Tässä meidän viime yön kuulumiset:
Klo 19 väsynyt vauva kylpyyn ja muille iltarutiineille, joiden jälkeen syötölle makkariin.
Vauva rauhoittuu nopeasti meidän sänkyyn minun viereen. Yritän irrottaa tissiä muutaman kerran, mutta vauva tahtoo aina tarmokkaasti takaisin.
Klo 20.15 pääsen siirtymään olohuoneeseen, yllättävän aikaisin!
Klo 22 menen nukkumaan ja siirretään vauva omaan sänkyynsä
Klo 23.45 vauva kitisee, syötän, nukahdan
Klo 1 herään ja nostan vauvan omaan sänkyynsä
Klo 1.45 vauva kitisee, syötän, nostan omaan sänkyyn, käyn vessassa, aavistelen vilkasta aamuyötä
Klo 3 vauva kitisee, kuuntelen hetken, ei rauhoitu, syötän, nostan omaan sänkyyn
Klo 5-5.30 vauva herää ja kitisee, nauraa minulle kun nostan viereen, yritän olla katsomatta silmiin, roikkuu tissillä, nukahtaa lopulta, nostan omaan sänkyyn
Klo 5.35 kitisee heti kovempaa kuin yleensä, nostan takaisin viereen, syötän lisää
Klo 5.50 kitisee, nostan viereen, en syötä, vauva nukahtaa pienen pyörimisen jälkeen
Klo 6.55 vauva pyörii minun vieressä, paukuttelee, äännähtelee, syötän vähän, nukahtaa
Klo 8 vauva herää kitinäänsä ja hymyilee valloittavasti, iskä nousee vauvan kanssa kun oli luvannut niin, äiti jää huilaamaan
Klo 8.30 äitikin nousee, kun uni ei tule
Nyt alkaa huomata, että neljän viikon aikaiset sekalaiset ja vähäuniset yöt alkaa jo vaikuttamaan öiseen mielialaan. Viime yön kantava ajatus oli, että "juu tämä ei kyllä enää toimi näin". Ajattelin jo mielessäni, kuinka soitan maanantaina neuvolaan ja kysyn heiltä ohjeita. Muita ajatuksia oli mm. että "mies saa kyllä joku yö hoitaa vauvaa ja ruokkia pullolla", "tissille nukuttaminen ei ehkä toimi pidemmän päälle", "sängystä nouseminen on raskainta, mutta ei perhepetikään takaa hyviä unia", "hellää unikoulua tänne nyt äkkiä kiitos", "voi itku nytkö taas heräät muru", "reagoinko liian nopeasti kitinään", "kitinä ei lopu vaikka odotan vähän kauemmin, ei auta kuin nostaa viereen", "olenko minä koukuttanut vauvan tähän tapaan", "mitä olen tehnyt väärin", "onkohan vauvalla kasvukausi", "onko vauvalla edes nälkä", "pysy hereillä ja syö muru enemmän niin jaksat nukkua", "en jaksa enää tällaisia öitä".
Olen paljon miettinyt juuri sitä, että otanko vauvan liian nopeasti viereen ensimmäisten kitinöiden alettua. Opetanko sillä tavoin vauvaa siihen, että tarvitsee aina maitohuikat nukahtaakseen. Vauva on kahden viikon päästä 4 kk. Toisaalta kyllä minä olen kokeillut sitäkin, että en heti reagoi tai että syötön sijaan menen pitämään kättä vauvan päällä. Mutta ei ne ole riittäneet. Ja pelkään että silloin vauva vaan virkistyy ja herää omaan ääntelyynsä.
Yösyötöt on ok niin kauan ja niin usein kun vaan itse jaksan. Viime yönä kuitenkin tuntui ensimmäistä kertaa, että tämä on vähän liikaa. Ehkä pelkään myös sitä, että jotenkin itse aikaansaan käytökselläni sen, että vauva haluaa tissille jatkuvasti pitkin yötä. Jos tietäisin, että tämä on vain lyhytaikaista ja johtuu vaikkapa vauvan kasvupyrähdyksestä tai hellyyden kaipuusta, useat yösyötöt eivät niin haittaisi.
Tänä iltana täytynee mennä nukkumaan yhtä aikaa vauvan kanssa, vaikka se olisi sitten jo klo 20. Ensimmäinen unipätkä kun kuitenkin on se pisin.
Nyt siivouspäivän puuhiin...
lauantai 27. syyskuuta 2014
keskiviikko 24. syyskuuta 2014
Aamun ajatuksia
Vauvan kädet oli aivan kylmät yöllä. Mitä niille voisi tehdä? Pitää varmaan harkita lapasia yöksi sitten kun on nukahtanut. Pöllöä, lapaset sisällä. Minäkin palelin yöllä. Tai välillä kuumotti ja otin peittoa pois päältä ja sitten pian paleli. Ja sitten taas kuuma, ja sitten kylmä.
Onneksi nukahdin vauvan kanssa jo klo 20. Heh. Muuten väsyttäisi taas. Luulin, että mies lähtisi työpaikan lentopallovuorolleen illalla niin ei ollut paineita senkään suhteen olla hereillä. Hassu myöhäinen pelivuoro. Vauva söi kahden tunnin välein yöllä. Viime yönä taas oikein ajatuksen kanssa kuulostelin vauvan heräämiskitinöitä ja nostin syömään heti ensimmäisestä käninästä. Voi olla, että vauva ei nälkäänsä aina kitise vaan mahaansa, mutta kyllä kitinä yleensä jatkuu ja voimistuu jos en syötä. Jaksoin myös valvoa syötön ja nostaa aina omaan sänkyynsä.
Olen lähiaikoina ajatellut vähän Pötkylän synnytystäkin. Katsoin suomalaista vauvaohjelmaa, jossa näytettiin vauvan syntymä. Nainen siinä ponnisteli ja jutteli välillä miehelleen. Vähän äh äh ja plops, vauva syntyi. Ajattelin, että "oho nytkö se jo syntyy". Seuraavaksi näytettiin onnellista naista vauva rinnalla paidan alla ja nainen siinä jutteli kaikkea ihan järjissään, heh. Mitä ihmettä? Tällaisiako toisten synnytykset ovat?! Pieni katkeruuden tuulahdus. Tajusin, että ehkäpä meillä oikeasti olikin vähän vaikea synnytys, mutta en ollut sitä tajunnut. Kun kätilö vieraili minun luona osastolla, aistin hänestä samanlaista vaikean synnytyksen empatiaa. Itse olin lähes koko synnytyksen positiivisessa ja odottavassa mielentilassa. Olen siitä tosi tyytyväinen. Ehkä en siksi osannut ajatella synnytystä hankalana. Muistan kyllä loppuponnistusvaiheen turhautumisen, väsymisen ja epätietoisuuden sekä vetoavalla katseella sävytetyn toiveen lääkärille, että "ottakaa nyt se imukuppi, että saadaan jotain tapahtumaan". Ja muistan yhdessä vaiheessa välkähtäneen pelon, että entä jos vauva ei mahdukaan ulos. Että mitä tässä vaiheessa voidaan enää tehdä, kun vauva on jo tulossa. Nopeasti kuitenkin sivuutin nuo ajatukset.
Ehkä nämä synnytysmietteet kumpuaa nyt siitä, kun on puhuttu miehen kanssa tulevaisuudesta ja siitä että ehkä joskus vielä toinen vauva. On mietitty, kestääköhän raskautuminen yhtä kauan ja tarvitaankohan clomeja. Itse mietin, millainen synnytys sitten on ja miltä toisen vastasyntyneen vauvan hoitaminen tuntuu. Että onko se yhtä jännittävää ja toisaalta yhtä helppoa. Miten vauvan isosisko ottaa asian ja minkä ikäinen hän mahtaa silloin olla. Olenko käynyt töissä välillä vai ollut kotona. Onko raskausaika ollut yhtä seesteinen kuin ensimmäinen.
Toisen vauvan ajatteleminen saa aikaan nyt huonon omatunnon. En halua ketään toista vauvaa! Meidän vauva on täydellinen, rakas ja ihanin meille! Haluan keskittyä nyt vain meidän suloiseen esikoispalleroon. Mutta täytyyhän tulevia tietysti ajatella alustavasti. Ihan jo ehkäisyasioidenkin takia.
Tuntuu vieläkin uskomattomalta, että meillä on nyt se vauva, jota niin paljon kaivattiin, toivottiin ja odotettiin. Monia itkuja itkettiin kun tuli keskenmenoja ja kauhea määrä pettymyksiä kestettiin kun menkat alkoi tai lapsettomuushoidot eivät edenneet. Voi sitä turhautumisen, surun ja kaipauksen määrää. Se on onneksi jäänyt nyt onnen alle. <3
Suunnilleen vuosihan siitä nyt on, kun saatiin clomit ja vauva lähti alulle. Meidän rakas Pötkylä oli sellainen solujoukko vain. Ihmeellistä. Kertakaikkiaan.
Ihmeellistä on myös se, että vauva ja mies nukkuu vielä makuuhuoneessa. Kello on pian 9.
tiistai 23. syyskuuta 2014
Unia ja muistoja
Vauvalla on ollut tapana nukkua aamuisin aika tarkalleen 30 minuutin unet. Tänään vauva veteli hirsiä kaksi tuntia (!) Olin sopinut treffit keskipäivällä ystävän luokse, mutta päästiinkin lähtemään jo aamu-unilla. Erikoista. En keksi muuta syytä kuin että 1.) nyt on kylmä ilma ja 2.) vauvalla oli makuupussi vaunuissa ekaa kertaa. Vauva oli topattu päästä jalkoihin. Oli varmaan vaan niin ihanan lämmin nukkua viileässä. :)
Nukutin vauvan tänään omaan sänkyynsä päiväunille. Piiiiiitkästä aikaa. Ihan muuten vain. Tuli sellainen olo, että nyt. Syötin väsähtäneen vauvan rauhassa sängyllä ja puin unipussiin. Heijasin sylissä hetken ja pidin tuttia suussa. Ihan hetken mielijohteesta sitäkin taas. Vauva katseli taas jälleen makkarin verhoja ja rauhoittui entisestään. Hyräilin tuttua unilaulua, jota laulan joka unilla. Laitoin rauhallisen ja väsyneen vauvan omaan sänkyynsä ja vedin musiikkiunilelun soimaan. Lähdin olohuoneeseen kokeilumielessä. Musiikin loputtua alkoi kitinä. Menin laittamaan lisää musiikkia ja silitin vauvaa. Taas olohuoneeseen. Taas kitinää. Jäin istumaan sängyn viereen ja pidin tuttia vauvan suussa hellästi. Vauva imeskeli tuttia ja näpräsi minun sormia. Kohta vauvan silmät menivät kiinni. Vauva ei kuitenkaan vielä nukahtanut vaan havahtui uudestaan. Ihmetteli varmaan tätä uutta sänkyjuttua. Nostin minun viereen sängylle ja syötin. Kun oli melkein nukahtamassa, nostin omaan sänkyynsä. Havahtui ja avasi silmät, mutta oli niin väsynyt, että silmät menivät kiinni. Jes!
Oli huippua käydä tänään ystävällä ja tervehtimässä heidän pientä suloista vauvaa ensimmäisen kerran. Voi kun ne on pieniä syntyessään. <3 Heh. Ja sitten parissa kuukaudessa jo muuttuvat tuollaisiksi pötkylöiksi ja jämäköiksi ja seurusteleviksi.
Kuulin tänään, että minun mummu on nukkunut pois. Se mummu, joka asui meidän naapurissa lapsena. Se joka antoi pieneen rottinkikoriin pieniä voisilmäpullia. Se joka kertoi kivoimpia iltasatuja ollessani yökylässä. Vähän haikea olo ollut siitä, vaikka toki vanhan ihmisen kuolema on aina aika luonnollinen asia. Ei houkuta myöskään ajatus hautajaisista, kun viimeksi papan hautajaisten aikaan olin niin väsynyt ja stressaantunut. Hautajaiset on aina myös niin pitkiä ja väsyttäviä päiviä. No mutta ei stressiä niistä. Menevät varmasti omalla painollaan, kun ei ota itse paineita eikä lupaudu mihinkään suurempiin esityksiin tms.
Vauva meni unille parvekkeelle. Itkuinen, väsynyt ja mahakipuinen, huusi aivan raukka. Yleensä ei tähän aikaan enää nukuteta päikkäreille, mutta iltapäivällä nukkui niin vähän, että hyvä kun nyt ainakin vähän torkahtaa. Nyt miehen seuraa ja telkkua.
maanantai 22. syyskuuta 2014
Tavallinen touhukas maanantai
Törmäsin yhdessä blogissa hauskaan ideaan kirjoitella yksi vauvan kanssa vietetty päivä vähän tarkemmin ylös. Oli mielenkiintoista lukea pikkutarkkoja selostuksia toisen vauva-arjesta. Niinpä päätin rohkeasti vähän matkia ja kirjata meidän puuhia tänne. Lähinnä omaksi iloksi ja muistoksi:
Klo 19.30 maissa (sunnuntaina) vauva nukahti yöunille
Klo 19.55 huutoitkua ja rupsuttelua, nukahtaa sylittelyn jälkeen
Klo 22.20 vauva herää syömään, menen itse nukkumaan samalla
Klo 23.40 vauva herää syömään
Klo 4 vauva herää syömään, syö paljon, minä ihmettelen että ohhoh kello on jo neljä
Klo 6.50 vauva pyörii sängyssään, aiemmin kuin yleensä: yleensä herätään vasta puoli kahdeksan maissa. Kuuntelen hiljaa vauvan peiton kahinaa ja haukottelua. Vauva alkaa kitistä, nostan viereeni ja toivon, että nukkuisi vielä edes hetken. Syötän unisen vauvan, mutta herää syötyään. Vauva innostuu kun tajuaa minun olevan hereillä ja alkaa jutella hiljaa "öööääää". Minua naurattaa, kun vauva hymyilee niin valloittavasti, mutta yritän kuiskia, että mies saisi vielä levätä. Vauva juttelee kovempaa, mieskin sanoo hyvät huomenet. Mies nousee vessaan ja juttelen vauvalle iloisesti ja kimittäen, niinkuin yleensä.
Laitan pyykit koneeseen, vauva katselee touhujani sitterissä sekä leikkii pehmokirjalla ja helistimellä, jota käyn antamassa käteensä usein, kun tippuu. Tullaan olohuoneeseen ja laitan tekstiviestillä mummulle kuvan, jossa vauva poseeraa mummun tekemät villavaatteet päällä. Kutsun mummun kylään, sovitaan että huomenna. Pumppaan toisen rinnan kun vauva viihtyi aamulla siinä vain hetken. Ajattelen, että ei tykännyt kun suihkuaa niin paljon. En ole ikinä vielä pumpannut tähän aikaan päivästä, eli tehoimut varmasti olleet vauvalla. Totean, että vauvan silmä on normaali. Annan d-vitamiinitipat vauvan omalla lusikalla.
Syötän vauvan pienesti ja vauva ottaa aamu-unet vaunuissa parvekkeella n. klo 8.45-9.15. Päätän, että ei mennä vauvajumppaan, kun unet näin aikaisin, jumppa ei sovi aikatauluun. Ystävälle viestiä, vähän Candy Crush-peliä sekä vihreää teetä nautiskellen.
Vauva herää onnellisena vaunuista. Otan hänet makuuhuoneen sängylle pötköttelemään lelujen kanssa samalla kun itse siivoan miehen yllätykseksi hänen vaatekaappiaan. Hänellä on pieni vaatekaappi verrattuna minuun ja on ollut puhetta, että molempien pitäisi siivota kaappinsa. Vauva viihtyy etenkin mahallaan. Katselee minua ja juttelee.
Kaappi siivottu ja vauva alkaa väsyä. Syöttö ja vaunuihin parvekkeelle. Itselle päälle sininen huppari, harmaa pipo ja keltainen huivi. Ei oikein meinaa vauva rauhoittua. Joudun nostamaan hetkeksi syliin. Uusi yritys ja klo 11.15 nukahtaa. Vaunuja heilutellessa teen muutaman kyykkyliikkeen kuntoilumielessä. SItten teen nopeasti ostoslistan, puen ulkovaatteet itselleni ja kärrään vaunut varovasti parvekkeelta ja kohti lähikauppaa. Ostan paljon juureksia ja joitain perustarvikkeita. Vauva potkii välillä vaunuissa, mutta pitää silmät kiinni. Kävelen kotiin viileässä sateessa. Pyykit kuivumaan ja uudet koneeseen. Ruoat kaappiin.
Klo 12.15. vauva itkee vaunuissa tunnin unien jälkeen. Näyttää reppanalta. Kannan vaakatasossa makkariin ja avaan vetoketjut. Tissi suuhun, syö hyvin. Nukahtaa sängylle. Varovasti yritän avata lisää pukua ja hattua. Jätän vauvan nukkumaan ulkovaatteet puoliksi päällä. Selailen facebookin kirppissivuja ja välillä käyn katsomassa vauvaa. Kokeilen hänen lämpötilaa varovasti, jes vauva ei herää siihen. Ei ollenkaan liian kuuma vauvalla.
Klo 13.30 vauva herää itkeskellen, syö taas hyvin. Ihmettelen, miksi minun hiha on yhtäkkiä märkä. Tajuan, että toinen liivinsuojus on läpimärkä ja kastellut myös minun hihan, joka nojasi siihen. Ohhoh. Vauva virkistyy ja on levännyt ja mahdottoman söpö. Ihastelen miten ihana ja kaunis vauva meillä on. Ja pitkän näköinen.
Vauva makoilee sohvalla minun vieressä lelujen kanssa kun kirjoitan näitä muistiinpanoja ylös. Välillä leikin vauvan jaloilla, pöristelen vauvan mahaan, pussailen kaulalle ja höpöttelen kaikkea. Vauvaa hymyilyttää. Käyn laittamassa lisää pyykkiä kuivumaan ja taas uudet koneeseen. Otan vauvan sitteriin keittiöön ja valmistelen makaronilaatikon uuniin. Höpötän vauvalle koko ajan. Tyhjään samalla tiskikoneen, teen välipalaa itselle ja tajuan ostaneeni vahingossa pahaa teetä, voi itku! Sitten olkkariin.
Vauva on lattialla innoissaan leikkikaaresta. Olen sitonut kaareen pienen pehmokirjan ja se naurattaa vauvaa. Syön välipalaa, telkkari on päällä. Vauva tylsistyy ja menen lattialle seuraksi. Leikitään ja otan vauvan mahan päälle vatsalleen. Vauva ilostuu ja katselee telkkaria riemuissaan. Vauva on tosi söpö myös tuosta kuvakulmasta. Muistan taas, että vauvan korvat ovat likaiset. Haetaan vanupuikko ja putsaan ne, paljon vaikkua. Vauva pötköttää sohvalla minun vieressä. Leikitän vauvaa harsolla heiluttaen sitä vauvan päällä. Vauva nauraa. Täytyy taas pumpata rintaa, kun se on arka.
Kuivat lakanat kuivausrummusta pois ja uudet tilalle. Kuivaustelineeseen ei mahdu. Pitkästä aikaa kuivausrumpu käytössä. Makaronilaatikko on valmis, maistan, nam. Laitan uuniin rosmariinilohkoperunoita miehelle.
Klo 15.30 syötän vauvan, puen ulkovaatteet hänelle ja klo 15.45 nukahtaa vaunuihin tuttuun lauluun ja vesisateeseen. Minä kirjoittelen tätä ja selailen vähän nettiä. Aika menee nopeasti.
Klo 16.20 vauva herää virkeänä vaunuista. Ilahtuu minut nähdessään, niinkuin yleensäkin aina unien jälkeen. Lyhyt syöttö. Mies tulee töistä kotiin ja höpöttelee vauvalle, joka leikkii olkkarin matolla harsolla ja jokeltelee. Mies tekee itselleen ruokaa uuniperunoiden kaveriksi. Minä menen hakemaan viimeiset pyykit kuivausrummusta ja olen tosi tyytyväinen tähän puhtaan pyykin määrään.
Klo 17.30 on syöty päivällistä miehen kanssa. Vauva syö sohvan divaanipäässä innoissaan harsoa ja leikkii pehmokirjalla. Juodaan teetä ja herkuttelen suurella hedelmälautasella, nam nam! Kattellaan telkkaria ja höpistään.
Klo 18.10 vauva kitisee, mies vaihtaa kakkavaipan. Minä käyn rauhassa suihkussa.
Klo 18.20 vauva itkee kovasti hoitopöydällä. Maito auttaa vaippapöksyä ja viihtyy vielä mukavasti sohvalla iskän viihdyttämänä mahallaan ja selällään. Minä pelaan vähän aikaa Candy Crushia. Kuunnellaan huomisen sääennustusta ja päivitellään 5 lämpöastetta, hrrr mutta ihan kiva silti. Pitäisi etsiä omat syys- ja talvivaatteet varastosta.
Klo 19.10 vauva iltakylpyyn. Kylvetetään yhdessä ja joukkoon liittyy ensi kerran myös keltainen pieni ankka. Vauva huomaa sen, mutta ei suuremmin kiinnostu. Huppupyyhkeeseen, jalkojen rasvausta ja yöpukua. Kitinä lisääntyy. Unipussiin jo itkuinen vauva.
Klo 19.28 vauva käpertyy minua vasten heti kun tönäisen hellästi poskea tissillä. Heittää jalat tomerasti yläkautta minua vasten ja sulkee silmät. Muutaman kerran kääntyy pois rinnalta itkemään väsymystä, mutta hellästi käännän hänet takaisin ja imu jatkuu tyytyväisenä. Käsillä tunnustelee minun ihoa ja näen vielä ihastella pötkösormia. Kuuluu lyhyitä onnellisia unihyminöitä, "hmm hmm". <3
Klo 19.30 vauvalla on silmät täysin kiinni. On kääntynyt selälleen kasvot sivulle minuun päin. Annan olla rauhassa rinnalla ja kirjoittelen samalla runoja puhelimen muistiin. Ihania rauhallisia iltahetkiä. Lueskelen puhelimen netistä juttuja 3 kuukauden ikäisistä vauvoista.
Klo 20.00 vauva havahtuu kaipaamaan tissiä, availee silmiä, mutta nukahtaa. Tämä tapahtuu monta monta kertaa, ehkä noin 10. Imee aina mutta nukahtaa. Hipaisen sormella leuan alta ja imaisee taas. On tullut pimeämpää.
Klo 20.55 hiivin olohuoneeseen miehen luo sohvalle, teetä ja iltapalaa. Luultavasti vielä syötän vauvaa tämän päivän puolella ainakin kerran ellen kaksikin. Ulkona on tosi pimeää, ikkunassa pisaroita.
Klo 19.30 maissa (sunnuntaina) vauva nukahti yöunille
Klo 19.55 huutoitkua ja rupsuttelua, nukahtaa sylittelyn jälkeen
Klo 22.20 vauva herää syömään, menen itse nukkumaan samalla
Klo 23.40 vauva herää syömään
Klo 4 vauva herää syömään, syö paljon, minä ihmettelen että ohhoh kello on jo neljä
Klo 6.50 vauva pyörii sängyssään, aiemmin kuin yleensä: yleensä herätään vasta puoli kahdeksan maissa. Kuuntelen hiljaa vauvan peiton kahinaa ja haukottelua. Vauva alkaa kitistä, nostan viereeni ja toivon, että nukkuisi vielä edes hetken. Syötän unisen vauvan, mutta herää syötyään. Vauva innostuu kun tajuaa minun olevan hereillä ja alkaa jutella hiljaa "öööääää". Minua naurattaa, kun vauva hymyilee niin valloittavasti, mutta yritän kuiskia, että mies saisi vielä levätä. Vauva juttelee kovempaa, mieskin sanoo hyvät huomenet. Mies nousee vessaan ja juttelen vauvalle iloisesti ja kimittäen, niinkuin yleensä.
Olen tyytyväinen, että sain pitkästä aikaa nukkua 4 tunnin yhtäjaksoiset unet. Lisäksi vauva nukkui aamuyöllä vielä 3 tuntia putkeen. Olen virkeä. Vaikka mies yleensä vaihtaa aamuvaipan, tällä kertaa minä teen sen. Pestään pylly ja laitetaan päivävaatteet: keltainen 74cm body ja harmaat 56cm housut, hassua että housut mahtuu vielä. Vauva sitteriin ja oma puuro mikroon. Puhdistan vauvan kasvot ja silmät kosteilla vanulapuilla ja ihmettelen vauvan silmää, joka näyttää vähän turvonneelta.
Laitan pyykit koneeseen, vauva katselee touhujani sitterissä sekä leikkii pehmokirjalla ja helistimellä, jota käyn antamassa käteensä usein, kun tippuu. Tullaan olohuoneeseen ja laitan tekstiviestillä mummulle kuvan, jossa vauva poseeraa mummun tekemät villavaatteet päällä. Kutsun mummun kylään, sovitaan että huomenna. Pumppaan toisen rinnan kun vauva viihtyi aamulla siinä vain hetken. Ajattelen, että ei tykännyt kun suihkuaa niin paljon. En ole ikinä vielä pumpannut tähän aikaan päivästä, eli tehoimut varmasti olleet vauvalla. Totean, että vauvan silmä on normaali. Annan d-vitamiinitipat vauvan omalla lusikalla.
Syötän vauvan pienesti ja vauva ottaa aamu-unet vaunuissa parvekkeella n. klo 8.45-9.15. Päätän, että ei mennä vauvajumppaan, kun unet näin aikaisin, jumppa ei sovi aikatauluun. Ystävälle viestiä, vähän Candy Crush-peliä sekä vihreää teetä nautiskellen.
Vauva herää onnellisena vaunuista. Otan hänet makuuhuoneen sängylle pötköttelemään lelujen kanssa samalla kun itse siivoan miehen yllätykseksi hänen vaatekaappiaan. Hänellä on pieni vaatekaappi verrattuna minuun ja on ollut puhetta, että molempien pitäisi siivota kaappinsa. Vauva viihtyy etenkin mahallaan. Katselee minua ja juttelee.
Kaappi siivottu ja vauva alkaa väsyä. Syöttö ja vaunuihin parvekkeelle. Itselle päälle sininen huppari, harmaa pipo ja keltainen huivi. Ei oikein meinaa vauva rauhoittua. Joudun nostamaan hetkeksi syliin. Uusi yritys ja klo 11.15 nukahtaa. Vaunuja heilutellessa teen muutaman kyykkyliikkeen kuntoilumielessä. SItten teen nopeasti ostoslistan, puen ulkovaatteet itselleni ja kärrään vaunut varovasti parvekkeelta ja kohti lähikauppaa. Ostan paljon juureksia ja joitain perustarvikkeita. Vauva potkii välillä vaunuissa, mutta pitää silmät kiinni. Kävelen kotiin viileässä sateessa. Pyykit kuivumaan ja uudet koneeseen. Ruoat kaappiin.
Klo 12.15. vauva itkee vaunuissa tunnin unien jälkeen. Näyttää reppanalta. Kannan vaakatasossa makkariin ja avaan vetoketjut. Tissi suuhun, syö hyvin. Nukahtaa sängylle. Varovasti yritän avata lisää pukua ja hattua. Jätän vauvan nukkumaan ulkovaatteet puoliksi päällä. Selailen facebookin kirppissivuja ja välillä käyn katsomassa vauvaa. Kokeilen hänen lämpötilaa varovasti, jes vauva ei herää siihen. Ei ollenkaan liian kuuma vauvalla.
Klo 13.30 vauva herää itkeskellen, syö taas hyvin. Ihmettelen, miksi minun hiha on yhtäkkiä märkä. Tajuan, että toinen liivinsuojus on läpimärkä ja kastellut myös minun hihan, joka nojasi siihen. Ohhoh. Vauva virkistyy ja on levännyt ja mahdottoman söpö. Ihastelen miten ihana ja kaunis vauva meillä on. Ja pitkän näköinen.
Vauva makoilee sohvalla minun vieressä lelujen kanssa kun kirjoitan näitä muistiinpanoja ylös. Välillä leikin vauvan jaloilla, pöristelen vauvan mahaan, pussailen kaulalle ja höpöttelen kaikkea. Vauvaa hymyilyttää. Käyn laittamassa lisää pyykkiä kuivumaan ja taas uudet koneeseen. Otan vauvan sitteriin keittiöön ja valmistelen makaronilaatikon uuniin. Höpötän vauvalle koko ajan. Tyhjään samalla tiskikoneen, teen välipalaa itselle ja tajuan ostaneeni vahingossa pahaa teetä, voi itku! Sitten olkkariin.
Vauva on lattialla innoissaan leikkikaaresta. Olen sitonut kaareen pienen pehmokirjan ja se naurattaa vauvaa. Syön välipalaa, telkkari on päällä. Vauva tylsistyy ja menen lattialle seuraksi. Leikitään ja otan vauvan mahan päälle vatsalleen. Vauva ilostuu ja katselee telkkaria riemuissaan. Vauva on tosi söpö myös tuosta kuvakulmasta. Muistan taas, että vauvan korvat ovat likaiset. Haetaan vanupuikko ja putsaan ne, paljon vaikkua. Vauva pötköttää sohvalla minun vieressä. Leikitän vauvaa harsolla heiluttaen sitä vauvan päällä. Vauva nauraa. Täytyy taas pumpata rintaa, kun se on arka.
Kuivat lakanat kuivausrummusta pois ja uudet tilalle. Kuivaustelineeseen ei mahdu. Pitkästä aikaa kuivausrumpu käytössä. Makaronilaatikko on valmis, maistan, nam. Laitan uuniin rosmariinilohkoperunoita miehelle.
Klo 15.30 syötän vauvan, puen ulkovaatteet hänelle ja klo 15.45 nukahtaa vaunuihin tuttuun lauluun ja vesisateeseen. Minä kirjoittelen tätä ja selailen vähän nettiä. Aika menee nopeasti.
Klo 16.20 vauva herää virkeänä vaunuista. Ilahtuu minut nähdessään, niinkuin yleensäkin aina unien jälkeen. Lyhyt syöttö. Mies tulee töistä kotiin ja höpöttelee vauvalle, joka leikkii olkkarin matolla harsolla ja jokeltelee. Mies tekee itselleen ruokaa uuniperunoiden kaveriksi. Minä menen hakemaan viimeiset pyykit kuivausrummusta ja olen tosi tyytyväinen tähän puhtaan pyykin määrään.
Klo 17.30 on syöty päivällistä miehen kanssa. Vauva syö sohvan divaanipäässä innoissaan harsoa ja leikkii pehmokirjalla. Juodaan teetä ja herkuttelen suurella hedelmälautasella, nam nam! Kattellaan telkkaria ja höpistään.
Klo 18.10 vauva kitisee, mies vaihtaa kakkavaipan. Minä käyn rauhassa suihkussa.
Klo 18.20 vauva itkee kovasti hoitopöydällä. Maito auttaa vaippapöksyä ja viihtyy vielä mukavasti sohvalla iskän viihdyttämänä mahallaan ja selällään. Minä pelaan vähän aikaa Candy Crushia. Kuunnellaan huomisen sääennustusta ja päivitellään 5 lämpöastetta, hrrr mutta ihan kiva silti. Pitäisi etsiä omat syys- ja talvivaatteet varastosta.
Klo 19.10 vauva iltakylpyyn. Kylvetetään yhdessä ja joukkoon liittyy ensi kerran myös keltainen pieni ankka. Vauva huomaa sen, mutta ei suuremmin kiinnostu. Huppupyyhkeeseen, jalkojen rasvausta ja yöpukua. Kitinä lisääntyy. Unipussiin jo itkuinen vauva.
Klo 19.28 vauva käpertyy minua vasten heti kun tönäisen hellästi poskea tissillä. Heittää jalat tomerasti yläkautta minua vasten ja sulkee silmät. Muutaman kerran kääntyy pois rinnalta itkemään väsymystä, mutta hellästi käännän hänet takaisin ja imu jatkuu tyytyväisenä. Käsillä tunnustelee minun ihoa ja näen vielä ihastella pötkösormia. Kuuluu lyhyitä onnellisia unihyminöitä, "hmm hmm". <3
Klo 19.30 vauvalla on silmät täysin kiinni. On kääntynyt selälleen kasvot sivulle minuun päin. Annan olla rauhassa rinnalla ja kirjoittelen samalla runoja puhelimen muistiin. Ihania rauhallisia iltahetkiä. Lueskelen puhelimen netistä juttuja 3 kuukauden ikäisistä vauvoista.
Klo 20.00 vauva havahtuu kaipaamaan tissiä, availee silmiä, mutta nukahtaa. Tämä tapahtuu monta monta kertaa, ehkä noin 10. Imee aina mutta nukahtaa. Hipaisen sormella leuan alta ja imaisee taas. On tullut pimeämpää.
Klo 20.55 hiivin olohuoneeseen miehen luo sohvalle, teetä ja iltapalaa. Luultavasti vielä syötän vauvaa tämän päivän puolella ainakin kerran ellen kaksikin. Ulkona on tosi pimeää, ikkunassa pisaroita.
sunnuntai 21. syyskuuta 2014
Hyödyllisiä tavaroita
Raskausaikana mietin kovasti, mitä kaikkia tavaroita vauvan kanssa tarvitaan. Tässä joitain niistä, jotka minä olen havainnut erityisen hyödyllisiksi meidän vauvan kanssa:
- Hoitopöytä. Onneksi ostettiin kunnollinen hoitopöytä, jossa on kivat tilavat laatikot vauvan vaatteille. Laatikoihin mahtuu oikein hyvin ne vaatteet, joita vauva käyttää nyt. Sinne mahtuu hyvin myös esim. vauvan lakanat ja muita tarvikkeita.
- Pieni kori hoitopöydällä on kätevä ja nätti. Siinä meillä on kaikki vauvan rasvat ja muut aineet, vaippoja ja pari vauvan lelua.
- Koliikkituttipullo. Ainoa pullo, joka on nyt kelvannut edes vähän.
- Sitteri. Vauva on tykännyt istua sitterissä ja nykyään jaksaa katsella siinä minun keittiö- tai pyykkipuuhia aika pitkänkin aikaa. On kallistettu sitteriä jo keskiasentoon.
- Ikean leikkikaari on ollut toimiva. Puiset lelut kolisevat kivasti ja niistä saa hyvän otteen. Ei ole ollut tarpeen vaihtaa siihen omia leluja. Varsinkin sitterissä istuessa leikkikaari on kiva, kun vauva ylettyy leluihin kädellä.
- Hymynaamatarra neuvolasta oli hitti jo saapuessaan. Vieläkin se saa vauvan hymyilemään ja juttelemaan hoitopöydällä.
- Aventin käsikäyttöinen rintapumppu. Helppo käyttää.
- Vauvan kietaisupaidat. Vaikka vauva on jo jämäkämpi, tykätään vieläkin näistä. Helppo pukea ja riisua. Ja jos kakat on tulleet vaipasta läpi, likaisen bodyn saa kätevästi pois sotkematta koko lasta kakkaan. :)
- Vauvan pitkähihaiset yöpuvut. Ne on muuten vaan kivoja ja söpöjä.
- Bodyt, joissa kädet saa piiloon (etenkin aivan pienellä vauvalla) sekä kärjelliset puolipotkuhousut
- Kantoreppu. Vauva on kiva nukuttaa reppuun, jos on vaikka vieraita. Vauvaa ei häiritse vieraiden äänet ja kenenkään ei tarvitse heijailla vauvaa makuuhuoneessa yksistään. Voi olla kätevä myös kaupungilla tai jos vauvalla itkuisuutta.
- Hymyhelistin, jollaisen ennen sai äitiyspakkauksesta. Tilattiin vihreä sellainen ja se on vauvan suosikkilelu tällä hetkellä.
- Viltti. Kiva laittaa paksun maton ja vauvan väliin nukkaamaton viltti. Kun vauva kuolaa ja laittaa kädet suuhun, käsiin tarttuu kaikenlaista nöyhtää sohvasta ja mustista lakanoista.
- Äidin älypuhelin. :) Hankin sen juuri ennen vauvan syntymää ja on se vaan kiva. Sillä on mukava surffailla netissä ja lueskella vauvajuttuja ym. kun vauva on puoliunessa tissillä. Valokuvat onnistuu yleensä hyvin jos rauhassa ottaa ja ne on helppo lähettää ystäville ja sukulaisille.
- Sappisaippua. Poistaa maitokakkatahrat hyvin. Sutaisen nestemäistä saippuaa kakkatahran kohdalle ja normaalisti pesukoneeseen.
- Harsot. Ihan perusjuttu, mutta niin toimiva. Meillä on niitä paljon. Silti ne joskus meinaa loppua. Toimivat niin monessa, esim. kuolarätteinä, pyllypyyhkeinä, keittiöliinoina, vaunusuojana, käsipyyhkeinä, lapsen suojana ja näköesteenä imettäessä, leluina, aurinkosuojana autossa, imeskelyrätteinä, peittona kesällä jne.
- Unipussi. Loistava keksintö. Tavallisen peiton vauva potkii joskus pois ja pelkään että hautautuu ison peiton alle. Meillä käytössä Nameit:n unipussi kokoa 74/80, aivan sopiva. Puetaan yöasun päälle yöunille ja joskus päiväunillekin, jos vauva on levoton. Lämmittää ja vauvaa on helpompi nostella keskellä yötä ilman että havahtuu.
- Bepanthen-voide. Huippukeksintö, sopii joka pipiin, esim. pepun ihottumiin ja syvien ihopoimujen punoitukseen. Parantaa ne päivässä.
- Lelukori olohuoneessa. Helppo kerätä lelut sinne ja tulee siistin näköistä kun leluja ei tarvitse pitää tv-tasolla tai pöydän kulmalla.
- Maidonkerääjä ja liivinsuojukset. Kerääjällä saa mukavasti talteen maitoa, jos on vaikka muutenkin pian pumppaamassa sitä. Liivinsuojuksia menee minulla paljon.
- Hyönteisverkko vaunuihin. Kesällä ja varsinkin alkusyksyn ampiaisaikaan ehdoton.
Nämä eivät ole olleet käytössä:
- Nännidonitsit joita askartelin ennen synnytystä. Ei mitään käyttöä.
- Imetystyyny. Aivan alussa käytettiin kun vauva oli vetelämpi kropaltaan. Aika nopeasti jäi käyttämättä, ehkä ensimmäisen kuukauden jälkeen.
- Rengassuojat vaunuihin. Ei niitä jaksa laittaa ainakaan vielä, ehkä talvella sitten jos renkaat kovin märät. Alakerran eteismatto kerää suurimmat liat ja meidän oma eteismatto loput.
- Talkki. Kerääntyy taipeisiin, en tykkää enkä oikein osaa käyttää.
- Lukuisat pienet söpöt sukat joita raskausaikana ostin. Useimmat oli liian pieniä jo vauvan syntyessä tai kiristi nilkasta. Sama koskee lapasia.
- Pienet 56cm-mekot. Ei vaan tullut käytettyä niin pienellä vauvalla. Bodyt ja puolipotkarit parhaita.
- Tutit, joita keittiö on pullollaan. Ei ole vain maistunut.
- Vaipat kokoa 1. Ei mahtuneet edes laitoksella.
Nyt talven lähestyessä täytyy ostaa vielä se itkuhälytin ja lämpömittari parvekkeelle. Tähän mennessä pidetty parvekkeen ovea raollaan ja arvioitu mutu-tuntumalla säätä. Ihan hyvin pärjätty kyllä niilläkin konsteilla. Kylmemmillä syysilmoilla ei viitsi pitää enää ovea auki.
- Hoitopöytä. Onneksi ostettiin kunnollinen hoitopöytä, jossa on kivat tilavat laatikot vauvan vaatteille. Laatikoihin mahtuu oikein hyvin ne vaatteet, joita vauva käyttää nyt. Sinne mahtuu hyvin myös esim. vauvan lakanat ja muita tarvikkeita.
- Pieni kori hoitopöydällä on kätevä ja nätti. Siinä meillä on kaikki vauvan rasvat ja muut aineet, vaippoja ja pari vauvan lelua.
- Koliikkituttipullo. Ainoa pullo, joka on nyt kelvannut edes vähän.
- Sitteri. Vauva on tykännyt istua sitterissä ja nykyään jaksaa katsella siinä minun keittiö- tai pyykkipuuhia aika pitkänkin aikaa. On kallistettu sitteriä jo keskiasentoon.
- Ikean leikkikaari on ollut toimiva. Puiset lelut kolisevat kivasti ja niistä saa hyvän otteen. Ei ole ollut tarpeen vaihtaa siihen omia leluja. Varsinkin sitterissä istuessa leikkikaari on kiva, kun vauva ylettyy leluihin kädellä.
- Hymynaamatarra neuvolasta oli hitti jo saapuessaan. Vieläkin se saa vauvan hymyilemään ja juttelemaan hoitopöydällä.
- Aventin käsikäyttöinen rintapumppu. Helppo käyttää.
- Vauvan kietaisupaidat. Vaikka vauva on jo jämäkämpi, tykätään vieläkin näistä. Helppo pukea ja riisua. Ja jos kakat on tulleet vaipasta läpi, likaisen bodyn saa kätevästi pois sotkematta koko lasta kakkaan. :)
- Vauvan pitkähihaiset yöpuvut. Ne on muuten vaan kivoja ja söpöjä.
- Bodyt, joissa kädet saa piiloon (etenkin aivan pienellä vauvalla) sekä kärjelliset puolipotkuhousut
- Kantoreppu. Vauva on kiva nukuttaa reppuun, jos on vaikka vieraita. Vauvaa ei häiritse vieraiden äänet ja kenenkään ei tarvitse heijailla vauvaa makuuhuoneessa yksistään. Voi olla kätevä myös kaupungilla tai jos vauvalla itkuisuutta.
- Hymyhelistin, jollaisen ennen sai äitiyspakkauksesta. Tilattiin vihreä sellainen ja se on vauvan suosikkilelu tällä hetkellä.
- Viltti. Kiva laittaa paksun maton ja vauvan väliin nukkaamaton viltti. Kun vauva kuolaa ja laittaa kädet suuhun, käsiin tarttuu kaikenlaista nöyhtää sohvasta ja mustista lakanoista.
- Äidin älypuhelin. :) Hankin sen juuri ennen vauvan syntymää ja on se vaan kiva. Sillä on mukava surffailla netissä ja lueskella vauvajuttuja ym. kun vauva on puoliunessa tissillä. Valokuvat onnistuu yleensä hyvin jos rauhassa ottaa ja ne on helppo lähettää ystäville ja sukulaisille.
- Sappisaippua. Poistaa maitokakkatahrat hyvin. Sutaisen nestemäistä saippuaa kakkatahran kohdalle ja normaalisti pesukoneeseen.
- Harsot. Ihan perusjuttu, mutta niin toimiva. Meillä on niitä paljon. Silti ne joskus meinaa loppua. Toimivat niin monessa, esim. kuolarätteinä, pyllypyyhkeinä, keittiöliinoina, vaunusuojana, käsipyyhkeinä, lapsen suojana ja näköesteenä imettäessä, leluina, aurinkosuojana autossa, imeskelyrätteinä, peittona kesällä jne.
- Unipussi. Loistava keksintö. Tavallisen peiton vauva potkii joskus pois ja pelkään että hautautuu ison peiton alle. Meillä käytössä Nameit:n unipussi kokoa 74/80, aivan sopiva. Puetaan yöasun päälle yöunille ja joskus päiväunillekin, jos vauva on levoton. Lämmittää ja vauvaa on helpompi nostella keskellä yötä ilman että havahtuu.
- Bepanthen-voide. Huippukeksintö, sopii joka pipiin, esim. pepun ihottumiin ja syvien ihopoimujen punoitukseen. Parantaa ne päivässä.
- Lelukori olohuoneessa. Helppo kerätä lelut sinne ja tulee siistin näköistä kun leluja ei tarvitse pitää tv-tasolla tai pöydän kulmalla.
- Maidonkerääjä ja liivinsuojukset. Kerääjällä saa mukavasti talteen maitoa, jos on vaikka muutenkin pian pumppaamassa sitä. Liivinsuojuksia menee minulla paljon.
- Hyönteisverkko vaunuihin. Kesällä ja varsinkin alkusyksyn ampiaisaikaan ehdoton.
Nämä eivät ole olleet käytössä:
- Nännidonitsit joita askartelin ennen synnytystä. Ei mitään käyttöä.
- Imetystyyny. Aivan alussa käytettiin kun vauva oli vetelämpi kropaltaan. Aika nopeasti jäi käyttämättä, ehkä ensimmäisen kuukauden jälkeen.
- Rengassuojat vaunuihin. Ei niitä jaksa laittaa ainakaan vielä, ehkä talvella sitten jos renkaat kovin märät. Alakerran eteismatto kerää suurimmat liat ja meidän oma eteismatto loput.
- Talkki. Kerääntyy taipeisiin, en tykkää enkä oikein osaa käyttää.
- Lukuisat pienet söpöt sukat joita raskausaikana ostin. Useimmat oli liian pieniä jo vauvan syntyessä tai kiristi nilkasta. Sama koskee lapasia.
- Pienet 56cm-mekot. Ei vaan tullut käytettyä niin pienellä vauvalla. Bodyt ja puolipotkarit parhaita.
- Tutit, joita keittiö on pullollaan. Ei ole vain maistunut.
- Vaipat kokoa 1. Ei mahtuneet edes laitoksella.
Nyt talven lähestyessä täytyy ostaa vielä se itkuhälytin ja lämpömittari parvekkeelle. Tähän mennessä pidetty parvekkeen ovea raollaan ja arvioitu mutu-tuntumalla säätä. Ihan hyvin pärjätty kyllä niilläkin konsteilla. Kylmemmillä syysilmoilla ei viitsi pitää enää ovea auki.
Tylsyyttä ja iloja
Täällä ollaan, onpa taas kestänyt viime postauksesta! Sille on syynä yksinkertaisesti vain se, että vauva on nukkunut vähemmän päivisin. Hänen ollessa hereillä en ole malttanut näpytellä konetta, kun muutenkin räplään puhelinta liikaa vauvan aikana. On tuntunut nyt tärkeältä vain olla vauvan kanssa, leikkiä ja jutella. Vauva onkin oppinut nyt juttelemaan aivan uudella tavalla. Ennen niin yleistä kurkkuärrää hän ei enää sano kovinkaan usein, vaan tilalle on tulleet pitkät vokaalihuutelut, esim. "äööööööööääääää", "hööööööääääää". Välillä matalalta, välillä kiekaisee korkealta. Ihanaa kuultavaa. Vauva näyttää nauttivan omasta äänestään ja ääntelee ihan vain kuunnellakseen sitä. Selittää myös meille pitkiä pätkiä, monta minuuttia putkeen, kovalla äänellä, kuin kertoen oikeasti jotain juttua. Kuuntelee kun hänelle puhutaan ja taas jatkaa omaa asiaansa. Heh. Juttelut alkavat aina heti aamulla kun näkee minun heränneen. Niin rakas vauva. <3
Yritin viikolla kirjoittaa tänne edellisestä viikonlopusta, kun mies oli kipeänä ja hoidin vauvaa yksin. En saanut kuitenkaan tekstiä koskaan valmiiksi. Silloin olin mummulan vierailua lukuunottamatta monta päivää putkeen vain kotona. Meinasi alkaa jo seinät kaatua päälle. Ei jaksanut eikä huvittanut lähteä vauvankaan kanssa mihinkään ja mieskin oli sen verran flunssainen ettei hän jaksanut hoitaa vauvaa yksin. Apea mieli ja tylsää. Maanantaina helpotti, kun mieskin oli jo työkunnossa ja käytiin vauvan kanssa autolla vauvajumpassa. Itse jumpassa oli aiempaa vähemmän väkeä, mikä oli mukavaa. Vauvakin jaksoi hyvin melkein loppuun asti ja katseli kiinnostuneena muita vauvoja. Ja paras juttu oli mennä autolla. Pienen matkan jouduin raahaamaan vauvelia kantokopassa pysäköintialueelta jumppapaikalle, mutta ihan hyvin jaksoin. Oli myös kätevää kun vauvan sai vietyä kantokopassa ihan jumppasaliin asti. Tiistaina kävi ihana ystävä kylässä ja keskiviikkona kävin itse nopeasti kaupungilla vauvan kanssa. Viikonlopun alakuloista ei näkynyt enää merkkiäkään.
Viikko sitten olin aika väsynytkin. Vauva oli nukkunut sekalaisesti jo noin viikon, rotarokotteesta asti. Pyörinyt, ähkinyt, kaivannut lohtua. Maha oli kipeä, aluksi ehkä rokotteesta ja myöhemmin minun syömisistä, ehkäpä soijasuikaleista joita söin aika paljon monena päivänä putkeen. Öisin minä olin aivan naatti ja nukahtelin aina yösyötöillä. Heräsin aina parin tunnin päästä ahtaasta vauvan ja miehen välistä jostain ihmeasennosta. Siirsin rättiväsyneenä vauvan omaan sänkyynsä ja puolen tunnin päästä heräsin siihen, että vauva kitisee ja itkeskelee. Ei muuta kuin takaisin viereen ja sama homma alusta. Jossain vaiheessa aamuyötä aina luovutin ja jätin vauvan nukkumaan viereeni. Vauva myös pyöriskeli erityisen paljon aamuyöstä minun vieressä, jolloin minä en tietenkään nukkunut kuin pienissä pätkissä. Heräämisiä oli parhaimmillaan tunnin välein koko yön. Ja syötöt kesti pitkään kun vauva halusi nukkua tissillä.
Nukkuvan vauvan tissin kaipuu on toki ollut varmasti omaakin syytä, ainakin osittain, kun olen nukuttanut vauvaa iltaisin tissille. Jostain syystä on lipsuttu siihen, että minä nukutan vauvan yksin illalla. Ja koska en jaksa yksin kanniskella vauvaa pitkään, on ollut helpompi antaa nukahtaa rinnalle. Nyt kun on tajuttu tämä, mies on auttanut taas enemmän iltaisin. Muuten minua ei haittaisi yhtään nukuttaa vauva tissi suuhun, mutta niinä iltoina vauva on nukkunut yleensä aika huonosti. Saattanut nopeasti laittaa silmät kiinni ja vaipua kevyeen uneen, mutta heti kun olen irrottautunut ;) niin vaavi on herännyt hamuamaan ja etsimään tissiä puolihädissään. Eli käytännössä olen viettänyt iltani makuuhuoneessa, kaksikin tuntia kerrallaan. Tylsää. Toisaalta olen ajatellut, että jos vauvalla onkin nyt se tehoimun aika, niin senkään takia en ole halunnut tissiaikaa rajoittaa. Tai joku muu hellyysvaje, kun oppii kokoajan kaikkea uutta ja on niin aktiivinen päivisin. Muutenkin suhtaudun tuohon syöttämiseen nykyään aika rennosti. En enää mieti, montako kertaa syötän ja missä välissä. Syötän kun vauva tuntuu sitä kaipaavan.
Mutta nyt loppuviikolla on siis mennyt jo vähän paremmin. Viime yönä vauva nukkui yöllä putkeen pitkästä aikaa (jopa) 3,5 tuntia. Heh. Hassua miten nuo vaihtelee, kun muutama viikko sitten vauva nukkui neljästä viiteenkin tuntia putkeen aika säännöllisesti joka yö.
Tällä viikolla päiväunetkin on olleet lyhyitä. Tavaksi on tullut aamuherätys 7.30 sekä puolen tunnin aamu-unet vaunuissa parvekkeella aika tarkalleen klo 9.30-10. Seuraavat unet n. klo 11 alkaen. Jos laitan parvekkeelle, nukkuu 45 minuuttia. Jos kävelylle, pääsee yleensä unijakson yli ja nukkuu pari tuntia. Olen muutamana päivänä nukuttanut tuolloin parvekkeelle ja puolen tunnin päästä lähtenyt kävelylle. Ei ole tarvinnut itse kävellä niin pitkään. Jotenkin niin laiskottanut nyt tuon kävelynkin suhteen. Iltapäivällä nukkuu n. klo 15 aikaan 45 minuutin unet ja yleensä vielä 17 jälkeen 45 minuutin unet. Sitten iltapesuille klo 19 maissa ja nukahtaa yöunille 19.30/20 maissa. Päivät ovat siis melko repaleisia, kun pitkiä yhtäjaksoisia päikkäreitä ei ole.
Ehkä lyhyiden päikkäreiden takia tuntui viime viikolla vähän vaikealta lähteä vauvan kanssa mihinkään. Vauva ei ole kovin hyvä viihtymään vaunuissa hereillä. Toisaalta kun nyt loppuviikolla tajusin, että kävelylenkillä vauva kuitenkin nukkuu pidempään, tuokin ongelma taas poistui. Ja kyllähän vauvan kantaa vaikka sylissä bussiin ja kotiin, jos on ihan pakko. Jos vaan jaksaisi käydä vaunulenkillä enemmän... plääh.
Nyt on saatu käyttöön mummun tekemät ihanat villahousut ja villatakki. Ne on olleet aamuisin ihan tarpeen windfleece-puvun alla. Jännittää vähän viileät ilmat, että miten osaa pukea vauvaa sopivasti. Makuupussi meillä ei ole vielä käytössä vaunuissa, vaan vaunujen pohjalla on Lindexin ohut sirkuskuvioinen viltti. Toinen asia on sitten tuo autolla lähteminen. Että mitä pukee autoon, kun vauva käväisee kuitenkin ulkonakin. Eilen laitettiin villa-asu autoon ja luulin että paistuu, mutta olikin ok, tosin ei ollut kovin pitkä automatka. Meillä ei ole mitään hupparia tms. vauvalle. Usein vauvan jaloilla on viltti matkalla autoon. Jos aurinko paistaa, se lämmittää autoakin vielä mukavasti eikä mitään muita housuja tarvita sisähousujen päälle. Mutta onhan tuo sellaista värkkäilemistä kun puetaan autoreissua varten.
Kävin tällä viikolla syömässä hyvän ystävän kanssa minun suosikkiravintolassa. Mies hoiti vauvaa. Oli ihanaa ja rentouttavaa istua rauhassa ja herkutella hyvällä ruoalla sekä puhua muustakin kuin vauvasta. Ne bataattiranskalaiset, ah. :) Sokerilakko on pitänyt, vaikka on ollut tosi vaikeaa viimeinen viikko. Tylsistyneenä ja väsyneenä olisi niin ihana herkutella vaikka jätskillä tai pullakahvilla. Vaikeuden laukaisi S-marketin uunituoreiden voisilmäpullien huumaava tuoksu. Sen jälkeen on selvästi ollut vaikeampaa ja olen ajatellut herkkuja aika paljon. Ensi arkiviikon haluaisin vielä olla täysin ilman karkkeja ja jätskejä ja pullia. Keksejä ei onneksi tee enää mieli!
Vaikka olen ollut nyt kaksi viikkoa ilman karkkeja ym. niin paino ei ole kyllä mihinkään laskenut. Usein ruokaherkuttelupäivän (pitsaa tai hampparia tai muuta ruokaa paljon) jälkeen paino on heilahtanut alaspäin. Se on ollut jännä. Välillä olenkin miettinyt, että entä jos keho onkin säästöliekillä. En tiedä uskoisinko, kun olen syönyt nyt kuitenkin ihan hyvin. Toisaalta kulutuskin on tietysti varmaan aika pientä nyt, imetyksestä huolimatta, varsinkin kun olen ollut niin laiska vaunulenkkeilijä. Ei suurempaa stressiä. Vähän toki mietityttää ja ärsyttää nämä viimeiset raskauskilot. Puntari tuntuu jämähtäneen paikoilleen.
Mutta nyt on minun lounasaika. Vauva heräsi äsken 35 minuutin aamu-uniltaan, jotka nukkui hieman tavallista myöhemmin. Tälle päivälle ei ole mitään erityistä ohjelmaa. Eilen kävi miehen isä puolisoineen sekä vauvan täti. Oli mukavaa. Ja tällä kertaa muistin antaa heille käteen vieraskirjankin. Ajeltiin myös vauvan isomummin luona ja itkuhälytintä etsimässä (ei löydetty sellaista jonka olisin kelpuuttanut, heh, täytyy netistä katsella). Mutta nyt sitä lounasta.
Yritin viikolla kirjoittaa tänne edellisestä viikonlopusta, kun mies oli kipeänä ja hoidin vauvaa yksin. En saanut kuitenkaan tekstiä koskaan valmiiksi. Silloin olin mummulan vierailua lukuunottamatta monta päivää putkeen vain kotona. Meinasi alkaa jo seinät kaatua päälle. Ei jaksanut eikä huvittanut lähteä vauvankaan kanssa mihinkään ja mieskin oli sen verran flunssainen ettei hän jaksanut hoitaa vauvaa yksin. Apea mieli ja tylsää. Maanantaina helpotti, kun mieskin oli jo työkunnossa ja käytiin vauvan kanssa autolla vauvajumpassa. Itse jumpassa oli aiempaa vähemmän väkeä, mikä oli mukavaa. Vauvakin jaksoi hyvin melkein loppuun asti ja katseli kiinnostuneena muita vauvoja. Ja paras juttu oli mennä autolla. Pienen matkan jouduin raahaamaan vauvelia kantokopassa pysäköintialueelta jumppapaikalle, mutta ihan hyvin jaksoin. Oli myös kätevää kun vauvan sai vietyä kantokopassa ihan jumppasaliin asti. Tiistaina kävi ihana ystävä kylässä ja keskiviikkona kävin itse nopeasti kaupungilla vauvan kanssa. Viikonlopun alakuloista ei näkynyt enää merkkiäkään.
Viikko sitten olin aika väsynytkin. Vauva oli nukkunut sekalaisesti jo noin viikon, rotarokotteesta asti. Pyörinyt, ähkinyt, kaivannut lohtua. Maha oli kipeä, aluksi ehkä rokotteesta ja myöhemmin minun syömisistä, ehkäpä soijasuikaleista joita söin aika paljon monena päivänä putkeen. Öisin minä olin aivan naatti ja nukahtelin aina yösyötöillä. Heräsin aina parin tunnin päästä ahtaasta vauvan ja miehen välistä jostain ihmeasennosta. Siirsin rättiväsyneenä vauvan omaan sänkyynsä ja puolen tunnin päästä heräsin siihen, että vauva kitisee ja itkeskelee. Ei muuta kuin takaisin viereen ja sama homma alusta. Jossain vaiheessa aamuyötä aina luovutin ja jätin vauvan nukkumaan viereeni. Vauva myös pyöriskeli erityisen paljon aamuyöstä minun vieressä, jolloin minä en tietenkään nukkunut kuin pienissä pätkissä. Heräämisiä oli parhaimmillaan tunnin välein koko yön. Ja syötöt kesti pitkään kun vauva halusi nukkua tissillä.
Nukkuvan vauvan tissin kaipuu on toki ollut varmasti omaakin syytä, ainakin osittain, kun olen nukuttanut vauvaa iltaisin tissille. Jostain syystä on lipsuttu siihen, että minä nukutan vauvan yksin illalla. Ja koska en jaksa yksin kanniskella vauvaa pitkään, on ollut helpompi antaa nukahtaa rinnalle. Nyt kun on tajuttu tämä, mies on auttanut taas enemmän iltaisin. Muuten minua ei haittaisi yhtään nukuttaa vauva tissi suuhun, mutta niinä iltoina vauva on nukkunut yleensä aika huonosti. Saattanut nopeasti laittaa silmät kiinni ja vaipua kevyeen uneen, mutta heti kun olen irrottautunut ;) niin vaavi on herännyt hamuamaan ja etsimään tissiä puolihädissään. Eli käytännössä olen viettänyt iltani makuuhuoneessa, kaksikin tuntia kerrallaan. Tylsää. Toisaalta olen ajatellut, että jos vauvalla onkin nyt se tehoimun aika, niin senkään takia en ole halunnut tissiaikaa rajoittaa. Tai joku muu hellyysvaje, kun oppii kokoajan kaikkea uutta ja on niin aktiivinen päivisin. Muutenkin suhtaudun tuohon syöttämiseen nykyään aika rennosti. En enää mieti, montako kertaa syötän ja missä välissä. Syötän kun vauva tuntuu sitä kaipaavan.
Mutta nyt loppuviikolla on siis mennyt jo vähän paremmin. Viime yönä vauva nukkui yöllä putkeen pitkästä aikaa (jopa) 3,5 tuntia. Heh. Hassua miten nuo vaihtelee, kun muutama viikko sitten vauva nukkui neljästä viiteenkin tuntia putkeen aika säännöllisesti joka yö.
Tällä viikolla päiväunetkin on olleet lyhyitä. Tavaksi on tullut aamuherätys 7.30 sekä puolen tunnin aamu-unet vaunuissa parvekkeella aika tarkalleen klo 9.30-10. Seuraavat unet n. klo 11 alkaen. Jos laitan parvekkeelle, nukkuu 45 minuuttia. Jos kävelylle, pääsee yleensä unijakson yli ja nukkuu pari tuntia. Olen muutamana päivänä nukuttanut tuolloin parvekkeelle ja puolen tunnin päästä lähtenyt kävelylle. Ei ole tarvinnut itse kävellä niin pitkään. Jotenkin niin laiskottanut nyt tuon kävelynkin suhteen. Iltapäivällä nukkuu n. klo 15 aikaan 45 minuutin unet ja yleensä vielä 17 jälkeen 45 minuutin unet. Sitten iltapesuille klo 19 maissa ja nukahtaa yöunille 19.30/20 maissa. Päivät ovat siis melko repaleisia, kun pitkiä yhtäjaksoisia päikkäreitä ei ole.
Ehkä lyhyiden päikkäreiden takia tuntui viime viikolla vähän vaikealta lähteä vauvan kanssa mihinkään. Vauva ei ole kovin hyvä viihtymään vaunuissa hereillä. Toisaalta kun nyt loppuviikolla tajusin, että kävelylenkillä vauva kuitenkin nukkuu pidempään, tuokin ongelma taas poistui. Ja kyllähän vauvan kantaa vaikka sylissä bussiin ja kotiin, jos on ihan pakko. Jos vaan jaksaisi käydä vaunulenkillä enemmän... plääh.
Nyt on saatu käyttöön mummun tekemät ihanat villahousut ja villatakki. Ne on olleet aamuisin ihan tarpeen windfleece-puvun alla. Jännittää vähän viileät ilmat, että miten osaa pukea vauvaa sopivasti. Makuupussi meillä ei ole vielä käytössä vaunuissa, vaan vaunujen pohjalla on Lindexin ohut sirkuskuvioinen viltti. Toinen asia on sitten tuo autolla lähteminen. Että mitä pukee autoon, kun vauva käväisee kuitenkin ulkonakin. Eilen laitettiin villa-asu autoon ja luulin että paistuu, mutta olikin ok, tosin ei ollut kovin pitkä automatka. Meillä ei ole mitään hupparia tms. vauvalle. Usein vauvan jaloilla on viltti matkalla autoon. Jos aurinko paistaa, se lämmittää autoakin vielä mukavasti eikä mitään muita housuja tarvita sisähousujen päälle. Mutta onhan tuo sellaista värkkäilemistä kun puetaan autoreissua varten.
Kävin tällä viikolla syömässä hyvän ystävän kanssa minun suosikkiravintolassa. Mies hoiti vauvaa. Oli ihanaa ja rentouttavaa istua rauhassa ja herkutella hyvällä ruoalla sekä puhua muustakin kuin vauvasta. Ne bataattiranskalaiset, ah. :) Sokerilakko on pitänyt, vaikka on ollut tosi vaikeaa viimeinen viikko. Tylsistyneenä ja väsyneenä olisi niin ihana herkutella vaikka jätskillä tai pullakahvilla. Vaikeuden laukaisi S-marketin uunituoreiden voisilmäpullien huumaava tuoksu. Sen jälkeen on selvästi ollut vaikeampaa ja olen ajatellut herkkuja aika paljon. Ensi arkiviikon haluaisin vielä olla täysin ilman karkkeja ja jätskejä ja pullia. Keksejä ei onneksi tee enää mieli!
Vaikka olen ollut nyt kaksi viikkoa ilman karkkeja ym. niin paino ei ole kyllä mihinkään laskenut. Usein ruokaherkuttelupäivän (pitsaa tai hampparia tai muuta ruokaa paljon) jälkeen paino on heilahtanut alaspäin. Se on ollut jännä. Välillä olenkin miettinyt, että entä jos keho onkin säästöliekillä. En tiedä uskoisinko, kun olen syönyt nyt kuitenkin ihan hyvin. Toisaalta kulutuskin on tietysti varmaan aika pientä nyt, imetyksestä huolimatta, varsinkin kun olen ollut niin laiska vaunulenkkeilijä. Ei suurempaa stressiä. Vähän toki mietityttää ja ärsyttää nämä viimeiset raskauskilot. Puntari tuntuu jämähtäneen paikoilleen.
Mutta nyt on minun lounasaika. Vauva heräsi äsken 35 minuutin aamu-uniltaan, jotka nukkui hieman tavallista myöhemmin. Tälle päivälle ei ole mitään erityistä ohjelmaa. Eilen kävi miehen isä puolisoineen sekä vauvan täti. Oli mukavaa. Ja tällä kertaa muistin antaa heille käteen vieraskirjankin. Ajeltiin myös vauvan isomummin luona ja itkuhälytintä etsimässä (ei löydetty sellaista jonka olisin kelpuuttanut, heh, täytyy netistä katsella). Mutta nyt sitä lounasta.
sunnuntai 14. syyskuuta 2014
Isovanhempien oikeudet: avautumista
Olen ollut onnellinen, että meidän tytön isovanhemmat, etenkin mummut, ovat olleet niin innoissaan vauvasta. Halunneet vierailuilla pitää sylissä ja lässyttäneet lapselle ja tyttöä viihdyttäessään tarjonneet meille vanhemmille niitä pieniä mutta tärkeitä huokaisemisen ja rentoutumisen hetkiä.
Eilen huokailin kuitenkin aivan jostain muusta syystä kuin rentoutumisesta. Ehkä kerron teille tarkemmin:
Olimme käymässä vauvan mummulassa. Mummulla oli ollut kuulemma kova ikävä tyttöämme. Söimme ensin yhdessä ja vauva istuskeli turvakaukalossa katselemassa meitä ja tutustumassa mummulan uusiin paikkoihin. Oli juuri herännyt uniltaan, vähän vielä ihmeissään minne oltiin tultu. Ruokailun jälkeen mummu kohteliaasti kysyi, saako hän ottaa tytön istuimesta. Tottakai sai. Mummu piti tyttöä sylissä pitkään, mutta tyllerö oli vähän huonolla tuulella. Ei viihtynyt siten että mummu olisi nähnyt tytön kasvot. Viihtyi kuitenkin juuri ja juuri olalla. Pian lattialle viltti ja siihen ihan tyytyväinen vauva. Mummu viihdytti vauvaa. Jutusteltiin, oli mukavaa.
Hetken päästä vauva alkoi kitistä enemmän ja yritin vähän syöttää. Ei oikein maistunut, mutta kitinä vähän taukosi. Vaihdoin vaipan lattialla ja hassuttelin vauvalle. Pötkylä naurahteli, mutta oli selvästi väsynyt. Mummu tuli lattialle meidän viereen ja minä nousin, jotta mummu saisi vauvan huomiota. Mummu otti vauvan syliin ja vauva jatkoi väsykitinäänsä vähän kovempaa. Sanottiin miehen kanssa, että vauva on väsynyt. Oli ollut hereillä jo kaksi tuntia. Mummu ehdotti, että laitettaisiin vauva nukkumaan heidän sängylleen. Sanottiin kohteliaasti, että se ei ole oikein hyvä ajatus, että vauva ei kuitenkaan nukahda sinne ja kellokin oli jo niin paljon, että vauvan kotoisat iltarutiinit painoivat päälle. Sanottiin, että jos aiotaan juoda vielä teet, sen aika olisi nyt pikaisesti.
Mummu jatkoi kitisevän vauvan kanniskelua. Ei olisi malttanut keittää teetä, koska se olisi merkinnyt samalla meidän lähtemistä pian. Yhtäkkiä havahdun ajatuksistani siihen, että vauva itkee kovempaa ja kauempana. Seuraan itkua talon toiselle puolelle. Itku yltyy ja tekee mieli juosta. Näen mummun vieneen itkevän vauvan sysimustaan, pilkkopimeään, vauvalle vieraaseen makuuhuoneeseen heidän sängylle. Oli yrittänyt nukuttaa sinne. Säpsähdän sielussani, huudahdan mielessäni. Minun tullessa paikalle mummu nostaa nopeasti vauvan sängyltä ja sanoo, että ei tainnut olla hyvä juttu. Minä olen niin hämmästynyt, että en osaa sanoa kuin että "ei ole nyt hyvä juttu". Otan itkevän vauvan mummulta napakasti. Vien pois pimeydestä. Meillä ei ole koskaan niin pimeää. Nukutetaan vauvaa päivisin päivänvalossa tai korkeintaan hieman hämärässä.
Rauhoittelen vauvaa kävelemällä pitkin taloa. Ei meinaa rauhoittua, huutaa täysillä. Tarjoan tissiä, ei. Lopulta rauhoittuu ikkunan äärelle olkapäälle. Sitten tissikin taas maistuu. Lohdutan, juttelen, silittelen, hymisen, tunnen suuria tunteita vauva-raukan puolesta, ihmettelen mitä juuri tapahtui ja miksi minusta tuntuu niin pahalta. Vauva katsoo minua silmiin, hymyilee. Jatkaa syömistä. Reppana.
Juodaan teet. Mummu tarjoutuu ottamaan vauvan syliin niin, että vauva näkee äidin ja isin. Teen juonti onnistuu. Hörpitään juomat pikaisesti ja lähdetään. Vauva nukahtaa turvakaukaloon ja nukkuu aamuun asti, toki monta kertaa tissiä haluten. Katson nukkuvaa suloista vauvaa ja koen olevani Karhuemo. Se tuntuu hyvältäkin. Saan olla sellainen, suojeleva. Se on minun tehtävänikin.
Illalla minua mietityttää mummun toiminta. Puhutaan siitä miehen kanssa. Mies on onneksi aina minun puolella. Ihana, rakas mies.
Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun joku isovanhemmista toimii omapäisesti, meitä kuuntelematta. Raivostuttaa. Pötkylä on meidän lapsi, minun ja mieheni. Ollaan tietysti kiitollisia kaikesta avusta, mutta me hoidetaan meidän vauva. Me päätetään, mikä hänelle on parasta. Missä hän nukkuu ja miten, mitä hän syö ja kuinka paljon, missä hän asuu ja miten paljon matkustaa.
Kun juotiin mummun kanssa teetä eilen, puhuttiin vielä siitä, että sitten kun vauva kasvaa, hän voi tulla mummulaan yökylään ja käydä retkellä metsässä mummun kanssa ja hoitaa kasvimaata ja kaikkea. Kivalta kuulostaa. Lopuksi mummu kuitenkin naurahti, että "täällä mummulassa on sitten omat säännöt". Puki sen vitsiksi, mutta minua ei enää siinä vaiheessa naurattanut. Hän sanoi myös, että näitä juttuja voisi tehdä ehkä sitten vuoden päästä.
Ensinnäkin, mummulassa on meidän säännöt. Tämä koskee kaikkia meidän mummuloita. Jos mummut ja papat eivät hyväksy sitä, en halua jättää tyttöä sinne hoitoon. Olen kiitollinen mahdollisesti tarjotusta hoitoavusta, mutta muitakin vaihtoehtoja meillä on. Haluaisin, että voitaisiin kyläillä usein mummulassa, mutta jos isovanhemmat uhmaavat meidän toiveita niin totuus on, että ei sinne huvita mennä. Edes käymään. Minulle on jäänyt mieleen, kun siskoni lapsi oli pieni. Ollessamme porukalla mummulassa kiinnitin huomiota mummun kasvatusopastukseen ja vanhempien yli kävelemiseen. Jotain pieniä juttuja syömisessä tai muussa, esim. lapselle annettiin jotain herkkusyötävää, kun ei syönyt oikeaa ruokaa tms. Asenteella että "kyllä mummu tietää mikä on lapselle parasta". Vaikka lapsen vanhemmat olivat sitä mieltä, että ruoka pitää syödä ensin. Argh. Jos hoitaa meidän lasta, toteuttaa meidän lapselle luomia rytmejä ja rutiineja, kunnioittaa meidän ylläpitämiä sääntöjä lapselle eikä tee omavaltaisia päätöksiä entisaikojen kasvatusoppaiden mukaan
Toiseksi, vuoden päästä vauva on vasta pieni. Ei ole tarkoitus jättää häntä mihinkään yökylään. Ja jos jokin tärkeä yömeno tulisi, pientä hoidettaisiin täällä meidän kotona.
Jotenkin minulta meni nyt luottamus mummuihin ja mummulan sääntöihin. Pystyn jo kuvittelemaan, miten meidän uhmaikäiselle lapselle annetaan pullaa, kun ei suostunut syömään muutakaan. Tai miten hänelle juotetaan mehua, kun ei suostu juomaan vettä. Tai miten annetaan periksi, kun kiukuttelee nukkumaanmenosta, vaatteista tai mistä vaan. Tai kysytään, että "tulisitko nyt, haluaisitko nyt". Minä olen kasvattajana varmasti sellainen "rakkautta ja rajoja"-tyyppi. Lapsi saa päättää jotain itse, kun on siihen kehityksellisesti valmis, mutta perusasioista ei kiistellä. Ne tehdään niinkuin äiti ja isä sanovat. Silloin ei kysellä, että "tulisitko nyt pesemään hampaat".
Mietin juuri noita syömisasioitakin. Me ollaan miehen kanssa puhuttu, että ei annettaisi lapselle sokerisia herkkuja pienenä. Aika näyttää mitä tuo "pieni" tarkoittaa. Tiedän kuitenkin, että siitä tulee vääntöä mummujen kanssa. Ja että jos mummu hoitaa lasta, voidaanko luottaa siihen, että mummu toimii meidän ohjeiden mukaan? Yleinen toteamus on, että isovanhemmilla on oikeus hemmotella lastenlapsiaan. Mekin ollaan se jo kuultu. Jotenkin niin rasittava toteamus ja turha. Tottakai isovanhemmilla on oikeus hemmotella lapsia, mutta eri asia on, miten. Tarvitseeko ensimmäisenä ajatella karkkeja, pullia ja muita leipomuksia. Miksei voisi hemmotella viettämällä aikaa yhdessä, antamalla hyvää huomiota, lukemalla mieluista kirjaa, leikkimällä piilosta tai hippaa, retkeilemällä pihalla, halailemalla, nassikkapainimalla, pelaamalla jalkapalloa, tekemällä hiekkakakkuja, keskustelemalla lapsen kanssa lasta kiinnostavista asioista, olemalla kiinnostunut lapsen elämästä? Paljon parempaa hemmottelua kuin syömiset.
Isovanhemmilla ei voi sanoa olevan mitään velvollisuuksia lapsenlapsiaan kohtaan. Niinkuin ei ole aikuisilla lapsenlapsillakaan velvollisuutta kyläillä isovanhempiensa luona. Kaikki auttaminen ja vierailu riippuu omasta halusta. Toisaalta ainakaan meidän lapsen isovanhemmilla ei minun mielestäni ole myöskään minkäänlaisia erityisoikeuksia liittyen meidän lapsen kasvatuksellisiin asioihin. Niinkuin jo sanoin, me kasvatamme oman lapsemme niinkuin haluamme. Eri asia on, jos pyydämme neuvoja johonkin tiettyyn asiaan.
Olemme saaneet jo raskauden aikana vihjailuja esimerkiksi siitä, että kerrostalo on huono ja vaarallinen lapsen kasvuympäristö (vaikea lähteä pihalle ja vaara pudota ikkunasta tai parvekkeelta). Olemme myös saaneet vinkkejä myynnissä olevista omakotitaloista läheltä mummulaa! Olemme saaneet valmiiksi suunniteltuja ehdotuksia siitä, miten ostaisimme perheellemme osan kesämökistä, jota emme halua ostaa. Olemme tietoisia myös esimerkiksi siitä, että eräs mummuista paheksuu valtavasti niitä äitejä, jotka eivät nukuta lastaan raikkaassa ja ah niin terveellisessä ulkoilmassa ja olen tuntenut itsekin joutuvani perustelemaan miksi en nukuttanut vauvaa parvekkeella kesällä, vaikka oli tuskahelle.
Tunnustan, että minua vähän pelottaa toisen mummun eläkkeelle jääminen. Se tapahtuu aivan lähiaikoina. Mummu hokee jo nyt, kuinka hänellä on aina niin kauhean hirvittävän järisyttävän kova ikävä vauvaa ja että kuinka hän katselee jatkuvasti vauvan kuvaa ja juttelee kuvalle ja tekee vaatteita tytölle ja suunnittelee hienompaa mansikkamaata että tyttö voisi sitten tulla sinne ja niin edelleen. Pelkään, että tämä mummun innokkuus ryöstäytyy jotenkin käsistä. Että lopulta joudun sanomaan hänelle pahasti ja että hän loukkaantuu. Vaikka pakkohan se on sitten, jos jyrää liikaa. Toisaalta mummu ei kuitenkaan tule tänne meille katsomaan vauvaa, vaikka olen häntä monesti pyytänyt ja vaikka sanoo aina että on ikävä. Meidän pitäisi aina olla menossa sinne. Sama oli ennen vauvan tuloa.
No niin, nyt avauduin paljon. Meidän tytön mummuissa on paljon hyvääkin ja tykkään heistä ihmisinä. Ymmärrän myös heidän innokkuuden ja että välittävät ja rakastavat meidän vauvaa. Heidän täytyy vain löytää oma paikkansa mummuna ja antaa tilaa meille vauvan vanhemmille.
Eilen huokailin kuitenkin aivan jostain muusta syystä kuin rentoutumisesta. Ehkä kerron teille tarkemmin:
Olimme käymässä vauvan mummulassa. Mummulla oli ollut kuulemma kova ikävä tyttöämme. Söimme ensin yhdessä ja vauva istuskeli turvakaukalossa katselemassa meitä ja tutustumassa mummulan uusiin paikkoihin. Oli juuri herännyt uniltaan, vähän vielä ihmeissään minne oltiin tultu. Ruokailun jälkeen mummu kohteliaasti kysyi, saako hän ottaa tytön istuimesta. Tottakai sai. Mummu piti tyttöä sylissä pitkään, mutta tyllerö oli vähän huonolla tuulella. Ei viihtynyt siten että mummu olisi nähnyt tytön kasvot. Viihtyi kuitenkin juuri ja juuri olalla. Pian lattialle viltti ja siihen ihan tyytyväinen vauva. Mummu viihdytti vauvaa. Jutusteltiin, oli mukavaa.
Hetken päästä vauva alkoi kitistä enemmän ja yritin vähän syöttää. Ei oikein maistunut, mutta kitinä vähän taukosi. Vaihdoin vaipan lattialla ja hassuttelin vauvalle. Pötkylä naurahteli, mutta oli selvästi väsynyt. Mummu tuli lattialle meidän viereen ja minä nousin, jotta mummu saisi vauvan huomiota. Mummu otti vauvan syliin ja vauva jatkoi väsykitinäänsä vähän kovempaa. Sanottiin miehen kanssa, että vauva on väsynyt. Oli ollut hereillä jo kaksi tuntia. Mummu ehdotti, että laitettaisiin vauva nukkumaan heidän sängylleen. Sanottiin kohteliaasti, että se ei ole oikein hyvä ajatus, että vauva ei kuitenkaan nukahda sinne ja kellokin oli jo niin paljon, että vauvan kotoisat iltarutiinit painoivat päälle. Sanottiin, että jos aiotaan juoda vielä teet, sen aika olisi nyt pikaisesti.
Mummu jatkoi kitisevän vauvan kanniskelua. Ei olisi malttanut keittää teetä, koska se olisi merkinnyt samalla meidän lähtemistä pian. Yhtäkkiä havahdun ajatuksistani siihen, että vauva itkee kovempaa ja kauempana. Seuraan itkua talon toiselle puolelle. Itku yltyy ja tekee mieli juosta. Näen mummun vieneen itkevän vauvan sysimustaan, pilkkopimeään, vauvalle vieraaseen makuuhuoneeseen heidän sängylle. Oli yrittänyt nukuttaa sinne. Säpsähdän sielussani, huudahdan mielessäni. Minun tullessa paikalle mummu nostaa nopeasti vauvan sängyltä ja sanoo, että ei tainnut olla hyvä juttu. Minä olen niin hämmästynyt, että en osaa sanoa kuin että "ei ole nyt hyvä juttu". Otan itkevän vauvan mummulta napakasti. Vien pois pimeydestä. Meillä ei ole koskaan niin pimeää. Nukutetaan vauvaa päivisin päivänvalossa tai korkeintaan hieman hämärässä.
Rauhoittelen vauvaa kävelemällä pitkin taloa. Ei meinaa rauhoittua, huutaa täysillä. Tarjoan tissiä, ei. Lopulta rauhoittuu ikkunan äärelle olkapäälle. Sitten tissikin taas maistuu. Lohdutan, juttelen, silittelen, hymisen, tunnen suuria tunteita vauva-raukan puolesta, ihmettelen mitä juuri tapahtui ja miksi minusta tuntuu niin pahalta. Vauva katsoo minua silmiin, hymyilee. Jatkaa syömistä. Reppana.
Juodaan teet. Mummu tarjoutuu ottamaan vauvan syliin niin, että vauva näkee äidin ja isin. Teen juonti onnistuu. Hörpitään juomat pikaisesti ja lähdetään. Vauva nukahtaa turvakaukaloon ja nukkuu aamuun asti, toki monta kertaa tissiä haluten. Katson nukkuvaa suloista vauvaa ja koen olevani Karhuemo. Se tuntuu hyvältäkin. Saan olla sellainen, suojeleva. Se on minun tehtävänikin.
Illalla minua mietityttää mummun toiminta. Puhutaan siitä miehen kanssa. Mies on onneksi aina minun puolella. Ihana, rakas mies.
Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun joku isovanhemmista toimii omapäisesti, meitä kuuntelematta. Raivostuttaa. Pötkylä on meidän lapsi, minun ja mieheni. Ollaan tietysti kiitollisia kaikesta avusta, mutta me hoidetaan meidän vauva. Me päätetään, mikä hänelle on parasta. Missä hän nukkuu ja miten, mitä hän syö ja kuinka paljon, missä hän asuu ja miten paljon matkustaa.
Kun juotiin mummun kanssa teetä eilen, puhuttiin vielä siitä, että sitten kun vauva kasvaa, hän voi tulla mummulaan yökylään ja käydä retkellä metsässä mummun kanssa ja hoitaa kasvimaata ja kaikkea. Kivalta kuulostaa. Lopuksi mummu kuitenkin naurahti, että "täällä mummulassa on sitten omat säännöt". Puki sen vitsiksi, mutta minua ei enää siinä vaiheessa naurattanut. Hän sanoi myös, että näitä juttuja voisi tehdä ehkä sitten vuoden päästä.
Ensinnäkin, mummulassa on meidän säännöt. Tämä koskee kaikkia meidän mummuloita. Jos mummut ja papat eivät hyväksy sitä, en halua jättää tyttöä sinne hoitoon. Olen kiitollinen mahdollisesti tarjotusta hoitoavusta, mutta muitakin vaihtoehtoja meillä on. Haluaisin, että voitaisiin kyläillä usein mummulassa, mutta jos isovanhemmat uhmaavat meidän toiveita niin totuus on, että ei sinne huvita mennä. Edes käymään. Minulle on jäänyt mieleen, kun siskoni lapsi oli pieni. Ollessamme porukalla mummulassa kiinnitin huomiota mummun kasvatusopastukseen ja vanhempien yli kävelemiseen. Jotain pieniä juttuja syömisessä tai muussa, esim. lapselle annettiin jotain herkkusyötävää, kun ei syönyt oikeaa ruokaa tms. Asenteella että "kyllä mummu tietää mikä on lapselle parasta". Vaikka lapsen vanhemmat olivat sitä mieltä, että ruoka pitää syödä ensin. Argh. Jos hoitaa meidän lasta, toteuttaa meidän lapselle luomia rytmejä ja rutiineja, kunnioittaa meidän ylläpitämiä sääntöjä lapselle eikä tee omavaltaisia päätöksiä entisaikojen kasvatusoppaiden mukaan
Toiseksi, vuoden päästä vauva on vasta pieni. Ei ole tarkoitus jättää häntä mihinkään yökylään. Ja jos jokin tärkeä yömeno tulisi, pientä hoidettaisiin täällä meidän kotona.
Jotenkin minulta meni nyt luottamus mummuihin ja mummulan sääntöihin. Pystyn jo kuvittelemaan, miten meidän uhmaikäiselle lapselle annetaan pullaa, kun ei suostunut syömään muutakaan. Tai miten hänelle juotetaan mehua, kun ei suostu juomaan vettä. Tai miten annetaan periksi, kun kiukuttelee nukkumaanmenosta, vaatteista tai mistä vaan. Tai kysytään, että "tulisitko nyt, haluaisitko nyt". Minä olen kasvattajana varmasti sellainen "rakkautta ja rajoja"-tyyppi. Lapsi saa päättää jotain itse, kun on siihen kehityksellisesti valmis, mutta perusasioista ei kiistellä. Ne tehdään niinkuin äiti ja isä sanovat. Silloin ei kysellä, että "tulisitko nyt pesemään hampaat".
Mietin juuri noita syömisasioitakin. Me ollaan miehen kanssa puhuttu, että ei annettaisi lapselle sokerisia herkkuja pienenä. Aika näyttää mitä tuo "pieni" tarkoittaa. Tiedän kuitenkin, että siitä tulee vääntöä mummujen kanssa. Ja että jos mummu hoitaa lasta, voidaanko luottaa siihen, että mummu toimii meidän ohjeiden mukaan? Yleinen toteamus on, että isovanhemmilla on oikeus hemmotella lastenlapsiaan. Mekin ollaan se jo kuultu. Jotenkin niin rasittava toteamus ja turha. Tottakai isovanhemmilla on oikeus hemmotella lapsia, mutta eri asia on, miten. Tarvitseeko ensimmäisenä ajatella karkkeja, pullia ja muita leipomuksia. Miksei voisi hemmotella viettämällä aikaa yhdessä, antamalla hyvää huomiota, lukemalla mieluista kirjaa, leikkimällä piilosta tai hippaa, retkeilemällä pihalla, halailemalla, nassikkapainimalla, pelaamalla jalkapalloa, tekemällä hiekkakakkuja, keskustelemalla lapsen kanssa lasta kiinnostavista asioista, olemalla kiinnostunut lapsen elämästä? Paljon parempaa hemmottelua kuin syömiset.
Isovanhemmilla ei voi sanoa olevan mitään velvollisuuksia lapsenlapsiaan kohtaan. Niinkuin ei ole aikuisilla lapsenlapsillakaan velvollisuutta kyläillä isovanhempiensa luona. Kaikki auttaminen ja vierailu riippuu omasta halusta. Toisaalta ainakaan meidän lapsen isovanhemmilla ei minun mielestäni ole myöskään minkäänlaisia erityisoikeuksia liittyen meidän lapsen kasvatuksellisiin asioihin. Niinkuin jo sanoin, me kasvatamme oman lapsemme niinkuin haluamme. Eri asia on, jos pyydämme neuvoja johonkin tiettyyn asiaan.
Olemme saaneet jo raskauden aikana vihjailuja esimerkiksi siitä, että kerrostalo on huono ja vaarallinen lapsen kasvuympäristö (vaikea lähteä pihalle ja vaara pudota ikkunasta tai parvekkeelta). Olemme myös saaneet vinkkejä myynnissä olevista omakotitaloista läheltä mummulaa! Olemme saaneet valmiiksi suunniteltuja ehdotuksia siitä, miten ostaisimme perheellemme osan kesämökistä, jota emme halua ostaa. Olemme tietoisia myös esimerkiksi siitä, että eräs mummuista paheksuu valtavasti niitä äitejä, jotka eivät nukuta lastaan raikkaassa ja ah niin terveellisessä ulkoilmassa ja olen tuntenut itsekin joutuvani perustelemaan miksi en nukuttanut vauvaa parvekkeella kesällä, vaikka oli tuskahelle.
Tunnustan, että minua vähän pelottaa toisen mummun eläkkeelle jääminen. Se tapahtuu aivan lähiaikoina. Mummu hokee jo nyt, kuinka hänellä on aina niin kauhean hirvittävän järisyttävän kova ikävä vauvaa ja että kuinka hän katselee jatkuvasti vauvan kuvaa ja juttelee kuvalle ja tekee vaatteita tytölle ja suunnittelee hienompaa mansikkamaata että tyttö voisi sitten tulla sinne ja niin edelleen. Pelkään, että tämä mummun innokkuus ryöstäytyy jotenkin käsistä. Että lopulta joudun sanomaan hänelle pahasti ja että hän loukkaantuu. Vaikka pakkohan se on sitten, jos jyrää liikaa. Toisaalta mummu ei kuitenkaan tule tänne meille katsomaan vauvaa, vaikka olen häntä monesti pyytänyt ja vaikka sanoo aina että on ikävä. Meidän pitäisi aina olla menossa sinne. Sama oli ennen vauvan tuloa.
No niin, nyt avauduin paljon. Meidän tytön mummuissa on paljon hyvääkin ja tykkään heistä ihmisinä. Ymmärrän myös heidän innokkuuden ja että välittävät ja rakastavat meidän vauvaa. Heidän täytyy vain löytää oma paikkansa mummuna ja antaa tilaa meille vauvan vanhemmille.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)