Liikettä mars mars, rv 11+1

Moi. :) Oonpas tällä viikolla ollu laiska kirjottelija. Täällä kuitenkin kaikki hyvin. Työviikko meni nopeasti ja touhukkaasti, ja jostain syystä oon halunnut pitää nyt pari huilipäivää tästä blogista ja facebookista. Tai sitten ei ole vaan ollu nyt mitään suurempaa aihetta kirjoittaa. Toki eilen hihkuin mielessäni viikkojen poksumista ja syksyn ensimmäistä (!) kävelylenkkiä, mut eipä muuta kummempaa.

Lähipäivinä oonkin miettinyt aika paljon sitä, kun mun omatunto on herännyt soimaamaan mua lähes päivittäin mun olemattomista liikuntatavoista. Ihan hävettää myöntää, miten laiska ja välinpitämätön oon ollut. Mulla on aina ollu haasteena vaihtelevainen motivaatio liikuntaan. Toisinaan mua kiinnostaa liikkua paljonkin, ja osaan jäädä liikuntaan koukkuun ja saan siitä silloin todella paljon iloa ja elinvoimaa. Toisinaan taas liikunta jää kokonaan pois, ja tuntuu todella vaikealta motivoitua uudestaan. Haluaisin olla virkeä ja hyväkuntoinen odottaja, mutta onkohan jo liian myöhäistä?



Välillä oon koukuttanu itseni uimiseen, välillä kuntosaleiluun, joskus jopa juoksemiseenkin. Ihan tavallisia lajeja, joita olis helppo harrastaa nytkin milloin vain. Mutta kun kunto on tällä hetkellä rapistunut, tuntuu niin vaikealta ja raskaalta lähteä liikkumaan. 

Miksi sitten oon lopettanut liikkumisen? Joskus innostun niin paljon liikkumisesta, että tulen ylikuntoon. Näin kävi juoksuharrastuksen kanssa. Joskus tekniikka on väärä ja liikunnasta tulee kipuja. Näin kävi uinnin kanssa. Joskus pelkkä pitkittynyt flunssa on katkaissut kuntosaliharjoittelun pitkäksi ajaksi ja flunssan jälkeen en olekaan jostain syystä jatkanut kuntoilua. Tämä viimeinen selitys on omasta mielestäni kaikista tyhmin: kun kuntosali oli remontissa, remontin jälkeen mun oli tosi vaikea mennä sinne, kun en tiennyt, missä pukuhuoneet tai jumppasalit nykyään sijaitsivat. Hölmö minä. Jotain sosiaalisia paineita kai, jotain vanhoja epävarmuuden tunteita. Hus pois ne minusta nyt jo vihdoin!

Raskauden alkuviikoilla ajattelin, että "sitten kun nähdään vauva ultrassa niin sitten alan liikkua enemmän". No eipäs niin tapahtunutkaan. Ei tullut suurta motivaation aaltoa, jota odotin. Nyt odotan varmaan seuraavaa ultraa tiedostamattani samoilla ajatuksilla. Tiedän kyllä, että se on ihan tyhmää. Minun pitäisi huolehtia itsestäni joka tapauksessa, koska minä itse olen hyvän voinnin ja terveyden arvoinen. Mutta miksi on niin vaikeaa lähteä töiden jälkeen esim. kävelylle?



Tällä viikolla aloin tätä ajattelemaan, kun tajusin, miten mukavaa olikin kävellä marraskuun illassa. Melkein kirjoitin tähän seuraavaksi sanan "yritän", mutta poistin sen ja kirjoitankin, että pidän tämän liikuntaan liittyvän myönteisen ajatuksen elossa ja vahvistan sitä alkamalla liikkua enemmän. Jee!