisesta kulusta, erilaisista luonnollisista kivunlievitystavoista sekä siitä, miten voin itse olla synnytyksessä mahdollisimman aktiivinen. Neuvolassa, perhevalmennuksissa ja kuulemma myös kaupungin synnytysvalmennuksessa käsitellään melko pintapuolisesti erilaiset menetelmät ja tilanteet. Vauvantai-valmennuksesta saatiin ihan konkreettisia vinkkejä ja kivunlievitysvaihtoehtoja, joita voidaan sitten synnytyksen käynnistyttyä kokeilla, jo kotona. Jo valmennuksessa asioita harjoiteltiin toiminnallisesti ja läpi käytiin kaikki synnytyksen vaiheet.

Oli kiva saada lisätietoa synnytyksestä ja erilaisista vaihtoehdoista. Epäilen ehkä vähän omaa kykyä ja rohkeutta ilmaista toiveitani synnytyksen aikana sairaalassa. Olen uusien ihmisten kanssa usein sellainen myötäilevä ja jos kohdalleni sattuu tyyliltään napakkasanainen kätilö vahvoine mielipiteineen, saatan helposti lukkiutua, antaa toisten päättää mun asioista ja "mennä virran mukana". Senkin takia oli mukava kuulla erilaisista ponnistusasennoista, hengityksestä, menetelmistä ja rentoutumistavoista. Nyt kun tiedän enemmän, voin pyytääkin mitä toivon ja ainakin kirjoittaa toiveet sairaalan esitietolomakkeeseen. :)

Synnytys ja sairaala-aika on alkanut kyllä olla jo mielessä melko usein. Olen miettinyt esimerkiksi, että mitenkähän synnytys mahtaa minulla alkaa ja mitä pakkaisin sairaalakassiin. Milloinkahan meidän vauva oikeasti syntyy ja kauanko synnytyksen alkuvaihe kestää. Mitenkähän paljon joudutaan toppuuttelemaan anoppia, ettei syöksy heti meitä katsomaan sairaalaan (että saadaan lepo- ja totutteluaikaa vauvan kanssa). Mihinkähän jätän vauvan kun haen itselleni ruokaa sairaalassa. Jne.

Valmennuksesta sain myös itsevarmuutta synnytykseen ja imetykseenkin. Synnytys ei huolestuta, kun tiedän keinoja, joilla minä tai mies voidaan vaikuttaa mun olotilaan. Imetysasioitakin sivuttiin ja koko vauva ja vauva-arki tuli jotenkin konkreettisemmaksi. Puhuttiin valmennuksessa yleisesti myös ensimmäisten sairaala- ja kotipäivien asioista, mikä oli mukavaa.

Valmennuksen jälkeen käväistiin nopsasti kaupungilla ja sain vihdoinkin ostettua uusia sukkia ja heräteostona vielä pari imetysmallista t-paitaa. Ihmiset oli tyytyväisen näköisiä aurinkolaseissaan ja puistot täynnä porukkaa. Kotona grillattiin kesäisesti: soijanakkeja, herkkusieniä, maissia sekä miehelle pihviä. Salaattia ja patonkia. Jätskiä. Nam.

Hyvä päivä kaikin puolin. Ei voi valittaa. :)

Äitiyslomalla, rv 34+5

Äitiysloman ensimmäinen päivä! <3 Tänään siis viikkoja kasassa 34+5 ja tarvinneeko sanoakaan, että aika on mennyt edelleenkin tosi nopeasti.

Tällä viikolla oli tunteikkaita hetkiä töissä, kun mun läksiäisiä vietettiin koko päiväkodin yhteisen lauluhetken muodossa keskiviikkona ja varsinaiset heipat sanottiin sitten eilen. Tiistaina ja keskiviikkona tein vielä ahkerasti viimeisiä paperihommia. Keskiviikkona tyhjensin vaatekaapin ja muut työkaapit. Paljon oli ehtinyt kertyä kaikkea tavaraa työpaikalle... Mies haki mut autolla, että sain tuotua kaiken kerralla. Ihana mies.

Eilistä torstaista työpäivää jännitin vähän etukäteen. Lähinnä jännitin, jaksanko herätä vielä viimeiseen aikaiseen aamuvuoroon ja että miten aamupäivälle kaavailtu pitsaretki onnistuu ja että muistanko ottaa mukaan kaikki loput tavarat. Toki tiesin, että joudun sanomaan heipat kivoille vanhemmille, ihanille lapsille ja hyville työkavereille, sekin oli jännää. Vielä viimeisinäkin työpäivinä oli kuitenkin myös tosi vaikea tajuta, että jään ihan oikeasti pois. Että en mene enää sinne pitkään aikaan. Että elämän rytmi muuttuu. En ole varmaan vieläkään tajunnut kokonaan. Ehkä tuo ymmärtämättömyys vaikutti niinkin, että en osannut paljoakaan herkistyä läksiäisissä tai lapsia halaillessa. Sen sijaan lasten vanhempien ja työkavereiden kauniit sanat, halaukset ja lahjat saivat mielen huokaisemaan haikeutta.

Viimeisen työpäivän retki meni mukavasti ja sain lähteä suoraan paluumatkalta kotiin. Lasten heilutukset ja "heippa Pauliina, heippa vauva"-huudot vielä pitkänkin matkan päästä herkistivät. Lapset on olleet niin ihanasti ja aidosti läsnä tässä odotuksessa. Iltapäivällä käytiin miehen kanssa ravintolahampurilaisilla mun loman kunniaksi. Aurinko lämmitti ja oli hyvä olla. :)

Vaikka ahkeroin työrästihommat valmiiksi ja lomalle jääminen oli haikeaa, jo tänä aamuna huomasin ajattelevani, kuinka ihanaa on nyt levätä ja keskittyä kotielämään. Yhtään en kaivannut töihin. Ennen vauvan syntymää haluaisin käydä silloin tällöin lounaalla kaupungilla miehen kanssa, siistiä vielä joitain yksittäisiä paikkoja meidän kodista, leipoa pullaa, sämpylöitä ja kokeilla joitain uusia ruokareseptejä, nähdä ystäviä Pohjanmaalta, viedä joitain tavaroita vanhempien luokse säilytykseen (vaikka oonkin sanonut, etten haluaisi sinne viedä mitään enää tässä iässä :) Tehdä semmoisia mukavia juttuja. Pitkät reissut ei enää kauheasti houkuta, on kivempaa olla kotona ja rauhoittua.

Sitten listaa fyysisistä oloista... 

- Maha tuntuu taas kasvaneen ja makuulta nouseminen on jo kömpelömpää. Maha on kasvanut sekä eteen että sivuille, ja vauvan pyllyn voi usein tuntea kovana isompana möykkynä mahan oikealla sivulla. <3

- Yöt nukun vaihtelevasti: joskus herään jatkuvasti kääntämään kylkeä, joskus herään vain vessaan kerran tai kaksi. Viime yönä nukuin ihanan rennosti ja hyvin, varmaan lomalle jääminen vaikutti. 

- Vettä pitäis muistaa juoda riittävästi ja nyt kotona se onkin helpompaa. Luulen että veden puute saa mun huulet kuivumaan. Toisaalta sitten kun juo paljon, tekee selvästi mieli suolaista ruokaa, kuin tasapainottamaan nesteen määrää. 

- Kovia suonenvetoja on ollut pohkeissa, niihin kai voisi syödä magnesiumia. Katsotaan tuleeko hankittua. 

- Kaksi viimeistä työviikkoa väsytti jotenkin enemmän, pitänee mainita neuvolassa ensi viikolla. Voi toki olla ihan tavallistakin raskauteen kuuluvaa. Jonkin verran on myös mietityttänyt raudan saanti, kun hemoglobiinia ei ole mitattu hetkeen. Terkkahan sanoi, että mitataan vain jos on puutosoireita. Kaikessa säästetään. Mutta jos vaikka pyytäis ens viikolla mittausta. Luin netistä, että maito heikentää kasviperäisen raudan imeytymistä ja mähän oon ollut maidon suurkuluttaja viime kuukausina. 

- Vauva hyörii mahassa ja huomaan, että en edes tunne monia pienempiä liikkeitä. Liikkumiset näkyy selvemmin kuin tuntuu. Usein istunkin tässä sohvalla paita käärittynä ylös maha paljaana ja kattelen kun maha kumpuilee. 

- Kylkiluiden korkeudella on tuntunut jo jonkin aikaa ahtautta. 

- Mahan keskiviiva näkyy edelleen vahvana (ollut alkuraskaudesta asti selkeästi esillä). 

- Uusia raskausarpia ei tiettävästi vielä ole tullut.

Usein alkuraskaudessa pohditaan, että mitä tavaroita ja vaatteita olisi hyvä hankkia odotusajalle. Itselle on ollut tosi paljon hyötyä äitiysmallisista tukisukkahousuista. En ole käyttänyt niitä läheskään joka päivä, mutta jos illalla on särkenyt jalkoja, olen seuraavana aamuna laittanut nuo sukkahousut ja heti on ollut helpompi päivä jalkojen kanssa. Myös Anita-merkkinen tukivyö on ollut oikein hyvä. Se on estänyt mahaa hölskymästä töissä/kävellessä sekä tukenut selvästi alaselkää. Muutamat äitiyslegginssit ja äitiyspaidat/topit sekä yksi farkkuhame on olleet myös kovassa käytössä. Nyt legginssien mahaosa jo kiristää liikaa, mutta käärin sen alamahalle. :) Aiemman laihtumisen jälkeen isoksi jääneet hupparit on olleet nyt hyödyllisiä. Kevättakki ei ole mennyt pitkään aikaan kiinni, niin lämmin huppari on pitänyt mahan lämpöisenä ulkoillessa. Bussikortti on ollut ehdoton, vaikka keskustaan on vain pari kilometriä.. pyörällä en ole uskaltanut ajaa pitkän tauon jälkeen ja pyörä on rikkikin tällä hetkellä. Oon myös kaivellut kaikki vanhat ihorasvan jämät kaapeista ja saanut ne mukavasti kulumaan tähän mahaan. Myös apteekin Bepantcare-rasva on ollut hyvää, tosin kallista. Siinä ne mitkä tuli nyt mieleen. :)

Nyt tekemään lounasta.

Mukava päivä ja uusia kipuja, rv 34+2

Olipa kiva työpäivä! Leikittiin lasten kanssa auringonpaisteessa Afrikan tähti -tyylistä juoksupeliä ja muita ulkoleikkejä sekä sain tehtyä meidän ryhmän kevätprojektin, lasten oman lehden, vihdoin valmiiksi. Jee! Hyvä mieli kun saa tehtyä pitkäaikaiset hommat loppuun!

Nyt iltapäivällä mua on aristanut uudella tavalla alakertaan. Kävellessä, kumartuessa ja muutenkin hieman epämääräisissä asennoissa on särkenyt lonkkiin/niveliin/luihin/kiinnikkeisiin(?) Hyvin oon silti pärjännyt, mutta huomaa, että nyt alkaa selvästi tulla uusia aristavia paikkoja. No kaksi työpäivää jäljellä, niin sen jälkeen varmasti päivittäinen fyysinen aktiivisuuskin vähenee. Ja alakipuiluhan on vaan merkkinä siitä, että vauva kasvaa ja alkaa vähitellen painamaan, että sikäli ihan kivakin juttu.

Jostain syystä musta tuntuu, että mun pitäis leipoa jotain töihin, nyt kun jään pois. Siis että kaupasta ostetut karkit/suklaat ei riitä, vaan että pitäisi nimenomaan leipoa itse. Hassua. Liekö joku normeihin liittyvä juttu. No aattelin muutenkin kutsua työkaverit tässä parin viikon päästä käymään meillä, joten eiköhän se riitä, että leivon vaikka sit niille jotain pientä. :) Tai yllätän ne joku perjantai ja käyn viemässä niille sitten leipomuksia. Tykkään leipoa, mut nyt tänään ja huomenna en kyllä jaksa.

Nyt otan pienet huilit ja sit tulee ystävä kylään. :)

Ps. Varasin muuten TENS-laitteen. Terkkari suositteli sitä silloin viimeks ja aattelin, että voihan sitä kaikkea kokeilla.

Tehokkaita päiviä, rv 34+0

Tehokas ja kiva päivä taas takana! Ollaan miehen kanssa nyt näinä jokaisena kolmena vapaapäivänä saatu aikaan jotain järkevää, sen lisäksi että on nautittu löhöilystä. Perjantaina siivottiin koko koti yllättävänkin kivuttomasti. Eilen lauantaina käytiin ostoksilla ja saatiin hankittua paljon pikkujuttuja, jotka on olleet mielessä pitkään. Ostettiin esim. uusi petauspatja vauvanhuoneen sänkyyn sekä Ruskovillan vaatteille sopivaa saippuaa. Ostin itselleni myös pari uutta tavallista ohutta neuletakkia kesän imetystä ajatellen. Haettiin tilaamani Babymel-hoitolaukku postista, vaikka kotona selvisikin, että olivat lähettäneet vääränlaisen laukun höh.

Tänään sunnuntaina oli myös kiva päivä. Lorvittiin aamu ja tehtiin hyviä hamppareita lounaaksi. Käytiin kummitytön synttäreillä ja kotiin tultua innostuttiin ihan ihmeellisesti tekemään suursiivousta: mies pesi ihan yhtäkkiä parvekelasit, parveketuolit ja -pöydän sekä grillin. Ja minä sain vihdoin pedattua vauvanhuoneeseen aikuisen sängyn, silitettyä joitain vauvan lakanoita ja tuunattua äitiyspakkauksen kopan kivaksi ensisängyksi pienelle. Hyvä mieli.

Tänään alkoi siis 35. raskausviikko. Tänä viikonloppuna oon aamuisin lojunut/nukkunutkin sängyssä jopa yhdeksään asti. Omituista. :) Eilen ja tänään tuli puoliltapäivin myös aivan valtava väsymyshetki, ja on pitänyt sulkea silmät hetkeksi. Hormonit? Eilen oli myös jalat tosi kipeät iltasella: heti kun vähän seisoi niin alkoi pohkeita särkeä. Eilisen ostosreissu toki oli aika pitkä, joten en ihmettele oireilua. Tänään jalat on olleet paremmat, kun muistin aamulla laittaa jalkaan tukisukkahousut. Ne tosin puristaa jalkaterästä niin, että mun vanha pikkuvarvashaaveri turpoaa ja aristaa uudelleen. Vasen takareisi on särkenyt tänään hetkittäin, minkä tulkitsen jonkinlaiseksi supistukseksi. Särky meni ohitse ihan makoilemalla. Maito tihkuu.

Vauva on potkinut tänään voimakkaasti ja hikotellut myös. Tässä yhtenä iltana sohvalla istuessani vauva möyri taas kovasti ja vaihtoi asentoa tai jotain. Ja yhtäkkiä musta tuntui, että olisi ollut paljon helpompi hengittää. Kuin vauva olisi laskeutunut. Jossain vaiheessahan vauva laskeutuu ja hengittäminen helpottuu siksi. Samalla voi tulla uudenlaisia kipuja alakertaan ja lisääntyvää pissahätää. Nivusiin kyllä välillä vihlaisee, mutta muita kipuja ei vielä ole. Voihan olla, että vauvan tavallinen asennonvaihto sai muuten vain paineen ylävatsasta pois.

Nyt nukkumaan. Huomenna vielä vapaa. <3

Surusta onneen, rv 33+5

Pääsiäisloma, jihuu! Ihanat vapaa-aamut edessä miehen kanssa. Mulla enää kolme työpäivää, huh! Jo eilen meinasi tulla tippa linssiin, kun yhden pitkäaikaisen hoitolapsen isä toivotti hyvää loppuodotusta. Ja joidenkin lasten kanssa annettiin jo lähtöhalit, kun ei enää nähdä ensi viikolla. Haikeutta ilmassa.

Tänään on ollut mielessä, että on pitkäperjantai. Kaksi vuotta sitten tähän aikaan mentiin mun vanhempien luokse pääsiäisen viettoon. Oltiin iloisia, koska muutamaa päivää aiemmin oltiin nähty pikkuinen syke yksityislääkärin ruudulla. Sinä pitkäperjantaina koin ensimmäisen keskenmenoni. Siellä vanhempien luona jouduin kertomaan miehelleni ja vanhemmilleni, että huonosti kävi. Vanhemmilleni ei oltu vielä kerrottu raskaudesta ollenkaan, mutta pakkohan oli sitten sanoa, että miksi lähdetään niin järkyttyneinä, itkuisina ja äkkiä takaisin kotiin. Tilanne tuli yllättäen ja suru kesti pitkään.

Vieläkin on vaikeaa lukea mun vanhan blogin tekstejä tuosta ajasta. Vasta toisen keskenmenon jälkeen julkaisin nuo kokemukset. On mielenkiintoista huomata erilaisia selviytymiskeinoja, joita olen käyttänyt molempien keskenmenojen jälkeen.. Olen ihan selvästi yrittänyt keskittyä silloin muihin asioihin, kuten sisustamiseen ja tavaramäärän vähentämiseen kotoa, matkustamiseen, töihin, laihduttamiseen. Kuitenkin olen noissa vanhoissa teksteissä kertonut, kuinka esimerkiksi kauppareissulla joululauluja kuullessani olen itkeskellyt meidän syntymätöntä jouluvauvaa, ollut katkera toisten vauvauutisista tai surrut Arttu Wiskarin laulun mukana. Toisaalta myös iloiset päivät on tuntuneet tosi iloisilta. Kaikki tunteet on olleet tosi vahvoja, niin surulliset kuin iloisetkin.

Vauvan yritys aloitettiin heinäkuussa 2011. Tammikuussa 2013 päästiin aloittelemaan lapsettomuustutkimuksia. Olin optimistinen ja innoissani, kun tuntui että vihdoin asiat etenevät. Tutkimusten eteneminen tuntui kuitenkin hitaalta ja puuduttavalta. Odoteltiin kuukausia joitain lääkärikäyntejä, josta ei kuitenkaan saatu mitään irti. Oltiin viisaita, kun samana keväänä järjestettiin itsemme Thaimaaseen kahden viikon lomamatkalle. Sai muuta ajateltavaa. Muutenkin huomaan yrittäneeni keskittyä taas kaikkeen muuhun: laulukurssiin ja harrastusvälineiden ostamiseen, Euroopan kesämatkailuun, töihin. Vauva-aihetta ja omia kokemuksia oli kuitenkin vaikea unohtaa, kun kolme hyvää ystävää oli raskaana. Oli tosi vaikea nähdä ystävien kauniita vauvamahoja ja puhua lapsilisistä ja äitiysvapaista, kun itsellä ei ollut tietoakaan omasta kohtalosta vauvan suhteen. Oli ristiriitaista olla samalla onnellinen ystävien puolesta ja surullinen omasta.

Elokuussa 2013 päästiin vihdoin lapsettomuuspolille ja asiat alkoivat edistyä. Meidän tilanne alettiin ottaa todesta. Tässä pätkä ajatuksista silloin:

"Mitään uutta mullistavaa ei kuultu, mut käynti oli kuitenki tosi hyvä. Mieslääkäri oli asiantunteva ja rauhallinen, ja kyseli/keskusteli kaikessa rauhassa kelloa katsomatta. Aikasemmilla lääkäreillä ja hoitajilla oon aistinu hoitohenkilökunnan puheissa aina jonkinlaista lässytystä tai sääliä, mut tällä kerralla tuntui ekaa kertaa, että lääkäri ja läsnä ollut kätilö Kuulivat meitä ihan oikeesti aikuisina järkevinä ihmisinä. Ja ihan oikeesti halusivat kuulla, mitä ajatellaan nyt yrityksestä ja mitä toiveita meillä on jatkoon. Toisinaan kivuliastakin aukiolotutkimustakaan ei tehty, koska ei nähtykään sille aihetta. Ei haittaa. :)

Sain klomifeeni-tabletit ovulaatiota tukemaan ja tässä lyhyesti mitä se tarkottaa käytännössä: Clomeja syödään siis kierron alkuvaiheessa. Tarkotuksena kypsyttää munasolu tai kaksi, jotka sit hedelmöittyisi tavallisella tyylillä. Ultralla seurataan munasolujen tilannetta. Jos niitä kehittyykin useampia, hoito keskeytetään eikä siinä kierrossa saa yrittää lasta ollenkaan. Ettei siis tuu vahingossa esim. kolmosia tai nelosia. :) Sain clomit nyt neljään kuukautiskiertoon. Lääkäri ei vielä laittais meitä varsinaiseen inseminaatioon, koska näki meillä mahiksia näinkin. Tuntuu tosi hyvältä tää vaihe nyt. Saan ovulaatioon haluamaani tukea ja ultralla selvitetään, miten munasolut kasvaa. Tuntuu mahtavalta myös tietää, et nyt on päästy oikeesti nk. hoitoputkeen, ja et jos näissä clomi-kierroissa ei tapahdu mitään, niin mietitään sit taas parempia ja isompia hoitoja. Mut tällä mennään nyt ja oon tyytyväinen ja iloinen.  *hymyilevä huokaus* 

Vaikka ei hoidot tietenkään kaipuuta poista, mut lievittää ikävää ja antaa uutta toivoa."

Klomifeeni-lääkityksen alkaminen sai aikaan uusia mietteitä. Piti varautua henkisesti kaikkeen, mm. kaksosiin. Piti päättää, että jos follikkeleita on kasvanut vaikka kaksi tai kolme, niin uskalletaanko yrittää siinä kierrossa. Heti ekan clomi-kierron aikana tunsin kehossani, että nyt on selvästi ainakin ovulaatio tulossa, mahaa jomotti enemmän kuin yleensä. Ja kaksi isoa munasolua näkyi ultrassa. Jipii! Syyskuun 2013 lopulla saatiin vihdoin raskaustestiin elämämme kolmas plussa, joka nyt möyrii ja potkii minua mahaan. <3

Minua on ärsyttänyt, miten jotkut tuskailevat yritettyään vauvaa tuloksetta puoli vuotta tai vuoden. Toisaalta jokaisella on oikeus kokea asiat omalla tavallaan. Varmasti joku ajattelee minusta samalla tavalla, että kylläpäs me on päästy helpolla heihin verrattuna. Ja niinhän se onkin. Ymmärrän, että me on oltu loppujen lopuksi tosi onnekkaita, kun jo ensimmäisestä clomi-hoidosta tärppäsi. Mutta mikään ei silti saa minua väheksymään omaa suruani. Keskenmenot olivat aivan kamalia sekä kaikki epävarmuus ja epätietoisuus tuskaisaa.

Plussan jälkeen en enää kirjoittanut vanhaan blogiin. En ollut valmis vielä paljastamaan epävarmoja vauvauutisia, kun moni tuttukin luki kyseistä blogiani. Aloitin uuden blogin, tämän.

Nyt ollaan tässä. Raskausviikkoja takana 33+5 ja tänä aamuna tajusin taas kunnolla, että ihan oikeasti ollaan jo tosi pitkällä! Olen älyttömän onnellinen ja kiitollinen tästä raskaudesta ja siitä, että ihan pian saadaan meidän oma rakas vauva syliin. <3 Noin kolmen viikon päästä on hetki, kun jo sanotaan, että vauva voi syntyä milloin vain. Ihanaa! Tämä oivallus sai myös ajattelemaan, että ihan oikeasti voisi pakata piakkoin sen sairaalakassin ja järjestellä viimeiset paikat kotona vauvaa varten. Mutta ne on pikkujuttuja. Tärkeämpää on, että tunnen olevani henkisesti valmis ottamaan vauvan vastaan tähän maailmaan. Tietysti vastaan tulee vielä paljon asioita, jotka varmasti aiheuttaa epävarmuutta ja huolta, mutta juuri nyt tuntuu tosi hyvältä. On huojentavaa, että vaikka vauva syntyisi yllättäen, sillä ei pitäisi olla näillä viikoilla enää kovin suurta hätää. Kaikki tarvikkeet on myös suunnilleen hankittu. Äitiysloma alkaa pian ja voi keskittyä vain lepäämiseen ja meidän kotielämään. On hyvä olla rakkaan miehen lähellä ja nauraa yhdessä. Luottamusta omiin ja miehen taitoihin vauvan kanssa löytyy oikein riittävästi. Ystävät ja suku elävät tätä meidän kanssa ja tukiverkostoakin on. Kesä tulee ja valoa on enemmän. Ei ole enää pakonomaista tarvetta siivota koko kodin joka nurkkaa, vaan riittää, että asiat on jokseenkin paikoillaan. 

Kaikki hyvin.