Toissapäivänä käväisin työpaikalla vauvan kanssa ja söin pullaa ja keksiä. Sen jälkeen ystävä tuli käymään ja söin lisää pullaa ja keksiä. Pöydälle jättämäni keksikuppi myös hupeni salakavalasti illan aikana. Illalla tuli stoppi ja herätys. Muutkin asiat painoi vähän mieltä, esim. ensi vuoden raha-asiat, mutta siinä samassa rytäkässä alkoi masentaa ja ärsyttää tosi paljon tämä oma sokerikoukku. Jo elokuun alussa kirjoitin tästä, mutta silloin en ollut riittävän motivoitunut tekemään asialle mitään.
Ennen en ollut kiinnostunutkaan mistään makeista herkuista, en karkeista, jätskistä enkä varsinkaan kekseistä. Nyt niistä on tullut osa jokapäiväistä elämää. "Vierasvaran" verukkeella on helppo ostaa kaupasta keksipaketti ja lopulta kuitenkin syödä se itse.
Eilen julkistin facebookissa, että olen sokerilakossa. Tuli hyvä mieli. Ilmoitin myös, että kun meille tulee kylään, ei saa sokerisia herkkuja eikä myöskään minulle saa tarjota niitä jos menen jonnekin kylään. Jo tähän mennessä moni ystävä ja työkaveri on kommentoinut lähtevänsä mukaan projektiin. Huippua! En ole määritellyt vieroitukselle mitään päättymisaikaa, mutta puhutaan nyt kuitenkin viikoista. Että putken saa katkaistua kunnolla. Tämän jälkeen sitten mietin, toimisiko minulla karkkipäivän periaate vai osaanko herkutella järkevästi muuten.
Yleinen tieto jo taitaa olevan, että sokeri on epäterveellistä ja koukuttavaa ja lisäksi ravintoarvollisesti täysin turhaa. Kyllä sen omassa olossaan tuntee ja huomaa, kun on sokerilla elänyt. Minun vieroituksessa kyse ei ole kuitenkaan herkuttelun kieltämisestä vaan terveellisemmistä herkuista, esim. hedelmistä. Fitfarmin dieetit ja muut ovat sitten oma juttunsa ja jos niille joskus lähtee, sitten tarkkaillaan tarkemmin ruokavalion kaikkia sokereita.
Minun tavoitteeni on tällä hetkellä vain katkaista tämä kamala sokerikierre ja päästä taas siihen pisteeseen, kun yksikin suklaapala tai karkki maistuu makealle. Ja että en söisi sokerisia herkkuja päivittäin vaan esimerkiksi yhtenä tai korkeintaan kahtena päivänä viikossa. Tai jos syön vaikka joka päivä, niin söisin silloin vain sen yhden suklaapalan. Tällä hetkellä minulla ei ole minkäänlaista kontrollia, eli vaikka olisin jo aamupäivällä syönyt pullaa, voin aivan hyvin syödä keskipäivällä lakuja, iltapäivällä muuta karkkia ja illalla jäätelöä.
Motivaatio syntyi, kun mietin millaiset ruokailutottumukset haluan lapselleni antaa. Jos itse syön sokeria, en pysty käytännössä kieltämään sitä lapseltani. Haluaisin tarjota lapselleni ravinteikasta ruokaa, esim. puuroa, maustamatonta jugurttia marjojen kera, vihanneksia, siemeniä ja kaikkia terveellisiä, aitoja ja tuoreita kasvisruokia. Herkutellakin saa, mutta herkut voivat olla muutakin kuin valkoista sokeria. Työni kautta olen huomannut, että lapset oppivat vanhemmiltaan aivan mitä tahansa. Vanhempien vaikutus näkyy kaikessa lapsen olemisessa: tavoissa, arvoissa, asenteissa, käyttäytymisessä, ajatuksissa.
Motivaatiota sokerivieroitukseen löytyy myös siitä, kun raskauden jälkeinen painonlasku ei ole edennyt enää yhtään vaan puntarin viisari on joinain päivinä hypännyt asteen tai kaksi ylöspäin! Ja siitä, että on ollut pöhöttynyt ja laiska olo. Ja siitä kun jumpan rentoutuksessa minulle jäi mieleen ohjaajan lause, että "kehosta täytyy pitää hyvä huoli". Ja siitä kun kivat jumppahousuni kiristää.
Eniten heräsin kuitenkin siitä, kun tajusin olevani riippuvainen sokerista. Inhoan sitä sanaa ja sitä oloa kun tuntuu, ettei vaan pysty olla syömättä makeaa. Inhoan hallinnan tunteen menettämistä. Kyllä, välillä on ollut sokerittomiakin päiviä, mutta niiden jälkeen meno on ollut vain entistä hurjempi. Melkein kuin alkoholistilla. Olen tullut ärtyneeksi ja ahdistuneeksi, jos esimerkiksi jäätelöpaketti on ollut pian loppumassa. Olen kärsinyt vieroitusoireista, esim. päänsärystä kun on ollut vähän sokeritaukoa luonnostaan. Olen unohtanut kohtuuden.
Tämä on kipeäkin asia. Tunnustaa olevansa niin heikko tässä. Mutta onneksi aina voi muuttua, jos tahtoo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti