Imetystaipaleen muistelua

Niin se sitten loppui: imetys. Vähitellen mutta silti yllättäin. Iso asia minulle.

Ennen synnytystä en paljonkaan osannut ajatella imetystä tai murehtia onnistuisiko se. Tiesin, että alku voi olla hankalaa ja kaikilla ei tule maitoa ollenkaan tai se loppuu pian. Tiesin, että luultavasti se sattuu aluksi ja on muutenkin säätämistä. Ajattelin kuitenkin, että yritän imettää ja otan kiitollisena vastaan kaiken mitä saan. 

Vauva syntyi aamukuudelta ja sai ensimmäiset tissitreenit heti synnytyssalissa. Seuraavan kerran päästiin lähekkäin vasta alkuillalla, koska minä olin kaavinnassa ja heräämössä koko päivän. Vauva sai sillä välin luovutettua maitoa sekä korviketta ruiskulla.

Muistelen aina onnellisena, kuinka nukuin tuhiseva ja ähkivä pikkuvauva kainalossa kaikki sairaalayöt. Maito nousi helposti ja käytännössä uin siinä. Vauvan imuote oli hyvä, mutta irtosi helposti. Rintakumi auttoi. Aluksi imetys sattui jonkin verran, mutta ei liikaa. Vauvapöly varmasti auttoi sietämään pientä kipua. Välillä syötin vain toisesta rinnasta, että toinen puoli sai lepoa. Lanoliinia laitoin välillä.

Ensimmäisinä päivinä ja viikkoina murehdin, saako vauva tarpeeksi maitoa. Vauvan paino nousi sairaalassa tosi hyvin, mutta kotiin päästyä piti käydä kerran painokontrollissa. Annoin maitoa joka itkuun ja ei meillä oikeasti ollut mitään hätää tai ongelmaa vauvan painonnousun suhteen. Vauva söi paljon päivin ja öin.

Imetysasentoja piti opetella. Sairaalassa hoitaja auttoi asettelemaan tyynyjä niin että sain imetettyä istuen. Kylkiasento oli minulle luonnollisin ja helpoin, mutta kotona alkoi onnistua istuenkin. Imetystyyny oli toimiva hetken. Aika pian vauva kasvoi niin paljon ja muuttui sen verran jänteväksi, että häntä pystyi pitämään helposti sylissä ilman tyynyäkin. Imetin usein sohvalla tai sängyllä.

Pulloa ei meidän vauva oppinut kunnolla koskaan. Ehkä olisi oppinut, jos olisi enemmän harjoiteltu. Rintapumppua kuitenkin käytettiin ja pakastettiin maitoa varmuuden vuoksi. Minun ollessa lyhyesti poissa mies aina tarjosi pullomaitoa, mutta harvoin syöminen onnistui. Pidempiä poissaoloja ei voinutkaan sitten tehdä.

Olen jälkikäteen miettinyt, että minä varmasti tuoksuin (lue: haisin) maidolle kilometrienkin päähän. Rintasuojia, tai mitä ne nyt olikaan nimeltään, piti vaihtaa jatkuvasti ja muutenkin käyttää pitkään. Imetystopit olivat ehdottomat ja kotona käytin niitä aina ilman liivejä.

Yhdessä vaiheessa meillä oli megaimetyksiä iltaisin. Syötin vauvaa liioittelematta kaksi-kolme tuntia putkeen, jonka jälkeen itsekin nukahdin yöunille. Sulkeuduin vauvan kanssa makuuhuoneeseen jo klo 19 ja jäin sitten samantien itsekin sinne nukkumaan. Megaimetykset olivat raskaita minulle, mutta toisaalta myös nautin siitä että sain vain maata, ajatella rauhassa ja surffailla netissä puhelimella. Parisuhde olisi voinut ottaa nokkiinsa enemmänkin, mutta onneksi niin ei käynyt. Olin aivan väsynyt enkä jaksanut yhtään huomioida miestä. 

Imetin vauvaa usein ja paljon. Oli vaikea tietää, milloin lapsentahtisesta "maitoa joka itkuun" -imetyksestä kannattaisi siirtyä vähän harvempaan. Kahden kuukauden ikäistä vauvaa syötin ennen ja jälkeen jokaisten unien.

Vauvan vatsavaivat olivat tosi kurjia. Yhteen aikaan vauva huusi iltaisin aina kaksi tuntia putkeen. Tunnin huuto oli mahtava yllätys ja poikkeus, kaksituntinen oli tavallinen. Kokeiltiin kaikki mitä osattiin. Yhdessä kuitenkin yritettiin saada syytä selville ja nukuttaa vauvaa. Selvittiin. Ja oltiin onnellisia, että nukahdettuaan vauva kuitenkin nukkui ihan hyvin.

Yritin omalla ruokavaliollani helpottaa vauvan vatsavaivoja. Jotkut ruoat selvästi vaikuttivat ja aikaansaivat huutoja, esim. valkosipuli ja tonnikala. Kun vauvalle tuli lisää ikää ja kiinteät ruoat otettiin mukaan ruokavalioon, minunkaan syömisillä ei ollut enää niin suurta merkitystä. Refluksiakin saattoi olla. Sängynpäätyä nostettiin ylös ja röyhtäytettiin.

Vauva nukkui perhepedissä ehkä noin 7-8 kuukauden ikäiseksi asti. Siihen mennessä olin ehtinyt jo väsyä totaalisesti lukuisiin yöheräämisiin ja soittaa neuvolaankin jo epätoivoisen väsyneenä, että mitä tehdään. Väsynein taisin olla silloin, kun lapsi oli 4-5 kk. Yöimetyksiäkään ei suositeltu vielä silloin lopettamaan ja keinot olivat vähissä. Väsytti ja rasitti. Tykkäsin nukkua perhepedissä, kun sai olla lähellä vauvaa. Toisaalta heräilin pieneenkin äännähdykseen ja pelkäsin kääntää kylkeä, ettei vauva heräisi. Sänkykin tuntui ahtaalta, kun olin tottunut nukkumaan leveästi. Vauva kuitenkin söi öisin vielä monia kertoja, joten olisi ollut raskasta myös nousta häntä nostamaan sängystä vierelle saati että olisin jaksanut keskellä yötä imettää istuen! Juu ei. Toimittiin niin kuin silloin tuntui parhaalta. Yhdessä vaiheessa siirrettiin vauva omaan sänkyynsä meidän sängyn viereen. Mies nosteli vauvaa öisin viereeni. Tuntui kyllä mukavalta nukkua vapaasti. 

Minun ollessani reissussa yhden yön 9 kk:n ikäinen vauva nukkui tosi hyvin. Siitä viisastuneena siirrettiin hänet heti omaan huoneeseen ja lopetettiin yöimetyskin. Välillä vielä otin vauvan viereeni aamuyöllä ja sain siten jatkettua koko perheen uniaikaa parilla tunnilla. Yöimetyksen lopetus kokonaan oli kuitenkin lopulta selkeä ja minua tosi paljon helpottava ratkaisu.

Imetys on minun mielestä tosi luonnollinen asia eikä minua häiritse nähdä muiden imetystä. Itsekin jossain vaiheessa rentouduin ja pystyin jo imettämään kahvilassa tai ravintolassa. Kuitenkin aina vähän jännitin muiden suhtautumista, kun olin kuullut toisten äitien saaneen negatiivisia kommentteja kanssaihmisiltä. Toisaalta vauva oli pakko syöttää silloin kun hän huusi. Eikä sitä nälän saapumista voinut ennalta koskaan tietää. Tarkkaa rytmiä kun ei ollut. Vauvan ollessa ihan pieni olinkin aika paljon kotona. Nautinkin siitä, mutta tavallaan olisin tykännyt myös käydä kaupungilla vähän enemmän, kahviloissa ym. näkemässä ihmisiä. Olisi ehkä vain pitänyt olla rohkeampi eikä ajatella niin paljon muiden miellyttämistä. Julkisilla paikoilla imettäminen oli haastavaa myös siksi, että maitoa tuli niin paljon. Omat vaatteet sotkeentuivat helposti, jos apukäsiä ei ollut mukana.

Vähensin imetyskertoja vähitellen. Ajatus lopettamisesta kypsyi mielessäni pitkään ja tuntui aluksi tosi kamalalta ja surulliselta. Silloin ajattelinkin, että jatkan aamu- ja iltaimetyksiä niin pitkään kuin tuntuu hyvältä. Ei ollut mitään syytä kiirehtiä. Oli helpottavaa tajuta jossain vaiheessa, että lapsi ei enää useinkaan hakeutunut rinnalle itse vaan minä olin se joka tuputin. Loppuaikana imetykset olivat ihan vain läheisyyttä ja turvaa. Maitoa tuli yhden herumisen verran, mutta aamuimetyksen jäätyä pois en tuntenut enää herumista ollenkaan. Toivottiin aamuimetyksen jättämisen pidentävän aamuyön unta. Aamuimetys korvattiin nokkamukilla, mutta parissa päivässä sekin jäi pois, kun ei sille ollut tarvetta.

Iltaimetys eli viimeinen imetyskerta jäi pois minun kahden yön Helsingin reissun jälkeen eli lapsen ollessa noin 1 v ja 1 kk. Lapsi oli taas nukkunut tosi hyvin minun ollessa poissa ja iltanukutukset olivat menneet sujuvasti. En uskaltanut ottaa riskiä, että öistä tulisi taas itkuisempia, jos antaisin iltamaidon.

Olen ihan hyväksynyt tilanteen ja tyytyväinenkin, että imetys loppui. Silti kaipaan vielä yhteisiä imetyshetkiä vauvan kanssa. Tyttö oli aina niin onnellisen näköinen rinnalla ja silmät kiinni nautiskeli lämmöstä ja läheisyydestä. Pieni vauva. <3 Siihen nukahti rinnalle syliin tai kainaloon. Haikein mielin muistelen. Nyyh.

Toisaalta olen iloinen myös siitä, että vihdoinkin sain vartaloni takaisin. Raskausajan kehoni oli tyttöni koti, imetysaikana ravinnon tuottaja. Se toi myös vastuuta. Koko imetysajan olen alitajuisesti ajatellut, että minun täytyy taata maidon riittävyys.  Tämä on vaikuttanut mm. niin, että olen syönyt helposti liikaa. Ajatellut, että syön kahden edestä. :) Nyt kehoni on vain minua itseäni varten. Se on jotenkin helpottava ja rentouttava ajatus.

Imetys loppui niin vähitellen, että mitään tukkeutumia tms. ei tullut. Muista vaikutuksista en osaa sanoa. Imetyksen aikaansaamat hormonimuutokset varmasti palautuvat tai ovat jo vähitellen palautuneet. Kuukautiset alkoivat joskus kun lapsi oli 8 kk, muistaakseni. Ovulaationkin olen bongannut kerran, siitä ei ole kovin kauaa. Luulen, että aluksi en ovuloinutkaan. Muutenkaan en usko ovuloivani välttämättä joka kierrossa. Mielialamuutoksia oli ehkä vähän joskus keväällä, mutta niitä on vaikea muistella jälkikäteen kun ei muista, mitkä muut elämän asiat ovat saattaneet rasittaa tai stressata silloin. Hormonimuutokset kyllä vaikuttavat minulla yleensä melko voimakkaasti mielialoihin. Kuppikokokin on selvästi palautunut, heh.

Lapsi kasvaa ja elämä muuttuu. Se on pakko hyväksyä. Onnellisena ja tyytyväisenä kuitenkin muistelen meidän kaikenlaisia imetyshetkiä sekä sitä miten imetyksestä tuli alun hapuilun ja epävarmuuden jälkeen lopulta niin helppoa, luonnollista ja ihanaa.