Minä olen aina inhonnut kiirettä yli kaiken: työaamuina hätäisiä sängystä nousemisia kun on herännyt vahingossa liian myöhään, tunnetta siitä että myöhästyn bussista, junasta tai lentokoneesta, ajatusta siitä että annan odotuttaa itseäni. Siksi haluaisin välttää kiirettä ja tehdä itselleni ja perheelleni kiireetöntä arkea.
Vauvan kanssa eläessä huomaa kuitenkin usein tekevänsä kaiken nopeasti. "Ihan vain nopeasti syön lounaan, pesen hampaat, käyn vessassa, käyn suihkussa, puen vaatteet itselleni, pyyhin pölyt, laitan tiskit, käyn kaupassa, pyöräilen kotiin jne. Ihan nopeasti vain. Tyhmää. Onhan tämä lapsiperheen arki sitäkin, että omat asiat tulee hoidettua pikaisesti, jotta ehtii vastaamaan lapsen tarpeisiin heti kun niitä ilmenee. On myös palkitsevaa kun saa tehtyä asioita, jotka on roikkuneet tekemättöminä pitkään. Mutta välillä on myös hyvä rauhoittua ja tehdä vaikka vain yksi juttu vauvan unien aikana. Vaikka vain syödä. Tai pestä pyykkiä. Tai katsoa telkkaria. Tai kirjoittaa näitä juttuja tänne (harvoin saan kirjoitettua samalla kerralla koko tekstin, vaan yleensä kirjoittaminen keskeytyy monta kertaa).
Kotielämää enemmänkin minua ärsyttää oma tapani kiirehtiä kun olen omalla ajalla eli poissa vauvan luota. Kuten olen ennenkin sanonut, mies kannustaa minua harrastuksiin ja ystävien tapaamisiin ja hän hoitaa vauvaa hyvin minun ollessa poissa. Ei siis ole mitään syytä kiirehtiä kotiin. Jostain syystä minusta kuitenkin tuntuu, että parin tunnin poissaolo on jo maksimimäärä. Ajattelen tiedostamatta, että "käyn täällä vain nopeasti". Se on huono juttu, koska silloin en rentoudu ja hätäilen ja suoritan tekemisiäni. Eilen aamuna kävin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan jumpassa kuntokeskuksessa. Voi kun se olikin mukavaa. Hikoilin tosi paljon ja oli haastavaa keskittyä taas jumppaohjaajan neuvoihin, mutta kivaa oli. (Päätin siis kuitenkin palata kuntokeskuksen asiakkaaksi samantien.) Kotimatkaa pyörällä polkiessani mietin, että miksi pyörälläkin pitää ajaa aina niin kovaa?! Miksei voi himmailla hiljalleen ja nautiskella matkasta, katsella ympärilleen. Niinpä rauhoitin mieleni ja päätin, että ei vauva minua vielä tarvitse ja että voin aivan rauhassa pyöräillä kotiin. Tuli hyvä ja rento mieli.
Sitten vähän äitimyytistä. Äitimyyttihän tarkoittaa, että ihmisillä on tietynlainen mielikuva siitä, millainen on hyvä äiti. Lueskelin eri blogeja ja myös kevyesti läpi opinnäytetyötä nimeltään Äitimyytin vaikutus äitiyteen ja sosiaaliset verkostot äitien tukena (Havupolku & Salmi, 2008). Äitimyyttiin liitetään mm. seuraavia asioita:
- hyvän äidin elämän ainoa sisältö saa olla äitiys
- hyvä äiti kieltää omat tarpeensa ja toiveensa eikä ajattele omaa etuaan
- hyvä äiti pitää itseään lapsen ensisijaisena hoitajana ja kantaa pääosin yksin vastuun lapsen kasvatuksesta
- hyvä äiti ei jätä lasta hoitoon
- hyvä äiti imettää lastaan - ei liian lyhyen eikä pitkän aikaa
- hyvä äiti haluaa viettää kaiken aikansa lapsensa kanssa
- hyvä äiti tietää luonnostaan mitä lapsi tarvitsee milloinkin
- hyvä äiti antaa kaikkensa perheelleen
- hyvä äiti nauttii aina lapsen läsnäolosta
- hyvä äiti ei saa kertoa pahasta olostaan ja väsymyksestään julkisesti
- hyvä äiti ei saa tuntea lasta kohtaan mitään negatiivisia tunteita
Itse lisäisin tähän listaan mm. myös sen, että hyvä äiti osaa tehdä ruokaa ja leipoa. Ja että hän siivoaa kodin kun vauva nukkuu.
Ongelma on siinä, että äitiys on kuitenkin vain vaihe elämässä. Kyllä, se kestää koko loppuelämän, mutta elämään tulee jossain vaiheessa muutakin. Jos elää vain äitiyttä ja unohtaa omat aikuisen ihmisen tarpeensa, unohtaa myös helposti kuka ja millainen ihminen oikeasti on. Minä olen äitiyden lisäksi myös mm. nainen, vaimo, sisko, lapsi, ystävä, työkaveri, harrastaja, unelmoija, matkailija, musisoija jne.
Haluan taistella tätä äitimyyttiä vastaan. Minun mielestä siinä ei ole siis mitään pahaa, että haluaa viettää lapsensa kanssa mahdollisimman paljon aikaa ja imettää ja hoitaa lasta itse jne. Ne on hyviä asioita. Mutta minä haluan tehdä muutakin.
Äitimyytin huono vaikutus on se, että jos äiti ei tunne yltävänsä näihin "hyvän äidin ihanteisiin ja kriteereihin", hän helposti väsyy, tuntee syyllisyyttä ja huonoutta äitinä, turhautuu, masentuu ja menettää kosketuksen omaan itseensä. Joskus lapsi tai yhdessä vietetty aika saattaa jopa kärsiä, kun äiti purkaa näitä negatiivisia tunteitaan lapseen.
Kun minä vietän omaa aikaa ystävien luona tai jumpassa tai jossain, yritän ajatella, että saan siitä voimaa, iloa ja energiaa, että jaksan olla parempi, virkeämpi ja iloisempi äiti meidän vauvalle. Tätä mietin myös silloin kun päätin pyöräillä rauhassa jumpasta kotiin. Kuitenkin vasta opettelen näitä.
Perhe-elämän ja parisuhteen kannalta on mielestäni tärkeää, että myös mies ymmärtää äitimyytin ja tukee puolisoaan myytin murtamisessa. Käytännössä ottaa omatoimisesti vastuuta lapsen kasvatuksesta ja hoidosta, hoitaa lasta äidin ollessa poissa, kannustaa äitiä elämän muihinkin osa-alueisiin, keskustelee ja hyväksyy äidin negatiiviset tunteet. Vauvan hoitaminen ei aina ole helppoa tai hauskaa. Vaikka olisikin onnellinen.
Toisaalta en tykkää myöskään nk. vauvavuoden myytistä. Siitä että vauvavuosi on ollut oikeanlainen vain jos äiti ja isä ovat olleet uupuneita ja väsyneitä. Että väsymys ja pieni masennuskin on ainoastaan vanhemmuudelle omistautumisen merkki. Että vauvavuosi ei voi olla helppo ja onnellinen ja sopuisa. Sellaiseenkin ajatteluun olen törmännyt. Välillä tuntuu, että en saisi sanoa olevani tosi onnellinen tästä vauvasta ja meidän elämästä. Että pitäisi sanoa, että oikeastaan olen kuitenkin aika uupunut.
On hyvä, että asioista puhutaan avoimesti ja rehellisesti. Että jos on väsynyt, ei häpeile myöntää sitä. Ja jos on onnellinen, ei häpeile julistaa sitä. Kaikki tunteet on sallittuja elämässä. Kun niistä puhutaan ääneen, epävarmemmatkin äidit ja isät saavat tukea omille tunteilleen.
Ja vielä pari sanaa vauvasta. Vauva nukkuu yöt välillä kahdella syötöllä. Tuntuu erikoiselta, että muutos kahden tunnin syöttöväleistä tapahtuu niin, että jonakin yönä vaan yhtäkkiä posottaa 4,5 tuntia putkeen, jopa viisi. Vaikka nautin kyllä pidemmistä unista.
Parina iltana on taas ollut itkuinen. Eilen itki koko illan. Joku jossain palstalla voivotteli tunnin pituisia itkuja. Meillä itkettiin eilen 4 ja puoli tuntia putkeen. Yliväsymystä, ilmavaivoja, seurankaipuuta, mitä lie. Tänään päivälläkin ollut kiukkuinen ja huonouninen. Jos meidän vauva olisi pari kuukautta vanhempi, epäilisin jo hampaitakin, mutta nyt ehkä tuntuu vähän kaukaa haetulta. Vähän nuhaakin ollut: aivastelua ja köhimistä. Alaikenessä tulevan kulmahampaan kohdalla on pieni patti. En tiedä onko ollut siellä aina. Ei arista. Hampaathan tulee ensin keskelle alas, joten ei liittyne tähän. Kunhan totesin.
Vauva on varmaan alkanut jotenkin vierastaa. Olen aina luullut, että vierastamista tulee sitten joskus myöhemmin, mutta vauvan mummu heitti ilmaan tuon vierastamisasian, kun vauva yhtenä päivänä antoi niin synkeitä ilmeitä mummulle. Eilen sama kävi kun miehen ystävä poikkesi meillä ja otti vauvan syliin. Vauva katseli miehen ystävää epävarmana ja suu meni välillä mutruun ja alaspäin, melkein kuin itku olisi alkanut tulla. Menin viereen istumaan ja vauva katsoi välillä minua ja välillä ystävää, kuin olisi halunnut katsella uutta tyyppiä mutta jännittäen samalla. Ja kun mietin, niin yhtenä iltana suihkussa käytyäni tukka pystyssä menin syöttämään vauvaa. Vauva katsoi minua, laittoi suun alaspäin ja alkoi itkeä kovasti. Reppana säikähti varmaan minun tukkaa.
Vauva nauroi eilen ensimmäisen kerran ääneen. Se oli ihanaa. Kaunein nauru, jonka olen kuullut, tietysti. <3 Hän on myös alkanut katselemaan enemmän käsiään. Ihmetellessään jotain hänen silmät suurenevat lautasiksi, hauskan näköistä. Ihana ja rakas vauva, meidän Pötkylä. Vauva on myös alkanut selkeästi käyttää käsiään enemmän. Sitterissä katsoo tarkasti leluja ja heiluttaa käsiään ja tarttuu vahingossa leluihin. Sama esim. uuden pehmokirjan kanssa. Tykkää näperrellä sitä ja katsoa tarkasti.
Ostin vauvalle tällä viikolla välikausipuvun, lapaset ja pari lakkia. Olin ihan pihalla kaupassa, että miten lämmintä kannattaisi hankkia, kun tämä vuodenaika on ihan uusi juttu meille vauvan kanssa. Joskus aiemmin en edes tiennyt, mikä on välikausipuku, heh. No nyt on kiva puku ja muut vermeet. Vauva käyttää tällä hetkellä vaatekokoa 62-68cm. Myös jotkut 74-bodyt on aivan sopivia jo. Hurjaa. Meillä ei ole nyt kovin paljon vauvalle sopivia vaatteita. Harmittaa kun jotkut kivat 62-bodyt on muodoltaan sellaisia, ettei käsiä saa millään tungettua sisään. On jääneet käyttämättä kokonaan.
Eilen hoidin vauvaa yksin koko illan, kun mies oli illanvietossa kavereidensa kanssa. Harmi että sattui olla itkuinen ilta. Nytkin vauva tuolla itkee miehen sylissä eikä meinaa nukahtaa päiväunille vaikka on varmasti jo väsynyt. Äitikin on väsähtänyt itkuisen karhunpennun kantamisesta eilen ja tänä aamuna. Piti mennä tänään ravintolaan syömään iltapäivällä, mutta ei jaksa. Eikä oikein huvitakaan. Tai uskalla itkuisen kanssa. Toisen kerran.
Tämmöistä elämää täällä.
- hyvän äidin elämän ainoa sisältö saa olla äitiys
- hyvä äiti kieltää omat tarpeensa ja toiveensa eikä ajattele omaa etuaan
- hyvä äiti pitää itseään lapsen ensisijaisena hoitajana ja kantaa pääosin yksin vastuun lapsen kasvatuksesta
- hyvä äiti ei jätä lasta hoitoon
- hyvä äiti imettää lastaan - ei liian lyhyen eikä pitkän aikaa
- hyvä äiti haluaa viettää kaiken aikansa lapsensa kanssa
- hyvä äiti tietää luonnostaan mitä lapsi tarvitsee milloinkin
- hyvä äiti antaa kaikkensa perheelleen
- hyvä äiti nauttii aina lapsen läsnäolosta
- hyvä äiti ei saa kertoa pahasta olostaan ja väsymyksestään julkisesti
- hyvä äiti ei saa tuntea lasta kohtaan mitään negatiivisia tunteita
Itse lisäisin tähän listaan mm. myös sen, että hyvä äiti osaa tehdä ruokaa ja leipoa. Ja että hän siivoaa kodin kun vauva nukkuu.
Ongelma on siinä, että äitiys on kuitenkin vain vaihe elämässä. Kyllä, se kestää koko loppuelämän, mutta elämään tulee jossain vaiheessa muutakin. Jos elää vain äitiyttä ja unohtaa omat aikuisen ihmisen tarpeensa, unohtaa myös helposti kuka ja millainen ihminen oikeasti on. Minä olen äitiyden lisäksi myös mm. nainen, vaimo, sisko, lapsi, ystävä, työkaveri, harrastaja, unelmoija, matkailija, musisoija jne.
Haluan taistella tätä äitimyyttiä vastaan. Minun mielestä siinä ei ole siis mitään pahaa, että haluaa viettää lapsensa kanssa mahdollisimman paljon aikaa ja imettää ja hoitaa lasta itse jne. Ne on hyviä asioita. Mutta minä haluan tehdä muutakin.
Äitimyytin huono vaikutus on se, että jos äiti ei tunne yltävänsä näihin "hyvän äidin ihanteisiin ja kriteereihin", hän helposti väsyy, tuntee syyllisyyttä ja huonoutta äitinä, turhautuu, masentuu ja menettää kosketuksen omaan itseensä. Joskus lapsi tai yhdessä vietetty aika saattaa jopa kärsiä, kun äiti purkaa näitä negatiivisia tunteitaan lapseen.
Kun minä vietän omaa aikaa ystävien luona tai jumpassa tai jossain, yritän ajatella, että saan siitä voimaa, iloa ja energiaa, että jaksan olla parempi, virkeämpi ja iloisempi äiti meidän vauvalle. Tätä mietin myös silloin kun päätin pyöräillä rauhassa jumpasta kotiin. Kuitenkin vasta opettelen näitä.
Perhe-elämän ja parisuhteen kannalta on mielestäni tärkeää, että myös mies ymmärtää äitimyytin ja tukee puolisoaan myytin murtamisessa. Käytännössä ottaa omatoimisesti vastuuta lapsen kasvatuksesta ja hoidosta, hoitaa lasta äidin ollessa poissa, kannustaa äitiä elämän muihinkin osa-alueisiin, keskustelee ja hyväksyy äidin negatiiviset tunteet. Vauvan hoitaminen ei aina ole helppoa tai hauskaa. Vaikka olisikin onnellinen.
Toisaalta en tykkää myöskään nk. vauvavuoden myytistä. Siitä että vauvavuosi on ollut oikeanlainen vain jos äiti ja isä ovat olleet uupuneita ja väsyneitä. Että väsymys ja pieni masennuskin on ainoastaan vanhemmuudelle omistautumisen merkki. Että vauvavuosi ei voi olla helppo ja onnellinen ja sopuisa. Sellaiseenkin ajatteluun olen törmännyt. Välillä tuntuu, että en saisi sanoa olevani tosi onnellinen tästä vauvasta ja meidän elämästä. Että pitäisi sanoa, että oikeastaan olen kuitenkin aika uupunut.
On hyvä, että asioista puhutaan avoimesti ja rehellisesti. Että jos on väsynyt, ei häpeile myöntää sitä. Ja jos on onnellinen, ei häpeile julistaa sitä. Kaikki tunteet on sallittuja elämässä. Kun niistä puhutaan ääneen, epävarmemmatkin äidit ja isät saavat tukea omille tunteilleen.
Ja vielä pari sanaa vauvasta. Vauva nukkuu yöt välillä kahdella syötöllä. Tuntuu erikoiselta, että muutos kahden tunnin syöttöväleistä tapahtuu niin, että jonakin yönä vaan yhtäkkiä posottaa 4,5 tuntia putkeen, jopa viisi. Vaikka nautin kyllä pidemmistä unista.
Parina iltana on taas ollut itkuinen. Eilen itki koko illan. Joku jossain palstalla voivotteli tunnin pituisia itkuja. Meillä itkettiin eilen 4 ja puoli tuntia putkeen. Yliväsymystä, ilmavaivoja, seurankaipuuta, mitä lie. Tänään päivälläkin ollut kiukkuinen ja huonouninen. Jos meidän vauva olisi pari kuukautta vanhempi, epäilisin jo hampaitakin, mutta nyt ehkä tuntuu vähän kaukaa haetulta. Vähän nuhaakin ollut: aivastelua ja köhimistä. Alaikenessä tulevan kulmahampaan kohdalla on pieni patti. En tiedä onko ollut siellä aina. Ei arista. Hampaathan tulee ensin keskelle alas, joten ei liittyne tähän. Kunhan totesin.
Vauva on varmaan alkanut jotenkin vierastaa. Olen aina luullut, että vierastamista tulee sitten joskus myöhemmin, mutta vauvan mummu heitti ilmaan tuon vierastamisasian, kun vauva yhtenä päivänä antoi niin synkeitä ilmeitä mummulle. Eilen sama kävi kun miehen ystävä poikkesi meillä ja otti vauvan syliin. Vauva katseli miehen ystävää epävarmana ja suu meni välillä mutruun ja alaspäin, melkein kuin itku olisi alkanut tulla. Menin viereen istumaan ja vauva katsoi välillä minua ja välillä ystävää, kuin olisi halunnut katsella uutta tyyppiä mutta jännittäen samalla. Ja kun mietin, niin yhtenä iltana suihkussa käytyäni tukka pystyssä menin syöttämään vauvaa. Vauva katsoi minua, laittoi suun alaspäin ja alkoi itkeä kovasti. Reppana säikähti varmaan minun tukkaa.
Vauva nauroi eilen ensimmäisen kerran ääneen. Se oli ihanaa. Kaunein nauru, jonka olen kuullut, tietysti. <3 Hän on myös alkanut katselemaan enemmän käsiään. Ihmetellessään jotain hänen silmät suurenevat lautasiksi, hauskan näköistä. Ihana ja rakas vauva, meidän Pötkylä. Vauva on myös alkanut selkeästi käyttää käsiään enemmän. Sitterissä katsoo tarkasti leluja ja heiluttaa käsiään ja tarttuu vahingossa leluihin. Sama esim. uuden pehmokirjan kanssa. Tykkää näperrellä sitä ja katsoa tarkasti.
Ostin vauvalle tällä viikolla välikausipuvun, lapaset ja pari lakkia. Olin ihan pihalla kaupassa, että miten lämmintä kannattaisi hankkia, kun tämä vuodenaika on ihan uusi juttu meille vauvan kanssa. Joskus aiemmin en edes tiennyt, mikä on välikausipuku, heh. No nyt on kiva puku ja muut vermeet. Vauva käyttää tällä hetkellä vaatekokoa 62-68cm. Myös jotkut 74-bodyt on aivan sopivia jo. Hurjaa. Meillä ei ole nyt kovin paljon vauvalle sopivia vaatteita. Harmittaa kun jotkut kivat 62-bodyt on muodoltaan sellaisia, ettei käsiä saa millään tungettua sisään. On jääneet käyttämättä kokonaan.
Eilen hoidin vauvaa yksin koko illan, kun mies oli illanvietossa kavereidensa kanssa. Harmi että sattui olla itkuinen ilta. Nytkin vauva tuolla itkee miehen sylissä eikä meinaa nukahtaa päiväunille vaikka on varmasti jo väsynyt. Äitikin on väsähtänyt itkuisen karhunpennun kantamisesta eilen ja tänä aamuna. Piti mennä tänään ravintolaan syömään iltapäivällä, mutta ei jaksa. Eikä oikein huvitakaan. Tai uskalla itkuisen kanssa. Toisen kerran.
Tämmöistä elämää täällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti